maanantai 30. kesäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: T

Todella tarpeellisia tarvikkeita
Tarvikkeet. Mitä puutarhuri oikeasti tarvitsee?
  • Hallaharsoa
  • Potteja
  • Lapion (ja sille hyvähabaisen käyttäjän)
  • Ruohonleikkurin (ja sille kuljettajan)
  • Trimmerin (ditto)
  • Kottikärryt
  • Oksasakset
  • Narua (kurittomien köynnösten sitomiseen)
  • Puukon (narun ja tomaatinvarkaiden leikkaamiseen)
  • Teräksisen istutuslapion (kukkasipulien ja pienten taimien istutukseen)
  • Kastelukannun
  • Haran (tai mikä hoe onkaan suomeksi)
Anoppivainaalta perin (järjettömän ruman) haran ja kun suostuin siihen koskemaan, käännyin heti haralahkoon. Loistava kapine rikkaruohojen kitkemiseen! Ja kun sattumalta päädyin sivustolle www.kitchengarden.fi ja näin siellä Burgon & Ballin merkkiharan, oli ihan pakko hankkia semmoinen (ja vähän muutakin. 18 karaatin kullattuun kastelukannuun vedin rajan). Mahtavan hyvä, jämäkkä kapine, joka istuu käteen todella hienosti ja antaa rikkaruohoille kyytiä.
My trusted hoe

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: S

Sesonginmukaisuus. Vaikka satokausi täällä on kovin lyhyt ja vaikka marketista saa mansikkaa ja parsaa ympäri vuoden, tuo se elämään mukavaa odotusta ja juhlallisuuttakin, kun saa seurata sadon kasvamista ja tuoda pöytään kesän ensimmäisen tämän-ja-tuon. Ensimmäiset, mehukkaat (ja toivottavasti madottomat) retiisit, ensimmäiset vahapavut, ensimmäiset korianterit ja tillit.

Toki kokilta vaaditaan mielikuvitusta, kun leikkuulaudalle ilmestyy 1 turnipsi, 2 retiisiä ja kourallinen mizunaa, harva valmisresepti kun on sesonginmukainen. Niinpä meillä alkukesästä syödään paljon salaatteja ja loppukesästä taiteillaan kesäkurpitsasta, härkäpavusta ja taviskurpitsasta kasvispihvejä. Siinä välissä wokataan ja tehdään keittoja.

Tuoreushan se meillä keittiötarhureilla on aina valttina. Sokeri alkaa muuttua tärkkelykseksi sillä sekunnilla, kun nipsaiset maissintähkän irti tai kaivat perunan maasta. Pikaspurtin kun ottaa kasvimaalta keittiöön ja saman tien donkkaa vihanneksen pannulle, pääsee nauttimaan kaikesta siitä mausta ja makeudesta, minkä oikutteleva kesäluonto on vihannekseen pakannut.

Vaikka tämä kevät ja alkukesä on ollut kasvimaille erittäin hankala, kun helle ja pakkanen vuorottelevat, eikä mikään ole jaksanut itää (hence kuvakin esittää ruusuorapihlajaa), saatiin sentään juhannuksena nauttia kesän ensimmäisistä (ämpärissä kasvaneista) perunoista, ja cevichekin silattiin ikiomalla korianterilla (Alan Titchmarsh collection, valtavan suuret, aromikkaat lehdet).

torstai 26. kesäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: R

Rikkaruohot. Rikkaruohojen genrehän on valtava, ja siihen kuuluvat kaikki, jotka keksivät alkaa kasvaa väärässä paikassa, kuten esimerkiksi luumun, tyrnin ja kirsikan juurivesat sekä karhunvatukan (kuvassa; kukkii ihan mielettömästi tänä vuonna!) tököt, jotka pilkistävät maasta yllättävänkin kaukana emokasvistaan.

Meidän pihalla pahimmat rikkikset ovat ohdake (tuntuu oikein virkistävältä paljaan jalan alla), vesiheinä, vuohenputki ja hevosenkakkakasan mukana tullut leveälehtinen heinä, joka viipottaa pitkin kukkapenkkiä. Koska en ole kovinkaan kitkentähenkinen, turvaudun välillä Rounduppiin, tosin eipä sekään kovin hyvin vuohenputkeen tehoa, enkä heiniä uskalla sillä suihkuttaa, kun osa pisaroista osuu kuitenkin ihan toivottuihinkin kasveihin.

