La belle époque

Kuvituskuva. Ei sentään vielä chilit kuki.

Ei ihminen näköjään pääse karmeimmasta korvamadosta eroon. Joskus muinoin käyskentelin Koskikeskuksen Indiskassa, jossa ämyreistä pauhasi karsea biisi, jonka kertosäkeessä huokailtiin "la belle époque". Jäi soimaan päähän, ja alkoi soida heti uudelleen, kun Mustilan puutarhan kevätjuurakkokirje ilmestyi tänään inboksiin. 

Olen jo kukkainnostukselleni antanut periksi, mutta daalioiden kohdalla vielä jarruttelen jarruttelin. En jotenkaan näe itseäni kaivamassa juurakoita ylös ja yrittämässä saada niitä talvehtimaan. Vaan Mustilassapa oli aivan huikeita daalioita - ovat varmaankin ottaneet Kukkatarhureilta mallia moderneista kukkasista ja niiden värityksistä. Pläräsin kymmeniä daalialajikkeita ja huokailin lähestulkoon jokaisen kohdalla, mutta sitten hiiren kursori pysähtyi La belle époquen kohdalla ja jotenkin se siitä kliksahti ostoskoriin. Ihanaa, vanhanroosan väristä hörsylää.

Oikeastihan mun piti vain kliksutella ranskalaista leinikkiä Amandine pastel pink, minä kun en ole voinut leinikkejä vastustaa. Nyt pitäisi maaliskuussa postiin saapua sekä leinikki että daalia. Toivottavasti pääsen ne ihan itse kahdella jalalla hakemaan.

Sisko oli jouluna sairasvuoteen ääressä pöyhimässä tyynyjä ja lukemassa sanomalehteä ääneen. Siinä tuumimme, että kyllä ensi vuoden täytyy jo olla kiva, kun ollaan monta vuotta kärvistelty. Itsellä on ykkösenä listalla uuden työpaikan saaminen, ja katso: olinkin sekuntia ennen joulua haastattelussa, kiitos ihanan ex-kollegan. Toisena on kahdella jalalla kulkeminen, mihin on huonossa lykyssä vielä 6 viikkoa aikaa, huoh. Kolmantena on niinkin tärkeä kuin otsatukan pois kasvattaminen. Kampaajan kanssa keksittiin syksyllä saksia koronan aikaan pois kasvanut otsis uudestaan paikoilleen, mutta ei minusta näköjään enää ole otsatukkaihmiseksi. Neljäntenä vois sitten olla lämmin ja pitkä kasvukausi, joka alkaisi jo huhtikuussa, kuten ennen vanhaan.

Saako vielä lähettää terveisiä? Terveiset terveydenhoitohenkilökunnalle, että vaihtakaa nyt helkatissa se termi "napapiikki", kun sitä ei saa napaan pistää, eikä edes kovin lähellekään. Tässä teille ihan ilmainen, korvaava termi: "röllypiikki", kun maharöllyynhän se oikeasti pistetään.

Terv. nimim. Vielä 6 piikkiä jäljellä vm -68

Recap 2023

 

Pinkki kipsi vaihtui violettiin. Oliskohan seuraava sitten oranssi?

Sattuneesta syystä on tullut viime viikot vain maattua koipi ojossa kudin kädessä, eikä ajatustakaan ole tullut uhrattua tulevaan jouluun. Kauppaan en pääse, ruuanlaitto ei tällä raajavalikoimalla onnistu, joten mitään ihmeruokia ei jouluksi tule. Koristeitakaan ei vielä näy, sillä kahden kepin varassa ja yhdellä jalalla ei pysty kantamaan mitään. Luottovermeenä on Kotipuutarha-lehdestä aikoinaan saatu vihreä vyölaukku, johon mahtuu sekä puhelin että e-reader. Ei tarvi lokaatiota vaihtaessa pyytää parempaa puoliskoa tuomaan ihan kaikkea perässä.

Yllätti, miten paljon lihasvoimaa ja notkeutta tällainen rampuus vaatii. Liikkuessa on täysin käsivoimien ja vatsalihasten varassa, ja samaa komboa tarvitaan vessanpytylle laskeutumisessa. Suihkussa käynti on silkkaa akrobatiaa, kun vammaiskoipea täytyy kurottaa jakkaran päälle suojaan vedeltä ja samalla pestä loput kropasta lattialla istuen. Kyynärsauvoissa huomaa, miten lääketiede on edelleen miesten lääketiedettä: käsivarsituet on mitoitettu miehen haballe ja kahvojen sormilokoset lapiokouralle. Melko epävarmaa on meno, kun ei sauvat istu naiselle sitten mitenkään, joten niistä ei saa kunnon tukea.

ATK:ta plärätessä pisti silmään, että moni bloggaa jo vuoden 2023 muistelmia, ja herraisä, onhan tämä vuosi tosiaankin tulossa päätökseen. Siispä minäkin. Siis en toivottavasti ole tulossa päätökseen, vaan muistelen vuotta 2023.

Mutta eihän tästä vuodesta jäänyt mitään käteen. Taas talvi jatkui toukokuulle, alkukesä oli kuiva ja viileä ja loppukesä märkä ja kylmä. Heinäkuussa harmaahome hyökkäsi kasvihuoneeseen ja mädätti sadon. Lämpö tuli vasta syksyllä, mutta megamärkyys jatkui. Tontti tulvi useaan otteeseen ja runsaammin kuin koskaan. Sato ei hääppöinen ollut, mutta saatiin satopakastin kuitenkin täyteen. 

Enemmän tämä vuosi jää mieleen kamalana työvuotena. Keväällä työyksinäisyys ja motivaation totaalipuute iski päälle niin voimalla, että mietin irtisanoutumista ihan vakavissani (edelleen uskon, että tulevaisuuteni on salaatteja pakkaamassa jollakin Kangasalan lukuisista kauppapuutarhoista ja asuinsija jossakin Pälkäneen lukuisista vanhoista puutaloista). Esihenkilölle sai jankuttaa, miten tarvitsen backupin siltä varalta, että jotain sattuu, sillä kukaan muu ei ole näitä asiakkuuksia tehnyt - eihän kukaan edes tiedä, missä mun työtiedostoni sijaitsevat. Kävi jopa ilmi, ettei firmassa kukaan tiennyt yhden asiakkaani kontaktitietoja. Vaan ei mennyt jankutukseni jakeluun, ei.

Loppuvuodesta meikäläinen myytiin uudelle asiakkaalle ja vuoden loppuun mennessä piti hoitaa vanhojen asiakkaiden "hännät" ja sitten tehdä handover jollekulle. No, hännät kasvoivat kasvamistaan, eikä sitä jotakuta kuulunutkaan, ja niinhän siinä pyllähdyksen jälkeen kävi, että sain lausua kuuluisat viimeiset sanat: I told you so. Pikainen meili esihenkilölle ja viesti asiakkaille, ja sitten kaikki kolme läppäriä kiinni. Meikä keskittyy nyt jalkansa kuntouttamiseen. Vuoden loppu alkoi jo stressata, kun aika oli käymässä vähiin, ja olisi pitänyt jossain vaiheessa kouluttaa kolme "jotakuta". Mutta nyt on rauhallista ja seesteistä, kun saa keskittyä vain villalankoihin ja hyviin kirjoihin.

Ja juuri kun jälleen kerran ajatteli, että ei tämä työnantaja enää paskempi voi olla, soitti työterveyshoitaja ja sanoi, että työnantaja vaatii työhönpaluuneuvottelun, kun sairasloma kestää näin kauan (= vajaan kuukauden). Eli pitäisi palata töihin kesken sairasloman. Siinä vaiheessa oli leikkaus vielä edessä, joten sain lykättyä "neuvottelua" (= sanelua).

Leikkaus meni hyvin, kirurgi oli nuori ja komea, hoitajat nuoria ja kauniita ja todella ystävällisiä. Jalkapöydässä on enemmän titaania kuin orgaanista ainetta ja toipuminen kestää kuulemma kuukausia. Sairaslomaa tuli toinen vajaa kuukausi lisää, mutta sitä en saa pitää, vaan joudun töihin osa-aikaisesti - ja vajaalla palkalla! Joudun hakemaan kompensaatioksi Kelalta sairauspäivärahaa. Että mitä sanoinkaan siitä paskasta työnantajasta... Olen jo etsinyt Kangasalan kauppapuutarhojen rekrytoijien yhteystiedot.

