sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Savukala-uppomunasalaatti

Kesä on salaattien aikaa, ja mikä parasta niitä alkaa saamaan omalta kasvimaalta.Tähän salaattiin käytimme edellisen päivän savustettua kalaa, salaattia, kurkkua, retiisiä, krutonkeja omasta juurileivästä sekä uppomunaa. Uppomunan keittämisessä käytin Jamien kikkaa ympäröidä muna tuorekelmunyyttiin... muna pysyy hienosti kasassa ilman sen ihmeellisempiä kikkoja (kunhan varoo ettei kelmunyytti ota pohjaan kiinni - nimittäin hajoaa samantein).

Täydellistä kesälounasta.


perjantai 28. kesäkuuta 2013

Grillimakrilli ja paistetut nuudelikerät

Taannoisella kalahamstrausreissulla merikrotin lisäksi mukaan tuli pari pienehköä makrillifilettä. Ja koska kelit ovat näin hyviä niin päätimme tehdä jälleen grilliruokaa - grillimakrillia.

Makrilli on voimakasmakuinen kala, mitä ei turhan usein tule käytettyä. Eipä sitä juuri marketeista saakaan, paitsi sitä kuivaa savupippurimakrillifilettä vai mitä se nyt on. Tuoreet fileet siivottiin ylimääräisistä ruodoista ja väliin laitettiin reilusti voimakkaita yrttejä kuten rakuunaa, oreganoa sekä timjamia. Homma viimeisteltiin sitruunan mehulla ja kuoriraasteella sekä tietysti suolalla ja pippurilla. Halstrausraudalla paahdettiin kunnes kypsää.

Sillä välin vaimo teki keittiössä Me Naisetin inspiroimia nuudelikeriä. Keitetyt nuudelit sotkutettiin 3 kananmunan, raastetun parmesanin, sitruunankuoriraasteen, chilin ja persiljasilpun kanssa, ja paistettiin runsaassa öljyssä.

Jälleen hieno ateria nautittiin upeassa kesäsäässä pihakeittiössä. Voimakkaat yrtit komppasivat hyvin voimakkaan makuista kalaa. Varmasti parasta makrillia mitä olen miesmuistiin saanut.



torstai 27. kesäkuuta 2013

Herbaario 2013

Vaikka kasvimaalla persilja ja tilli vielä hiukan ujostelevat (korianteria kyllä tulee tukoittain), kasvihuoneessa yrtit kukoistavat. Basilikaa on tullut jo sen verran, että yksi ruukullinen päätyi pestona pakkaseen (pestoa todellakin kannattaa pakastaa - se jopa säilyttää värinsä hienosti, kunhan sulkee silmänsä päällikerrokselta).

Kirveli on aiemmista vuosista poiketen rehahtanut hienosti kasvuun ruukussa, ja vanhan tavan mukaan salvia jaksaa terhakkaasti pukata versoa. Loppukesästä istutan salvian kasvimaalle talvehtimaan, vaikka se on selvinnyt vain kahdesta talvesta - niistä, jolloin jaksoin peitellä sen syksyn lehdillä. Viime vuonna salvia oli innostunut siementämään ihan olan takaa, ja kasvimaalla popsahtelee salvian taimia vähän joka paikassa. Ei haittaa.

Anoppivainaa toi aikoinaan meille terhakan timjamikasvuston, jonka - monen vuoden sadon jälkeen - myyrät nakersivat parempiin suihin talttahampaisiin. Tänä vuonna kylvin timjamia ekan kerran ruukkuun, ja tulokset oli hämmästyttävät. Mielettömän intensiivisen makuista timjamia ruukut täynnä. Harmiksi siemenet jo loppuivat, eikä uusia ole vielä löytynyt tilalle.

Vuoden yrtti on tällä kertaa meirami. Joka vuosi löytyy yrtti, joka hyväilee makuhermoja enemmän kuin muut, ja tänä keväänä chefin meiramiöljyllä maustettua kalaa syödessä pääsi tajunta loikkaamaan astetta korkeammalle tasolle. Aiemmin olen mieltänyt meiramin lähinnä sienten mausteeksi, mutta nyt se pääsi näyttämään todellisen potentiaalinsa. Nyt kun vielä keksisi, miten sen säilöisi talven varalle - öljyä, meiramia, valkosipulia tahnaksi ja pakastimeen?

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Näsinneula yllätti positiivisesti


Romanttinen parempi puoliskoni keksi, että jahka ollaan Chez Jasulan juhannusantimista toettu (ei syöty pupuja, vielä), kavutaan Näsinneulaan juhlistamaan loman alkua.

