sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Haikeutta

Huhtikuun lopulta asti tuo punainen laatikko oli kodinhoitohuoneessa levällään muistuttamassa uusintakylvöjen tekemisestä. Siinä oli kaikki sellaiset siemenet, jotka tuottavat satoa nopeasti: mizuna, rucola, basilika, korianteri, kyssäkaali...

Kulkuripuutarhurin huomauttaessa viimeisistä retiisikylvöistä, pläräsin laatikon vielä kerran ja otin retiisin, retikan ja pinaatin siemenet esille, ja samalla laitoin vielä yhden setin limebasilikaa tulemaan.

Sitten olikin siemenpussien aika mennä takaisin varsinaiseen laatikostoon odottamaan syksyn inventaariota ja ensi kevään kylvöjä :-/

Lohdutukseksi voi valmistautua alkavaan sesonkiin grillaamalla itseään auringossa ja lukemalla Saimi Hoyerin Sieniä ja ihmisiä. Ja unohtamalla hirvikärpäset.

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kesähörsylät

Mahdottoman hupainen tämä uusin omakasvate! Kyseessä on calendula (oisko tässä tapauksessa isosamettikukka eikä kehä-?) Sherbet fizz, jonka olen ihan itse siemenestä kasvattanut. Ensin se teki limenvihreät, kruunua muistuttavat nuput, joista puhkesi tuommoiset nyrkinkokoiset hörsylät. Niin käsittämättömän näköinen kaiffari, että ens vuonna täytyy muistaa kasvattaa tätä uudestaan.



keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kuuma vesi kangistaa

Viikon äklöpostaus! Tänä vuonna on ainakin parsakaalissa vimmatusti toukkia. Niitä pieniä kiemurtelevaisia, jotka roikkuu limaisen seitin päässä. Koska niitä on hirmuisen hankala nyppiä pois (jäävät sen limaseitin varassa killumaan sormiin), mietittiin chefin kanssa helpompaa poistokeinoa.

Etikkavesi ei tehonnut. Eikä suolavesikään. Kuningasidea tuli siitä, kun yksi toukka päätyi pannulle, pomppasi ilmaan ja jäi jäykkänä makaamaan teflonille. Seuraavan kaalikukinnon donkkasin puoleksi minuutiksi kiehuvaan veteen ja katso: toukat eivät sentään pudonneet kattilan pohjalle, mutta seitti suli, ja toukat muuttuivat vihreistä keltaisiksi ja kiemurtelevista jäykiksi. Sama mikroskooppisen tarkka nyppimisoperaatio oli tiedossa, mutta sentään keltainen toukka on helpompi havaita ja jäykkis poimia kukintojen välistä.

Kaalireppana tietysti menettää hiukan makuaan kiehutuksen aikana, mutta pikainen kuivatus ja sitten pannulle lillumaan voihin pelastaa osan tilanteesta.

Broccolin (se parsakaalin versio, joka ei tee yhtä, isoa kukintoa, vaan monta pientä) toivon olevan sen verran myöhäinen satonsa kanssa, että kaaliperhos- ja -koisesonki ehtii mennä ohi. Ois niinku pikaruokaa.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Puukolla varkaiden kimppuun

Pari päivää olin käynyt kasvarissa lähinnä kastelemassa, mutta nyt otin lannoitepurkin käteen ja yritin astua kasvariin lannoittamaan. En mahtunut. Vastassa oli aivan järjetön pöheikkö.

Puukko kouraan ja taistelemaan luontoa vastaan. Osa tomaateista oli saavuttanut kasvarin katon, joten ne piti latvoa. Osassa oli iloisesti jo kolmas sukupolvi miehenkorkuisia varkaita rehottamassa, ja osa taas oli kasvattanut muhkean lehtisyherön, jonka lomasta ei hedelmiä erottanut. Puukolle riitti töitä. Saavillisen lehtiä ja varkaita kiikutin kompostiin.

Joka vuosi sitä vannoo pitävänsä varkaat kurissa, mutta myönnettävä on, että tomaatit päihittävät meikäläisen oveluudessa. Ja kurkutkin! Vielä toissapäivänä ekat kurkut olivat niin pieniä, että sorruin marketin versioon. Nyt ne ovat jo käsivarren mittaisia! Puutarhurilla taitaa olla vähän liian hyvät lomakirjat (ja lomaheila, tietysti), kun ei ehdi plantaasiaan pitää paremmin silmällä.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Satokatsaus


Onkohan ikinä ollut näin satoköyhä heinäkuu :-0 Ollaan jo kuun puolivälin huonommalla puolella ja vasta nyt alkaa edes jotain suuhunpantavaa pihalta saada. Yrtit ovat toki kukoistaneet, ja pari kyssää + 1 kesäkurppari ollaan syöty, mutta melkoisen hiljaista on kasvimaalla ollut.

