Toisenlaista syyspuhdetta

Perintöarkku ja lohtuhahtuvat

Ihmisen elämän voi tiivistää yhteen sanaan: lastulevy. Sitä tuli taas kärrättyä neljä kuormallista kaatopaikalle. Ei ihmisen elämästä juuri mitään muuta jää jäljelle. Toki kiitos lastulevylle siitä, että on kevyttä ja siten helppo kantaa loppukäsittelyyn. Täyspuiset perintökalusteet olisivat olleet painajainen kolmelle toimistotyöläiselle peräkärryyn kannettaviksi. Kiitos myös nykyekologisuudelle, että kaatopaikkoja on olemassa ja vieläpä suhteellisen lähellä. Ei tarvinnut kipata lastulevyjä tienposkeen.

Kohta saa bucket listalta ruksia vihoviimeisen käynnin Keski-Pohjanmaalla (Etelä-sellaisessa voiskin vielä käydä, sillä mitäpä muuta kolme käsityöhullua olisi tehnyt, kuin isänsä hyvästelyn jälkeen piipahtanut Kauhavan Lankavassa ostamassa sylikaupalla hahtuvalankaa. Mahtavan suuri ja monipuolinen lankakauppa!) sekä aseiden kanssa riehumisen keskellä Tamperetta - kuolinpesä kun tuotti sellaisenkin yllätyksen, että täytyi varata aika poliisilaitokselle aseiden luovutusta varten. Kaikkeen sitä ihminen joutuu.

Toivottavasti sitten kun meikäläisestä aika jättää, on raadon kompostointi sallittu, ja jälkeen jäävät pääsevät helpommalla - ja halvemmalla. Hautajaisia ei onneksi tarvitse uskontokuntiin kuulumattomalle järjestää, joten se riesa on heillä vähemmän. Olkaa kiitolliset.

Mutta kyllä tässä on muutakin multiin pantu: talvivalkosipulit! Järkyttävän kalliilla hinnalla sain hankittua 2 kpl Alexandraa, ja omista Siikajokisistani säästin pari ensi vuotta varten. Tosin ensin jouduin lapioimaan ketun kakkaa kasvimaalta pois sipulien tieltä. Aivan järjetön riesa kahdesta ketunpoikasesta! Ovat muutamaan otteeseen repineet puutarhakeinun alta suodatinkankaat, varastaneet toisen koiran pallon (palauttivat sen turkasen likaisena pari päivää myöhemmin) sekä varastaneet ja hajoittaneet toisen koiran flexin. No, kompensoinniksi deletoivat meidän pihalla oleskelleen kissan, joten ehkä olemme sujut.

Lastulevykeikalta palattuamme huomasimme myrskyn repineen taas parit pleksit kasvihuoneesta, joten ne täytyy korjata, ja kasvihuoneen pesu ja muutamien ruukkujen putsaus on vielä jäljellä. Sitten odotellaan sään kylmenemistä ja tehdään syyskylvöt. Totaaliorpona.

Todellakin piilossa

Olisikohan ollut viherkasvit.net, jonka tilauksen kylkeen nappasin piilokukan, kun halvalla sai. Ihmettelin nimeä, kun ei tuo niin kovin piilottelevalta näyttänyt, mutta kun se alkoi ensimmäisen kerran kukkia, ymmärsin, mistä se oli nimensä saanut. Kukintaa ei vaan millään huomannut, ennen kuin näki lattialle varisseet, kuivuneet kukinnot.

Monta kertaa piilokukka on jo kukkinut, ja joskus olen jopa onnistunut kukinnan näkemään muutenkin kuin vain roskina lattialla. Kasvanutkin se on melkoisesti aluperäisestä yhdestä ainokaisesta ruusukkeesta.

Talvella löysin sille kaverin Bauhausista, mutta tämä tiikeriversio ei ole vielä kukkinut kertaakaan. Hieno se on silti.

Viherkasvejahan meille ei enää osteta, ennen kuin muutama aiemmin hankittu kohtaa tiensä pään luonnollisesti, joskin Pirilän syysriehasta tarttui mukaan pari yksilöä heidän piilokukkamixistään, kun halvalla sai ja kotona oli ruukutkin valmiina.

Mutta siis nyt on ostokielto päällä, kun mihinkään ei mitään mahdu, ja kaikki ruukutkin on käytössä. Ainoastaan jos vastaan tulee kivikukka eli lithops, sen saa ostaa. Kasvavat kuulemma hyvin myös siemenestä. Seemenmaailmasta olisi siemeniä saanut, mutta joku uuno unohti asian kokonaan tilausta tehdessään. Ehkä hyväkin, sillä esikasvatusruuhkaan tuskin olisi uusia tulokaslajeja mahtunut.

Ja se soi

Eipä siinä nokka tuhissut Seemnemaailman jampalta kuin pari tuntia, ja sitten olikin tilaus jo lähtenyt Suomeen. Viikon verran tilaus seilasi kuljetuksessa, ja eilen kurvasin sähköpyörällä hakemaan siemenet postista.

Ja mitäs meillä sitten ens vuonna kasvaa? No sitä kurpitsaa (toivottavasti)! Ostin myskimuskottikurpitsat Naples long, varmuuden vuoksi kahdella kielellä sekä Muscade de Provance että Moscata di Provenza, True green hubbard ja kesäkurpitsan Genovese, kun jostain syystä nuo kalvakat kesäkurpitsat tuntuvat nyt maistuvan meille parhaiten.

Zazun kaveriksi ostin oranssin suippopaprikan Timian sekä punaisen semi-suipon Apelsin krasnyn. 

Palsternakaksi valikoitui Guernsey ja basilikaksi Tigullio. Kylkeen otin vielä kanelibasilikaa.

Olkikukkien kohdalla arvoin Rose crownin ja Purpureumin välillä, kunnes päätin ottaa molemmat. Toinen on hailun pinkki ja toinen tummanpunainen, mutta eiköhän ne joten kuten sovi kirjavien leijonankitojen ja pinkkien zinnioiden keskelle. Ja tokihan sain sen kaipaamani hämähäkkikukan Cherry queen.

Esikasvatukseen on vielä 2 kuukautta aikaa, mutta sillä välin voi viihdyttää itseä kutomalla suomalaista villaa ja katsomalla Söderfjärdenin kurkia. Mistä tulikin mieleen kesän hämmentävin kohtaaminen. Oltiin jo auton ikkunasta ihmetelty suurella pellolla kasvavaa kasvia, jota ei kumpikaan tunnistanut, mutta kun pyörillä surautettiin siitä ohi, kertoi Google lens, että kyseessä on cannabis sativa. Olin lukenut kuituhampusta (jota myös Söderfjärdenillä kasvaa), mutta tämä oli kyllä aivan eri näköinen. Joko kyseessä on huumeeton versio (Kangasalla asuu hamppututkija) tai sitten meillä on helkatinmoiset bileet tiedossa Kangasalla myöhemmin syksyllä :-D

 

Sooduskupongi

Tarkoitus oli pitkittää nautintoa ja venyttää siementen inventaariota ja ensi vuoden siementilausta lokakuun harmauteen, mutta yhtäkkiä olikin sähköpostissa Seemnemaailman sooduskupongi! Saan siemenistä 17%:n alennuksen. Onhan se käytettävä hyväksi, kun ostoslistalle on kauden aikana kertynyt vaikka mitä ihanaa.

Siemenlaatikosto tarjosi melkoisia yllätyksiä. Joku oli hamstrannut chilin siemeniä ihan urakalla, ja jostain syystä laatikossa oli 4 (!) pussia retiisiä ja 5 (!) pussia punajuurta. Jos oikein muistan, taisi Pirilässä olla loppukesästä joku siementarjous, jota joku on näemmä hyödyntänyt. 

Kesäkurpitsan ja palsternakan siemenet olivat kokonaan lopussa; paprikasta oli vain Zazua, joka toki on makoisa ja satoisa, mutta siltä varalta, etteivät siemenet idäkään, täytyy hommata sille kaveri. Basilikaa oli vain muutama siemen jäljellä, joten sekin päätyi ostoslistalle, kuten myös hämähäkkikukka, joka tuossa ikkunan takana kukkii jo viidettä kuukautta. Olkikukkia ei tänä vuonna mulla kasvanutkaan, mutta vahinko on otettava takaisin. Se on kiiltävyydessään ja rapisevuudessaan niin hurmaava. Ja kurpitsojen kohdalla en jarruta lainkaan, vaan kasaan ostoskoriin kaikki ihanuudet.

