Kangasalan pitsiviikot

Leukoijamonsterin uusi kattaus

Joku meni alkukesästä jinxaamaan tämän kauden leuhkimalla, ettei puutarhassa näy tuholaisia. No nyt näkyy ja on enemmänkin kuin kotitarpeiksi. Ensin iski leukoijamonsteri, joka nakersi leukoijat rankoja myöten pitsiksi. Sittemmin monsteri laajensi repertuaariaan pelargoneihin ja daalioihin. Mitään öttiäistä en ole niissä nähnyt, mutta kakkojen perusteella kyseessä on jokin toukka. Näköjään pitää öiset bakkanaalit ja häipyy sitten päiväksi piiloon.

Markettakin käytiin parturoimassa punk-lookiin, mutta siitä sain parturin kiinni itse teossa: sentin mittainen, vihreä ja raidallinen toukka, joka tarrasi markettaan kiinni niin tiukasti, että täytyi napsaista kukka toukkineen irti. Tehokas tuholainen, kun on saanut kokonaisen markettapuskan hajalle.

Marketan uus tukka

Kasvimaata pitsittävät lehtokotilot. Lehtikaalit heitin suosiolla kompostiin, kun olivat enemmän reikää kuin lehteä. Joku oli keväällä tehnyt melko boheemit kylvöt kasvimaalle ja sitä viidakkoa peratessa löytyi lehtokotiloita kourakaupalla. Olivat syöneet papujen lehtiä, valkosipulien varsia ja kokonaisia herneenpalkoja. Toki herneissä oli myös hernekääriäisen toukkia ja hopea- ja valkosipuleissa sipulikärpäsen toukkia. 

Rastaat hylkäävät nykyään meidät alkukesästä saatuaan poikaset lentokykyisiksi. Viinimarjoja ne eivät ole koskaan meillä syöneet, mutta Saskatoon on tyhjentynyt marjoista hyvin nopsaan. Tänä vuonna Saskatoon on saanut sinistyä ihan rauhassa, ja olen siitä muutaman kourallisen mehustanut valkoherukan kanssa. Sen sijaan toinen marjatuomipihlaja, Härkätien herkku, heiluu ja tutisee aamuisin, kun sen aromikkaita marjoja nautiskelevat connoisseurit punakylkirastas ja punarinta.

Kasvien lisäksi myös myyrä meinasi tänään saada kasvimaalla pitsikuvion kylkeensä, kun mummokoira hätisti sen laikkuköynnöksen alta liikkeelle. Myyrä sai pitää henkensä ja mummo sai liikuntaa, kun jäljitti myyrää ympäri pihaa.

Viimeiselle lomaviikolle luvataan taas helteitä. Toivottavasti lämpö häätää lehtokotilot pois sadon kimpusta. 

Kyylä

Kyiden valtakunta

Ja taas kajahti puutarhassa tuo naisellinen kiljaisu (ääääiiiiäärghhhh), jonka raksavastaava on jo oppinut tunnistamaan vaimonsa "täällä on kyy" -huudoksi. Muina naisina kävin tsekkaamassa, miten lipstikka pärjää uudessa kasvupaikassaan, kun metrin päässä vilahti kyyn häntä. Raksavastaava toi paikalle sekä lapion että kuokan, mutta kyy oli mennyt jo menojaan ja muutenkin se loikoili niin pehmeässä paikassa, ettei lapiolla sitä olisi saanut hengiltä. Joo, tiedän että kyy on rauhoitettu nykyään, mutta omalta pihalta sen saa listiä, enkä todellakaan ota pienintäkään riskiä kahden pikkukoiran kanssa. Niiden rinnalla kyyn henki on halvempi kuin paarman.

Seuraavana aamuna kävin hakemassa kasvimaalta salaattia, ja eiköhän kyy ollut samassa paikassa, tosin luikahti taas vikkelään pakoon. Kyseinen yksilö oli kuitenkin niin tyhmä, että saapui vähän ajan päästä uudelleen paikalle, jolloin hän sai ns. Vihtavuoren treatmentin, eli parempi puolisko lasautti sen ilmakolla hengiltä. 

No, seuraavana aamuna oli taas kyy kerällä kompostorien vieressä. Tämä yksilö ei häiriintynyt, vaikka kaadoin kompostiin kamaa, joten Vihtavuori lauloi toistamiseen. Nyt ei voi kasvimaiden ja kompostorien tuntumassa käydä ilman, että kyttää joka paikkaa kyiden varalta. Varmaankin lehtokotilot ja sammakot houkuttelevat kyyt paikalle, joten kylvin etanarakeita kilokaupalla kompostorien ja kasvimaiden taakse. En tiedä onko siitä apua, mutta tulipahan kokeiltua.

Just olin miettinyt, miten ihana on tämä nykytrendi, jossa puutarhat saavat olla luonnonmukaisia, mutta kyllä nyt kaipaan niitä 2000-luvun alun kliinisiä nurmikoita ja muurattuja istutusaltaita. Niissä ei kyyt viihdy - tosin ei mikään muukaan.

Loppukaneettina ihmettelyä vanhenemisesta. Aina oon ihmetellyt vanhojen naisten tapaa pukeutua pellavaan, mutta nyt olen itsekin siinä klaanissa. Mitään muuta en päälleni vetäisi kuin pellavamekkoja ja suomalaisen lampaan villaa. Sisko oli sitä mieltä, että menossa on jonkinlainen metamorfoosi. Niinkö käänteinen sellainen: perhonen on muuttumassa pellavasta ja villasta valmistetuksi koteloksi. No, pääasia, että itsellä on kivaa.

Myskistä muskottiin

 

Tämän kauden Musquée de Provence

Alkaa pikkuhiljaa hiipiä kurpitsapaniikki. Kurpitsat kyllä lonkeroivat pitkin pihaa, mutta ovat tähän asti tehneet vain mieskukkia. Satonäkymät eivät siis järin huikeat ole. Yksi Eso on tehnyt pingispallon kokoisen kurpitsan, ja yksi Musquée on kuvassa näkyvällä asteella. Muissa ei näy alun alkua, vaikka kurpitsoja reilulla kädellä kylvinkin.

Pirilä tarjosi Nelson gardenin siemeniä alehintaan, joten gingkon kylkeen nappasin parit pussit Iznik-minikurkkua (en taida enää pitkiä kurkkuja kasvattaa. Ainoa makoisa lajike on ollut vanha kunnon Burpless tasty green ja sekin kalpenee Iznikille sekä maussa että satoisuudessa) ja Racer-kurpitsan. Ei olisi kannattanut, sillä Racer on jalostettu aikaiseksi ja satoisaksi lajikkeeksi, joten sen arvaa, että maku on jäänyt jalkoihin. 

Jostain nappasin Red etampe -kurpitsan siemeniä, kun hän ainakin kuulosti ranskalaiselta. No, oikea nimitys hänelle on Red d'Etampes, ja sen myötä Google johdatti ihmisen vanhaan tuttuun Seemnemaailmaan. Siellä pistin hakuun Musquée de Provencen, sillä sen siemenet alkavat olla lopussa. Tuolla nimellä ei maailman parasta kurpitsaa löytynyt, mutta kun kurpitsaosastoa hitusen scrollasin alaspäin, löytyi Moscata di Provenza. Onneksi sevverta kielipäätä ihmiselle kehkeytyi, ettei kielen vaihtuminen ranskasta italiaksi hämännyt.

Vaan se kyllä hämää, että muscade, moscata ja muscat kääntyvät kurpitsojen nimissä myskiksi, kun ovat kuitenkin muskottia. Myskikurpitsa tuo mieleen 80-luvun karseat myskihajuvedet, kun taas muskotti on rakkautta ja ihanuutta.

No, Seemnemaailman myskiosastolta löytyi muutakin ihanaa, jotka täytyy laittaa ostoslistalle: True green hubbard ("This nutmeg wonder pumpkin can be eaten fresh as a sweet fruit"!!!) ja Naples long ("Can be consumed fresh without heat treatment"!!!!). Musquéehan tuoksuu verkkomelonille ja maistuu makean maukkaalle raakanakin, joten nämä kaksi lienevät samaa genreä. 

Että oispa jo ensi kesä - sillä oletuksella, että silloin kurpitsat ehtivät tehdä satoa.

Hämähäkkejä ja dianaa

Hämähäkkikukka

Tommiskan taimistolla keväällä näin elämäni ensimmäistä kertaa hämähäkkikukan. Puistattava nimi kauniilla kukkasella, mutta mukaanhan se siitä huolimatta lähti. Toki olin hämppäriä kuvissa nähnyt, mutta en livenä. Oli kerrassaan mainio ostos: kukkii tauotta ja kestää paahteen sekä kaatosateen. Siemenestä sitä näköjään voi kasvattaa, ja Seemnemaailm tarjoaa hämppäriä upean pinkkinä, joten se on nyt syksyn ostoslistalla ensimmäisenä.