Salaatti on viimeinkin valmis poimittavaksi, sokeri-, taittoydin- ja regularherne tuottavat melko mittavaakin satoa, perunat on mukavan kokoisia, ja tänään varmaankin saadaan eka parsakaali (calabrese, siis. Broccoli tuntuu olevan melkoisen myöhäinen laji) ruokapöytään. Ens viikolla valmistunevat fenkolit, joista on tehtävä Masun omena-lime-fenkolisalaattia. Valkosipulit kellastuvat kovaa vauhtia, joten niitä täytyy ruveta kohta nyppimään ylös.

Tämän kauden perunalajikkeet ovat olleet pettymys. Manteliperuna on mukavan kiinteä, mutta makua saa hakemalla hakea. Delikatessissä on jonkin verran makua, mutta lajike on valitettavan jauhoinen. Vinaigretteä saa hölvätä litrakaupalla pottujen päälle, jotteivät ne tartu kurkkuun. Delikatess on myös ärsyttävä poimittava, sillä se tekee tiiviin juuriston, jota saa sormenpäät kipeinä repiä, ennen kuin käteen osuu peruna. Mayan gold on vielä kokeilematta. Säästämme sen frittipäivään, sillä ainakin sisarensa Mayan twilight oli mielettömän hyvä fritattuna.

Taittoydinhernettä kokeilin ihan vain siksi, kun se on konseptina niin kummallinen. Tai siis hyvähän se konsepti on, kun voi syödä sekä kuoret että herneet, mutta ainakin tässä meidän versiossa kuori on kuituinen, eikä se herne siellä sisällä mikään makeuden huipentuma ole. Mutta salaateissa menee ihan OK, ja sokeriherneisiin pähkinöinä oleva naukseri näköjään kelpuuttaa suuhunsa myös taittikset.

Maissit kukkivat jo kovasti, ja härkäpavuissa näkyy jo palkojen alkuja. Jospa sitä kohta oltaisiin omavaraisia vihannesten osalta!

torstai 17. heinäkuuta 2014

Uusi menopeli

Tällaisen päheen kulkuneuvon Luigi hommasi vaimolleen loman alkajaisiksi. En tiennyt moista edes tarvitsevani, mutta heti tuo osoittautui vallan mainioksi kapistukseksi. Sitä on kevyempi kuljettaa kuin kottikärryjä ja kamat pysyvät siinä paremmin pystyssä.

Neitsytmatkalle pääsivät pistokkaista kasvattamani hopeapajut, ja sitten pääsikin jo kiljaisu, sillä yhden istutuskuopan vierestä lähti räpiköivä ja piipittävä lauma pikkulintuja. Olivat tehneet pesän kukkapenkin taakse, enkä moista ollut huomannut, vaikka ohi kävelin monta kertaa. Vaarallista hommaa tämä puutarhailu!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: Ö

Pahikset työssään
Öttiäiset. Öttiäiset jakaantuvat kahteen heimoon: hyvisöttiäiset, jotka hoitavat pölytyksen ja syövät pahiksia ja pahisöttiäiset, jotka tuhoavat sadon. Itse olen repinyt hiuksiani eniten kirppojen ja vihannespunkkien kanssa. Ensiksimainitut nakertavat kaikki kaalinsukuiset kasvit rei’ille, suojauksista huolimatta, joten joudun esikasvattamaan kaikki kaalikasvit, alkukesän retiisejä lukuunottamatta. Se hyvä puoli kirpoissa on, että olenpahan oppinut tuntemaan, mitkä kaikki kasvit ovat kaalin sukulaisia. Kirppoja olen yrittänyt myrkyttää, ja onpa niitä myös imuroitu kasvimaalta vanhalla imurilla (!), mutta mikään ei tunnu niihin tehoavan.

Vihannespunkit löysivät nopeasti tiensä kasvihuoneeseen. Sainkohan 2-3 kesää olla niiltä rauhassa, mutta sitten aloin ihmetellä kellastuvia lehtiä paprikoissa. Kohdattaessa myrkytän punkit Sprutzitilla, ja kanta on pysynyt hyvin kurissa.

