Puhutaanko lehtikaktuksista?

Marraskuunkaktus

Marraskuunkaktuksia olen silloin tällöin ostanut kaupoista, kun ne ei juuri mitään maksa ja niissä on ihanan värikkäät kukat. Harmittaa, kun en yhtenä halloweenina napannut Tokmannilta mukaan oranssikukkaista versiota. Sellainen on ostoslistalla, sekä kirkkaanoranssina että vähän maltillisemman hailuna. Samoin olisi hakusessa sellainen vanhanaikainen marraskuunkaktus, jossa on pienemmät, piparkakkureunaiset ja pulleat lehdet. Sellaista ei ole missään näkynyt sitten 1980-luvun.

Muutama vuosi sitten oli muodissa kalanruotokaktukset, joista yhden sain kasteltua hengiltä, mutta toinen tykkää paahtaa itseään olkkarin ikkunalla. Keväällä Bauhausissa tuli vastaan megaleveä kalanruotokaktus chrysocardium, joten se muutti meille, joskin tuntuu kärsivän jostain, kun lehtiin tulee tummia täpliä.

Kalanruoto

Chrysocardium

Korona-aikaan tuli googleteltua leveälehtisiä kaktuksia, ja ostoskoriin päätyikin Guatemalan lehtikaktus, joka on tuollainen soma syherö. Mieli tekisi myös leveälehtistä korallikaktusta Red coral. Kapealehtinen korallikaktus mulla jo onkin (yllätys... mutta kun se oli minipieni ja halpa).

Guatemalan lehtikaktus

Löysin Plantagenista erittäin kapealehtisen lehtikaktuksen. Se näyttää aivan ilotulitukselta, kun lehtien kärjet kasvavat keväällä kirkkaanvihreinä. Nimi ei valitettavasti ole tiedossa, sillä nimilapussa luki vain epiphyllum cacti.

Siskon nimeämä Cousin It, taustallaan ihana posliinikukka

Beavertail vei lehtikaktukset toiseen ääripäähän, sillä se on todella nimensä mukainen: iso, paksu ja jämäkkä. Sillä voisi ihan hyvin läiskyttää vettä. Pitkään mietin sen tilaamista netistä, mutta en raaskinut. Opuntiassa se tuli livenä vastaan, joten suljin silmäni hintalapulta ja vingutin pankkikorttia.

Beavertail. Ehti olla keittiön pöydällä melkein kuukauden, ennen kuin parempi puolisko huomasi sen :-D

Hovipojan- tai hovineidonkaktus olisi ihana löytö, kun ne kukkivat niin upeasti ja niissä on kauniit lehdet. Kukkaikkunassa taisi hovipoika ollakin, kun lähtiessä silmät osuivat (kuvaannollisesti siis) katonrajassa keikkuvaan, punaisena kukkivaan lehtikaktukseen. En uskaltanut jäädä kyselemään hintaa, eikä se olisi meillä mihinkään mahtunutkaan.

Koska anopeista saa niin hyvin pistokkaita, googletin, miten niitä saisi myös lehtikaktuksista. Jossain käskettiin vain tökkäämään lehdenpala multaan, mutta sillä konstilla mädätin pistokkaani. Gardener’s World sen sijaan sanoi, että pistokkaan palanen pitää laittaa pötköttämään mullan päälle viikoksi ja suihkutella sitä silloin tällöin. Viikon jälkeen pistokas tökätään multaan ja katso: se alkaa kasvaa. Ja katso: niin alkoikin! Nyt on kapealehtisestä lehtikaktuksesta poikanen kasvamassa ja samaa kokeilen Beavertailillekin.

Kaktuskasvattamo (ja anoppi-)

Puhutaanko anopeista?

Star green granite

Minunhan piti jo vuosia sitten luopua kaikista huonekasveista. Mutta jotenkin hormonit korvautuivat viherkasveilla, ja nykyään jopa kesken talven tulee tarve saada multaa kynsien alle.

Anopinkielet ovat huonekasveista olleet niitä kiinnostavimpia, ehkä siitä syystä, että 55 vuotta vanhassa valokuvassa poseeraan komean anopin kyljessä. Tai siis lähinnä makaan lötkönä vieressä. Siitä keltareunaisesta anopista en ole koskaan välittänyt, mutta tummanvihreät raidalliset ovat upeita, etenkin Plantagenista löytynyt Jousihamppu, joka on leveä ja näyttävä.

Jousihamppu

Taisivat olla Marketan anoppikuvat, jotka saivat aikoinaan googlaamaan eri anoppilajikkeita, ja korona-aikaanhan viherkasvi-innostus suorastaan räjähti käsiin, etenkin kun kasvikaupat siirtyivät silloin digiaikaan. Siinä sitä tuli eristyksissä kliksuteltua ostoskoriin anoppi jos toinenkin.

Ensimmäinen ihastus oli Moonshine heleänvihreine lehtineen. Ja kun ei yksittäistä kasvia kehdannut tilata, mukaan lähti myös Metallica. Metallica on meillä suorastaan villiintynyt. Siirsin sen isoon ruukkuun, jossa se on kasvanut korkeaksi ja tehnyt paljon poikasia.

Metallica

Syntymäpäivälahjaksi hain niin ikään Marketan vinkistä Honkasen puutarhalta Whale finin, jonka kauneudesta voidaan olla monta mieltä. Mutta näyttävä se ainakin on ja poikasenkin teki, joten kohta meillä komeilee kaksi läpyskäanoppia.

Whale fin

Leveän Whale finin jälkeen hurahdin tikkumaisiin versioihin, joten meille muutti Mikado, Tough lady ja Fernwood. Mikadoa olen palastellut muutamaan ruukkuun, mutta Fernwood on kovin maltillinen kasvaja. Yhden poikasen se on tehnyt, mutta ei juurikaan kasvanut kokoa. Ehkä hyvä niin, kun alkaa tilasta olla tiukkaa.

Mikado ja Star rose

Kotipuutarha-lehdessä mainittiin Star green granite ja Star canyon granite, jotka pienen etsinnän jälkeen löytyivät nettikaupasta. Ihanan erilaiset ja jännän näköiset anopit. Sittemmin tähtiperhe on kasvanut Star canaryllä, josta haaveilin pitkään ja Star rosella, joka oli yllätyslöytö Bauhausista.

Star canyon granite, taustallaan Futura superba

Nyt ei ole tiedossa enempiä pakko-saada -anoppeja. Mutta oispa hieno saada anoppi kukkimaan. Sen pienet, valkoiset kukat kuulemma tuoksuvat huumaavasti.

Star canary

Ulos talviunesta

Verililjapuun tymäkän kissanpissan hajuinen kukka :-D

Miten sitä on aina näin kädetön talven jäljiltä. Vähän väliä täytyy muistella, mitä tähän aikaan vuodesta pitikään tehdä, kun on viimeiset 6 kk vain istunut pimeässä kudin kädessä. Parempi puolisko fiksuna miehenä kehotti kirjoittamaan asiat ylös, mutta johan mä olen aiheesta blogannut 14 vuotta, enkä siltikään muista, vaikka omia blogimerkintöjäni keväisin luenkin.

Nytkin olen muina naisina ostanut salaattia kaupasta, vaikka kasvihuoneessa kasvaa mizuna ja sinappi, nyhtänyt keittiön ikkunalla olevaa kaupan basilikaa ruokiin, vaikka kasvihuoneessa kasvaa monenlaisia ihania yrttejä, ja huokaillut kesäkeittiössä pizzan äärellä, että oispa rucolaa, vaikka sitä on ollut tukkokaupalla 15 metrin päässä.

