torstai 31. tammikuuta 2013

Jansson på pizza

Chef (tunnettu pizzamies) huikkasi yhtenä iltana vaimonsa television ääreen ihmettelemään, mitä Paul puuhasi Strömsössä. Nälkä iski saman tien, kun Strömsön uunista putkahteli esille maailman kolmanneksi kauneimpia pizzoja (kauneimmat tietysti tekee luigi della casa, jonka bravuuri on pizza bianca kylmäsavulohen ja mozzarellan kera, ja toiseksi kauneimmat tekee Clapsyn luigit, joiden huikeassa pizza biancassa oli miekkakalaa ja tryffeliä. Jep, I'm a pizza bianca woman.).

Tarkempi tarkastelu osoitti, että kyseessä oli krapularuuaksi (tai siis suomenruotsalaisittain myöhäisillan jazzinkuunteluruoaksi) tarkoitetut janssoninkiusauspizzat. Åhå. Ei kestänyt montakaan päivää, kun kotiuunista putkahti näiden kopiot. Ei kylläkään ollut krapulaa. Eikä liiemmin jazziakaan.

Pizzapohjat ensin esipaistettiin. Sitten niiden päälle siveltiin ranskankermaa ja ladottiin kevyesti esikeitettyjä perunaviipaleita. Näiden lomaan donkattiin janssonfileitä (siis janssonia, ei anjoviksia) ja iso kasa voissa haudutettua sipulia ja purjoa, ja komeus kruunattiin juustoraasteella. Hetkeksi vielä takaisin uuniin ruskistumaan, ja sitten syömään. Vinkeä kokemus, eikä ollenkaan huono sellainen. Ens kerralla enempi ranskankermaa ja kenties pieni lirautus janssonlientä.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Valkosuklaa-mustikkakeksit

Jostain toteutumattomasta leipomisideasta oli jäänyt laatikon pohjalle sopivasti paketti valkosuklaata (Fazerin leivontasuklaat ovat todistetusti kovempia kuin adamantium: tummasuklaa hajotti Kenin leikkuriterän, ja tämä valkoinen versio ei meinannut murustua edes vasaran alla, ja kökkäreet saivat Kenin taikinasekoittimen vinkumaan ja lonksumaan. Syy ei ole Kenin.). Kun vastaan tuli resepti, jossa sotkettiin mustikoita ja valkosuklaata, iski leipomisinspiraatio.

3,5 dl vehnäjauhoa
100 g valkosuklaata palasina
1 tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
- sekoita keskenään
150 g voita
1,5 dl sokeria
2 rkl siirappia
- vaahdota
1 muna
- lisää voivaahtoon
1 dl jäisiä mustikoita
- lisää voivaahtoon
- lisää kuivat aineet voivaahtoon
- laita ruokalusikallisen kokoisina kökkäreinä pellille
- paista 200 C/reilut 10 min.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kookoskuorrutteinen karitsankare

Karitsan kare on kyllä ihan loisto raaka-aine. Kunhan sen vain siivoaa ylimääräisistä rasvoista ja kalvoista niin lopputulos on takuumehevä, murea ja helposti syötävä suupala - kutsunkin näitä meillä aikuisten tikkareiksi. Tämä resepti tullee Intiasta.

Edellisenä päivänä siivotaan kare, viipaloidaan valmiiksi tikkareiksi sekä valmistetaan kuorrute.

Kuorrutteeseen tulee:
1 sipuli raastettuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
2 tl kurkumaa
1 rkl fariinisokeria
60 g kookoshiutaleita
2 tl soijakastiketta
2 rkl sitruunanmehua
suolaa & pippuria

Sekoitellaan ainekset keskenään, annetaan imeytyä hiutaleisiin hetken ja kuorrutetaan karepalat. Marinoidaan jääkaapissa mielellään jokusen tunnin tai yön yli. Grillataan 3-5 min per puoli tai vaihtoehtoisesti paahdetaan uunissa kunnes pinta saa mukavaa väriä. Helppo valmistaa ja todella hyvää. Ja parasta että maku on oli jotakin uutta meille, uutta on aina kiva kokeilla. Vinkkinä vielä että kuorrute toimii loistavasti myös vaalean kalan kanssa.