Porkkanoita on meillä turha kasvattaa kemppien takia, ja myös retiiseihin ja perunoihin joku #¤%&:n riiviö käy kovertamassa tunneleita.

Myyrätkin (sekä tavis- että vesi-) kuuluvat pahisöttiäisiin. Tonttimme on vanhaa peltomaata, joten etenkin alkuaikoina myyriä riitti vilinäksi asti. Pahimpana vuotena ne nakersivat n. 90 tainta yhden talven aikana, tosin suurin osa taimista onneksi toipui, ja tulipa leikattua vastaistutetut aroniat, mitä ei muuten varmaan olisi tullut tehtyä. Nyt aroniat ovat oikein tuuheita! Vesimyyrä on pahiksista pahin, koska se kaivaa valtavia onkaloita ja syö kasvien juuria. Etenkin iirikset ovat vesimyyrän herkkua, ja onpa meillä vesimyyrät kaataneet 1 luumupuun ja 1 koivun.

Uusin tulokas pahisöttiäisrintamalla on lehtokotilo, jonka lähestymistä ollaan jo monta vuotta seurattu. Viime vuonna ne tunkivat tontille urakalla. Toistaiseksi ollaan tyydytty manuaaliseen tuhoamiseen (kotilot kerätään ja kipataan tuhkatynnyriin, johon ne kuivuvat). Toivottavasti se riittää, sillä myrkkyihin en haluaisi turvautua. Räkättirastaat tykkäävät nauttia kotiloaterioita etupihan kukkapenkin kivellä, johon ne saavat kätevästi kotilon kopautettua rikki, mutta eivät nekään saa pidettyä populaatiota kurissa, sillä sateen jälkeen saan aina kerätä reilut 50 kotiloa mukaani. Näin aakkosten lopuksi voi varmaan tunnustaa perversionsa: kotiloiden keräämiseen tulee himo! Ei ole mikään harvinainen näky kun nukkumaan menossa oleva puutarhuri kipaisee vielä kerran yöpaitasillaan tsekkaamaan pahimmat kotilopaikat. Kotilojen spiraalit kieppuvat silmissä vielä nukkuessakin.

Hyvisöttiäisiä ovat tietysti mehiläiset, kimalaiset, perhoset, sisi- ja vesiliskot, sammakot ja leppäkertut. Sammakoita varten pihassa on lutakko (mutainen lähde), ja pölyttäjille on tarjolla kukkivia yrttejä, kuten kurkkuyrttiä ja minttua. Vaikka minttu onkin yhden kukkapenkin vallannut, ei se haittaa, sillä mintun kukat ruokkivat melkoista perhos- ja mehiläispopulaatiota. Myös linnut lasketaan hyvisöttiäisiin, ja niille on pihassa tarjolla pönttöjä, koirankarvaa pesänrakennusaineeksi ja talvisin tietysti ehtymätön pähkinävarasto. Kesällä on rentouttavaa seurata, kun tirpat popsivat kirvoja ja toukkia. Ei tarvi omia sormia liata.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Loma!

Chef kysyi ohimennen, että mitäs rouva tahtoisi lomalla syödä. No, hummeria ja äyriäisiä, tietysti. Ja katso, sillä välin kun rouva istui kampaajalla, oli chef hakenut kauppahallista bearnaisessa uivan hummerin ja äyriäisvartaita ja palanpainikkeeksi sancerreä. Ei yhtään hullumpi tapa aloittaa loma :-)

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: Ä

Kurpitsat roskiksissa
Ämpäri. Kasvihuonekasvattajan paras ystävä. Ämpäreitä saa halvalla, joten ei hirmuisesti kirpaise puhkoa upouuden ämpärin pohjaan reikiä. Kierrätyshengessä voi toki kysellä kamuilta jo valmiiksi rikkinäisiä ämpäreitä, tai ryövätä tyhjennettävästä toimistosta ison pinon roskaämpäreitä, kuten eräs.

Muovi pitää hyvin kosteutta, ja ämpäriä on helppo siirrellä paikasta A paikkaan B, esimerkiksi jos esikasvattaa taimen ensin kasvarissa ja siirtää sen kesämmällä ulos tai jos kasvarissa alkaa olla muuten vain tunkua. Jos vahingossa kastelee kasvia liikaa, voi ämpäriin tunkaista sanomalehteä imemään kosteutta (kantapään kautta opittua, kyllä).