Joku viisas joskus sanoi kitkevänsä ainoastaan sellaiset rikkaruohot, jotka kasvavat korkeiksi ja siten tulevat näkyviin. Hyvä neuvo lehtokotilottomille (kts. Ö) pihoille. Lehtokotilollisilla pihoilla rikkikset on siitäkin no-no, koska kotilot rakastavat piilotella vesiheinän, vuohenputken ja nokkosen lehdillä.

Jos vielä joskus tulisi uusi piha perustettua, en tekisi kukkapenkkejä alkuunkaan, sillä monivuotisten kasvien kanssa joutuu kitkemispuuhiin, halusi sitä tai ei. Kukkatarpeen tyydyttäisin ruukuissa olevilla kesäkukkaistutuksilla. Pitkin pihaa tekisin pieniä istutusalueita, joiden sydämessä olisi jokin ihana puu ja sen ympärillä muutama ihana pensas, joiden juurille kuoppaisin muutamat tulppaanit ja liljat ja koristelisin koko komeuden vielä pioneilla ja siperiankurjenmiekoilla (ne mukulaiirikset kun on ihan mahdottomia rikkaruohomagneetteja). Ympärille tulisi paksu kerros sanomalehteä, jonka päälle kuorikatetta. Tämmöisiä ehkä jaksaisin ylläpitää.

Kangasalla kukkii magnolia!

Kaiken lumen, kylmyyden ja veden keskellä jo kärtsähtäneeksi tuomitsemani magnolian nuppu päätti yhtäkkiä avautua. Myönnettäköön, että nuppu oli made in Turku, sillä kyseinen kasvi on tämän kevään Kauppilan-tuonti, mutta Kangasalla se kukkii. Tuoksuukin vienosti, kun oikein tyrkkää nenän tuohon keskelle. Ihana.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: Q

Quercus ilex ja muut latinankieliset nimet. Puutarhauran alussa sitä tuli kerran jos toisenkin pyöriteltyä silmiä kasvien latinankielisille nimille, joita vilisi puutarhalehdissä ja –kirjoissa. Ei voinut tajuta, mikä järki niiden viljelemisessä oikein oli. Mutta jahka vaihtoi kieltä, tuli ahaa-elämys.

Vaikkei tietäisi kasvin suomenkielistä nimeä, eikä muistaisi yhdenkään vihanneksen nimeä ruotsiksi, latinankielinen nimi auttaa ymmärtämään, mistä kasvista on kyse. Helpottaa lehtien ja kirjojen lukemista huomattavasti!

Se tosin harmittaa, että jotkut nettikaupat ovat aakkostaneet myytävänsä latinan, eikä suomen/englannin mukaan. Kyllähän sitä muistaa, että kärhö on clematis ja vaahtera acer, mutta mikäs on syreeni? Lumipalloheisi? Tylsää joutua pläräämään sivukaupalla ja kliksuttelemaan kuvia auki, jotta saa selville, mikä kasvi on kyseessä.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: P

Kaiken tämän alla on kukkapenkki...
Puiden ja pensaiden leikkaus. Kun et kumminkaan uskonut ohjeita siitä, kuinka suuri kasvuvara pitää pensaiden ympärille jättää, joudut niitä leikkaamaan just silloin, kun ne viimeinkin ovat kasvaneet isoiksi ja näyttäviksi, koska muuten ne vievät elintilaa muilta, lakoavat kukkapenkin päälle tai tökkäävät sinua silmään. Jos haaveilet pensasaidasta, on leikkaamiseen suhtauduttava vakavasti, sillä muuten saat aidan, joka on ylhäältä pensas ja alhaalta kalju kokoelma oksia.

Itse olen alihankkinut leikkauksen lähinnä myyriltä ja jäniksiltä, koska on niin sydäntäsärkevää saksia oksia kasveista, jotka alkavat viimein näyttää ihan oikeilta pensailta. Näin 10 vuoden jälkeen piha alkaa olla jo aikamoinen viidakko, joten saksia on pakko silloin tällöin käyttää, mutta edelleen välttelen sitä. Ruusuja leikkaan surutta alas, koska ne virkistyvät siitä ja palkitsevat hurmaavalla kukinnalla, paitsi neilikkaruusu, joka otti nokkiinsa ja lähti levittäytymään kasvimaille sen sijaan, että olisi muhkeuttanut pensastaan.