Mutta kasvimailla itää jo ja kasvihuoneessa on tomaatin, tomatillon ja paprikan raakileita. Luumu- ja päärynäpuissa pörrää mehiläisiä, jotka välillä piipahtavat marjapensaissakin. Kylmistä öistä huolimatta kaikki esikasvatetut kukat ovat ulkoruukuissa hengissä, ja vuohenputki valtaa tonttia ennennäkemättömällä vauhdilla. Talviturkit heitettiin yllättävän lämpimässä vedessä pari viikkoa sitten, joskin sen jälkeen tehdyt uintireissut ovat olleet nipistelevän kylmiä.

Kunhan tästä vielä tekee pyöräilyreissun Kangasalan Paakariin lohileivälle, niin voi julistaa kesän alkaneeksi.

Kauden yrtit ja puut

 

Kun yrität kuvata yrttejä apulaisen kanssa...

Mikä sen parempaa kuin saada käsiinsä paketti jonka päällä on varoitus: sisältää eläviä kasveja. Tällä kertaa paketista tuli huumaava sitruunaverbenan tuoksu ennen kuin ehdin sen edes aukaista. Kokon puutarhan yrtit olivat hienossa kunnossa ja melko muhkean kokoisia, joten hankintahinnan kirpaisu unohtui. Multaakin haettiin peräkärryllinen lisää, joten sain tänään siirrettyä yrtit isompiin ruukkuihin. Nyt sitten vaan odotellaan, että jostain saisi tuoretta, kokonaista kalaa halsteriin. Pari nieriäfilettä ehdittiin jo halstrata, mutta omien yrttien puutteessa käytettiin kaupan versioita, eikä niissä makua paljoa ole. 

Lopun päivää aion pelata kasvitetristä, eli siirrellä ruukkuja ja potteja paikasta toiseen. Kasvihuone pitää järjestää uusiksi, jotta siellä pääsee joten kuten kulkemaan, ja ulkona pitää siirrellä ruukkuja parempiin asemiin, jotta niihin saa tehtyä asetelmat - kasvihuone kun pullistelee kukantaimista. Taimet tosin saavat olla kasvihuoneessa vielä pitkään kylmien öiden takia. 

Arboretumia tekisi kovasti mieli kasvattaa. Viime vuonnahan sinne muutti kasa pähkinöitä; tänä vuonna tavoitteena on löytää jostakin sinne sulkaharmaaleppä, jolla on kauniit, sulkamaiset lehdet. Toinen uusi asukki voisi olla pilvikirsikka ihan vain sen kauniin syysvärin vuoksi. Tosin googlettaessa tuli vastaan, että se lasketaan vieraslajiksi. No, mahtaakohan tuo mitenkään täällä erottua lupiineista, jättipalsameista ja supikoirista :-/

Nytkö se alkaa?

 

Tämänvuotisen viljelysvapaan viljelyspäivä koitti tänään, 9 päivää myöhemmin kuin normaalisti. Yöpakkasia on edelleen, joten maa on kylmää ja osin jopa roudassa. Ei ole hirveästi innostanut ruveta pakastamaan siemeniä kasvimaalla. Mutta kyllähän sään on nyt ruvettava lämpenemään, muutenhan tämä kasvukausi menee ihan  puihin.

Viikonloppuna ahkeroin tomaatit, chilit ja paprikat loppusijoitukseensa. Muutama chili ja paprika täytyi saksia, kun näyttivät enemmänkin köynnöskasveilta kuin capsicumeilta, mutta eivät tuntuneet ottavan siitä nokkiinsa. Ilahduttavasti taimilaatikoiden uumenista löytyi Honeybeetä ja Sugar rush stripeya. Olin jo ehtinyt unohtaa moisia kylväneeni. Peliväline vaan loppui harmittavasti kesken, kun 24 x 40 l multaa ei riittänyt ihan kaikkiin ruukkuihin, mutta Luigi della Casa lupasi hakea tänään uuden setin lisää, jotta vaimo pääsee jatkamaan harrastusta.

Tämä päivä menee siis kasvimaiden kimpussa ja huomiselle mietin pihalammen ojan avaamista ja kameleonttilehden istuttamista lammen rannalle, kun se kuulemma pärjää Suomen luonnossa ihan itsekseenkin. Eilisen vietin ikkunoita ja verhoja pesten ja siinä samalla mietin viikon agendaa. Verhoja pyykkinarulle ripustaessa silmät osuivat kasvihuoneen takana olevaan pottivuoreen, joten sitä pestessä se loppuviikko sitten meneekin, joskin siskon kanssa suunniteltiin Tampere-päivää perjantaille (kenkiä, kynsilakkaa ja hajuvettä - kaiken tämän mullassa möyrimisen jälkeen tarvii tuntea itsensä naiseksi). Uhosin Luigille, että viikonloppuna korkataan kesän uimakausi, kun ehkä tarkenee olla sekunti pelkät uikkarit päällä.

Oiskohan se nyt sitten täällä, kevät :-)

Orvokkigate

Ei olisi pitänyt valittaa Bauhausin pliisunvärisistä orvokeista, sillä nyt orvokkeja ei ole missään. Tokmannilta haettiin multakuorma ja samalla silmäilin orvokit. Niitä oli pieni pöydällinen ja kaikki valkoisia. Viikon päästä ei ollut enää niitäkään, joten kätevä emäntä suuntasi Rustaan. Siellä oli pienikukallisia, oranssi-violetteja amppeleita kärryllinen ja pari six-packia pienikukallisia keltaisia. Ei siis mitään, mikä olisi sytyttänyt. Missä kaikki suurikukalliset ja värikkäät? No, Tampereen keskustassa asuva sisko tietysti lesoili nähneensä Opuntiassa voimakkaanpinkkejä orvokkeja, mutta sitä näköjään edelleen on niin 80-lukulainen, ettei vappubrunssin jälkeen tullut mieleenkään käydä katsomassa onko Opuntia vappuna auki. Koska oishan se ollut.

Toisaalta hyväkin, etten orvokkeja ole vielä saanut, sillä tänään oli lumi maassa, ja koko viikoksi on ennustettu niin hyytävän kylmää säätä, ettei orvokit siitä selviäisi. Eikä niitä voi kasvihuoneeseenkaan laittaa yöksi turvaan, kun kasvari on tupaten täynnä. Siirsin tomaatit, chilit ja paprikatkin kasvihuoneeseen, joskin ovat vielä pienissä esikasvatusruukuissaan, kun keli on liian kylmä niiden siirtämiseen loppusijoituspotteihinsa. Alkoivat sisällä olla jo niin säälittävän hailuja, ettei niitä enää uskaltanut huonossa valossa pitää.

Sähköstä maksetaan edelleen järkyttävää hintaa (aiemmin koko vuoden sähköt ovat olleet tonnin luokkaa; nyt 4 kk:n sähköt 1673 €, kiitos vaan, Helen), mutta siltikin sähkölämppäri puhisee kasvihuoneessa – tänään jopa keskellä päivääkin, kun on niin järkyttävän kylmä. Onneksi en valkannut tätä viikkoa kesälomaksi, sillä en olisi tarjennut edes ikkunoita pestä. Ens viikon pitäisi olla paljon lämpimämpi, tosin ennusteet ovat näyttäneet jo pitkään aina seuraavalle viikolle lämpenevää. Ei oo lämmennyt.

