maanantai 28. joulukuuta 2020

Tikulla silmään

 

Vuosi on yleensä päätetty menneitä muistelemalla, joskaan tätä vuotta ei ole mitenkään ylentävää muistella. Kevät oli kylmin 30 vuoteen, ja vielä toukokuun puolivälissäkin satoi lunta. Edellisvuoden syyskylvöistä ei tullut juuri mitään, kun koko talvi sahasi plussan ja pikkupakkasen väliä. Siemenet ehtivät itää ja heti perään jäätyä. Kasvihuoneesta hajosi satamiljoonaa pleksiä, joita korvattiin hiki hatussa ja näpit liimassa. Kesäkuu oli kuiva ja helteinen, joten ne vähäisetkin itäneet taimet kuivuivat kokoon. Ja sekuntia ennen kesälomaa piti viedä mummokoira viimeiselle matkalleen 16 yhteisen vuoden jälkeen. 

Lepakkoyskä sai kaikki päivät tuntumaan keskiviikolta ja hakemaan lohtua venyvän juustoisesta pizzasta ja punkusta ja laittamaan puhelimen pikavalintaan Pizzeria Kalimeron (sikahyvää kebabbia!) ja Pancho Villan (sikahyvää burgeria!) numerot. Needless to say, tämä harraste näkyy kiristävinä vaatteina.

Syksymmällä metsäkauris oppi käymään lounaalla kasvimaalla ja naapurin "#¤%%&!! kissa samassa paikassa kakalla.

Mutta ei niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin! Olemme toistaiseksi välttyneet lepakkoyskältä, tutustuimme hurmaavaan kurpitsalajikkeeseen, ja ihmiseltä loppui viimein käänteinen murrosikä, joten ihminen on sees ja aalloton. Paikallinen puutarha äityi myymään yrttejä (oliiviyrttiä!), ja omasta pihasta tuli kaikesta huolimatta satoa sen verran, että pakastimet pullistelevat perunaa, kurpitsaa, papua, paprikaa, hernettä, chiliä… Uimassa käytiin monta kertaa syyskuun lopulle asti. Tatteja ja sikurirouskuja kannettiin metsästä kilokaupalla. Lintulaudalla käy taas melkoinen kuhina, kun koko kylän linnut käyvät täällä syömässä, ja hei, mehän tehtiin the bongaus, mikä tahdottiinkin, eli nähtiin jalohaikaroita. Harmaahaikara viipyi näillä hoodeilla joulukuun puoliväliin asti.

Ensi vuodelle toivotan kaikille meille kulkutautivastaisille, Bill Gatesia ja 5G:tä pelkäämättömille tehokasta rokotetta, lämmintä kevättä, kuumaa kesää, runsasta satoa ja hyviä uimavesiä.


torstai 10. joulukuuta 2020

Oops, jag gjorde det igen

 

Perunacurry oman pihan sadosta

Tapahtui niinä päivinä, että Larsvikeniltä tuli uutiskirje. Pahoittelivat brexitin vaikuttaneen heidän valikoimiinsa, mutta siitä huolimatta heillä olisi tarjolla 55 erilaista siemenperunalajiketta, jotka ovat nyt ennakkotilattavissa.

Pakkohan sitä oli mennä katsomaan, ja voi hyvä isä sentään, mikä valikoima heillä taas! Muutama vanha kamu, kuten Pink fir apple, Asparges ja Linzer delikatesse, tuli vastaan, mutta suurin osa oli ihan uusia tuttavuuksia. Iso googletussavotta oli siis edessä, jotta saa keväällä kasvimaalle ne parhaat lajikkeet.

Ensimmäisenä huomion kiinnitti Rocket, mutta googletus kertoi, että if you want a tasty spud, look elsewhere. And I do want a tasty spud, hence I looked elsewhere.

Itselle muistiin ensi vuodeksi, että nämä lajikkeet ovat kiinteitä ja boldatut erityisherkkuja: Valor, Campina, Venezia, Allians, Charlotte, Laura, Rosara, Maris Peer (tätä tosin meillä oli muutama vuosi sitten, mutta ei mitenkään sykähdyttänyt), Colleen, Early rose, Marabel (kasvatettiin vuonna 2017 ja blogimerkintöjen mukaan oli ihan OK), Lea, Pocahontas, Alouette, Vitabella, Jule, Belle de Fontaney. Lisäksi googletellessa silmään osui Gardener’s Worldin lista parhaista salaattiperunoista ja siellä mainittiin lisäksi Pink Duke of York, Ratte, Lady Christl ja Ulster classic.

Viime vuoden lajikkeiden, Baby Lou, Anya ja Apache, piti olla kiinteitä salaattipottuja, mutta niin vaan olivat jauhoisia. Koostumukseen varmasti vaikuttaa säätila sun muut kasvuolosuhteet, mutta jostain luin, että myös perunan keittämistavalla olisi vaikutus. Kun potut laittaa kylmään veteen, joku entsyymi aktivoitui/disabloitui (en muista kumpi), mikä johtaa kiinteämpään lopputulokseen kuin pottujen donkkaaminen kiehuvaan veteen. Täytyy kesällä testata, kun saa tuoretta perunaa. Kauppojen perunoihin meillä ei kosketa, kun ovat niin kamalia ei-uusina.

Viime vuonna tilasin myös istukassipulia Larsvikeniltä, ja niin tein tänäkin vuonna. Red sun -salottisipuli kuulemma verkligen gör succé i köket. Toivottavasti gör succé myös kasvimaalla, eikä houkuttele toukkia.

Menin vielä pläräämään Larsvikenin koko verkkokaupan. Sieltä saa parsan makuisia sipsejä! Karhunlaukalla maustettua rapsiöljyä! Iiris-kynttilänalusen!

Koska Larsvikenillä on jo förbeställning menossa, ja ihminenhän tarvii julklappar, laitoin tilauksen menemään. Ensi vuoden perunateema on italialais-ranskalainen, eli ostoskoriin valikoituivat Venezia, Alouette sekä Belle de Fontaney. Postituskuluineen hinnaksi tuli vaivaiset 299 kruunua, eli 29,17 €! Maaliskuussa, jos lumitilanne suo, menee juhannusperunaksi valittu yksilö ämpäriin ja kuplamuovin alle kasvariin kasvamaan. Oispa jo se!


tiistai 1. joulukuuta 2020

Kasvivaloa ja punainen rakkaus

 

Alkuvuodesta 2020 parempi puolisko hankki esikasvatteille kasvivalon ja hyvin äkkiä tuli huomattua valtava ero taimissa: valon alla kasvaneiden taimien varret olivat tanakat, lehdet tummanvihreät ja juuristo muhkea. Kesällä 2019 ei yksikään chili kypsynyt ja tänäkin kesänä meni hilkulle. Sen vuoksi tänä syksynä päätin testata, josko esikasvatuksen voisi aloittaa reilusti etuajassa, koska nyt taimien hyvinvointi ei olisi ainakaan valonpuutteesta kiinni.

Normaalisti olen aloittanut chilien ja paprikoiden kanssa tammikuussa ja sitten odotellut kuukauden itääkö mikään, tehnyt mahdolliset uusintakylvöt ja saanut huhtikuussa kasvihuoneeseen päivähoitoon n. 10 cm:n korkuiset taimet. Nyt laitoin siemenet kasvuun lokakuun lopulla, kun olin varma, että itämiseen menee taas se kuukausi ja uusintakylvöjä täytyy kuitenkin tehdä. Arvioin, että taimet olisivat sirkkalehdellä joulukuun alussa, jolloin kylväisin uudelleen ne, mitkä eivät ole itäneet, ja ne puolestaan olisivat sirkkalehdellä tammikuun alussa.

Nämä peijakkaat itivätkin viikossa ja olivat marraskuun puolivälissä sirkkalehdillä, ja suurimmalla osalla on nyt jo oikeatkin lehdet. Isoimmat taimet olen joutunut siirtämään omiin purkkeihinsa. Ainoastaan paprika Baby red on jäänyt itämättä, joten sen kylvin uudestaan, mutta se tulikin siementilauksen kylkiäisenä, joten ei ole iso menetys, jos se ei idä lainkaan. Osa taimista on jo 5 cm:n korkuiset.

Nyt sitten jännätään, saanko pidettyä nämä hengissä sisätiloissa seuraavat 5 kk. Ehkä varmuuden vuoksi teen alkuvuodesta vielä kylvöjä, sillä ajattelin testata tällä kertaa myös taimien latvomista, jotta niistä tulisi matalammat ja tuuheammat.

Tähän aikaan vuodesta ruokapöytään eksyy kotimaisia juureksia, jotka ovat nyt ihanan halpoja. Lanttua tosin ei olla vielä ostettu, sillä se oli Kerttu-kääpiönaukserin erityisherkkua, ja kirpaisee ajatellakin, että tänä talvena ei ole lanttukerjääjä leikkuulaudan vieressä nakottamassa. Mutta punajuurta on syöty kilokaupalla ja taas rakastuttu punajuuren ja jeeran yhdistelmään. Punajuuresta ja hirvestä tehtiin mausteisia lindström-pullia, hummus pinkitettiin punajuurella (sopii nachojen kanssa todella hyvin) ja Hannelen punajuuri-cashew-jeeratahna on upea lisuke mille tahansa ja huippuhyvää juurileivän päällä. Firman pikkujouluissa Periscopessa punajuuren kylkeen tuli tyrniä ja rakuunaöljyä, kalakoftien kanssa chef teki Ottolenghin punajuurirelishiä, ja fantasiaosastolla valmistettiin lämmin salaatti paahdetusta punajuuresta, kanasta, lehtikaalista ja Saint Agurista.

Viikonloppuna tuli muuten todistettua, että Musquée de Provence on vallan syöntikelpoista, vaikka kuori jäikin pullonvihreäksi. Sisus oli muutamassa kohdassa vaaleaa ja kovaa, mutta suurin osa lohenpunaista, makeaa, tuoksuvaa ja mehukasta. Tänään onkin taas kurpitsacurrypäivä.


torstai 12. marraskuuta 2020

Musquée de Provence – vau!

 

Kauneus on katsojan silmässä
Pari vuotta sitten ostin 50-vuotisapurahalla Musquée de Provence -kurpitsan siemeniä, kun kurpitsa näytti viehättävän rumaltarustiikilta, ja myskikurpitsathan ovat kurpitsojen aatelia. Kylmä kesä 2019 oli kuitenkin katastrofi kurpitsojen osalta, eikä satoa tullut kuin yhdestä ainoasta Potimarronista. Musquée jäi kokematta.

Tänä vuonna Musquéeta tuli kokonaista 4 kpl, mutta eivät meinanneet kypsyä sitten millään. Kiikutettiin loppukesällä Musquéet etupihan asfaltille, pihan lämpimimpään ja aurinkoisimpaan paikkaan, mutta siltikin ne pysyivät itsepintaisen vihreinä. Pakkasten uhatessa oli pakko ottaa kurpitsat sisälle, ikkunan lähelle valoon kypsymään.