Kesäloma on käynnistynyt maalaamisen merkeissä. Ei voi kuin suositella ikänäköisille maalaamista: tulee ihanan pehmeä ja tasainen lopputulos :-D Ensimmäisenä maalasin linnunruokintatelineen, joka myös oravatolppana meillä tunnetaan. Oravat tuppaavat kynsillään kuorimaan siitä maalin pois talven aikana, joten se on jokakesäinen kunnostuskohde. 

Marketista ostetut orvokkiamppelit kukkivat kauniisti ja pitkään, mutta kaatosade romahdutti ne. Siispä piti kunnostettuun tolppaan saada uudet amppelikukat. Pirilässä päädyin amppelidianaan, kun sillä on vain niin kertakaikkisen kaunis nimi. Ihan voisi itselleenkin moisen ottaa. Saisi käydä tällaisen dialogin:

- Moi, mä oon Reetta.

- Mä oon Amppelidiana.

Tosin siitä voisi tulle Reetalle kateus ja paha mieli.

Dianat ja tolppa

Puukaupoilla

Gingko biloba - neidonhiuspuu

Viime kesän lopulla osui Pirilässä silmään 13 euron gingko, mutta kesä oli jo sen verran lopuillaan, etten raaskinut sitä kesäkukaksi enää ostaa. Tänä vuonna päätin olla ajoissa ja sain kuin sainkin gingkoni, vaikkei niitä ollut enää kuin 3 kpl jäljellä. Tuskin saan gingkoa talvetettua, mutta onpahan kesän ilonamme huikean kauniine lehtineen.

Pirilästä on kehkeytynyt meikäläisen vakituinen puukauppa, sillä viime vuonna ostin sieltä 9,90 €:n kynäjalavan, ja tänä vuonna gingkon kylkeen liimautui hopeapoppeli, vaikka tiedän kyllä millainen riesa poppeli koiraperheessä osaa olla. Keväällä sen tahmaiset silmukuoret tarttuu tassuihin tiukasti kiinni, eivätkä lähde ilman Fiskarsia. Mutta kun ei tämäkään maksanut kuin sen 9,90 €, ja alapihalla oli ärsyttävä aukko lehvästössä just meidän kesäkeittiön ja naapurin saunan välillä, joten ostin poppelin aukkoa täyttämään. Samalla silmät osui 9,90 €:n metsäsaarneen, joka oli kerrassaan hurmaava. Autoon vaan ei enempää mahtunut. No, ensi kerralla sitten.

Hopeapoppeli

Toki Pirilässä saa olla tarkkana, etenkin tällainen talvetustilaton, sillä siellä on myös ihanuuksia (niverävaahtera, tulppaanipuu...), jotka ei näillä leveyksillä pärjää. Ihana siellä on puuhullun silti kulkea ja fiilistellä tarjoomuksia.

Kuin joulukalenteria aukoisi

Kesä etenee hurjaa vauhtia helteisen toukokuun ansiosta. Ollaan edelleen kesäkuussa, mutta luonto loikkii jo reilusti heinäkuun puolella. Miltähän mahtaa elokuu näyttää – kukkiikohan silloin enää mikään, vai tekevätkö kasvit toisen tulemisen?

Pihakierroksella löytyy joka päivä uutta jännitettävää: onko tuossa kukkanuppu? Millainen kukka siitä mahtaa aueta? Erityisen jännittävää on seurata daalia Autumn pumpkinin (kuvassa) avautumista. Melkoinen möhkäle kukaksi ja kauniita värisävyjä. Joku ikivanha iiriskin on intoutunut tekemään hurjan määrän nuppuja. En edes muista millainen kukinto siinä on, kun se ei ole vuosiin kukkinut.

Näillä helteillä saa lisäksi jännittää sitä, montako kannullista vettä joutuu kurpitsoille kantamaan. Vanha kurpitseria on nykyään liian varjoinen kurpitsoille, ja selkäytimeen jäi muisto siellä lymyilleestä kyystä, joten suosiolla majoitettiin kurpitsat paahteiselle etupihalle, mistä he kiittävät löpsähtämällä muodottomiksi pari kertaa päivässä. Samaa tekee kurkku kasvihuoneessa. Kurkku sentään tuottaa rutkasti satoa; kurpitsoissa on tainnut olla vain yksi tyttökukka. Kurpitsoista toivon suurta satoa, sillä nyt on kierrossa maukkaat lajikkeet, joista saa talvella tehtyä hyvät curryt ja lasagnet.

Tomaateista ei olla vielä saatu satoa, vaikka muut ovat jo pitkään postanneet kuolattavia tomaattikuvia instaan. Meillä ekat hedelmät ilmestyivät toukokuussa, mutta yksikään ei ole vielä väriä vaihtanut. Hassua kyllä, chileistä ja paprikoista ollaan satoa napsittu, vaikka ne yleensä kypsyvät vasta loppukaudesta.

Mutta ihan pähkähulluhan tämä kausi on ollut, joten ei ihme että on maailmankirjat sekaisin.

Note to self: leukoijaa ei kannata täällä kasvattaa, sillä joku yöllinen leukoijamonsteri käy sitä syömässä.

Ymmärrystä hurahtajille

Aina olen pitänyt itseäni järkevänä ihmisenä, joka ei ikinä mihinkään hurahda. En ole koskaan keräillyt mitään, enkä etsinyt uusia harrastuksia. Lapsena opitut lukeminen ja kutominen ovat riittäneet ihan hyvin, lisättynä myöhemmällä iällä alkaneella ruuan kasvattamisella. Ehkä tämä sitten on vanhuudenhöperyyttä, mutta vuoden sisällä on tullut hurahdettua sekä suomalaiseen villaan että pelargoneihin. Ai niin, ja lehtikaktuksiin myös! Järkyttävää.

Omakylvökset Raspberry ripple ja Horizon star vielä odotuttavat kukintaansa. Esikasvatusvaiheessa niille ei riittänyt kunnolla valoa, joten kasvoivat huonosti ja rehevöityivät vasta, kun pääsivät ulkoilmaan kasvamaan. Saas nähdä millainen kukinta niihin tulee. Ripplestä olisi kiva saada kerättyä siemeniä talteen, kun sen terälehdet on hauskan pisamaisia, mutta tokihan voi olla, että se keksii risteytyä muiden pelargonien kanssa, ja lopputulos on sitten mitä tahansa. Toisaalta jännittävä kokeilu sekin.

Happy thought red

Kuvien perusteella ajattelin eniten hurahtavani kirjavalehtisiin pelargoneihin, kuten Happy thought red, sillä niillä on hurjia lehtikuvioita ja värejä. Mutta yllättäen tummalehtiset pelargonit, joita en ensin pitänyt minään, ovatkin livenä aivan hurmaavia. Niiden lehtiä voisi tuijotella päiväkausia. Hieno, syvänruskea sävy.

Oranssi lehtipelargoni

Toinen tummalehtinen myytiin oranssina lehtipelargonina, joten sen tarkempaa lajiketietoa ei ole, mutta toiselle sentään on nimikin: Toscana chocolate, tähtipelargoni tähtimäisine lehtineen ja kukkineen. Aivan ihanat, repaleiset hörselökukat.

Toscana chocolate

Red Pandora

Tulppaanipelargonia pidin ennalta kauniimpana kuin se oikeasti onkaan, mutta on tuo Red Pandora ihan OK. Kukka on kaunis, mutta kokonaisuus vähän risaisen näköinen. 

Appleblossom

Omenankukkapelargoni sen sijaan on just niin suloinen kuin miltä se kuvissa näytti, ja sen kukinta kestää todella pitkään.

Lady Plymouth

Tuoksupelargoneilla on kummallakin herkän kauniit minipienet kukat. Piparmintulta tuoksuva versio on Lady Plymouth, mutta appelsiinipelargonille ei löytynyt nimeä – on varmaankin ihan perus Orange fizz.

Orange fizz

Vaikka pelargonilajikkeita on nykyään hyvin saatavilla vuodesta toiseen, olisi kiva saada nuo omat ihanuudet talvetettua, eikä vain pitää kertakäyttöisinä. Tilaa vaan ei ole. Ehkä ne voisi autotallin ikkunan luo saada nostettua, vaikkakaan valoa ei pohjoisikkunalla talvella ole. Sitten isona, kun asun Pälkäneellä ihanassa vanhassa puutalossa, mun pelargonini talvehtivat valoisassa ja lämpimässä kuistissa. Oispa jo se!

