Kuin kaupassa kävisi

On tämä luksusta, kun voi heti aamusta makustella mitä tänään tekisi mieli lounaaksi, ja raaka-aineet löytyvät 100 metrin säteellä (no okei, nuudelit on Lidlistä, ja sinne on 15 km). Eilen maistui pasta ja mustavahakkaat; tänään makuhermot vaativat kuusenherkkusieni-nuudelikeittoa.

Koirien kanssa kirmattiin pellon yli metsään, napattiin pussiin 6 kpl herkkusieniä, lenkkeiltiin toistaiseksi vielä lämpimässä syyssäässä ja sitten tultiin kotipihaan miettimään muita keittoaineksia.

Varsiselleriä, joo, ja jostain syystä tähän aikaan vuodesta kukkimaan innostuneen parsaherneen palkoja, ja vielä tukko korianteria, joka ystävällisesti suostui itämään syyskuun alussa. Niin, ja tietysti oman kasvihuoneen chiliä. Ihana, ihana soppa!

Huomenna voisi maistua voissa paahdettu kehnäsieni (ah, sitä toffeen aromia!), ja jos oikein makeaöverit vetäisi, niin oheen voisi keksiä jotain palsternakasta. Joo! Kuulostaa törkeän hyvältä.

Valitettavasti liha oli lähikaupasta tällä kertaa loppu. Kyllä meillekin pyy olisi maistunut. Hiirihaukka tai lehtopöllö ehti ensin.

Kaudella 2014 opittua

Potimarron x 4, Marina di Chioggia x 2 ja öljykurpitsa

Karua, mutta meteorologien mukaan alkaa olla se aika, jolloin katselemme kasvukautta 2014 taaksepäin. Vielä toki kasvimaa puskee juureksia ja varsiselleriä, ja kasvarissa tomaatit, chilit ja paprikat punastelevat täyttä häkää, mutta pakkaset alkavat olla niiden uhkana.

Mitä tällä kaudella opittiin? Broccoli (se parsakaali, joka tekee pieniä kukintoja) ei ehdi tehdä satoa ainakaan näillä leveysasteilla. Muutama pieni floretti saatiin ruokapöytään. Calabrese (se parsakaali, joka tekee ison, muhkean kukinnon) sen sijaan tekee satoa hienosti, joskin parhaimpaan kaalimatoaikaan.

Ildi on turhaketomaatti. Tekee niukan sadon, on jauhoinen tekstuuriltaan ja mitäänsanomaton maultaan. Sungoldin ykkössijaa ei horjuta mikään.

Potimarron on kurpitsojen Sungold.  Isojen megakurpitsojen sijaan kannattaa kasvattaa pikkukurpitsoja, jotka ovat todella satoisia ja kypsyvät nopsaan, ja ovat käteviä ruuanlaitossa.

Espelettestä tulee mahtavan makuista chilikastiketta. Vaikka se on tulinen chili, on se kastikkeessa suht. maltillinen, eikä sen tulisuus kumuloidu suussa.

Limebasilika on hyvää ja kestää kylmää & kosteutta paremmin kuin tavisbasilika.

Rosmariini pystyy sinnittelemään talven yli hengissä sisätiloissa, kunhan sitä kastelee runsaasti.

Varsiselleriä voi kasvattaa siemenestä, vaikka se niin turhauttavalta tuntuukin, kun siemenet ovat minipieniä. Varsiselleriä voi myös pakastaa sellaisenaan.

Perunoitakin voi pakastaa! Jahka ensin esikeittää niitä muutaman minuutin.

Sipulia täytyy kokeilla ens vuonna, kunhan kasvattaa sen harson alla, jottei toukat iske kimppuun.

Pensaat on PAKKO leikata ens keväänä. Muuten ei mahdu puutarhassa kulkemaan.

Toukokuussa voi olla +30 C = mikään ei idä.

Juhannuksen jälkeen voi tulla lunta = mikään ei edelleenkään idä.

Pörröt pois kasvihuoneesta

Enkä nyt puhu huonosti groomatuista puutarhureista, vaan homeesta.

On taas se aika vuodesta, kun joutuu joka päivä patsastelemaan kasvihuoneessa tarkkailemassa homeuhan alla olevia lehtiä, paprikoita, chilejä ja tomaatteja. Yletön kosteus saa tomaattien kuoren ritsahtelemaan rikki, ja jos et heti sillä sekunnilla ehdi tomaattia poimia, on se seuraavassa sekunnissa jo homeessa. Maahan pudonneet lehdet homehtuvat hiukan hitaammin, mutta eipä sitäkään kannata jäädä odottelemaan, sillä homeitiöt leviävät tehokkaasti.

Kasvihuoneen basilikoille ja shisoille heitimme jo hyvästit. Tai näkemiinit, sillä chef urheasti työsti niistä pestoa talven varalle. Limebasilikasta tuli ihanan sitruksinen pesto, eikä shiso jäänyt yhtään huonommaksi. Timjami jäi kasvariin ainokaiseksi yrtiksi, sillä se kestää kylmää ja kosteaa eksoottisia sisaruksiaan paremmin.