Että kupongi nyt sitten vaan soimaan :-)

Äkkipysähdys

Niin sitä maanantaiaamu valkeni lomautuslappu kourassa. Enpä vielä edellisenä perjantaina tiennyt, että maanantaina voi sulkea läppärin lopullisesti. Vahva aavistus kyllä oli, ettei tämän asiakkaan kanssa eläkkeelle jäädä, sillä jo ensimmäisenä päivänä kehuivat savustaneensa ulos sekä konsultteja että omia tiimiläisiään ihan urakalla, minkä heidän järjestelmästään nopeasti havaitsinkin. Nyt oli sitten meikäläisen vuoro. Eipä siinä mitään - vuosien varrella on tullut kohdattua asiakkaita laidasta laitaan, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun jouduin epäasiallisen kohtelun kynsiin. Ja sehän on kerrasta poikki. Tässä iässä ei tarvi enää sietää asiattomuuksia. Onneksi esinaiseni ymmärsi heti, että mut pitää saada saman tien asiakkaalta pois.

Seuraavaksi jännitetään mitä kivaa työkkäri keksii. Laittoivat jo kutsun webinaariin, jossa selvitetään, miten voi ryhtyä hyvinvointifirman franchising-yrittäjäksi tai kampaamon vuokratuolilaiseksi. Jotenkin tuntuu, etten osallistu. Siskolla oli ajan tappamiseksi paljon parempi idea: päiväkänneille Ohranjyvään. Sieltä voisi löytyä samassa tilanteessa olevaa seuraa.

Nyt on sitten kaikki maailman aika puutarhan syystöihin, kuten sadonkorjuun loppusuoraan, kompostien tyhjentämiseen ja loputtomaan ruukkujen pesuun. Kasvihuoneessa vielä muutama chili ja tomaatti sinnittelee. Satotoiveet eivät ole kovin korkealla, mutta otetaan irti kaikki mitä lähtee.

Kasvimailla juurekset porskuttavat yllättävän hyvin. Ei ole tällaista palsternakkasatoa tullut koskaan, ja porkkanoitakin on kivasti - tosin maku näissä on melko olematon. One-paneihin pulahtavat kyllä hyvin. 

Kasvimailla riesana on kesäkurpitsa. Juu, tiedän että se on älyttömän satoisa ja älyttömän tilaa vievä kasvi, mutta kun en millään saanut sitä keväällä itämään, tein parit suorakylvöt, joiden en uskonut onnistuvan, ja sen ainokaisen itäneen istutin kasvilavaan ihan vaan säälistä. Nyt on kilokaupalla kesäkurpitsaa soseena pakastimessa, ja on sitä grillattukin hurjat määrät. Onneksi tämä lajike (joka väittää olevansa Bush baby, mutta ei kylläkään siltä näytä) on yllättävän hyvänmakuinen, joten ei olla siihen vielä kyllästytty.

Sitten kun on puutarha paketissa, alan tyhjentää sekä pakastimia että villalankavarastoa. Oletettavasti myös yhtä kuolinpesää.

Häätötarkastuksia

Pakko se on myöntää, että ollaan jo siinä vaiheessa kautta, että jos ei kasvissa raakileita/nuppuja näy, on suuntana komposti. Kasvihuoneesta kurkut häätyivät jo aikaa sitten, ja nyt oli muutaman typötyhjän chilin ja paprikan vuoro. Tietämättäni olin hillonnut etupihalla yhtä kurpitsaakin, jossa ei ollut yhtään ainokaista kurpparin alkua, vaikka luulin sellaiset kurpitsat jo häätäneeni.

Kesäkukkasista zinniat, hämähäkkikukka, asterit ja leijonankidat yhä jaksavat kukkia pörriäisten ilona, mutta koristeheinä, verenpisara, tuoksuherneet ja samettikukat olivat kompostikamaa.

Toisaalta helpottaa päästä nyppimis- ja kastelurumbasta, joka on tänä kautena jatkunut ihanan pitkään, mutta kyllähän ne tulossa olevat kylmyys ja pimeys kauhistuttavat. On ollut niin mukavaa elää kaikki ovet ulos asti auki ja minimivaatetuksella. Tosin tämäkin kesä on yksi niistä, jolloin ei yhtenäkään aamuna päässyt koirien kanssa shortseissa ja topissa aamulenkille, vaan yllä on ollut pitkät lahkeet ja takki joka ikinen aamu.

Kutkuttaa kuitenkin päästä tekemään suunnitelmia ensi kaudelle. Ostoslista on melko mittava, sillä vastaan on tullut mielenkiintoisia lajikkeita kauden mittaan. Ja kolmen kuukauden kuluttuahan aloitetaan taas esikasvatus. Niin, ja pitää muistaa jostain etsiä idätyskelpoinen inkivääri – josko tänä vuonna sen saisi a) itämään ja b) pysymään hengissä.

Pitkä, semi-kuuma kesä

Leijonankidat kukkivat edelleen, joskin kenossa

On meillä ollut hurjan hieno kesä: alkoi jo toukokuussa ihanilla hellekeleillä, ja edelleen sää jatkuu lämpöisenä silmänkantamattomiin. No, kyllähän BirdLife jo väitti kurkien kokoontuneen pelloille, ja tänä aamuna mummokoira kyttäsi onko mulla hanskat kädessä (aamulla kokonaiset +6 C), mutta siitä huolimatta eletään vahvasti kesää. Hyvällä kelillä pyöräillään ja uidaan, huonommalla sadonkorjataan joko omassa pihassa tai metsässä, joka suorastaan pullistelee sienistä. Tämä vuosi tuntuu olevan hyvä mustatorvisienivuosi, sillä jopa lähimetsässä tuota herkkua oli, vaikkei se näillä hoodeilla yleensä kasva. Kesäkeittiössä nykäistiin eilen sikurirouskutortillat oman kasvihuoneen antimista tehdyn salsan kera.

Mutta ei tämä kasvukausi ihan auvoa ole ollut. Tomaatit jäävät edelleen tosi pieniksi kasvihuoneessa, samoin paprikat. Eikä paprikoissa tai chileissä ole juurikaan makua - osa tomaateistakin on lähinnä hapokkaita, eikä makeita. Aurinkoa kyllä on saatu, joten syyttävä katse osuu käyttämääni yleislannoitteeseen, jota tosin olen ennenkin käyttänyt. Täytyy ensi vuonna ostaa kunnon tomaattilannoitetta, jos sitä jostakin löytyy.

Pakastimet on piripintaan täynnä sadonkorjuuta, joten eiköhän me näillä talvi selätetä. Tosin edessä on erittäin rankka syksy, joka luultavimmin päättyy hautajaisiin (ei omiin - tai mistäpä sitä ikinä tietää). Ahdistuksen selättämiseen olen varautunut isolla kasalla villalankaa ja kimuranteilla neuleohjeilla. Saa vanha päänuppi välillä muuta ajateltavaa.

Limalevää ja myrkkykeisoa

Pari vuotta sitten löydettiin lähistöltä pieni uimapaikka, jossa ollaan sen jälkeen pistäydytty aamu- ja lounasuinneilla. Tänä kesänä Aamulehti uutisoi uimarannoilta löytyneistä myrkkykeisoista, ja sen myötä havaittiin, että kyseistä kasvia esiintyy tuollakin rannalla. Aamulehdessä kuvailtiin, että keison varret maistuvat persiljalle ja juuret palsternakalle - miten makoisa kasvi, jos ei olisi niin myrkyllinen!

Viimeisimmällä uintikerralla puoliso huomautti, että iho tuntuu limaiselta. Meikäläisen kroppaan ei limalevä tarttunut, mutta puolison iho oli karsean hyytelön peittämä. Tosin kun puristin hiuksia kuiviksi, valui limaklöntti käsille :-X Vaarallista limalevä ei kuulemma ole, mutta voi aiheuttaa kutinaa kuivuessaan. Koko kesä ollaan odoteltu milloin sinilevä iskee rannoille, mutta sen sijaan tulikin myrkkykeiso ja limalevä. Nam.

Puutarhassa ollaan siinä vaiheessa, että mehustin laulaa keittiössä melkeinpä päivittäin, ja ensimmäinen setti perunoita on esikeitetty ja pakastettu. Kovin pieniksi ja rupisiksi manteliperunat jäivät, mutta kyllä niistä yhdeksään ruokaan talvella riittää. Tosin kun ei tuoretta kalaa kaupoista enää löydy (Linnainmaan Cittari on pari kertaa yllättänyt päiväntuoreella kalalla!), ei perunoita enää meidän keittiössä kulu paljoakaan, sillä yleensä ollaan tehty perunasta jonkinlainen lisuke kalalle. Ensi kesänä varmaankin hankin vain kilon verran siemenperunaa, enkä kolmea.

Samoin ajattelin deletoida härkäpavun kylvölistalta. Hyväähän se on, mutta sitä pitäisi kylvää järjettömät määrät, jotta saisi mainittavaa satoa. 

