maanantai 30. joulukuuta 2013

Jos täällä asuisikin joku muu

Valitettavasti loton jättipotti ei edelleenkään ole kohdalle osunut, mutta eihän se estä haaveilemasta elämästä autuaammilla kasvuvyöhykkeillä.

Tuossa karhunvatukan piikkejä kämmenselästä irrottaessa mietin millaisessa lirissä olisi ei-puutarhahenkinen henkilö, joka tämän kiinteistön itselleen ostaisi. Kukkapenkit tuskin päätyisivät pahempaan kuntoon, kuin mitä ne nyt ovat. Ehkä lehtokotilot ja nurmikko niissä mellastaisivat hiukan isommissa määrin, mutta muuten ne olisivat samaa, läpitunkematonta pöheikköä.

Kasvihuone varmaan joko päätyisi rojuvarastoksi tai hajoaisi atomeiksi syystuulissa, ja kasvimaat jyrättäisiin takaisin nurmikolle. Marjapensaat tuuheutuisivat entisiin mittoihinsa, ja keltavadelma & karhunvadelma levittäisivät juurivesojaan pitkin pihaa. Samoin luumua ja kirsikkaa popsahtelisi juurivesoista sinne tänne, eikä tyrnikään jäisi niitä huonommaksi. Piha olisi lopulta varmaan piikikäs hyötypöheikkö, jossa rusakot viettäisivät elämänsä bileitä talvisin, ja se karhunvadelman mukana tullut elämänlanka (great...) kietoisi koko pöheikön syleilyynsä.

Puutarhaihminen sen sijaan varmaan kääntyisi jo portilta ja toteaisi "ei kiitos". Tontti on ympäristöään kylmemmällä paikalla, maa on tiukkaa sinisavea, nurmikko lähinnä sammalikkoa, ja istutukset luokkaa "fantasia".

Lehdessä joskus mainostettiin myytävää taloa sillä, että sen pihalla oli yli 50 erilaista kasvia. Meidän pihalla tuo määrä ylittyy kevyesti, enkä siltikään pidä kasvien määrää myyntivalttina, vaan lähinnä osoituksena huonosta mausta. Perennoja toki saa olla useita erilaisia, ja miksei puitakin (oi, kun saiskin oman arboretumin! Mieluiten sellaisen, joka perustuu sypresseille.), mutta pensaiden kohdalla pitäisi malttaa, jottei yleisilmeestä tule liian levoton. Harmi vain, että meikäläinen rakastaa nimenomaan pensaita, eikä pysty vastustamaan niiden houkutusta (etenkin kuvassa oleva keltakirjokanukka saa aina huokailemaan ihastuksesta).

Jos itse saisi valita, ottaisin mieluummin valmiin pihan kuin tyhjän rakennustyömaan. Saisi suuret, näyttävät kasvit, ja olisi jotenkin kiehtovaa miettiä edellistä puutarhuria ja sen visioita. Pihassa olisi jo valmiiksi erilaisia kolosia ja salapaikkoja, ja linnut, siilit, sisiliskot ja lepakot olisivat jo aikaa sitten muuttaneet naapurustoon.

Tai no, vaatimattomia olkoon ne, joilla on siihen aihetta, kuten meillä päin sanotaan. Jos oikeasti saisin valita, olisi piha vuorten ja meren välissä, lämpötila talvisinkin reilusti plussan puolella, chef niukasti pukeutuneena grillaamassa tuoreita lähiäyriäisiä, itse patsastelemassa puutarhassa limepuun (lähimojitoja!), viikunan ja persikan varjossa.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Asioita, joita puutarhuri ei halua nähdä


  •  Myyrän tunnelit lumen ja nurmikon rajapinnassa
  • Myyrän kolot iiristen juurissa (taas! Mikä ihmeen iili niihin on iskenyt,kun aiemmin iirikset sai olla rauhassa.)
  • Kirpan hampaanjäljet kaalikasvien lehdellä
  • Liljakukon toukkien kakka
  • Rusakon tassunjäljet omenapuun ympärillä
  • Vihannespunkin seitti esikasvavien  paprikoiden lehdillä
  • Kirvojen käpristämät kirsikanlehdet
  • Etanan limavana nurmikolla, kasvimaan vieressä
  • Lehtokotilon bileet kuunliljassa
  • Elämänlangan kukka pilkistämässä karhunvatukoiden lomasta
Vaikka tapaninpäivänä saikin kukkapenkkejä ruopsutella,voisi siltikin kohta jo olla kesä, eikö?

lauantai 28. joulukuuta 2013

Tapasjoulun päivä

Joulupäivän ateria aloitettiin kermaisella tattikeitolla, joka tietysti tehtiin syksyn huikeasta tattisadosta. Jo tattilastupurkkia avatessa keittiöön tulvi ihana aromi - kyllä kuivaaminen on pakastamista huomattavasti paljon parempi tapa säilöä sieniä. Ja kun tattilastujen liotusveden käyttää keiton pohjaksi, ei tarvita sen kummempia liemiä eikä liemikuutioita.

Keitto onnistui yllättävän hyvin, vaikka sen ihan vain lonkalta tein, ja ahkera chef jaksoi kaulita voitaikinasta keitolle hupun.

Lanttulaatikkoa ei ihan tapakseksi voi kutsua, mutta kuuluu ehdottomasti jouluun. Glorian ruoka & viinistä otettiin savuteellä maustetun ja pintapaistetun lohen resepti, mutta melko mauttomaksi tuo meidän versio jäi.

Näkkäreille laitettiin graavilohen lisäksi tzatzikia ja kylmäsavulohta, ja laseihin kaadettiin loput Meursaultista.

Muuten hyvä päivä, mutta naukseri loukkasi tassunsa :-/

perjantai 27. joulukuuta 2013

Tapasjoulun aatto

Ihanan varsisellerikeiton jälkeen katoimme pöytään juureen tehdyt näkkärit ja niiden seuralaisiksi graavattua siikaa ja siikacevicheä. Kasvisosastoa edusti vanha kunnon waldorf (itselle muistiin, että paras kastike tuli puolesta desistä majoneesia, lorauksesta kermaa, teelusikallisesta sinappia ja tirauksesta sitruunaa - suolaa ja pippuria unohtamatta), joka tulikin syötyä melkein kertaistumalta.

Kinkuksi valikoitui lähikylän palvilammas, eikä Lammasmaailman täti yhtään liioitellut kehuessaan onnistunutta palvausta. Kerrassaan mahtava viulu, josta vielä vingutellaan monia siivuja sekä näkkärien päälle että pastakastikkeisiin ja ravioleihin.

Laseissa on aikoinaan meitä Demossa hurmannut Meursault, joka pärjäsi hyvin kaikkien makujen kanssa.

Mukava setti kaiken kaikkiaan, ja syömisen jälkeen jaksoi vielä patsastella pihalla tuumimassa, että tässähän voisi tehdä kukkapenkeillekin joulusiivon, kun maa on sula ja lumeton.

torstai 26. joulukuuta 2013

Näkkäri juuresta

Joulu on napostelun aikaa. Naposteluja on kiva kasata näkkärin päälle, ja mikä sen parempaa kuin oma näkkäri. Viime jouluna teimme Tomin tillinäkkäriä. Tänä jouluna päätimme kokeilla näkkäriä omasta juuresta. Yllättävää kyllä, valmiita ohjeita ei pienellä etsinnällä löytynyt. Alla oleva ohje on silkkaa kokeilua, mutta onnnistui erittäin hyvin.




Näkkäri Juuresta:
2, 5 dl maitoa
50 g voita
285 g vaaleaa taikinajuurta
5 dl ruisjauhoja
4 dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
~1 tl sormisuolaa (tarkemmin 4 hyppysellistä)
1 rkl seesaminsiemeniä

Sulatellaan voi ja sekoitetaan lämpimään maitoon. Mukaan lisätään juuri ja sekoitellaan. Lisätään sokeri, suola ja jauhot. Vaivataan jonkin aikaa. Koostumus pitäisi olla semmoista että juuri ja juuri pystyy pastakoneella mankeloimaan levyiksi, eli semmoista että pikkaisen pitää lisätä jauhoja mankelointien välissä. Paksuus = asetus 3 (Atlas 150). Näkkäreistä tehtiin tarkoituksella suupalan kokoisia. Pistellään haarukalla hieman reikiä ja pirskoitellaan hieman öljyä pintaan.
220 astetta ja noin 10-15 min. Ei anneta tummua liikaa, ettei tule kitkerää makua. Suolan määrä on hieman varovainen, koska näkkärin päälle tulee suolaisia lisukkeita. Ja jos haluaa tehdä näkkäreitä syötäväksi ihan sellaisenaan kehotan lisäämään hieman suolan määrää tai pistämään sormisuolaa näkkäreiden päälle.

Oikein hyvää, ja täydellistä kun päälle pistää joulun naposteltavia.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Varsisellerikeitto

Tämän joulun ruokateemaksi valikoitui tapakset, ja jotta jotain lämmintäkin saisi kitusiinsa (vaikkei säätilan puolesta lämmikettä tarvikaan), päätettiin joka pääateria aloittaa keitolla.

