maanantai 31. joulukuuta 2012

Sisäkeittoinen lohi

Myös tämä ruoka esiintyi Tomin keittiön saaristolaisjaksossa, tosin nimellä inkokt lax (kyllä heti huomaa, että joku on yliopistokoulutettu kääntäjä!). Jouluna tätä kokeiltiin, ohjetta orjallisesti noudattaen, paitsi että lohi korvattiin nieriällä. Sen jälkeen kokeiltiin ilman sokeria ja oikealla lohella. Sokeriton versio sopi meidän suuhun paremmin, sillä liemeen jäi enemmän terävyyttä.

1 porkkana pilkottuna
1 punasipuli lohkottuna
1 tl neilikkaa
0,5 dl valkoviinietikkaa
5 rkl valkoviiniä
1 l vettä
1 rkl suolaa
- kiehauta kattilassa
400 g lohta ilman nahkaa ja ruotoja
kourallinen tilliä
- laita vuokaan
- kaada kuuma liemi päälle
- anna maustua yön yli jääkaapissa

Oheen sävelsimme Tomin ohjetta mukaellen myös sinappimajoneesin:
3 rkl sinappia
valkosipulin kynsi murskattuna
2 tl suolaa
0,5 dl punaviinietikkaa
2 keltuaista
tillisilppua
0,5 tl sitruunamehua
- vatkaa keskenään
3 dl rypsiöljyä
- lisää ohuena nauhana

Koska lohen resepti oli näin helppo ja lopputulos tosi miellyttävä ja lohen rasvaisuutta leikkaava, rupesimme heti jatkojalostukseen: liemestähän voisi tehdä erilaisia versioita vihanneksia, mausteita ja yrttejä vaihtamalla. Sipulia, limeä, korianteria, chiliä? Fenkolia, palsternakkaa, meiramia?

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Lohilaatikko ja kurkku-pistaasisalaatti

MeNaisetissa oli taannoin eksoottisempi versio lohilaatikosta, ja sitähän täytyi heti soveltaa kotikeittiöön, kun kaupassa sattumoisin oli tällä vuosituhannella pyydettyä lohta.

400 g lohta kuutioina
1 tl suolaa
1/2 tl sokeria
- sekoita keskenään ja laita hetkeksi kylmään
2 dl sushiriisiä
- keitä puolikypsäksi (n. 7 min.)
1 rkl seesaminsiemeniä
- paahda pannulla ja lisää puolet riisiin
- levitä riisi uunivuokaan ja laita kalanpalat päälle
4 dl maitoa
1 kananmuna
valkopippuria
suolaa
- sekoita keskenään ja kaada kalojen päälle
- paista 175 C/30 min.
2 valkosipulinkynttä
1 tl raastettua inkivääriä
0,5 dl miriniä
0,5 dl seesamöljyä
1 rkl misoa
3 rkl sitruunanmehua
2 rkl vettä
loput paahdetut seesaminsiemenet
- sekoita kastikkeeksi
- tarjoa lohilaatikon kanssa

Riisin olisin vielä tuunannut riisiviinietikalla, koska se jäi hiukan liian mauttomaksi.

Kurkkusalaatin ohje puolestaan löytyi Purple citrus & sweet perfume -kirjasta.
1 kurkku kuorittuna ja paloiteltuna
60 g partaäijää
30 g paahdettuja pistaaseja
mintunlehtiä
tilliä
granaattiomenansiemeniä
suolaa
mustapippuria
- sekoita ja syö :-)

lauantai 29. joulukuuta 2012

Joulu saaristossa

Koska joulu on kalaisuuden aikaa, olimme hamstranneet pakastimeen kaikki ne merelliset raaka-aineet, mitä suinkin Pirkanmaalta tuoreehkona sai: mätiä, siikaa ja lohta. Suunnitteilla oli cevicheä, tartaria ja graavia, kunnes hoksasimme, että täytyhän niillä jokin alusta olla. Graaville jonotimme aatonaattona Lidlistä Jurmon saaristolaisleipää, mutta muille surautimme Tomin keittiön saaristolaisjaksossa nähtyä tillinäkkäriä. Helppo ohje ja maukas näkkäri; itse olisin lisännyt hitusen suolaa taikinaan.