Myös tuholaistorjunta on ämpärissä helppoa, kun kasvin voi siirtää kauemmas terveistä kavereistaan truutattavaksi torjunta-aineella. Kasvualusta vaihtuu joka vuosi, joten ei tarvitse huolehtia siitä, onko maassa a) liikaa öttiäisiä ja b) liian vähän ravinteita. Kasvukauden lopussa voi ämpärin sisällön kompostoida tai repiä maanparannusaineeksi, ja ämpärit voi pinota suht. pieneen tilaan odottamaan seuraavaa kevättä.

Itse olen kasvattanut ämpäreissä kaikkea mahdollista chileistä perunoihin ja tomaateista kurpitsoihin.  Kurpitsatkin tuottavat ämpärissä yllättävän hyvin satoa, kunhan vain muistaa tuhdin lannoituksen.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kurpitseria

Kun kerran yöpakkasten vaara on ehkä nyt ohi (kop, kop), uskalsin haja-asuttaa kurpitsat. Tähän asti ne olivat olleet sumpussa vain sen takia, että ne oli helpompi peitellä hallaharsolla.

Muutaman tovin jouduin miettimään, mihin ihmeeseen nuo tungen, kun niitä on "muutama". Alapiha olisi ollut muuten OK, mutta koska kurpparit kypsyvät vasta elo-syyskuussa, olisivat ne jälleen olleet hallan armoilla alavalla maalla. Sitten keksin viedä ne autokatoksen viereen, koska siellä sammal on lähes kokonaan korvannut nurmikon. Kurpitsat saavat rauhassa rehottaa ja levitellä lonkeroitaan (tosin yksi kerkesi jo keksiä alkaa kiivetä päärynäpuuta pitkin), joskin tuo on nuorimman koiran vakituinen hätäkakkapaikka. Toivottavasti se oppii varomaan herkkiä kasvustoja.

Minikurpitsat Hooligan ja Buffy ball jo tekevät hedelmää. Jännä nähdä kypsyvätkö ne regulaareja nopeammin. Kesäkurpitsat eivät meinanneet millään itää tänä keväänä, vaikka osa siemenistä oli ihan uunituoreita. Lungo di Firenze on armollisesti jo pukannut yhden raidallisen pötkön meidän päivällispöytään, ja edelleen sen maku jaksaa ihastuttaa. Sunbeam kieltäytyi täysin itämästä, Patty green tint teki muutaman haljun taimen, mutta Tondo di Piacenza pörhistelee roskaämpärissä muhkeana. Sais vaan kukkiakin jossain vaiheessa...

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: Å

Kauppilan satoa 10.5.2014
Åbo och andra pyhiinvaelluskohteet (ei ole suomessa å:lla alkavaa sanaa - sanoohan sen jo nimikin: RUOTSALAINEN o). Joskus puutarhurin on lähdettävä merta edemmäs taimeen. Kovin paljoa en ole taimitarhoja kierrellyt, osittain siitä syystä, että netistä saan haluamani ja loput marketin kupeessa olevasta puutarhaliikkeestä, ja osittain siksi, ettei taimitarhat juurikaan itseään mainosta, joten niiden olemassaolosta en edes tiedä.

Kauppila on itselle ollut se harras pyhiinvaelluskohde, joskin olen vasta 3 kertaa siellä käynyt. Siellä näkee huikeita ihmeellisyyksiä: persikkapuun, aprikoosipuun, tulppaanipuun, peruukkipuun, ihka oikean kvittenin ja mulperin, ja jopa sellaisia puita ja pensaita, joista en ole aiemmin kuullutkaan. Joka kerta sieltä on tarttunut mukaan sekä jalopelargoneja että ananassalvia, sekä tietysti kaikkea, minkä voi suurin piirtein kuvitella kasvavan tällä vyöhykkeellä.

Pyhiinvaelluksen suurin ongelma onkin se, että kohteet ovat useimmiten autuaammilla vyöhykeillä, ja tietysti niiden tarjonta vastaa sen vyöhykkeen tarpeisiin, joten mitäpä arktisten alueiden puutarhurit voivat muuta kuin "#¤%!:lla ankarasti.

Jos jollain on vinkata hyviä, monipuolisia taimistoja Pirkanmaalta, laitathan vinkin kommenttilootaan, kiitos :-)

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Cima di rapa

Tällainen ihme putkahti uusimman Kitchen gardenin välistä, ja kun siinä sanottiin broccoli ja 60 days, täytyi ruveta heti ihmettelemään kaveria tarkemmin, olenhan itsekasvatetun parsakaalin suuri ystävä (kaupan versiot ovat mauttomia, kuten tavallista).

