Pelargonipääsiäinen

Pääsiäislomalle oltiin mietitty kaikkea p:llä alkavaa: pönttöjen puhdistus (siis linnun-, ei wc-), pyöräily ja Plantagen. Plantagen tuli kuvioon lähinnä siksi, että se mainosti pelargonipistokkaita sekä tuoksupelargonien taimia, joita en tietenkään voinut vastustaa, kun olin koko talven opiskellut pelargoneja erinäisistä opuksista. Oppi oli jalkautettava käytäntöön.

Heti Plantagenin ovensuussa oli jalopelargoneja, mutta ne eivät sykähdyttäneet, joten oli työnnettävä ostoskärryä eteenpäin. Ja kyllähän se pelargonitaivas sitten löytyi. Ensin törmäsin nimettömään tulppaanipelargoniin, ja siitä metrin päässä oli kokonainen hylly täynnä tuoksupelargoneja: sitruunaa, ruusua, colaa, appelsiinia, minttua ja jopa muskottia. Aikani siinä tuumailin ja tuoksuttelin ja nappasin sitten mukaani appelsiinin, koska se tuoksui parhaimmalta sekä mintun, koska sillä oli hauskat, kirjavat lehdet. Nyt tosin harmittaa, että jätin muskotin ostamatta, sillä siinä todellakin oli muskottimainen tuoksu, joskin ulkonäkö oli vähän valju.

Sattumoisin ostoskärry osui myös pistokashyllyn kohdalle, ja siellähän oli ihailemani tähtipelargoni Toscana chocolate sekä kirjavalehtinen Happy thought red. Olisihan niitä pistokkaita voinut enemmänkin ottaa, mutta nyt ei enää kertakaikkiaan mahdu kasveja mihinkään. Näin täyttä meillä ei vielä koskaan esikasvatuskaudella ole ollutkaan.

Plantagenille pisteet valikoiman lisäksi myös siitä, että olivat uudistaneet henkilökuntansa. Oli mukava saada hyvää ja iloista palvelua aiempien yrmyjen sijaan.

Jälkikirjoitus

Se piti vielä lisäämäni, että herramunvereni kun tämmöiseen saittiin törmäsin: https://www.fuchsiakwekerij.nl/webshop/pelargonium/

Onneksi, onneksi, onneksi olin muutaman päivän myöhässä, kun eivät pelargonin pistokkaita lähetä kuin muutamana päivänä vuodessa. Ois meinaan lähtenyt megaluokan tilaus, kun ei nuo mitään edes maksa. No, ens vuonna sitten...

Taatelisiirappikakku

 

Koemaisto tehty ennen bloggaamista

Jossain reseptissä tuli vastaan taatelisiirappi, ja sehän kuulosti niin eksoottiselta, että piti laittaa ostoslistalle. Yllätyksekseni (olen näköjään pudonnut skenestä) taatelisiirappia olikin marketissa jos jonkinmoista, joten se ei siis ole mikään harvinainen raaka-aine, ja maultaan se oli niin hyvää, että olisi voinut juoda suoraan pullosta.

Koska a) leivonnaiset olivat lopussa ja b) aikoinani opetin vanhemmalle koiralle, että aamiaisella saa myös jälkkäriä, täytyi yrittää inspiroitua leipomaan, ja inspiraation tarjosi taatelisiirappi. Googletin taatelisiirappikakkua, mutta löysin vain muutaman jenkkiohjeen, ja niitähän ei kukaan jaksa lukea, kun täytyy ensin scrollata sivukaupalla lätinää, ennen kuin pääsee itse ohjeeseen. Täytyi siis kehittää ohje itse, ja tällainen siitä tuli:

• 225 g voita - lämmitä mikrossa, kunnes alkaa poksua, eli n. 30 sek.
• 2 dl sokeria
• 1 dl taatelisiirappia

- vaahdota keskenään. Ja siis yleiskoneella, kun eihän nämä käsin vaahtoudu sitten mitenkään

• 3 kananmunaa

- vatkaa sokeri-voivaahtoon yksitellen, ja edelleen sillä yleiskoneella

• 3,5 dl jauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl vaniljasokeria

- sekoita ensin keskenään ja sitten yllä mainittuun vaahtoon

• 0,5 dl nestettä (maitoa, appelsiinimehua yms. Korvasin nesteen desillä smetanaa, kun sitä oli menossa hävikkiin)

- lisää taikinaan

- kaada vuokaan

- paista 175 C/45-50 min.