No, Satu Rämön kirjat ovat olleet viihdyttäviä ja Iida Turpeisen Elolliset suorastaan mykistävä (ja pohjattoman surullinen) kokemus. Raunioiset-huivi on valmis, samoin kaksi paria villasukkia ja Kurkien mailla -villapaidan kuvio-osuus. Suunnitelmissa on vielä alpakka-silkkihuivin ja Ihtiriekon Pohjolan emäntä -neuleen nykertäminen - ja se, että olisi maaliskuun kiihkeimpänä esikasvatusaikana taas kahdella jalalla.

Esikasvatusta yhdellä jalalla

 

Kolme työläppäriä ovat vaihtuneet tähän näkymään

Siskon kanssa kässämessuilta tullessa huokailtiin, että oispa aikaa käsitöiden tekemiseen. No, niinhän siinä kävi, että kumpikin sai mitä tilasi, tosin ei niin hehkeään tyyliin. Iltalenkiltä palatessa, juuri ennen kotiporttia, tein kaksoiskärkisalkowin ja pyllähdin jalkateräni päälle, joka - lääkärin sanoin - vääntyi kuin tiskirätti. Seuraavana päivänä työterveyden kautta Acutaan ja sieltä pinkin kipsin kanssa kotiin odottelemaan leikkausaikaa. Koiven saa laskea sydämen tason alapuolelle kuulemma vain vessassa käynnin ajaksi, joten nyt sitä sitten maataan urakalla erinäisissä lokaatioissa. Onneksi tuli sitä ennen hankittua ne langat kässämessuilta, ladattua e-reader täyteen kirjoja ja ostettua 5 kpl palapelejä. Eiköhän näillä koipi saada kuntoon.

Mutta koska tänään avataan joulukalenterin eka luukku, täytyi konkata kyynärsauvojen varassa (yllättävän hankalaa!) kodinhoitohuoneeseen ja laskea koipi alas sen verran, että sai sen ekan luukun avattua. Miten se olikin niin täynnä :-0 Muistiinpanojen mukaan kasvariin saa keväällä laittaa 6 kpl chilejä ja 6 kpl paprikaa, mutta kun niitä chililajikkeita on 12 kpl... No, aloitetaan helpoimmasta:

Paprikoita on Siberian bonus, oranssi ja paksukuorinen, eikä kovinkaan satoisa, sekä Zazu, oranssi suippopaprika, joka on hurjan satoisa ja makea. Munakoison Wild boar siemeniä on vielä kamala kasa, mutta laitetaan nekin nyt esikasvuun. Tällä reseptillä tekemäni munakoisosäilyke on yllättävän hyvää.

Sitten ne chilit, aloitetaan Fataliin ilmaissiemenistä:

• Aji flor morado on kuulemma kaunis violetteine kukkineen ja hedelmät parhaita pikkelöityinä tai kuivattuina.
• Cabai kerintin on käkkärä chili Indonesiasta ja sopii jopa ulkona kasvattamiseen. Eipähän vie tilaa kasvihuoneesta.
• Trepadeira werner tekee pieniä, kirsikan kokoisia hedelmiä ja mahtuu kasvatettavaksi ruukussa. Ei vie tilaa tämäkään.
• Sangriaa taidetaan kasvattaa vain ulkonäön vuoksi, joten menköön pihakoristeeksi sekin.

Entäs ne oman rahan chilit:

• Cream fantasyä oli vielä muutama siemen jäljellä, mutta hankin sitä lisää, koska sitä ei ole ollut muutamaan vuoteen saatavilla.
• Aji mangoa Fataliin Jukka suositteli kasvatettavaksi, jos ei Cream fantasyä löydy. Hedelmäinen ja satoisa chili.
• Sugar rush stripey oli viime vuoden ulkonäköhankinta, sillä onhan se hurjan kaunis. Ja hurjan hyvän makuinen, joskin myös hurjan tulinen.
• Sugar rush amarillo päätyi ostoskoriin, koska se kuuluu sugar rush -perheeseen ja on vähemmän tulinen kuin stripey.
• Aji fantasy stripey on tämän vuoden ulkonäköhankinta, mutta myös sen makua kehuttiin, ja tulisuusaste on maltillinen 4.
• Jalapeno lemon spice oli paremman puoliskon toive. On kuulemma kovasti kehuttu lajike, eikä liian tulinen tämäkään.
• Rocato sopii savustamiseen, joten sitä testataan tänä vuonna.
• Aji Guyana oli viime vuoden kokeilu. Hurjan satoisa ja melkoisen tulinen chili, joka on päätynyt paremman puoliskon chilisooseihin.

Nyt pitäisi sitten vain odotella, että kaikkien töiden ja kotitöiden lomassa paremmalla puoliskolla on aikaa hakea esikasvatusvermeet varastosta ja kantaa multapussit kodinhoitohuoneeseen. Eksoottista kokeilla esikasvatusta koipi ojossa.

Ihanat villanaiset

 

Pitkään olen fanittanut Instagramissa ihania, nuoria naisia, jotka värjäävät hurmaavan upeita lankoja. Mikä taito ja mikä uskallus ryhtyä yrittäjäksi suhteellisen marginaalisella alalla. Erityisfanituksen kohteeksi ovat nousseet erityisen ihanat naiset, joiden bisnekset keskittyvät suomenlampaan villaan. Ekologista lähivillaa, ja vieläpä mukavan tuntuista kutoessa, kun lanoliini tirsuu puikkojen välistä.

Fanituksen huipentuma oli viime viikonloppuna, kun siskon kanssa viiletettiin lompakot auki käsityömessuille. Näin fanitukseni kohteet ihan livenä ja ostin Kässäpuodin ihanalta Annalta kuvassa olevat langat, ja hypistelin Jalovillan ihanan Johannan upeanvärisiä lankoja.

Oli kyllä harvinaisen kiva messupäivä, josta jäi hyvä fiilis ja innostus pitkäksi aikaa. Olinkin jo etukäteen päättänyt, että tänä talvena keskityn kutomiseen ja sellaisiin ohjeisiin, joita täytyy ihan oikeasti opetella. Nyt on puikoilla Suvi's knitsin Raunioiset-huivi, jota olen opetellut videon avulla, ja sen jälkeen alan värkätä Tukuwoolista Kurkien mailla -paitaa. Jahka se valmistuu, niin hommaan jotain järjettömän ihanaa Jalovillan lankaa ja valitsen Jenna Kostetin Neulotusta Kalevalasta jonkin järjettömän ihanan mallin. Jenna Kostet kyllä ansaitsisi Finlandia-palkinnon ja Nobelin työstään. Aivan mahtavaa, että islantilais- ja norjalaisneuleiden lisäksi meillä on nyt ihan oikea suomalaisneule, ja vieläpä hyvin omintakeinen sellainen. 

Juu, ei tästä blogista ole käsityöblogi tulossa. Ihan sillä vaan lähdin kirjoittamaan, että perjantaina alkaa esikasvatus ;-)

Vogelfutterstation ja valoa risukasaan

 

Halloweentulppaanit

Että voi olla vaikeaa niinkin yksinkertainen asia kuin linnunruokinta-automaatin osto. Muutama vuosi saatiin nauttia kauniista ja helppokäyttöisistä Nelson Gardenin ruokinta-automaateista, kunnes raivopäinen orava repi automaattien aukkojen muovisuojat, ja siemenet alkoi valua maahan. Muovisuojia korjattiin ja liimattiin ja keksittiin niille korvaajia, mutta tänä vuonna oli pakko myöntää, että orava voitti. Etenkin kun se oppi avaamaan automaattien kannet ja tunkemaan itsensä sinne sisään.

No, eihän siinä mitään, uusien automaattien ostoon vain. Vaan kaupoissapa oli vain sellaisia, joista ei pähkinät mahdu ulos, ja pähkinöille puolestaan tarjottiin verkosta tehtyä automaattia, jossa pähkinät olisivat sään ja homeen armoilla. Verkkokauppaan, siis. Mutta netin automaateista oli vaikea ottaa selville, käyvätkö niihin pähkinät vai ei. Ja sitten kun katse osui sellaiseen, johon varmasti menee myös pähkinät, hinta pompsahtikin lähemmäs viittäkymmentä euroa :-0 Juu, rakastan tirppojani, mutta viidelläkympillä saa jo aika paljon sitä ruokaakin.