Kolmisen kuukautta siinä olla möllöttivät, kunnes kaksi yksilöä päätti ruveta oranssistumaan. Toinen niistä otettiin käsittelyyn tällä viikolla, ja todellakin yllätyttiin! Hedelmäliha näytti ja tuoksui aivan verkkomelonille, joten sitä oli pakko maistaa raakana. Hyvää! Netistä luinkin, että Musquéeta syödään myös raakana. Toinen yllätys oli se, että kurpitsassa ei ollut lainkaan siemeniä, mutta emme osanneet sanoa oliko se bugi vai fiitseri. Kolmas yllätys tuli kurpitsaa pilkkoessa: kuori ei ollutkaan kivikovaa, vaan sen sai helposti veitsellä leikattua.

Yhdestä kurpitsasta tuli 2 pellillistä kurpitsalohkoja, jotka paahdettiin uunissa (kierto 180 C/25 min.). Uunista tuli huumaava tuoksu, ja kurpitsat tirisivät nestettä. Kun kurpitsat olivat hieman jäähtyneet, aloin pilkkoa niitä kulhoon. Paitsi että niitä ei todellakaan tarvinnut pilkkoa! Kuoren sai repimällä pois, eikä sen alla ollut kovaa kerrosta, kuten kurpitsoissa yleensä. Hedelmäliha oli säikeistä kuin spagettikurpitsalla ja se oli todella mehevää: kurpitsamehua valui kulhoon sormien välistä. Ja se maku, voi pojat! Aromikasta, makeaa, ihanaa.

Kun riivitty kurpitsa oli jäähtynyt kulhossa, oli kulho melkein puolillaan nestettä. Ei todellakaan mikään jauhoinen lajike kyseessä. Yhdestä kurpitsasta tuli 2,5 kg syötävää. Ensimmäisestä setistä chef teki luomu rib choppien kylkeen käsittämättömän hyvää pyrettä, jossa oli kurpitsan lisäksi sipulia, valkosipulia, muskottia, jeeraa, ruskistettua voita ja kermaa. Nam!

Potimarron toki pysyy kurpitsalajikkeiden ykkösenä, mutta sen käyttötarkoitus on eri kuin Musquéen: Potimarron säilyy kiinteänä, kun sen kypsentää, mutta Musquée menee pehmeiksi säikeiksi. Ihania lajikkeita kumpikin.

Jostain luin, että Musquéeta voi syödä, vaikka kuori ei olisikaan vaihtanut väriä. Täytyy viimeistään joulukuussa testata noilla kahdella vihreällä, kun ei ne ikuisuuksia kuitenkaan säily.

lauantai 31. lokakuuta 2020

Suositusmenu 2021

 

Nämä ei sitten millään kypsy!
(Miten onkin, että alvariinsa tulee kirjoitettua ensi vuosi muotoon 2121)

Kun kasvukausi 2020 on jo melkein pulkassa (edelleen kasvimaa pukkaa rucolaa ja lehtikaalta, ja syyskylvöt on vielä tekemättä), tuli inventaarion aika. Ostoslista oli toki päivittynyt kevään ja kesän aikana, mutta täytyi vielä varmistaa, että siemeniä on vanhoissa pusseissa tarpeellinen määrä. 

Siemenlaatikostoon oli myös päätynyt erinäisiä lippulappuja, joissa oli lajikkeiden nimiä, koska olin tarkkaillut blogeissa ja Instagramissa lajikesuosituksia. Nämä suositukset pitkälti päättivät siementen hankintapaikat, joten tilaukset menivät Fataliille ja Siemenkauppa.comiin. Kumpikin toimitti siemenet saman tien, joten ei tullut kylmäkäsittelyä kaupan päälle.

Fataliilta ostin chilin Cream fantasy, koska Kivistössä sitä tänä kautena kehuttiin. Sain kaupan päälle parit ilmaissiemenet, joista toinen oli juurikin Cream fantasy, joten nyt on tuplasiemenet. Toivottavasti on maineensa veroinen tuttavuus. Paprikakin oli lopussa, joten päädyin Sweet apple kambeen, ja kaupan päälle tuli Baby red, joka myös lienee paprika. Ja koska tilauksen summan täytyi ylittää 9 €, piipahdin Fataliin tomaattipuolella, koska heiltä aiemmin ostamani Taiwan goddess oli todella hyvä tomaatti. Tällä kertaa päädyin Vernissage pinkiin. Vaikka ei todellakaan pitänyt ostaa enää tomaatin siemeniä, kun entisiäkin on miljoona. Mutta aina pitää kokeilla jotain uutta, eikö?

Siemenkauppa.comiin menin kurkun perässä. Joku kehui Louisan makua erittäin hyväksi, joten halusin hankkia sitä kompensoimaan tämän kesän mautonta Maxia. Samalla ostoskoriin lennähti Sauvajyväsen kehuma lehtikaali Red Russian, joka näyttääkin hyvin lehtevältä lehtikaalilta, eikä natisevan paksulehtiseltä. Pussin takaosassa kehottivat tekemään siitä myös syyskylvöjä. Pitää ehdottomasti kokeilla.

Parempi puolisko halusi keltaista kesäkurpitsaa, ja ostoslistalla oli jostain syystä myös kurpitsa-kurpitsaa. Keltaisena oli saatavilla vain Soleil, mutta kupitsan osalta arvoin, kunnes päädyin Esoon, joka on nakenfrö pumpa, eli myös siemenet ovat syömiskelpoisia paahtamisen jälkeen. Myöhemmin kuulin kehuttavan omituisen näköistä kurpitsaa Candy roaster, joka on kuulemma nimensä mukainen, mutta harmiksi sitä saa vain jenkeistä, eikä sivistynyt eurooppalainen minäni taivu sieltä sitä hankkimaan.

Kukkiakin ostin. Jossain olin näköjään törmännyt asteriin, kun sellainen luki ostoslistalla. Pörröinen Prinette mix viehätti silmää, joten ensi vuodelle on pörröä tiedossa. Instagramissa Versoileva laittoi kuvia samettikukasta Strawberry blonde, jonka kukat ovat vanhan roosan eri sävyissä. Ja koska ei voi liian hempeäksi ryhtyä, heitin joukkoon samettikukan Carmen, jolla on syvänpunaiset kukat.

Eiköhän näillä vähän aikaa pärjätä. Koska tämäkin vuosi meni chilien kypsymisen kanssa hilkulle, mietin laittavani chilit jo kohtapuoliin esikasvuun. Viime vuonna hankittu kasvivalo auttaisi ne pimeimmän ajan yli. Ja kun tuota Cream fantasyä tuli tuplat, niin nyt on ainakin siemeniä, millä kokeilla.

lauantai 17. lokakuuta 2020

Lehtikaalta ja säilöttyä sitruunaa

 

Ihmiseksi, joka ei niin välitä lehtikaalista, kasvatan yllättävän paljon lehtikaalta. Siitä kähärälehtisestä tosin luovuin kahden kauden jälkeen; onhan se kuin norsun nahkaa järsisisi, mutta Cavolo neroa tulee kylvettyä joka vuosi, osittain myös esteettisistä syistä.

Tänä kautena koin kaksi lehtikaaliaiheista ahaa-elämystä: Emerald ice on hyvää ja Ottolenghin lehtikaaliruoka suorastaan taivaallista. Molemmista saan kiittää kokonimikaimani Instagram-tiliä, josta ne bongasin.

Ottolenghi paahtaa lehtikaalta, valkosipulia ja chorizoa pannulla ja lisää lopuksi sitruunanmehua, säilöttyä sitruunaa ja ranskankermaa. Chorizoa meillä ei tähän hätään ollut, joten korvattiin se Lidlin saksanpähkinäsalamilla. Huomattiin tosin, ettei kyseinen ruoka makkaraa edes kaipaa: lehtikaalin, ranskankerman ja sitruunan liitto on pelkältäänkin jo niin hyvää. Makkaran sijaan ruokaan kävisi hyvin saksanpähkinät, valkoinen kala tai jopa katkaravut. Säilöttyä sitruunaakaan ei välttämättä tarvitsisi, mutta onhan se hurjan hyvää.

Toinen meh-aines on myös saanut tänä syksynä paikan ruokapöydässä: suppilovahvero. Aikaisemmin olen sitä käyttänyt lähinnä risotossa, kun en niin välitä sen metsäisestä mausta, mutta nyt paremmalle puoliskolle iski suppis-frenzy, kun eteen tuli suppilovahverosalaatin ohje. Paistettujen ja jäähdytettyjen suppisten kylkeen lisätään puolikas sipuli pieneksi pilkottuna, valkosipulin kynsi, paljon tuoretta rosmariinia, timjamia ja salviaa, (optionaalisena varsiselleriä), pippuria, suolaa, tiraus sitruunaa ja ranskankermaa. Jälkimmäistä tosin suhteellisen vähän, sillä suppiksen maku tuppaa hukkumaan ranskankerman alle, yllättävää kyllä. Suorastaan raikas salaatti ja erinomainen myös leivän päällä.

Lopuksi täytyy tunnustaa, miten keski-iän ylitys horjuttaa naista. Mun on saatava kalanruotokaktus, kirjavalehtinen kumiviikuna ja peikonkämmen. On tämä käsittämätöntä.

torstai 17. syyskuuta 2020

Oodi Aunelle (ja vähän Taimillekin)

 

Maailmassa on yksi asia, josta suurkaupungin kasvatti (= parempi puolisko) on toiseksi pimeimmän Pohjanmaan peräkylän kasvatille (= minä) kateellinen: kouluruoka. Meidän pienenpienessä kyläkoulussa nimittäin oli Aune. Aune kokkasi koulun ruuat yksin, ja ruuan raaka-aineet oletettavasti olivat lähiäkin lähempää lähiruokaa. Ainakin perunat tulivat naapurista, ja aamuisin Aune kärräsi maitotonkat kauniin Rexi-koiransa seuraamana hiekkatien viereen odottamaan lähitiloilta (= max 2 km:n säteeltä) tulevaa maitoautoa.

Sanomattakin selvää, että ruoka oli hyvää ja laadukasta, eikä kylän kakaroilla ollut aavistustakaan, että samaan aikaan 10 kilometrin päässä yläasteella mussutettiin kumiperunoita. Perunamuusi oli kermaista ja voista, maksapihvit meheviä, ja se tilliliha – voi jestas, että mikään ikinä voi olla niin hyvää: pehmeää, mehukasta vasikan lihaa, järjettömän hyvää kastiketta, jossa runsaasti tilliä. Voi, nam! Toinen Aunen bravuuri oli joulun aikaan tarjottu riisipuuro ja luumukiisseli. Puuro ei ollut mitään ovo-laktoa, vaan voilla ja lähimaidolla tehty, ja luumukiisseli täyteläistä ja juuri sopivan makeaa suolaisen puuron kanssa. Siskon kanssa kinuttiin isää (= koulun johtaja) tuomaan koululta ylijäämäpuurot ja -kiisselit vielä pitkään sen jälkeen, kun oltiin jo muutettu pois kotoa.