Ihanan mausteisen toffeinen höttökakku! Jo taikina oli niin hyvää, että tuntui haaskaukselta paistaa se, mutta onneksi lopputuloskin oli hyvä. Jos oikein överiksi vetäisi, niin sitten tekisi tahmaisen päällisen, jossa pecanpähkinöitä.

Esikasvatuskaiho

 

Lapsuudessa oli muuten sen niminen hammashoitaja. Siis Kaiho, ei Esikasvatuskaiho. Kaikenlaisia nimiä ne lapsilleen paiskaa.

Mutta siis tänään kirposi kätösistä viimeiset esikasvatussiemenet, kun laitoin kyssä-, parsa-, lehti- ja suippokaalit kasvamaan kasvihuoneeseen kera pak choin, persiljan, pinaatin, salaatin ja retiisin. Vähän siinä kaihotutti, kun oltiin yhtäkkiä taas tässä tilanteessa, että kauden viljelykset on suunniteltu ja suurimmaksi osaksi jo purkissa - kirjaimellisesti. Enää on jäljellä siemenperunan laittaminen ämpäriin, yrttien kylvö ruukkuihin ja kasvimaakylvöt.

Kodinhoitohuoneessa on järjetön tunku, kun joku oli kylvänyt läjäpäin leijonankitoja ja leukoijia, ja lisäksi hommannut n. satamiljoonaa lehtikaktuksen pistokasta. Viikko sitten kylvin loput kesäkukat (zinniat, kosmokset ja asterit) ja ne peijakkaat itivät viikossa ja ovat kohta sellaisissa mitoissa, että täytyy siirtää omiin purkkeihinsa. Mihinkähän ne sitten mahtuvat...

Vaan onhan tämä hurmaavaa, kun joka paikassa on purkkikaupalla kasvun ihmettä. Tomaatit tosin huolettavat, sillä helmikuussa kylvetyt nuokkuvat ja ruskistavat lehtiään. Ovat tainneet olla liian viileässä ja hämärässä. Täytyy kylvää uusiksi, jos eivät tokene, ja onneksi säästin pari paikkaussarjaa pahan päivän varalle. Yhden nuupahtaneen Costoluto di Firenzen jo korvasin Zlatavalla.

Sen sijaan kodinhoitohuoneen nurkassa lojuvaa ortoosia kohtaan en tunne kaihoa. Jos ihmisen piti koipensa teloa, niin onneksi sen teloi sivistyksen parissa ja sai hyvät ortopedit nakuttelemaan titaanit kohdilleen. Ortoosin sijaan voi jo kävellä ihan kengillä, joskin valikoima on kovin Kuoma-voittoinen: Kuoman toppakengät, Kuoman lenkkarit ja Kuoman vaelluskengät. Väkivaltaa käyttäen myös Icebugit, mutta vain aamuisin. Kovasti siis niitä korkkareita kohti mennään, mikä lohdutuksen sanana niille lukijoille, jotka sattumoisin kärvistelevät lisfrancin murtuman murtamina.

Vähän erikoisempaa horsmaa

Kyllä meikäläisen huumorintajuun osuu se, kun taimisto mainostaa viherkasvivalikoimaansa mainitsemalla saatavilla olevan "vähän erikoisempaa horsmaa". Sama horsmakauppa tuli uudestaan vastaan, kun googletin saisiko enää mistään kaffirlimettiä, jota chef kaipaili rendangiinsa. Sattumoisin kaffir oli taimistossa alennuksessa, joten tunsin tilauksen lähtevän näppikseltä.

Limetin seuraksi lähti myös alennuspitsilehti sekä epiphyllum Chrysocardium, jollainen viime keväänä meillä kuukahti ripsiäisinvaasioon. Ja kun halvalla sai, heitin ostoskoriin raatokukan, kun se vain on niin kaunis kasvi. Tosin jos se ikään kukkia meinaa tehdä, täytyy nuput nipsaista pois, sillä raadon haju ei niitä miellyttävimpiä huonetuoksuja liene.