Tämän kesän yllättäjä oli hopeasipuli, jota hetken päähänpistosta hankin ja istutin sinne tänne muiden kasvien sekaan. Toki siihen sipulikärpänen iski, mutta kivasti ollaan saatu sipulia grilliin ja liemiin. Maku ei ole mitenkään voimakas, joten tuota lajiketta tuskin tulee enää hankittua, mutta kannustaa kyllä istuttamaan sipulia ensi vuonnakin.

Se, mitä voisi ensi vuonna kylvää runsaalla kädellä, on punajuuri. Kauriiden takia ei olla siitä pitkään aikaan saatu satoa, mutta nyt ei kauriita ole pihassa näkynyt, ja varmuuden vuoksi suojattiin punajuuret kanaverkolla (ei se kyllä kauriita pidättele). Ihan oli unohtunut, miten maukasta ja makeaa tuore punajuuri on.

Kuvassa on kovaa vauhtia kypsyvä, kovan onnen Eso. Ihmettelin yhtenä aamuna, miksi koirat Esoa kovasti haistelivat. Sitten haistoin sen itsekin: naapurin uroskoira oli käynyt nostamassa koipeaan Esoon >:-(

Anellino di Trento kaasutti ohi Ferrarin

Papukaari yksinäisyydessään

Hurjina satovuosina hirvittää säilötyn sadon määrä. Vielä viime viikolla meillä syötiin edellisvuotisia valkosipuleja, ja pakastimessa on edelleen litran verran viime kesän tomaattikastiketta. Mutta kun ei ikinä tiedä, millainen seuraavasta satokaudesta on tulossa – vai onko millainenkaan.

Viime vuonna odoteltiin papusatoa siinä toiveessa, että saataisiin fermentoitua papuja isot kasat. Vaan kuinkas sitten kävikään: mikään ei itänyt sitten millään, ja kun lopulta sai muutaman taimen kasvimaalle, iski halla, ja papusato jäi siihen.

Tänä vuonna uhkasi sama itämättömyys, joten kylvin papuja pariinkin otteeseen. Nyt niitä sitten on – ja melkoinen määrä! Yllättäen kaikki papuseni ovat pensaspapuja, joten papukaari saa kurkotella korkeuksiin ihan yksinään. Minä sen sijaan saan kaivella palkoja sikin sokin olevasta puskakeskittymästä, johon myös lehtokotilot ovat pesiytyneet.

Eilen sadonkorjasin noin kilon verran papuja ja ryöppäsin ne ajatuksenani heittää ne pakastimeen. Chefillä oli toinen ajatus, joten nyt on säkillinen papuja fermentoitumassa. Muutama viikko sitten heitettiin pari kourallista papuja purkkiin fermentoitumaan, mutta herkun sijaan saatiinkin hometta. Ihme kyllä, tuoksu oli pavuissa hyvä, mutta eihän niitä syödä voinut. Uusi satsi on nyt vakuumissa maitohappobakteerikapselin kanssa. Siellä ei ainakaan home ole riesana.

Siinä papuja keitellessäni tein pienen tastingin ja yllätyksekseni Anellino di Trento meni maussa ohi jopa iki-ihanan Ferrarin. Ei ihme, että Chiltern seeds lausuu näistä näin:

The pods, which follow delicate pink flowers, are very tasty, tender, crisp and stringless and are much sought after by gourmets.

Kierroksilla

Eilen nypityt marketat

Vuosien mittaan on puutarhurille kehkeytynyt kesärutiini: yhtenä päivänä kierretään kesäkukkaistutukset ja saksitaan huonoksi menneet kasvinosat ja kukkineet kukat kompostiin. Seuraavana päivänä tehdään kasvihuonekierros, jolloin korjataan satoa ja siistitään taimia. Kolmantena päivänä tehdään sama fiksaus kasvimailla. Sitten onkin taas aika kukkakierrokselle. Bonuksena on lauantain lannoituskierre, jolloin lannoitetta saavat kaikki ruukuissa sun muissa astioissa kasvavat kasvit.

Tuliterä floristisetti: hevosenruokintaämpäri ja uudet sakset

Tällä systeemillä kaikki kasvit saavat huomiota, mutta puutarhurin ei tarvitse isoa määrää hommia tehdä kerralla. Ai niin, pakko vielä mainita eilisen superkierros: kierrettiin naukserin kanssa tontti ja hätyytettiin tontin päädystä lentoon kaulushaikara :-0 Ikinä ei ole kaulushaikaraa näillä hoodeilla näkynyt. Upea lintu, ja kuuluu kuulemma nykyään pelikaanien sukuun. Hmm, pitäisköhän tontin mielikuvitukseton nimi Haapala vaihtaa Pelikaanilaksi?

Vaikka vielä ei s-sanaa mainitakaan, sillä kesää on kolmannes jäljellä, on joutunut jo kompostoimaan kasveja isohkolla kädellä. Kosteus on homehduttanut kosmoksia ja zinnioita, kurpitsoista harva on tehnyt hedelmän alkuja, ja kurkkusesonkikin näyttää olevan lopuillaan. Kasvimailla herneet ovat hommansa hoitaneet (kehnosti) ja parit parsakaalit nypin ylös, kun viherryksen sijaan ruskistuivat. Sadonkorjuukausi on kuitenkin vasta aluillaan, joten suurin osa kasveista saa vielä kasvaa. Papuja näyttää tulevan hienosti, ja palsternakat tekevät hurjan kokoisia lehtiä, joten toivottavasti siellä muutama juurikin on kasvamassa.

Kesäkurpitsa ei kasvanut sitten millään, kunnes tämä Bush baby alkoi pukata satoa jäätävät määrät. 

Sienimetsään olisi päästävä, sillä naapurien pihoissa näkyy jo punikkitatteja ja pyörälenkillä tavattiin eka kehnäsieni. Näillä lämpötiloilla sienestys tosin pitäisi ajoittaa aamuyöhön.

Ja vaikka ei s-sanaa vielä mainita, niin on siellä kivoja asioita tiedossa: Jenna Kostetin Neulottu Kalevala II ilmestyy, ja saman tekee Pastanjauhannan Ritva Kyllin Ruokaa reissussa. Postin lokeroon tupsahti 600 grammaa lanoliinia tirsuvaa villalankaa, ja uusi neulekuviokin on jo excelöity, joten kivaa tekemistä riittää. Saako jo jäädä eläkkeelle?

Kangasalan pitsiviikot

Leukoijamonsterin uusi kattaus

Joku meni alkukesästä jinxaamaan tämän kauden leuhkimalla, ettei puutarhassa näy tuholaisia. No nyt näkyy ja on enemmänkin kuin kotitarpeiksi. Ensin iski leukoijamonsteri, joka nakersi leukoijat rankoja myöten pitsiksi. Sittemmin monsteri laajensi repertuaariaan pelargoneihin ja daalioihin. Mitään öttiäistä en ole niissä nähnyt, mutta kakkojen perusteella kyseessä on jokin toukka. Näköjään pitää öiset bakkanaalit ja häipyy sitten päiväksi piiloon.

Markettakin käytiin parturoimassa punk-lookiin, mutta siitä sain parturin kiinni itse teossa: sentin mittainen, vihreä ja raidallinen toukka, joka tarrasi markettaan kiinni niin tiukasti, että täytyi napsaista kukka toukkineen irti. Tehokas tuholainen, kun on saanut kokonaisen markettapuskan hajalle.

Marketan uus tukka

Kasvimaata pitsittävät lehtokotilot. Lehtikaalit heitin suosiolla kompostiin, kun olivat enemmän reikää kuin lehteä. Joku oli keväällä tehnyt melko boheemit kylvöt kasvimaalle ja sitä viidakkoa peratessa löytyi lehtokotiloita kourakaupalla. Olivat syöneet papujen lehtiä, valkosipulien varsia ja kokonaisia herneenpalkoja. Toki herneissä oli myös hernekääriäisen toukkia ja hopea- ja valkosipuleissa sipulikärpäsen toukkia. 

Rastaat hylkäävät nykyään meidät alkukesästä saatuaan poikaset lentokykyisiksi. Viinimarjoja ne eivät ole koskaan meillä syöneet, mutta Saskatoon on tyhjentynyt marjoista hyvin nopsaan. Tänä vuonna Saskatoon on saanut sinistyä ihan rauhassa, ja olen siitä muutaman kourallisen mehustanut valkoherukan kanssa. Sen sijaan toinen marjatuomipihlaja, Härkätien herkku, heiluu ja tutisee aamuisin, kun sen aromikkaita marjoja nautiskelevat connoisseurit punakylkirastas ja punarinta.

Kasvien lisäksi myös myyrä meinasi tänään saada kasvimaalla pitsikuvion kylkeensä, kun mummokoira hätisti sen laikkuköynnöksen alta liikkeelle. Myyrä sai pitää henkensä ja mummo sai liikuntaa, kun jäljitti myyrää ympäri pihaa.