Aunessa oli sekin hyvä puoli, että oppilaat näkivät, miten ruoka valmistuu ja että ruuanlaitto on todellakin yhden ihmisen harteilla. Jos joku kakara kehtasi huomauttaa, että kylläpä ruoka haisee, puuttui koulun johtaja siihen heti: Aunen ruoka tuoksuu, sinä haiset. Ei ehkä nykypedagogiikan mukaista, mutta toimivaa.

Keittämisen ohella Aune siivosi koko koulun ja toimi myös allekirjoittaneen päivähoitajana isän työpäivän ajan. Sain autella keittiössä, ja Aune varmaan sääli Knorrin kanamakaronijauhepussikeitolla kasvatettua lasta, kun sain syödä voita (uuhhh…), lanttupaloja ja lihalientä tiskin alta. Päivän jännitysmomentti oli, milloin Aune lähtee vihanneskellariin hakemaan tarvikkeita, jolloin Barbie ja Ken viimeinkin pääsivät keittiössä pussaamaan.

Aunehan toki oli kamalan vanha. Uskaltauduin kysymään ikää, ja Aune vastasi olevansa 42. Järkyttävä mummo, siis!

Näin kymmenen vuotta vanhempana mummona tajusin äskettäin, että peilistä näkyy nykyään äidin sisko, Taimi. Pulleat posket, kaksoisleuka ja sikkaralla olevat silmät. Voi apua! Mutta sitten muistin, miten mukava Taimi oli: aina hymyileväinen ja ystävällinen, tukka kauniisti laitettu ja huusholli tyylikäs ja siisti. Ja herraisä sentään, Kauhavan vallesmannin vaimo! Että ei ollenkaan huono, jos noin hyvä täti peilistä näkyy. Sitä vitivalkoista tukkaa odotellessa.


perjantai 11. syyskuuta 2020

Satokauden loppusuoralla

Kasvihuoneessa on jo täysi syksy. Tomaattien, kurkkujen ja paprikoiden lehdet alkoivat kellastua elokuussa, kun kylmät yöt ja kosteat päivät jyräsivät päälle. Siitä huolimatta tomaatit jaksoivat tuottaa hyvän sadon, joka hiipunee tämän viikon aikana.

Kävin viikko sitten saksien kanssa kasvien kimppuun selvittääkseni, onko kellastuneen pöheikön seassa taimia, jotka eivät enää mitään tuota. Parit kurkut ja tomaatit heitin pois, kun niissä ei ollut enää raakileita, ja saksin muista kasveista latvoja ja tyhjiä oksia pois. Chileihin ja paprikoihin oli iskenyt jokin minikirva, jota ei paljaalla silmällä (tai ainakaan aikuisnäöllä) erota, mutta tahmea, osittain mustunut kirvan pissa kertoi, että tuholaiset ovat asialla. Capsicumeistakin riivin lehtiä, jotta raakileet saisivat valoa ja ehtisivät kypsyä. Paprikat ovatkin jo hyvässä vauhdissa ja niitä on syöty ja pakastettu urakalla. Viime viikonloppuna ihan sattumalta löydettiin hyvä yhdistelmä, kun heitettiin grilliin metsäsienillä (suppis & mustatorvari) ja fetalla täytetyt paprikat.

Chilit aiheuttavat harmaita hiuksia jo toista vuotta peräkkäin. Viime vuonna ei yksikään lajike ehtinyt kypsyä. Tänä vuonna loppusuoralle on päässyt vain Aji Norteno, kun muut eivät saaneet aikaan edes raakileiden alkuja. Norteno on tehnyt hienot hedelmät, mutta ei niissä väriä ole vielä yhtään. Ensi vuodelle täytyy hankkia takuuvarmoja lajikkeita, jotka ehtivät näillä leveysasteilla kypsyä. Vanha kunnon Joe’s long menee ostoslistalle, jos sitä vielä jostain löytyy – sillä on muuten toinenkin nimi (tai kolmas, kun se on myös Pinocchio’s nose): Whippet’s tail! Vähänkö ihana!

Vaikka syksy lähenee ja korona yltyy, on kuitenkin mieliala ruvennut kohentumaan. No, eipä se koiran kuoleman jälkeen alemmas voikaan mennä. Kutimet on otettu esille, sienimetsässä rymytty (vielä täytyy mustavahakaspaikat käydä kolmanteen kertaan tsekkaamassa. Viime kerralla muutama oli toukkien iloksi jo noussut) ja Jigsaw’s directiltä tilattu iso kasa palapelejä pimeiden iltojen viihdykkeeksi (aikuisnäöllä tosin palapelien tekeminen on nykyään ihan tuskaa). Ja vaikka kasvukausi ei olekaan vielä ohi, on se vanha, kutkuttava fiilis ensi kauden siementilauksista hiipinyt taas mieleen. Mitäköhän ihanaa sitä ensi vuonna söisi?

tiistai 4. elokuuta 2020

Pottutasting 2020

Tänä vuonna kokeiltiin uutuusperunoita ja niiden uutuustuottajaa. Odoteltiin tovi, jotta perunat alkaisivat kukkia sen merkiksi, että mullan alla on mukuloita, vaan eivätpä nuo kukkineet lainkaan. Kellastuivat vain. Kasvilavat eivät tunnu olevan otollisia pottujen kasvattamiselle, kun tuppaavat kuivumaan liiaksi, mutta eipä täällä muutakaan mahdollisuutta ole, kun ei perunoita saa tiukkaan savimaahan edes istutettua.

Tänään koitti suuri pottutasting-hetki. Keitin kahdet mukulat joka lajikkeesta ja sitten istuttiin paremman puoliskon ja voipaketin kanssa ihmettelemään.

Baby Lou (kuvassa vasemmalla) oli raakana omituinen: kun sen leikkasi veitsellä kahtia, se suorastaan rasahti, eikä leikkautunut tasaisesti, toisin kuin kermaiset Apache (keskellä) ja Anya (oikealla). Keitettyinä Baby Lou ja Apache olivat hurjan keltaisia, Anya taas kalvakka.

Baby Loun piti olla salaattiperuna, mutta aika jauhoiselta se tuntui. Maku oli ihan OK, mutta ei mitenkään erikoinen. Ei jatkoon. Apachesta parempi puolisko sanoi heti, että tämä kannattaa paahtaa uunissa, mikä sen tarkoitus onkin. Makua löytyi mukavasti, mutta täytyy uunikokeilun jälkeen katsoa, pääseekö Apache jatkoon. Anya sen sijaan oli miellyttävä yllätys: kiinteän kermainen rakenne säilyi vielä keittämisen jälkeenkin ja maku tosiaan oli hasselnöt och kastanj. Oikein hyvä salaattiperuna, jota voi toistekin kasvattaa.

Edelleen pottumaailman kärkinelikko on Mayan Twilight, Pink fir apple, Asparges ja Epicure.

maanantai 3. elokuuta 2020

Vielä kylvetään

No olipas Bloggerin uusi ulkoasu sekava ja epäintuitiivinen. Täytyi suosiolla palata vanhaan, kun jopa kuvan lisääminen oli tehty hankalaksi.

Sadonkorjuulomaa on vielä viikko jäljellä, mutta eihän tämä ole yhtään lomalta tuntunut, kun elämään jäi yhden kääpiönaukserin mentävä aukko. Arkirutiinit menivät uusiksi astianpesukoneen täyttöä myöten, kun muonavahvuudesta on yksi poissa ja siten myös puolet koirankupeista. Yhden hihnan taktiikka lenkillä on kerrassaan omituinen, kun ei yhtään tiedä, mihin laittaa se toinen käsi. Voi, Kerttu, että me sua kaivataan! Kuuttatoista vuotta ei ihan helpolla pyyhkäistä sydämestä pois.

Sadonkorjuulomalla ei olla juurikaan sadonkorjattu, kun kasvimaat tuntuivat pitävän taukoa koko heinäkuun. Viinimarjat keitin mehuksi ja yhden ämpärillisen perunoita esikeitin pakastimeen, mutta muuta satoa odotellaan vielä. Nyt pavut vasta rehahtivat kunnolla kasvuun, vaikka ovat toukokuun alusta asti olleet kasvimaalla.

Instagramin puolella Nelson garden on ottanut hyvän taktiikan ja muistuttelee uusintakylvöistä. Pari viikkoa sitten kylvin pak choita ja retiisiä ja nyt kehotuksesta laitoin vielä uuden setin retiisiä, ja kun valkosipuleilta vapautui tilaa, kylvin tilalle rucolaa ja pinaattia. Jos lämpöä jatkuu syyskuulle, voi vielä hyvinkin saada niistä satoa. Ensi vuonna täytyisi muistaa rohkeammin esikasvattaa asioita kasvihuoneessa pitkin kesää - nytkin meinattiin jäädä ilman salaattia, kun salaatit alkoivat helteessä kukkia. Kirpat tuntuvat jo häipyneen, joten voisi esikasvattaa kasvimaalle muitakin kaalikasveja kuin kyssää. Edelleen haaveissa on muhkea pak choi -sato.

Tattikausi alkoi todella aikaisin tänä vuonna, mutta kovin ovat toukkaisia. Uintireissulla löydettiin 6 pientä ja napakkaa tattia ja alettiin jo haaveilla tattilasagnesta, mutta kotona paljastuivat kaikki aivan toukkaisiksi, joten mitään niistä ei päässyt ruokapöytään. Eilen samoiltiin pari tuntia ihanassa metsässä hienon erämaajärven tuntumassa kurkien huutoja kuunnellen, ja sieltä löytyi pari kiloa toukattomia tatteja - ja monta kiloa niitä toukkaisia.

Seuraavaksi odotellaan maissisatoa, joka onkin tänä vuonna hyvä, kun helle helli maissintaimia. Myös kurpitsat ovat tykänneet lämmöstä, ja jahka se joku ärsyttävä lintu lakkaa nokkimasta kurpitsan alkuja, ehkä saadaan maistettavaksi Musquée de Provence.

torstai 23. heinäkuuta 2020

Punajuurihurmos

… mutta ei minulla, vaan hänellä
<-
Metsäkauriiden määrä on täällä lisääntynyt viime vuosina, mutta olemme eläneet ihan sulassa sovussa heidän kanssaan ja ihastelleet kevätbambeja, kun ovat kiltisti pysytelleet tuossa alapihalla. Tänä aamuna olikin sitten rivakampi herätys. Hain kasvimaalta salaattia leivän päälle, ja samassa rymisteli kauris talon kulman takaa. Bambit pällistelivät viinimarjapensailta. Vielä siinä vaiheessa hymyilin, mutta sitten silmäni osuivat syötyyn punajuuren naattiin. Koska kauriit juoksivat pakoon, ajattelin syödä aamiaiseni ensin rauhassa ja sitten vasta pelastaa kasvimaat. Paitsi että kauris tuli takaisin punajuurten pariin. Ja takaisin. Ja takaisin. Perhanan sitkeä elukka! Sitä ei yhtään pelottanut karjuva ja käsiään paukuttava keski-ikäinen pullukka (no, ketäpä pelottaisi), vaan se löntysteli muutaman metrin päähän tuijottamaan ja hiippaili sitten takaisin kasvimaalle. Yhteensä kuusi kertaa ajoin sen pois punajuurten luota.