Chefin kanssa oltiin äskettäin mietitty, miltä mahtaa maistua tuore galangaljuuri, ja sitähän olisi taimistolta myös saanut, ja vieläpä kirjavalehtisenä. Onneksi sitä eivät sentään postitse suostuneet lähettämään, muuten olisin viittäkymppiä köyhempi. Seinäjoelle asti en (vielä) lähtenyt galangalin perässä. 

Nyt tosin huomasin, että olisi horsmakaupassa ollut tarjolla myös rhipsalis elliptica, joka tekee lehtiensä sivut täyteen pieniä kukkia, mutta eihän yksi ihminen voi kaikkia lehtikaktuslajikkeita omistaa. Vai voiko?

Paketti tuli parissa päivässä perille, kasvit oli tukevasti paketoitu ja niiden suojana ollut heatpack vielä lämmin. Bonuksena oli pussillinen pääsiäisruohon siemeniä. Enpä ole sellaista kylvänyt sitten 1980-luvun, joten täytyy testata, vieläkö sellaisen saa kasvamaan.

Pirkanmaalaisille vinkki, että tsekatkaapa kaupoista Satohuoneen osterivinokkaat. Sattumoisin osui Stockan K:ssa vinokaspaketti silmään ja ostoskärryyn. Kotona pyöräytettiin vinokkaat pannulla voin ja valkosipulin kanssa ja oli melkoisen mahtava herkku! Ehdottomasti ostetaan toistekin.

Pistokasöverit

Jonkin lehden sivuilla tuli lehtikaktusfriikkiä vastaan rhipsalis paradoxa, ja täytyi heti googlettaa, onko tuollainen kasvi edes totta. Oli se, ja Viherkasvitorilla myynnissä pistokkaana. Pistokaskasvatus ei ole meikäläiselle kovinkaan tuttua, mitä nyt pari lehtikaktusta olen saanut juurrutettua ja useamman mädätettyä, mutta koska hinta ei päätä huimannut, päätin kokeilla paradoxan juurruttamista (ja lumikorallikaktuksen. Sekä vanhan kannan joulukaktuksen, jollaista olen jo muutaman vuoden kytännyt).

Pistokkaista tuli nopeasti lähetysilmoitus, mutta kasveja ei näkynyt missään. Lopulta sain sähköpostin ystävälliseltä ihmiseltä, joka oli vahingossa saanut pakettini ja lupasi lähettää sen oikeaan osoitteeseen. En kylläkään uskonut pistokkaiden olevan enää reilun viikon postissa seilaamisen ja kylmän kelin jälkeen hengissä. Viherkasvitori toki lupasi lähettää uudet pistokkaat, ja tarjosivat hyvityksenkin, mihin tietysti tartuin, sillä verkkokauppaan oli tällä välin tullut lisää "näitä olen aina halunnut" -kasveja pistokkaina. Tilauksen kylkeen liimautui tuoksulehtikaktus, hovipojankaktus (nykyään tätä näkee myös nimellä pojanhovikaktus, mutta eihän siinä nimessä mitään järkeä ole) ja hoya linearis, jollaisen sain siskolta parikymmentä vuotta sitten. Hoya kukki kauniisti ja kasvoi reheväksi, mutta varmaan ylikastelin sen(kin) hengiltä.

Postin appis plingahti tänään kännykässä paketin saapumisen merkiksi, ja siellähän ne alkuperäiset pistokkaani olivat. Paradoxat olivat vielä suhteellisen terhakoita, joten donkkasin osan multaan ja osan veteen, kun kuulemma juurtuvat siinäkin. Lumikorallin lehti oli hyvässä kunnossa, mutta joulukaktus oli hitusen löpsähtänyt. Laitoin kummatkin juurtumaan potteihin. Ja siis näiden lisäksi on vielä tulossa ne tuoreet pistokkaat... Mihin ihmeeseen saan kaiken tungettua :-0

Vielä yksi lehtikaktus on ostoslistalla: rhipsalidopsis, eli kevätlehtikaktus. En edes tiennyt sellaisia olevankaan, ennen kuin Viherpaja sellaisista Instassa ilmoitti. Upeat lehdet ja hieno, tähtimäinen kukka. Viherpajassa olisivat olleet alta vitosen/kpl, mutta millä mä nyt Vantaalle pääsisin. Toivottavasti niitä ilmaantuisi pääsiäisen korvilla marketteihin.