Glorian ruoka & viini tarjosi reseptin upeaan varsisellerikeittoon, jolla aaton ateria korkattiin.

1/2 sipuli
1 varsisellerin varsi
pätkä purjoa
- silppua
- kuullota hetki voissa
4 dl kasvislientä
- lisää ja anna porista 10-15 min.
- soseuta sauvasekoittimella
1 dl kermaa
- lisää
- tarkista suola
- ripottele keiton pinnalle paahdettuja pähkinöitä

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Taskurapukakkuset

Luigi nämä kakkuset joskus Herkkupala-kirjasta bongasi ja vaimollensa väkersi, sillä niissä yhdistyvät vaimon lempparit äyriäinen, kookos ja lime. Pitkään aikaan ei näitä ollut tehtykään, mutta kun viimein kaupasta löytyi taskuravunlihaa, ja pakastimessa oli edellisestä menusta yli jäänyttä kookosmaitoa, oli joulun alun herkkupala selvillä.

4 levyä voi-, lehti-, tai torttutaikinaa
- kauli ohuemmiksi
- vuoraa taikinalla n. 15 kpl muffinssivuokia
2 kananmunaa
1 3/4 dl kookosmaitoa
200 g taskuravunlihaa
1 rkl ruohosipulisilppua
1/2 limen mehu
1 limen kuori
suolaa
mustapippuria
- sotkuta keskenään
- kaada muffinssivuokiin
- paista 210 C/20min.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Täydellinen paprikalajike?

Nytkö löytyi Se Oikea? Kitchen Gardenin ens vuoden uutuussiemenistä kertovassa juttusarjassa mainittiin lyhyesti paprika Trinidad perfume, joka maistuu samalle kuin Habanero, mutta ei ole lainkaan tulinen. Kuulostaa enemmän kuin täydelliseltä! Tosin muistan kyllä hyvin miltä ihan ite tekemäni Habanerot näyttivät, joten heti en ole Master cardia vinguttamassa siemenkaupassa. Täytyy seurata, mitä osaavammat tuosta lajikkeesta saavat aikaiseksi, ja sitten vasta tehdä investointi (vaikka eihän tuo juuri mitään maksa. Mutta toisaalta, mahtaisikohan se jouluruuhkassa edes ehtiä kotiin esikasvatuksen alkuun mennessä...).
 
Innokkaille joulusiivoajille vinkiksi, että kannattaa ensimmäisenä siivota kirjahylly. Kovetin sydämeni ja raa'alla kädellä karsin kirjahyllyistä pois kaikki ne kirjat, joihin en tule enää palaamaan, vaikka joka ikisen kohdalla muistinkin, mistä se on hankittu ja milloin (onneksi Briteissä postitus oli halpaa 90-luvun vaihteessa, kun tyhjensin sieltä antikvariaatin jos toisenkin). Nimittäin raaka käsi heilui myös puutarhakirjojen kohdalla, ja tietysti pläräsin kaikki tarkkaan läpi, ettei mikään tarpeellinen kirja vahingossa lähde kiertoon. Raakaan käteen osui joku anopilta peritty kesäkukkakirja, ja siitä kohta orvokkien kasvattamisesta.
 
Orvokit kuulemma täytyy laittaa esikasvuun jo tammi-helmikuussa! Tuli kiiru siirtää Rose shades maaliskuun esikasvatussetistä tammikuun vastaavaan. Joku ystävällinen puutarhablogaaja nimittäin joskus huomautti turaajalle, että a) orvokkeja voi onnistuneesti kasvattaa siemenestä ja b) kukkien kasvattaminen ei ole turhaa, kun jotkut kukathan ovat syötäviä. Niinpä, kauniin lajikkeen osuttua kohdalle, ajattelin kokeilla orvokkien esikasvatusta ja syöttää niitä Luigille keväällä. Siis ihan kohta 5 kuukauden kuluttua.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Puutarhurin kaamoslaskuri

Vuoden viimeisen (tai oikeammin ens vuoden ekan) Kitchen Gardenin mukana tuli pussillinen viehättävää Topepo rosso –paprikaa. Voi, miten puutarhahenkilön sielusta vihlaisi! Vaikka toki tähän loskaan, pimeyteen, myrskyyn ja sumuun paprikan siemenet jo kuuluvat, jotta ovat valmiina ihan kohta alkavaan esikasvatukseen, tuntuu siltikin olevan niin järjettömän pitkä aika siihen, että saa kiikuttaa Topepon taimet kasvariin (jonka kattopleksin Seija puhalsi hornan kuuseen).
Ei auta kuin turvautua puutarhurin kaamoslaskuriin:
  • Ens yönä ja seuraavana aamuna toivottavasti on huikean kirkas taivas, jotta Geminidit näkyy (ei liity puutarhaan mitenkään, mutta on toinen joulukuun kohokohdista ja tärkeä virstanpylväs matkalla kohti kasvukautta).
  • Viikon päästä on talvipäivänseisaus, minkä jälkeen juhlistamme valon voittoa pimeydestä, aivan kuten viherturausedeltäjämme ziljoonien vuosien ajan.
  • Sen jälkeen, hammasta purren ja kirosanoja mutisten, yritämme sietää naapureitten raketinammunnat (niitä ei #¤%& vieköön tartte meidän puutarhaan suunnata! Järjetön määrä roskaa ja pauketta.).
  • Tammikuun alussa ostamme ekat tulppaanit maljakkoon.
  • 6.1. siivoamme joulun pois ja tuomme koristehärpäkkeiden tilalle esikasvatuslaatikot (ihan vain hiveltäviksi tässä vaiheessa) ja merkkaamme ostoslistaan mullan.
  • 15.1. kaivamme paprikan ja chilin siemenet esiin ja siitä se puutarhakausi 2014 alkaa!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Mikä ihmeen agretti?

Uutukaista Seeds of Italyn 230-vuotisluetteloa selaillessa vastaan tuli agretti (italiaksi agretto), korsimainen kasvi (kuvituskuvana tuossa vieressä on suklaakosmos, suom. huom.), joka kuulemma sopii loistavasti kalan ja äyriäisten lisukkeeksi, jahka sen päälle huljauttaa oliiviöljyä ja valkosipulia, tai kiehauttaa pikaisesti ja sitten vasta huljauttaa sen oliiviöljyn.

Moinen ihme näytti ja kuulosti niin mielenkiintoiselta, että sitä piti googlettaa lisää, ja ensimmäisten hittien joukossa oli Jamie Oliverin puutarhurin artikkeli aiheesta. Agretti on pinaattinen, mineraalinen ja suolainen merenrantakasvi ja kietoutuu mukavasti spagetin kaveriksi tai rouskuu rapeana salaatissa.

Silmissä siinsi jo lautasellinen kampasimpukoita ja jättikatkiksia, joiden viereen on sotkutettu vihreä syherö agrettia, ja melkein olin jo kaivamassa Master Cardia esille, mutta sitten tuli vastaan se mutta: siemenet ovat itämiskykyisiä vain pari kuukautta, eikä Seeds of Italy edes myy niitä Suomeen (no ei ihme, kun täällä seuraava kylvökausi alkaa vasta puolen vuoden päästä). Höh. Mutta siltikin jäi hyvä mieli: edelleen maailmasta löytyy kaikkea jännää, itsekasvatettavaa suuhunpantavaa.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Minä ja pömpeli, 3 viikkoa

Alunperin luulin, että kunhan pömpeliin (viralliselta nimeltään Fiskars Kitchen Garden) vain tunkaisee yrtit ja heittää vettä ja lannoitetta perään, homma on hoidettu. Ihan niin helppoa pömpeliviljely ei olekaan, vaan vaatii opettelua ja tarkkaa kastelusilmää.

Vanhat, jo vähän raakussa kunnossa olleet basilika ja salvia homehtuivat pömpelissä muutamassa päivässä, joten heitin ne pois. Samalla jätin pömpelin liukuovet kunnolla auki, jotta ilma pääsee vaihtumaan. Muutaman päivän päästä jäljelle jääneet basilika ja ruohosipuli alkoivat nuokkua, sillä niiden multa olikin kuivunut korpuksi. Melkoisen randomisti kasvit vettä käyttävät, joten melkeinpä päivittäin saa tökätä sormensa multaan ja tsekata tarvitaanko lisää kastelua vai ei.
Siemenestä istutetut krassi ja timjami itivät nopeasti, mutta ovat sen verran honteloita, että tuskin niistä satoa tulee. Syynä voi olla se, että pidän pömpelissä valoa vain kotona ollessamme, sillä en halua pitää sähkölaitteita yksinään päällä. Ei tuo pömpeli lainkaan kuumene, mutta siltikään ei tunnu kivalta jättää sitä yksin kotiin (pitäisköhän kollegat hulluna, jos ottais pömpelin töihin päivähoitoon? Onhan niillä itselläkin niitä kirkasvalolamppuja.).