Briteistä olisi saanut orava-proofeja versioita, mutta brexit. Lopulta apuun tuli Saksan Amazon, josta löytyi Vogelfutterstation 19 eurolla. Nyt yritetään pitää vanhat automaatit kasassa siihen asti, että tilaus saapuu Kangasalle.

Työrisukasa alkoi valaistua, kun yhtäkkiä pyydettiin ihan uudelle asiakkaalle haastatteluun. Kaipasivat kokoaikaista ja pitkäaikaista työntekijää, ja sen verran hyvin meni haastattelu, että aloitan ihan kohtapuoliin. Mukava saada pitkästä aikaa tiimi, jonka kanssa tehdä töitä ja pähkäillä asioita. Alkoi jo olla kovin yksinäistä tämä töiden teko täysin yksin ja ilman apuja.

Mitäs vielä?

Syyskuu on ollut hämmästyttävän lämmin, joten puutarhaa on voinut pikkuhiljaa laittaa talviteloille ilman sen isompaa loppurysäystä. Kesäkukat vielä rehottavat etupihalla ruukuissaan. Pariin ruukkuun vaihdoin syyskanervat, mutta muualla saavat kosmokset, pelargonit ja leijonankidat yhä kukkia. Muutama puolipökertynyt kimalainen niissä edelleen pörrää.

Kasvihuone on pesty odottamaan maaliskuuta. Pari chiliruukkua kököttää ulkona, sillä Aji mango ja Aji Guyana kypsyttävät vielä kovasti hedelmiään. Mihinkään niiden sato ei tosin mahdu, kun kumpikin pakastin on piripintaan täynnä, mutta heitetään ne sitten kuivuriin, jos sähkölaitos suo. Yhden Sugar rush stripeyn ja Aji mangon mutiloin  altakasteluruukkuun yrittämään talvehtimista. Ovat toistaiseksi kodinhoitohuoneessa karanteenissa siltä varalta, että tuovat öttiäisiä mukanaan sisälle – syötäviä kasveja kun ei halua myrkyttää.

Kasvimailla yksi kesäkurpitsa sinnittelee. Tämän vuoden lajike Bush baby yllätti maukkaudellaan. Kovin houkuttelevan näköinen se ei ole olminkalpeine hedelmineen, mutta maku on todella hyvä, ilman lumpeen häivääkään. Erityisesti taikinakuoressa fritattuna se on ollut erinomaisen maukas.

Lehtikaali Emerald ice on edelleen paikoillaan kasvimaalla ja saa ollakin ensimmäisiin pakkasiin asti. Vielä täytyisi tyhjentää kompostit kasvimaiden pohjille – tosin sitä ennen pitäisi parin kasvimaan päältä leikata aroniat alas. Sitä vaan ei vielä raaski tehdä, sillä mustarastaat tykkäävät aronian marjoista, eikä heitä halua nälkiinnyttää ennen muuttomatkaa. Ensi kuussa pitää istuttaa talvivalkosipulit sekä kylvää syyskylvöt. Sitten taitaa homma ollakin pulkassa.

Paljon on suunnitelmia ensi kaudelle; toivottavasti ne jaksaisi toteuttaakin. Yhtään ei vit kipuilu työpaikan kanssa ole hellittänyt, sillä nyt ne lykkäsivät sellaisen myrkyn, että seuraavat 6 kk saa odotella, tuleeko lomautuslappu viikon varoitusajalla. Ei hirveästi motivoi eikä lisää jaksamista sellainen. Tosin jos ne maaliskuussa lomauttaisivat vaikkapa seuraaviksi 6 kuukaudeksi, niin ei kamalasti haittaisi.

New order

(Heti alkoi Blue Monday soida päässä)

Kyllähän sitä ihmeen monta vuotta on sietänyt pientä pöytää ja kahta tuolia kasvihuoneessa, vaikka joka päivä ne ovat kasvien hoidon ja kastelun tiellä. Mutta kun oli niin nätin näköistä beautificationia pitsiliinoineen päivineen. Kerran ollaan niissä muistaakseni istuttu, varmaankin keskellä kylmää covid-kevättä. Kesällähän ei kasvihuoneessa pysty istuskelemaan, kun lämpötila huitelee +30:ssa vaikka ovet ja kattoluukut auki ovatkin. Eikä sinne tomaattipöheikön keskelle mahtuisikaan.

Päätin, että ensi vuonna häätyvät ylimääräiset kalusteet kasvihuoneesta pois, ja tein lisäksi siemenlaatikkoon itselleni tiukan muistutuksen: vain 6 kurkkua, 5 paprikaa, 5 chiliä ja 16 tomaattia. Ei yhtään enempää, sillä kasveja ei muuten mahdu kasvihuoneessa hoitamaan, eikä satoa korjaamaan, eikä tällaisena homekesänä pääse ilma kiertämään kasvien välissä, jos kasveja on liikaa.

Kasvihuonetta siivotessa ärsyttelin mielessäni taimihyllyköiden takaa joka vuosi popsahtavia syysmaitiaisia ja sitten hoksasin, että taimihyllyköt voisi siirtää vastapäiselle seinälle, ovensuuhun. Tomaatit eivät tykkää ovensuussa kasvaa, joten niitä on siihen turha tällätä, ja jos siihen laittaa paprikoita tai chilejä, ovat ne sekunnissa kirvojen peitossa. Kesällä taimihyllyköihin tulee taimien tilalle yrttejä, jotka houkuttelevat pölyttäjiä kasvihuoneeseen (tänä vuonna tosin suurin houkuttaja oli tomatillo, jonka perässä kimalaiset lensivät kasvarin perukoille asti – ja oppivat jopa lentämään kasvihuoneesta ulos!). Ja kun taimihyllyköt ovat pois siitä kohti, mistä syysmaitiaiset kasvariin kurkottaa, saa maitiaiset revittyä helpommin irti. Tosin turtsasin jo niiden päälle etikkaa. Toivottavasti se kärväyttää rikkaruohojen juuret niin, ettei ens vuonna moista riesaa enää ole.

Toinen siemenlaatikkomuistutus on tilata Tarhurin avulta ansaripetopunkkeja ämpärillinen, jotta päästään ripsiäisistä eroon.

Enää 2 kk esikasvatukseen ;-)

Puintipäivä

On syksyssä niitä kohokohtiakin; meillä lähinnä se päivä, jolloin vastapäinen pelto puidaan, minkä jälkeen me päästään siitä suorinta tietä lähimetsään koirien kanssa. Yllättävän myöhään jamppa puimakoneensa tänne raahasi, mutta oli siinä se hyvä puoli, että kaura oli rankkasateiden jäljiltä laossa, joten jamppa joutui puimaan tosi matalilla säädöillä. Ei jäänyt olkitököjä pistelemään koirien vatsoja.

Samalla tässä voi puida kauden lopputuloksen. Kasvihuoneesta on kannettu kaikki mahdollinen ulos ja osa jo kompostoitukin. Home pöllyää kasvihuoneessa niin, että covidista jääneille kasvomaskeille on käyttöä. Ihan OK sato kuitenkin tuli, vaikka kausi päättyikin lyhyeen, kun kaikki alkoi homehtua.

Chilejä tuli ämpärikaupalla ja niitä on pakastettu, fermentoitu, kuivattu sekä purkitettu etikkaan ja sosepulloihin. Hyvät olivat lajikkeet tänä vuonna. Vanha kunnon Cream fantasy hiukan kärsi auringon puutteesta, joten se ei kypsynyt kovinkaan vauhdikkaasti, mutta sen korvaajaksi Fataliin suosittelema Aji mango kyllä kypsyi. Se on Fataliin mukaan parhaimmillaan kuivattuna, minkä totesimme paikkansa pitäväksi. Mahtavan hedelmäisen raparperinen maku. Sugar rush stripey oli satoisa ja kuulemma erinomainen maultaan. Itse en juurikaan ehtinyt mitään maistaa, sillä kyseinen lajike on hurjan tulinen. Samoin tulta oli Aji Guyanassa, joka oli myös hyvänmakuinen (kuulemma, siis) ja se oli todella satoisa lajike. Osa hedelmistä oli niin isoja, että täytyi oikein miettiä onko sittenkin kyseessä keltainen suippopaprika Zazu. Kerran Espeletteä paprikan sijaan haukanneena osaa jo olla tarkempana lajikkeiden kanssa.