Viimeiselle lomaviikolle luvataan taas helteitä. Toivottavasti lämpö häätää lehtokotilot pois sadon kimpusta. 

Kyylä

Kyiden valtakunta

Ja taas kajahti puutarhassa tuo naisellinen kiljaisu (ääääiiiiäärghhhh), jonka raksavastaava on jo oppinut tunnistamaan vaimonsa "täällä on kyy" -huudoksi. Muina naisina kävin tsekkaamassa, miten lipstikka pärjää uudessa kasvupaikassaan, kun metrin päässä vilahti kyyn häntä. Raksavastaava toi paikalle sekä lapion että kuokan, mutta kyy oli mennyt jo menojaan ja muutenkin se loikoili niin pehmeässä paikassa, ettei lapiolla sitä olisi saanut hengiltä. Joo, tiedän että kyy on rauhoitettu nykyään, mutta omalta pihalta sen saa listiä, enkä todellakaan ota pienintäkään riskiä kahden pikkukoiran kanssa. Niiden rinnalla kyyn henki on halvempi kuin paarman.

Seuraavana aamuna kävin hakemassa kasvimaalta salaattia, ja eiköhän kyy ollut samassa paikassa, tosin luikahti taas vikkelään pakoon. Kyseinen yksilö oli kuitenkin niin tyhmä, että saapui vähän ajan päästä uudelleen paikalle, jolloin hän sai ns. Vihtavuoren treatmentin, eli parempi puolisko lasautti sen ilmakolla hengiltä. 

No, seuraavana aamuna oli taas kyy kerällä kompostorien vieressä. Tämä yksilö ei häiriintynyt, vaikka kaadoin kompostiin kamaa, joten Vihtavuori lauloi toistamiseen. Nyt ei voi kasvimaiden ja kompostorien tuntumassa käydä ilman, että kyttää joka paikkaa kyiden varalta. Varmaankin lehtokotilot ja sammakot houkuttelevat kyyt paikalle, joten kylvin etanarakeita kilokaupalla kompostorien ja kasvimaiden taakse. En tiedä onko siitä apua, mutta tulipahan kokeiltua.

Just olin miettinyt, miten ihana on tämä nykytrendi, jossa puutarhat saavat olla luonnonmukaisia, mutta kyllä nyt kaipaan niitä 2000-luvun alun kliinisiä nurmikoita ja muurattuja istutusaltaita. Niissä ei kyyt viihdy - tosin ei mikään muukaan.

Loppukaneettina ihmettelyä vanhenemisesta. Aina oon ihmetellyt vanhojen naisten tapaa pukeutua pellavaan, mutta nyt olen itsekin siinä klaanissa. Mitään muuta en päälleni vetäisi kuin pellavamekkoja ja suomalaisen lampaan villaa. Sisko oli sitä mieltä, että menossa on jonkinlainen metamorfoosi. Niinkö käänteinen sellainen: perhonen on muuttumassa pellavasta ja villasta valmistetuksi koteloksi. No, pääasia, että itsellä on kivaa.

Myskistä muskottiin

 

Tämän kauden Musquée de Provence

Alkaa pikkuhiljaa hiipiä kurpitsapaniikki. Kurpitsat kyllä lonkeroivat pitkin pihaa, mutta ovat tähän asti tehneet vain mieskukkia. Satonäkymät eivät siis järin huikeat ole. Yksi Eso on tehnyt pingispallon kokoisen kurpitsan, ja yksi Musquée on kuvassa näkyvällä asteella. Muissa ei näy alun alkua, vaikka kurpitsoja reilulla kädellä kylvinkin.

Pirilä tarjosi Nelson gardenin siemeniä alehintaan, joten gingkon kylkeen nappasin parit pussit Iznik-minikurkkua (en taida enää pitkiä kurkkuja kasvattaa. Ainoa makoisa lajike on ollut vanha kunnon Burpless tasty green ja sekin kalpenee Iznikille sekä maussa että satoisuudessa) ja Racer-kurpitsan. Ei olisi kannattanut, sillä Racer on jalostettu aikaiseksi ja satoisaksi lajikkeeksi, joten sen arvaa, että maku on jäänyt jalkoihin. 

Jostain nappasin Red etampe -kurpitsan siemeniä, kun hän ainakin kuulosti ranskalaiselta. No, oikea nimitys hänelle on Red d'Etampes, ja sen myötä Google johdatti ihmisen vanhaan tuttuun Seemnemaailmaan. Siellä pistin hakuun Musquée de Provencen, sillä sen siemenet alkavat olla lopussa. Tuolla nimellä ei maailman parasta kurpitsaa löytynyt, mutta kun kurpitsaosastoa hitusen scrollasin alaspäin, löytyi Moscata di Provenza. Onneksi sevverta kielipäätä ihmiselle kehkeytyi, ettei kielen vaihtuminen ranskasta italiaksi hämännyt.

Vaan se kyllä hämää, että muscade, moscata ja muscat kääntyvät kurpitsojen nimissä myskiksi, kun ovat kuitenkin muskottia. Myskikurpitsa tuo mieleen 80-luvun karseat myskihajuvedet, kun taas muskotti on rakkautta ja ihanuutta.

No, Seemnemaailman myskiosastolta löytyi muutakin ihanaa, jotka täytyy laittaa ostoslistalle: True green hubbard ("This nutmeg wonder pumpkin can be eaten fresh as a sweet fruit"!!!) ja Naples long ("Can be consumed fresh without heat treatment"!!!!). Musquéehan tuoksuu verkkomelonille ja maistuu makean maukkaalle raakanakin, joten nämä kaksi lienevät samaa genreä. 

Että oispa jo ensi kesä - sillä oletuksella, että silloin kurpitsat ehtivät tehdä satoa.

Hämähäkkejä ja dianaa

Hämähäkkikukka

Tommiskan taimistolla keväällä näin elämäni ensimmäistä kertaa hämähäkkikukan. Puistattava nimi kauniilla kukkasella, mutta mukaanhan se siitä huolimatta lähti. Toki olin hämppäriä kuvissa nähnyt, mutta en livenä. Oli kerrassaan mainio ostos: kukkii tauotta ja kestää paahteen sekä kaatosateen. Siemenestä sitä näköjään voi kasvattaa, ja Seemnemaailm tarjoaa hämppäriä upean pinkkinä, joten se on nyt syksyn ostoslistalla ensimmäisenä.

Kesäloma on käynnistynyt maalaamisen merkeissä. Ei voi kuin suositella ikänäköisille maalaamista: tulee ihanan pehmeä ja tasainen lopputulos :-D Ensimmäisenä maalasin linnunruokintatelineen, joka myös oravatolppana meillä tunnetaan. Oravat tuppaavat kynsillään kuorimaan siitä maalin pois talven aikana, joten se on jokakesäinen kunnostuskohde. 

Marketista ostetut orvokkiamppelit kukkivat kauniisti ja pitkään, mutta kaatosade romahdutti ne. Siispä piti kunnostettuun tolppaan saada uudet amppelikukat. Pirilässä päädyin amppelidianaan, kun sillä on vain niin kertakaikkisen kaunis nimi. Ihan voisi itselleenkin moisen ottaa. Saisi käydä tällaisen dialogin:

- Moi, mä oon Reetta.

- Mä oon Amppelidiana.

Tosin siitä voisi tulle Reetalle kateus ja paha mieli.

Dianat ja tolppa

Puukaupoilla

Gingko biloba - neidonhiuspuu

Viime kesän lopulla osui Pirilässä silmään 13 euron gingko, mutta kesä oli jo sen verran lopuillaan, etten raaskinut sitä kesäkukaksi enää ostaa. Tänä vuonna päätin olla ajoissa ja sain kuin sainkin gingkoni, vaikkei niitä ollut enää kuin 3 kpl jäljellä. Tuskin saan gingkoa talvetettua, mutta onpahan kesän ilonamme huikean kauniine lehtineen.

Pirilästä on kehkeytynyt meikäläisen vakituinen puukauppa, sillä viime vuonna ostin sieltä 9,90 €:n kynäjalavan, ja tänä vuonna gingkon kylkeen liimautui hopeapoppeli, vaikka tiedän kyllä millainen riesa poppeli koiraperheessä osaa olla. Keväällä sen tahmaiset silmukuoret tarttuu tassuihin tiukasti kiinni, eivätkä lähde ilman Fiskarsia. Mutta kun ei tämäkään maksanut kuin sen 9,90 €, ja alapihalla oli ärsyttävä aukko lehvästössä just meidän kesäkeittiön ja naapurin saunan välillä, joten ostin poppelin aukkoa täyttämään. Samalla silmät osui 9,90 €:n metsäsaarneen, joka oli kerrassaan hurmaava. Autoon vaan ei enempää mahtunut. No, ensi kerralla sitten.