Kaiken kukkuraksi joku vilautti Instassa löytäneensä Plantagenista vaikka mitä upeita pelargoneja. Muistan, että viime vuonna Marketta hankki Plantagenista kaikenlaisia tuoksupelargoneja, joita siellä kuulemma nytkin olisi. Millähän sitä Plantageniin pääsisi...

Joko viimeinkin?

Palauttaessani tänään kamoja vanhaan firmaan, havahduin karmeaan statistiikkaan: olen asunut Pirkanmaalla 36 vuotta ja ollut tässä ammatissa 28 vuotta. No, eihän siinä karmivaa ole kuin vuosien määrä, ja onhan siinä toisaalta positiivinenkin puoli: olenpahan asunut ihmisten ilmoilla jo pitkään ja ansainnut elantoni. Mutta jospa nyt vihdoinkin voisi heittää vihoviimeiset heipat Hervannalle (hanuria en uhkauksesta huolimatta näyttänyt lähtiessäni, kun sen verran pyrytti vaakasuoraan). Opiskeluaikoina siellä tuli asuttua; sitten työura heitti sinne takaisin, ensin omasta tahdosta, sitten irtisanomisen ja lopulta yritysoston jälkeen. Ei Hervannassa mitään vikaa ole, mutta Hermia on nyt kyllä nähty. Näin vanha voi jo kieltäytyä sinne palaamasta, sanoi Petteri Orpo mitä hyvänsä.

Vielä on pari vapaapäivää jäljellä, ja nekin menevät multashowssa. Leijonankitaryppäät pitää jakaa osiin, jotta saavat enemmän tilaa juurilleen, ja pelargonit näyttää siltä, että kaipaavat isompiin purkkeihin. Alkukuusta kylvetyissä tomaateissa alkaa olla jo oikeiden lehtien alkuja, joten nekin pitää pian siirtää seuraavaan purkkikokoon.

Chilejä on tullut jo latvottua, kun kurkottelevat vähän liikaa valoa kohti. Muuten ovat kyllä upean tummanvihreitä ja tanakoita. Koko talven lehtiään ruskistanut laakeri näyttää tekevän uusia silmuja, joten ehkä siitä vielä syötävää saa. Vastikään luin, että laakeria pitäisi talvella kastella jopa päivittäin. Pitää muistaa sitten ensi talvena. Inkiväärissä oli kerrankin hienot alut, mutta nyt se on jäänyt purkkiin juromaan. Saisi rohkaistua puikauttamaan pihalle vihreän varren tai 2.

Maaliskuu lähestyy uhkaavasti, ja silloin pitäisi laittaa megaesikasvatusrähinä päälle: kylvää loput kesäkukat ja kirsikkatomaatit sisätiloihin sekä kaalikasvit ja ämpäriperuna kasvihuoneeseen. Toistaiseksi ei lumen eikä jalan takia pääse kasvihuoneeseen, mutta jospa maaliskuu maata (ja kasvihuoneen oviaukkoa) näyttäisi?

Viherpesua

Työpaikkojen väliin jäi mukavasti talviloma ja vapaiksi vaihdetut lomarahat, joten riemurinnoin ja muinkin ruumiinosin suljin kamalan työpaikan läppärin viimeistä kertaa ja vaihdoin hetkeksi vapaalle. Se toki harmittaa, etten ole vielä kahdella jalalla. Olisi ollut mukava käyttää loma happihyppelyyn erinäisissä lokaatioissa Kangasalla. Koipi vaan ei vieläkään kestä hyppelyä, eikä mahdu kuin 3 numeroa liian isoon crocsiin. Sillä ei talvella kovin pitkälle pötkitä.