Tuhotonta

 

Joka kevät tässä kohti kukkapenkkiä ovat sekä puutarhurin koura että havannan kuono uponneet vesimyyrän koloon. Myyrä on tykästynyt iiriksen juuriin ja herkutellut niillä koko talven. Vaan tänä keväänä iiriksen juuret olivat yhtenä möykkynä, eikä koloja ollut koko kukkapenkissä :-0

Viime vuodet ovat kuivattaneet täällä ojia ja ojat ovat alkaneet kasvaa umpeen, joten niissä ei taida enää olla vesimyyrille sopivia asuinsijoja. Suits me, sir! Ihanaa, kun pitkästä aikaa iirikset kasvaa ja kukkii rehevinä (ja vuohenputket, kuten näkyy).

Entä mihinä mun kirpat on :-0 Alkukaudesta ensimmäiset, esikasvatetut pak choit kyllä kuukahtivat kirppojen suihin, mutta nämä syyskylvetyt rucolat ovat ihan puhtaita, ja muissakin kaalikasveissa on yllättävän vähän kirppadamagea. Luulin, ettei kirppoihin tehoa edes ydinpommi, mutta jokin on saanut niiden määrän suorastaan romahtamaan. Ei jää ikävä! Tosin tämän kun olisin tiennyt ajoissa, olisin kylvänyt kaikki kasvimaat täyteen pak choita, tatsoita ja rucolaa. Nyt se on jo myöhäistä, kun ei enää mikään ehdi kylvöstä asti kasvaa näillä leveyksillä.

Täytyy koputtaa puuta, mutta ei ole vielä kauriitkaan olleet tuhoamassa kasvimaita. Punajuuret on jo ohi sirkka-asteen, ja herne kukkii. Toki niitä riesoja ollaan koirien kanssa aamulenkeillä nähty, mutta toistaiseksi pysyttelevät pois meidän pihasta.

Mutta ei elämä silkkaa auvoa ole. Ihmettelin keväällä, kun kasvimaista näytti nousevan häpykannusta elikkä jättipalsamia, mutta epäilin, että tunnistin rikkakasvin väärin. Kunnes eilen iskeytyi silmään kompostoreiden takana irvaileva jättipalsami. Tarkempi tutkiskelu osoitti, että alempana rinteessä tönötti palsami jos toinenkin. Ei muuta kuin pitkät hihat ja lahkeet päälle ja jyrkkään rinteeseen nokkosten ja paarmojen keskelle nyhtämään palsamia pois. Ihmettelin, miten sitä on siihen kohti päässyt siementymään, kun meidän pihassa ei lähelläkään ole palsamia, mutta vilkaisu naapurin puolelle ratkaisi mysteerin: ihan hervoton puska palsamia siellä kasvamassa.

Sitkeästi yritän palsamia vastaan taistella, vaikka taistelu on hävitty jo vuosia sitten.

Kesävihreet

Briteillä on keväisin aina kaikkea ihanaa ruokaa spring greens -nimikkeen alla: piirakoita, keittoja, salaatteja, grilluuksia... Ruoat on täynnä vihreää tuoreutta herneistä parsoihin ja retiiseistä perunoihin (no okei, ne ei ole vihreitä). Meidän spring greensit on lähinnä karhunlaukkaa (hurraa!), nokkosta ja horsmaa, joista jälkimmäinen ei enää meidän tontilla juurikaan viihdy, kun koivut ovat vallanneet siltä alaa. Kasvihuoneeseen teen sinnikkäästi salaatti- ja retiisikylvöjä jo maaliskuussa, mutta useimmiten kevätaurinko on niin tuju, etteivät kasvit juuri itämistä pidemmälle ehdi ennen kuin kuukahtavat.

Siispä odotetaan kesäkuuhun. Vielä ei kylvöksien varassa kokonaan elä, mutta onhan se juhlaa, kun saa sieltä täältä laiduntaa ruokaa lautaselle. Viikonloppuna tehtiin ihana keitto, johon nyhdin kasvimailta pinaattia, retiisiä, lehtikaalta, kähäräsinappia, ruohosipulia ja yrttejä. Ne silpuksi kulhon pohjalle ja kuumaa, itsetehtyä kanalientä päälle. Oli hyvää!

Tälle päivälle suunnittelin lounaspastan pinaatista, yrteistä ja kaupan hävikki-coppasta – ehkä muutama Pirkka parhaat Nocellara castelvetrano -oliivi päälle (hirveen hyviä nämä uudet Pirkan parhaat oliivit!)

Iltaruuan lisukkeeksi voisi sotkutella tzatzikin, kun kasvihuoneesta saa jo kurkkua, ja kasvimaalle löytyi uusi minttu talven tuhoaman tilalle.

Istutusalueoverhaul?

Aikoinaan puutarhasuunnittelija suunnitteli etupihalle hervottoman kokoisen kukkapenkin, ja joku mistään tietämätön meni sen sitten toteuttamaan. Jestas, mikä riesa siitä tuli! En ymmärrä millä ilveellä ihmiset saavat kukkapenkkinsä pidettyä kurissa, mutta tällainen ei-kitkentähenkinen ihminen on pulassa.

Aluksi kukkapenkki oli nätti selkeine istutuksineen, mutta luontohan ei selkeyttä niele. Vuohenputki on vallannut koko penkin, eikä sitä sieltä hullukaan saa nyhdettyä. Kotkansiipisaniaiset ovat hiljalleen levittäytyneet koko penkin mitalle (25 m), eikä niidenkään kitkeminen ole mitenkään helppoa, kun eivät lähde irti edes lievän väkivallan avulla. Pihan alkuasukkaat olivat istuttaneet syysasteria, joka sekin on levinnyt matoksi joka paikkaan. Ja mistä joku ihmeen tarha-alpi on keksinyt ilmestyä penkkiin ja vielä väritykseltään aivan väärään paikkaan?

Karhunlaukka sentään on lähtenyt kivasti valtaamaan alaa, ja se onkin ainoa positiivinen asia. Mutta millä helkkarin ihmeellä tuon penkin saa jälleen nätiksi? Kaikki kasvit pitäisi lapioida ylös, puhdistaa niiden juuret rikoista, tuoda satamiljoonaa kuutiota uutta multaa, ja laittaa sitten kaikki takaisin paikoilleen. En ehkä rupea.

Toinen murheenkryyni on kasvimaa- ja hedelmäosastoa rajaamaan istutettu pensasrivistö (kuvassa), jossa on purppuraheisiangervoa, pikkujasmiketta ja pari ruusuakin. Juu, kuulostaa kivalta ja nätiltä, mutta todellisuudessa se on järkyttävä pöheikkö vuohenputkea ja nokkosta, joiden seasta pilkistää muutama pensaan oksa. Sinne ei trimmerillä eikä ruohonleikkurilla pääse, eikä alueen käsin kitkeminen (reilut 10 m) kamalasti huvita. Ehkä vain pitää syksyllä kaivaa pensaat kokonaan ylös, vaikka siinäkin on jumalaton homma. Pääseepä sitten ensi keväänä ruohonleikkurin kanssa nitistämään rikat.

Grönsaksfest

Närpiö on menestyksekkäästi suojannut meitä keripukilta jo vuosia, ja ilahduttavasti hoksasivat muutama vuosi sitten alkaa tuottaa ihan lajikkeellisia tomaatteja, eikä pelkkää nimetöntä bulkkia. Sittemmin laajensivat paprikoihin, ja tämän vuoden nyhet on pavut, siis ne pitkät vihreät palot. En ollut uskoa korviani, kun chef väitti sellaisia kaupassa nähneensä, mutta uskottava se oli, kun omat silmät sellaisiin eilen Pirkkalan Cittarissa osuivat. Loistolisuketta grilliin ja huomiseen ramensoppaan.

Samaisessa kaupassa oli pari hyllyllistä parsaa, jotka ohitin muina naisina, kunnes chef huikkasi, että ne on kotimaisia (miten se muka huonommalla ikänäöllään on noin tarkka!). Ikinä aiemmin en ole kaupassa kotimaista parsaa nähnyt, mutta valitettavasti nämä yksilöt olivat kumisia lötköjä, joten niihin ei viitsinyt rahojaan tuhlata. Mutta ylemmällä hyllyllä oli Järvikylän parsoja, jotka olivat vielä napakoita. Sellainen nippu lähti mukaan, ja nyt harmittaa, ettei otettu enempää, sillä ne olivat ihan järjettömän hyviä. Pari napsittiin raakoina ja olivat makeita kuin vastapoimitut herneet.

Eikä se grönsaksfest siihen loppunut! Chef kaivoi Cittarin uumenista kotimaista munakoisoa :-0 Se päätyi grillin jälkilämpöön tekeytymään babaganoushiksi.