Kasvimaat odottavat vielä kylvämistä. Siemenet ja muistiinpanovälineet ovat lähtökuopissaan kodinhoitohuoneessa, mutta taitaa mennä kylvö viikonlopulle.

Lyhenevät keväät

Ihan vinksalleen on vuodenajat menneet nykyään. Syksyä on tammikuuhun asti, sitten tulee talvi, jota kestää huhtikuun puoliväliin, eikä keväälle jää kuin pieni siivu toukokuussa. Just, kun kevät olisi sitä kaikkein parhainta (ja kiireisintä) aikaa!

Koti pullistelee esikasvatteista, jotka viime viikolla pääsivät vasta ensimmäistä kertaa kasvihuoneeseen. Normaalisti pääsevät jo alkukuusta tai jopa maaliskuun puolella, mutta nyt on ollut liian kylmää ja lumista. Kukkiakaan en ole päässyt ruukkuihin kylvämään, sillä lumi ja jää on estänyt peräkärryn saamista ulos autokatoksesta, joten ei olla päästy hakemaan multakuormaa.

Sen verran olin kaukaa viisas, että otin ekaksi kesälomaviikoksi toukokuun toisen viikon. Viime vuodesta jäi ankara trauma, kun lumisateessa ja paksussa hangessa leikkelin kanukoita toukokuun ekalla viikolla. Nyt ehkä ehtii lumet sulaa alta pois siihen mennessä. Loppuvuodesta täytyy olla vieläkin kauempaa viisas ja aloittaa esikasvatus kuukautta myöhemmin. Jos malttaa. Tuskin malttaa.

Kasvihuoneessa kaalit on jo osittain potitettu isompiin purkkeihin ja yrtit kylvetty ruukkuihin. Kurpitsat alkaa olla sirkkalehdillä ja eilen kylvin kurkkuja ja papuja. Olin onneksi laittanut siemenlaatikkoon muistilapun papujen sirkkalehdillä nautiskelevista lehtokotiloista, joten päätin esikasvattaa pavut. Ensimmäinen lehtokotilo näkyikin jo lyllertävän alapihalla. Kengän alle litsaantui hän.

Orvokeille olisi jo huutava tarve, mutta miten osaakin joka paikassa olla pliisun värisiä orvokkeja. Bauhausista löysin yhden ainokaisen oranssinpunaisen orvokin, mutta eihän sitä yhdellä tee mitään. Toisaalta, linnunruokinta on vielä käynnissä, joten jos nyt vaihtaa ruokinta-automaatit orvokkiamppeleihin, orava käy istumassa ne hengiltä, kuten kolmena edellisvuotena.

Kasvimaan vappukylvöt jäänevät tänä vuonna väliin, kun sisko varasi meille brunssin, mutta voisihan sitä kokeilla vappuaattokylvöjä, jos sää suinkin sallii.

Ja juu, menin sitten taas piipahtamaan kukkakaupoissa ja tuloksena kuvan Beavertail ja Star rose...

Kärsivällisyys on hyve

 

jota meikäläiselle ei ole suotu. Monta viikkoa olen jo kliksutellut Kurjen puutarhan verkkokaupan sivuja, mutta aina vaan ne ovat päivittymättä. Lopulta uskaltauduin ottamaan yhteyttä Instagramin kautta ja sain vastauksen, että yrtit tulevat verkkokauppaan toukokuun alussa. Varmaankin kaikkia taimitarhoja riivaava energian kalleus on vaikuttanut siihen, että yrtit ovat myyntikunnossa kuukautta normaalia myöhemmin.

Mutta kun tää tahtoisi jo yrttejä! Ihan vähän vaan googletin, olisiko jossain muualla yrttejä jo saatavilla, mutta kovin laihoin tuloksin. Eipä yrtit meillä mihinkään mahtuisikaan, kun kasvihuone on yöpakkasten armoilla, eikä sisätiloihin mahdu esikasvatteiden takia enää yhtään mitään. Google kuitenkin toi eteen Kokon puutarhan, jonka sivuilta sai napsittua ostoskoriin oliiviyrtin, curry-yrtin ja sitruunaverbenan (no ehkä myös selleriyrtin ja lakritsibasilikan). Eipä nekään tänne ennen toukokuun alkua ehdi, mutta ovatpahan ainakin tulossa. Postitushinta oli tosin aivan järkyttävä; melkein kalliimpi kuin koko yrttisetti.

Kasvihuoneessa itävät jo kaalikasvit. Kurpitsat, tuoksuherneet, salaatit ja peruna vielä antavat odotella itseään, mikä ei näillä (-7) yöpakkasilla ole ihme. Päivisin kasvihuoneessa on jo sen verran kuuma, että täytyy käydä avaamassa taimihyllyjen huput ja poistamassa kuplamuovit. Vielä kun siihen  lisää, että tänä aamuna kuului paikalliskurjen (pesii jossain lähistöllä) huutoa ja järripeipon siritystä, alkoi tuntua ihan keväältä :-)

Salaiset teeret

 

Kyllä ihminen hämmästyi, kun kävi tunnollisesti ilmoittamassa Tiiraan aamuisesta teeren pulputuksesta. Silmille popsahti ikkuna, jossa luki, että ilmoitus on salattu, syynä linnun laji. Liekö teeri sitten nykyään niin harvinainen, mutta älkää nyt kukaan tulko meidän hoodeille niitä ampumaan, kun 15 vuoden tauon jälkeen täällä taas teeriä on. Kauniita lintuja ovat he.

Ihminen hämmästyi myös uusimman Viherpihan yrttiliitteestä. Yrttejä olen kasvattanut niin kauan kuin puutarhaakin, joten en uskonut oppivani liitteestä mitään uutta. Mutta siis näköjään meiramia voi kasvattaa avomaalla ja vieläpä suorakylvöllä, ja meirami on monivuotinen. Meillä se on aina majaillut yksivuotisena ruukussa kasvihuoneessa. Sitruunatimjami kuulemma talvehtii paremmin kasvimaalla kuin tavallinen timjami. No ei oo kukaan aiemmin kertonut! Jahka kasvimaat sulaa, käyn roiskimassa meiramia joka paikkaan ja istutan sitruunatimjamin herbaarioon.

Sitäkin ihminen hämmästyi kuinka ei ole tähän ikään mennessä vieläkään oppinut, että puutarhurin muisti on hatara. Kovasti olen kaikkea kylvänyt kasvihuoneeseen, mutta ihan joka pottia en ole varustanut merkkaustikulla. Tunnistan kyllä kaalikasvin sirkkalehdet, mutta kun ne on kaikki saman näköiset, ei voi tietää, mitä siihen mustaan kennostoon oikein kylvin. Mitzunaa? Sinappia?

Tänään on ollut kurkien muuttopäivä. Aurakaupalla niitä on suunnannut pohjoista kohti. Kohta alkaa olla viimeisten esikasvatusten aika: kurkut, kurpitsat ja yrtit. Sitten vaan odotellaan kesää ja satoa :-)

Vähän pidempi perjantai

 

Vuokrattiin pääsiäiseksi mökki Ähtäristä, jotta vältyttäisiin pitkältä ajomatkalta matkalla Pohjanmaalle. Ei vältytty.

Toinen koirista sai edellisenä päivänä vatsataudin, mutta koska oli pirteässä kunnossa ja söi hyvin, uskaltauduttiin parin tunnin ajomatkaan. Pysähdyttiin tavan mukaan Kitusen kievarissa hampurilaisilla lounaalla ja ulkoilutettiin samalla koirat. Ähtärissä liukasteltiin autolla pitkää, jäistä mökkitietä perille. Siellä koira olikin hetken kolmella jalalla, mutta toipui nopeasti.