Hyppelyn sijaan rojahdin kylppärin lattialle ja suihkuttelin huonekasvit talven pölyistä ja vaihdoin osalle mullat. Samalla syynäsin suurennuslasin kanssa kaikki lokoset, joissa voi lymyillä ripsiäisiä sun muita ystäviä. Lehtikaktukset olivat kärsineet viherturaajan makoilusta kaikkein eniten ja lötkistyttäneet lehtensä. Muut kasvit tuntuvat olevan OK:ssa kunnossa. Kovin näyttää olohuone suurelta ja valoisalta, kun isoimmat kasvit vielä kuivattelevat lehtiään kylppärissä. Kylppäri ja kodinhoitohuone sen sijaan näyttävät järkyttäviltä, kun multaa ja kuravesiroiskeita on ympäriinsä. Onneksi parempi puolisko palaa työmatkaltaan vasta yömyöhään, joten on tässä aikaa siivota...

Multashown jälkeen on tiedossa turkkishow, kun nuorimmainen oli pakkoleponi aikana turjahtanut melkoiseksi pöheiköksi. Kaiken höttökarvan ja takkutupon alta pitäisi kaivaa esille kääpiönaukseri. Ja sen jälkeen taas siivota kylppäri, tällä kertaa valkoisista karvatolloista.

Punalaputetut pitsilehdet

Kun viherturaaja pääsi viimein noin kahdelle jalalle, iski tietysti iili päästä kasvikaupoille. Pakkolevon aikana huonekasvit olivat huonolla hoidolla, kun ei kyynärsauvojen varassa paljoa kastelukannua kanneta, joten muutama kasvi kuivui kurtuksi ja muutama hukkui. 

Ensimmäisenä tietysti suunnattiin siskon kanssa Pirilään lompakot auki, mutta kasvivalikoima oli kovin vaatimaton. Edes himoitsemaani lasikupua (eikös nyt kaiken maailman kasviterraariot ole muodissa) ei siellä ollut. 

Seuraavana viikonloppuna otettiin vahinko takaisin ja mentiin lompakot auki Bauhausiin, mutta eipä sielläkään ollut mitään päätä huimaavaa pakko-saada -kasvia. Olisin investoinut himalajanposliinikukkaan (sitä ei tosin tunnu saavan nyt mistään) ja jalokiviorkidean terraarioon. Orkidea saa edelleen tyytyä kauniin lasikuvun sijaan muovituoppiin. Onneksi orkidea ei ole nirppanokka, vaan on tuopin alla tehnyt pari poikasta talven aikana.

Bauhausissa laittavat fiksusti ei-niin-hehkeät sekä sesongista ylijääneet kasvit hävikkihyllykköön. Sieltä olen muutaman rescuekasvin kotiin raahannut, kun hinta ei ole päätä huimannut. Tällä kertaa punalaputettujen kasvien joukossa oli terraarioon himoitsemani pitsilehdet 50 snt/kpl.

Onneksi siskolla oli tarve päästä Ikeaan, joten sain hyvän syyn plärätä Ikean huonekasvivalikoiman. Sieltä löytyi lohdutukseksi korallikaktusamppeli. Ei meillä mitään paikkaa amppelille ole, kun en halua rei'ittää kattoa, mutta menköön sitten kaapin päälle. Kotona huomasin, että Ikeaan oli tulossa uutuutena kukkapylväs, joka näyttää mahtuvan pienehköön tilaan. Harmi, ettei niitä vielä ollut saatavilla; muuten olisin ostanut niitä ainakin pari kpl amppelikasveille. Samoin olisi mukaan lähtenyt saman sarjan mullanvaihtoalusta, jollaisia Instagramissa joku kauppasi 40 eurolla. Ikean versio olisi maksanut kokonaista 2,99 €. Seuraavalla kerralla sitten.

Seuraavaksi joudun vastaamaan vakuutusyhtiön hervottomaan kysymyspatteriin. Viattomasti kysyin, korvaako vakuutukseni fysioterapian ja siitä hyvästä saan piirtää kuvan (!) liukastumisestani ja kertoa, kuka kiinteistönomistaja on vastuussa liukastumisestani. No ihan itte liukastuin ihan ikioman taloni edustalla. Varmaankin siitä hyvästä joudun haastamaan itseni oikeuteen ja maksamaan itselleni korvauksia.