Brunsaksfest sen sijaan huononee huononemistaan, sillä L´Uomu Nokka on lopettanut. Iso harmi, joskaan ei iso ihme, sillä niiden broiskuja on aina koristaneet punalaput. Mutta se oli ainoa broileri mitä ihminen kykeni syömään. Tehotuotettu broileri on vastenmielisen makuista, joten sitä ei meille osteta edes hävikistä. Lihaton loppuelämä näyttää todennäköiseltä, sillä nauta ei enää maistu lainkaan, eikä possua saa mistään luomuna. Joskus marketista löytyy kotimaista luomukaritsaa, mutta sekin on ollut lanoliininmakuinen pettymys.

Kohta tosin sanotaan Närpiöllekin nej tack, sillä omasta pihasta tulee jo salaattia ja retiisiä, ja ens viikolla oletettavasti jo kurkkuakin. Hurra!

Satokauden 2024 alku

Hurjan helteinen toukokuu oli melkoinen kick start kasveille. Lupiinit, lumipalloheidet ja jopa juhannusruusut alkoivat kukkia toukokuussa, ja kasvihuoneessakin pukkasi jo ensimmäisiä tomaatin ja paprikan raakileita. Ei ole tämmöistä ikänänsä koettu!

Toki helteillä oli se varjopuoli, että jotkut esikasvatteet, etenkin kaalikasvien ja jostain syystä myös kesäkurpitsan, kurtistuivat purkeissaan kasvihuoneessa joka päivä. Osa heitti henkensä, mutta kyllä niitä kasvimaillekin riitti, kun joku oli anteliaasti heitä kylvänyt.

Kuivuudesta huolimatta syyskylvöt lähtivät mukavasti kasvuun. Kähäräsinappia ollaan jo niitetty salaatteihin, kun kirppapopulaatio on preferoinut retiisejä, tosin on niitä retiisejäkin pari (kuvassa) saatu aamiaisleipien päälle. Salaatti alkaa olla poimintakoossa, ja esikasvaneet pavut kieputtuvat kohtapuoliin papukaareen. Vähän kyllä hirvittää mahtaako vielä olla kylmiä öitä edessä, sillä ollaan vasta kesäkuun alussa, ja viime yönäkin oli vain +6 astetta.

Ei pelkkää peruspetuniaa

Koska joku oli hamstrannut älyttömän määrän ulkoruukkuja, ei omakasvatteet riittäneet niitä täyttämään, vaan oli lähdettävä omaa kasvihuonetta kauemmas kukkakaupoille. Kovasti on kato käynyt Kangasalan taimitarhoissa: Visit Kangasala luetteli instassa vain 4-5 taimitarhaa. Onneksi kuitenkin luetteli, sillä kävi ilmi, että iki-ihana Tommiskan puutarha on edelleen elossa.

Sinnehän se auto sitten kääntyi saatesanoilla ”Go wild”. Ja minähän menin. Neljä isoa kasvihuoneellista kaikkea ihanaa – ja vieläpä selkeästi nimettyinä ja hinnoteltuina (ei silti, että olisin ehtinyt hintoja ihmetellä). Lopputulos on tavanomaiseen tapaan sillisalaatti, mutta kun ei malttanut ostaa monta kappaletta samaa kasvia, vaan täytyi napsia mukaan verbenaa, verenpisaraa, tähtisilmää, heinää...

Yrttiosasto oli mukavan iso, ja yrttejä nykyään kuulemma paljon hamstrataankin. Jotain hyvää koronan jäljiltä, sillä siihen aikaan ihmiset oppivat laittamaan ruokaa ja maustamaan sen yrteillä. Kasvihuoneeseen kotiutui oliiviyrtti, inkivääriminttu, kanelibasilika ja valkosipuliyrtti; kasvimaalle päätyi iisoppi. Olisi toki voinut ottaa myös normimintun, lipstikan ja rakuunankin, mutta siinä vaiheessa luulin niiden olevan vielä kasvimaalla hengissä.

Herbaario heikkona

 

Täysin tuhoitta ei tästä(kään) talvesta selvitty. Katsura on melkein kokonaan heittänyt henkensä, ja siellä täällä on kuolleita pensaiden oksia - eikä ihme, sillä lumi satoi maahan ennen kuin ehtivät lehtiään pois heittää.

Eniten täkyä näyttää saaneen herbaario, vaikka sen kuusenoksilla peittelinkin ennen lumen tuloa. Salvia ei selvinnyt, eikä kiinansipuli enää noussut mullasta. Ilmasipuli, joka yleensä piipottaa lumen läpi jo maaliskuussa, lykkäsi vain yhden matalan korren. Sitruunatimjamista ehdin jo iloita, mutta sitten sekin yhtäkkiä kuolla kupsahti. Käsittämätöntä kyllä, mutta mintussakaan ei ole elämää, vaikka vielä viime kesänä sen suikeroita ohjailin mullasta takaisin ämpäriinsä.

Lipstikan päätin siirtää uuteen lokaatioon, kun herbaariossa se varjostaa muita kasvimaita, mutta se ei tainnut siirrosta tykätä. Joku vihreä tökö sieltä on nousemassa, mutta jää nähtäväksi onko se sittenkin koivun tai vuohenputken taimi.

Samoin siirsin rakuunan, kun sekin heitteli varjoaan vääriin paikkoihin, mutta eipä näy siinäkään eloa. Kaiken kukkuraksi koko herbaariolaatikko on hajoamassa, ja hätäensiapuna chef ruuvasi sen kasaan kulmaraudoilla. Nyt täytyy miettiä siirtäisikö herbaarion kasvit toiseen laatikkoon, kun nykyinen paikka on vähän varjoisa - joskin lähimpänä keittiötä. Tänä vuonna ei siirtoa voi tehdä, kun muissa laatikoissa kasvaa jo kaikkea. Ellei sitten keksi ihan uutta paikkaa, hmmm...

Mutta siis taimiostoksille on lähdettävä. Tommiskalta jo nappasin mukaan iisopin, ja salviaa & sitruunatimjamia on kasvamassa kasvihuoneessa, mutta tarvitaanhan me piparminttu kesän tzatzikeihin ja rakuunaa (sitä venäläistä siis, kun ranskalainen nirppanokka ei talvehdi) halsterikaloihin, eikä toukokuu ole toukokuu ilman lipstikka-sinihomejuustokeittoa.

Moottoripyörää se ei ostanut

... mutta kyllähän tämän täytyy olla oire viidenkympin villityksestä: parempi puolisko keksi eilen, että osallistutaan tänä vuonna Kangasalan kesätapahtumiin. Kaipa se sai innoituksensa Kangasalan lauantaisesta Kevätpäivästä (muikkua, metrilakua ja niitä iänikuisia ja helkkarin saastuttavia museoautoja), kun rupesi haaveilemaan Kangasala-festistä ja Raikku rokkaa ja rakastaasta. No, ei siinä mitään, äkkiäkös tämä eukko vetää tantun niskaansa ja surauttaa sähköpyörällä johonkin pöpelikköön humppaa kuuntelemaan. Ainoa miinus on se, että iltaunisena nukku tulee jo yhdeksän maissa.

Kevät jäi tänä vuonna väliin, ja paksut sukkahousut vaihtuivat suoraan paljaisiin varpaisiin, kulkematta ohuiden sukkahousujen kautta. Yöt tosin ovat vielä kylmiä, mutta uskaltauduin ulkoistamaan kukkakylvökset pois kasvihuoneesta. Helle kuivatti taimia jatkuvasti, joten siirsin ne suosiolla ulkoruukkuihin. Melko rimpuloita taimista tuli, koska lopputalvi oli kovin auringoton. Ihan ilman kaupan kukkia ei tulla pärjäämään, sillä 4 ruukkua kaipaa vielä täytettä. Jostain sain iilin pinkistä marketasta. Jospa semmoista saisi etupihan ruukkuihin, ja kenties vielä yhden verililjapuun toukokuun pakasissa kärvääntyneen tilalle.

Kasvimaakylvöt itävät jo iloisesti. Pari viikkoa sitten alkoivat syyskylvetyt sinapit ja tillit itää, ja nyt näkyy kevätkylvetyt herneet nousseen mullasta. Kovin on kuivaa, joten täytynee tuhlata Kangasalan vettä kasteluun, sillä lumesta, sateista ja keittiön vaaleanharmaista vesistä täyttynyt sadevesitynnyri on jo tyhjentynyt, eikä sadetta ole näköpiirissä.

Tänä aamuna sai kasvihuoneesta peukalonpään kokoisia salaatinlehtiä ja kasvimaalta ruohosipulia aamiaisleipien päälle. Kaipa tätä voi jo satokaudeksi kutsua :-)

Lapio tottelee titaania

Pestopuutarha!