Itse mökki oli, noh, mielenkiintoinen. Vessa haisi sikalalta, eikä sen ovi mennyt kiinni. Keittiön pöydällä oli hiiren kakkaa ja pissaa, ja astianpesukoneessa likaiset astiat. Yhden olisi täytynyt nukkua yläkerran parvella, jossa peti oli aivan täynnä hiirten jätöksiä ja tyynyt hiirten repimät. Kaiken kukkuraksi naapurimökistä livahti lihapääkoira mökin pihaan, joten ulkona ei voinut olla yhtään rennosti. Sen verran on lihapäät silpunneet kavereiden koiria, etten omiani sellaisen läheisyyteen altista. Enkä itseäni.

Urheasti kuitenkin ajateltiin, että kyllä sohvalla voi pari yötä nukkua, mutta siinä vaiheessa, kun koira ei päässytkään pediltään ylös ja sen takapää alkoi pettää, todettiin, että tämä oli nyt tässä ja lähdettiin takaisin sivistyksen pariin. Että sellainen pitkäperjantain pikavisiitti Ähtäriin. Pääasia kumminkin, että koira toipui yön aikana entiselleen. Varmaan vatsakipu sai sen selän kramppiin. 

Jäipä sitten pääsiäinen lintujen bongailuun, linnunpönttöjen putsailuun ja kasvihuonekylvöihin. Ihmettelin juuri, miksi en ole kylvänyt salaattia tai tilliä kasvihuoneeseen, mutta sitten muistin, miten hyytävän kylmää oli maalis-huhtikuun taitteessa. Ei siinä lämpötilassa käynyt mielessäkään mikään kasvihuoneeseen liittyvä. Nyt siellä kaalikasvit jo itävät, ja heitin ämpäriperunan pari päivää sitten niiden seuraksi. 

Kyllä on brexit pienentänyt siemenperunavalikoimaa. Larsvikenilläkin oli varmaan kolmasosa lajikkeista saatavilla, eivätkä enää mainosta myyvänsä Ruotsin ulkopuolelle. Suomessa siemenperunavalikoima on aina ollut huono, mutta nyt entistäkin huonompi. Mustilalta tilasin Aspargesin ja King Edwardin, joista jälkimmäinen on kollegan mukaan perfect for roasties.

Kylmän sään ja paksun lumipatjan takia chilit, paprikat ja tomaatit eivät ole vielä käyneet kasvihuoneessa. Toivottavasti kuitenkin jaksavat sinnitellä vielä hitusen, eivätkä hujahda ihan mahdottomiin mittoihin valon puutteesta. Ja löysihän ne ripsiäiset meillekin. Viherturaaja oli viikonlopun Turussa huitelemassa (nähtiin vain yksi Wolt-kuski. Hämmästyttävää.) ja palattuaan huomasi chilin lehdillä omituista putua. Lehden kun käänsi, niin siellähän ripsiäiset loikkivat iloisesti. Sprutzit (soveltuu syötäville kasveille) koitui niiden kohtaloksi, mutta täytyy tehdä sama kuin Merja ja tilata biologista apua, jolla nujertaa seuraavakin ripsiäissukupolvi, joka takuuvarmasti on jossain päin kasveja kehittymässä.

Toivo kävi pilkahduksella

Haikeana katselin sivusta, kun paremman puoliskon firma tarjosi tiimille kolmen ruokalajin illallisen ja sen jälkeen illan Nokia-areenassa (jääkiekkomatsissa, tosin, mutta sentään juomineen, joten kyllä sitä seitinohuessa ois voinut vaikka jääkiekkoa katsoa). Meillä ei edes tiimipalavereja pidetä, kun se ei ole asiakkaalta laskutettavaa työtä. Bonuksetkin maksetaan vain esimiehille.

Mutta en sentään ihan kuivin suin paremman puoliskon areenakeikasta jäänyt. Pari päivää keikan jälkeen alkoi miehellä yskä ja kurkkukipu ja siitä päivän päästä minulla. Liekö iso K viimein meihinkin iskenyt, mutta kylläpä oltiin kipeitä kumpikin. Joka paikkaa särki hampaita ja ikeniä myöten, eikä mikään särkylääke auttanut. Keuhkot oli täynnä muurahaisia, ja vielä 1,5 viikon jälkeenkin ollaan puolikuntoisia, eikä kumpikaan jaksa edes imuriin tarttua.

Niinpä esikasvatuskausikin on hiipunut tyhjäkäynnille. Taimia pitäisi siirtää isompiin potteihin, mutta ei vaan jaksa. Kaalikasvit kylvin väkisin ja vein kasvihuoneeseen, mutta ei puhettakaan, että jaksaisi käydä niitä siellä katsomassa ja kastelemassa. Asiaa ei yhtään auta se, että töissä on ihan jumalaton haipakka, sillä kaikki vähäinenkin energia, mikä tästä kropasta irtoaa, menee siihen.

Talvi pitää Pirkanmaata vielä tiukasti otteessaan, eikä ole näköpiirissä, että maaliskuun viime metreillä voisi esikasvatteita viedä kasvihuoneeseen päivähoitoon. Aurinko ei ole tässäkään kuussa näyttäytynyt, joten kasvihuoneessa ei juurikaan ole ulkoilmaa lämpimämpi.

Yksi pieni toivonpilkahdus sentään elämässä on: työvoimapula näyttää olevan totta, sillä kypsässä 55 vuoden ja yhden päivän iässä tämä akka pääsi työhaastatteluun :-0 Paikka tosin olisi pääkaupunkiseudulla, eikä 6 tunnin työmatka sillai kauheasti houkuta, mutta olipa mukava juttutuokio fiksun ja asiantuntevan rekrytoijan kanssa :-) Aivan tunsi itsensä taas ihmiseksi. Samana päivänä huomasin, että meidän kylän kauppa haki myyjää ja lähistöllä oleva leikkipuisto ohjaajaa. Parempia duuneja nekin kuin tämä meikäläisen nykyinen.

Toivosta tosin enää näkyy vain perävalot, kun astianpesukone hyytyi lopullisesti tänä aamuna >:-/ Kyllä nyt pientä ihmistä taas rassataan.

Siks hämmästyimme säikähtäin

 

Kyllä mä nyt hoksasin, että se onkin tomatillo, eikä chili...

Esikasvatusloma eteni esikasvatusvaiheeseen (huomenna vessan maalausta), ja siirsin tänään tomaatit isompiin potteihin. Ronskisti donkkasin huonon näköiset taimet kompostiin, ja laskin, että 15 tainta riittää mainiosti. Kompostiin meni myös muutama ihan OK:n näköinen taimi, sillä edessä on vielä kirsikkatomaattien kylvö, ja niille pitää jättää tilaa kasvihuoneeseen.

Pengoin siemenlaatikoston kolmatta luukkua, mutta eteen tuli vain kaalikasveja ja järjetön määrä kukkien siemenpusseja (17 kpl!!!). Vähän jo sydäntä kylmäsi, notta mihinä mun kirsikkatomaatit on, mutta löytyihän ne sieltä laatikon pohjalta: 3 kpl (!!!). Olin ihan varma, että niitä on semmoiset 6-7, mutta siis vain 3! Sungoldia ei ollut lainkaan; vain Honeybee, Chocolate cherry ja ilmaissiemenenä saatu Dr Carolyn. Mitähän mä olen ajatellut viime syksynä siementilauksia tehdessäni! Yritin penkoa kompostiin heittämiäni taimia takaisin, mutta olivat jo sen verran nuupallaan, että annoin olla. No, tästä saan hyvän syyn lähteä Pirilän kevätriehaan viikonloppuna, kun eihän tuo määrä tomaatteja riitä yhtään mihinkään.