Mustaviinimarjat ja karviaiset leikkasin viime syksynä ekan kerran ja olin kovin ylpeä siististä ja ilmavasta lopputuloksesta. Paitsi että tänä keväänä kyseiset pensaat riehaantuivat aivan täysin ja ovat muodostaneet entistäkin tiheämmän viidakon. Great.

Kevään 2013 pahassa roudassa kyykähtäneiden pensaiden kuolleita oksia olen napsinut pois nyt pari kevättä, ja edelleen niistä kuolee lisää oksia. Luulin, että kuolleita oksia voi noin vain leikellä, mutta enpä ole asiasta enää niin varma.

Puita en ole ikänäni leikannut. Ainoastaan juurivesoja olen poistanut, mutta muuten saavat omenat, kirsikat ja luumut kukoistaa sellaisenaan. Luotan siihen, että luonto osaa kasvattaa puut paremmin kuin minä.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Jos on tilaa vain yhdelle

... niin hanki laikkuköynnös. Jestas, miten nuo kukat tuoksuvat huumaavalle! Ihana sekoitus kieloa ja ruusua. Jos ei ois näin jäätävä keli, istuisin päivät pitkät laikkuköynnöksen alla tuoksuttelemassa.

Tokihan tuo köynnös näyttää alkukesästä lähinnä lokkiparven alle jääneeltä, kun laikut ovat valkoisia, mutta kyllä ne siitä pinkkiintyvät pikapuoliin.

Meillä on 2 yksilöä kiipeämässä pergolaa pitkin. Kuivahkossa paikassa kasvavat kumpikin, mutta puolivarjossa kasvava kaiffari on rehevämpi kuin auringossa oleileva sisarensa, vaikka saakin joka talvi katolta putoavat lumet niskaansa.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: O

Oppiminen. Rakettitiedettähän tämä ei ole. Tarvitaan vain hyvä kasvualusta ja kastelua, niin sillä pääsee jo pitkälle. Leikkaaminen ja lannoitus on sitten jo hifistelyä.

Savessa tai hiekassa ei mikään kasva, joten niiden kanssa on puljattava kompostilla, ennen kuin ne saa elinkelpoiseksi, ja ainakin saven suhteen tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä, jos ei halua rahojaan tuhlata kuoleviin taimiin (terv. nimim. Kokemusta on). Muunlaisiin maaperiin voi surutta lapioida kasveja, kyllä elinkelpoiset taimet pärjäävät.
Kun on lukenut yhden HYVÄN puutarhakirjan (kuvassa) tai tilannut vuodeksi HYVÄN puutarhalehden, on saanut kaiken tarvittavan opin. Itse en enää puutarhakirjoja osta, koska kaikissa niissä HYVISSÄ on se sama tieto. Lehteä (Kitchen garden) tilaan ihan vain omaksi inspiraatioksi ja uusiin lajikkeisiin tutustumisen takia. Samat perusopit lehdissäkin toistuu vuodesta toiseen.

Oma kantapää on tietysti se paras oppimisen paikka. Valitettavasti se vain kirpaisee kukkarossa – ja sydämessä, sillä Suomen kasvukausi on liian lyhyt mokattavaksi. Jos tänä vuonna jokin kosahtaa, saat seuraavan kerran kokeilla vuoden päästä. Etkä vuoden päästä enää muista, mitä edelliskerralla teit, jos et dokumentoinut (kts. D). Siltikin kannustan kokeilemaan, yrittämään ja onnistumaan/erehtymään.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: N

Nokkosvesi. Vaikka se kuulostaakin ituhippeilyltä, on nokkosvesi helppo ja hyvä lannoite lehtivihanneksille (salaatit, pinaatit, mangoldit), ja lisäksi se pitää myös osan öttiäisistä (kts. Ö) loitolla. No, okei, pitää se myös ihmiset loitolla, sillä sen haju on melkoisen tymäkkä.