Kumpikin ollaan Näsinneulassa käyty muutamaan otteeseen firman piikkiin, mutta haluttiin nyt kokea sen tarjonta ilman, että joku nillittää vieressä liian pienistä annoksista (fine dining ei
todellakaan sovi kaikille).

Aloitimme illan mukavasti Ruinartilla, josta parempi puolisko jatkoi Finlandia-menulla, ja minä Tampere-menulla.

Alkukeitot olivat pehmoisia, ja herättivät kivasti ruokahalun.

Paijan tilan possunposki porkkana-rakuunapyreineen ja lihan päälle ripoteltuine rakuunacrumbleineen oli niin hyvää, että meinasi taju lähteä. En edes muista, milloin viimeksi olen ravintolassa syönyt mitään noin huikean hienoa.

Possun jälkeen tarjottu kuha-annos oli melkoisen isokokoinen, joten turnauskestävyys oli koetuksella.
Kuhan alla levännyt sitrusrisotto oli hienon  limeinen - tätä makumaailmaa pitää tavoitella kotonakin.

Neula todellakin ylitti kaikki odotukset. Ruoka oli täydellistä viimeistä pipuraa myöten. Maut sopivat yhteen ja tarjosivat miellyttäviä yllätyksiä. Ja mikä parasta, myös viinit mukautuivat annosten kaikkiin makuihin. Monta kertaa on tullut ravintoloissa petyttyä siihen, että viini riitelee ruuan kanssa. Nyt sai vain nauttia.

Palvelu oli ihanan rentoa ja huomaavaista, ja tarjoilija osasi vastata kaikkiin kysymyksiin ruuasta ja viineistä. Eikä ruokailijan tarvinnut olla kuivin suin edes silloin, kun horasi laisillisen eisweinia juustojen kanssa, vaikka juoman olisi pitänyt riittää myös jälkiruualle...

Näsinneula meni heittämällä kärkeen Tampereen ravintolatarjonnassa.

Ja joo, me todellakin ollaan lömällä.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

1/3 intiaani

Intiaanit kuulemma aikoinaan kimppakasvattivat maissit, kurpitsat ja pavut. Kurpitsa sai rauhassa luikerrella maissien juurella, ja pavut puolestaan kiipeillä maissinvarsia pitkin ylös. Ihan tällaiseen suoritukseen en yltänyt, lähinnä sen vuoksi, ettei meidän vyöhykkeellä maissit kovin korkeiksi kasva, toisin kuin pavut, mutta kurpitsat sentään laitoin maissien viereen kasvamaan.

Maissit ovat jo kohtapuoliin kukassa. Kurpitsat kukkivat myös, mutta ovat jostain syystä jääneet melkoisen kitukasvuisiksi. Lungo di Firenze kyllä pukkaa jo ensimmäistä, raidallista hedelmäänsä, mutta saa nähdä kasvaako se vauva-asteelta lainkaan miehen mittaiseksi. Ämpärissä majailevat kurpitsat sen sijaan ovat jo muhkean kokoisia, vaikka luulisi niiden kärsivän lannoitteen puutteesta ahtaassa majassaan.

Pavut ovat alkaneet luikerrella papukaarta pitkin ylöspäin, mutta heidän esikasvatetut sisaruksensa kasvihuoneen seinustalla ovat jo huomattavasti pitempiä. Papujen esikasvatus on siis fiksu idea (kiitos, Hannele!).

Talvivalkosipulit ovat lähteneet hyvin kasvuun, vaikka syksyllä linnut niitä ylös nyppivätkin ihan urakalla. Härkäpavut aukaisevat kohta tuoksuvat kukkansa. Mikäs tässä, satoa odotellessa :-)

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Kuka rei'itti Charlesin?

Taistelun rikkaruohoja vastaan olen jo menettänyt tältä vuodelta. Kylmä kevät (= puutarhuri villasukkineen sisätiloissa) muuttui hetkessä paahtavaksi helteeksi (= puutarhuri bikineissä aurinkotuolissa virkistävän valkoviinin kera), ja rikkaruohot rehahtivat järjettömään kasvuun.

Koska ennätyksellisen syvä routa ja kylmä kevät olivat turmelleet ison osan hurmehappomarjan ja kääpiöpajun silmuista, suivaannuin katselemaan paljaita oksia ja aloin napsia niitä oksasaksilla alas. Oksat näyttivät kyllä olevan elossa, mutta eiväthän ne hirmu nättejä ole lehdettöminä.