Mikään parsakaali hän ei ole, vaan tuo broccoli-termi on tuossa avamassa kuluttajalle, millaisesta kasvista ehkä voisi olla kyse (vrt. rucola - sinappikaali; pak choi - pinaattikiinankaali. Hämääviä moiset "käännökset"). Oikeammin kasvi on Italiassa ja Portugalissa suosittu cima di rapa, eli turnipsinlehti. Maistuu kuulemma hiukan kitkerämmälle kuin parsakaali, valmistuu 60 päivässä ja tykkää kosteasta. Britit käyttävät sipulin ja punaisen lihan kanssa; italialaiset taas kuuluisassa orecchiette e cima di rapa -pasta-annoksessa. Sopii minulle.

Täytyy käydä pistämässä siemenet saman tien multaan, jotta ehtii saada syyskuun alussa satoa. Kirpat tosin ovat kokeneet toisen tulemisen, ja Kitchen gardenissa varoiteltiin, että cima di rapa on myös kirppojen herkkua. Jokin suojaviritelmä on siis keksittävä pikimmiten.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: Z

Zinnia ja muut kesäkukat. Monta kesää hankin kesäkukat puutarhaliikkeestä, koska a) siten saa näyttävän instant-kesän pihaan ja b) kukkien kasvattaminen on pikkusievää näpertelyä. 

Kunnes siihen tulee himo. Varovaisesti sitä ensin onnistui anopin kehäkukansiementen kanssa ja siitä repertuaari kasvoi krasseihin ja sitten jo samettikukkiin ja tuoksuherneisiin. Kasvihuoneen esikasvatuspottien määrä lisääntyi räjähdysmäisesti, kun sekaan tunki myös kesäkukkapotit, ja siemenluetteloiden plärääminen on ruvennut kestämään ikuisuuden.

Kitchen gardenin sivulla vilahti zinnia, tai siis tsinnia (vrt. pitsa), ja kun siemenkauppa.comissa oli hurmaavan värisiä yksilöitä (Purple prince ja Sunbow purple), tuli niitä hankittua pari pussia. Jännittävää odotella, tuleeko niihin kukkia. Tänä keväänä kokeilin myös orvokin kasvattamista ja heti kun näin, miten pienet siemenet sillä on, arvasin että esikasvatteet päätyvät kompostiin. Suurin aikaansaamani lehti oli about peukalonkynnen kokoinen.

Muutenkin kärsivällisyyttä tarvitaan, sillä omakasvatteiden kanssa instant-kesä ei onnistu, vaan saat viikkoja ja kuukausia tujotella pelkkää vihreää vartta ja lehtiä. Mutta onhan ne omakasvattamia.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Ei nimi Masua pahenna

Ensimmäistä kertaa Demon ovenripaan tarttuessa tiesimme, ettei ulkona syöminen ole enää koskaan entisenlaista. Tavisravintolat ovat sen jälkeen olleet pettymys kerta toisensa jälkeen ja myös fine diningin rima nousi niin korkealle, että harva enää oikeaan fineryyn yltää.

Näistä lähtökohdista uskaltauduimme kuitenkin juhlimaan vanhaa Luigia ja Ullan nimeä Masuun. Välimäenhän olimme jo aiemmin kohdanneet Chez Dompassa.

Alku oli melkoisen tyrmäävä. Pöytäämme osui täysin untuvikko tarjoilija, joka ei osannut ilman baarimikon apua kertoa, mikä 10 alkudrinkin listalla olevista juomista on kuiva (niitä oli vain 1 kpl), eikä tiennyt valmiin menun suositusjuomia (!). Hiukan rupesi tutisuttamaan meneekö koko ilta näin avuttomasti, mutta onneksi kyseistä tarjoilijaa ei sen koommin pöydässämme näkynyt.

Ravintolassa on erittäin avoin avokeittiö, ja toki on aina mukava seurata keittiön hyörinää. Välillä tosin häiritsi, kun myös keittiön mokat ja paniikit välittyivät syömäpuolelle. Itsellekin nousi kylmä hiki jännittäessä löytyykö pöydän 16 puuttuva pääruoka vai ei. Samoin jouduimme kesken menun puoli tuntia jännittämään saammeko seuraavan annoksemme vai joudummeko jopa kyselemään sen perään.