Vaikka kurjet jo pahaenteisesti tekivät massamuuttonsa etelään, säilyy aurinkoinen ja lämmin sää toivottavasti vielä muutaman viikon, jotta nuo loput tomaatit, lukuisat vihreät paprikat ja kaikki Joe's long -chilit kypsyvät. Sitten on aika kohmeisin sormin pestä kaikki kasvuämpärit ja koko kasvihuone odottamaan seuraavaa kasvukautta. No, 4 kuukauden päästä laitetaan chilit ja paprikat taas esikasvuun.

Betoni! Niitä torvisieniä!

Meidän piti lähteä pitkälle metsäreissulle, mutta jo sadan metrin päässä oli 3 litran pussi täynnä kuusenherkkusieniä. Herkkutatit ignoorattiin kokonaan - niitäkin olisi samalta matkalta tullut toistakymmentä.

Päätettiin käydä tsekkaamassa viime viikon mustatorvisieniapaja, ihan vain liikunnan ja huvin vuoksi. Mitään siellä ei ollut, mutta kivenheiton päässä oli. Ja oli. Aivan hengästyttävän paljon. 3 x 3 l pussia tungettiin täyteen, vaikkei meillä oikeasti enää mahdu sieniä yhtään mihinkään.

Kuvassa oleva setti kasvoi vanhan kuusenkannon tuntumassa, vanhassa, sammaleisessa kuusimetsässä. Siitä kymmenen metrin päässä oli toinen vastaava setti, ränsistyneen pajupuskan karikkeessa.

Torvareiden ohi on helppo kävellä. Ei niitä oikeasti meinaa millään huomata, kun ovat tuommoisia tummia mölttejä. Helposti luulee niitä lehdiksi tai mätääntyneiksi sieniksi. Onneksi ovat paikkauskollisia, joten kun niitä viimein jostain löytää, ovat ne siellä ensi vuonnakin odottamassa.

Nämä tyypit päätyvät luultavimmin lammaslihapulliin ja keittoon.

Herkkua on siinä yhdenlaista

Muutama viikko oltiin pollailtu meidän vaki kuusenherkkusienipaikkaa, mutta mitään ei näkynyt. Nyt niitä sitten alkoi pompsahdella esiin ihan uusista paikoista, joskin yksitellen. Eilen Luigi ehdotti, että käydään yksi vanha paikka vielä tsekkaamassa, ja herraisä, mikä näky: vanhalla, maatuneella kuusen rungolla herkkusieniä oli rivissä toista kymmentä, osa tosin jo huonoksi menneitä. Vähän matkan päässä muutama lisää. Ja taas muutama.

Kovin olivat toukkaisia, mutta sen verran noista syötävää irtosi, että kuivurin jälkeen litran tölkki tuli täyteen herkkusienilastua ja pannun kautta saatiin pyöräytettyä päälliset iltapalaleiville.

Silkkaa hurmostahan ne ihan sellaisenaan ovat, mutta chef kehitti niistä - näin grillauskelien yhä jatkuessa - hurmaavan lisukkeen grillilihoille: luomupekonia, sipulia ja herkkusienisilppua paistetaan pannulla, sekaan heitetään kourallinen ruusupapuja, joita on keitetty 5 min., ja koko komeus kruunataan persiljalla. Lisuke oli niin hyvää, ettei meinattu muistaa lihaa edes maistaa.  Tuumattiin myös, että tuo hässäkkä toimisi hyvin risoton seassa.

Lempisieni, ehdottomasti!

Harvinaista herkkua - kuusenleppärousku

Ei tuo metsässä ole mitenkään harvinainen näky, eikä se ole harvinaista herkkua toukille, mutta ihmisen ruokapöytään se harvoin päätyy, kun on aina niin kovin toukkainen. Paitsi nyt.

Etukäteen tiesin, että kuusenleppärousku on mieto, eikä sitä tarvitse ryöpätä, ja siinä sieniä peratessa alkoi hahmottua lisuke grillatulle luomupossulle.

Paistoin sienet pannulla sipulisilpun kanssa, ryöppäsin pari kourallista ruusupapuja, höyläytytin chefillä pienen määrän prosciutto crudoa (Lidlistä ostettu, hervottoman suolainen klöntti, jota ollaan käytetty lihapullissa ja lisukkeissa suolan korvikkeena) ja sekoitin joukkoon timjamia ja valkoista balsamicoa. Melkoisen hyvä setti!

Aamulehdessä sieniguru Lasse Kosonen kehui sikurirouskua. Voisikin ottaa tämän sesongin tavoitteeksi opetella tunnistamaan sikurirousku, joskin sen tuntomerkit (kasvaa kuusikossa, näyttää kangasrouskulta mutta on tummempi heltoistaan, vuotaa runsaasti maitiaista ja tuoksuu sikurille - miltä sikuri tuoksuu???) ovat melkoisen epämääräiset ja sopivat noin sataan muuhunkin lajikkeeseen.