Rakas Charles de Millskin oli kärsinyt kamalasta vuodesta ja ruskistanut oksiaan. Niitä leikellessä silmät osuivat Charlesin lehtiin. Tai siis "lehtiin" - silkkaa rei'itettyä huitulaahan nuo olivat. Rei'ittäjinä oli n. ziljoona vihreää toukkaa, joita löytyi kaikista kolmesta Charlesista. Siinä vaiheessa luomuituhippeily päättyi, ja kodinhoitohuoneesta lennähti purkillinen Raidia Charlesit pelastamaan. Samaan tosin turvaduin jo keväämmällä, kun pilaritervaleppään taas ilmestyi sinimustia koppakuoriaisia, jotka viime vuonna tekivät n. 2 ziljoonaa mustaa toukkaa, jotka söivät melkein koko puun lehdettömäksi. Jotenkin karmivaa, mutta silti tyydyttävää kuulla "tip, tip, tip", kun kuolleet koppikset/toukat putoavat karikkeeseen.

Toivottavasti ei enempää tarvi myrkkyihin turvautua, vaan luonto alkaa toipua hullun vuoden tuomasta epätasapainostaan. Kotilot sentään tuhoan luonnonmukaisesti pudottamalla niitä tuhkaämpäriin (voiko tällä kiillottaa sädekehäänsä?).

torstai 20. kesäkuuta 2013

Juhannuskyssä

Ohimennen sutaisin kaalimaalta pois parit vesiheinät, ja katso, muhkeiden kaalinlehtien alta pilkisti syömäkokoinen kyssäkaali! Kaalien esikasvatus onnistui yli odotusten tänä vuonna, kun älysin siirtää ne vielä esikasvuvaiheessa isompiin potteihin. Tälläkin hetkellä muutama kyssä esikasvaa kasvihuoneessa, mutta kasvuvauhti ei päätä huimaa lämpimien säiden takia (en valita).

Taste of Kangasala on tähän mennessä koostunut lähinnä mizunasta, rucolasta ja retiisistä, kun helteiden takia pinaatti ja salaatti (lukuunottamatta italialaista scarole verde -salaattia) päättivät olla itämättä. Kyssä oli siis hyvin tervetullut lisä, vaikka eihän noihin omiin vihanneksiin ikinä kyllästy, ei edes silloin, kun joka ikinen päivä aamiaisleivän päällä makaa muutama retiisin siivu. Sivuhuomautuksena: hiukan puutarhuria nauratti, kun kokki telkkarissa kovasti hehkutti ranskalaisia retiisejä, kun ne on niin tulisia. No onhan ne, jos kasvavat liian kuumassa tai liian vanhoiksi. Sama kokki myös ihasteli ranskalaisten suuria mintunlehtiä. Jep, yhtä suureksi se omenaminttu kasvaa täällä Kangasallakin.

Tuo huitula tuossa kyssän vasemmalla puolella on sitten jeeraa, eli roomankuminaa, josta tulee helkatinmoinen riesa kasvimaalla. En suosittele sen istuttamista avomaalle. Joka vuosi se kukkii ja siementää salaa, enkä edes tiedä, miten siitä saisi satoa. Kai ne siemenet pitäisi kerätä ja paahtaa, mutta kun ikinä ne siemenet ei silmään osu. Toisaalta, voihan sitä leuhkia omistavansa noinkin eksoottisen rikkaruohon.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Merikrotti-speckvartaat

Kauppahallissa tuli taas hamstrattua tuoretta kalaa urakalla. Tarjolla oli mm. merikrottia, josta innostuimme tekemään grillivartaita. Kauppahallin pojat ystävällisesti fileoivat krotin, joten kotona tehtäväksi jäi fileiden paloittelu ja palojen kietominen speckiin. Vartaisiin päätyi myös paprika, ja koko komeus silattiin kotipihan yrteillä ja öljyllä.

Melko suuret merikrotin palaset säilyttivät hyvin mehukkuutta kuumassa grillissä. Ja kohdilleen meni myös makukompot - speck, yrttiöljy sekä mehevä merikrotti. Kyytipojaksi oli kälyn tarjoamaa Sourdet-Diot -shampanjaa. Ei hullumpi pikku ateria ;-)



keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Even a snail leaves a stardust trail

Siinä mun rohtoraunioyrttini kimaltaa limaisena aamuauringossa sen jälkeen, kun siitä pari lehtokotiloa napsittiin pois (62:n kohdalla lakkasin laskemasta).

Muutama vuosi ollaan koirien kanssa aamulenkeillä katsottu tukat kauhusta pystyssä, miten lehtokotilot ovat reilun kilometrin päästä pikkuhiljaa hivuttautuneet meidän tonttia kohti. Kolmisen vuotta sitten niitä näkyi silloin tällöin aamunurmikolla, mutta tänä keväänä kosahti sitten oikein kunnolla. Jo reilusti toista sataa limastelijaa on päättänyt päivänsä meidän roskienpolttotynnyrissä, jonka tuhkaan ne kuivuvat parissa sekunnissa.