Kaupasta uutukaisina pömpeliin tuodut basilika ja ruohosipuli sen sijaan kukoistavat jo kolmatta viikkoa, vaikka niitä on useasti napsittu mausteeksi. Tuskin ilman pömpeliä olisivat enää hengissä. Koska kaupan yrtit ovat ”paljasjuurisia”, ei niissä kovinkaan kauan riitä ytyä uutta kasvustoa tekemään, joten seuraava kokeilu on istuttaa ne isompiin ruukkuihin ja kunnon multaan ja sitten seurata, jaksavatko ne pukata uutta satoa. Sasukin painotti hyvän mullan tärkeyttä pömpeliviljelyssä, ja eihän tuo pömpeli ole hintansa väärti, jos sitä käyttää vain yrttien hengissä pitämiseen.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Paahdettu kuha ja tyrnivinegretti

Tyrni on tönöttänyt meidän pihassa jo vuosikausia. Ihan vain kauniin ulkonäkönsä takia se alunperin ostettiin, toki hommattiin sille saman tien poikaystävä viereen, vaikkei mitään ideaa marjojen hyötykäytöstä ollutkaan. Muutama vuosi meni, ennen kuin marjoja alkoi näkyä, ja tulihan niitä joskus talteen poimittuakin, tosin suurin osa meni loppusyksystä harakoiden nokkiin.

Vasta viime vuonna havahduttiin siihen, että tyrnihän on kaikesta kirpeydestään, naksahtavista siemenistään ja vistosta poimittavuudestaan huolimatta monipuolinen kaveri, ja etenkin leivonnassa tuo mukavan hedelmäisen maun mukanaan.

Tyrni ja porkkana odottavat vielä parittamista (sopivat varmasti yhteen loistavasti), samoin kuin chefin visioima tyrni-rosmariini ceviche, mutta takaraivosta pingahtanut idea tyrnivinegretistä tuli kokeiltua ja hyväksi havaittua.

Chef otti noin desin tyrnimarjoja ja puristi niistä mehun siivilää apuna käyttäen. Mehuun lisättiin suolaa, sokeria ja oliiviöljyä, ja lopputulosta monitoroitiin ihmiskokein. Kun tyrnin hapokkuus viimein taittui suuhun sopivaksi (kuulemma siihen tarvittiin yllättävän paljon sokeria), vinegretti sai seurakseen ruohosipulisilppua ja päätyi aateloittamaan paahdetun kuhan.

Sen verran hyvää oli, etteivät kädet tule ens vuonnakaan saamaan armoa, vaan tyrnin poimiminen jatkuu.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Mikä ihmeen talviretiisi?

Muina puutarhureina luin Kitchen Gardenia ja törmäsin kuvaan, missä täti nyhti maasta jättimäisiä retiisejä, ja kuvatekstinä oli jotain winter radishista. Siitäpä sitten piti kirmata googlettamaan, ja kuulemma kiinalaiset ja japanilaiset retiisilajikkeet menestyvät viileässä, joten niitä kannattaa kylvää syksyä vasten. Aha. Olisitte aiemmin kertoneet, sillä olin jo ehtinyt tilata vuoden 2014 siemenet.

Uusimmassa Kitchen Gardenissa tosin käytiin läpi ens vuoden siemenuutuudet, joten voi olla, että tässä joutuu vielä yhden tilauksen tekemään. Carminat-papu on kuulemma erityisen maukas, ja perinteinen ranskalainen tomaatti Noire de Crimée suorastaan savuisan makuinen. Ranskalaista talviretiisiä Violet de Gournay olisi tarjolla, ja ois hauska kokeilla Dragon's tongue -rucolaa, kun siinä on hienon pinkit lehtiruodit.

Thompson & Morganin tilaus tuli jo postilaatikkoon. Yllättävän paljon olin tilannut kukkia, mutta onneksi miltei jokaisen kohdalla luki edible flowers, joten eivät ihan täysiä turhuuksia olleet. Mukana tuli vielä pieni kirjanen, jossa oli juttua syötävistä kukista ja muutama ruokaohjekin!

Siinä sitten heräsin aamusella ja tuli niin hyvä mieli, kun muistin, että tänään pääsee kylvämään siemenet kasvimaahan. Kunnes tajusin, että onkin marraskuu, vettä sataa, ja kaksi kolmesta koirasta on kammottavassa mahataudissa. Ei hyvä.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Päärynä-ricottapasta



MeNaisetin inspiroimana täytyi tehdä lohtupastaa marraskuun kuraan ja tihkuun.
1 päärynä
1 valkosipulinkynsi
1 pieni oksa rosmariinia
- palastele
- paahda pannulla oliiviöljyssä
Kourallinen oliiveja
Kourallinen saksanpähkinää
Kourallinen basilikaa
- palastele
100 g ricottaa
- sekoita oliivien, pähkinöiden ja basilikan kanssa
Nippu spagettia
- keitä al denteksi
- kaada keitinvesi pois
- sekoita päärynä- ja ricottaseosten kanssa
- mausta suolalla ja mustapippurilla

torstai 14. marraskuuta 2013

Hirven sisäpaisti ja paahdettua parsakaalta

Todella hienoa, että hirvi on löytänyt tiensä perusmarkettiin saakka, ainakin näin sesonkina. Saatavana on ollut lähinnä kulma- ja sisäpaisteja, joista jälkimmäinen oli meillä viikonloppuruokana. Todella mureaa lihaa, jota tekisi mieli popsia jo raakana.

Valmistus alkoi edellisenä päivänä, jolloin paistin pintaan rubattiin Parhialan pastramimausteseosta. Paisti käärittiin tiukkaan kelmuun ja laitettiin jääkaappiin maustumaan.

Seuraavana päivänä liha otettiin huoneenlämpöön noin tunniksi. Mausteseos siivottiin pois, ja liha sai mukavan värin pintaansa pannulla voi-öljyseoksessa. Paistomittari tökättiin paksuimpaan kohtaan, ja paisti laitettiin uuniin 150 asteeseen, kunnes sisälämpö oli 52 astetta. Sen jälkeen paisti pääsi levähtämään folion alle.

Lisukkeeksi valikoitunut parsakaali höyrytettiin ensin lähes kypsäksi ja sen jälkeen paahdettiin vielä pannulla öljy-hasselpähkinä-hunajaseoksessa.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kampasimpukat voikastikkeessa


Mikä sen mukavampaa kuin toisen ollessa työmatkalla saada pilvessä olevaan ruokaidealistaan päivitys "vaimolle kampasimpukoita, voikastiketta ja shampanjaa". Sopii vaimolle :-)

Kampasimpukat pitää kuivata huolellisesti ennen kypsentämistä, jotta ne paistuvat eivätkä keity. Voi-öljyseos laitetaan kuumenemaan pannulle ja mukaan donkataan hieman valkosipulia antamaan makua. Kampasimpukoita paahdetaan sen verran, että pintaan tulee hyvä sävy ja rapsakkuus.

Beurre blanc eli voikastike syntyy hienoksi silputusta salottisipulista, valkoviinietikasta sekä sitruunamehusta... ja tietenkin voista. Nesteet ja sipuli kiehautetaan ja keitetään kokoon. Sen jälkeen kattila nostetaan pois liedeltä ja joukkoon sekoitetaan pari nokaretta kylmää voita. Kattila laitetaan takaisin liedelle miedolle lämmölle ja voinokareita sekoitetaan kastikkeeseen oman maun mukaan. Ohjeissa kastikkeeseen tulee reilusti voita, mutta chef laittoi vain (!) 50 g.

Mahtavan hyvä alkupala äyriäisiä (ja voita) rakastavalle vaimolle. Eikä se shampanjakaan huonoa ollut.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Minttutoffeekeksit

Alkuperäisessä ohjeessa käytetään Cloettan toffeenappirullaa, mutta olin minttufiiliksellä ja nappasin kaupasta Maraboun minttunappirullan sen sijaan.

125 g voita
1 dl sokeria
- hiero keskenään tahnaksi (ei siitä vaahtoa saa kukaan ikään mitenkään)
1 kanamuna
- sekoita tahnaan
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
3 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
- sekoita keskenään
- sekoita tahnan joukkoon
Lisäksi tarvit 2 rullaa minttusuklaanappeja tms. mukavaa toffeenamia.

Ota hyppysellinen taikinaa ja taputtele siitä pieni lätty kämmenelle. Laita minttunappi lätyn keskelle ja taittele reunat napin suojaksi. Varmista taikinan peittävyys pyörittelemällä taikinapalloa kämmenten välissä lihapullatyyliin. Taikina on sen verran rasvaista, että sitä on helppo käsitellä. Jos mahdollista, laita pyöritellyt pallerot hetkeksi (pari minsaa riittää) kylmään, niin eivät leviä niin paljon uunissa + täytteet pysyy paremmin sisällä.

Paista 200 C/10-12 min. Itse sain tästä taikinamäärästä aikaan 23 keksiä.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Ullan uusi lelu

Luigi on jo vuosia himoinnut keittiöön yrtinkasvatushärpäkettä talvikuukausiksi, mutta jostain syystä olen ollut skeptinen moisten gadgettien suhteen. Tietysti suolainen hintakin on hirvittänyt - satasella ostaa aika monta ruukkua basilikaa.