Esikasvatuskickoff 2013

Rauhallinen aamulenkki, munakokkelin keittoa ja hedelmien kuorimista, lehdenlukua, 3 kuppia teetä, naukserin pusuttelua. Näin pitkitetään aamua ennen päivän kohokohtaa. Sitten multapussi rehvakkaasti auki, esikasvatuslaatikko nenän eteen ja sormella vetämään istutusvakoja.

Aiemmin olen esikasvattanut suoraan poteissa, joten sen kummemmin ajattelematta tyrkkäsin siemeniä multaan yhtä reilulla kädellä kuin kasvimaallakin. Kun paprikapussi yhtäkkiä tyhjeni, tajusin istuttaneeni 12 kpl paprikaa. Oho. No, eiköhän niistä muutama osoittaudu kitukasvuiseksi ja päädy kompostiin (joo, ihan kuin ikinä raaskisin yhdestäkään taimesta luopua), ja kasvariin mahtuu ainakin 6 kpl. Loput voi kiikuttaa siskolle vyöhyketerapiaan (että se arvostaa, kun mä pölähdän toukokuussa pihaan järjettömän taimilastin kanssa...).

Habanerot älysin istuttaa koskematta käsin itse siemeniin. Ei silti, että hieno nainen koskaan itseään sormella kaivelisi, mutta aina on se vaara että törkkää kapsaisiinisella sormella silmään tai nenään, ja sitten saa kärsiä poltteesta lopun päivää.

Uusi esikasvatuslaatikko on kyllä pähee - siinä on tuuletusluukut ja kaikki. Ei puutu kuin lämpökaapelit, kastelujärjestelmä ja kotiluigi, joka tarjoilee puutarhurille virkistävää valkoviiniä. Ei kun hetkinen, sehän mulla jo onkin :-)

maanantai 14. tammikuuta 2013

Madekeitto

Mateet saapuivat taas markettien kalatiskeihin, ja kuvassa oleva jamppa (jep, oli täynnä maitia) pääsi keittiömme kunniavieraaksi, kun oli vain 2 päivää vanha (siis kalatiski-iältään). Ensimmäiseksi vieraalta autettiin takki pois päältä. Ja sitten lähti sisälmyksetkin.

1 l vettä
- kiehauta
suolaa
maustepippuria
laakerinlehtiä
1 nahaton ja perattu made puolen nyrkin kokoisina palasina
- lisää kiehuvaan veteen ja keitä 10 min.
- siivilöi keittoliemi
Perunoita, porkkanaa, selleriä, palsternakkaa yms. vihannesta, mitä jääkaapista löytyy
- kuori, paloittele ja laita kalaliemeen kypsymään
- perkaa kypsät madepalat ja lisää takaisin keittoon, kunhan vihannekset ovat kypsyneet
Kourallinen persiljaa
- heitä keiton päälle

Mateen maksa kannattaa tietysti ottaa talteen ja joko donkata se keittoon lopuksi (kypsyy tosi nopeasti) tai paistaa voissa ja tarjota alkupalana leivän päällä.

Helppoa, halpaa ja hyvää.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Uudenvuoden menu

Uuden vuoden vietimme kotosalla rentoutuessa ilman sen ihmeellisempää agendaa. Uuden vuoden ensimmäiselle päivälle rakensimme menun, jossa käytettiin suurelta osin jo jääkaapissa ja pakastimessa olevia aineita ja niinpä loppujen lopuksi kaupasta ostimmekin vain lihan.

Alkupalaksi valkosipuli-, chili- ja yrttimarinoitua kampasimpukkaa sekä omista kurpitsoista tehtyä kurpitsakeittoa, joka oli maustettu kevyesti gruyerejuustolla. Pääruokana oli paahdettuja juureksia omasta maasta sekä luomuporsaan sisäfilettä. Lopuksi tyrnipannacottaa omista tyrneistä.