Talven, takatalven, takatakatalven ja töistä imuroidun flunssan jälkeen oli aika uskaltautua pihahommiin. Listalla oli alppipajun siirtäminen etupihan kukkapenkistä, sillä paju imi voimat allaan kasvavilta iiriksiltä ja pioneilta, eikä se muutenkaan ollut silmiä hivelevä näky, kun kasvaa rojotti toispuoleisena yrittäessään saada valoa. Toinen kasvitetrikseen osallistunut oli valkoherukka, joka oli jäänyt pahasti omenapuun varjoon.

Reippaasti poljin lapiota, enkä tohkeissani muistanut, että vasen jalkaterä on titaanilla vahvistettu. Mutta hyvin kesti; kiitokset vaan Taysiin! Paju koristaa nyt pihalammen reunaa, ja valkoherukka pääsi aurinkoiselle paikalle kaikkien muiden herukoiden joukkoon (hullukaan ei sieltä viidakosta saa herukoita poimittua, mutta ehkäpä ensi syksynä raaskin karsia vanhimpia oksia ja ilmavoittaa pusikon).

Vappuna vapautin kodinhoitohuoneen ja keittiön taimista, ja alkuviikosta kylvin kasvimaat. Kovasti tekisi mieli siirtää vapaa-aika kokonaan pihalle, mutta -6:n yölämpötilat ja pohjoisesta viuhuva tuuli eivät innoita kitkemään kukkapenkkejä ja pesemään potteja. 

Kasvihuoneeseen tosin on pakko tarjeta piipahtamaan, kun kaikki satamiljoonaa tainta kaipaavat päivittäistä kastelua. Eilen kasvariin muutti myös kolonna uusia asukkaita: ripsiäispetopunkkeja. Ahkerasta tutkimisesta huolimatta oli keittiön ripsiäisinvaasio saavuttanut chilien ja paprikoiden taimet, ja koska ne mustat luikerot tuhoavat kasvien lehtien lisäksi myös hedelmät, oli pakko turvautua Tarhurin apuun ja tilata kättä pidempää. Että buon appetito vaan, petopunkit.

Pelargonipääsiäinen

Pääsiäislomalle oltiin mietitty kaikkea p:llä alkavaa: pönttöjen puhdistus (siis linnun-, ei wc-), pyöräily ja Plantagen. Plantagen tuli kuvioon lähinnä siksi, että se mainosti pelargonipistokkaita sekä tuoksupelargonien taimia, joita en tietenkään voinut vastustaa, kun olin koko talven opiskellut pelargoneja erinäisistä opuksista. Oppi oli jalkautettava käytäntöön.

Heti Plantagenin ovensuussa oli jalopelargoneja, mutta ne eivät sykähdyttäneet, joten oli työnnettävä ostoskärryä eteenpäin. Ja kyllähän se pelargonitaivas sitten löytyi. Ensin törmäsin nimettömään tulppaanipelargoniin, ja siitä metrin päässä oli kokonainen hylly täynnä tuoksupelargoneja: sitruunaa, ruusua, colaa, appelsiinia, minttua ja jopa muskottia. Aikani siinä tuumailin ja tuoksuttelin ja nappasin sitten mukaani appelsiinin, koska se tuoksui parhaimmalta sekä mintun, koska sillä oli hauskat, kirjavat lehdet. Nyt tosin harmittaa, että jätin muskotin ostamatta, sillä siinä todellakin oli muskottimainen tuoksu, joskin ulkonäkö oli vähän valju.

Sattumoisin ostoskärry osui myös pistokashyllyn kohdalle, ja siellähän oli ihailemani tähtipelargoni Toscana chocolate sekä kirjavalehtinen Happy thought red. Olisihan niitä pistokkaita voinut enemmänkin ottaa, mutta nyt ei enää kertakaikkiaan mahdu kasveja mihinkään. Näin täyttä meillä ei vielä koskaan esikasvatuskaudella ole ollutkaan.

Plantagenille pisteet valikoiman lisäksi myös siitä, että olivat uudistaneet henkilökuntansa. Oli mukava saada hyvää ja iloista palvelua aiempien yrmyjen sijaan.

Jälkikirjoitus

Se piti vielä lisäämäni, että herramunvereni kun tämmöiseen saittiin törmäsin: https://www.fuchsiakwekerij.nl/webshop/pelargonium/

Onneksi, onneksi, onneksi olin muutaman päivän myöhässä, kun eivät pelargonin pistokkaita lähetä kuin muutamana päivänä vuodessa. Ois meinaan lähtenyt megaluokan tilaus, kun ei nuo mitään edes maksa. No, ens vuonna sitten...

Taatelisiirappikakku

 

Koemaisto tehty ennen bloggaamista

Jossain reseptissä tuli vastaan taatelisiirappi, ja sehän kuulosti niin eksoottiselta, että piti laittaa ostoslistalle. Yllätyksekseni (olen näköjään pudonnut skenestä) taatelisiirappia olikin marketissa jos jonkinmoista, joten se ei siis ole mikään harvinainen raaka-aine, ja maultaan se oli niin hyvää, että olisi voinut juoda suoraan pullosta.

Koska a) leivonnaiset olivat lopussa ja b) aikoinani opetin vanhemmalle koiralle, että aamiaisella saa myös jälkkäriä, täytyi yrittää inspiroitua leipomaan, ja inspiraation tarjosi taatelisiirappi. Googletin taatelisiirappikakkua, mutta löysin vain muutaman jenkkiohjeen, ja niitähän ei kukaan jaksa lukea, kun täytyy ensin scrollata sivukaupalla lätinää, ennen kuin pääsee itse ohjeeseen. Täytyi siis kehittää ohje itse, ja tällainen siitä tuli:

• 225 g voita - lämmitä mikrossa, kunnes alkaa poksua, eli n. 30 sek.
• 2 dl sokeria
• 1 dl taatelisiirappia

- vaahdota keskenään. Ja siis yleiskoneella, kun eihän nämä käsin vaahtoudu sitten mitenkään

• 3 kananmunaa

- vatkaa sokeri-voivaahtoon yksitellen, ja edelleen sillä yleiskoneella

• 3,5 dl jauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl vaniljasokeria

- sekoita ensin keskenään ja sitten yllä mainittuun vaahtoon

• 0,5 dl nestettä (maitoa, appelsiinimehua yms. Korvasin nesteen desillä smetanaa, kun sitä oli menossa hävikkiin)

- lisää taikinaan

- kaada vuokaan

- paista 175 C/45-50 min.

Ihanan mausteisen toffeinen höttökakku! Jo taikina oli niin hyvää, että tuntui haaskaukselta paistaa se, mutta onneksi lopputuloskin oli hyvä. Jos oikein överiksi vetäisi, niin sitten tekisi tahmaisen päällisen, jossa pecanpähkinöitä.

Esikasvatuskaiho

 

Lapsuudessa oli muuten sen niminen hammashoitaja. Siis Kaiho, ei Esikasvatuskaiho. Kaikenlaisia nimiä ne lapsilleen paiskaa.

Mutta siis tänään kirposi kätösistä viimeiset esikasvatussiemenet, kun laitoin kyssä-, parsa-, lehti- ja suippokaalit kasvamaan kasvihuoneeseen kera pak choin, persiljan, pinaatin, salaatin ja retiisin. Vähän siinä kaihotutti, kun oltiin yhtäkkiä taas tässä tilanteessa, että kauden viljelykset on suunniteltu ja suurimmaksi osaksi jo purkissa - kirjaimellisesti. Enää on jäljellä siemenperunan laittaminen ämpäriin, yrttien kylvö ruukkuihin ja kasvimaakylvöt.

Kodinhoitohuoneessa on järjetön tunku, kun joku oli kylvänyt läjäpäin leijonankitoja ja leukoijia, ja lisäksi hommannut n. satamiljoonaa lehtikaktuksen pistokasta. Viikko sitten kylvin loput kesäkukat (zinniat, kosmokset ja asterit) ja ne peijakkaat itivät viikossa ja ovat kohta sellaisissa mitoissa, että täytyy siirtää omiin purkkeihinsa. Mihinkähän ne sitten mahtuvat...

Vaan onhan tämä hurmaavaa, kun joka paikassa on purkkikaupalla kasvun ihmettä. Tomaatit tosin huolettavat, sillä helmikuussa kylvetyt nuokkuvat ja ruskistavat lehtiään. Ovat tainneet olla liian viileässä ja hämärässä. Täytyy kylvää uusiksi, jos eivät tokene, ja onneksi säästin pari paikkaussarjaa pahan päivän varalle. Yhden nuupahtaneen Costoluto di Firenzen jo korvasin Zlatavalla.