Lopulta tilanne rauhoittui, ja pullukka pystyi hyvin mielin lähtemään kampaajalle. Chefin kanssa suunniteltiin punajuuriruokaa päivälliseksi, ja kampaajalta tullessa olikin helppo kerätä punajuuret kasvimaalta, kun kauris oli sillä välin käynyt ystävällisesti nyppimässä ne ylös.

Ärsyttävää, jos tuosta tyypistä tulee riesa >:-/ Suippokaalin kävin varmuuden vuoksi sadonkorjaamassa, jottei kauris iske hampaitaan siihen seuraavaksi (suippokaali on kestävä kasvi: ei ollut moksiskaan, kun ruohonleikkurin kanssa peruuttava viherturaaja pyllähti vahingossa sen päälle).

Satoa on tänä vuonna tullut vaihtelevasti. Lehtikaalta ollaan korjattu talteen nippukaupalla. Sipulit nostin jo ylös, kun varret alkoivat kaatuilla. Hyvän kokoisia ja puhtaita olivat, joten ensi vuonna voisi taas istuttaa ne ruukkuun. Hernettä tuli mukavasti, mutta kesäkuun kuivuudessa palot jäivät pieniksi ja siten myös itse herneet. Maku sentään oli tallella.

Peruna kärsii kuivuudesta, kaikesta kastelusta huolimatta. Muutama pieni pottu ollaan maistettu, mutta vielä ei olla päästy pottusesonkiin. Kesäkurpitsaa sen sijaan tulee hurjat määrät, mutta onneksi se on ufokurpitsaa, joka on kiinteälihaista ja siten sopiva grillattavaksi.

Kasvihuoneessa Iznik tekee ahkeraan kurkkuja, mutta Carmen on pettymys: ei maistu juuri millekään ja tekee kovin vähän satoa. Joku instassa kehui Louise-kurkkua, joten sitä täytyy ensi vuonna kokeilla. Tomaatit alkavat nyt kypsyä, Sungold totuttuun tapaan etunenässä. Nyt saisi alkaa auringonpaiste tämän jatkuvan sateen sijaan, jotta tomaatteihin tulisi kunnolla makua.

Kesäloman alkaessa meillä oli strategia: sadepäivänä opetellaan tekemään karjalanpiirakoita, kun kaupasta saa vain niitä sahajauholta maistuvia ovo-lakto-riisipiirakoita, jotka eivät ole karjalanpiirakkaa nähneetkään. Vuonna 1987 olen viimeksi tehnyt karjalanpiirakoita; silloin aidon karjalaismummon opastamana. Nyt mennään soitellen sotaan asenteella "how hard can it be?". Riisipuuro (punaisella maidolla) on jo valmis. Huomenna päräytetään ruistaikina pastakoneen läpi ja aletaan rypyttää.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Allit kiinteiksi

Viimeinkin ollaan siinä pisteessä, että kaupan vihannesosasto voidaan laittaa säppiin. Vielä juhannukseksi tankattiin kaupasta kurkkua ja tomaattia, kun en huomannut, että Iznik jo hedelmöi lehtiensä suojissa. Täytyy tänään tehdä kaupan kurkusta urakalla lisukkeita, jotta päästään nauttimaan omista kurkuista. Esikasvatetut salaatit ja kyssät tuottavat satoa. Tämän kauden kyssä, Delicacy white, on kyllä todella hyvän makuinen ja tekstuuriltaan mehevä. Kohta lautaselle pääsee myös kesäkurpitsa, joka tosin tekee omituisen pieniä hedelmiä. Lehtikaaltakin voi jo syödä. Sekä cavolo nero että kaunis Emerald ice ovat muhkean kokoiset, eikä niissä näy kaaliperhosen tai -koin toukkia.

Kirpat sitten löysivätkin tiensä kasvimaille, mutta onneksi ihastuivat kiinankaaliin ja jättivät muut kaalit rauhaan. Täytyy ruveta kasvattamaan niille kiinankaalta joka vuosi hämäyskasviksi.
Juuri kun menin ottamaan kuvaa, kasvihuoneesta räpiköi ulos pikkuvarpunen :-D
Satokausi on siis käynnissä, ja kohta pääsee aloittamaan säilömisrumban, vaikka viimevuotista satoa on vielä hyvin pakastimissa. Lämpimän talven jäljiltä on pakastimet sulattamatta, joten ei millään haluaisi niihin vielä uutta satoa laittaa, mutta karhunlaukkapeston kohdalla teimme poikkeuksen, kun karhunlaukan lehdet alkoivat jo kellastua. Ai että siitä tulee ihanaa pestoa cashew-pähkinöiden kanssa.

Vaikka kesäkuu on ollut ihanan lämmin, on kuivuus ollut melkoinen riesa. Kaikki itää todella laikukkaasti, eikä pinaatti suostunut itämään lainkaan. Retiisit ja korianteri innostuivat vain kukkimaan, eikä tuottamaan satoa. Parempi puolisko osti kasvimaille tehokkaan kastelulaitteen, mutta kurpitsat ja kesäkukkaset täytyy kastella käsin. Koko ajan saa olla täyttämässä ja kantamassa kastelukannuja, etenkin kun joku pöhkö kylvi kesäkukkaruukut niin täyteen kukkasia, että ne imaisevat veden sekunnissa. Jotta Kangasalan vesilaitos ei ihan miljoonavoittoja ala tahkoa, olen ottanut myös tavaksi tyhjentää koirien vesikupin, teenkeittoveden ja sous vide -veden jämät sadevesitynnyriin ja käyttää ne sieltä kukkien kasteluun.

Eilen pyörälenkillä Orivedellä kauhisteltiin rutikuivia, halkeilevia peltoja, joihin selvästi oli jotain kylvetty, mutta ei niissä mitään kasvanut. Väkisinkin tuli mieleen, mikä mahtaa olla tämän ja ensi vuoden ruokatilanne, kun sekä korona että kuivuus vaikuttavat viljelyyn - ensiksi mainittu jopa koko maapallolla. (Oli kiva tulla rankalta pyörälenkiltä kotiin, kun mummokoira oli kakannut matolle ja sitten kävellyt useaan otteeseen pökäleiden päältä ja kakkaisilla tassuilla tassutellut pitkin vastapestyjä mattoja >:-/ Raikastavan rosén sijaan käteen päätyi rätti.)
Kuvan bambi ei liity kakkakatastrofiin

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Sisäpiiritietoa

Instagramissa marmatin, kun ei Pirkanmaalta löydy yhtä hulppeaa yrtinostopaikkaa kuin Liedon kukka ja puutarha (on siellä upea kukkavalikoimakin). Taas tuli yksi syy fanittaa Liedon kukkaa ja puutarhaa: he ystävällisesti kertoivat, että Lempäälässä heidän asiakkaitaan ovat Nurmen puutarha (joka lienee Ojanperän puutarha), Taiminen ja Jokila. Täytyy viimeistään kesälomalla suunnata noille puutarhoille ihmettelemään. Ojanperällä on näköjään verkkokauppakin ja sieltä saisi kuolemattomuuden yrttiä ja ananassalviaa. Hmm... Ennustan mopon lähtevän käsistä.

Kasvimaalla alkaa olla jo vipinää, tosin lautaselle päätyy toistaiseksi vain salaattia, ruohosipulia, karhunlaukkaa ja yrttejä. Tuosta isosta lipstikkapuskasta voisi tehdä lounaaksi lipstikka-sinihomejuustokeittoa (sipulia, lipstikkaa, kasvislientä, kermaa, sinihomejuustoa).

Se, mikä tänä vuonna hämmästyttää kasvimaalla on kirppojen puute :-0 Normaalisti meillä on kirppoja järjettömät määrät, eikä rucolaa tai pak choita voi ajatellakaan kasvattavansa kasvimaalla, kun ne re'itetään jo sirkkalehtiasteella, eivätkä siitä enää kasva. Kerran yritin hämätä kirppoja istuttamalla lehtikaalta kesäkukkien joukkoon, mutta eivät ne siitä hämääntyneet lainkaan, vaan rei'ittivät kaalin niin, ettei siitä enää ruuaksi ollut.

Kaiholla muistelen yhtä kesää, jolloin meillä kasvoi suuret määrät pak choita, jota parempi puolisko wokkasi kesäkeittiössä - wokattu pak choi kun on parsan jälkeen suurinta herkkuani. Silloin ei kirpat olleet vielä löytäneet tietään meidän kasvimaille. Tänään silmät osuivat Tokmannilla pak choin siemenpussiin, joka lähti saman tien mukaan. Jospa viimeinkin saisi tuota ihanuutta kasvamaan taas.

perjantai 29. toukokuuta 2020

Elämä pelastettu!

Maaliskuun puolivälistä asti on parempi puolisko joutunut katsomaan lökövaatteissa kulkevaa, meikitöntä akkaa, jonka tukka on ihme pinniviritelmillä (on mulla kyllä ollut koronakorviskampanja: joka päivä erilaiset korvikset korviin. Edes vähän beautificationia). Tänään asia muuttui (tai on mulla ne lökövaatteet edelleen). Uskaltauduin kampaajalle ja sain puolessa tunnissa uuden tukan. Lisäksi koin oivalluksen: kun kampaaja ei osaa suomea, ei hän myöskään puhu mitään. Näin Olga sai uuden vakiasiakkaan. Tyylikkään tukan innoittamana marssin vielä paikalliseen kemppariin ja ostin meikkejä. Kyllä se tästä (olettaen, että en saanut koronatartuntaa. Olgalla kyllä oli suojamaski ja käsidesiä, ja kempparintädin kanssa pidettiin kunnon suojaväli).

Kasvihuone on kokenut suuren ulkoistuksen. Kurpitsat, kesäkukat ja kaalit pääsivät loppusijoituspaikkoihinsa, ja ylijäämätaimet matkasivat protonhakumatkalla toimistolle kollegoja odottamaan. Kasvihuoneessa on vielä 12 kyssäkaalintainta odottamassa sopivia lokosia kasvimaalta.

Viime vuoden syyskylvöt eivät odotetusti onnistuneet. Vain promille siemenistä pääsi sirkka-asteelle. Loput vei koko talven sahannut lämpötila. Kevätkylvötkin ovat melko laikkuisia, joten eilen tein paikkauskylvöjä. Lisäksi kasvimaita kurittaa joku, oletettavasti lentävä ötökkä, joka syö reikiä lehtiin. Sekä naapurin lihava kissa, joka tykkää tallustella kasvilavoissa. Luulee niitä varmaan vessakseen, mokoma toksoplasmoosihirviö >:-/

Koska tällä ilmastolla ei ole syyskylvöihin pomminvarmaa luottamista, täytyy ensi keväänä uskaltaa laajentaa esikasvatusrepertuaaria kasvihuoneessa. Tänä vuonna kylvin sinne salaattia ja sain 3 muhkeaa tainta, joita voi jo ruveta käyttämään. Moni tuntuu esikasvattavan punajuurta, joten sitä voisi kokeilla, samoin kuin pinaattia. Ehkä fenkoliakin?