Kukkia sen sijaan riittää, voi hyvä ihme. Täytyy käydä varastosta penkomassa lisää esikasvatusalustoja, sillä opin kantapään kautta, miksi aina varoitetaan ostamasta rimpulamuovia puutarhaan: viime vuonna ostamani muka-hyvät esikasvatuskennostot menivätkin yhdessä sesongissa ihan silpuksi ja päätyivät muovinkierrätykseen. Ei pidä henkilön sellaisiin sortua.

Mutta että siis karsea määrä kukkia ja vähän vihanneksia tähän maailman aikaan, kun pitäisi kasvattaa entistä enemmän syötävää henkilökohtaiseksi huoltovarmuudeksi. Kyllä tämä keski-ikä yllättää puutarhurin! Mistä tulikin mieleen tämän päivän Aamulehti 50 vuotta sitten -palstalta oppimani termi: rouvakokoinen. Marimekon muotinäytöksessä oli ollut myös rouvakokoisia mannekiineja. Enää ei siis tarvitse puhua post-estrogeenisestä pullerosta, vaan voi olla salonkikelpoisemmin rouvakokoinen.

Ryöstöviljelyä

 

Aloitettiin perinteiseen tapaan loma vuokramökillä. Tai siis minä aloitin, kun ei paremmalla puoliskolla ole talvilomaa tänäkään vuonna. Kohteeksi valikoitui pieni mökki kaikin epämukavuuksin, joita en varaustäpinöissäni edes ollut huomannut. No, kerrankos sitä tiskaa jääkylmällä vedellä ja peseytyy saunassa ämpäristä loiskutellen. Mutta paikka oli kaunis, lähistöllä liiteli kotkapariskunta, ja mökistä löytyi mielenkiintoinen ruokakirja, Tara Junkerin ja Anna Sarmannon Syö hyvä mieli. Siinä oli niin erikoisen kuuloisia reseptejä, että täytyy ostaa kirja itsellekin.

Bonuksena mökin omistaja oli tuonut Ranskasta kuivattuja chilejä mökkiläisille mausteeksi. Me ei mökeillä yleensä kokata, vaan haetaan ruuat jostain valmiina (Nygrenin firsherman's pie oli järisyttävän hyvää, joskin myös järisyttävän suolaista), joten parempi puolisko harmitteli, kun ei päässyt testaamaan chilejä käytännössä. Ehdotin, että napataan siitä parit mukaan, maistetaan niitä kotona ja kokeillaan kylvää siemeniä. Niin tehtiin, ja edelleen polttelee peukalon kynnen alla, kun en älynnyt riipiä siemeniä hanskat kädessä. Ovat siis kamalan tulisia, mutta hauskahan näitä koeviljelyjä on tehdä. 

Tämä viikko on pyhitetty esikasvatuksen loppumaratonille, vaikka kaikkien näiden kokeilujen (Ranskan chilit, pelargonit, mimosat ja kuvassa näkyvä, sherrylasissa juurtuva kaupan minttu) jälkeen joka paikka on todellakin aivan täynnä kasveja. Mutta tomaatit pitää siirtää isompiin potteihin ja kirsikkatomaatit kylvää, ja Kukkatarhuritkin muistuttivat, että NYT pitää kylvää kaikki maailman kukkaset, joten eihän tässä auta enää viivytellä. Odotin, että olisin saanut tällä lomalla kylvää myös kaalit, retiisit, salaatit ja tuoksuherneet (ne kuulemma kestävät yllättävän hyvin pakkasta :-0 ) kasvihuoneeseen, mutta perhanan polaaripyörre hajosi, mikä tietää hyytävän kylmää ainakin parille seuraavalle viikolle (juu, tämänkin kevään piti olla ennätyslämmin...). Kasvarin ovi siis pysyy umpijäässä vielä jonkin aikaa.

Oodi Pirkkalan Cittarille

Mimosa. Ei liity aiheeseen.

Oi Cittari, Cittari, hyvän kaupan mittari. Sinne ihminen aina halaa, vaikkakin siellä rahaa palaa, mutta sieltä saa Nygrenin kalaa.

Kun Pirkkalan Cittariin perustettiin Birk-ravintolakeskittymä, ihmettelin, kuka hullu jossain Citymarketissa haluaa ruokaa syödä. Sittemmin olen tullut hulluksi. Ensin kokeilumielessä syötiin Via Tribunalin pizzaa ja todettiin, että onpas heittämällä Pirkanmaan toiseksi parasta pizzaa (Pälkäneen Sarandaa ei voita mikään). Sen jälkeen ollaan todettu, että jos Pirkkalaan asti lähtee kaupoille, niin samalla voi napata lounasta, kun kuitenkin reissussa menee pari tuntia ja tarjolla on sen verran hyvää ruokaa, että siitä viitsii maksaa.

Viimeksi otettiin nuudelisalaatit Jim Limin listalta (ollaan epäröity Jim Limin kanssa, kun niiden valmisruuat tuppaa olemaan kamalan makeita). Parempi puolisko kysyi tarjoilijalta, onko salaatti tulinen. Tarjoilija kysyi hienovaraisesti, olisiko tulinen OK, ja kun parempi puolisko myönsi, että olisi, sai hän kunnolla maustetun version ihan yllättäen ja pyytämättä, eikä se tulinen versio mennyt tarjoilijalta sekaisin kahden tulettoman kanssa. Kyseinen tarjoilija on paikan helmi. Hänellä on loistava asiakassilmä, ja viimeksi kuulinkin sivukorvalla, miten vanha mummeli kiitteli saamaansa palvelua – joka kyllä olikin erinomaista. Jos olisin tamperelainen ravintoloitsija, kaappaisin kyseisen tarjoilijan ravintolaani saman tien ja kunnon palkalla.

Suurimman yllätyksen viime kerralla toi kuitenkin Nygren, Tampereen kauppahallin kalakauppias, joka siirsi kakkoskalatiskinsä Prismasta Cittariin. Kalaa en siinä tilanteessa ehtinyt katsoa, joten tuoreudesta en tiedä, mutta tsekkasin Nygrenin valmisruuat. Kieltämättä olin vähän pettynyt: kuhapullia muusin kera, kalaragua orzo-pastan kera ja fisherman’s pieta. Eli siis tylsää. Mutta koska myyjäjamppa sanoi laittaneensa annokset jo puoleen hintaan, jotta varmasti käyvät kaupaksi sunnuntai-iltapäivänä, nappasin säälistä mukaan kuhapulla-annoksen, ja parempi puolisko otti kalaragun.

Vaan herraisä sentään, että oli käsittämättömän hyvää! Kuhapullat muuseineen olivat ihanan pehmoisia, suussasulavan maukkaita ja hyvistä raaka-aineista tehtyjä. Maut sopivat hyvin yhteen, eikä mikään jyrännyt pääraaka-ainetta eli kuhaa. Kalaragu oli taitavasti tehty: ihania mausteita ja yrttejä ja hyvää kalaa, ja pastakin oli käsittämättömästi säilynyt irtonaisena ja al dentenä. Todettiin, että jos tällaista ruokaa saisi joka päivä lounaaksi, niin ihminen olisi onnellinen.