Tänä syksynä markkinoille tuli Fiskarsin Kitchen Garden, ja jostain selittämättömästä syystä se heti ensimmäisestä lehtimainoksesta lähtien puhutteli puutarhuria. Kuvissa se tosin näytti mitättömän pieneltä.

Viikko sitten pääsin viimein käpistelemään moista härpäkettä ihan livenä Chef & Sommelierissa, ja kun Sasu vannoi ja vakuutti laitteen olevan hyvä, pistin Kitchen Gardenin tilaukseen. Übersuolaisesta hinnasta huolimatta, siis. Ja heti, kun olin omani Iittala storesta tilannut, huomasin pömpelin olevan Stockan verkkokaupassa 20 € halvempi. No, Iittalasta sain yllättävän hyvää palvelua, sillä pömpeli oli kotikeittiössä jo saman viikon perjantaina.

Pömpelin keskellä on siis tuommoinen ledipuikko, joka antaa kasveille valoa (ja puutarhurille kirkasvalohoitoa). Pömpelin (konepestävään!) alaosaan kaadetaan vettä ja sen päälle laitetaan yrttiruukut. Paketissa on mukana 2 tukiruukkua ja niihin kapillaarimatot, jotka imevät kasvien juurille vettä. Kaupan yrttiruukkuja tuonne mahtuu 5-6. Läpinäkyvässä kuvussa on liukuovi, joten kastelu ja sadonkorjuu hoituu vaivatta.

Itsellä on kolmenlaista kokeilua pömpelissä menossa: kuukauden verran keittiön pöydällä vesilasissa lojuneet ja lehtiään anteliaasti ruoanlaittoon luovuttaneet basilika ja salvia saavat kokeilla toipumista; landcress (joku lehtevä krassi) ja timjami koekaninoivat pömpelikasvatusta siemenestä; ja kaupan basilika ja ruohosipuli näyttävät kuinka pitkään jaksavat sinnitellä elossa. Nekon (Neon?) lannoitteella ravitsen kokeiluja, sillä tuskinpa noissa kaupan ruukuissa liiemmälti ravintoaineita on enää jäljellä.

Puutarhakausi siis hyvässä lykyssä jatkuu, ja jos tuo pömpeli oikeasti toimii, ens syksynä voi jo hyvissä ajoin aloittaa siemenkasvatuksen tai sitten tehdä kuten Sasu ja lapsata kasvimaalta yrttejä pömpeliin talteen. Jännittävää!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Löytö-fynd

Kauppilan sipulitilauksen yhteydessä tilasin myös talvivalkosipulia, mutta kun olin saanut kynnet (sekä omat että valkosipulin) maahan, huomasin hankkineeni niitä ihan liian vähän. Honkasen puutarha kyllä mainosti saaneensa mahtavia valkosipuleita syysistutukseen, mutta siinä vaiheessa meillä oli jo maa lumessa & jäässä, enkä muistanut asiaa sen koommin.
Kaiken tämän sateen jälkeen maa on taas muokkauskunnossa, ja sattumoisin kun olin itselleni piristävää kukkakimppua ostamassa, huomasin Honkasen mahtavan muhkeat talvivalkosipulit kassan vieressä. Kuvasta ei noiden jättimäistä kokoa huomaa, mutta ovat siis naispuolisen pienviljelijän nyrkin kokoisia. Lajikkeen nimi oli kaupassa komeasti esillä, mutta muistan siitä vain alkukirjaimen S. Ois tarttenut napata kuva, jotta olisi saanut lajikeen referenssiksi tulevia vuosia varten.
 
Jahka tuo sade tuosta muutamaksi minuutiksi hellittää, käyn donkkaamassa kynnet kasvimaan kulmalle ja toivon, että niistä kasvaa yhtä suuria kuin emosipulinsa. 

lauantai 9. marraskuuta 2013

Paahdettua maksaa ja palsternakkaa

Maksa on aina hyvää, etenkin kun chef sen vuolee ohuen ohuiksi lastuiksi. Hirvenvasan maksa tosin vie maksaruuat aivan toisiin sfääreihin, kun siinä on niin puhdas, raikas ja ei-navettainen maku. Mutta kelpaa se nautakin.

Palsternakat paahdettiin taas uunissa, oliiviöljy-hunajakylvyssä. Lautasella saivat kaverikseen Roquefortia (on se vaan sinihomejuustoista se paras. Tosin Saint Agurkin on OK) ja paahdettuja manteleita. Tämän vuoden löytö on palsternakan ja paahdetun mantelin liitto. Innostava mantelivinkki tuli viime viikonloppuna myös Chef & Sommelierista, jossa manteli yhdistettiin kaskinauriin kanssa. Aivan loistava combo.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Luomukaritsan entrecote ja paahdetut kurpitsaveneet

Lammasmaailman karitsapaketissa oli hieno setti karitsan entrecotea, jossa oli sopivan paljon (= paljon) rasvaa. Muistan, kun ensimmäisen kerran ostimme marketista naudan entrecotea, ja myyjäsetä kehotti hauduttamaan pihvejä pitkään, jotta niistä tulee mureita ja läpikypsiä. Paakarissa entrecotea syödessä saimme puolestaan ohjeeksi vain näyttää pihville pannua. Sanomattakin selvää, kumpaa ohjetta olemme siitä lähtien noudattaneet.

Mehevien pihvien seuraksi chef paahtoi kurpitsasiivuja Nigel Slaterin ohjeella. Siivujen päälle lorautettiin oliiviöljyä ja maustettiin suolalla ja mustapippurilla. Uunissa paahtuivat 200 C/40 min. ja olivat miellyttävän pehmeitä ja maukkaita.

torstai 7. marraskuuta 2013

Karitsan ulkofilepastrami ja paahdettua palsternakkaa

Lammasmaailma mainosti tuoretta lähikylän luomukaritsaa, jota kävimme pienen laatikollisen hakemassa. Kasvimaalta löytyi sopivasti vielä yllätyspalsternakkoja juuri kun lankomies Glorian ruoka & viinissä niitä uunissa paahtoi. Sopiva setti lauantaille.

Karitsan ulkofileeseen rubattiin pastrami-mausteseosta ja annettiin maustua muutama tunti. Pinnat paistettiin kiinni pannulla, minkä jälkeen karitsa päätyi uuniin lämpömittarin kanssa. Kun sisälämpötila saavutti 52 asteen, file pääsi pois uunista folion alle vetäytymään.

Palsternakat siivutettiin uunipellille ja niiden päälle pirskotettiin oliiviöljyä, hunajaa, suolaa ja timjamia. Kuumassa uunissa saivat paahtua sen verran, että pintaan tuli väriä. Mehevää, suussasulavaa, parhautta.


maanantai 4. marraskuuta 2013

Joutomaasta keittiöpuutarhaksi

Kun olen 11-vuotisella puutarha- ja 10-vuotisella keittiöpuutarhauralla jo melkein päässyt Eero ja Sinikka -kategoriaan (tiedättehän sen joka puutarhalehdessä haastatellun eläkeläispariskunnan, joka on hoitanut pihaansa jo 40 vuotta 24/7), täytyy Akvista (pikkusisko extraordinaire, joka ei kuitenkaan näin pahalle raksatyömaalle muuttanut) lohduttaa blogaamalla matka savisesta joutomaaplätystä (kuva 1) saviseksi keittiöpuutarhaksi (kuva 2, sama kohta oikealta kuvattuna 9 vuotta myöhemmin).
 
Menimme siis vuosia sitten haaskalle, kun toisille ei upouusi talo, farmariauto, vauva ja kultainennoutaja tuoneet onnea, vaan ensiksi mainittu meni myyntiin 2 kuukautta muuton jälkeen (onnen avaimethan ovat upouusi talo, farmariauto ja 3 pientä tyttökoiraa). Pihalta oli kaikki pintamaa kuorittu pois ja pohjasavi jätetty jäljelle, ja takapihalle oli käsittämättömästi, ja vaarallisesti, pengerretty reilun metrin pudotus toiselle saviplätylle. Eikä meillä ollut aavistustakaan puutarhanhoidosta (onko vieläkään?).
 
Jo ensimmäisenä kesänä pengerrys tasoitettiin muun pihan tasolle ja kaiken tuon saven päälle lisättiin kerros multaa (wrong!!! Ois pitänyt yrittää saada jostain muhevaa hevosenkakka-kompostimixiä, sillä steriilissä myyntimullassa ei madot viihdy, joten multa jää lillumaan savipatjan päälle, eikä sekoitu siihen) ja sen päälle kylvettiin nurmikkoa (wrong!!! Ois pitänyt tehdä ensin puutarhasuunnitelma, istuttaa puut ja pensaat, ja sitten vasta katsoa, mihin kohti tarvitaan nurmikkoa, jos tarvitaan).