Seuraava ulkoistus koskee sisäkasveja: donkkaan ulos sellaiset viherkasvit, joilla on huono feng shui. Saavat koristaa kesäkukka-asetelmia pakkasiin saakka. Ja koska öiden pitäisi tästä lämmetä, voisi viimein piipahtaa Nihtilän puutarhassa hakemassa loput kesäkukat. Sitten vaan biksut päälle ja akkainlehden kanssa aurinkotuoliin (oikeasti edessä on järjetön kastelu-urakka, sillä Honkkarin multa on ihan höttöä. No, haba kasvaa...).

perjantai 15. toukokuuta 2020

Kesä pelastettu!

Vaikka lunta on tullut jokaisessa olomuodossaan tänään koko päivän, on keittiötarhurilla onnenpäivä. Olen onnistunut kehittämään itselleni vakavan oliiviyrttiaddiktion, eikä tietenkään asiaa yhtään auta, että a) sitä ei saa ostettua netistä ja b) kukaan ei myy sitä Pirkanmaalla. Viime vuonna kollega oli nähnyt sitä myynnissä Tammelan torilla, mutta kun minä ehdin paikalle, oli oliiviyrtit tietysti loppu. Vannotin koko tiimiä, että jos ikinä oliiviyrtti osuu kohdalle, niin sitä on minulle ostettava, mutta eihän sitä kukaan viime vuonna missään nähnyt, paitsi yksi kollega kaverinsa terassilla, mutta ei varastanut sitä kuitenkaan minulle, vaikka ihan hyvin olisi voinut.

Mietin, että tänään lomautuspäivänä laitan anelumeiliä Liedon kukkaan ja puutarhaan (yrtti-ihmisen taivas), josko voisivat lähettää oliiviyrttiä postitse. Sattumalta eilen illalla kuitenkin aukaisin Instagramin, ja siellä Honkasen puutarha vinkkasi, että yrttejä olisi saatavilla, mm. oliiviyrttiä. Vannotin parempaa puoliskoa, että heti aamusella lähdetään yrttiä jonottamaan. No ei lähdetty, kun lunta tuprutti niin, että maassa oli paksu valkoinen kerros, ja autossa kesärenkaat.

Lounasaikaan pyry taukosi, joten pääsimme huristamaan Honkaselle. Parku meinasi päästä, kun yrttipöydällä ei ollut ainokaistakaan oliiviyrttiä. Parempi puolisko metsästi myyjän, joka lupasi, että kasvihuoneesta sitä löytyy. Jes! Siinä vaiheessa uskalsin jo katsoa yrttipöytää tarkemmin. Puolison himoitsemaa curry-yrttiä, kirjolehtifanaatikon kirjavalehtistä salviaa, anisfanin lakritsiyrttiä ja pöydän nurkkaan piilotettuna lippiaa, eli sitruunaverbenaa. Täydellinen setti! Kasvihuoneessa kasvaa basilikaa ja timjamia, ja kasvimaalla lipstikkaa, rakuunaa ja minttua. Ei meiltä tänä(kään) kesänä makua puutu.

Kun yrtit on hoidettu, seuraava ponnistus olisi varata aika kampaajalle. Koronakutrit ovat kasvaneet jo sen verran, että ovat suorastaan ympäristöhaitta. Tilanne on kuitenkin tuplahankala, sillä kampaamoissa ei ole nyt lehtiä saatavilla. Jotkut kampaajat (eivät todellakaan kaikki) sentään ovat ymmärtäneet, että jos asiakas ottaa lehden, ei asiakas halua keskustella tyhjänpäiväisyyksiä. Kun lehtiä ei ole, kampaaja tuskin pysyy tuppisuuna. Argh!

perjantai 8. toukokuuta 2020

Plantaasi viljelysvapaan jäljiltä

Keski-iän ylitys alkaa ihmisellä tuntua. Tämä viikko on ollut viljelyslomaa, ja joka paikkaa kolottaa. Ensin haettiin peräkärryllinen multasäkkejä, sitten lapoin 900 litraa multaa kasvihuoneen roskiksiin. Seuraavaksi kyykin laittamassa tomaatit, paprikat ja chilit loppusijoituspaikkoihinsa. Ja kun sekään ei muka riittänyt, poljettiin kylmiltään Kangasalle ja takaisin. Viimeisessä mäessä täytyi jo taluttaa pyörää.

Iso projekti oli myös kuvassa näkyvä kompostiasema, joka on luova sekoitus tontilla lojuneesta kattopellin palasta ja vanhan kasvihuoneen harkkoperustuksesta. Tulivatpahan jämäpalat hyötykäyttöön, ja nyt on helpompi hoitaa komposteja, jotka ennen sijaitsivat kirsikkapuun uumenissa ja kasvihuoneen takana.

Vanhat kasvilavat purettiin viime syksynä ja tällä viikolla ne kunnostettiin uusiokäyttöön. Samalla niiden pohjalle sai tyhjennettyä kompostorin, joka pääsi uudelle paikalleen.

Lomaviikko on onneksi ollut aurinkoinen ja melko tuuleton, joten parempi puolisko on saanut vaihdettua kasvihuoneen rikkinäisiä pleksejä.
Melkoinen ero laadukkaalla ja luokattomalla (= kattoluukku) kennolevyllä
Äsken käytiin kastelemassa kasvimaat, ja siellä jo itää perunat ja retiisit (ja vuohenputki...). Syyskylvöistä ei näy muuta kuin parit valkosipulin piipot, eikä ihme, kun talvi oli mitä oli. Varmaan siemenet alkoivat itää mullan alla ja pakkanen nitisti idut.

Mutta hei, mennääs kasvihuoneeseen!
Mullipöydällä kasvaa kiinankaali, kyssäkaali, cavolo nero, rucola ja sinappi. Timjami talvehti ruukussa!
Taimihyllyissä on suippo-, puna- ja parsakaalta, papuja, maissia, yrttejä ja salaattia.
Chilit ja paprikat itivät huonosti, eivätkä kasvaneet mihinkään suuntaan, mutta ehkä ne tuosta piristyvät. Etualan peruna on jo melkoisen muhkea. Takaosassa "kasvavat" kurkut, joista osa sai täkyä pakkasesta ja osa ei vaan idä kunnolla. Pitäisi oppia olemaan ostamatta Impectan siemeniä, kun niiden kanssa ei mikään onnistu.
Tomaatitkin ovat vielä hailuja, mutta kyllä niissä kunnon vihreääkin näkyy. Kameleonttilehti talvehti jo toistamiseen. Kurpitsat itivät hyvin.
Kesäkukat taitavat kukkia ennen kuin päästään kesään asti :-D
Taas ollaan tässä vaiheessa, ettei kasvihuoneessa mahdu liikkumaan. On se vaan mahtavaa :-)

torstai 30. huhtikuuta 2020

Kylvöt tehty!

Näin sitä ihminen autuuksissaan unohtaa asioita. Katselin pihalla miten sieltä täältä nousi jotain kasvia ja mietiskelin, että mikähän tuo oikein on. Kyllä se vuohenputki sieltä viimein mieleen putkahti. Ainakaan tämä ”talvi” ei ole sitä kurittanut, kun näyttää suorastaan kukoistavan joka paikassa.

Viime viikolla alkuviikosta tasoittelin kasvimaiden pintaa ja totesin, että multa on jo sula ja lämmin. Vaikka olin ajatellut viettää perinteisen vapun kasvimaakylvöjen parissa, päätin aikaistaa kylvöt siltä varalta, että tämä jo 7 kuukautta kestänyt lokakuun sää pyryttää vappuna lunta. Siemenet, perunat ja sipulit menivät multiin, mutta varuilta peittelin ne paksuilla kerroksilla harsoa. Terminen kevät kun ei ole vieläkään alkanut Pirkanmaalla - eilen tuli 3-4 cm lunta ja tänä aamuna oli -7C.

Syyskylvöt vähän jännittävät, sillä vielä ei mitään näy – ei edes valkosipulin piippoja. Kyllä harmittaa isosti, jos ei tänä kesänä saada oman maan valkosipulia. Mutta eipä ole mikään ihme, jos tässä ikuisessa lokakuussa on kylvöt lähteneet jossain vaiheessa itämään ja sitten pakkanen on nitistänyt ne.

Kasvihuoneessa melkein kaikki kukoistaa, mitä nyt yksi kurkuntaimi otti osumaa pakkasesta, kun kuplamuovi oli pudonnut sen päältä, eikä yksikään Butterbush-kurpitsa ole itänyt. Muut kurpitsat siirsin jo isompiin potteihin, ja sama on kohta edessä esikasvaneilla pavuilla.

Paprikat ja chilit on vielä törkeän pieniä. Saas nähdä tuleeko niistä lainkaan satoa. Tomaateista suurin osa on todella hailuja hujoppeja, joten ne pitää saada piakkoin kasvihuoneeseen loppusijoitukseen. Onneksi ihmisellä on alkamassa ensimmäinen kesälomaviikko, joten aikaa riittää mullan roudaamiseen paikasta A paikkaan B. Lisäksi pitäisi rakentaa uusi kompostiasema, hakettaa satamiljoonaa oksaa ja kunnostaa muutamat, vanhat kasvilaatikot.

Tontin perukoilla oleva, talon rakentajilta aikoinaan jäänyt valtava viemäriputki innoitti miettimään, josko raksavastaava saisi siitä sahattua pätkiä, joita voisi käyttää kylvöihin. Kauniitahan ne eivät ole, mutta eipä se maassa makaava putkikaan silmiä hivele. Johonkin tontin nurkkaan ne voisi asetella ryhmäksi, mutta sillä tavalla, että pysyvät piilossa julkisuudelta.

Sitten ruvetaankin suunnittelemaan kesän kukkaostoksia.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Pitkät perjantait ja tavoitteet

Pääsiäinen vaihtui jouluun
Niin ne koronan aallot iskivät tänne Kangasalan perämetsiinkin, ja henkilöllä on edessä 2,5 kk pitkiä viikonloppuja, kun perjantaisin pitää olla lomautettuna. Ihan hirveästi ei harmita, koska eletään kohta parasta puutarha-aikaa (jahka tuo lumentulo viimeinkin loppuisi! Normaalisti Pirkanmaalla alkaa terminen kevät maaliskuussa, mutta kohta ollaan jo huhtikuun puolivälissä, eikä keväästä ole tietoakaan), mutta voi jeeveli, mikä byrokratia taas alkaa! Pitää ilmoittautua työttömäksi ja lähettää sen satamiljoonaa lippulappua joka paikkaan. Järjetön härdelli.

No, onpahan sitten enemmän aikaa saavuttaa koronaeristyksen tavoitteet: otsatukan kasvattaminen pois, vanhan huulirasvan ja hajuveden käyttäminen loppuun. Voi vaikka istua sohvalla tukkaa kasvattamassa ja turautella hajuvettä ylleen.