Sen sijaan kodinhoitohuoneen nurkassa lojuvaa ortoosia kohtaan en tunne kaihoa. Jos ihmisen piti koipensa teloa, niin onneksi sen teloi sivistyksen parissa ja sai hyvät ortopedit nakuttelemaan titaanit kohdilleen. Ortoosin sijaan voi jo kävellä ihan kengillä, joskin valikoima on kovin Kuoma-voittoinen: Kuoman toppakengät, Kuoman lenkkarit ja Kuoman vaelluskengät. Väkivaltaa käyttäen myös Icebugit, mutta vain aamuisin. Kovasti siis niitä korkkareita kohti mennään, mikä lohdutuksen sanana niille lukijoille, jotka sattumoisin kärvistelevät lisfrancin murtuman murtamina.

Vähän erikoisempaa horsmaa

Kyllä meikäläisen huumorintajuun osuu se, kun taimisto mainostaa viherkasvivalikoimaansa mainitsemalla saatavilla olevan "vähän erikoisempaa horsmaa". Sama horsmakauppa tuli uudestaan vastaan, kun googletin saisiko enää mistään kaffirlimettiä, jota chef kaipaili rendangiinsa. Sattumoisin kaffir oli taimistossa alennuksessa, joten tunsin tilauksen lähtevän näppikseltä.

Limetin seuraksi lähti myös alennuspitsilehti sekä epiphyllum Chrysocardium, jollainen viime keväänä meillä kuukahti ripsiäisinvaasioon. Ja kun halvalla sai, heitin ostoskoriin raatokukan, kun se vain on niin kaunis kasvi. Tosin jos se ikään kukkia meinaa tehdä, täytyy nuput nipsaista pois, sillä raadon haju ei niitä miellyttävimpiä huonetuoksuja liene.

Chefin kanssa oltiin äskettäin mietitty, miltä mahtaa maistua tuore galangaljuuri, ja sitähän olisi taimistolta myös saanut, ja vieläpä kirjavalehtisenä. Onneksi sitä eivät sentään postitse suostuneet lähettämään, muuten olisin viittäkymppiä köyhempi. Seinäjoelle asti en (vielä) lähtenyt galangalin perässä. 

Nyt tosin huomasin, että olisi horsmakaupassa ollut tarjolla myös rhipsalis elliptica, joka tekee lehtiensä sivut täyteen pieniä kukkia, mutta eihän yksi ihminen voi kaikkia lehtikaktuslajikkeita omistaa. Vai voiko?

Paketti tuli parissa päivässä perille, kasvit oli tukevasti paketoitu ja niiden suojana ollut heatpack vielä lämmin. Bonuksena oli pussillinen pääsiäisruohon siemeniä. Enpä ole sellaista kylvänyt sitten 1980-luvun, joten täytyy testata, vieläkö sellaisen saa kasvamaan.

Pirkanmaalaisille vinkki, että tsekatkaapa kaupoista Satohuoneen osterivinokkaat. Sattumoisin osui Stockan K:ssa vinokaspaketti silmään ja ostoskärryyn. Kotona pyöräytettiin vinokkaat pannulla voin ja valkosipulin kanssa ja oli melkoisen mahtava herkku! Ehdottomasti ostetaan toistekin.

Pistokasöverit

Jonkin lehden sivuilla tuli lehtikaktusfriikkiä vastaan rhipsalis paradoxa, ja täytyi heti googlettaa, onko tuollainen kasvi edes totta. Oli se, ja Viherkasvitorilla myynnissä pistokkaana. Pistokaskasvatus ei ole meikäläiselle kovinkaan tuttua, mitä nyt pari lehtikaktusta olen saanut juurrutettua ja useamman mädätettyä, mutta koska hinta ei päätä huimannut, päätin kokeilla paradoxan juurruttamista (ja lumikorallikaktuksen. Sekä vanhan kannan joulukaktuksen, jollaista olen jo muutaman vuoden kytännyt).

Pistokkaista tuli nopeasti lähetysilmoitus, mutta kasveja ei näkynyt missään. Lopulta sain sähköpostin ystävälliseltä ihmiseltä, joka oli vahingossa saanut pakettini ja lupasi lähettää sen oikeaan osoitteeseen. En kylläkään uskonut pistokkaiden olevan enää reilun viikon postissa seilaamisen ja kylmän kelin jälkeen hengissä. Viherkasvitori toki lupasi lähettää uudet pistokkaat, ja tarjosivat hyvityksenkin, mihin tietysti tartuin, sillä verkkokauppaan oli tällä välin tullut lisää "näitä olen aina halunnut" -kasveja pistokkaina. Tilauksen kylkeen liimautui tuoksulehtikaktus, hovipojankaktus (nykyään tätä näkee myös nimellä pojanhovikaktus, mutta eihän siinä nimessä mitään järkeä ole) ja hoya linearis, jollaisen sain siskolta parikymmentä vuotta sitten. Hoya kukki kauniisti ja kasvoi reheväksi, mutta varmaan ylikastelin sen(kin) hengiltä.

Postin appis plingahti tänään kännykässä paketin saapumisen merkiksi, ja siellähän ne alkuperäiset pistokkaani olivat. Paradoxat olivat vielä suhteellisen terhakoita, joten donkkasin osan multaan ja osan veteen, kun kuulemma juurtuvat siinäkin. Lumikorallin lehti oli hyvässä kunnossa, mutta joulukaktus oli hitusen löpsähtänyt. Laitoin kummatkin juurtumaan potteihin. Ja siis näiden lisäksi on vielä tulossa ne tuoreet pistokkaat... Mihin ihmeeseen saan kaiken tungettua :-0

Vielä yksi lehtikaktus on ostoslistalla: rhipsalidopsis, eli kevätlehtikaktus. En edes tiennyt sellaisia olevankaan, ennen kuin Viherpaja sellaisista Instassa ilmoitti. Upeat lehdet ja hieno, tähtimäinen kukka. Viherpajassa olisivat olleet alta vitosen/kpl, mutta millä mä nyt Vantaalle pääsisin. Toivottavasti niitä ilmaantuisi pääsiäisen korvilla marketteihin.

Kaiken kukkuraksi joku vilautti Instassa löytäneensä Plantagenista vaikka mitä upeita pelargoneja. Muistan, että viime vuonna Marketta hankki Plantagenista kaikenlaisia tuoksupelargoneja, joita siellä kuulemma nytkin olisi. Millähän sitä Plantageniin pääsisi...

Joko viimeinkin?

Palauttaessani tänään kamoja vanhaan firmaan, havahduin karmeaan statistiikkaan: olen asunut Pirkanmaalla 36 vuotta ja ollut tässä ammatissa 28 vuotta. No, eihän siinä karmivaa ole kuin vuosien määrä, ja onhan siinä toisaalta positiivinenkin puoli: olenpahan asunut ihmisten ilmoilla jo pitkään ja ansainnut elantoni. Mutta jospa nyt vihdoinkin voisi heittää vihoviimeiset heipat Hervannalle (hanuria en uhkauksesta huolimatta näyttänyt lähtiessäni, kun sen verran pyrytti vaakasuoraan). Opiskeluaikoina siellä tuli asuttua; sitten työura heitti sinne takaisin, ensin omasta tahdosta, sitten irtisanomisen ja lopulta yritysoston jälkeen. Ei Hervannassa mitään vikaa ole, mutta Hermia on nyt kyllä nähty. Näin vanha voi jo kieltäytyä sinne palaamasta, sanoi Petteri Orpo mitä hyvänsä.

Vielä on pari vapaapäivää jäljellä, ja nekin menevät multashowssa. Leijonankitaryppäät pitää jakaa osiin, jotta saavat enemmän tilaa juurilleen, ja pelargonit näyttää siltä, että kaipaavat isompiin purkkeihin. Alkukuusta kylvetyissä tomaateissa alkaa olla jo oikeiden lehtien alkuja, joten nekin pitää pian siirtää seuraavaan purkkikokoon.

Chilejä on tullut jo latvottua, kun kurkottelevat vähän liikaa valoa kohti. Muuten ovat kyllä upean tummanvihreitä ja tanakoita. Koko talven lehtiään ruskistanut laakeri näyttää tekevän uusia silmuja, joten ehkä siitä vielä syötävää saa. Vastikään luin, että laakeria pitäisi talvella kastella jopa päivittäin. Pitää muistaa sitten ensi talvena. Inkiväärissä oli kerrankin hienot alut, mutta nyt se on jäänyt purkkiin juromaan. Saisi rohkaistua puikauttamaan pihalle vihreän varren tai 2.

Maaliskuu lähestyy uhkaavasti, ja silloin pitäisi laittaa megaesikasvatusrähinä päälle: kylvää loput kesäkukat ja kirsikkatomaatit sisätiloihin sekä kaalikasvit ja ämpäriperuna kasvihuoneeseen. Toistaiseksi ei lumen eikä jalan takia pääse kasvihuoneeseen, mutta jospa maaliskuu maata (ja kasvihuoneen oviaukkoa) näyttäisi?