Seuraavana vuonna Luigi sitten sai nikkaroida ensimmäisen kasvulavan rouvallensa, ja siitä se mopo pikkuhiljaa karkasi. Pari vuotta tyydyimme yhteen kasvimaahan, mutta sitten niitä alkoi tulla 1/vuosi –tahdilla lisää. Ja kukapa nyt kasvimaihin tyytyisi! Argumentin ”kyllä sua sitten harmittaa, jos mää kuolen, etkä ollut ajoissa hommannut meille kasvihuonetta” jälkeen tuontiliike Ukkosen jamppa kurvasi pihaan 8-neliöisen Sun-kasvihuoneen kanssa, ja rehevää suomen kieltä ladellen Luigi kokosi sen kasaan saksalaisten ohjeiden kera. Muurasi sille vielä perustan, jottei vaimo lyö päätänsä joka kerta oven karmiin (en ole pitkä, vaan kömpelö).
Sen verran oltiin fiksuja, että alusta pitäen päätettiin keittiöpuutarhan paikaksi talon toinen pääty, joten hyötykasvit löysivät helposti paikkansa, eikä niitä ripoteltu pitkin tonttia. Näin on helpompi nähdä yhdellä silmäyksellä, mitä on kypsymässä viikon menuun. Terassiremontin ansiosta jäi ylimääräistä reunusaitaa, joka sitten titchmarshilaisesti päätyi reunustamaan keittiöpuutarhasta ihan oman huoneensa muun puutarhan keskelle. Luigi nikkaroi pari pergolaa porteiksi, ja puutarhurin suureksi urakaksi jäi niiden koristeleminen kärhöillä.
 
Muutama hedelmäpuu on jo tuolla tullut tiensä päähän, useimmiten vesimyyrän tai rusakon avustamana, ja vadelmat, luumut ja kirsikat juurivesovat minkä kerkiävät. Kasvihuone 3.0:sta haaveillaan joka vuosi (1.0:ssa oli muuratut kasvualtaat, 2.0:ssa vapaata lattiatilaa, 3.0 tulee olemaan ISO ja hieno ja ihan sikapaksusta kennolevystä, ja sinne mahtuu pieni pöytä ja tuolit iltapäiväteen/virkistävän valkoviinin juontia varten). Muuten tuo osa puutarhaa saa olla sellaisenaan. Se loppuosa taasen, noh, se onkin sitten jo toinen tarina.
 
Joko Akvis lohduttui?

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Helppo lohipastrami

Kaupassa törmäsimme Parhialan mausteisiin ja mausteseoksiin, ja kun käteen osui pastrami-mausteseos ja naapurissa olevasta kauppahallista sai tuoretta merilohta, oli päivän alkupala siinä.

Ruodoton lohipötkö paistettiin kuumalla pannulla pikaisesti joka pinnalta niin, että sisus jäi reilusti raa'aksi. Sen jälkeen pötkö pyöriteltiin pastrami-seoksessa (siinä on suola mukana), käärittiin kelmuun ja annettiin maustua jääkaapissa pari tuntia. Tai no, ahneina napsittiin siitä kyllä muutama siivu heti tuoreeltaan. Törkeän hyvää vähällä vaivalla.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Lajikekokeilut kasvimaalla 10 vuotta

Koska tuli 10 vuotta täyteen kasvimaaelämää (ekana kesänä ei vihanneksia viljelty, vaan täytettiin aiempien omistajien jäljiltä takapihalle jäänyt käsittämätön rotko), voi hirmuisen viisaana ja kokeneena katsella taaksepäin ja muistella mitä lajikkeita on tullut kokeiltua. Ja koska Hannele käski. Vierivä (vyöryvä?) puutarhuri ei tietenkään sammaloidu, vaan lajikekokeilut jatkuvat edelleen. Ainoastaan kirsikkatomaatin, kurkun, chilin, kesäkurpitsan, kurpitsan ja maissin osalta on se täydellinen lajike jo löytynyt. Mutta niihinkään ei toki pidä jämähtää.