Säästä huolimatta kasvihuoneessa on jo täys rähinä päällä. Kesäkukkakylvöt ovat itäneet, samoin peruna, timjami ja salaatti. Kaalikasvit ovat jo niin isoja, että ne pitäisi koulia omiin potteihinsa, mutta kylmä ilma pitää puutarhurin sisätiloissa ja multasäkit jäässä. Kurkut, kurpitsat ja maissit menivät kylvöön viime viikolla. Vielä pitäisi basilikaa kylvää ruukkuun, mutta sitä ei voi tehdä ennen termistä kevättä, koska basilika ei kylmässä kasva. Tomaatit, chilit ja paprikat ovat käyneet vasta pariin otteeseen kasvihuoneessa, kun kylmä ilma tai raivoisa tuuli ovat olleet esteenä (saman kohtalon koki pyöräily: haaveilin, että tehdään töiden jälkeen pieniä pyörälenkkejä, jotta saadaan rapakunto kohotettua, mutta eihän tuolla tarkene).

Lämmintä keliä odottavat myös vanhat kasvimaalaatikot, jotka pitäisi kunnostaa ennen toukokuun kylvöjä. Osa niistä oli jo pahasti lahonnut, joten uusiakin laatikoita tarvittaisiin, jahka niille ensin keksisi paikan. Vanhaan lokaatioon olen ajatellut perustaa kompostikeskittymän, johon tulee sekä kasvikompostorit että ruokakompostori, jotka ovat nykyisin liian hankalasti tavoitettavissa rehottavien kirsikoiden takana.

Että vois se kevät jo viimeinkin alkaa!

perjantai 10. huhtikuuta 2020

Mää kans - ruoka-aakkoset

Koronalounas: kuhaa juurileivällä ja tilliöljyä
Hannele keksi niin ihanan idean, että se oli pakko copy with pride, kuten eräs edesmenneen Nokia Mobile Phonesin johtaja sanoi. Tässä siis meikäläisen ruoka-aakkoset:

A

Assam. Aamutee. Rakastan vahvaa teetä – niin vahvaa, että se pitää yorkshirelaisen kaivosmiehen liimattuna kattoon. Brittikollega diilaa Suomeen tullessaan Tescon vahvinta teetä ja väittää, että ”it will make hair grow on your chest”. Vielä ei kasvustoa näy, tosin tällä aikuisnäöllä ei kyllä mitään erottaisikaan. Assam Mokalbari on parasta, mitä Suomesta löytyy, eikä nykyään enää tarvi Helsingin Stockalle asti lähteä, kun sitä saa Tampereen Mokkamestareilta ja Ratinan Take T:stä. Edelleen myyjät hämmästyvät, kun tilauksena on puoli kiloa Mokalbaria. Mutta kun on heavy user, niin on heavy user.

B

Blinit. Ja niiden myötä sesonkiruokailu. Miten ihanaa on odottaa alkuvuodesta ensimmäisiä mateita. Sitten alkaa blinikausi ja savustuskausi, ja pikkuhiljaa kauppoihin saapuvat varhaiskaalit. Loppukeväästä pillitetään ilosta, kun saadaan parsapenkistä ihanan raikkaita parsoja. Kesällä syödään oman pihan sadosta tehtyjä salaatteja ja grillataan sekä odotellaan villilohikautta, syksyllä siirrytään juureksiin, pyöritetään urakalla oman maan punajuurista lindströmpullia, ja hirvestyskauden myötä starttaa pataruokakausi. Sitten kuvioihin tuleekin jo jouluhömpötykset.

C

Chili. En ole tulisen ruuan ystävä, joten kasvatan mietoja chilejä. Chilin aromi vaan on niin hieno.

D

Demo. Henkilön ensikosketus fine diningiin. Jo eka lusikallinen valkopapukeittoa, jonka pohjalla oli paahdettua paprikaa, pilasi normiravintoloissa syömisen lopuksi ikää. Fine diningia ollaan harrastettu sittemmin useassa eri paikassa, mutta ei ole vastaan tullut Demon voittanutta. Ja sitä paitsi hei, Tommi Tuominen <3

E

Epicure. Jos 80- ja 90-lukujen totaaliperunakieltäytyjälle olisi sanottu, että 30 vuotta myöhemmin kasvatat perunaa ja tilaat sitä jopa ulkomailta, olisi teini/varhaisaikuinen pöyristynyt. Puolustuksekseni on sanottava, että perunoissa on valtava lajikkeiden kirjo, joten enää ei tarvitse pupeltaa mautonta Timoa, vaan voi upottaa haarukkansa makeaan Epicureen tai pähkinäiseen Pink fir appleen.

F

Fisut. Ilman lihaa voisin vallan hyvin elää, mutta kalaton elämä olisi ankeaakin ankeampi. Valitettavasti kalatonta elämää joutuu välillä viettämään, sillä tuoreen kalan saaminen on kiven alla. Kangasalan K-kaupasta hamstraamme ihanan Konstan sinne tuomia kuhia, ja välillä piipahdamme Tampereen kauppahallissa hakemassa kassikaupalla Nygrenin kaloja. Paras kala on kuitenkin savustettu, Ullavanjärvestä nostettu ahven. Ei ole muissa kaloissa niin hienoa makua.

G

Gurka. Eipä olisi uskonut, mikä ero on kaupan kurkulla ja oman kasvihuoneen kurkulla. Omassa on makua kuin pienessä kylässä. Kauden ensimmäiset kurkut solahtavat salaattiin, sitten tyrkkääntyvät tzatzikiin ja lopuksi etenevät etikkaliemeen säilöön talven varalle.

H

Halsterikala. Mikä ihana keksintö! Fiksu auki, suolaa, yrttejä ja sitrusta maha täyteen ja grilliin. Seuraksi halsteriin voi heittää oman maan kasviksia, kuten esimerkiksi punasipulia. Voi nam!

I

Il Pantano romanesco. Italialaiset tomaatit ovat tämän viherturaajan heikkous, etenkin costoluto-tyyppiset. Makua on vaikka muille jakaa ja lisäksi ne käyvät sekä tuorekäyttöön että lämpimiin ruokiin. Tomaattikastiketta tulee kesällä keitettyä litrakaupalla, mistä tietysti oma makuaisti on pilaantunut niin, etten enää voi sietää tölkkitomaattien makua.

J

Juurileipä. Parempi puolisko on jo vuosikausia tehnyt viikoittain juurileipää, eikä meillä kaupan leipää enää käytetä, muuta kuin saaristolaisleipää jouluna graavikalan alustana. Joka ikinen aamu kumpikin huokaa, miten hyvää voi leipä olla. Uusi törkeän kallis höyryuuni on tehnyt leivistä entistäkin kuohkeampia ja ihanan paahtuneita. Ja jos hetkiseksi mennään alatyyliseksi, niin juurileipä ei lainkaan ilmavoita suolistoa, minkä huomaa hyvin heti, kun erehtyy kaupan leipää maistamaan.

K

Kirkkaat. Ja nyt ei puhuta juomista. En ole koskaan ymmärtänyt hinkua hukuttaa kalat ja sienet maitotuotteisiin. Meillä kala- ja sienikeitot tehdään kirkkaaseen liemeen.

L

Liemet. Edelleen kiitämme Sauvajyvästä, joka innosti kokeilemaan liemien tekoa. Se nosti ruuanlaiton aivan toiselle tasolle. Ei tarvitse turata keinotekoisten ja ylisuolaisten kuutioiden tai fondien kanssa, kun pakastimessa on tuoreista aineksista keitettyjä liemiä. Niistä syntyy pikaisesti keitto tai maukas risotto. Liemet ovat myös hyvä hävikintappotuote, kun niihin voi upottaa nahistumassa olevat kasvikset ja liottaa irti viimeisetkin rippeet luista ja ruodoista. Liemen siivilöinnistä jäljelle jäänyt mössö päätyy meillä koirien kuppeihin, ja paljaat luut & ruodot pääsevät elävöittämään kompostia.

M

MKL. Rakastan lukea reseptejä, mutta innostavinta on MKL-kokkaus eli Mitä Kaapista Löytyy. Kaapissa toki on aina pastaa, Lidlin hyvää munanuudelia, ulkokanan munia, voita ja parmesaania, joista saa jo bileet aikaan, mutta välillä on seassa eksoottisia pussin- ja purkinpohjia, joista tulee kehitettyä ”fantasiaruokia”. Pakastimet meillä pursuaa oman kasvimaan antimia ja hävikistä pelastettuja, punalappuisia luomubroilerin osasia, joista saa pikaisesti keiton, padan tai ”peltiruuan”.

N

Naposteet. Vaikka ihminen on jo tukevasti yli keski-iän, en ole pystynyt luopumaan juustonaksuista, tuosta naposteiden aatelista. Mikä sen ihanampaa työviikon päätteeksi kuin lösähtää sohvalle akkainlehden, juustonaksupussin ja punkkulasin kanssa (valkkari ei sovi juustonaksuille). Juustonaksuihin liittyy myös toiseksi noloin Alko-kokemus, kun parempi puolisko kysäisi innokkaasti apuun tulleelta myyjältä, mikä punkku sopisi juustonaksuille. Se noloin on se, kun takin alla ollut kietaisumekko päätti epäkietaista itsensä keskellä Stockan Alkoa.
Naposteiden ystäviä ilahduttaa Historian sipsien rapinaa -blogi, ja eläkeasunto etsitään ehdottomasti Luhalahden Sipsiön kylästä.

O

Oliver. As in Jamie. Tuo ihana mies, jolle kaikki maailman naiset ovat kiitollisia. Näytti miehille, että kokkaaminen on hauskaa ja rentoa puuhaa, eikä mikään nolon ämmämäinen harrastus. Vielä vuosienkin jälkeen meidän pizzapohja tehdään Jamien ekassa kirjassa olleella ohjeella ja kesällä nautitaan uunilohesta, joka lepää oman puutarhan antimista tehdyllä papu-, kirsikkatomaatti- ja basilikapedillä.

P

Pavut. Pensaspapu Ferrari, salkopapu Fasold, härkäpapu The Sutton. Jälleen yksi sato, mitä tulee odotettua hartaasti. Kesän ruokapahe on ryöpätyt Ferrarit + pasta + voi + basilika + parmesaani. Ah! Kuivattuja papuja ei olla juurikaan käytetty, kun tuppaavat olemaan kurkkuun takertuvan jauhoisia, mutta Punnitse ja säästän (vai mikä Itspure se nyt viimeksi olikaan) loppuunmyynnistä ostettiin kuivattuja papuja, jotka osoittautuivat hyviksi. Parempi puolisko löysi YouTuben syövereistä erikoisen peltiruuan, johon tuli voipapuja, tomaattikastiketta, fetaa ja hervoton määrä tilliä. Se menee kokeiluun seuraavaksi.