Hyvän ruuan lisäksi onnellisuutta lisäsi Bauhausista löytynyt kanaria-anoppi ja vessamaali. Päätin, että on taas aika herättää alkuvuosien talvilomaperinne tässä talossa: tyttöjenvessan värinvaihto. Tällä kertaa appelsiininoranssista salvianvihreäksi.

Levyllinen kitoja

 

Chilit, tomatillot, munakoisot ja paprikat ovat jo parisen viikkoa sitten häätyneet keittiön ikkunalle esikasvamaan. Sen verran on kuitenkin ollut pilvistä, että osa on venähtänyt pitkiksi honteloiksi, joten edessä on latvominen. Tai ehkä puolesta välistä poikkaseminen, kun hontelo varsi tuskin tuuheutuvaa latvaa jaksaisi kannatella. Onneksi taimia on sen verran, että ei haittaa, jos joku yksilö operaatiosta harmistuu.

Ensimmäiset tomaatit sai jo siirtää isompiin potteihin. Yllättävän hyvin itivät, vaikka osa siemenistä oli vanhentuneita. Kylmäverisesti valitsin terhakkaimmat taimet ja suosin parhaimpia lajikkeita. Loput päätyivät kompostiin. Jospa tänä vuonna kasvihuoneesta ei tulisi mahdotonta viidakkoa.

Leijonankitojen kanssa kävi ”oho, hups”, ja väriseoksesta olikin tupsahtanut melkoinen määrä taimia varovaisuudesta huolimatta. Pikkulusikan kanssa kauhoin mullasta irti turppaita ja istutin isompiin potteihin. Hyvin tuntuivat selviävän siirrosta, vaikka osa päätyikin pötköttämään vaakatasoon mullan päälle. Yksivärisistä sain yksittäisiä taimia potitettua, joten ehkä ei olla kesällä ihan riemunkirjavia joka paikassa. Mutta hyvin kitaisia tullaan olemaan, sillä taimia on hurja määrä ja yksittäisestäkin taimesta kasvaa iso, etenkin kun siitä kesän mittaan napsii kukkineet varret pois.

Pelargoni iti 100%, joten nyt on 10 pientä tainta kovassa kasvussa. Kukkaan eivät varmaan kesällä ehdi – ehkä korkeintaan elokuussa – mutta olkoon sitten lehtikasvina. Ehkä niitä voisi kokeilla talvettaakin.

Ajattelin viedä terassilla talven viettäneet yrtit kasvihuoneeseen saamaan lämpöä ja aurinkoa, mutta eihän aurinkoa ole edelleenkään tiedossa; lumisadetta vain. Tosin tuskin yrtit ovat hengissäkään, joten eipä niiden kuskaamisesta haittaakaan olisi. Jotain täytyisi saada tehdä, kun tämä jatkuva sisällä istuminen alkaa jo puuduttaa.

Vielä pitäisi jaksaa muutama viikko odottaa, ennen kuin saa seuraavan setin kylvöjä tulille. Pimeä talvi vaan on vienyt akasta sen verran mehuja, ettei jaksaisi enää yhtään odottaa, vaan tekisi mieli kylvää joka paikka täyteen ja saada elämä vihreäksi. Viherkasveja kun ei voi tähän hätään ilokseen netistä tilata, sillä postilakko häämöttää edessä. Mun korallikaktukseni ja kanaria-anoppini ehtisivät paleltua jonkun hallin kulmalla ennen kuin kotiin pääsisivät.

Mädättäjä

 

Tai oikeammin sarjamädättäjä. Ensin alkoi viherkasvit ruskistua, kun jatkoin normaalilla kastelurutiinilla, vaikka aurinko ei näyttäytynytkään moneen kuukauteen. Sitten kuukahti 5 kuukautta vaalimani inkivääri liialliseen kasteluun. Samaan kohtaloon päätyivät rosmariinin pistokkaat. Mikä siinä onkin, että vaikka kuinka yrittää tökkiä multaa ja varmistua, ettei se ole liian märkä, tulee kuitenkin hukutettua kasvit liikakastelulla. Äskettäin keksin alkaa kuohkeuttaa kasvualustaa perliitillä, josko se estäisi liikakastelun, mutta sen kanssa on ihan mahdoton toimia sisätiloissa. Vaikka kuinka suojaa keuhkoparkansa kasvomaskilla, hiipii perliittipöly pienimmästäkin rakosesta hengityselimiin, minkä jälkeen henkilö yskii lopun päivää.

Mutta kun nyt viimein alkoi aurinko näyttäytyä edes silloin tällöin, luotan siihen, ettei mikään enää mätäne, joten otin uudet pistokkaat rosmariinista ja nipsaisin yhden lehden lehtikaktuksesta kasvivalon alle. Uusin Kotipuutarha-lehti armollisesti mainitsi useampaan otteeseen, ettei pistokkaista kasvattaminen noin vain aina onnistu, joten en odota näistä ihmeitä. Jos alkavat kasvaa, niin hyvä; jos eivät, niin ei harmita. Toivottavasti Kotipuutarha-lehti ei ala harmittaa, sillä ovat kuulemma uudistumassa: seuraava lehti on pääkirjoituksen mukaan ytimekkäämpi ja painetusta versiosta puuttuva tieto tulee olemaan saatavilla netistä ja sähköpostista. Minä olen sen verran vanhaa maatiaiskantaa, että luen lehden lehtenä, enkä halua lukea artikkeleita ATK:sta. Saas nähdä loppuuko tähän viimeinenkin puutarhalehtitilaus.

Kalenteri kertoi, että viime vuonna laitoin tavistomaatit esikasvuun 4.2. Tänä vuonna ajattelin sinnitellä kuun puoliväliin, mutta eihän siitä mitään tullut. Tavistomaatteja oli 10 eri lajiketta ja osasta niistä oli kymmeniä siemeniä jäljellä, vaikka parasta ennen -päiväys oli mennyt vuosia sitten. Taisin viime vuonna luvata itselleni, että saan hävittää viime vuosikymmenellä vanhentuneet siemenet, koska jo viime vuonna osa niistä iti surkeasti. Siispä hölväsin niitä esikasvuun reilulla kädellä, ja loput laitoin luontoon vapautettavien siementen joukkoon (en raaski kompostoida siemeniä, vaan vapautan ne toukokuussa kukkapenkkiin). Multiin meni Costoluto fiorentino, Costoluto di Parma, Irish liquor, Zapotec ananas, Fataliilta saatu ja yllättävän hyvä Vernissage pink, Moneymaker, Merjan lähettämä Mar azul, Herzfeuer, Il pantano romanesco ja Black russian.

Tällä vuosikymmenellä vanhentuneiden siementen osalta katson, miten hyvin itävät. Jos tulos näyttää huonolta, päätyvät nekin siemenet kukkapenkkiin, ja sitten päästän kukkaron valloilleen Merjan vinkkaamassa Tomatmamman verkkokaupassa. Åj då, että voi maailmassa olla tomaattilajikkeita, joista ei ole ikinä kuullutkaan!

Monty Donin pakarat

 

Ikään ei oo kukaan sanonut, että pelargoneja voi kylvää siemenestä. Tai siis ehkä on sanonut, mutta olen pitänyt sitä sen verran rakettitieteenä, etten ole edes ajatellut kokeilla. Ja enhän mää mitään kukkia aiemmin sen kummemmin kylvänyt, ennen kuin vasta nyt post-estrogeenivaiheessa.