Nokkosveden teko on helppoa: ota sakset ja ämpäri ja pue itselle hanskat. Leikkaa nokkosia ämpäri puolilleen (käytä ylimmät lehdet ruuanlaittoon ja loput nokkosveteen), kaada vettä ämpäri täyteen, laita kansi päälle ja anna muhia puutarhan nurkassa viikko. Laita pyykkipoika nenään ja kaada kastelukannun pohjalle nokkosvettä sen verran, että kun laimennat sen hanavedellä, lopputulos muistuttaa Liptonin teetä (eli siis laihaa litkua). Sitten vain kastelemaan vihanneksia. Ämpärin pohjalle jääneet, limoittuneet nokkoset voi toki kauhoa kasveille lannoitteeksi, mutta itse laitan ne kompostiin, koska se haju on unohtumaton.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: M

Mullan valinta tuntuu olevan melkoista salatiedettä. On taimimultaa, kylvömultaa, viljelyseosta, kukkamultaa, puutarhamultaa, kasvimaamultaa,  ja kaikkia näitä täytyisi puutarhurin osata viisaasti käyttää. Kukkua, sanon minä!

Vaikka puutarhakirjoissa ja –lehdissä neuvotaankin, että siemenet pitäisi aina kylvää mahdollisimman laihaan multaan, olen itse käyttänyt mitä tahansa multaa mitä käsiini olen kulloinkin kylvöhetkellä saanut: lähikaupan kukkamultaa, edellisvuodelta jäänyttä kasvimaamultaa, stydisti lannoitettua puutarhamultaa, mustaa multaa, ja toki myös ihan oikeaa kylvömultaa. Mitään eroa lopputuloksessa en ole huomannut. Siemenissä on kuitenkin niin hurjasti elinvoimaa, että kyllä ne kasvavat missä vain, kunhan lämpö, vesi ja valo ovat kohdillaan. Väärää multaa suurempi vaara sadon onnistumiselle on valon puute.

Ainoa paikka, missä mullan lajilla on oikeasti merkitystä, on savimaa.  Sen päälle on turha ripotella mitään ”kuollutta” multaa, sillä se vain joko jää lillumaan saven pinnalle tai sitten haihtuu pois. Savi kaipaa kunnollista kompostimultaa, jossa on runsaasti makoisia sattumia houkuttelemassa matoja hommiin. Madot syövät sattumat, ja samalla rei’ittävät saven niin, että kompostimulta sekoittuu saveen ja mehevöittää koko maan.

Kompostointia suosittelen kaikille puutarhureille.  Jos ruuantähteiden kompostointi ällöttää ja/tai jännittää, kannattaa ainakin kompostoida puutarhajätteet ja keittiöstä servetit, talouspaperit, vihannesten kuorimajätteet ja kahvin & teen purut. Eivät haise, eivätkä houkuttele tuholaisia. Itselläni on tällaiseen ei-niin-heavy-duty –kompostointiin 2 suurta, kannellista saavia (kuvassa), joihin on porattu reikiä. Keväästä syksyyn laitan niihin kaikki ei-kypsennetyt kasvijätteet (kypsennetyt voivat houkutella jyrsijöitä paikalle) kompostoitumaan, ja talven jälkeen saan niistä todella muhevaa multaa kipattavaksi saven päälle nykerrettyyn kukkapenkiin.
Ruuantähteet kompostoin jykevässä lämpökompostorissa, jottei asiaankuulumattomat olennot kärpäsistä rottiin pääse niitä penkomaan. Syksyllä kaivan kasvimaihin aumat, joihin upotan tämän kompostijätteen ja peitän hyvin, sillä kokemus on osoittanut, että muutoin saan nauttia ”ihastuttavan” tuoksuisista koirien parroista...

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: L

Lannoitukseen paneudun oikeastaan vain kesäkukkien ja kasvihuoneeseen menevien taimien osalta. Kukkapenkit saavat pärjätä edellisvuoden lakastuneiden kasvinosien ja kompostin (kts. M) voimalla. Joskus roiskaisen sinne lannoiterakeita, jos ämpärin pohjalle niitä on jäänyt. Puita ja pensaita en ole koskaan lannoittanut, paitsi yhtenä vuonna, kun onnistuin saamaan hevosenkakkaa. Pensaat kasvoivat sen voimalla melkeinpä silmissä. Tieteen nimissä tekisi mieli kokeilla, onko hirvenkakalla sama vaikutus. Sitä kun on täällä helpompi hankkia.

Nurmikko saa lannoitteensa leikkurin jättämästä silpusta. Tämän takia meillä ei haravoida, vaan annetaan ruohonleikkurin silputa kuolleet lehdet nurmikon ravinteeksi.
Kasvimaille heitän lannoitetta muutaman kerran kasvukaudessa, ja yritän lannoitetta ostaessa epätoivoisesti muistaa, mikä oli se lannoite, joka tuoksuu koiranmuonalle ja jota koirat eivät siis voi vastustaa. 8 tassua vihannesten joukossa ei ole toivottava näky. 