Hopeapoppeli

Toki Pirilässä saa olla tarkkana, etenkin tällainen talvetustilaton, sillä siellä on myös ihanuuksia (niverävaahtera, tulppaanipuu...), jotka ei näillä leveyksillä pärjää. Ihana siellä on puuhullun silti kulkea ja fiilistellä tarjoomuksia.

Kuin joulukalenteria aukoisi

Kesä etenee hurjaa vauhtia helteisen toukokuun ansiosta. Ollaan edelleen kesäkuussa, mutta luonto loikkii jo reilusti heinäkuun puolella. Miltähän mahtaa elokuu näyttää – kukkiikohan silloin enää mikään, vai tekevätkö kasvit toisen tulemisen?

Pihakierroksella löytyy joka päivä uutta jännitettävää: onko tuossa kukkanuppu? Millainen kukka siitä mahtaa aueta? Erityisen jännittävää on seurata daalia Autumn pumpkinin (kuvassa) avautumista. Melkoinen möhkäle kukaksi ja kauniita värisävyjä. Joku ikivanha iiriskin on intoutunut tekemään hurjan määrän nuppuja. En edes muista millainen kukinto siinä on, kun se ei ole vuosiin kukkinut.

Näillä helteillä saa lisäksi jännittää sitä, montako kannullista vettä joutuu kurpitsoille kantamaan. Vanha kurpitseria on nykyään liian varjoinen kurpitsoille, ja selkäytimeen jäi muisto siellä lymyilleestä kyystä, joten suosiolla majoitettiin kurpitsat paahteiselle etupihalle, mistä he kiittävät löpsähtämällä muodottomiksi pari kertaa päivässä. Samaa tekee kurkku kasvihuoneessa. Kurkku sentään tuottaa rutkasti satoa; kurpitsoissa on tainnut olla vain yksi tyttökukka. Kurpitsoista toivon suurta satoa, sillä nyt on kierrossa maukkaat lajikkeet, joista saa talvella tehtyä hyvät curryt ja lasagnet.

Tomaateista ei olla vielä saatu satoa, vaikka muut ovat jo pitkään postanneet kuolattavia tomaattikuvia instaan. Meillä ekat hedelmät ilmestyivät toukokuussa, mutta yksikään ei ole vielä väriä vaihtanut. Hassua kyllä, chileistä ja paprikoista ollaan satoa napsittu, vaikka ne yleensä kypsyvät vasta loppukaudesta.

Mutta ihan pähkähulluhan tämä kausi on ollut, joten ei ihme että on maailmankirjat sekaisin.

Note to self: leukoijaa ei kannata täällä kasvattaa, sillä joku yöllinen leukoijamonsteri käy sitä syömässä.

Ymmärrystä hurahtajille

Aina olen pitänyt itseäni järkevänä ihmisenä, joka ei ikinä mihinkään hurahda. En ole koskaan keräillyt mitään, enkä etsinyt uusia harrastuksia. Lapsena opitut lukeminen ja kutominen ovat riittäneet ihan hyvin, lisättynä myöhemmällä iällä alkaneella ruuan kasvattamisella. Ehkä tämä sitten on vanhuudenhöperyyttä, mutta vuoden sisällä on tullut hurahdettua sekä suomalaiseen villaan että pelargoneihin. Ai niin, ja lehtikaktuksiin myös! Järkyttävää.

Omakylvökset Raspberry ripple ja Horizon star vielä odotuttavat kukintaansa. Esikasvatusvaiheessa niille ei riittänyt kunnolla valoa, joten kasvoivat huonosti ja rehevöityivät vasta, kun pääsivät ulkoilmaan kasvamaan. Saas nähdä millainen kukinta niihin tulee. Ripplestä olisi kiva saada kerättyä siemeniä talteen, kun sen terälehdet on hauskan pisamaisia, mutta tokihan voi olla, että se keksii risteytyä muiden pelargonien kanssa, ja lopputulos on sitten mitä tahansa. Toisaalta jännittävä kokeilu sekin.

Happy thought red

Kuvien perusteella ajattelin eniten hurahtavani kirjavalehtisiin pelargoneihin, kuten Happy thought red, sillä niillä on hurjia lehtikuvioita ja värejä. Mutta yllättäen tummalehtiset pelargonit, joita en ensin pitänyt minään, ovatkin livenä aivan hurmaavia. Niiden lehtiä voisi tuijotella päiväkausia. Hieno, syvänruskea sävy.

Oranssi lehtipelargoni

Toinen tummalehtinen myytiin oranssina lehtipelargonina, joten sen tarkempaa lajiketietoa ei ole, mutta toiselle sentään on nimikin: Toscana chocolate, tähtipelargoni tähtimäisine lehtineen ja kukkineen. Aivan ihanat, repaleiset hörselökukat.

Toscana chocolate

Red Pandora

Tulppaanipelargonia pidin ennalta kauniimpana kuin se oikeasti onkaan, mutta on tuo Red Pandora ihan OK. Kukka on kaunis, mutta kokonaisuus vähän risaisen näköinen. 

Appleblossom

Omenankukkapelargoni sen sijaan on just niin suloinen kuin miltä se kuvissa näytti, ja sen kukinta kestää todella pitkään.

Lady Plymouth

Tuoksupelargoneilla on kummallakin herkän kauniit minipienet kukat. Piparmintulta tuoksuva versio on Lady Plymouth, mutta appelsiinipelargonille ei löytynyt nimeä – on varmaankin ihan perus Orange fizz.

Orange fizz

Vaikka pelargonilajikkeita on nykyään hyvin saatavilla vuodesta toiseen, olisi kiva saada nuo omat ihanuudet talvetettua, eikä vain pitää kertakäyttöisinä. Tilaa vaan ei ole. Ehkä ne voisi autotallin ikkunan luo saada nostettua, vaikkakaan valoa ei pohjoisikkunalla talvella ole. Sitten isona, kun asun Pälkäneellä ihanassa vanhassa puutalossa, mun pelargonini talvehtivat valoisassa ja lämpimässä kuistissa. Oispa jo se!

Tuhotonta

 

Joka kevät tässä kohti kukkapenkkiä ovat sekä puutarhurin koura että havannan kuono uponneet vesimyyrän koloon. Myyrä on tykästynyt iiriksen juuriin ja herkutellut niillä koko talven. Vaan tänä keväänä iiriksen juuret olivat yhtenä möykkynä, eikä koloja ollut koko kukkapenkissä :-0

Viime vuodet ovat kuivattaneet täällä ojia ja ojat ovat alkaneet kasvaa umpeen, joten niissä ei taida enää olla vesimyyrille sopivia asuinsijoja. Suits me, sir! Ihanaa, kun pitkästä aikaa iirikset kasvaa ja kukkii rehevinä (ja vuohenputket, kuten näkyy).

Entä mihinä mun kirpat on :-0 Alkukaudesta ensimmäiset, esikasvatetut pak choit kyllä kuukahtivat kirppojen suihin, mutta nämä syyskylvetyt rucolat ovat ihan puhtaita, ja muissakin kaalikasveissa on yllättävän vähän kirppadamagea. Luulin, ettei kirppoihin tehoa edes ydinpommi, mutta jokin on saanut niiden määrän suorastaan romahtamaan. Ei jää ikävä! Tosin tämän kun olisin tiennyt ajoissa, olisin kylvänyt kaikki kasvimaat täyteen pak choita, tatsoita ja rucolaa. Nyt se on jo myöhäistä, kun ei enää mikään ehdi kylvöstä asti kasvaa näillä leveyksillä.

Täytyy koputtaa puuta, mutta ei ole vielä kauriitkaan olleet tuhoamassa kasvimaita. Punajuuret on jo ohi sirkka-asteen, ja herne kukkii. Toki niitä riesoja ollaan koirien kanssa aamulenkeillä nähty, mutta toistaiseksi pysyttelevät pois meidän pihasta.

Mutta ei elämä silkkaa auvoa ole. Ihmettelin keväällä, kun kasvimaista näytti nousevan häpykannusta elikkä jättipalsamia, mutta epäilin, että tunnistin rikkakasvin väärin. Kunnes eilen iskeytyi silmään kompostoreiden takana irvaileva jättipalsami. Tarkempi tutkiskelu osoitti, että alempana rinteessä tönötti palsami jos toinenkin. Ei muuta kuin pitkät hihat ja lahkeet päälle ja jyrkkään rinteeseen nokkosten ja paarmojen keskelle nyhtämään palsamia pois. Ihmettelin, miten sitä on siihen kohti päässyt siementymään, kun meidän pihassa ei lähelläkään ole palsamia, mutta vilkaisu naapurin puolelle ratkaisi mysteerin: ihan hervoton puska palsamia siellä kasvamassa.

Sitkeästi yritän palsamia vastaan taistella, vaikka taistelu on hävitty jo vuosia sitten.