Heräämisiä

 Järkyttävää, miten tämmöisen sohvanpohjallamakoilurupeaman jälkeen on laiskistunut, eikä jaksaisi täältä sohvan pohjalta enää noustakaan. Vaan pakkohan se on, kun joku vihjaisi, että on jo helmikuu, joten tomaatit täytyy laittaa esikasvuun ja nipsiä huonekasveista pistokkaita. 

Ei se makoilu ihan hyödytöntä kuitenkaan ollut, sillä tuli huomattua, miten mahtavaa on lukea kirjoja, kun saa niihin tuntikaupalla keskittyä. Kutomisesta tuli vuosien tauon jälkeen suorastaan addiktiivinen harrastus, kun makoillessa sai rauhassa opetella uusia tekniikoita. Nyt on jonossa, sekä fyysisesti että mielikuvissa, neuletta jos jonkinmoista. Jahka superpaksun talvikudelman saa pois puikoilta, on keväiseen Marseille-paitaan jo langat odottamassa. Sen jälkeen jotain hurmaavaa merinoa Wool me oncelta.

Siihenkin faktaan tällainen lääkärinvälttelijä makoillessaan heräsi, että onpa siinä kerrassaan epäglamouri ammatti, kun työkseen joutuu ropaamaan sairaita ihmisiä. Ajatella: aamulla herätä ja lähteä töihin kaivelemaan luunsiruja ties mistä silsaisesta koivesta. Oli se onni, että meikäläisen koulumenestyksellä ei moista uraa tarvinnut edes miettiä.

Mutta nyt täytyy jo kovasti herätä esikasvattamaan. Parempi puolisko raahasi varastosta potteja ja Pirilästä 120 litraa kukkamultaa. En kehdannut jäädä töiden jälkeen sohvalle koipea pitelemään, vaan kaivoin tavistomaattien siemenet esille. Olihan niitä taas muutama: Costoluto di Parma, Ananas noire, Irish liquor, Zapotec ananas ribbed, Costoluto fiorentino, Nooir de Crime, Zlatava, Harzfeuer. Ja kuulemma purjokin pitää laittaa esikasvuun näillä main! Onneksi chilit ja paprikat olivat jo sen verran isoja, että ne pystyi esikasvatusasemalta siirtämään keittiöön, joskin keittiön toiselle ikkunalle oli makoilurupeaman aikana puhjennut megaluokan ripsiäisepidemia, joten nyt saa syynätä esikasvatteita ikänäkölaseilla päivittäin ripsiäisten varalta. Ja itselle muistiinpanoksi, että täytyy pitää ne ikänäkölasit silmillä myös seuraavan kerran säärikarvoja raakatessa, sillä fysioterapeutin luona on yllättävän kirkkaat valot, joiden alla epätasainen sheivaus korostuu...

Tänä vuonna ei esikasvatteissa tarvitse pihistellä, sillä havahduin kesken Teams-keskustelun, että uusissa tiimikavareissa on yllättävän paljon pienviljelijöitä, joille voi ylijäämäkasvatteita tuputtaa.

Viimeisin herääminen oli se, kun kesken fine diningin Björnin ja Bennyn kanssa (teimme joulun aikaan palapelin, josta paljastui Abba) alkoi korvan juuresta kuulua "kluk, kluk, kluk". Nuorin koira (tänään 3 v.!) se siellä oli tyhjää mahaansa ykäämässä. Voi sanoa heränneensä. Vauhdikkaasti.

Navetta mukissa

 

Olin kyllä aikaisemmin kuullut termin pu erh, mutta en siitä sen kummempaa ajatellut kuin että jotain kiinalaista teetä kai se on. Sitten luin akkainlehdestä, että kyseessä onkin ihan oma teelajinsa: hapettamaton ja vuosikausia fermentoitu musta tee. Joka maistuu navetalle.

Pitihän sitä sitten kokeilla, ja kun Take T:ssä oli pu erhiä jos jonkinmoista, ostin kahta eri irtoteetä ja sitten noi kuvassa näkyvät, kivikovat kökkäreet, joita linnunpesiksi kutsutaan (kyllä ois munat rikki noin kovassa pesässä, suom. huom. Rivo-Riitan huom.).