Ravintola täyttyi nopeasti, eikä voinut kuin ihailla tarjoilijoiden pitkäpinnaisuutta. Aasiakkaat kun panivat parastaan. "Missä muodossa tuo chili tässä annoksessa on?" (WTF????) "Mitä on tofu?" "Onko nämä annokset tulisia?" Kaiken kukkuraksi paikalla näytti olevan keliaakikkojen kokoontumisajot.

Entä se ruoka? Hyvää, oikein hyvää. Menen toistekin, vaikken pidäkään puikoilla syömisestä (oikeesti, jos on haarukka keksitty, niin miksi pitää sohia ruokaa tikulla?). Onneksi Luigi on taitava tikunkäyttäjä ja syötti vaimolle liukkaimmat palat.

Misokeitto oli erinomainen. Härkätartar suli suussa. Hirata bun -burgerissa oli sisällä mehevää, pläskistä possua ja itse bun pehmoinen ja hyvällä öljyllä silattu. Sushi oli taivaallista - parasta ikinä! Rapujen kanssa tarjottu fenkoli-omena-limesalaatti oli mahtavaa; sitä täytyy kokeilla tehdä kotonakin. Härän marmorifile oli upean pehmeää ja sen kanssa tarjotut pak choit ihan parhautta.

Masun konsepti on kiva: saat joko syödä perinteisen alku-pää-jälki -setin tai sitten tilata pöydän täyteen kippoja ja kuppeja. Seuraavan kerran keskityn ehdottomasti susheihin ja maistelen myös dim sumit. Toivottavasti palvelu on sillä kerralla huomattavasti parempaa.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: Y

Yrtit. Jos ei mitään muuta onnistu kasvattamaan, niin yrtit kyllä kasvavat - välillä riesaksi asti.

  • Basilika rakastaa kasvihuoneen lämpöä, joskin kellastuu kylmän iskiessä. Limebasilika on ihan nimensä mukainen - upea limen maku!
  • Meirami inhoaa kuivuutta, joten sen paikka on altakasteluruukussa (jota myös muistetaan altakastella). Sienet rakastavat meiramia.
  • Salvia kiittää esikasvatuksesta kasvarissa ja jatkaa elämäänsä kasvimaalla, jahka sen muistaa peitellä lehdillä/sanomalehdillä ennen talvea. Jos kohdalle osuu ananassalvia, osta se.
  • Timjamia tarvii aina, ja jotkut lajikkeet jaksavat jopa talvehtia Suomessa.
  • Kirvelillä on miedohko, anikseen vivahtava maku, joka sopii hyvin perunoiden seuraan.
  • Korianteri on megayrtti, koska siitä voi syödä juuret, lehdet ja siemenet. Tänä vuonna kokeilussa on Alan Titchmarsh collectionin korianteri (tai tuttavallisemmin kortsu. Oikein mukavaa marketissa, kun parempi puolisko huudahtaa kassajonossa: "Kortsu unohtui!"), jolla on todella isot lehdet.
  • Persiljan suhteen olen retro, sillä tykkään kähärälehtisestä. Sileälehtinen maistuu vain ruoholle.
  • Tilliä rakastan yli kaiken ja napsin sitä ohimennen suuhun ihan sellaisenaan. Myös tillin siemenet ovat kelpoja ruuanlaittoon, joskin vain tuoreena, sillä muutamassa kuukaudessa ne menettävät makunsa.
  • Lipstikka tuo kevään ja siitä saa hienon keiton sinihomejuuston ja kerman kanssa.
  • Veripeippi, eli trendikkäästi shiso, on ihanan sitruksinen, ja pienikin lehdenpala pirteyttää salaatin.

Sitten se riiviöosasto:
  • Minttu leviää kuin keski-ikäisen naisen ahteri, mutta mintulle se annetaan anteeksi, koska se on hyvä perhoskasvi. Ja hyvää uusien pottujen kanssa.
  • Toinen leviäjä on rakuuna (se venäläinen. Ranskalainen ei pärjää täällä ja sitä paitsi sitä lisätään pistokkaista, koska se ei siemennä), joka meillä on keksinyt jopa kasvaa kasvimaiden lautojen välistä.
  • Oregano (tai siis mäkimeirami; eihän täällä oikea oregano kasva) siementää itseään pitkin poikin ja kasvattaa isoja tuppaita joka paikkaan ja tukahduttaa kanssaeläjänsä.
  • Saksankirvelikin on kuulemma riiviö, mutta itsellä se kasvaa vasta ekaa kesää, joten riiviöisyys ärsyttänee vasta myöhemmin.
  • Kurkkuyrtti on semi-riiviö: se ei leviä tuhottomasti, mutta siementää sen verran, että joka kesä sitä jossain kasvaa. Kurkkuyrtin kukat ovat kivoja salaateissa. Ja todellakin maistuvat kurkulle.
  • Kumina ei ole yrtti, mutta siitäkin tarvii varoittaa: siemenissä on yllättävä kasvuvoima ja niitä lentää joka paikkaan. Mahtavaltahan ne maistuvat, mutta jyräävät kaiken alleen.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Purkkarifarmari