Kesävihreet

Briteillä on keväisin aina kaikkea ihanaa ruokaa spring greens -nimikkeen alla: piirakoita, keittoja, salaatteja, grilluuksia... Ruoat on täynnä vihreää tuoreutta herneistä parsoihin ja retiiseistä perunoihin (no okei, ne ei ole vihreitä). Meidän spring greensit on lähinnä karhunlaukkaa (hurraa!), nokkosta ja horsmaa, joista jälkimmäinen ei enää meidän tontilla juurikaan viihdy, kun koivut ovat vallanneet siltä alaa. Kasvihuoneeseen teen sinnikkäästi salaatti- ja retiisikylvöjä jo maaliskuussa, mutta useimmiten kevätaurinko on niin tuju, etteivät kasvit juuri itämistä pidemmälle ehdi ennen kuin kuukahtavat.

Siispä odotetaan kesäkuuhun. Vielä ei kylvöksien varassa kokonaan elä, mutta onhan se juhlaa, kun saa sieltä täältä laiduntaa ruokaa lautaselle. Viikonloppuna tehtiin ihana keitto, johon nyhdin kasvimailta pinaattia, retiisiä, lehtikaalta, kähäräsinappia, ruohosipulia ja yrttejä. Ne silpuksi kulhon pohjalle ja kuumaa, itsetehtyä kanalientä päälle. Oli hyvää!

Tälle päivälle suunnittelin lounaspastan pinaatista, yrteistä ja kaupan hävikki-coppasta – ehkä muutama Pirkka parhaat Nocellara castelvetrano -oliivi päälle (hirveen hyviä nämä uudet Pirkan parhaat oliivit!)

Iltaruuan lisukkeeksi voisi sotkutella tzatzikin, kun kasvihuoneesta saa jo kurkkua, ja kasvimaalle löytyi uusi minttu talven tuhoaman tilalle.

Istutusalueoverhaul?

Aikoinaan puutarhasuunnittelija suunnitteli etupihalle hervottoman kokoisen kukkapenkin, ja joku mistään tietämätön meni sen sitten toteuttamaan. Jestas, mikä riesa siitä tuli! En ymmärrä millä ilveellä ihmiset saavat kukkapenkkinsä pidettyä kurissa, mutta tällainen ei-kitkentähenkinen ihminen on pulassa.

Aluksi kukkapenkki oli nätti selkeine istutuksineen, mutta luontohan ei selkeyttä niele. Vuohenputki on vallannut koko penkin, eikä sitä sieltä hullukaan saa nyhdettyä. Kotkansiipisaniaiset ovat hiljalleen levittäytyneet koko penkin mitalle (25 m), eikä niidenkään kitkeminen ole mitenkään helppoa, kun eivät lähde irti edes lievän väkivallan avulla. Pihan alkuasukkaat olivat istuttaneet syysasteria, joka sekin on levinnyt matoksi joka paikkaan. Ja mistä joku ihmeen tarha-alpi on keksinyt ilmestyä penkkiin ja vielä väritykseltään aivan väärään paikkaan?

Karhunlaukka sentään on lähtenyt kivasti valtaamaan alaa, ja se onkin ainoa positiivinen asia. Mutta millä helkkarin ihmeellä tuon penkin saa jälleen nätiksi? Kaikki kasvit pitäisi lapioida ylös, puhdistaa niiden juuret rikoista, tuoda satamiljoonaa kuutiota uutta multaa, ja laittaa sitten kaikki takaisin paikoilleen. En ehkä rupea.

Toinen murheenkryyni on kasvimaa- ja hedelmäosastoa rajaamaan istutettu pensasrivistö (kuvassa), jossa on purppuraheisiangervoa, pikkujasmiketta ja pari ruusuakin. Juu, kuulostaa kivalta ja nätiltä, mutta todellisuudessa se on järkyttävä pöheikkö vuohenputkea ja nokkosta, joiden seasta pilkistää muutama pensaan oksa. Sinne ei trimmerillä eikä ruohonleikkurilla pääse, eikä alueen käsin kitkeminen (reilut 10 m) kamalasti huvita. Ehkä vain pitää syksyllä kaivaa pensaat kokonaan ylös, vaikka siinäkin on jumalaton homma. Pääseepä sitten ensi keväänä ruohonleikkurin kanssa nitistämään rikat.

Grönsaksfest

Närpiö on menestyksekkäästi suojannut meitä keripukilta jo vuosia, ja ilahduttavasti hoksasivat muutama vuosi sitten alkaa tuottaa ihan lajikkeellisia tomaatteja, eikä pelkkää nimetöntä bulkkia. Sittemmin laajensivat paprikoihin, ja tämän vuoden nyhet on pavut, siis ne pitkät vihreät palot. En ollut uskoa korviani, kun chef väitti sellaisia kaupassa nähneensä, mutta uskottava se oli, kun omat silmät sellaisiin eilen Pirkkalan Cittarissa osuivat. Loistolisuketta grilliin ja huomiseen ramensoppaan.

Samaisessa kaupassa oli pari hyllyllistä parsaa, jotka ohitin muina naisina, kunnes chef huikkasi, että ne on kotimaisia (miten se muka huonommalla ikänäöllään on noin tarkka!). Ikinä aiemmin en ole kaupassa kotimaista parsaa nähnyt, mutta valitettavasti nämä yksilöt olivat kumisia lötköjä, joten niihin ei viitsinyt rahojaan tuhlata. Mutta ylemmällä hyllyllä oli Järvikylän parsoja, jotka olivat vielä napakoita. Sellainen nippu lähti mukaan, ja nyt harmittaa, ettei otettu enempää, sillä ne olivat ihan järjettömän hyviä. Pari napsittiin raakoina ja olivat makeita kuin vastapoimitut herneet.

Eikä se grönsaksfest siihen loppunut! Chef kaivoi Cittarin uumenista kotimaista munakoisoa :-0 Se päätyi grillin jälkilämpöön tekeytymään babaganoushiksi.

Brunsaksfest sen sijaan huononee huononemistaan, sillä L´Uomu Nokka on lopettanut. Iso harmi, joskaan ei iso ihme, sillä niiden broiskuja on aina koristaneet punalaput. Mutta se oli ainoa broileri mitä ihminen kykeni syömään. Tehotuotettu broileri on vastenmielisen makuista, joten sitä ei meille osteta edes hävikistä. Lihaton loppuelämä näyttää todennäköiseltä, sillä nauta ei enää maistu lainkaan, eikä possua saa mistään luomuna. Joskus marketista löytyy kotimaista luomukaritsaa, mutta sekin on ollut lanoliininmakuinen pettymys.

Kohta tosin sanotaan Närpiöllekin nej tack, sillä omasta pihasta tulee jo salaattia ja retiisiä, ja ens viikolla oletettavasti jo kurkkuakin. Hurra!

Satokauden 2024 alku

Hurjan helteinen toukokuu oli melkoinen kick start kasveille. Lupiinit, lumipalloheidet ja jopa juhannusruusut alkoivat kukkia toukokuussa, ja kasvihuoneessakin pukkasi jo ensimmäisiä tomaatin ja paprikan raakileita. Ei ole tämmöistä ikänänsä koettu!

Toki helteillä oli se varjopuoli, että jotkut esikasvatteet, etenkin kaalikasvien ja jostain syystä myös kesäkurpitsan, kurtistuivat purkeissaan kasvihuoneessa joka päivä. Osa heitti henkensä, mutta kyllä niitä kasvimaillekin riitti, kun joku oli anteliaasti heitä kylvänyt.

Kuivuudesta huolimatta syyskylvöt lähtivät mukavasti kasvuun. Kähäräsinappia ollaan jo niitetty salaatteihin, kun kirppapopulaatio on preferoinut retiisejä, tosin on niitä retiisejäkin pari (kuvassa) saatu aamiaisleipien päälle. Salaatti alkaa olla poimintakoossa, ja esikasvaneet pavut kieputtuvat kohtapuoliin papukaareen. Vähän kyllä hirvittää mahtaako vielä olla kylmiä öitä edessä, sillä ollaan vasta kesäkuun alussa, ja viime yönäkin oli vain +6 astetta.

Ei pelkkää peruspetuniaa

Koska joku oli hamstrannut älyttömän määrän ulkoruukkuja, ei omakasvatteet riittäneet niitä täyttämään, vaan oli lähdettävä omaa kasvihuonetta kauemmas kukkakaupoille. Kovasti on kato käynyt Kangasalan taimitarhoissa: Visit Kangasala luetteli instassa vain 4-5 taimitarhaa. Onneksi kuitenkin luetteli, sillä kävi ilmi, että iki-ihana Tommiskan puutarha on edelleen elossa.