Kyllähän sieltä melkoinen maaseudun tulevaisuus suuhun pölähti; aivan kuin mukillinen kanilan tai lampolan pehkuja. Sellainen kuiva heinä with a hint of papana. Kerrassaan omituinen kokemus, joka ei ensipuraisulta vakuuttanut, mutta koska pu erhiä on nyt semmoiset 300 g kaapissa, niin pakkohan se on pois juoda. Ehkä makuaisti kouluttautuu ymmärtämään pu erhin herkullisuuden. Eikös ne sano, että uudet maut vaativat 15 maistelukertaa, ennen kuin niihin tykästyy. Vielä siis 10 kuppia, niin tuota voinee irvistelemättä juoda.

Risukasassa häikii

 

Aurinko alkoi suorastaan porottaa risukasaan. Joulukuinen työhaastattelu poiki uuden työpaikan, ja ensimmäistä kertaa elämässäni irtisanouduin. Pääsen kuukauden sisään eroon ahdistavasta työpaikasta, jonka esimies otti ensimmäistä kertaa ikinä yhteyttä, kun oli lukenut irtisanoutumisviestin, ja vannoi arvostavansa. No, eipä ole siltä 2,5 vuoteen tuntunut... Kaiken kukkuraksi saan uskomattoman sattuman kautta jatkaa samaa työtä samassa mukavassa tiimissä, vaikka työnantaja taustalla vaihtuukin. Palkka on edelleen peanuts, mutta kohosi sentään kesätyöntekijän palkasta harjoittelijan palkkaan (työkokemusta alalta mulla siis on 28 vuotta, suom. huom.). Nyt vain on se dilemma, saanko ostaa uuden käsilaukun, jonka lupasin itselleni uuden työpaikan kunniaksi. Fyysinen työpaikka kun kuitenkin säilyy samana.

Risukasaan siivilöityi valoa myös siitä, että onnistuin nappaamaan maailmankaikkeuden viimeisen version Suuresta pelargonikirjasta. Kirja ilmestyi suomeksi 2010, eikä siitä ole enempiä painoksia otettu. Finlandia Kirja [sic] -antikvariaatista löytyi hyväkuntoinen kappale, jonka kaappasin itselleni, vaikken ollut moisesta antikvariaatista kuullutkaan. Palvelu oli hyvää ja kirja tuli parissa päivässä postilaatikkoon, eikä kirjakaan ole yhtään hullumpi, vaan on täynnä hurmaavia pelargonilajikkeita. Visasta tosin joutuu pitämään kaksin käsin kiinni, jottei ala hamstraamaan siemeniä ympäri maailman.

Ja melkeinhän sitä joutui aurinkolasit nostamaan nenällensä, kun kävi Taysissa poistattamassa Tappara-kipsin ja vilauttamassa kinttuaan ortopedille. Vähänkö on hottikset ortopedit Taysissa, etenkin se eteläpohojalainen (juu, juu, olen heidän äitiensä ikäluokkaa). Omasta mielestä jalkapöytä on lähinnä kranaatti-iskun jäljiltä, mutta ortopedin mielestä oikein hyvännäköinen. Sen verran oli jalkapöytä luutunut, ettei enää tarvinnut viidettä kertaa kipsata, mutta ei tuolla vieläkään kävelemään pääse. 8 viikon liikkumattomuus on ottanut veronsa. Mutta paranemaan päin, siis! Ehkä sitä voi jo huhtikuussa jalkaterällä polkaista lapiota, kun olisi muutama puuntaimi siirrettävänä.

Sillä välin kun seikkailin Taysissa, parempi puolisko piipahti Stockan K:ssa. Sielläkin on nykyään valoa: kalatiskissä on syömäkelpoista kalaa! Made oli edellisenä päivänä kalastettua, eikä kuhakaan ollut kuin 2 päivää vanhaa. Takahuoneesta löytyi jopa fileoimatonta kuhaa, joka oli hinnaltaan alle puolet fileoidusta, joten saatiin sekä ne fileet että liemiroippeet.