Paprikoihin iski ripsiäinen sellaisella vimmalla, että sato jäi vaatimattomaksi.

Tomaattisato oli OK. Tomaattikastiketta tuli muutama kattilallinen, ja vielä on kourallinen tomaatteja odottamassa syöjäänsä keittiön ikkunalla.

Kasvimaiden sato oli surkea. Juurekset pärjäsivät jotenkuten (paitsi ne kauriiden hampaisiin joutuneet punajuuret), ja lehtikaalta saatiin riittämiin, mutta pavut ja herneet eivät tehneet juurikaan satoa, eikä salaattiakaan saatu kuin vasta elokuun lopussa. Perunoissa virheeksi osoittautui jauhoisen lajikkeen kasvattaminen. King Edward oli hyvä lohkoperuna, mutta esikeiton kautta pakastamiseen se ei sopinut, vaan muhjuuntui 3 minuutin esikeitossa höttösoseeksi.

Hedelmäpuiden kanssa ollaan pulassa. Sävstaholm tekee hurjan sadon, mutta olen istuttanut sen sellaiseen paikkaan, mistä maahan pudonneita omenoita on todella hankala poimia. Muutaman ämpärillisen olen onnistunut mehustamaan ja parit kakut leipomaan. Päärynäkin satoilee urakalla, ja osan olen jo ottanut sisälle kypsymään, koska rastaat alkoivat viihtyä turhankin innokkaasti päärynäpuissa. Lisäksi naapurin mummo on salaa rahdannut meille omia omenoitaan ja luumujaan, joten säilöntäurakkaa on riittänyt.

Kaadettu ja alkukesän kuivuudesta kärsinyt lähimetsä yllätti. Oltiin ihan varmoja, että saadaan heittää hyvästit kuusiherkkusienille, kun puita oli niin raa’alla kädellä vedetty nurin, mutta niin vain alkoi sieniä ilmestyä pari viikkoa sitten sinne tänne. Isompi yllätys oli se, että seuraavaksi lähimmässä metsässä kasvoi kunnon määrä sikurirouskuja, mitä siellä ei aiemmin ole ollut. Ollaan siis syöty hyviä sieni-rameneita ja -pizzoja.

Pakastimet ovat täynnä ruokaa hankalasta alkukaudesta huolimatta. Nyt sitten odotellaan sitä vuoden haikeinta päivää, kun kurjet nousevat siivilleen ja vievät kesän mukanaan. Söderfjärdenissä niitä onkin jo tuhansittain.  Sen jälkeen keskityn tähän.

PS. Olkikukat on ihania (kuvassa Kukkatarhurien Salmon rose)! Kasvatin niitä ekan kerran tänä kesänä ja ihastuin niiden kauneuteen ja rapinaan. Täytyy keväällä kylvää niitä ihan urakalla.

Sadonkorjuuseisokki

 

Korjuuntuu, korjuuntuu

Sadonkorjuuloma on edennyt puoliväliin, mutta sadonkorjuu on ollut pysähdyksissä jo neljä päivää. Ensin sadonkorjaaja sairastui johonkin ihme ebolaan, joka vilutti, sai joka paikan särkemään ja kirsikkana kakun päällä ajatuksenkin ruuasta etomaan niin paljon, että vessanpytyn halaus oli lähellä - jos siis pytylle olisi ollut jotain tarjottavaa. Parista lasillisesta mehua ja yhdestä nektariinista ei ihan hirveästi irtoa.

No, ebola lienee toivottavasti jo menneisyyttä, tosin toinen koira sai oman ebolansa, joka osui toisesta päästä olohuoneen matoille ja pahemmasta päästä peräkammarin upouudelle, tiheänukkaiselle matolle. Elähdyttävää aloittaa uusi viikko kuuraamalla pesusienellä ripulia pois nukkamatosta.

Tänään oli tarkoitus nostaa ylös jälleen yksi penkillinen perunaa ja esikeittää ne pakastimeen, mutta eiköhän vain joku ääliö kakkapökäle (opin termin ohi pyöräilleeltä, isänsä kanssa pyöräilemiseen ilmeisen tuskastuneelta pikkutytöltä) ylläpidä jo kolmatta päivää niin järjetöntä sähkön hintaa, ettei tule kuuloonkaan ruveta napsuttelemaan hellaa päälle. On tuo pörssisähkö kyllä yksi megaluokan huijaus. Ääliö kakkapökäle jossain keksii, että nyt ehkä melkein vois olla tällainen mahdollinen kriisinaiheuttaja, joten nostetaan hinnat pilviin. Kyllä saisi naiset ottaa tämänkin homman haltuun, niin asiat perustuisivat faktoihin, eikä spekulointeihin.

Mutta tänään ei siis keitetä mitään, joten pidän pilkkomispäivän. Ebolan aikana on taas paprikoita ja chilejä kypsynyt, ja edellisiäkin on jääkaapin vihanneslaatikko täynnä, joten keskityn pilkkomaan ne pakastimeen. Onpahan jotain korjattu.

PS. On se kumma, että vaikka on 4 päivää syömättä, ei ole yhtään laihtunut. Ihan huijausta.

Kaalinyytit

 

Suippokaali tykkäsi viileästä ja kosteasta kesästä ja keri kolme muhkeaa kerää, joista suurin (kuvassa) painoi lähes 2 kg. Kaali on hyvää grillattuna ja yrttivoilla siveltynä, joten suippolohkot ovat päätyneet grilliin. Tosin tuon suurimman suipon kanssa oltiin ihmeissämme, kun se olisi lohkottuna ollut melkoisen järeä syötäväksi ja siivut taasen eivät pysy grillissä kasassa.

Mietittiin jonkun sorttista kaalilaatikkoa hävikkibroilerin kera, mutta sitten parempi puolisko ideoi kaalinyytit. 

Pilkottiin kaalta, oman pihan valkosipulia ja yrttejä folionyytteihin, donkattiin sekaan nokare voita ja loraus valkoviiniä, ja sitten grilliin (mikä siinä onkin, että useasti kun me ollaan tänä kesänä ruvettu grillaamaan, alkaa sataa…). Kyllä oli hyvää! Kaali oli pehmeää ja makeaa, valkosipuli kesyyntyi kivasti taustalle ja yrtit nostivat kokonaisuuden nextille levelille. Täytyy tämä resepti muistaa ensi kesänäkin, sillä suippokaalipussissa on vielä siemeniä jäljellä.

Homeus maximus

Ei suosi tämä kasvukausi pienviljelijää. Kylmyys > kuivuus > kuumuus > märkyys ja jatkuvat kylmät yöt ovat aiheuttaneet sen, että mikään ei etene kasvimaalla eikä -huoneessa. Herneestä tuli vain kourallinen satoa, kun se alkoi kukkia heinäkuun märkyydessä, jolloin pölyttäjät eivät olleet liikenteessä. Pavuista ei ole tietoakaan, ei edes härkäpavusta, joka iti luokattoman huonosti. Kurpitsat ovat minipieniä, kun heinäkuun kylmyydessä tekivät vain mieskukkia, ja vasta nyt alkavat kesäkurpitsat kukkia, kun ne piti hallayön jälkeen uusintakylvää.

Eniten surettaa surkeaakin surkeampi kasvihuone, jossa homeitiöt vain pöllyävät. Kurkuista olen nyhtänyt homeisiä lehtiä ämpärikaupalla, ja tomaatitkin mieluummin homehduttavat hedelmänsä kuin kypsyttävät ne. Eikä tomaatteihin ole kunnon makua kertynyt, kun aurinko pysyi piilossa suurimman osan heinäkuuta.

Kunpa elokuu nyt pysyisi aurinkoisena, rutikuivana ja lämpimänä, jotta edes muutamat tomaatit ja chilit vielä kypsyisivät ja maustuisivat. Sadonkorjuuloma alkaa maanantaina, joten olisi kiva jos olisi jotakin sadonkorjattavaa.

Tason lasku

Näin sitä kolmen tähden sienillä brassailleet joutuvat nyhtämään ruokapöytäänsä haperoita ja kantarelleja. Järkyttävää. Mutta lähimetsät ja jopa Raikun ehtymätön tatti- ja sikurirouskutaivas kärsivät alueilla tehdyistä hakkuista. Puita on kaadettu raa'alla kädellä, ja aukkopaikkoihin on kasvanut haapa- ja vadelmarytöä. Ei sellaisessa sienet viihdy.