Minähän en suinkaan ole ainoa meidän perheestä, joka tekee puutarhakokeiluja. Omaa, erittäin laajaa puruluuviljelmää ylläpitää puutarha-apulaiseni Saimi Marketta, ja siinä vasta onkin hommaa! Puruluut eivät nimittäin ihan pienellä vaivalla kasvakaan.

Puruluut vaativat pitkän kylmäkäsittelyn, joten talvella ne täytyy haudata hankeen, jos aikoo saada kunnon sadon. Alkukevät on hankalaa aikaa puruluuviljelijälle, sillä kun lumet ovat sulaneet, on maa vielä roudassa, eikä puruluita saa istutettua maahan. Paljaalle maalle niitä ei kuitenkaan voi jättää, koska ne silloin helposti päätyvät parempiin suihin. Tässä vaiheessa puruluut kannattaa kuskata havupuiden alle odottamaan roudan häviämistä.

Puruluut hyötyvät kumppanuuskasveista. Hyväksi on huomattu mm. kärhö, päivänlilja ja iiris. Myös kaalta ja punajuurta on kokeiltu, mutta huonoin tuloksin. Maaperän suhteen puruluut eivät ole  tarkkoja. Yhtä hyvään lopputulokseen pääsee sekä savessa, kompostimullassa että kaupan ostomullassa.

Syksyn koittaessa puutarhurin päivittäinen aherrus palkitaan: sieltä täältä saa kaivettua esille vettyneitä, multaisia, lötköjä puruluita, joita voi nauttia mm. sohvalla ja sängyssä.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: X


Puutarhurin asento nurmikolla hellepäivänä. Mutta koska suomessa mikään sana ei ala X:llä, otan taiteellisen vapauden käyttää tämä kirjain taimikauppojen valikoiman ihmettelyyn. 


Kun niitä taimia kerran rahdataan kaikista maailman kolkista taimipihalle ja oletettavasti niistä pyritään saamaan rahaa, niin miksi niistä ei pidetä huolta? Ihan niinkin perusasia kuin kastelu unohtuu joiltain taimipihoilta, ja vasta sitten kun rullakkokaupalla kasveja on nuupahtanut paahteeseen, joku truuttaa niille letkulla vettä. Ja onnistuu kastelemaan vain asiakkaiden kengät.

Moni taimiruukku kasvaa sammalta ja rikkaruohoa, ja saa asiakkaan miettimään, mitä kaikkea kivaa ylläriä pihaansa taimen mukana kuskaakaan – elämänlankaa ja kotiloita? Osassa taimista on käpristyneitä lehtiä, kuivuneita oksia ja muheva kirvapopulaatio. Eikö taimipihan kannattaisi palkata muutamalla eurolla pari koululaista kesätöihin pitämään huolta taimien kunnosta? Kurja katsoa, kun isot jalopuut (78 €) kituvat pienissä ruukuissaan, heidet (15 €) käpristelevät kirvojen painosta ja kanukkaruukku (13 €) puskee levää, muttei juurikaan lehtiä.

Jos ei taimista jaksa talven yli pitää huolta, eikö niitä voisi myydä sikahalvalla loppukesästä? Kuinka kauppiaat kehtaavat pyytää täyttä hintaa huonokuntoisista taimista – vai ollaanko me kuluttajat niin pällejä, että mukisematta maksetaan täysi hinta? Kysyy henkilö, joka mukisematta maksoi 18 € 5 cm:n korkuisesta tillipionista...

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Arjen luksusta

Sitä vaan, että on se onni, kun sisko on munafarmari. Tuliaisiksi sain ison kasan perstuoreita kanan ja viiriäisen munia, joista jälkimmäisiä en ollutkaan aikoihin maistanut.