  • Chili - Kokeiluja on tehty paljonkin Cayennesta Habaneroon, mutta suosikki ylitse muiden on mieto ja valtavan satoisa Pinocchio's nose eli Joe's long, joka kasvaa piiiitkäksi. Toinen suosikki on musta, mieto ja todella aromaattinen Mild and meek, jota suositellaan täytettäväksi ja uuniin, mutta Suomen kesässä se ei tahdo ehtiä kypsyä. Seuraavaksi tahtoisin kokeilla Hungarian hot waxia, joka on kuulemma niin mieto, että sitä voi käyttää salaatissa, tai Vampirea, joka on hienon violetti väriltään.
  • Fenkoli - Olikin hyvä tsekata, mitä lajikkeita on tullut kokeiltua, sillä ekoina vuosina fenkoli kasvoi hyvin - liekö lajikkeen Di Firenze ansiota? Muita kokeiluja ovat Fino, Victoria ja Mantovano, mutta sato on jäänyt laihaksi.
  • Herne - Herneen kasvatusta arastelin, kun olin 40 vuotta sitten syönyt itseni niistä kipeäksi, mutta lopulta kokeilin Kelvedon wonderia, joka osoittautui maukkaaksi ja makeaksi. Testattavana on ollut myös Rondo, joka oli melko mitäänsanomaton, sekä Alderman, joka oli makea, mutta kasvaa epäkäytännöllisen korkeaksi, eikä ole järin satoisa. Seuraavaksi voisi testata Canoeta, jota Gardeners' worldissä suositeltiin.
  • Härkäpapu - Vähän nauratti, kun huomasin miten monta lajiketta olen kokeillut, mutta yksikään ei ole maun tai sadon puolesta kohonnut muiden yli, joten härkäpapulajikkeita voi siis vaihdella jatkossakin hyvillä mielin. Näitä on meillä kasvanut: Bunyards Exhibition, Aquadulce Claudia, Express, Medes, Crimson flowered, De Monica ja Dreadnought. Ens kesäksi tilasin uuden satsin Expressiä, koska se nimensä mukaan kasvaa nopeasti, ja vasta tänä kesänä tajusin, että härkäpavun varret pitää leikata maata myöten heti sadonkorjuun jälkeen, jolloin se kasvattaa uuden varren ja sadon.
  • Kesäkurpitsa - Gold rush on hyvä ja kiinteä ja sopii salaatteihin sellaisenaan. Green bush oli kamalan makuinen ja Long white bush puolestaan täysin mauton. Lungo di Firenze on todellakin ylitse muiden, ja samaa mieltä ovat mm. Nigel Slater ja Hugh Fearnley-Whittingstall. Se on aika paljon se.
  • Kirsikkatomaatti - Kirsikkatomaattia on helppo kasvattaa, kunhan muistaa aloittaa esikasvatuksen vasta maaliskuussa. Maailmankaikkeuden parhain lajike on supermakea Sungold. Muita kokeiltuja ovat Suncherry, Gartenperle, Black cherry (kaunis, mutta melko mauton), Red cherry (ihan OK vaihtoehto Sungoldille) ja Minibel (tuskastuttavan pienet hedelmät!). Aperon väitetään olevan makeampi kuin Sungold, joten sitä on jossain vaiheessa maistettava.
  • Kurkku - Heti ensimmäinen kokeilu oli Burpless tasty green, ja mitäpä sitä hyvänmakuista ja satoisaa kaveria vaihtamaan. Karmein lajike oli Long white, joka oli kuin ois Kynneliä (muistattehan sen kynsien pureskelua estävän "lakan"?) juonut pullollisen, vaikka mainostekstissä kehuttiin sen olevan vähiten kitkerä lajike. Toinen hairahdus oli Picasso, joka ei ollut niin aromaattinen ja satoisa kuin Burpless ja jotenkin omituisen laiha ruippana.
  • Kurpitsa - Vasta viime vuosina ollaan kasvatettu kurpitsaa. Ensimmäinen kokeilu oli spaghettikurpitsa Hasta la pasta, joka teki hyvin hedelmää ja oli aivan mahtavan makuinen. Sen jälkeen en ole spaghettikurpitsan kanssa onnistunut - liekö syynä nimetön lajike, jota olen viime aikoina yrittänyt kasvattaa. Tämän kesän rakkaus on Potimarron, jota varmasti tulen kasvattamaan tästä lähtien. Hienon aromikas, joskin vähäsatoinen ja pienikokoinen kurpitsa, mutta ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen. Hyvä lajike on myös Crown prince, jota puutarhalehdissä hehkutetaan. Pähkinäinen, makea ja kuulemma erinomainen säilyvyydeltään. Hankala tosin nähdä milloin se on kypsä, kun väri vaihtuu hienovaraisesti hennon vihreästä sinertäväksi. Jostain syystä minikokoiset kurpitsat kiinnostavat, joten ens kesäksi tilasin Buff ballia, jonka pitäisi tehdä tennispallon kokoiset hedelmät. Toinen mielenkiintoinen minikurpitsa on Hooligan, joka on vielä hirmu nättikin keltaisine raitoineen.
  • Kyssäkaali - Rakas vihannes tämäkin, ja nopean kasvunsa takia helppo esikasvattaa ja istuttaa pitkin kesää kasvimaan tyhjille paikoille. Lanro on suosikkilajikkeeni, tosin eipä noiden välillä isoja eroja ole. Muita kokeiltuja ovat Delicatess white, Kolibri, Blusta ja Di Vienna bianco.
  • Lehtikaali - Kähärälehtisiä versioita olen 2 kertaa kasvattanut, ja todennut sen turhaksi, koska kaiken maailman öttiäiset niitä rakastaa, ja käkkärästä lehdestä on mahdoton nyppiä ötököitä pois. Siksi lajikkeeni on Nero di Toscana, joka ei ole ihan niin kovasti öttiäisten suosiossa ja jonka suorahkoista lehdistä on helppo huuhtoa ylimääräiset proteiinintuojat pois.
  • Maissi - Maissilajikkeen kanssa joutuu olemaan tarkkana, koska maissi tarvii pitkän kasvukauden. Butterscotch kuulemma ehtii kasvaa Skotlannissakin, ja todistetusti viihtyy myös Kangasalla. Makea lajike, joka nimensä mukaan muuttuu toffeiseksi, kun sitä pyörittelee voissa pannulla. Testissä on ollut myös Northern extra sweet, mutta ei se niin sweet ollut kuin Butterscotch. Lark voisi olla kokeilemisen arvoinen, kun siinä tuo sweetness on kuulemma ihan superior ja se on aikainen lajike.
  • Palsternakka - Palsternakasta olen aina ajatellut, että lajikkeesta riippumatta se on hyvää, kunnes törmäsin tänä kesänä Hollow crowniin, joka oli hyvin mauton ja jauhoinen. Dagger ja Gladiator ovat olleet maun ja koon suhteen yhtä vaikuttavia kuin nimensä. Ensi kesänä kokeiluun menee Countess.
  • Paprika - Joskus kauan sitten ostin Kauppilasta valmiin paprikantaimen, enkä saanut sen hedelmiä kypsymään. Ajattelin, että oranssi on helpompi saada kypsäksi kuin punainen, joten monta vuotta olen kasvattanut mukavan makeaa lajiketta Gourmet. Tänä vuonna, kun satoa tuli julmetusti, huomasin että oranssi paprika menettää makuaan lämmitettäessä. Ens vuoden lajike on Bullhorn mix; ihan vain sen takia kun ilmaiseksi sai. Katsotaan, mitä siitä tulee. Muodoltaan ovat pitkulaisia ja sekoituksessa on sekä keltaista että punaista paprikaa. Kiinnostava lajike on Oda, joka on hurjan violetti väriltään. Mausta tosin ei ole tietoa.
  • Papu - Monenlaista on vuosien mittaan tullut kokeiltua, mutta omaan suuhun parhaiten sopii violetit (onks tässä nyt joku väriteema?) Purple teepee ja Blauhilde. Satoisin oli ehdottomasti Dolico del metro, eli Yard long bean, mutta makunsa puolesta se oli aikamoinen turhake.
  • Parsakaali - Ikinä en olisi uskonut, että parsakaalta on helppo kasvattaa ja että lopputulos on kaukana kaupan kuivista ja tunkkaisista versioista. Ensimmäinen kokeilu oli Dandy early, raikas ja pähkinäinen lajike. Sen jälkeen on kokeilussa ollut Aquiles, joka oli kuivakkaampi, eikä ihan niin raikas maultaan. Ensi vuonna kokeilen Red spearia, joka kasvattaa usean pikkukukinnon (= broccoli) yhden ison (= calabrese) sijaan.
  • Peruna - Timo, mauton, Siikli, mauton, Nicola oli yhtenä vuonna mielettömän hyvä ja toisena mauton. Amandine oli hyvänmakuinen, kauniin sileä, vahamainen ja satoisa peruna. Voisin kasvattaa toistekin. Parsaperuna Asparges oli hieno salaattiperuna, ja kasvatan sitä varmasti aina, kun käsiini saan. Mayan Twilight oli niin huikean hyvä, että toivottavasti sitä tulee ens vuonnakin tarjolle. Intensiivinen maku ja melko helppo kasvatettava. Ötökät siitä eivät tykänneet, ja sato valmistui aikaisin.
  • Pihvitomaatti - Cuore di bue on ainoa kokeilemani pihvitomaatti ja ihan kivasti se on satoa tehnyt, eikä makukaan ole hullumpi. Mielenkiintoinen lajike on lupaavan niminen Big boy, jossa kuulemma yhdistyvät sekä iso koko että iso maku.
  • Pinaatti - Vuosia sitten Milanossa sain maailmankaikkeuden parasta pinaattia, ja siitä lähtien on tullut testattua eri lajikkeita, kuten Medania, Viridis ja Apollo, mutta kaikissa noissa on ollut tavallinen pinaatin maku (jos edes ovat suostuneet yhtään satoa tekemään. Tuppaavat heti kukkimaan, jolloin lehdet jäävät tuskastuttavan pieniksi). Mielenkiintoinen kokeiltava olisi peribirttiläinen Bloomsdale, joka on kuulemma hyvä ja satoisa, vaikka tuskin sitä Italiassa kasvatetaan...
  • Porkkana - Kemppien vuoksi kokeilut ovat jääneet, mutta sen tiedän, että Purple Haze on puinen ja mauton.
  • Punajuuri - Punajuuren koko värikirjo on käyty läpi (tai jos oikein saivarrellaan, niin ovathan ne eri juureksia), kun ensin ajattelin, etten niin perus punajuuresta välitä. Aloitin valkoisella versiolla Albina vereduna, joka oli ihan OK, mutta hiukan liian maanläheisen makuinen. Raitajuurta Chiogga olen kasvattanut jo monta vuotta, sekä hyvän maun että suloisten marianneraitojen takia. Keltajuuri Burpees golden globe ei ollut kovinkaan kummoinen. Nykyään tykkään ihan rehellisen oikeasta punajuuresta, koska siinä riittää makua ja makeutta enemmän kuin noissa kalpeammissa sukulaisissaan. Kokeilussa on ollut sekä Boltardy että Kestrel, joista jälkimmäistä puutarhalehdissä on kehuttu eniten.
  • Retiisi - Kevään ensimmäinen ja syksyn viimeinen sato :-) Cherry belle on sievä ja rapea. Istap on ehdoton suosikki pitkine, valkoisine juurineen, jotka on mehukkaita, eikä niitä saa kitkeräksi millään. French breakfast on uusin tuttavuus ja vaikuttaa hyvältä. Se on hauskasti punavalkoinen ja muodoltaan pitkulainen.
  • Ruusupapu - Ruusupapua aina kaupitellaan kauniilla kukilla, mutta itse tykkään sen palkojen mausta jopa enemmän kuin tavispapujen. Kokeilussa on ollut Celebration, Scarlet empire ja Achievement merit, joissa kaikissa on ollut suhteellisen samanlainen maku. Ehkä ei siis ihme, että myyntiteksteissä keskitytään vain niiden kukkien kuvailemiseen.
  • Salaatti - Salaatti nyt on aina salaatti, mutta parsalaatti on ollut ihan ykkönen sekä sadon että säilyvyyden puolesta. Eikä siitä etanat tykkää niin paljon kuin muista salaateista, liekö pystyn kasvutavan ansiota. Lajike Mascara olis kiinnostava, kun sen on kehuttu olevan maultaan gorgeous and buttery.
  • Sokeriherne - Sokerihernettä meillä kasvatetaan sen takia, että se on keskimmäisen koiran suurinta herkkua. De grace on ollut makea ja kelvannut myös ihmisille, mutta toissa vuoden trendiherne Shiraz oli mauton ja tekstuuriltaankin jotenkin nahkea. Nätti kylläkin sekä kukkana että palkona.
  • Tomaatti - Sungellaa maniostettiin Sungoldin tavistomaattiversiona, mutta en siitä suurempia säväreitä saanut. Sub arctic plenty väitti olevansa satoisa ja kypsyvänsä hyvin pohjoisessakin, mutta sen hedelmät olivat oudon lihaisia, ei ollenkaan normi tomaatin kaltaisia, eikä niitä meinannut saada irti kasvista. Eikä se satoisuuskaan ollut mitenkään merkittävä. Ilmaisjakeluna Kitchen gardenin mukana on tullut kuuluisat Moneymaker ja Gardener's delight, jotka ovat olleet ihan OK, mutta tämän kesän Marmande yllätti satoisuudellaan ja sitä oli todella helppo kasvattaa. Toisin kuin rakas viholliseni San Marzano, Italian kuuluisin kastiketomaatti, joka on kaikkien nirppanokkien äiti. Tänä vuonna se sentään malttoi kypsyttää muutaman hedelmänsä, mutta yleensä kasvihuonekauden lopussa kasvissa roikkuu isot, kiinteät ja kirkkaanvihreät tomaatit.
  • Turnipsi - Turnipsi oli mukava kokeilu, hyvänmakuinen ja rapea. Lajikkeena oli vitivalkoinen Oasis. Valitettavasti seuraavana vuonna kirpat huomasivat turnipsin potentiaalin, ja kokeilu tyssäsi siihen. Harmi.
  • Ufokurpitsa - Kesäkurpitsan alle nämä tietysti kuuluvat, mutta mielestäni ansaitsevat ihan oman kappaleensa, kun ovat niin monikäyttöisiä otuksia. Custard white on hyvä ihan raakanakin salaateissa ja tosi satoisa. Patty green tint oli tämän kesän lajike, ja vaikka vierastan vaaleanvihreitä kesäkurpitsoja (ne yleensä maistuu lumpeelle tai ovat täysin mauttomia), oli tämä ihan kivan makuinen.
  • Vahapapu - Vahapapua on helppo kasvattaa, kun se on pensasmainen, eikä tarvi tukia. 5-6 papua tungen ämpäriin kasvihuoneeseen, ja palkkioksi tulee maistuvia, sileitä palkoja (ruusupavun karvaisuus välillä puistattaa). Gold dukat on satoisa ja hyvä, eikä tämän vuoden Creso jäänyt yhtään huonommaksi. Ikuiseksi mysteeriksi jäänee se, miten yhtenä vuonna onnistuin saamaan ekat vahapavut kypsymään niin aikaisin, että syötiin niitä parsan kanssa.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Rosmariinikeksit