Yhdestä lähikoivikosta saatiin kourallinen koivuhaperoa pizzan päälle ja Kämmenniemen kehnäsienimetsästä irtosi kehnäsienten lisäksi muutama kantarelli. Vielä ajateltiin piipahtaa Raikussa sienten perässä, mutta tällä kertaa hitusen toisessa suunnassa – josko siellä sitten tärppäisi tattien muodossa.

Kahden tähden saaliimme on päätynyt pizzan lisäksi myös ramensoppaan. Ollaan paistettu sienet ja kasattu kulhoihin oman maan satoa: yrttejä, hernettä, lehtikaalta, paprikaa… ja sitten kaadettu päälle kuumaa kanalientä. Se, mikä tekee tuosta ramenin, on marinoidut kananmunat. Chef osaa tehdä hyvän marinointiliemen, joka ei ole liian tymäkän soijainen, ja lisäksi chef osaa keittää kanamunatkin ihanan pehmoisiksi ja valuviksi. Kyllä siinä vähemmänkin tähden sienet hyvältä maistuvat.

Hunajaiset hunajakeksit

Sateisen ja kylmän kesän kurpitsasato (kuvituskuva)

Koska olen jo masteroinut kuivakakut, päätin opetella keksien teon (eläkkeellä opettelen tekemään panettonea). Keksit ovat aina olleet hankalia, pääasiassa sen vuoksi, etten tiedä millaista voin pitäisi olla ja kuinka kiihkeästi voi ja sokeri vatkataan yhteen. Leivonnassa tuntuu voin koostumuksella olevan suurin vaikutus lopputulokseen: tarviiko voi sulattaa, pehmittää vai laittaa taikinaan jääkaappikylmänä. Osassa keksireseptejä voi on sulaa, osassa taas pehmeää, mutta en tiedä miten se vaikuttaa esim. keksien mureuteen tai sitkeyteen. No, opitaan, opitaan.

Koska pikkusisko tarhaa mehiläisiä, on meillä kaapissa aina erinomaisen hyvää hunajaa. Siitäpä sitten laskin yhteen hunaja + keksit ja aloin googlettaa. Tässä vaiheessa täytyy siunailla, miten huonoja amerikkalaiset ruuanlaittoblogit on. Ensin tulee kuva tarvikkeista, sitten ohjeet mitä tehdään ja jossain tuhannennen mainoksen jälkeen grammamäärät. Aivan älytöntä. En jaksanut yhtäkään ohjetta scrollata loppuun.

Onneksi kotimaasta löytyi järkevä hunajakeksien ohje, joten ei kun soveltamaan.

100 g mikrossa pehmitettyä voita

0,75 dl sokeria

3 rkl hunajaa

• Sotkuta keskenään

2 dl vehnäjauhoa

½ tl soodaa

½ tl jauhettua inkivääriä

1 tl vaniljasokeria

• Sotkuta keskenään
• Sotke kuivat aineet voi-sokeriseokseen.

Tässä vaiheessa parissakin ohjeessa neuvottiin muotoilemaan taikinasta 4 suorakaidetta ja paistamaan sellaisenaan ja lämpimänä leikkaamaan paloiksi. Tein näin, mutta suorakaiteet levähtivät isoksi mössöksi, jota täytyi paistaa pitkään. Seuraavalla kerralla muotoilen taikinasta ihan yksittäisiä keksejä.

• Paista 175 C/15 min.

Hunaja säilytti näissä ihanasti makunsa, eikä lopputulos ollut mitenkään älyttömän makea.

Google antoi myös kertoa, että keksit voi pakastaa.

Kaalikesä

Selkeästi stripettyy

Taas tuli kantapään kautta opittua, ettei satoa pidä pitää itsestäänselvyytenä. Viime vuonna tuli pakastettua kilokaupalla papuja ja kurpitsaa, ja loppukeväästä sitä tuskaili, kun ei ollut saatu kaikkea syötyä talven aikana. Vaan nytpä ollaan onnellisia, että viimevuotisia on vielä pakastimessa, sillä tästä tulikin kylmä kesä. Kurpitsasato näyttää nyyksähtävän kahteen Potimarroniin, eikä hallan ja kauriiden jäljiltä papuja tule kuin ehkä kourallinen.

Kaalit sen sijaan rakastavat kylmyyttä. Suippokaalista saadaan 3 kaunista yksilöä, joista yksi jo heitettiin grilliin yrttivoin kera. Samoin parsakaali tekee 3 muhkeaa kukintoa, joista yksi päätyi wokkiin. Black russian -lehtikaali on peittänyt alleen salaattia ja persiljaa, ja sitä ollaankin pakastettu sellaisenaan ja tehty useampi setti pestoa. Myös Emerald ice on kasvanut muhkeaksi, joskaan se ei maullaan peittoa Black russiania. Mutta pakkaseen päätyy sekin, jahka ensin ollaan tehty siitä Ottolenghin lehtikaali-sitruunahässäkkää.

Kasvihuone selvästi kärsii kylmyydestä ja kosteudesta, mutta sadosta on silti tulossa hyvä; chilien ja paprikoiden suhteen suorastaan erinomainen. Ensimmäiset kurkkukilot on jo pikkelöity ja tomaateista tehty yksi setti kastiketta.

Chileistä ensimmäisenä kypsyi Cream fantasy, josta parempi puolisko on tehnyt chilisoosia (blitzattu chili, valkosipuli, sipuli ja iso tukko korianteria kukkinen ja varsineen tekee aivan mahtavan tuoresoosin) ja laittanut yhden setin fermentoitumaan. Myös Aji mango ehti kypsyä ja se onkin mukavan hedelmäinen, joskin sen verran tulinen, että pieni siivu riitti meikäläiselle. Sugar rush stripey alkaa pikkuhiljaa stripettyä, ja Aji guyana on tekemässä aivan jäätävän kokoisen sadon. Lisäksi pikkupuskat Pretty purplea ja Numex twilightia ovat kypsymässä, ja ensimmäiset hedelmät näkyy myös mökiltä nyysityssä ranskalaisessa mysteerichilissä. Että eiköhän parempi puolisko pysy chileissä ensi kauteen asti.

Paprikoista ollaan syöty jo pari Siberian bonusta, ja eilen kypsyi ensimmäinen Zazu. Zazustakin on tulossa hurja sato, joten saadaan tulevanakin talvena kopistella jäisiä paprikoita pakastimesta keittoihin ja patoihin.

Mutta ennen talvea vois vielä tulla kesä, eikö?

Kitaristi

Suorastaan olen huumaantunut näistä mun leijonankidoistani (on siellä isosilkkikukkaakin joukossa). Upeita värisävyjä, ihanaa karkintuoksua ja maljakossakin viihtyvät viikon verran. Kun yhden varren napsaisee mukaansa, alkaa sivuhangoista kasvaa uusia kukkia. Ja pakkastahan nämä kestävät jonkin verran, joten eivät ihan ekoihin kylmiin kuukahda.

Ulkona on hauska seurata, miten kimalaiset humpsahtavat kukan syövereihin, ja tykkää näistä muutkin öttiäiset. Ihmettelin maljakon vieressä olevaa mustaa pipuraa, kunnes huomasin vihreän toukan rouskuttavan kukkaa päättäväisesti ja kakkaavan samalla keittiön pöydälle. Yäk.

Ensi kaudelle purkkapinkkiä

Mutta siis missään nimessä en pelargoneihin hurahda, vaikka ostinkin Vinhan kirjakaupasta Susanna Rosènin ja Eivor Rasehornin kirjan Ihanat pelargonit. Mahtavan asiapitoinen kirja, ja opin, että maailmassa on tähti-, sormi- ja kaktuspelargoneja. Sellaisten siemeniä kun saisi jostain, mutta en ole osannut googlettaa asiaa tarpeeksi tarmokkaasti. Ehkä seuraavalla lomarupeamalla sitten, sillä palkkatyö alkaa taas viedä mehut ihmisestä.

Kovin kummallinen kasvukausi

 

Kesä on jo puolivälissä, mutta sato antaa odottaa itseään. Lehtikaalta ja kurkkua saa kyllä puputtaa mielin määrin, mutta kaikki muu on omituisen keskenkasvuista. Ensimmäinen kesä, ettei vieläkään saada kasvimaalta salaattia (vasta nyt alkaa itää), saati sitten herneitä (kauriit söi), papuja (halla vei, eikä härkäpavut itäneet) tai pottuja (kohta ehkä alkavat kukkia). Alkukauden kylmyys ja sitä seurannut kuivuus olivat mahdoton kombo sadolle.