Sinnehän se auto sitten kääntyi saatesanoilla ”Go wild”. Ja minähän menin. Neljä isoa kasvihuoneellista kaikkea ihanaa – ja vieläpä selkeästi nimettyinä ja hinnoteltuina (ei silti, että olisin ehtinyt hintoja ihmetellä). Lopputulos on tavanomaiseen tapaan sillisalaatti, mutta kun ei malttanut ostaa monta kappaletta samaa kasvia, vaan täytyi napsia mukaan verbenaa, verenpisaraa, tähtisilmää, heinää...

Yrttiosasto oli mukavan iso, ja yrttejä nykyään kuulemma paljon hamstrataankin. Jotain hyvää koronan jäljiltä, sillä siihen aikaan ihmiset oppivat laittamaan ruokaa ja maustamaan sen yrteillä. Kasvihuoneeseen kotiutui oliiviyrtti, inkivääriminttu, kanelibasilika ja valkosipuliyrtti; kasvimaalle päätyi iisoppi. Olisi toki voinut ottaa myös normimintun, lipstikan ja rakuunankin, mutta siinä vaiheessa luulin niiden olevan vielä kasvimaalla hengissä.

Herbaario heikkona

 

Täysin tuhoitta ei tästä(kään) talvesta selvitty. Katsura on melkein kokonaan heittänyt henkensä, ja siellä täällä on kuolleita pensaiden oksia - eikä ihme, sillä lumi satoi maahan ennen kuin ehtivät lehtiään pois heittää.

Eniten täkyä näyttää saaneen herbaario, vaikka sen kuusenoksilla peittelinkin ennen lumen tuloa. Salvia ei selvinnyt, eikä kiinansipuli enää noussut mullasta. Ilmasipuli, joka yleensä piipottaa lumen läpi jo maaliskuussa, lykkäsi vain yhden matalan korren. Sitruunatimjamista ehdin jo iloita, mutta sitten sekin yhtäkkiä kuolla kupsahti. Käsittämätöntä kyllä, mutta mintussakaan ei ole elämää, vaikka vielä viime kesänä sen suikeroita ohjailin mullasta takaisin ämpäriinsä.

Lipstikan päätin siirtää uuteen lokaatioon, kun herbaariossa se varjostaa muita kasvimaita, mutta se ei tainnut siirrosta tykätä. Joku vihreä tökö sieltä on nousemassa, mutta jää nähtäväksi onko se sittenkin koivun tai vuohenputken taimi.

Samoin siirsin rakuunan, kun sekin heitteli varjoaan vääriin paikkoihin, mutta eipä näy siinäkään eloa. Kaiken kukkuraksi koko herbaariolaatikko on hajoamassa, ja hätäensiapuna chef ruuvasi sen kasaan kulmaraudoilla. Nyt täytyy miettiä siirtäisikö herbaarion kasvit toiseen laatikkoon, kun nykyinen paikka on vähän varjoisa - joskin lähimpänä keittiötä. Tänä vuonna ei siirtoa voi tehdä, kun muissa laatikoissa kasvaa jo kaikkea. Ellei sitten keksi ihan uutta paikkaa, hmmm...

Mutta siis taimiostoksille on lähdettävä. Tommiskalta jo nappasin mukaan iisopin, ja salviaa & sitruunatimjamia on kasvamassa kasvihuoneessa, mutta tarvitaanhan me piparminttu kesän tzatzikeihin ja rakuunaa (sitä venäläistä siis, kun ranskalainen nirppanokka ei talvehdi) halsterikaloihin, eikä toukokuu ole toukokuu ilman lipstikka-sinihomejuustokeittoa.

Moottoripyörää se ei ostanut

... mutta kyllähän tämän täytyy olla oire viidenkympin villityksestä: parempi puolisko keksi eilen, että osallistutaan tänä vuonna Kangasalan kesätapahtumiin. Kaipa se sai innoituksensa Kangasalan lauantaisesta Kevätpäivästä (muikkua, metrilakua ja niitä iänikuisia ja helkkarin saastuttavia museoautoja), kun rupesi haaveilemaan Kangasala-festistä ja Raikku rokkaa ja rakastaasta. No, ei siinä mitään, äkkiäkös tämä eukko vetää tantun niskaansa ja surauttaa sähköpyörällä johonkin pöpelikköön humppaa kuuntelemaan. Ainoa miinus on se, että iltaunisena nukku tulee jo yhdeksän maissa.

Kevät jäi tänä vuonna väliin, ja paksut sukkahousut vaihtuivat suoraan paljaisiin varpaisiin, kulkematta ohuiden sukkahousujen kautta. Yöt tosin ovat vielä kylmiä, mutta uskaltauduin ulkoistamaan kukkakylvökset pois kasvihuoneesta. Helle kuivatti taimia jatkuvasti, joten siirsin ne suosiolla ulkoruukkuihin. Melko rimpuloita taimista tuli, koska lopputalvi oli kovin auringoton. Ihan ilman kaupan kukkia ei tulla pärjäämään, sillä 4 ruukkua kaipaa vielä täytettä. Jostain sain iilin pinkistä marketasta. Jospa semmoista saisi etupihan ruukkuihin, ja kenties vielä yhden verililjapuun toukokuun pakasissa kärvääntyneen tilalle.

Kasvimaakylvöt itävät jo iloisesti. Pari viikkoa sitten alkoivat syyskylvetyt sinapit ja tillit itää, ja nyt näkyy kevätkylvetyt herneet nousseen mullasta. Kovin on kuivaa, joten täytynee tuhlata Kangasalan vettä kasteluun, sillä lumesta, sateista ja keittiön vaaleanharmaista vesistä täyttynyt sadevesitynnyri on jo tyhjentynyt, eikä sadetta ole näköpiirissä.

Tänä aamuna sai kasvihuoneesta peukalonpään kokoisia salaatinlehtiä ja kasvimaalta ruohosipulia aamiaisleipien päälle. Kaipa tätä voi jo satokaudeksi kutsua :-)

Lapio tottelee titaania

Pestopuutarha!

Talven, takatalven, takatakatalven ja töistä imuroidun flunssan jälkeen oli aika uskaltautua pihahommiin. Listalla oli alppipajun siirtäminen etupihan kukkapenkistä, sillä paju imi voimat allaan kasvavilta iiriksiltä ja pioneilta, eikä se muutenkaan ollut silmiä hivelevä näky, kun kasvaa rojotti toispuoleisena yrittäessään saada valoa. Toinen kasvitetrikseen osallistunut oli valkoherukka, joka oli jäänyt pahasti omenapuun varjoon.

Reippaasti poljin lapiota, enkä tohkeissani muistanut, että vasen jalkaterä on titaanilla vahvistettu. Mutta hyvin kesti; kiitokset vaan Taysiin! Paju koristaa nyt pihalammen reunaa, ja valkoherukka pääsi aurinkoiselle paikalle kaikkien muiden herukoiden joukkoon (hullukaan ei sieltä viidakosta saa herukoita poimittua, mutta ehkäpä ensi syksynä raaskin karsia vanhimpia oksia ja ilmavoittaa pusikon).

Vappuna vapautin kodinhoitohuoneen ja keittiön taimista, ja alkuviikosta kylvin kasvimaat. Kovasti tekisi mieli siirtää vapaa-aika kokonaan pihalle, mutta -6:n yölämpötilat ja pohjoisesta viuhuva tuuli eivät innoita kitkemään kukkapenkkejä ja pesemään potteja. 

Kasvihuoneeseen tosin on pakko tarjeta piipahtamaan, kun kaikki satamiljoonaa tainta kaipaavat päivittäistä kastelua. Eilen kasvariin muutti myös kolonna uusia asukkaita: ripsiäispetopunkkeja. Ahkerasta tutkimisesta huolimatta oli keittiön ripsiäisinvaasio saavuttanut chilien ja paprikoiden taimet, ja koska ne mustat luikerot tuhoavat kasvien lehtien lisäksi myös hedelmät, oli pakko turvautua Tarhurin apuun ja tilata kättä pidempää. Että buon appetito vaan, petopunkit.

Pelargonipääsiäinen

Pääsiäislomalle oltiin mietitty kaikkea p:llä alkavaa: pönttöjen puhdistus (siis linnun-, ei wc-), pyöräily ja Plantagen. Plantagen tuli kuvioon lähinnä siksi, että se mainosti pelargonipistokkaita sekä tuoksupelargonien taimia, joita en tietenkään voinut vastustaa, kun olin koko talven opiskellut pelargoneja erinäisistä opuksista. Oppi oli jalkautettava käytäntöön.

Heti Plantagenin ovensuussa oli jalopelargoneja, mutta ne eivät sykähdyttäneet, joten oli työnnettävä ostoskärryä eteenpäin. Ja kyllähän se pelargonitaivas sitten löytyi. Ensin törmäsin nimettömään tulppaanipelargoniin, ja siitä metrin päässä oli kokonainen hylly täynnä tuoksupelargoneja: sitruunaa, ruusua, colaa, appelsiinia, minttua ja jopa muskottia. Aikani siinä tuumailin ja tuoksuttelin ja nappasin sitten mukaani appelsiinin, koska se tuoksui parhaimmalta sekä mintun, koska sillä oli hauskat, kirjavat lehdet. Nyt tosin harmittaa, että jätin muskotin ostamatta, sillä siinä todellakin oli muskottimainen tuoksu, joskin ulkonäkö oli vähän valju.