 Edellisenä päivänä pistin kampasimpukat sekä fileen marinoitumaan. Viimeinen oma valkosipulin kynsi pääsi oman chilin sekä sitruunatimjamin seuraksi kampasimpukoita marinoimaan. Mukaan vielä limen mehua sekä öljyä. Luomupossufileen pintaan tuli murskattuja korianterinsiemeniä, kurkumaa, jeeraa, paprikamaustetta ja omaa chilimurskaa. Täytyypä tähän väliin hieman hehkutella omaa chilijauhetta. Vaimo oli valinnut viime kesäksi loistavan chililajikkeen nimeltä Pinokkion nenä. Ja mikä siitä tekee loistavan - paitsi maku - on se, ettei se ole ihan mahdottoman tulinen, joten sen tulisuuden hallittavuus on ruoanlaitossa paras tähän mennessä kokeilluista. Ja nyt se varsinainen hehkutus. Meillä oli paljonkin kuivattuja chilejä kokonaisina purkissa, mutta osan päätimme surauttaa sauvasekoittimella hienommaksi - valmiiksi karkeaksi chilijauheeksi. Ja nyt aina kun avaan chilijauhepurkin, sieltä tulee aivan sanoinkuvaamattoman hyvä chilin tuoksu. Tälläistä en ole koskaan tavannut minkään kaupan tuotteen kanssa - tässäkin huomaan ettei ole oman tuotannon voittanutta. Suosittelen kaikille omien chilien kasvattajille.

Seuraavana päivänä aloitin pannacotan valmistuksen. Tyrneistä puristeltiin mehu erilleen. Kerma ja sokeri kuumennettiin pannulla ja mukaan pari liivatelehteä sekoittaen. Mukaan vielä luonnonjogurttia sekä tyrnimehu. Sekoitetaan ja kaadetaan astioihin. Jäähdyttyä jääkaappiin 2-3 tunniksi. Seuraavaksi  paahtamalla väri porsaansisäfileen pintaan ja sitten uuniin paistomittarin kera. Fileen ja juuresten ollessa uunissa paahdoin kampasimpukat pannulla ja siitä kuumaan alkukeittoon. Kurpitsan mieto maku komppasi hyvin marinoitujen simpukoiden kanssa. Alsacelainen pinot gririo oli ruokajuomana.

Juurekset olivat lämmenneet possun kanssa uunissa. Annoin sisäfileen sisälämmön nousta 58 asteeseen maksimaalisen mehukkuuden säilyttämiseksi ja sitten folioon vetäytymään. Possu ja juurekset nautittiin pinot noirin kera.

Oikein hyvä menu, jonka kruunasi aivan loistava tyrnipannacotta.Yleensä niin äkäisen hapan tyrni kesyyntyi maukkaaksi ja raikkaaksi.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Hivelyä

Näin pitkitetään nautintoa: esikasvatusvermeet otetaan viikkoa ennen kodinhoitohuoneeseen, jotta niitä saa hivellä ja ihailla monta kertaa päivässä. Tänä vuonna olenkin erityisen merkkitietoinen, kun tuo uus esikasvatuslaatikko on ihan Nelsonia. Kyllä nyt esikasvatus varmasti onnistuu ennennäkemättömän hyvin!
Lähtökuopissaan ovat paprika Gourmet, chilit Habanero ja Joe's long (omaa sukua Pinocchio's nose), sekä säälistä munakoiso Listada de ganda, koska siinä ei enää monta siementä ole jäljellä, ja ainakin osan taimista voi tyrkätä siskolle, josko se sais niistä ihan satoakin. Minä saan niistä lähinnä kirvoja ja vihannespunkkeja.

Tänään vois hurjastella ja ottaa merkkitikut ja niiden merkitsemiskynän esille. Niin, ja sitten tarvitaan myös taviskynä ja paperilappu, jolle merkitään ne lajit, joiden siemenet on loppu. Tietää sitten panna taas loppuvuodesta tilausta menemään T&M:lle. 9 vuoden kokemuksella sitä alkaa olla jo melkein organisoitu.

Ainoa, mikä tätä esikasvatusrumbaa häiritsee on se, että meiltä yhtäkkiä pääsi keittiöremontti. Pienimuotoinen toki, mutta kuitenkin tilaa vievä, koska 2 kaapistoa lähtee pois, ja osa niiden sisällöstä on nyt kodinhoitohuoneessa. Ei meinaa mahtua roiskimaan multaa ihan niin antaumuksella kuin haluaisi.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Kevät!

Kun henkilöllä on tulppaaneja, henkilöllä on kevät.