Ihanan samettisia pilkkumunia, joita saa luksuksellisesti keittää salaatteihin ja aamiaisleipien päälle. 2 minuutin kiehunta ja minikokoinen täydellisyys on valmis. Aahhh.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: V

Kunpa tätä kesän valoa saisi purkitettua talven varalle! Pappavainaa kuulemma alkoi jo toukokuussa inistä, että enää kuukausi ja sitten mennään taas pimeyttä kohti. Itse en ihan noin hard-core -pimeydestävalittaja ole, mutta harmittaahan se, ettei tässä maassa valo riitä. Lämpöä saa kasveille keinotekoisesti, mutta keinovalo ei pärjää auringolle sitten millään.

Kasvilamppua ollaan kokeiltu, laihoin tuloksin. Fiskarsin kasvatuspömpeliin haksahdin, kun se vaikutti fiksulta, mutta ainakaan tuossa perusversiossa valo ei riitä, vaan samanlaisia rojottimia kasveista tulee tammikuisella ikkunalaudallakin - jos edes jaksavat kasvaa. Lamppuvalmistajan mukaan kasvivalo on vain sisustuselementti, ja oikeat kasvihuoneet käyttävät suurpainenatriumlamppuja sadon kasvattamiseen. Ihan vielä en ole semmoista meidän keittiöön ajatellut.

Puutarhuri on siis tuomittu pakkolepoon lokakuusta maaliskuuhun.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Kirkas nokkoskeitto

Henkilö on jo pitkään ihmetellyt, miksi sienikeitot tehdään aina maitotuotteeseen. Niinpä henkilö meni ja kehitti ohjeen kirkkaaseen sienikeittoon ja on myös vääntänyt siitä pikaversioita (kuivatut sienet likoamaan, sipulisilppu kattilaan kuullottumaan, sienet ja liotusvesi silpun seuraksi kattilaan, nuudelit perään, jotain vihreää sekaan ja mausteita maun mukaan) nujertamaan työpäivän jälkeisen nälän.

Keväällä, ensimmäisten nokkosten ilmestyessä, kyseenalaistin myös nokkosten hukuttamisen maitotuotteeseen. Chefin kanssa rupesimme visioimaan, millainen kirkas nokkossoppa voisi olla. Ja tällainen se meillä oli: sipulisilppu kuullotettiin kattilassa, päälle huljautettiin Puljongin kasvisliemi ja sekaan heiteltiin muutama peruna palasina. Kun perunat alkoivat pehmetä, keittoon sujahti mukaan pari kourallista huuhdeltua nokkossilppua ja edelliseltä aterialta tähteeksi jäänyttä savunieriää. 3 minuutin kuluttua oli valmista.

Järjettömän hyvä soppa, joka kannusti laittamaan savustusjämiä uudelleenkin keittoon, eikä aina pastakastikkeeseen.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: U

Ulkoilmaan totuttaminen, eli esikasvatteiden kiirastuli. Pikkuhiljaa on nuo reppanat totutettava asuintiloja raaempiin olosuhteisiin (tosin onhan se pimeys ja kuiva sisäilma myös melko epäkelpo olosuhde), jotta pärjäävät sitten isoina loppusijoituspaikassaan. Itsellä on se onni, että taimet voi viedä kasvihuoneeseen, jossa ne eivät heti ole tuulen ja raa'an auringonpaisteen armoilla, vaan tottuvat valoon ja lämpötilan vaihteluun hiukan lempeämmin.

Kuumuus on useimmiten kylmyyttä pahempi vaihtoehto, ja niinpä esikasvatteet tulevat ekalta kasvihuonekeikalta oheisen näköisenä, kun ovat nuupahtaneet auringossa. Fiksumpi suojaisi ne ensin harsolla, paitsi jos kasvatteet ovat jo kovin pitkiä ja honteloita - silloin on vaarassa taimien taipuminen tai jopa katkeaminen (josta tomaatit kyllä toipuvat).

Ekoilla kerroilla tunti, pari riittää kasvihuoneessa. Oikeassa ulkoilmassa varmaan puoli tuntia olisi maksimi. Siitä sitten aikaa aletaan pidentää - ja muistetaan taimien kastelu!

Työelämässä olevalle esikasvatteiden ulkoilmaaminen on hankalaa, koska pitää osua olemaan kotona juuri silloin, kun on tarpeeksi lempeä sää. Iltapäivän räntäsateessa ei viitsi kasveja mihinkään kiikuttaa, eikä niitä uskalla pitkiin aikoihin jättää työpäivän ajaksi kasvariin ihan itsekseen oleskelemaan. Tänä vuonna pystyi kasveja ulkoiluttamaan jo 26.3., minkä ansiosta meillä on ennennäkemättömän tanakat taimet!