Q

Quiche Lorraine. En ole piirakoiden ylin ystävä, mutta paremman puoliskon vanhan, ranskalaisen piirakkakirjan ohjeella tekemä Quiche Lorraine on taivaallisen hyvää.

R

Rakuuna. Hyvä osoitus siitä, miten maku muuttuu. Aiemmin kumpikin oudoksuttiin kasvimaalla kasvavan, venäläisen rakuunan makeahkoa makua, mutta vuosien saatossa siitä on tullut suosikki, jota pakastetaan pitkän talven varalle.

S

Sienet. On kyllä pyhäinhäväistys niputtaa sienet näin laajan yläkäsitteen alle, kun sienissä on niin valtavasti eri makuja, mutta tällä mennään. 18 vuotta sitten muutettiin huikeiden sienimaastojen ääreen ja siitä se sienihulluus alkoi. Pohjanmaan köyhien sienimaiden kasvatti hämmästyi löytäessään ekat kanttarellinsa ja suppilovahveronsa. Sienikirjoja luettiin ahkeraan, ja anoppi kävi kädestä pitäen näyttämässä kehnäsienet ja tatit. Lankomies tutustutti mustavahakkaaseen. Omatoimisesti tunnistettiin kuusiherkkusieni, ja pari vuotta sitten rakastuttiin sikurirouskuun.

T

Tilli. Kesäaamujen ihanuus on käydä kasvimaalta napsimassa tilliä aamiaismunien päälle. Oman kasvimaan tillissä on melkeinpä kieltä kipristävän voimakas maku. Yrttien aatelia.

U

Uusioruoka. Ruokahävikki on meillä melkeinpä nollassa, kiitos järkevien annoskokojen. Jos jotain jää yli, se syödään seuraavana päivänä lounaaksi. Jos jämiä on liian vähän lounaaseen, tehdään niistä aamiaismunakas tai iltapäivän pastakastike – näihin kun saa käytännössä uppoamaan mitä vain.

V

Väyryset. Poliittisesti korrektimmalta nimeltään lakunaamat. Ei ole sen parempaa irtokarkkia keksittykään.

W

Wine. Virkistävä valkoviini, raikastava rosé, juustonaksupunkku. Harrastan perinteisiä paheita: viini, laulu (laulan koirille ja keksin itse sanat) ja naiset (= tyttökoirat).

X

Koska mikään sana ei ala X:llä (paitsi XO sauce. Kyllä, fanitan Master Chef Australiaa), otan tähän omavalintaisen aakkosen, joka on tietysti P niin kuin puutarha. Mikä sen hienompaa, kuin seurata, miten ruoka kasvaa, etenkin kun siemenestä kasvattamalla saa lautaselleen sellaisia lajikkeita, mitä ei kaupoista eikä toreilta löydy. Eikä kasvisten sokerit ehdi muuttua tärkkelykseksi, kun matka kasvimaalta lautaselle mitataan metreissä.

Y

Yrtit. Miten sitä ennen vanhaan edes voitiin ruokaa laittaa, kun yrttejä ei ollut keksitty! Pippurinen basilika ja punajuuri. Parfyyminen meirami ja herkkutatti. Korianteri ja ceviche. Salvia ja voi. Tilli ja uudet perunat. Ruokalautanen olisi niin paljon köyhempi ilman yrttejä.

Z

Zaa’atar. Kasvisten syönnistä on tehty jotenkin korkeampaa matematiikkaa. On kuulemma niin vaikeaa lisätä kasvisten määrää lautasella. Toki onkin, jos se kasvis on he-ma-paa, tms. pakastesellua tai jos on tottunut hautaamaan kasvikset maitotuotteeseen. Kun tässä maassa kasvukausi on lyhyttäkin lyhempi, eikä maukkailla kasviksilla voi brassailla kuin pari kuukautta, täytyy katse suunnata merta edemmäs. Mallia pitää ottaa Lähi-Idästä, Aasiasta tai Intiasta ja laittaa mausteet kehiin. Kaikki maistuu paremmalta, kun niihin lisää kookosmaitoa, korianteria ja limeä, tai hyvää currytahnaa. Zaa’atar, sumakki tai inkivääri eivät ole koskaan pilanneet ruokaa.

Å

Ålandspannkaka. Makumuisto vuosien takaa, jolloin pikkusisko soitti Eurovision nuorten solistien kilpailussa Växjössä Ruotsissa. Olin mukana huoltajana ja kirjoitin harjoitusten aikana gradua (apua, tästähän on jo 26 vuotta aikaa!). Yhdellä illallisella saatiin jälkkäriksi ålandspannkakaa, joka oli järisyttävän hyvä yhdistelmä vaniljaa, riisiä ja vadelmahilloa. Samalla illallisella tarjottiin savusilakkaa, mikä aiheutti ei-pohjoismaisille ulkomaan eläville vatsavaivoja (kaikkea sitä muistaakin...).

Ä

Äyriäiset. Jo 70-luvulla, kun ensimmäiset tölkkiäyriäiset saapuivat Suomeen, ihastuin katkarapuihin ja simpukoihin. Ihka ensimmäinen tilaamani pizza (Ylivieska, 80-luvun alku) oli Frutti di mare. Eikä äyriäishimo ole siitä laantunut. Farangin vihersimpukat, Italiassa syödyt fritto mistot ja kolinapastat (= pastassa niin paljon simpukoita, että syödessä kuuluu kova kolina), aaahhh…

Ö

Ölkurbis. Kurpitsansiemenöljy, mikä ihana makukokemus. Itse kurpitsalajike on valitettavan mauton, mutta sen siemenistä saa tehtyä ihmeitä.

perjantai 20. maaliskuuta 2020

Pottu ämpäriin ja menoksi!

Viimeinkin koitti päivä, jolloin ei tuullut, ei satanut, eikä ollut jäätävän kylmä, joten pääsimme liimaamaan kasvihuoneeseen uusia kattopleksejä. Paitsi että ensimmäisen jälkeen loppui liima. Totesin paremmalle puoliskolle, että liimaa on lähdettävä pikimmiten hakemaan, ennen kuin koronan takia suljetaan rautakaupat. Niinpä uhmasimme sääntöjä ja piipahdimme K-raudassa (missä oli kaikkea kivaa puoleen hintaan. Mukaan lähti jouluvaloporo ja pinkit parvekelaatikot). Vielä seuraavanakin päivänä sää suosi, joten nyt on kasvihuoneessa katto, jei!

Kaalikasvit ovat jo viikon verran oleskelleet kasvihuoneessa tupla- ja kuplamuovin alla ja nyt näyttävät alkavan itää, vaikka ovatkin olleet ilman kattoa pakkasen armoilla. Tänään kasvihuoneeseen päätyi Baby Lou valkoisessa ämpärissään ja kukkamullalla peiteltynä. On kuulemma aikainen lajike, joten ehkä päästään juhannuksena nauttimaan uutta perunaa.

Samalla tuli havahduttua, että nythän täytyy ihan urakalla alkaa kylvää. Yrtit täytyy laittaa itämään, samoin kesäkukkaset. Salaattiakin voisi laittaa kasvihuoneeseen ja tehdä kyssäkaalista uusintakylvöt. Peliväline vielä puuttuu, mutta pyysin synttärilahjaksi käyntiä Honkasen puutarhassa (#supportyourlocal mutta #pidäturvaväli), jossa oletettavasti on jo tarjolla isot säkit multaa.

Ja kuten kuvasta näkyy, minusta tuli kasvivalokäännynnäinen. Kirsikkatomaatit viettivät elämänsä alun siemenestä lähtien kasvivalon alla, ja herraisä, että tuli tummanvihreät ja tanakat taimet. Juuriakin on vaikka muille jakaa. Ei ole tuommoisia taimia tässä huushollissa koskaan nähty. Chef ideoi heti, että talvella laitetaan kaupan yrtit valon alle, ja minä suunnittelen joululomapuuhaksi chilikylvöjä.

Jahka jäätävästä viikonlopusta selvitään, pääsevät tomaatit, chilit ja paprikat kasvihuoneeseen päivähoitoon.

Pysytään terveinä!

lauantai 29. helmikuuta 2020

Neljän sesongin ihme ja muita uutuuksia

Tai eihän tämä mikään uutuus ole, kun on peräisin 1800-luvulta, mutta ilokseni tätä löytyi lähi-Prismasta, joten ei tarvinnut lähteä Ranskaan asti kalaan. Alun perin ihastuin lajikkeeseen jandlseedsillä, jossa se kulkee oikeammalla nimellään Merveille de quatre saisons. Aikoinaan Gardener's worldiä lukiessa koin valaistuksen: buttery on se avainsana mistä tunnistan tykkäämäni salaattilajikkeet, ja tämän ranskalaisen perinnelajikkeen sanottiin olevan  one of the finest butter head lettuce varieties. Ensi kesänä se sitten nähdään.

Toinenkin kauden uutuus tulee Nelsonilta. Näin keski-iän ylittäneenä olen hurahtanut viherkasveihin, joten kun parempi puolisko himoitsi susheja ja Bauhaus mainosti 3 kasvia 2:n hinnalla, suuntasimme plug-in hybridimme keulan kohti Pirkkalaa. Parempi puolisko on jo vuosia puhunut kasvilampuista, mutta itseä ne ovat arveluttaneet, kun ilmankin ollaan pärjätty, eikä luonnonvaloa mikään voita.

Bauhausissa jamppa salaa livahti kasvilamppuosastolle ja nappasi sieltä Nelsonin ledihärpäkkeen ja sille telineen, ja tämän vuoden taimet pääsivät osallistumaan kokeeseen.

Ja kyllähän uusintakylvöt aukaisivat sirkkalehtensä huomattavasti lyhyemmän varren päähän kuin helmikuun pimeyteen kylvetyt isosiskonsa. Väri kuitenkin on edelleen hailakka vihreä, eikä se siitä paremmaksi muutu, ennen kuin taimet pääsevät kasvihuoneeseen.

Tomaateista suurin osa on jo päätynyt isompiin potteihin, mutta chilit ja paprikat eivät kasva mihinkään suuntaan. Itivät todella huonosti, ja jouduin tekemään uusintakylvöjä. Lämpömattoa kehutaan kovasti, ja joka paikassa sanotaan, että siemenet tarvitsevat lämpöä itääkseen, mutta tuntuu, että track record lämpömaton kanssa on huonompi kuin aiemmin - ellei sitten ole aika kullannut muistot. Lämpömatto on siitä salakavala, että päivittäisestä kastelusta huolimatta multa onkin yhtäkkiä kuivahtanut rutikuivaksi, ja veikkaan sen olevan syynä huonoon itämiseen. Toinen syy voi olla pikkukärpäspopulaatio, joka tuli taloon jouluamarylliksen mukana. Hence tuo keltainen liima-ansa keittiön ikkunalla.