Eilen Touhupeukalo kehaisi Instassa, että pelargonien kylvö on ihan helppoa. Uskottava se sitten on. Pikainen googletus antoi ymmärtää, että monessa paikassa myydään Nelson gardenin pelargoneja (inhoan syvästi sanoja pelakuu tai pelakka, voi yäk), mutta mietin, että jos nyt tämmöistä eksoottista alkaa kokeilla, niin voisi sitten valkata vähän jännempää lajiketta. Sellaisia löytyi Hyötykasviyhdistykseltä. Siemenkaupat lajittelevat pelargonit huonekasvien alle. Itse miellän ne monivuotisiksi koristekasveiksi, joten meni hiukan aikaa, ennen kuin mistään mitään löysin. 

Googlettaessa tuli vastaan kiva blogikirjoitus pelargonien siemenkasvatuksesta: https://kylätienmolemminpuolin.fi/pelakuut-itamaan-itsekeratyt-siemenet/

Ja kun nyt tilaamaan ruvettiin, niin nappasin mukaan sinapin ja hetken mielijohteesta myös mimosan. Eikä siis ole aavistustakaan, mihin nämä kaikki mahtuu esikasvamaan. Toivon aurinkoista ja lämmintä maaliskuuta ja kasvimaiden sulamista huhtikuun alussa. Tai sitten vaihtoehtoisesti valoisaa, suuri-ikkunaista kotia veden ääreltä.

Ai ne Monty Donin pakarat? No, me oltiin Marketan kanssa pari yötä sitten hienossa puutarhassa, ja sattumoisin siellä oli Monty Don istuttamassa mehikasveja. Miten olikaan, että sattui herran puutarhapöksyt vähän valahtamaan (puutarhurin hymy on todistetusti leveämpi kuin rekkamiehen). Siveinä ihmisinä me ei Marketan kanssa alettu mitenkään pårnåilemaan, kunhan vain todettiin, että helekatin piukeet (ja jotenkin öljytyn oloiset) pakarat seitsemänkymppisellä. Ja sainpahan blogiin maailmankaikkeuden raflaavimman otsikon.

Viikon leikkeleet

Olen katsonut kaljuuntuvaa köynnösvehkaani sillä silmällä, että siitä varmaan täytyisi saksia yläosat maljakkoon juurtumaan ja heittää loput kompostiin. En tiedä juurtuuko vehka leikkeleistä, mutta ainahan kannattaa kokeilla. Siinä se nyt nököttää Ikean maljakossa ihmettelemässä.

Vilkuilin myös muita viherkasveja juurrutussilmällä ja totesin, että ainakin kultaköynnös Global greenistä voisi yhden hännän napata juurtumaan, ja uudesta lehtikaktuksestakin uskaltaisi lehdykän nipsaista, kun kasvi on niin tuuhea. Ohjeetkin sen juurruttamiseen löytyi: ensin pitää laittaa lehti makuulleen mullan päälle viikoksi ja suihkuttaa sitä joka toinen päivä. Sitten pitää nostaa lehti pystyyn ja upottaa yksi kolmasosa lehden tyvestä multaan. Ei kuulosta ylivoimaiselta. Pitää vain muistaa istuttaa matalaan astiaan, kun kuulemma syvässä ruukussa iskee mätä helpommin.

Gardener’s world vinkkasi Instassa, että rosmariinista voisi ottaa oksia juurtumaan. Sen voisi jopa donkata multaan ihan sellaisenaan. Pitääpä kokeilla, vaikka meidän rosmariinipuska onkin aivan valtava ja talvehtii toista talveaan olkkarin ikkunalla. Mutta kun se on noin elinvoimainen, niin kannattaahan siitä poikanen ottaa, josko se vaikka olisi perimältään yhtä sinnikäs. Toista noin jättikokoista kasvia ei meille talvehtimaan mahdu, mutta murehditaan sitä sitten myöhemmin, jos on tarvis.

Jotenkin ajattelin, ettei vielä tähän aikaan kannata laittaa mitään juurtumaan, mutta kyllähän tässä kovaa vauhtia mennään valoa kohti. Tänäänkin aurinko näyttäytyi ainakin minuutin ajan! Jos kasvi saa muutamassa viikossa juuret kasvatettua, niin sittenhän ollaan jo reilusti helmikuun puolella, mikä on hyvä aika laittaa kasvit multiin juurtumaan.

Nelson garden antoi vielä yhden saksimisvinkin: esikasvavat purjon taimet kannattaa parturoida noin puolivälistä, jotta niistä kasvaa tanakat :-0 Enpä ollut moisesta koskaan kuullutkaan ja siksi unohtanut purjot kasvimaan repertuaarista, koska niiden rairuohohuituloiden kasvattaminen on niin epätoivoista. Ehkä lisään nyt ostoslistalle vielä purjon siemenet. Ens viikonloppuna voisi vaikka ohimennen vilkaista Bauhausin siemenvalikoimaa.

Loppukaneettina päivän tuplat: aamupäivällä tontin päässä uiskenteli kaksi saukkoa! Toinen pieni ja toinen iso. Ison sukeltelua sain seurata parin minuutin ajan ja kuunnella, miten se puhisi joka sukelluksen jälkeen. Näin jopa sen etuhampaat, kun se puhisten ui kohti :-D Päivälenkillä lähti puiden latvasta kaksi pyytä, ja loppulenkistä havanna löysi räjähtäneen jäniksen (varmaankin ilves asialla, kun nähtiin jäljet muutama päivä sitten) ja hautasi kaksi jäniksenkäpälää hankeen.

Terapia -30%

 

Joskus syksyllä ehdotin siskolle eksoottista Lielahti-ekskursiota: käytäisiin Vekessä, Cittarissa ja Plantagenissa. Tokihan Tampereen ydinkeskustan asukki innostui moisesta mahdollisuudesta, ja kun tälle viikonlopulle ennustettiin lonkerokeliä, ja Plantagenissa oli viherkasvit -30% ja ruukut 3 2:n hinnalla, suunnattiin auton nokka kohti seikkailuja.

Olipa ihanaa astua Plantagenin lämpöön ja tuoksuun. Heti oven tuntumassa oli vastassa valtavan kokoisten viherkasvien muodostama viidakko ja toisessa suunnassa välkkyi seinällinen kauniita kukkaruukkuja.

Metrin verran ehdittiin kärryjen kanssa edetä, kun jo Luigin kanssa lastattiin mukaan 3 x 45 l kukkamultaa. Sitten huomattiin, että linnunruuat ovat myös -30%, joten kärryjen yläosa täyttyi siemenistä ja talipalloista. 

Ja olihan siellä myös muitakin siemeniä. En toki mitään tarvinnut, mutta pakkohan siemenhyllyt oli plärätä tarkkaan läpi. Salvia oli muistaakseni lopussa (ei ollut), ja vielä kerran ajattelin yrittää parsapavun kasvattamista - neljä kertaa olen yrittänyt, kahdesta eri siemensetistä, mutta ei se vaan koskaan idä. Tomaatinsiemeniä en ainakaan tarvinnut, mutta ilokseni huomasin, että Black russian oli saatavilla poliittisesti korrektimmalla nimellä Nooir de Crime, eli varmaankin suomeksi Krimin musta, joten sen kehtasi ostaa.

Hivelin myös vermikuliitti- ja perliittipusseja, jotka tosin olivat kamalan kalliita. Sitten totesin, että nyt ei köyhäillä ja heitin nekin ostoskärryyn, ja samalla huomasin pöydän kulmalla laakeria. Autotallissa on yksi kitukasvuinen laakeri yrittämässä talvehtimista, ja keittiön ikkunalla toinen, mutta kumpikin on niin huonossa hapessa, että varakasvi oli saatava. 