Kesäkukkia yritän muistaa lannoittaa kerran viikossa. Useimmiten käytän lannoitusrakeita, koska harvoin muistan kastelun yhteydessä lisätä lannoitetta kastelukannuun. Rakeissa on se huono puoli, että jos ne jää ruukun pinnalle klöntsäksi, ne homehtuu hyvin äkkiä.

Esikasvatteiden lannoitusta pyrin välttämään, vaan mieluummin siirrän niitä isompiin potteihin, jolloin ne saavat ravinteensa uudesta mullasta. Koska Suomen kevät on niin ailahtelevainen, voi liiallisen lannoittamisen lopputuloksena olla piiiiitkät, hontelot ja elinkelvottomat taimet, ennen kuin ne saa ulos/kasvariin loppusijoituspaikkaansa. Tomaateille joskus roiskaisen lannoitetta siinä vaiheessa, kun käyvät jo kasvihuoneessa päivähoidossa.

Kasvihuoneessa kasvatan taimet ämpäreissä, ja ennen kuin donkkaan taimen ämpäriin, sekoitan mullan joukkoon reilusti lannoitetta.  Sitten, kun ämpäri näyttää siltä, että taimen juuret ovat sen vallanneet, rupean lannoittamaan kasveja kerran viikossa. Kasvihuoneessa suosin jauhemaista lannoitetta, sillä rakeet tuppaavat loppukesästä kasvarin kosteudessa homehtumaan.
Näinkin epätieteellisellä lähestymistavalla olen onnistunut pitämään perheen vihanneksissa ja yrteissä.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: K

Kasvihuoneen valinta.  Kasvihuonekuume on tunnetusti ärhäkkä tauti, eikä sitä kannata ihan millä tahansa rimpulalla hoitaa. Pienissä (alle 8 neliön) kasvareissa lämpötila nousee nopeasti niin korkeaksi, että kasvien kasvu tyrehtyy. Itsellä on hitusen alta 9 neliön kasvihuone, ja jo huhtikuussa on pakko pitää ovea ja kattoluukkua auki, jotteivät kasvit läkähdy. Ja oikeasti, kenelle riittää pieni kasvihuone? Nälkä kun tunnetusti kasvaa kasvihuonetta omistaessa.

Koko on siis se tärkein kriteeri. Toinen on kattoluukun automaattiavaaja, jottei tarvi yöpuvussa kirmata luukkua sulkemaan tai valvoa öitä hallan pelossa. Kolmas on lattia. Yhden alkukesän jouduin pitämään kasvaria nurmikolla, kun perustuksia parannettiin, ja heti tuli kasveihin kamalasti tuholaisia. Kannattaa siis panostaa hiekkapohjaan tai jopa laattoihin, jos on varoissaan.
Kasvarissa on myös syytä olla eri tasoja, jotta a) mahtuu enemmän kasveja ja b) voi esikasvattaa. Esikasvatuksen opettelu on kasvihuoneen omistajalle avainasemassa, sillä kasvihuoneen valossa ja lämmössä saa taimista tanakoita ja terhakoita, ja esikasvatteilla pystyy paikkaamaan kasvimaalle sadonkorjuun jäljiltä jääneitä tyhjiöitä. Itse esikasvatan kurkut, kurpitsat ja kaalit kasvihuoneessa, ja viime kesänä opin, että kasvarissa on hyvä olla koko ajan kyssäkaalin taimia tulossa, sillä kyssä kasvaa nopeasti ja siitä ehtii kesän aikana saada mukavasti satoa, kun on jatkuvasti kyssä valmiina sukeltamaan kasvimaan tyhjiin kohtiin.