Onneksi viime vuonna tuli pakastettua papuja ämpärikaupalla, joten sitä satoa riittää vielä talveksi, mutta olishan se ollut kiva saada tuoreita papuja fermentoitavaksi, kun ne on niin mahdottoman maukkaita.

Se on positiivista kasvimaalla, että viileät yöt ja heinäkuun kosteus ovat pitäneet talvivalkosipulit yhä kasvussa. Normaalisti nyppään ne näillä main ylös, kun alkavat helteissä kellastua. Nyt oletettavasti saadaan todella muhkea valkosipulisato, kun olen muistanut niitä lannoittaakin ahkerasti.

Kasvihuoneessa kurkut tekevät hyvää satoa, ja osan saa jo laittaa etikkaan lillumaan, kun ei kaikkea millään ehdi syödä. Hyvä niin, sillä menossa on viimeinen purkki viimevuotisia etikkakurkkuja. Ensimmäinen paprika (Siberian bonus) ehti jo oranssistua, mutta kovin kärsivät chilit ja paprikat auringon puutteesta. Homehtuvat ennen kuin kypsyvät. Sugar rush stripey on tekemässä hurjaa satoa, kunhan vain saisi sitä aurinkoa hiukan. Avitettiin häntä vaihtamalla kasvihuoneen kellastuneita seinäpleksejä uusiin kirkkaisiin, jotta pieninkin auringonsäde pääsisi raidoittamaan chilejä, mutta vielä ei tulosta näy.

Ensimmäiset tomaatit saatiin juhannuksena, mutta sitten kypsyminen tyssäsi, kun helteet häipyivät. Bumble bee ja Sungold ovat tyytyneet vähempään aurinkoon, joten niitä ollaan jonkin verran saatu, mutta muut pysyttelevät sitkeästi vihreinä.

Mutta sentään päästiin narisevalla autollamme Pinsiön taimistolle asti, ja kiertelin siellä lompakko levällään. Valitettavasti oltiin liian myöhään liikkeellä, joten hapsuharmaalepät olivat jo loppu. Sulkaharmaalepän onneksi sain ja pilvikirsikan, joten ei tarvinnut tyhjän peräkärryn kanssa palata kotiin (no ei se oikeasti olisi ollut tyhjä, sillä menomatkalla liityin Pirkkalassa sähköpyöräilijöiden iloiseen klaaniin). Pirilä mainostaa seireenin lailla sitruunapihlajaa -20%:lla, joten jollain tekosyyllä tarvisi saada auton nokka kääntymään siihen suuntaan. Tarvittaiskohan me Ikeasta jotain?

Voihan Kukkatarhurit!

 

Punakosmos Apricotta

Viimeinkin alkaa siemenestä kasvatetut kesäkukat kukkia, ja kyllähän niitä saa suu auki käydä ihmettelemässä päivittäin. Aivan ihania sävyjä ja muotoja - etenkin näissä Kukkatarhureilta ostetuissa versioissa. Ajatella, ettei tämmöisiä ole ollut ennen edes saatavilla mistään. Vaikka olen vuosia kolunnut erinäisiä siemenkauppoja kotimaassa ja Briteissä, ei tällaisia lajikkeita ole vastaan tullut. Mielettömän hienoa, että Kukkatarhurit ovat nämä tuoneet tarjolle - se varmaan saa muutkin siemenkaupat heräämään, ettei viherturaajat enää tyydy niihin iänikuisiin perusversioihin. Ainakin Mustilaan tuli tälle syksylle tarjolle upeita tulppaaneja, varmaankin Kukkatarhurien tulppaanien innoittamana. Hyvä :-)

Iso-olkikukka Salmon rose

Leijonankita Madame Butterfly bronze with white

Nämä on niin ihania! Pitäisi vain uskaltaa napsia näitä maljakkoon, sillä kukkivat sitä ahkerammin, mitä enemmän niitä leikkaa. 

Vielä on pari mysteerilajiketta nuppuvaiheessa. Toinen lienee koreatömäkukka Black knight, mutta toisesta en ole vielä päässyt selville, mikä se oikein on. Jännitystä riittää siis vielä ainakin tälle viikolle.

Koska kukinta on venynyt heinäkuulle, täytyy kevättalvella aloittaa esikasvatus aiemmin, jotta saisi väriä puutarhaan jo touko-kesäkuussa. Tosin kevättalvella on aina se "mihin nää kaikki mahtuu" -dilemma päällä :-D

Palsamipainajainen

 

Kolmisen vuotta jättipalsami on vallannut alaa tontin perukoilta. Sitä on ihan mahdoton kitkeä, sillä se kasvattaa lehtihankoihin uusia kukkia, jos sen katkaisee, ja jos sen nykäisee juurineen maasta, se vain tyynesti jatkaa kukintaansa ja kääntää kukkansa aurinkoa kohti. Kaunis kasvihan se on ja pölyttäjien suosikki, mutta herraisä sentään, että se leviää ja valtaa alaa tehokkaasti.

Tämän lomaviikon odottelin sateiden loppumista, jotta pääsen käymään trimmerin kanssa koko tontin läpi ja butcheroimaan kaikki eteen tulevat palsamit. Ihan hirveä urakka! Kasveja oli tuhansittain ja tuntuvat suosivan kumppanuuskasveinaan vadelmaa ja pajua. Täysin mahdotonta yrittää saada semmoisesta ryteiköstä palsameja tuhottua. Keväällä trimmeröin palsamit ekan kerran ja se näytti jonkin verran auttaneen, mutta siltikin niitä putkahti esiin sieltä täältä - myös naapurin tontilta, jonne jouduin hyppäämään, jotta sain palsamit tontin reunasta pois.

Tontin vasemman puolen sain taisteltua suht. hyväksi ja olin ihan varma, ettei palsamit ole oikealle levittäytyneet, sillä oikea puoli on pusikoitunut tehokkaasti. Mitä vielä! Siellä niitä rehotti koivun vieressä ja jopa kuusen alla. 

Kuvasta saa ehkä jonkinmoisen hahmotelman millaiselta alalta jouduin palsameja trimmeröimään, mutta varmasti niitä jäi vielä johonkin lymyilemään. Kuulemma nelisen vuotta siemenet pysyvät maassa itämiskykyisinä, joten taistelu jatkuu. Etenkin kun naapurin tontilla palsamia on kamalat määrät, joten se tulee poksauttelemaan sieltä siemeniään meidän puolelle.

Kyllä ATK-ihminen tuntee tehneensä, kun ensin 2 päivää kiipeili emännänjatketta ylös ja alas (seinien maalaus) ja sitten 2 tuntia heilui painavan trimmerin kanssa pusikossa.

Siemeniä, siemeniä

 

Mustilan puutarha alkoi mainostaa, että siemenet ovat -40%:n alessa. Ei ollut vielä tarkoitus sen kummemmin siemenhankintoihin keskittyä, mutta kun oli kevätkylvöjen jäljiltä jo valmiina lista loppuneista siemenistä, ajattelin käyttää alen hyväkseni. Eipähän ainakaan tulisi turhaa kylmäkäsittelyä siemenparoille, kuten syksymmällä tilattaessa - olettaen siis, että tämä heinäkuu tästä vielä lämpenee.

Ihan pysyin suht. aisoissa ja kliksuttelin tunnollisesti verkkokaupasta tarvitsemiani yrttejä. Vähän vaan lipsahti tomaattien puolelle (jonkun kehuma Green grape ja Zlatava). Kaikkia tarvitsemiani yrttejä ja hallan tyhjentämiä papupusseja ei Mustilasta löytynyt, joten jatkoin etsintöjä. 

Googlettelin myös pelargonin siemeniä, kun semmoisten kasvattamiseen tänä vuonna haksahdin. Ihan turhaahan niiden kasvattaminen on, kun puutarhaliikkeistä saa keväisin pelargoneja 5 kpl eurolla, mutta on sitä turhempiakin turhuuksia ihmisellä. Kuten kuvassa oleva, siemenestä kasvatettu mimosa. Joka paikassa oli myynnissä samat Nelson gardenin pelargonit, jotka eivät värien puolesta innostaneet. Mutta sitten ihminen meni Seemnemaailmaan. Siellähän oli Horizon star ja Raspberry ripple. Ja ne puuttuvat yrtit ja pavut. Muutama pinkki kesäkukkanen (esim. leijonankita Kimosy) ensi kesälle. Ja parit tomaatit (Ananas noire ja Sunchocola). Hyvä kun ehti Visa vingahtaa, kun oli jo sähköpostissa tieto, että tilaus on lähtenyt Suomea kohti. Iik.