Laakerin vieressä oli pöydällinen anopinkieliä, ja tuo ekassa kuvassa oleva tahtoi tulla meille. Tokihan sille oli ruukku saatava, tai siis 3, kun kerran ne sai kahden hinnalla. Ihastuin tuohon alla olevaan vihreään ruukkuun, ja kun sitä sai myös punaisena, oli sekin otettava mukaan.

Kärryyn mahtui vielä peikonlehtiservettejä ja Huiskulan tulppaaneja, sekä Lepismium bolivianum, ensisilmärakkauteni. Jostain syystä lehtikaktukset ovat alkaneet lämmittää vanhan ihmisen sydäntä (tämmöisen ehdin jo hankkia), joten eihän tätäkään voinut kauppaan jättää. Kalliiksi tuli viherterapia kaikkinensa, mutta kyllä sille oli tarvettakin.

Tämä päivä onkin mennyt kodinhoitohuoneessa ruukkujen ja multapussien kanssa. Esikasvatteetkin siirtyivät jo toiseksi viimeisiin ruukkuihinsa ennen loppusijoituspaikkaansa kasvihuoneessa. Onneksi citysisko oli bongannut alesta Elizabeth Ardenin Eight hour creamin käsirasvan (ei täällä maalla tuommoisia hienouksia ole), joten vielä on toivoa pelastaa manikyyri pariksi kuukaudeksi.

Leikkaamattomat leikot

Luin tuossa uusinta Kotipuutarhaa ja Viherpihaa ja mietin, miten hankala puutarhalehtien on reagoida trendeihin, kun jutut tehdään edellisvuonna. Mutta leikkokukkabuumi jatkuu edelleen, ja kummassakin lehdessä oli aiheesta kiva juttu. 

Itse lienen aina jotakin kukkaa kasvattanut siemenestä, mutta viime vuosina enemmän, ja olen uskaltautunut kokeilemaan eri lajeja. Jotenkin olen luullut kukkien kasvattamisen olevan hankalaa, mutta eihän se ole - etenkin jos aloittaa ajoissa. Kosmoskukat eivät suorakylvöllä täällä koskaan ehtineet kukkaan, mutta esikasvatettuina kukkivat kyllä.

Kuulun kuitenkin siihen ihmislajiin, joka ei juurikaan raaski kukkia maljakkoon leikkoa. Joskus jonkin yksittäisen, sateen kaataman kukan olen maljakkoon napsaissut, mutta harvemmin kokonaista kimppua. Osasyynä on toki myös se, ettei meikäläiselle ole suotu visuaalista silmää. Tiedän kyllä kimpun kokoamisen periaatteen, mutta lopputulos ei välttämättä silmiä hivele. Mutta kauniita ne kukat on ulkonakin ja hyvässä lykyssä hyödyttävät pörriäisiä.

Isosilkkikukka taisi olla ensimmäinen peruskehäkukkaa jännempi lajike, jonka kanssa onnistuin. Zinnia taisi olla toinen. Toissa vuonna ihastuin kiinanasteriin, ja suurin yllättäjä on ollut leijonankita. Jotenkin en ole koskaan ollut oikein mitään mieltä leijonankidasta, mutta eihän se ole mikään hajuton ja mauton kukka, päinvastoin! Pinkit lajikkeet tuoksuvat hubbabubbalta, ja leijonankidan kukat ovat syötäviä, joten niitä voi ripotella salaattiin ja kakun päälle. Leijonankitojen sanotaan kukkivan ensimmäisiin pakkasiin asti, mutta meillä ne kukkivat myös toisiin ja kolmansiin. Vasta -5 asteen pakkanen nujersi lehtiä sen verran, että paiskasin muhkeiksi kasvaneet leijonapuskat kompostiin.

Viime vuonna myös kosmoskukka yllätti. Kylvin sen samaan ruukkuun isosilkkikukan kanssa, mutta kosmos varasti kaiken tilan ja kasvatti sellaiset juuret, etten omin voimin saanut niitä syksyllä riivittyä ruukusta irti, vaan siihen tarvittiin miestyövoimaa.

Nigellaa, toiselta nimeltään tarhaneitoa, kasvatan myös, samoin tietysti tuoksuhernettä. Tosin tuoksuherneen kohdalla on varmistettava, että se myös tuoksuu. Tuoksuton tuoksuherne on yhtä masentava kuin tuoksuton ruusu.

Yleensä laitan kukkaset esikasvuun huhtikuun alussa, kun kasvihuoneen oven on saanut kammettua auki. Peittelen kylvökset kuplamuovin alle ja toivon parasta. Leijonankita kasvaa kuitenkin sen verran hitaasti, että sen kylvän sisätiloissa, viimeksi muistaakseni jo helmikuussa. Herranen aika, kohtahan on se jo :-0

Luottotuote

 

Jouluna puhuttiin siskon kanssa, ettei meillä kummallakaan ole luottotuotteita, siis niitä, joita ihmiset hehkuttaa mediassa aina käyttävänsä: tukkatuotteita, kosmetiikkaa, brändejä. Kumpikin meistä tykkää kokeilla, ja vaikka hyvä löytyisikin, ei sitä kuitenkaan useaa kertaa peräkkäin hanki.

Ehdin vähän aikaa sitten nostalgisoida vanhan blogini parissa ja hymähtelin viherturaajan tuskastelua mauttomien kurpitsalajikkeiden kanssa. Niin sitä kuitenkin yhtäkkiä löytyi Potimarron ja viimeisimpänä ihastuksena Musquée de Provence. Vaikka muitakin on näiden ohella tullut kokeiltua, nämä kaksi tulivat jäädäkseen; luottokurpitsat.

Sen innoittamana rupesin miettimään onko kasvimaalla/-huoneessa muitakin luottotuotteita, ja onhan niitä. Kurkuista Iznik on varmaan sellainen, jota tulee aina kasvatettua. Hyvän maun lisäksi se on erittäin satoisa kurkku. Viime vuonna sain testattavaksi suippopaprikan Zazu, ja jos sitä tulevaisuudessa siementarjonnasta löytyy (ainakin näkyy olevan siemenkauppa.comissa; täytyy hamstrata), löytyy sitä myös meidän kasvihuoneesta. Jakaa samat fiitserit Iznikin kanssa: hyvä maku ja muhkea sato.

Tomaateissa luottolajike on iki-ihana Sungold, ja jos Black russiania vielä löytyy, ostan sitäkin, nimestä huolimatta. Tomaatti on kuitenkin niin moninainen kasvis, että siitä mielellään kokeilee uusia lajikkeita. Sen tosin olen oppinut, että mustahkoa väriä sisältävät ovat mauttomia, samoin kuin päärynän malliset, joten niitä on jo kokeiltu tarpeeksi.

Luottopensaspapu on Ferrari ja luottolehtikaalina sekä Emerald green että Red russian. Pre-brexit sai vielä ostettua Alan Titchmarshin nimikkokorianteria (ihmisellä voi siis olla sellainenkin), joka oli suurilehtinen ja voimakkaan makuinen. Salvioissa parasta on ihan perusversio. Muissa tuppaa olemaan kitkerä sivumaku. Kyssäkaaleista paras on Delikatess weisser.

Mutta välillä käy kuten luottochilin Cream fantasyn kanssa: sitä vaan ei enää löydy mistään ja on aloitettava uuden luottolajikkeen metsästys. Onneksi kanssapuutarhurit jakavat kokemuksiaan lajikkeista, niin ei tarvitse pelkästään arvailujen varassa olla.