Siihen on syynsä, miksi toiset heiluttelevat lapiota ja toiset ylläpitävät kauniita leivontablogeja. Nätin leivonnaisen teko ei ole tämän naisen ydinosaamista, enkä ole yhteensopiva tahmaisten taikinoiden kanssa. Lopputulosta ei myöskään kaunista keittiön kelmeä talousvalo. Mutta oli nää ihan hyviä, ja kuulemma juustojen kanssa erinomaisia. Resepti on bongattu jostain vanhasta Kitchen garden -lehdestä.
200 g vehnäjauhoa
pieni ripaus leivinjauhetta
75 g sokeria
25 g korintteja tai rusinoita
1 rkl hienoksi silputtua tuoretta rosmariinia
- sekoita keskenään
1 kananmuna
2 tl maitoa
- sekoita keskenään
100 g voita
- nypi voi jauhoseokseen
- lisää muna-maitoseos
- laita taikina jääkaappiin 20 minuutiksi
- pyöräytä taikina tangioksi
- leikkaa tangosta kiekkoja
- ripottele keksien päälle rosmariinia
- paista 180 C/20 min




perjantai 25. lokakuuta 2013

Organisoitunut puutarhuri

Näin niitä siementilauksia tehdään: pitkin kesää kirjoitetaan muistiin mitkä siemenet ovat lopussa/loppumaisillaan, ja sitten kun tilauksen aika tulee, käydään lista ensin läpi leikekirjaa vasten ja etsitään sinne tallennetut lajikesuositukset. Toki muistetaan myös tsekata, mitä lajikkeita on aiemmin tullut kasvatettua. Eikä siis ihan randomilla mennä vain fiiliksen mukaan.
Voi sitä riemua, kun Thompson & Morganilta löytyi Countess-palsternakkaa, jota oli kovin puutarhalehdissä kehuttu makunsa vuoksi, ja josta oli kokonaista 2 leikettä leikekirjassa. Joe's long oli muuttanut nimensä takaisin Pinocchio's noseksi, ja nyt huomasin tilata broccolia calabresen sijaan. Kuin tilauksesta Thompson & Morgan meilasi, että tänä viikonloppuna saa kaikista siemenistä -25%. Tuolla hinnalla voi kyllä hiukan mennä sinne random-puolellekin...

torstai 24. lokakuuta 2013

Kurpitsapiirakka, makea

Onneksi kurpitsa on niin hyvää, ettei se, uskomatonta kyllä, vieläkään tursua korvista. Nyt oli jälkkärin vuoro.

100 g voita
2,5 dl vehnäjauhoa
2 rkl sokeria
1 rkl vettä
- nypi taikinaksi
- taputtele piirakkavuoan pohjalle
- anna levätä jääkaapissa 30 min.
- esipaista 200 C/10 min.
500 g kurpitsaa
- keitä ja soseuta
3 rkl muscovadoa tms. tummaa sokeria
1 dl kermaa
2 tl kanelia
1 tl kuivattua inkivääriä (tuorekaan ei olisi pahitteeksi)
1/2 tl muskottia
2 rkl korintteja tai rusinoita
(tässä kohti on hyvä maistaa sosetta ja lisätä makua tai makeutta oman mielen mukaan)
2 kananmunaa
- sotkuta keskenään
- kaada piirakkapohjan päälle
- paista 175 C/35 min.

Erilaisia kurpitsapiirakan ohjeita googlaillessa huomasin, että monen koristeeksi oli tupsuteltu tomusokeria. Kun tuon vauvankakan värisen piirakan otin uunista, ymmärsin miksi... Miellyttävän makuista se kuitenkin oli, eikä liian makeaa. Kyytipojaksi lusikoitiin vaniljajäätelöä.

Seuraavaksi on sitten suolaisen kurpitsapiirakan vuoro. Sitä ei noin vain netistä löytynytkään, joten ruvettiin visioimaan itse, ja päädyttiin sellaiseen versioon, että ensin täytyykin piipahtaa kauppahallissa.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kurpitsa-kikhernepihvit

Chef sai vision kurpitsan ja kikherneen yhdistämisestä, ja kun kaapissa oli pari purkkia kikherneitä ja jääkaapissa kuivahtamaisillaan oleva kurpitsan puolikas, ryhdyimme pihvitalkoisiin.
Monitoimikoneessa blitzasin 2 tölkillistä kikherneitä, yhden sipulin ja puolikkaan kurpitsaa karkeahkoksi mössöksi. Koska olimme yrtittömiä, lisäsin mausteeksi vain suolaa, mustapippuria ja muskottia, mutta koska perusmaku on miedohko, voi tässä soveltaa mieleistään maustemaailmaa ja vaikka lisätä hyvää juustoa raasteena mukaan. Kahdella kananmunalla pärjättiin hyvin, vaikka massa oli iso.
 
Heti syötäväksi menevät paistoin pannulla ja loput taputtelin pihveiksi uunipellille. Kätevä ja nopea tapa sekä säilöä kurpitsasatoa että laittaa pakastimeen pikaruokaa kiireisen työpäivän jälkeen nautittavaksi.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Tiedän mitä teen tänä iltana

No joo, ehkä teen myös sen kurpitsapiirakan, mistä olen jo pari päivää chefille puhunut, mutta sen jälkeen syvennyn tähän ihanuuteen, jota olen odottanut jo muutaman viikon. Toki tämän vuoden jämä siemenpussit on jo tsekattu ja lista puutteista tehty valmiiksi, mutta kun toistaiseksi palkka vielä juoksee, on lupa tarvittavien siementen lisäksi tuoksutella ja makustella mielin määrin ja ruksia punakynällä kaikki ihanuudet, mitä pihallensa tahtoo vuonna 2014! Pikavilkaisulla on taas niin innovative blend ja stunning performance, että tämän kataloogin lukemiseen kuluu punakynä jos toinenkin.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Kurpitsamenu, tai melkein

Hieno syksysää on hemmotellut satunnaista kokkailijaa. Ja uskomatonta kyllä, kasvimaat tuottivat käytännössä tähän asti satoa. Koko loppukesä ja nyt syksy ollaan ruoanlaitossa enemmän tai vähemmän menty tyylillä "mikä on kriittisellä polulla?", että saadaan mahdollisimman paljon käytettyä tuoreeltaan ja ettei vaan mikään pilaannu. Nyt kun kasvimaita paketoidaan talvea varten, on aikaa jopa miettiä hetken ruoanlaittoa. Siispä päädyimme tekemään kurpitsamenun.

 Alkuruokana oli cheviceä villistä merisiiasta. Tässäkin piti olla kurpitsaa, nimittäin hienot siemenet oli tarkoitus paahtaa ja murskata päälle makua antamaan. Vaimo kuitenkin lyhyen testauksen jälkeen julisti, ettei kannata jatkaa. Olivat kuulemma liian puisia. Chevice sen sijaan oli todella hyvää - niin kuin aina, jos onnistuu löytämään tarpeeksi tuoretta kalaa.

Olen jo muutaman vuoden testaillut, miten saisi luotua täydellisen kurpitsakeiton. Esikuva tullee vuosien takaa jostakin fine dining -paikasta, kun kokin tervehdyksenä on tullut pieni kupillinen täyteläistä, samettista kurpitsakeittoa. Tällä ohjeella aletaan olemaan lähellä esikuvaa.

1/2 punasipuli silputtuna 
250-300 g kurpitsakuutioita 
250 ml hyvälaatuista kanalientä 
1 munankeltuainen 
100 g ranskankermaa 
suolaa 
pippuria 
hienoa chilimursketta 
mantelimurskaa
voita hauduttamiseen sekä keiton kiillottamiseen 

Hienonna sipuli ja pistä kattilaan voihin kuullottumaan. Kuutioi kurpitsa ja lisää kattilaan kuullottumaan ja paahtumaan. Lisää kanalientä niin, että kurpitsakuutiot miltei peittyvät. Hauduta kunnes kurpitsa on pehmennyt ja kanaliemi hieman keittynyt kasaan. Ota pois liedeltä. Aja sauvasekoittimella hienoksi soseeksi. Lisää ranskankerma, johon on sekoitettu yksi munankeltuainen. Mausta chilijauheella, suolalla ja pippurilla. Lisää pieni nokare voita, jotta keitosta tulee sopivan kiiltävää. Lisää paahdettua mantelimurskaa päälle. Oma kasvatetut kurpitsat ovat aina enemmän tai vähemmän makeita, ja itse en ole makean ruoan ystävä, joten yritän aina taklata liikaa makeutta. Tässä ranskankerma toimii hyvin. Ja paahdettu manteli sopii hienosti kurpitsan kanssa.