Enää 5 kk, ja sitten saa laittaa pelargonit ja leijonankidat tulille :-D

Leikkokukkia ja keramiikkaa

Kysyin juhannuksena siskolta mitä me sitten eläkkeellä puuhataan, ja vastaus kuului, että kasvatetaan leikkokukkia ja tehdään keramiikkaa. Hyvä pläni. Leikkokukkia ehkä osaan kasvattaa (joskaan en raaski niitä leikkoa), mutta keramiikkaa ei ole kumpikaan ennen kokeillut. No, eihän se nyt kauhean vaikeaa voi olla ;-) Saveahan tällä tontilla on riittämiin, joten senkin suhteen ollaan omavaraisia. Voikohan keramiikkaa polttaa Oonissa?

Eläkkeeseen on tosin vielä aikaa, mutta tuskin siihen asti kestän tätä ankaraa vit kipuilua tässä kamalassa työpaikassa. Luulin, että Microsoft oli maailman hirvein työpaikka, mutta kyllä se on valitettavasti tämä firma, jossa päin naamaa puhutaan työntekijän käyttöasteesta, ja jos teet työsi hyvin, bonukset kuittaa esimies, joka ei ole missään tekemisissä kanssasi. Tiimipalavereita ei pidetä, kun niitä ei voi asiakkaalta laskuttaa, joten yksin teet työsi, eikä kukaan välitä – eikä auta, jos et jotain osaakaan. Ja tähän kun lisätään se, että mukavien asiakkaiden työt vähenee ja tilalle ollaan tunkemassa asiakkaita, joiden vuoksi jo yksi kollega irtisanoutui, niin eihän tämä hyvältä näytä ollenkaan. Mutta työttömyyskään ei ole vaihtoehto. Kunpa olisi vit kipuileville viiskymppisille työvoimatoimisto, jonka kanssa voisi miettiä uusia työkuvioita. Varmasti pitenisi ikäihmisten työurat.

Onneksi kuitenkin nyt alkaa loma, joten 3 viikkoa voi keskittyä parisuhteeseen, piskeihin ja puutarhaan (ja ehkä myös palsameihin, jotka kuorruttavat jo puolet tontista). Parempi puolisko lupasi viedä vaimon peräkärryn kanssa Pinsiön taimistoon ostamaan sulka- ja hapsuharmaaleppiä ja jonkun kivan pikkupuun etupihalle. Auto tosin on tällä hetkellä kosahtamispisteessä, joten taimistoretki tehdään vasta toisella lomaviikolla. Ensi viikon alun sadepäivät käytetään peräkammarin maalaamiseen tummanvioletista kurkunvihreäksi, ja kolutaan lähimetsät, sillä puolison esihenkilö oli löytänyt jo ensimmäisen herkkutatin :-0

Lopuksi vielä vinkki hyvästä kesälukemisesta: kollegalla on ihan uus ja ihan ihana blogi: https://ratikallaryytimaalle.blog/

Tämänhetkinen ruokavalio

 

Ei vielä kovinkaan muhkeita aterioita takapihalta irtoa. Esikasvatin salaattia, retiisiä ja tilliä kasvihuoneessa, mutta vain pari tilliturpasta sain aikaiseksi ja yhden (!) salaatin alun. Muistan, että viime vuonnakin oli todella hankala saada salaattia itämään, ja sama kävi tänä vuonna.

Syyskylvöjä pompsahtelee esiin siellä täällä, mutta ainoa, josta saa jo nyhdettyä satoa on lehtikaali Red russian (keksittäiskö tälle uus nimi? Red devil?). Se kestää hyvin syyskylvämisen ja myös esikasvoi nätisti kasvihuoneessa. Samoin esikasvatettu Nero di Toscana -lehtikaali tuottaa jo syötäviä yksilöitä. Suorakylvöistä on kohta satoikään tulossa pinaatti, jota pitääkin alkaa syödä, sillä helteessä se alkaa heti kukkia. Muutama retiisikin on jo syöntikokoinen.

Muuten sitten on tarjolla vain yrttejä ja ruohosipulia, sekä talvehtinutta Cream fantasy -chiliä. Toki niistäkin bileet saadaan aikaan. Kasvihuoneessa on jo tomaatin ja paprikoiden raakileita, mutta niiden punastumista/kellastumista saadaan vielä odottaa.

Ilman kuolonuhreja ei tästä jäätävän kylmästä keväästä selvitty: RIP, japaninsiipipähkinä. Se kyllä selvisi talvesta hyvin, ja ehdin jo ihailla sen vihertäviä silmuja, mutta loppukevään hallat nitistivät silmut ja puu kuoli siihen paikkaan. Mantsurianjalopähkinät vielä sinnittelevät, joskin toiseen iski viime viikonlopun pakkanen ja yksi oksa paleltui. 

Katsurasta kuoli iso osa. Kauniisti sekin silmuili ja kukki kauttaaltaan, mutta liian kylmää tuli vielä sen jälkeen. Purppuraheisiangervo näyttää lähinnä ylösalaisin käännetyltä luudalta, ja sama näky on naapureidenkin pihoissa. Miksi, oi miksi nämä keväät ovat muuttuneet näin jääkylmiksi!

PS. Nyt selvisi, miksi leveälehtisessä lehtikaktuksessa on mustia laikkuja: ripsiäiset ovat majoittuneet chilien puutteessa siihen >:-/

Ei lehtokotilot, vaan...

 

"Esikasvata pavut, koska lehtokotilot syö niiden alut kasvimaalla" -kuului muistilappuni viime vuodelta. Esikasvatin, ja komeasti lähtivät pavut kasvuun, samoin kuin suorakylvetyt. Lehtokotiloita kun ei ole vielä juurikaan kasvimailla keikkunut.

Vaan sittenpä herättiin lauantaiaamuna kuuraiseen maahan. +0,5:ssä oli lämpötila käynyt, ja iltapäivällä alkoi damage näkyä: kesäkurpitsat kuolivat, samoin kaikki pavut. Perunoissa on mustuneita lehtiä, ja muutama tomaatti nuokkuu kasvihuoneessa.

Kylmää on toki ollut: tämä kesäkuu on 4 astetta kylmempi kuin normaalisti, ja aamulenkille lähdetään edelleen toppatakissa ja hanskat kädessä (mistä perheen hanskavaras on kovin tyytyväinen). Mutta en todellakaan odottanut hallaa enää tässä vaiheessa vuotta.

Pavut kävin kylvämässä uudelleen, joskaan lajikkeita ei enää ollut niin runsaasti jäljellä. Perunat ja tomaatit jatkavat kasvuaan kylmävahingoista huolimatta. Kesäkurpitsan taidan suorakylvää kasvimaahan ja katsoa tuleeko siitä mitään. Kuivuuden takia on kasvimaat itäneet sen verran harvaan tyyliin, että jossain kohti kesäkurpitsa ehkä mahtuisi vielä kasvamaan.

Se on tänä keväänä ihmetyttänyt, ettei kirppoja ole juurikaan näkynyt. Retiisit itävät reiättöminä kasvimailla, eikä kaalienkaan alkuihin ole tuhoja tullut. Uskaltaisikohan sitä olla niin uhkarohkea, että kylväisi rucolaa ja pak choita kasvimaiden aukkopaikkoihin? Niiden sato olisi enemmäkin kuin tervetullut.

Puhutaanko kultaköynnöksistä?

N'joy

Näihinhän ei siis ainakaan pitänyt hurahtaa. Kamalia, kaljuja rojottimia rintamamiestalojen olkkarien seinillä, ja jättävät vielä jäljetkin tapettiin. Joku hopeaköynnös meillä aikoinaan oli, mutta se ei kasvanut eteen eikä taakse ja lopulta kuolla kupsahti. Prisman kukkaosaston kulmalta poimin mukaan N’joyn, joka oli todella sievä, mutta juroi lipaston kulmalla 3 vuotta, ennen kuin lähti kasvuun. Mutta kylläpä siitä tulikin hieno, kun alkoi rehevöityä.