Toistaiseksi kotilot viihtyvät vallan mainiosti tuossa rohtoraunioyrtissä, josta niitä on helppo poimia. Meinasin ensin pistää koko puskan nurin, mutta hokasin sitten, että kotilot siirtyisivät sen jälkeen kasvimaalle tai kukkapenkkeihin, joten puska sai pitää henkensä. Rastaat tuntuvat pomppivan puskan juurella ahkeraan, ja lähistöllä onkin kiva betonilaatta, jolle ne saaliinsa kuskaavat, eikä jäljelle jää kuin kotilonkuorimursketta (yllättävän terävää!).

Sitten kun eka näkyy kasvimaalla, täytyy ottaa myrkyt kehiin. Henkilöllä on oikeus puolustaa kasviksiaan.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Lihaisaa kesää

Mikä sen kurjempaa kuin yrittää kesken parhaan grillikauden etsiä syömiskelpoista lihaa marketista. Marketin naudat maistuvat navetalle ja possut ei millekään. Siispä olimme kerrankin kaukaa viisaita ja päätimme minimoida kesän grillaustragediat. Laitoimme Lammasmaailmaan tilauksen Kesälaatikosta, jossa oli uunilihojen lisäksi grillikamaa ja viulu. Lammasmaailman täti antoi reseptivinkkejä ja kehotti tekemään viulusta rosvopaistin. Kuulemma mukavaa juhannuspuuhaa.
Siinä grillin virittelyn lomassa chef katseli tiluksiaan ja keksi, että meillähän on kesäkeittiöprojektista vielä hiekkaa jäljellä, joten saataisiin helpohkosti kaivettua viululle hauta. Onhan sitä huonompiakin tapoja viettää kesäpäivä kuin tulia polttelemalla ja lammasta hautaamalla. Menee siis kokeiluun.

Huono kokeilu puolestaan oli kollegan kaupittelema villisikamakkara. Maistui ihan tavalliselle kaupan jauhomakkaralle. Villisikaparka, miten kunniattoman lopun sai!

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Supervihree salaatti

Kesäkuumilla salaatti on paikallaan. Idea tähän versioon tuli Jamien lehdestä vähän sattumalta. Muistelin nähneeni tämmöisen lehdessä ja etsiskellessä selvisi, että olinkin yhdistänyt kaksi reseptiä yhdeksi - joskus parhaat ideat putkahtaa alitajunnasta.

Supervihreeseen salaattiin tulee siis kaikkea vihreää, ja ytimessä on omat parsat ja avokado. Lisäksi hommasin luomuparsakaalia. Sen ympärille erilaisia salaatteja, omia yrttejä sekä kurkkua. Munanuudeli tukevoittaa salaattia. Maustetaan ripauksella suolaa ja pippuria sekä tirauksella sitruunanmehua. Viimeistellään oliiviöljyllä.


sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Sa(a)kura 2013

Kun nyt viimein on hiukan tokeentunut kaikesta vihreydestä, on silmät osuneet niihin ei-niin-vihreisiin. Hurmehappomarjat näyttävät tehneen lehtiä vain alaoksille, ja mun rakas euroopansorvarinpensas on muuten lehdetön; ainoastaan joku pikkiriikkinen juurivesa tököttää vihreänä. Anopin aikoinaan tuoma lehtikuusi myös vihertää vain alaosastaan, mutta sen osalta syy on selvä, sillä puun juurella näkyy useimmiten mustan havannankoiran peppu heilumassa ja pää syvällä vesimyyrän kolossa :-/

Yhden oksan kukinnasta huolimatta kirsikat on edelleen melko lehdettömiä; samoin vanhan luumupuun paksu oksa. Myös viimevuotinen Sävstaholm-omppu on lehdetön, mutta silmut näyttävät kuitenkin olevan elossa ja hiukan ehkä melkein vihertävän.

Menin jo heilumaan saksien kanssa hurmehappomarjoihin ja parin nipsaisun jälkeen huomasin, että ne lehdettömät oksat on kyllä elossa. Lehtien tulo vain näyttää viipyvän. Liekö syynä viime vuoden vedenpaisumus, jäätävän kylmä maaliskuu, tai tuo hervoton routa, joka rusketti tuijien alaoksat ja edelleen aiheuttaa saven tursuamista ja asfaltin pomppuamista teillä? Ärsyttävää katsella ruskeita oksia ja yrittää jaksaa odottaa tuleeko niihin lehtiä. Koristeomenapuun laitoin jo nurin, ja se oli kyllä todistettavasti kuollut.