Pääruokana oli kauppahallista metsästetty hirven ulkofile sekä kurpitsarisotto. File sai maillardin käsittelyn kuumalla valurautapannulla perinteiseen tapaan. Kurpitsarisotto syntyi raastamalla pari kourallista kurpitsaraastetta risoton sekaan alkuvaiheessa. Muuten risotto noudatti perinteistä reseptiä, eli teen yleensä risoton kanaliemipohjalle




torstai 17. lokakuuta 2013

Pyh, ei yllättänyt!

Sain kuin sainkin näyttää talvelle pitkää nenää, sillä ehdin tyhjentää kasvimaat ennen lumentuloa. Chefin kehoituksesta olin jopa nostanut vanhan kasvimaan kitukasvuisiksi olettamani palsternakat (ja todennut ne ihan syömäkokoisiksi), vaikka alun perin ajattelin jättää ne multiin talven yli. Ainoa mikä pitää vielä huolehtia, on salvioiden peitteleminen lehtikerroksella, sillä ilman sitä ne eivät tahdo talvesta selvitä.

Linnuille on hankittu kilokaupalla siemeniä, itselle ihania, puutarha-aiheisia (tietysti!)palapelejä ja lämmikkeeksi Lignell & Piispasen Lumoava -appelsiini-suklaaglögiä (kerrankin glögi, joka ei tee suussa kipiää! Ihanan pehmoinen ja anti-esanssinen glögi, joka ei saa kieltä kipristelemään pistävästä alkoholista.). Sitten on aika ruveta plärämään vanhoja puutarhalehtiä, visioida ja strategioida kasvatuskesää 2014, ja odotella Thompson & Morganin kuvastoa (olen vanhanaikainen ja ympäristöepäystävällinen, sillä tykkään selata paperia netin sijaan). 3 kuukauden päästä on jo aika laittaa chilit ja paprikat esikasvuun, joten melkeinpä tulee kiire valita lajikkeet!

torstai 10. lokakuuta 2013

Kurpitsakohokas

Kurpitsaviikko eteni seuraavaksi kohokkaalla. Nyt kun tätä Crown princeä on pariin otteeseen maistellut, voi todeta puutarhagurujen olleen oikeassa sitä suositellessaan. Maku on todella miellyttävä ja makea, eikä lainkaan sellainen jauhoisen peruskurpitsan kaltainen. Tekstuurikin on mukavan napakka mutta mehevä.
1 rkl voita
1,5 rkl vehnäjauhoja
1,5 dl maitoa
- kiehauta paksuhkoksi kastikkeeksi
2 munankeltuaista
1 dl juustoraastetta
pari kourallista kurpitsaraastetta (raaste on oiva tapa käyttää kurpitsaa, koska a) se kypsyy nopeasti ja b) ei ole niin vetistä kuin höyrytetty ja soseutettu versio)
suolaa
muskottia
- sekoita kastikkeeseen
2 munanvalkuaista
- vaahdota ja sekoita kastikkeeseen
- kaada kastike voideltuun vuokaan
- paista 180 C/30 min.
Tänä aamuna, vetisen ja rapaisen aamulenkin jälkeen, chef hemmotteli vaimoansa kurpitsaraasteesta tehdyillä letuilla ja omena-tyrnihillolla. Piristävän keltainen aamiainen - ja tuo hillo oli jopa tällaisen anti-hilloistin mielestä raikasta ja hyvää.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kurpitsa-juustoraastepihvit

Kurpitsaviikon ensimmäinen ruokalaji oli raastepihvit. Originaalissa reseptissä pihvit uppopaistettiin öljyssä, mutta olin just viikonloppuna laittanut rasvakeittimen talviteloille, joten tyydyimme paistamaan nämä pannulla. Hiukan jännitti avaututtaa ensimmäistä Crown princeä, kun tuommoisesta sinivihreästä pallurasta on hankala tietää onko se kypsä vai ei. Sisältä paljastui kuitenkin kirkkaanoranssia substanssia, joten ei tarvinnut ruveta lennosta keksimään uutta ruokalajia. Siemenet otettiin talteen, kun chef visioi niistä jo maustetta tuleviin ruokalajeihin.
 
2 kananmunaa
suolaa
muskottia
sahramia (jep, tämä oli se, mikä sai naisen lankeamaan tähän reseptiin)
kourallinen juustoraastetta (raastoin kaapista löytyneen gruyèren lopun)
- vatkaa kevyesti
n. 400 g kurpitsaa karkeana raasteena
- sekoita mukaan
- paista miedolla lämmöllä voi-öljyseoksessa (laitoin pannulle n. ruokalusikallisen taikinaa kerrallaan ja littasin sen pihviksi)
 
Pihvit olivat yllättävän makeita, ja sahrami maistui niissä ihanasti. Juustoja ja mausteita vaihtelemalla näistä saa helposti oman makunsa mukaisia. Seuraavaksi voisi kokeilla taikinaan chiliä ja korianterinsiemeniä.


tiistai 8. lokakuuta 2013

Mitä meillä tällä viikolla syödään?

Kuvassa on 5 pisteen vihje. Kukin kurpitsoista on n. 3-kiloinen, joten Arneo Nizzolin ihastuttava, joskin huonosti Suomen oloihin lokalisoitu (mikä on reneettiomena?) Kurpitsa-kirja tuli jälleen kerran plärättyä. Kovin hanakasti italialaiset kirjan perusteella yhdistävät kurpitsaan sekä kovia juustoja, että mantelikeksejä (cantucci?), mutta toki myös ricottaa ja salviaa. Viikon (tai kahden) menuun päätyivät kurpitsapihvit, -munakas, -kohokas, -piiras (sekä makea että suolainen) ja -risotto. Näiden lisäksi chef vielä visioi kurpitsa-kikhernepihvit ja lauantaille kokonaisen kurpitsamenun.

Savoijinkaalit puolestaan olivat muka niin muhkeita ja kauniita, kun ne nököttivät kasvimaalla, mutta kun tuli aika nykäistä ne irti, huomasin niiden olevan hyvin tarkkaan pitsitettyjä. Päällimmäisiä lehtiä sai kuoria irti melkoisen monta, ennen kuin alta paljastui mitään syötäväksi kelpaavaa. Lehtien kolosista löytyi muutama lehtokotilo, joten ne ovat siis löytäneet tiensä tontin toisesta päädystä kasvimaille. Mahtavaa.

Lammasmaailma mainosti saatavilla olevan luomukaritsaa, josta teimmekin heti tilauksen. Lauantaina haetaan lammaspaketti Kauppahallista, joten odotettavissa lienee lampaan ja kaalin klassinen yhdistelmä. Ja onhan savoijinkaali ihan törkeän hyvää, kun sen paahtaa pannulla pekonisilpun, saksanpähkinöiden ja valkosipulin kanssa. Jos oikein överiksi vetää, niin revittyä mozzaa vielä siihen päälle. Huonommat lehdenosat voi höyryttää koirille soseeksi, ja kaalin ruodit antaa vieressä kerjäävälle harmaiselle naukserille, jonka suurinta herkkua ne ovat.

Sitten onkin taas se aika, jolloin kasvikset täytyy hommata kaupasta :-/

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Se siitä taas

Vielä tomaatit ja chilit pukkasivat kasvihuoneessa hentoa punaa poskilleen, mutta auringon valon ja lämmön vähyys alkoi häivyttää niiden makua. Oli siis aika pistää kesän 2013 pillit pussiin kasvihuoneen osalta. Vähänkin punertuneet tomaatit ja chilit nostin sisälle kypsymään, kun en niitä hennonnut poiskaan heittää, ja isoimmat San Marzanot otin talteen, vaikka vielä täysin vihreitä olivatkin. Yllättäen chilit punertuivat sisällä alta aikayksikön!
Aluksi irrottelin tomaatinvarsia hellästi irti kasvutuistaan, mutta melko pikaiseen alkoi moinen näpertely pitkästyttää, ja napsin loput varret poikki oksasaksilla. Lopuksi piti vielä kasvarin lattia siivota lehdistä ja pudonneista tomaatinraakileista. Viikonloppuna täytyy sutia koko kasvari tarkkaan painepesurilla ja sitten sulkea ovi tältä sesongilta.
Samaan syssyyn siivosin kesäkukatkin pois, joskin jätin terassin eteen Ikeasta ostetut traakkipuut, jotka yllättäen kestivät seuraavan yön -4,4 C:n! Kukahan jaksaisi kuurata puhtaaksi kaikki nuo ruukut, saavit ja ämpärit? Oliko ihan pakko kesällä käyttää joka ikinen saatavilla oleva astia kasvien kasvattamiseen?