Toinen neljän sesongin ihme on tuo #¤%&#"!!:n kasvihuone, joka tuottaa puolet Kangasalan mikromuovista. Kaikki alkuperäiset kattopleksit ja osa seinäplekseistä on hiutunut hileiksi, vaikka kasvarilla on ikää vain 4 vuotta, eivätkä ole siten enää kestäneet pientäkään lumen painoa saati myrskytuulia. Oltiin liian laiskoja loppukesästä niitä kaikkia uusimaan, eikä sääkään suosinut. Tuulisella kelillä ei voi pleksejä käsitellä, ja kylmällä ei liimaus onnistu.

Harmittaa, sillä tämä "talvi" olisi ollut oiva esikasvatukselle: jo helmikuussa olisi voinut kylvää kaalikasvit, jolloin ne olisivat olleet kesäkuussa tarpeeksi robusteja kestämään kirppojen hampaat. Mutta minkäs teet. Nyt on odotettava sään lämpenemistä ja tuulten tyyntymistä, ennen kuin voi korjausurakan aloittaa.

Hipsin kyllä jo Akiron sivuille pläräämään kasvihuoneita - he kun tarjoavat 10 vuoden takuun kennolevyille ja joillekin rungoille jopa 20 vuoden takuun. Tarvitsisi vain jonkun raksajampan kokoamaan se, sillä oma hermorakenne ei kestä kasvihuoneiden kokoamista. Sen verran outoja härpäkkeitä ovat he.


tiistai 4. helmikuuta 2020

Sättpotatis 2020

Monesti ollaan tässä blogissa oltu jännän äärellä, mutta nyt jännän ääri otti uuden suunnan ja ääreytyi Ruotsiin. Gourmet-orientoituneen pienviljelijän hengenheimolainen, Heidi Haapalahti vinkkasi Insta-tilillään viime vuonna hankkineensa siemenperunat Larsvikeniltä. Siellä tuli jo silloin virtuaalisesti piipahdettua ihastelemassa lajikkeiden kirjoa, ja onneksi olin kaukaa viisas ja liimasin aiheesta post-itin työpöydälleni odottamaan tätä kevättä. Muuten olisi putiikin nimi iloisesti haihtunut mielestä.

Jostain syystä kasvuvyöhykkeet synkronoituvat tähän aikaan vuodesta tällä pallonpuoliskolla, joten kun britit alkoivat vilautella Instassa siemenperunakuviaan, hoksasin, että alkaa olla tilauksen aika, sillä maaliskuussa on aina laitettu eka pottu ämpäriin ja kuplamuovin alle kasvihuoneeseen (mitä tuskin tapahtuu tänä vuonna, sillä viikonloppuinen lumisade räsäytti taas 3 kattopleksiä päreiksi, vaikka joka päivä lunta katolta pudottelinkin).

Larsviken mainostaa sivuillaan, että kielen saa vaihdettua englanniksi, mutta itsellä se onnistui vain etusivun kohdalla. Muuten oli pärjättävä 1980-luvun lopulla Tampereen yliopistossa suoritetulla virkamiesruotsilla. Jå-håå. Nå, sättpotatis on siemenperuna ja sättlök istukassipuli, joten näillä lähdettiin liikkeelle.

Monta hurmaavaa lajiketta tuli vastaan, mutta valinta oli työlästä, sillä sivuilla annettiin vain tekniset speksit (kukan väri, potun koko, onko syys- vai kesäperuna, onko altis sille-sun-tälle), mutta ei sitä onko kyseessä kiinteä vai jauhoinen lajike, mikä on tälle viljelijälle se ratkaisevin ominaisuus. Oli pakko toisella tabilla googlettaa jokainen kiinnostava lajike, ja mukavasti kiinteitä salaattiperunoita Larsvikeniltä löytyikin. Täytyi kuitenkin malttaa mieli, sillä kasvimaille täytyy jättää tilaa muillekin vihanneksille.

Mitäs sitten lähti ostoskoriin mukaan? Apache, kaunis puna-keltakirjava lajike, joka sopii hyvin uunissa paahtamiseen. "Kastanjesmak" ja "Mums!" saivat minut heti myytyä. Tai siis sen perunan.

Salaattiperunoista valitsin Baby Loun med underbar smak och färg. Myös googletuksessa tätä lajiketta kehuttiin. Kolmannen lajikkeen kohdalla arvoin Anyan ja International kidneyn välillä. Tiesin, että International kidney on kehuttu salaattiperuna, mutta tällä kertaa pidemmän korren veti Anya med hasselnöt och kastanj smak. Tein vielä sivuhypyn istukassipuleihin ja heitin ostoskoriin vaaleanpunaisen ranskalaisen Keravelin (krispig och mild smak).

Ostaminen oli todella spookyä, kun Klarna osasi heti laverrella henkilön osoitteen ja puhelinnumeron. Ihme kyllä, luottokortti piti näpytellä erikseen. Nyt sitten odotellaan, että DHL:n jamppa on oven takana pottujen kera.

Muiden viljelyjen suhteen ollaan siinä pisteessä, että chilit ja paprikat ovat sirkkalehdillä, ja ensimmäiset tomaatit kylväytyivät viikonloppuna. Tomaattien suhteen iski pettymys, sillä Amazon olikin lähettänyt 2 pussia Costoluto fiorentinoa, vaikka toisen piti olla Costoluto genovese. Toisen siemenpussin päällä oli tarralappu juuri nimen kohdalla, joten vasta nyt huomasin sen olevan myös Fiorentino. Jännitystä tähän tomaattikesään tuo säätilan lisäksi 2 Lidlistä viime vuonna ostettua lajiketta Harzfeuer ("highly regarded across Europe") ja Hildares.

Kohta siis ollaan jälleen jokakeväisen kysymyksen äärellä: "mihin nämä kaikki oikein mahtuu?"

tiistai 21. tammikuuta 2020

Kaksi kärpästä

Lähestyvä brexit on aiheuttanut ihmisessä levottomuutta, ja niinpä on viime vuosina tullut tehtyä useamman kerran "se viimeinen" siementilaus tai "se viimeinen" palapelitilaus Briteistä.

Vaikka tomaatinsiemeniä on varastot pullollaan, piti käydä googlettamassa, eikö tosiaan mistään saa Costoluto di Parmaa, Costoluto genoveseä tai Costoluto fiorentinoa, kun nuo kukan muotoiset, maukkaat ja monikäyttöiset italialaiset kaunottaret ovat kiinnostaneet jo vuosia. Fiorentinoa onnistuin vuosia sitten saamaan Seeds of Italyltä, mutta viime keväänä meni viimeiset siemenet siitä satsista multaan.

Ja katso: Amazon.co.uk mainosti tarjoavansa kaikkia costolutoja, ja osa firmoista suostui lähettämään siemeniä jopa Suomeen. Siltä istumalta tuli tehtyä se viimeinen siementilaus Briteistä (incl. parit palapelit), sillä EU:n ulkopuolelta kasvien, kasvinosien ja jopa siementen tuominen on rajoitettua. Britit jäävät kohta kellumaan keskenään saarelleen sivistyksen ulkopuolelle, joten sieltä ei tule enää mitään tilattua. Tullimaksutkin noussevat pilviin.

Pienviljelijän hätää on lisännyt epätietoisuus siitä, missä tästä lähtien voi Visaansa vinguttaa, kun brittiläisille siemenfirmoille sanotaan heipat. Amazon tuli tässäkin apuun, sillä ensimmäinen siemenpussi lennähti jo parissa päivässä Kangasalle ranskalaiselta jandlseeds.comilta. Comic sans -fontista huolimatta hyvä ja selkeä verkkokauppa, jossa mielenkiintoisia ja erilaisia lajikkeita, kuin mihin on tottunut. Paprikoihin ja kurpitsoihin aion perehtyä kunnolla ja varmasti tilaukseen lähtee Merveille de quatre saisons -salaatti. Tomaattilajikkeitakin tuolla on hengästyttävät 200.

Vuoden ensimmäisessä numerossaan Viherpiha vinkkasi kotimaisista ja eurooppalaisista siemenkaupoista. Kliksuttelin kaikki läpi, eikä voi kuin huokaista, että ottaisivatpa ATK-nörtit välillä asiakseen tulla sieltä pelien leikkimaailmasta ihan aikuisten ihmisten maailmaan. Niin huonoja olivat monet sivut käytettävyydeltään. Minipientä fonttia, värien kirjoa, epäintuitiivisia polkuja, liian täsmällisiä kategorioita, joista ei tiedä, minkä valitsisi. Mistä minä tiedän minkä kokoisen tai värisen tomaatin haluan. Haluan vain sellaisen joka maistuu hyvältä. Myös valikoima oli monessa verkkokaupassa kovin suppea.

Virolainen Seemnemaailm vaikuttaa tutustumisen arvoiselta, vaikka siellä sivujen käännökset menevätkin sikin sokin. Puolalaisessa TomatoEdenissä olinkin jo aiemmin käynyt, ja sieltä voisi kokeilla puolalaisen tomaattikasvattajan Anna Jankowskan mielenkiintoisia lajikkeita.

Brexitin hopeareunus taitaakin olla siinä, että ehkä sen myötä ruokapöytään tulee kaikkea uutta ja jännittävää. Ainakin hauska päästä tutkimaan, mitä kanssaeurooppalaiset kasvattavat.

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Wienervalssi 2020

Melu- ja ilmansaaste eivät ole koskaan kuuluneet henkilön vuodenvaihteen perinteisiin (siitä hyvästä onkin vielä omat, joskin ikänäköiset silmät päässä), mutta vielä muutama vuosikymmen sitten tuli uuden vuoden päivä vietettyä Wienin filharmonikkojen (Herbert von Karajan! Ihanat tanssimekot!) ja mäkihypyn parissa (köyhää oli 70-luvun Pohjanmaalla). Sen jälkeen kului useampi vuosi perinteettömästi, kunnes vuosi sitten Fataliin jamppa sanoi, että capsicumien esikasvatus on aloitettava viimeistään 1.1. Parhaimmilla meistä on tähän aikaan chilit jo sirkka-asteella. Siispä esikasvatuksen aloittamisesta syntyi uusi perinne tälle päivämäärälle.

Jahka päivän auringonpaisteinen osuus oli vietetty pitkällä päivälenkillä ja luomupossun sisäfile laitettu sousvidettymään, oli aika heittää hyvästit tämän vuoden 12 tunnin ikäiselle manikyyrille ja upottaa sormet multaan. Toissa vuoden Fatalii-tilauksesta oli vielä paljon siemeniä jäljellä, ja hyviä siemeniä ovatkin: itävät hyvin ja kasvattivat muhkeat kasvustot viime kesänä, joskin kylmän kesän takia ei lautaselle päätynyt yhtään yksilöä. Maltoin kuitenkin tänään mieleni, enkä hölvännyt kaikkia chilin siemeniä multiin.

Paprikoista oli jäljellä ihanat Hamik ja Gourmet, sekä muutama Chocolate bell ja Takila, jotka eivät maullaan päätä huimaa, mutta ei niitä poiskaan viitsinyt heittää. Kyllä ne viimeistään grillissä saavat itseensä makua.

Tuolla ne nyt muhivat vermikuliitin alla ja lämpömaton päällä. Hieno tapa aloittaa uusi vuosi :-)