Chilin ja paprikan taimetkin loistavat risukasaan! Ne ovat tänä esikasvatuskautena ihan huippuluokkaa: tanakat ja tummanvihreät. Osasin ajoittaa lannoituksen aloittamisen tällä kertaa oikein. Aiemmin on turhaankin tullut lannoituksen kanssa himmailtua, koska siitä aina Gardener's worldissä varoitettiin. Parempia taimet ovat lannoitettuina kuin ilman. Fataliilta saadut koristechilit siirsin jo loppusijoituspaikkoihinsa, eli altakasteluruukkuihin. Muut saavat vielä olla pienissä poteissa siihen asti, että pääsen käyttämään loput lomapäivät ennen työnantajan vaihtumista. Ne päivät nimittäin käytetään multapuuhiin.

Ja se otsatukkakin on jo hyvin kasvanut pois! Sain ajan kylän kampaajalle just ennen kuin aloitan uuden työrupeaman. Sitten purjehdin liehuvassa tukassa ja uuden käsilaukun kanssa toimistolle - tosin oletettavasti reinoissa tai Kuoman toppakengissä, kun kuulemma koipi pysyy turvoksissa vielä vuoden... Mutta ehdottomasti tyylikkäänä, motivoituneena ja osaavana!

Vadelmia ja tähtiä, eli kauden ekat kukkakylvöt

 

Eilen, kesken kutomisen, tajunnanvirta soljutti mukanaan viime kesän ja sitä myötä Vinhan kirjakaupan ja Ihanat pelargonit -kirjan (vielä se tajunta virtaa vanhallakin). Siinä sitä hätkähdin, että eikös pelargonit pidä laittaa ajoissa tulille, jotta ehtivät kukkia. Viime vuonna laitoin ne reilusti helmikuun puolella, jolloin ehtivät kukkaan vasta juhannuksen jälkeen. Instagramista tarkistin, että 22.2.2023 pelargonit olivat vielä minipieniä, mutta niissä oli kuitenkin jo oikeat lehdet, eikä pelkät sirkat.

Hykerryttelin asiaa mielessäni ja tänään töiden jälkeen (kenen mielestä on hyvä idea teettää rammalla asiantuntijatyötä 3 h/päivä! Eihän siinä ajassa ehdi mihinkään keskittyä kunnolla; pelkät viestit vaan käydä läpi) raahasin multapussin kodinhoitohuoneeseen ja kylvin Raspberry ripplen ja Horizon starin. Kun kylvöalustalla oli tilaa, lykkäsin joukkoon vielä muutaman leukoijan. 

Pakkanen ja pörssisähkö hytisyttävät nyt sekä chilejä että kukkakylvöjä kodinhoitohuoneessa, mutta täytyy laittaa niille lämpömatot, jahka ydinvoimalat toimivat, tuulee kovaa, eikä biopolttoaineet ole jäässä polttolaitosten pihalla (kootut sähkölaitosten selitykset. Kremlissäkin ne osaa selittää asiat uskottavammin).

Ensi kuussa onkin tiedossa leijonankitojen ja tomaattien kylvöt. Kahdella jalalla, toivon.

Potuix män!

 

Erittäin epäilyttävä kudin!

Vuoden ensimmäinen päivä ja heti piti alkaa ajatella perunoita. Mustila nimittäin ilmoitti verkkokauppansa uudesta sisällöstä, joten täytyihän sitä sairasvuoteelta (mulla on uusin kipsi Tapparan väreissä. Näin ne Tampereella kiusaa vanhaa ihmistä) käydä kurkkaamassa. Heti osui silmään siemenperunaosasto, mutta olin varma, ettei siellä vielä mitään sisältöä olisi. Vaan olipa sittenkin!

Alun potut olivat vähän plaah, mutta sitten alkoi tulla eteen oudompia nimiä, kuten Elland, Gala ja Acoustic. Googlen avulla selvisi, että kaksi jälkimmäistä on kiinteämaltoisia, joten ne pääsivät ostoslistalle. Kolmannen lajikkeen kohdalla arvoin Manteliperunan ja Lady Felician välillä, mutta päädyin Feliciaan ihan vain kokeilemisen vuoksi. Manteliperunaa olen aiemminkin kasvattanut.

Siemenlaatikoston ostoslistalla luki herne (Early onward), härkäpapu (Extra precoce a grano violetto) ja korianteri (Caribe), joten samaan tilaukseen meni nekin, joskaan en ole Impectan siemenien suurin ystävä. Saipahan kaikki nyt kerralla hankittua.