Viherpesua

Työpaikkojen väliin jäi mukavasti talviloma ja vapaiksi vaihdetut lomarahat, joten riemurinnoin ja muinkin ruumiinosin suljin kamalan työpaikan läppärin viimeistä kertaa ja vaihdoin hetkeksi vapaalle. Se toki harmittaa, etten ole vielä kahdella jalalla. Olisi ollut mukava käyttää loma happihyppelyyn erinäisissä lokaatioissa Kangasalla. Koipi vaan ei vieläkään kestä hyppelyä, eikä mahdu kuin 3 numeroa liian isoon crocsiin. Sillä ei talvella kovin pitkälle pötkitä.

Hyppelyn sijaan rojahdin kylppärin lattialle ja suihkuttelin huonekasvit talven pölyistä ja vaihdoin osalle mullat. Samalla syynäsin suurennuslasin kanssa kaikki lokoset, joissa voi lymyillä ripsiäisiä sun muita ystäviä. Lehtikaktukset olivat kärsineet viherturaajan makoilusta kaikkein eniten ja lötkistyttäneet lehtensä. Muut kasvit tuntuvat olevan OK:ssa kunnossa. Kovin näyttää olohuone suurelta ja valoisalta, kun isoimmat kasvit vielä kuivattelevat lehtiään kylppärissä. Kylppäri ja kodinhoitohuone sen sijaan näyttävät järkyttäviltä, kun multaa ja kuravesiroiskeita on ympäriinsä. Onneksi parempi puolisko palaa työmatkaltaan vasta yömyöhään, joten on tässä aikaa siivota...

Multashown jälkeen on tiedossa turkkishow, kun nuorimmainen oli pakkoleponi aikana turjahtanut melkoiseksi pöheiköksi. Kaiken höttökarvan ja takkutupon alta pitäisi kaivaa esille kääpiönaukseri. Ja sen jälkeen taas siivota kylppäri, tällä kertaa valkoisista karvatolloista.

Punalaputetut pitsilehdet

Kun viherturaaja pääsi viimein noin kahdelle jalalle, iski tietysti iili päästä kasvikaupoille. Pakkolevon aikana huonekasvit olivat huonolla hoidolla, kun ei kyynärsauvojen varassa paljoa kastelukannua kanneta, joten muutama kasvi kuivui kurtuksi ja muutama hukkui. 

Ensimmäisenä tietysti suunnattiin siskon kanssa Pirilään lompakot auki, mutta kasvivalikoima oli kovin vaatimaton. Edes himoitsemaani lasikupua (eikös nyt kaiken maailman kasviterraariot ole muodissa) ei siellä ollut. 

Seuraavana viikonloppuna otettiin vahinko takaisin ja mentiin lompakot auki Bauhausiin, mutta eipä sielläkään ollut mitään päätä huimaavaa pakko-saada -kasvia. Olisin investoinut himalajanposliinikukkaan (sitä ei tosin tunnu saavan nyt mistään) ja jalokiviorkidean terraarioon. Orkidea saa edelleen tyytyä kauniin lasikuvun sijaan muovituoppiin. Onneksi orkidea ei ole nirppanokka, vaan on tuopin alla tehnyt pari poikasta talven aikana.

Bauhausissa laittavat fiksusti ei-niin-hehkeät sekä sesongista ylijääneet kasvit hävikkihyllykköön. Sieltä olen muutaman rescuekasvin kotiin raahannut, kun hinta ei ole päätä huimannut. Tällä kertaa punalaputettujen kasvien joukossa oli terraarioon himoitsemani pitsilehdet 50 snt/kpl.

Onneksi siskolla oli tarve päästä Ikeaan, joten sain hyvän syyn plärätä Ikean huonekasvivalikoiman. Sieltä löytyi lohdutukseksi korallikaktusamppeli. Ei meillä mitään paikkaa amppelille ole, kun en halua rei'ittää kattoa, mutta menköön sitten kaapin päälle. Kotona huomasin, että Ikeaan oli tulossa uutuutena kukkapylväs, joka näyttää mahtuvan pienehköön tilaan. Harmi, ettei niitä vielä ollut saatavilla; muuten olisin ostanut niitä ainakin pari kpl amppelikasveille. Samoin olisi mukaan lähtenyt saman sarjan mullanvaihtoalusta, jollaisia Instagramissa joku kauppasi 40 eurolla. Ikean versio olisi maksanut kokonaista 2,99 €. Seuraavalla kerralla sitten.

Seuraavaksi joudun vastaamaan vakuutusyhtiön hervottomaan kysymyspatteriin. Viattomasti kysyin, korvaako vakuutukseni fysioterapian ja siitä hyvästä saan piirtää kuvan (!) liukastumisestani ja kertoa, kuka kiinteistönomistaja on vastuussa liukastumisestani. No ihan itte liukastuin ihan ikioman taloni edustalla. Varmaankin siitä hyvästä joudun haastamaan itseni oikeuteen ja maksamaan itselleni korvauksia.

Heräämisiä

 Järkyttävää, miten tämmöisen sohvanpohjallamakoilurupeaman jälkeen on laiskistunut, eikä jaksaisi täältä sohvan pohjalta enää noustakaan. Vaan pakkohan se on, kun joku vihjaisi, että on jo helmikuu, joten tomaatit täytyy laittaa esikasvuun ja nipsiä huonekasveista pistokkaita. 

Ei se makoilu ihan hyödytöntä kuitenkaan ollut, sillä tuli huomattua, miten mahtavaa on lukea kirjoja, kun saa niihin tuntikaupalla keskittyä. Kutomisesta tuli vuosien tauon jälkeen suorastaan addiktiivinen harrastus, kun makoillessa sai rauhassa opetella uusia tekniikoita. Nyt on jonossa, sekä fyysisesti että mielikuvissa, neuletta jos jonkinmoista. Jahka superpaksun talvikudelman saa pois puikoilta, on keväiseen Marseille-paitaan jo langat odottamassa. Sen jälkeen jotain hurmaavaa merinoa Wool me oncelta.

Siihenkin faktaan tällainen lääkärinvälttelijä makoillessaan heräsi, että onpa siinä kerrassaan epäglamouri ammatti, kun työkseen joutuu ropaamaan sairaita ihmisiä. Ajatella: aamulla herätä ja lähteä töihin kaivelemaan luunsiruja ties mistä silsaisesta koivesta. Oli se onni, että meikäläisen koulumenestyksellä ei moista uraa tarvinnut edes miettiä.

Mutta nyt täytyy jo kovasti herätä esikasvattamaan. Parempi puolisko raahasi varastosta potteja ja Pirilästä 120 litraa kukkamultaa. En kehdannut jäädä töiden jälkeen sohvalle koipea pitelemään, vaan kaivoin tavistomaattien siemenet esille. Olihan niitä taas muutama: Costoluto di Parma, Ananas noire, Irish liquor, Zapotec ananas ribbed, Costoluto fiorentino, Nooir de Crime, Zlatava, Harzfeuer. Ja kuulemma purjokin pitää laittaa esikasvuun näillä main! Onneksi chilit ja paprikat olivat jo sen verran isoja, että ne pystyi esikasvatusasemalta siirtämään keittiöön, joskin keittiön toiselle ikkunalle oli makoilurupeaman aikana puhjennut megaluokan ripsiäisepidemia, joten nyt saa syynätä esikasvatteita ikänäkölaseilla päivittäin ripsiäisten varalta. Ja itselle muistiinpanoksi, että täytyy pitää ne ikänäkölasit silmillä myös seuraavan kerran säärikarvoja raakatessa, sillä fysioterapeutin luona on yllättävän kirkkaat valot, joiden alla epätasainen sheivaus korostuu...

Tänä vuonna ei esikasvatteissa tarvitse pihistellä, sillä havahduin kesken Teams-keskustelun, että uusissa tiimikavareissa on yllättävän paljon pienviljelijöitä, joille voi ylijäämäkasvatteita tuputtaa.

Viimeisin herääminen oli se, kun kesken fine diningin Björnin ja Bennyn kanssa (teimme joulun aikaan palapelin, josta paljastui Abba) alkoi korvan juuresta kuulua "kluk, kluk, kluk". Nuorin koira (tänään 3 v.!) se siellä oli tyhjää mahaansa ykäämässä. Voi sanoa heränneensä. Vauhdikkaasti.

Navetta mukissa

 

Olin kyllä aikaisemmin kuullut termin pu erh, mutta en siitä sen kummempaa ajatellut kuin että jotain kiinalaista teetä kai se on. Sitten luin akkainlehdestä, että kyseessä onkin ihan oma teelajinsa: hapettamaton ja vuosikausia fermentoitu musta tee. Joka maistuu navetalle.