Marble queen

Siitä innostuneena aloin tutkia kultaköynnöksiä tarkemmin. Happy leaf ja Marble queen näyttivät olevan yhtä kauniita vihreä-valkokirjavia versioita kuin N’joy. Marble queen on meillä melkoisen vihreävoittoinen, mutta se sentään kasvaa rehevänä puskana. Happy leaf olisi kaunis, jos se suostuisi kasvamaan, mutta tuppaa vain mustuttamaan lehtiään. Ihmettelee nyt jatkohalujaan keittiön ikkunalla. Katsotaan tuleeko siitä koskaan mitään.

Not-so-happy Happy leaf

Global green näytti kuvissa hienolta, mutta taitaa liian hämärässä kasvaa meillä, kun kirjava, vaaleanvihreä kuvio ei erotu joka oksasta kovinkaan hyvin. Kevään myötä se on saanut enemmän vaaleanvihreää lehtiinsä.

Global green

Sisko löysi Bauhausin amppelitelineestä Shangrilan. Kuvien perusteella ajattelin sen olevan kumma ruttu, mutta onkin livenä aivan hurjan hieno. Köyhistelin, enkä raaskinut maksaa siitä pariakymppiä, vaikka kasvi olikin melko muhkea. Muutaman viikon päästä maksoin siitä iloisena kolmekymppiä, kun törmäsin siihen Opuntiassa. Ei vaan voinut enää ohittaa.

Shangrila

Ostoslistalla on vielä ihanan repaleinen Cebu blue ja hienon metallinsininen Blue form (joka siskolla jo onkin. Että se ehtii aina ekana). Cebu on hurjan kallis, mutta Blue formin saisi reilulla kympillä. Ehkä nyt lämpimän sään aikana kannattaisi se tilata.

Mutta siis posliinikukkiin en ainakaan hurahda. Niitä onkin meillä vasta 3…

Puhutaanko lehtikaktuksista?

Marraskuunkaktus

Marraskuunkaktuksia olen silloin tällöin ostanut kaupoista, kun ne ei juuri mitään maksa ja niissä on ihanan värikkäät kukat. Harmittaa, kun en yhtenä halloweenina napannut Tokmannilta mukaan oranssikukkaista versiota. Sellainen on ostoslistalla, sekä kirkkaanoranssina että vähän maltillisemman hailuna. Samoin olisi hakusessa sellainen vanhanaikainen marraskuunkaktus, jossa on pienemmät, piparkakkureunaiset ja pulleat lehdet. Sellaista ei ole missään näkynyt sitten 1980-luvun.

Muutama vuosi sitten oli muodissa kalanruotokaktukset, joista yhden sain kasteltua hengiltä, mutta toinen tykkää paahtaa itseään olkkarin ikkunalla. Keväällä Bauhausissa tuli vastaan megaleveä kalanruotokaktus chrysocardium, joten se muutti meille, joskin tuntuu kärsivän jostain, kun lehtiin tulee tummia täpliä.

Kalanruoto

Chrysocardium

Korona-aikaan tuli googleteltua leveälehtisiä kaktuksia, ja ostoskoriin päätyikin Guatemalan lehtikaktus, joka on tuollainen soma syherö. Mieli tekisi myös leveälehtistä korallikaktusta Red coral. Kapealehtinen korallikaktus mulla jo onkin (yllätys... mutta kun se oli minipieni ja halpa).

Guatemalan lehtikaktus

Löysin Plantagenista erittäin kapealehtisen lehtikaktuksen. Se näyttää aivan ilotulitukselta, kun lehtien kärjet kasvavat keväällä kirkkaanvihreinä. Nimi ei valitettavasti ole tiedossa, sillä nimilapussa luki vain epiphyllum cacti.

Siskon nimeämä Cousin It, taustallaan ihana posliinikukka

Beavertail vei lehtikaktukset toiseen ääripäähän, sillä se on todella nimensä mukainen: iso, paksu ja jämäkkä. Sillä voisi ihan hyvin läiskyttää vettä. Pitkään mietin sen tilaamista netistä, mutta en raaskinut. Opuntiassa se tuli livenä vastaan, joten suljin silmäni hintalapulta ja vingutin pankkikorttia.

Beavertail. Ehti olla keittiön pöydällä melkein kuukauden, ennen kuin parempi puolisko huomasi sen :-D

Hovipojan- tai hovineidonkaktus olisi ihana löytö, kun ne kukkivat niin upeasti ja niissä on kauniit lehdet. Kukkaikkunassa taisi hovipoika ollakin, kun lähtiessä silmät osuivat (kuvaannollisesti siis) katonrajassa keikkuvaan, punaisena kukkivaan lehtikaktukseen. En uskaltanut jäädä kyselemään hintaa, eikä se olisi meillä mihinkään mahtunutkaan.

Koska anopeista saa niin hyvin pistokkaita, googletin, miten niitä saisi myös lehtikaktuksista. Jossain käskettiin vain tökkäämään lehdenpala multaan, mutta sillä konstilla mädätin pistokkaani. Gardener’s World sen sijaan sanoi, että pistokkaan palanen pitää laittaa pötköttämään mullan päälle viikoksi ja suihkutella sitä silloin tällöin. Viikon jälkeen pistokas tökätään multaan ja katso: se alkaa kasvaa. Ja katso: niin alkoikin! Nyt on kapealehtisestä lehtikaktuksesta poikanen kasvamassa ja samaa kokeilen Beavertailillekin.

Kaktuskasvattamo (ja anoppi-)

Puhutaanko anopeista?

Star green granite

Minunhan piti jo vuosia sitten luopua kaikista huonekasveista. Mutta jotenkin hormonit korvautuivat viherkasveilla, ja nykyään jopa kesken talven tulee tarve saada multaa kynsien alle.

Anopinkielet ovat huonekasveista olleet niitä kiinnostavimpia, ehkä siitä syystä, että 55 vuotta vanhassa valokuvassa poseeraan komean anopin kyljessä. Tai siis lähinnä makaan lötkönä vieressä. Siitä keltareunaisesta anopista en ole koskaan välittänyt, mutta tummanvihreät raidalliset ovat upeita, etenkin Plantagenista löytynyt Jousihamppu, joka on leveä ja näyttävä.

Jousihamppu

Taisivat olla Marketan anoppikuvat, jotka saivat aikoinaan googlaamaan eri anoppilajikkeita, ja korona-aikaanhan viherkasvi-innostus suorastaan räjähti käsiin, etenkin kun kasvikaupat siirtyivät silloin digiaikaan. Siinä sitä tuli eristyksissä kliksuteltua ostoskoriin anoppi jos toinenkin.

Ensimmäinen ihastus oli Moonshine heleänvihreine lehtineen. Ja kun ei yksittäistä kasvia kehdannut tilata, mukaan lähti myös Metallica. Metallica on meillä suorastaan villiintynyt. Siirsin sen isoon ruukkuun, jossa se on kasvanut korkeaksi ja tehnyt paljon poikasia.

Metallica

Syntymäpäivälahjaksi hain niin ikään Marketan vinkistä Honkasen puutarhalta Whale finin, jonka kauneudesta voidaan olla monta mieltä. Mutta näyttävä se ainakin on ja poikasenkin teki, joten kohta meillä komeilee kaksi läpyskäanoppia.

Whale fin

Leveän Whale finin jälkeen hurahdin tikkumaisiin versioihin, joten meille muutti Mikado, Tough lady ja Fernwood. Mikadoa olen palastellut muutamaan ruukkuun, mutta Fernwood on kovin maltillinen kasvaja. Yhden poikasen se on tehnyt, mutta ei juurikaan kasvanut kokoa. Ehkä hyvä niin, kun alkaa tilasta olla tiukkaa.

Mikado ja Star rose

Kotipuutarha-lehdessä mainittiin Star green granite ja Star canyon granite, jotka pienen etsinnän jälkeen löytyivät nettikaupasta. Ihanan erilaiset ja jännän näköiset anopit. Sittemmin tähtiperhe on kasvanut Star canaryllä, josta haaveilin pitkään ja Star rosella, joka oli yllätyslöytö Bauhausista.

Star canyon granite, taustallaan Futura superba

Nyt ei ole tiedossa enempiä pakko-saada -anoppeja. Mutta oispa hieno saada anoppi kukkimaan. Sen pienet, valkoiset kukat kuulemma tuoksuvat huumaavasti.

Star canary