Sattumoisin ostoskärry osui myös pistokashyllyn kohdalle, ja siellähän oli ihailemani tähtipelargoni Toscana chocolate sekä kirjavalehtinen Happy thought red. Olisihan niitä pistokkaita voinut enemmänkin ottaa, mutta nyt ei enää kertakaikkiaan mahdu kasveja mihinkään. Näin täyttä meillä ei vielä koskaan esikasvatuskaudella ole ollutkaan.

Plantagenille pisteet valikoiman lisäksi myös siitä, että olivat uudistaneet henkilökuntansa. Oli mukava saada hyvää ja iloista palvelua aiempien yrmyjen sijaan.

Jälkikirjoitus

Se piti vielä lisäämäni, että herramunvereni kun tämmöiseen saittiin törmäsin: https://www.fuchsiakwekerij.nl/webshop/pelargonium/

Onneksi, onneksi, onneksi olin muutaman päivän myöhässä, kun eivät pelargonin pistokkaita lähetä kuin muutamana päivänä vuodessa. Ois meinaan lähtenyt megaluokan tilaus, kun ei nuo mitään edes maksa. No, ens vuonna sitten...

Taatelisiirappikakku

 

Koemaisto tehty ennen bloggaamista

Jossain reseptissä tuli vastaan taatelisiirappi, ja sehän kuulosti niin eksoottiselta, että piti laittaa ostoslistalle. Yllätyksekseni (olen näköjään pudonnut skenestä) taatelisiirappia olikin marketissa jos jonkinmoista, joten se ei siis ole mikään harvinainen raaka-aine, ja maultaan se oli niin hyvää, että olisi voinut juoda suoraan pullosta.

Koska a) leivonnaiset olivat lopussa ja b) aikoinani opetin vanhemmalle koiralle, että aamiaisella saa myös jälkkäriä, täytyi yrittää inspiroitua leipomaan, ja inspiraation tarjosi taatelisiirappi. Googletin taatelisiirappikakkua, mutta löysin vain muutaman jenkkiohjeen, ja niitähän ei kukaan jaksa lukea, kun täytyy ensin scrollata sivukaupalla lätinää, ennen kuin pääsee itse ohjeeseen. Täytyi siis kehittää ohje itse, ja tällainen siitä tuli:

• 225 g voita - lämmitä mikrossa, kunnes alkaa poksua, eli n. 30 sek.
• 2 dl sokeria
• 1 dl taatelisiirappia

- vaahdota keskenään. Ja siis yleiskoneella, kun eihän nämä käsin vaahtoudu sitten mitenkään

• 3 kananmunaa

- vatkaa sokeri-voivaahtoon yksitellen, ja edelleen sillä yleiskoneella

• 3,5 dl jauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl vaniljasokeria

- sekoita ensin keskenään ja sitten yllä mainittuun vaahtoon

• 0,5 dl nestettä (maitoa, appelsiinimehua yms. Korvasin nesteen desillä smetanaa, kun sitä oli menossa hävikkiin)

- lisää taikinaan

- kaada vuokaan

- paista 175 C/45-50 min.

Ihanan mausteisen toffeinen höttökakku! Jo taikina oli niin hyvää, että tuntui haaskaukselta paistaa se, mutta onneksi lopputuloskin oli hyvä. Jos oikein överiksi vetäisi, niin sitten tekisi tahmaisen päällisen, jossa pecanpähkinöitä.

Esikasvatuskaiho

 

Lapsuudessa oli muuten sen niminen hammashoitaja. Siis Kaiho, ei Esikasvatuskaiho. Kaikenlaisia nimiä ne lapsilleen paiskaa.

Mutta siis tänään kirposi kätösistä viimeiset esikasvatussiemenet, kun laitoin kyssä-, parsa-, lehti- ja suippokaalit kasvamaan kasvihuoneeseen kera pak choin, persiljan, pinaatin, salaatin ja retiisin. Vähän siinä kaihotutti, kun oltiin yhtäkkiä taas tässä tilanteessa, että kauden viljelykset on suunniteltu ja suurimmaksi osaksi jo purkissa - kirjaimellisesti. Enää on jäljellä siemenperunan laittaminen ämpäriin, yrttien kylvö ruukkuihin ja kasvimaakylvöt.

Kodinhoitohuoneessa on järjetön tunku, kun joku oli kylvänyt läjäpäin leijonankitoja ja leukoijia, ja lisäksi hommannut n. satamiljoonaa lehtikaktuksen pistokasta. Viikko sitten kylvin loput kesäkukat (zinniat, kosmokset ja asterit) ja ne peijakkaat itivät viikossa ja ovat kohta sellaisissa mitoissa, että täytyy siirtää omiin purkkeihinsa. Mihinkähän ne sitten mahtuvat...

Vaan onhan tämä hurmaavaa, kun joka paikassa on purkkikaupalla kasvun ihmettä. Tomaatit tosin huolettavat, sillä helmikuussa kylvetyt nuokkuvat ja ruskistavat lehtiään. Ovat tainneet olla liian viileässä ja hämärässä. Täytyy kylvää uusiksi, jos eivät tokene, ja onneksi säästin pari paikkaussarjaa pahan päivän varalle. Yhden nuupahtaneen Costoluto di Firenzen jo korvasin Zlatavalla.

Sen sijaan kodinhoitohuoneen nurkassa lojuvaa ortoosia kohtaan en tunne kaihoa. Jos ihmisen piti koipensa teloa, niin onneksi sen teloi sivistyksen parissa ja sai hyvät ortopedit nakuttelemaan titaanit kohdilleen. Ortoosin sijaan voi jo kävellä ihan kengillä, joskin valikoima on kovin Kuoma-voittoinen: Kuoman toppakengät, Kuoman lenkkarit ja Kuoman vaelluskengät. Väkivaltaa käyttäen myös Icebugit, mutta vain aamuisin. Kovasti siis niitä korkkareita kohti mennään, mikä lohdutuksen sanana niille lukijoille, jotka sattumoisin kärvistelevät lisfrancin murtuman murtamina.

Vähän erikoisempaa horsmaa

Kyllä meikäläisen huumorintajuun osuu se, kun taimisto mainostaa viherkasvivalikoimaansa mainitsemalla saatavilla olevan "vähän erikoisempaa horsmaa". Sama horsmakauppa tuli uudestaan vastaan, kun googletin saisiko enää mistään kaffirlimettiä, jota chef kaipaili rendangiinsa. Sattumoisin kaffir oli taimistossa alennuksessa, joten tunsin tilauksen lähtevän näppikseltä.

Limetin seuraksi lähti myös alennuspitsilehti sekä epiphyllum Chrysocardium, jollainen viime keväänä meillä kuukahti ripsiäisinvaasioon. Ja kun halvalla sai, heitin ostoskoriin raatokukan, kun se vain on niin kaunis kasvi. Tosin jos se ikään kukkia meinaa tehdä, täytyy nuput nipsaista pois, sillä raadon haju ei niitä miellyttävimpiä huonetuoksuja liene.

Chefin kanssa oltiin äskettäin mietitty, miltä mahtaa maistua tuore galangaljuuri, ja sitähän olisi taimistolta myös saanut, ja vieläpä kirjavalehtisenä. Onneksi sitä eivät sentään postitse suostuneet lähettämään, muuten olisin viittäkymppiä köyhempi. Seinäjoelle asti en (vielä) lähtenyt galangalin perässä. 

Nyt tosin huomasin, että olisi horsmakaupassa ollut tarjolla myös rhipsalis elliptica, joka tekee lehtiensä sivut täyteen pieniä kukkia, mutta eihän yksi ihminen voi kaikkia lehtikaktuslajikkeita omistaa. Vai voiko?

Paketti tuli parissa päivässä perille, kasvit oli tukevasti paketoitu ja niiden suojana ollut heatpack vielä lämmin. Bonuksena oli pussillinen pääsiäisruohon siemeniä. Enpä ole sellaista kylvänyt sitten 1980-luvun, joten täytyy testata, vieläkö sellaisen saa kasvamaan.

Pirkanmaalaisille vinkki, että tsekatkaapa kaupoista Satohuoneen osterivinokkaat. Sattumoisin osui Stockan K:ssa vinokaspaketti silmään ja ostoskärryyn. Kotona pyöräytettiin vinokkaat pannulla voin ja valkosipulin kanssa ja oli melkoisen mahtava herkku! Ehdottomasti ostetaan toistekin.