Pitihän sitä sitten kokeilla, ja kun Take T:ssä oli pu erhiä jos jonkinmoista, ostin kahta eri irtoteetä ja sitten noi kuvassa näkyvät, kivikovat kökkäreet, joita linnunpesiksi kutsutaan (kyllä ois munat rikki noin kovassa pesässä, suom. huom. Rivo-Riitan huom.).

Kyllähän sieltä melkoinen maaseudun tulevaisuus suuhun pölähti; aivan kuin mukillinen kanilan tai lampolan pehkuja. Sellainen kuiva heinä with a hint of papana. Kerrassaan omituinen kokemus, joka ei ensipuraisulta vakuuttanut, mutta koska pu erhiä on nyt semmoiset 300 g kaapissa, niin pakkohan se on pois juoda. Ehkä makuaisti kouluttautuu ymmärtämään pu erhin herkullisuuden. Eikös ne sano, että uudet maut vaativat 15 maistelukertaa, ennen kuin niihin tykästyy. Vielä siis 10 kuppia, niin tuota voinee irvistelemättä juoda.

Risukasassa häikii

 

Aurinko alkoi suorastaan porottaa risukasaan. Joulukuinen työhaastattelu poiki uuden työpaikan, ja ensimmäistä kertaa elämässäni irtisanouduin. Pääsen kuukauden sisään eroon ahdistavasta työpaikasta, jonka esimies otti ensimmäistä kertaa ikinä yhteyttä, kun oli lukenut irtisanoutumisviestin, ja vannoi arvostavansa. No, eipä ole siltä 2,5 vuoteen tuntunut... Kaiken kukkuraksi saan uskomattoman sattuman kautta jatkaa samaa työtä samassa mukavassa tiimissä, vaikka työnantaja taustalla vaihtuukin. Palkka on edelleen peanuts, mutta kohosi sentään kesätyöntekijän palkasta harjoittelijan palkkaan (työkokemusta alalta mulla siis on 28 vuotta, suom. huom.). Nyt vain on se dilemma, saanko ostaa uuden käsilaukun, jonka lupasin itselleni uuden työpaikan kunniaksi. Fyysinen työpaikka kun kuitenkin säilyy samana.

Risukasaan siivilöityi valoa myös siitä, että onnistuin nappaamaan maailmankaikkeuden viimeisen version Suuresta pelargonikirjasta. Kirja ilmestyi suomeksi 2010, eikä siitä ole enempiä painoksia otettu. Finlandia Kirja [sic] -antikvariaatista löytyi hyväkuntoinen kappale, jonka kaappasin itselleni, vaikken ollut moisesta antikvariaatista kuullutkaan. Palvelu oli hyvää ja kirja tuli parissa päivässä postilaatikkoon, eikä kirjakaan ole yhtään hullumpi, vaan on täynnä hurmaavia pelargonilajikkeita. Visasta tosin joutuu pitämään kaksin käsin kiinni, jottei ala hamstraamaan siemeniä ympäri maailman.

Ja melkeinhän sitä joutui aurinkolasit nostamaan nenällensä, kun kävi Taysissa poistattamassa Tappara-kipsin ja vilauttamassa kinttuaan ortopedille. Vähänkö on hottikset ortopedit Taysissa, etenkin se eteläpohojalainen (juu, juu, olen heidän äitiensä ikäluokkaa). Omasta mielestä jalkapöytä on lähinnä kranaatti-iskun jäljiltä, mutta ortopedin mielestä oikein hyvännäköinen. Sen verran oli jalkapöytä luutunut, ettei enää tarvinnut viidettä kertaa kipsata, mutta ei tuolla vieläkään kävelemään pääse. 8 viikon liikkumattomuus on ottanut veronsa. Mutta paranemaan päin, siis! Ehkä sitä voi jo huhtikuussa jalkaterällä polkaista lapiota, kun olisi muutama puuntaimi siirrettävänä.

Sillä välin kun seikkailin Taysissa, parempi puolisko piipahti Stockan K:ssa. Sielläkin on nykyään valoa: kalatiskissä on syömäkelpoista kalaa! Made oli edellisenä päivänä kalastettua, eikä kuhakaan ollut kuin 2 päivää vanhaa. Takahuoneesta löytyi jopa fileoimatonta kuhaa, joka oli hinnaltaan alle puolet fileoidusta, joten saatiin sekä ne fileet että liemiroippeet.

Chilin ja paprikan taimetkin loistavat risukasaan! Ne ovat tänä esikasvatuskautena ihan huippuluokkaa: tanakat ja tummanvihreät. Osasin ajoittaa lannoituksen aloittamisen tällä kertaa oikein. Aiemmin on turhaankin tullut lannoituksen kanssa himmailtua, koska siitä aina Gardener's worldissä varoitettiin. Parempia taimet ovat lannoitettuina kuin ilman. Fataliilta saadut koristechilit siirsin jo loppusijoituspaikkoihinsa, eli altakasteluruukkuihin. Muut saavat vielä olla pienissä poteissa siihen asti, että pääsen käyttämään loput lomapäivät ennen työnantajan vaihtumista. Ne päivät nimittäin käytetään multapuuhiin.

Ja se otsatukkakin on jo hyvin kasvanut pois! Sain ajan kylän kampaajalle just ennen kuin aloitan uuden työrupeaman. Sitten purjehdin liehuvassa tukassa ja uuden käsilaukun kanssa toimistolle - tosin oletettavasti reinoissa tai Kuoman toppakengissä, kun kuulemma koipi pysyy turvoksissa vielä vuoden... Mutta ehdottomasti tyylikkäänä, motivoituneena ja osaavana!

Vadelmia ja tähtiä, eli kauden ekat kukkakylvöt

 

Eilen, kesken kutomisen, tajunnanvirta soljutti mukanaan viime kesän ja sitä myötä Vinhan kirjakaupan ja Ihanat pelargonit -kirjan (vielä se tajunta virtaa vanhallakin). Siinä sitä hätkähdin, että eikös pelargonit pidä laittaa ajoissa tulille, jotta ehtivät kukkia. Viime vuonna laitoin ne reilusti helmikuun puolella, jolloin ehtivät kukkaan vasta juhannuksen jälkeen. Instagramista tarkistin, että 22.2.2023 pelargonit olivat vielä minipieniä, mutta niissä oli kuitenkin jo oikeat lehdet, eikä pelkät sirkat.

Hykerryttelin asiaa mielessäni ja tänään töiden jälkeen (kenen mielestä on hyvä idea teettää rammalla asiantuntijatyötä 3 h/päivä! Eihän siinä ajassa ehdi mihinkään keskittyä kunnolla; pelkät viestit vaan käydä läpi) raahasin multapussin kodinhoitohuoneeseen ja kylvin Raspberry ripplen ja Horizon starin. Kun kylvöalustalla oli tilaa, lykkäsin joukkoon vielä muutaman leukoijan. 

Pakkanen ja pörssisähkö hytisyttävät nyt sekä chilejä että kukkakylvöjä kodinhoitohuoneessa, mutta täytyy laittaa niille lämpömatot, jahka ydinvoimalat toimivat, tuulee kovaa, eikä biopolttoaineet ole jäässä polttolaitosten pihalla (kootut sähkölaitosten selitykset. Kremlissäkin ne osaa selittää asiat uskottavammin).

Ensi kuussa onkin tiedossa leijonankitojen ja tomaattien kylvöt. Kahdella jalalla, toivon.

Potuix män!

 

Erittäin epäilyttävä kudin!

Vuoden ensimmäinen päivä ja heti piti alkaa ajatella perunoita. Mustila nimittäin ilmoitti verkkokauppansa uudesta sisällöstä, joten täytyihän sitä sairasvuoteelta (mulla on uusin kipsi Tapparan väreissä. Näin ne Tampereella kiusaa vanhaa ihmistä) käydä kurkkaamassa. Heti osui silmään siemenperunaosasto, mutta olin varma, ettei siellä vielä mitään sisältöä olisi. Vaan olipa sittenkin!

Alun potut olivat vähän plaah, mutta sitten alkoi tulla eteen oudompia nimiä, kuten Elland, Gala ja Acoustic. Googlen avulla selvisi, että kaksi jälkimmäistä on kiinteämaltoisia, joten ne pääsivät ostoslistalle. Kolmannen lajikkeen kohdalla arvoin Manteliperunan ja Lady Felician välillä, mutta päädyin Feliciaan ihan vain kokeilemisen vuoksi. Manteliperunaa olen aiemminkin kasvattanut.

Siemenlaatikoston ostoslistalla luki herne (Early onward), härkäpapu (Extra precoce a grano violetto) ja korianteri (Caribe), joten samaan tilaukseen meni nekin, joskaan en ole Impectan siemenien suurin ystävä. Saipahan kaikki nyt kerralla hankittua.