Päivä on jo seisahtunut, vuosi vaihtunut, ja tänään lähtee joulukoristeet varastoon ja -kukat kompostiin. Tilalle kuskataan upouudet esikasvatuslaatikot, ja niitä hivellään kaipaavasti viikko, kunnes täytetään ne mullalla ja donkataan chilit ja paprikat kasvamaan. Melkein saa jo merkkitikkuihin kirjoittaa lajikkeiden nimet. Ainakin saa jo ottaa tikut esille. Ja kynän.

Tänään myös napsitaan rönsyliljasta muutamat rönsyt vesilasiin juurtumaan, jotta niistä saadaan kesäkukka-asetelmien täytettä.

Jep, ilmiselvä kevät.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Kuinka askarrellaan sielu

Tarvitaan sakset, liimaa ja tussit.

Jollakin nyt vain sattuu olemaan samantasoiset askartelugeenit kuin Touko-Poukolla, vaikka onkin mega-askartelijan huonetta ja sukua (se kai ne kaikki geenit poolista itselleen imaisi), mutta kun kuningasidea tulee, se on pakko päästä toteuttamaan, vaikka ei osaisikaan leikata suoraan tai liimata ilman klönttejä.

Pitkin syksyä on tullut keräiltyä sekä uusista että vanhoista puutarhalehdistä vinkkejä, kokeiltavia lajikkeita ja ruokaohjeita. Tarkoitus oli ihan aakkostaa ja muutenkin olla koordinoitu, mutta kun paperisilppukasa alkoi olla jo melkoinen, eikä enää pysynyt kärryillä siitä, kumpi puoli kustakin leikkeestä oli tarkoitus käyttää, piti ottaa liimapurkki kauniiseen käteen ja ruveta hommiin.

Jotain oli lukemastaan näköjään jäänyt päähänkin, kun vastaan tuli lajikkeita, joita olin ehtinyt jo tälle vuodelle tilata, mutta vielä on n. 7 vuoden Gardener's Worldit läpikäymättä, joten eiköhän sieltä jotain uutta ja inspiroivaa eteen tule. Ennen Kauppilan siemenkuvastoa, me hopes.

Mikään kaunis ja sielukas ei tuosta leikekirjasta ole tulossa, mutta kenties sen voi antaa askartelusiskolle sielunhoitoon. Pääasia, että siitä irtoaa inspiraatiota muutamaksi vuodeksi eteenpäin, kun tuo Lena Israelssonin Keittiöpuutarhuri-kirja on jo niin moneen kertaan käyty läpitse.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Graavilohi-mozzarellasalaatti

Graavikala on siitä hankala, että ylijäämää on vaikea tunkea mihinkään ruokaan, jos sellaisenaan tai leivän päällä syönti alkaa kyllästyttää. MeNaisetissa keksittiin yhdistää graavilohi ja mozzarella, ja se kuulosti niin oudolta, että pakkohan sitä oli kokeilla.

Kulhoon riivittiin salaattia ja mozzaa, pilkottiin päälle graavilohta ja chiliä (jälleen kerran pitää rakastaa Pinocchio's nosea, kun se on niin aromaattinen, mutta vähätulinen chili), pirskotettiin perään limemehua ja oliiviöljyä, ja tupsautettiin koristeeksi tukko tilliä.

Yllättävän hyvin toimi: lime raikasti lohen, ja mozza lievensi graavin suolaisuutta, joskin aamulla oli silmäpussit kokoluokkaa XL (tuli vielä iltapalaksi otettua Lidlin saaristolaisleipää ja graavilohta). Chili toi salaattiin mukavan pienen lämmön.

torstai 3. tammikuuta 2013

Hedelmäkakun jämät, eli lammastagine

Onni potkaisi naista kokkaavien siskojen muodossa. Pakastimeen hankittiin joulun kunniaksi kotimaista lammasta, ja kuivakaappi pursusi kuivattuja hedelmiä stollenin jäljiltä. Eiköhän vain joku ollut keksinyt oivan lammastaginen reseptin, jolla pystyi yhdistämään nämä kaksi ilman hävikkiä.
Reseptiä en tässä toista, mutta hyvää oli, joskin stollenin ylijäämäkuivahedelmillä aavistuksen liian makeaa, etenkin seuraavana päivänä.

Jämätagine löysi vielä kolmantena päivänä tiensä pitaleipien väliin salaatin ja ranskankerman kanssa. Loistavan makuista silläkin tapaa!