Kasvihuoneen materiaali on varmaankin vain tykkäyskysymys. Itse suosin kennolevyä, sillä lasiin verrattuna se kestää paremmin (joko meikäläisen kömpelyys tai viimeistään routa saisi lasit hajalle), pitää lämpöä paremmin (erittäin tärkeää alku- ja loppukesästä), ja himmentää auringon pahinta porotusta. Jostain luin, että kennolevy myös päästää paremmin läpi kasveille suotuisia säteitä verrattuna lasiin. No, ainakin naapurin tädin lasikasvarissa on rehevät ja rotevat tomaatit joka vuosi. Mutta niin on minunkin!
Jonkinlainen lämmityssysteemi on toki suotava, jotta saa mahdollisimman ajoissa taimet kasvarin suojaan ja pois kodinhoitohuoneesta pyykinpesun tieltä. Kevätöinä laitan surutta sähkölämmittimen kasvariin hurisemaan (Elenia kiittää); loppukesästä torjun hallaa polttamalla kasvarissa kynttilöitä. Hannele ylistää kasvihuoneen kastelujärjestelmää. Itse olen toistaiseksi hoitanut moisen omin käsin, kun en tiedä onko ämpäriviljelylle (kts. Ä) sopivaa kastelujärjestelmää. Kasvit, eritoten tomaatit, kyllä kiittäisivät tasaista ja riittävää kastelua.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: J

Juurrutus. Monia kasveja on helppo lisätä pistokkaasta. Sen kun vain laittaa ruukkuun multaa, napsaisee sopivan oksanpätkän, laittaa sen ruukkuun, kastelee, ja pitää huolen, ettei multa kuivu (= päälle kelmu tai pakastepussi). Joka kevät leikkaan hopeapajusta n. 15-senttisiä, tuoreen näköisiä oksankärkiä ja juurrutan niitä ruukussa kasvihuoneessa. Hopeapajua on hankala löytää taimikaupoista, ja se on yllättävän kallis, joten lisään sitä ihan itse ja melkein ilmaiseksi. Elokuun tienoilla istutan pottiinsa juurtuneen taimen loppusijoituspaikkaansa.

Muita helppoja lisättäviä on kanukat ja musta- & viherherukat, joita ei tarvitse edes leikata, sen kun vain tarttuu mahdollisimman lähellä maata kasvavaan oksaan, taivuttaa oksan keskiosan maahan, peittää mullalla ja kiinnittää sinkilällä tai painaa litteällä kivellä maata vasten. Seuraavana vuonna oksa on juurtunut, joten sen voi leikata emokasvista irti ja kaivaa juuripaakkuineen maasta ja siirtää omalle paikalleen.

Pelargoneja ja verenpisaroita voi kuulemma myös juurruttaa oksasta. Oksan leikkaamisen jälkeen tosin täytyy leikkeleestä irroittaa alimmat lehdet, jotta multaan menee pelkästään varsi, eikä lehtiä. Sitten taas kastelua ja varmistelua, että multa pysyy kosteana.

Hämmästyttävin juurruttamisvinkki on se, että tomaattien varkaat voi myös istuttaa sellaisinaan multaan, ja niistä kasvaa ihan oikea tomaatintaimi. Itsellä on varasvaiheessa useimmiten jo niin paljon tomaatintaimia, että kasvihuone on lähinnä viidakko, mutta hieno vinkki silti!

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: I

Itäminen. Kyllähän siinä välillä meinaa usko loppua, kun on siemenet pottiin tunkenut, mutta potin pinnalla ei näy minkäänlaista elämää pariin viikkoon. Siinä sitä sitten panikoi, oliko multa huonoa, potti jäänyt edellisvuodelta huonosti pestyksi, lämpötila liian kylmä tai kuuma, multa liian märkää tai kuivaa, tai siemenet liian vanhoja.

Aina ne kumminkin itää. Siemenissä on yllättävän paljon kasvuvoimaa, joten ne sinnittelevät huonoissakin olosuhteissa. Paprikat, chilit ja tomaatit kaipaisivat itääkseen n. +20 C, mutta meillä ne majoittuvat tammikuiselle ikkunalaudalle ja itävät sitten kun itävät; paprikat ja chilit yleensä 2 viikon sisällä ja tomaatit viikossa.
Kurpitsat ja pavut ovat herkkiksiä, joten niiden siemenet on donkattava lämpimään multaan. Tai siis olisi. Kurpitsat kylvän kasvihuoneen lämpöön esikasvamaan, mutta papujen kanssa en ikinä malta, vaan laitan ne multaan samalla kun kylvän kasvimaat. Kyllä ne yleensä sieltä esiin putkahtavat, jahka maa lämpenee. Ja mikäli rastaat malttavat jättää pavut rauhaan. Ruusupapu on ehkä herkkiksin kaikista. Niin, ja härkäpapu taas se robusti, joka ei kylmästä kavahda.