50 g voita
- sulata
2,5 dl maitoa
- lisää voisulaan
3 tl leivinjauhetta
1 dl vehnäjauhoja
7 dl ruisjauhoja
2 tl sokeria
30 g kuivattua tilliä (me käytimme vain maustepussillisen, eli 8 g)
1 tl kuivahiivaa
- lisää voi-maitoon ja vaivaa hetki
- kauli ohueksi
- pistele haarukalla reikiä näkkärien pintaan
- pirskottele öljyä päälle
- paista 220/15 min. Älä anna ruskistua liikaa, koska silloin näkkäreistä tulee kitkeriä.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Me karpattiin

Seniilivuorolla (klo 8.30) talviseisahduspäivänä seisahduimme vuoronumerolla 84 marketin kalatiskille odottamaan, että 16 muuta asiakasta oli saanut joulukalansa ostettua. Tarjolla oli perinteisten silakoiden ja lohien lisäksi ilahduttavasti myös sampea ja nieriää, joiden pyyntipäivät olivat vielä nikottelemattomuuden rajoissa. Mutta rouva (handmodel extraordinaire, tosin häviää Hannelelle) iski silmänsä kultaisena kimaltelevaan karppiin.

Myyjät olivat kovasti pahoillaan, kun eivät olleet ehtineet KVG karppia muuta kuin sen, että se on Britanniassa suosittu joulukala, mutta käärivät sen silti pakettiin, kun lupasimme KVG reseptit ihan itse.

Jo ensimmäinen hakutulos tuotti pettymyksen: karpin pitää olla about 20 kg, ennen kuin se maistuu miltään;  muuten se on vetinen, ruotoinen ja mudanmakuinen roskakala. No, yrittänyttä ei olla ennenkään laitettu, joten ahdoimme karpin mahan täyteen sitruunaa, suolaa ja tilliä, ja laitoimme uuniin muhimaan. Saimme lautaselle vetisen ja ruotoisen, mutta ihan raikkaanmakuisen kalan. Toiste en ostaisi, mutta kaikkeahan pitää aina kokeilla, paitsi huumeita ja kansantansseja. Vielä siis ollaan plussan puolella.

torstai 27. joulukuuta 2012

Toppakenkäkeikka kasvariin

Joku taas turhan tarmokkaasti poisti lumia kasvarin katolta ja rymäytti samalla yhden kattopleksin pois paikoiltaan. Onneksi tämä talvi on tähän mennessä tuottanut vain kevyttä pakkaslunta (jota kasvarin ympäri rämpiessä hulahti kiitettävä määrä toppakengistä - kyllä, olen kovin muodikas kotipihallakin - sisään), joten kasvarin oven sai helposti auki, ja pääsin työntämään pleksin sisäkautta paikoilleen. Nollakeli sai lumen tuoksumaan keväältä, eikä tilannetta yhtään auttanut se, että koko aamun olin lukenut siskon tuomia puutarhalehtiä.

Minä haluan jo multaa kynsien alle ja siemeniä potteihin!!!

Mutta koska Suomen luonto on naista vastaan, täytyy repiä ilo pienistäkin asioista ja laittaa itselle etappeja: tämä nollakelipäivä pitää käyttää hyödyksi ja mennä sörkkimään kompostia, josko se hurahtaisi taas käyntiin. Sitten suunnitellaan uuden vuoden menu (chefille laitoin tilaukseen Hannelen tyrnipannacotan), ja seuraavaksi onkin loppiainen, jolloin riisutaan koti joulutauhkasta. Ja sitten, SITTEN (!) on se viikonloppu, jolloin alkaa vuoden 2013 esikasvatukset. Nyt voi jo siis kirjata ostoslistaan mullan, ja käydä salaa hivelemässä upouutta esikasvatuslootaa varastossa.

Lopuksi vielä päivän löytö: eksyin Hyötykasviyhdistyksen sivuille, ja löysin sieltä siemenperunaa! Toivottavasti nuo lajikkeet tulevat myös tänä keväänä myyntiin, sillä tilaukseen lähtee ehdottomasti Pink Fir Apple ja King Edward.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Melkein-zen grow

Stockmannin tädit olivat tänä talvena etuajassa ja tarjosivat isoja yrttipotteja jo joulukuun alussa. Sitruunatimjami tarttui mukaan, vaikka kävikin reppanaa sääliksi: aurinkoa ja ulkoilmaa se saa vasta 5 kuukauden päästä.

Pieni rosmariininräähkä sinnitteli syksyn ulkona sateessa, ja ennen pakkasia pelastin sen sisätiloihin, joskin olin varma, että se kuivuu kuoliaaksi saman tien.

Minttu puolestaan ostettiin viikkoja sitten marketista jotakin ruokaa varten, vaikka marketin mintut eivät juuri millekään maistu. Mutta kun resepti sanoo, että minttua pitää olla, niin sitä on sitten ostettava, kun en ikinä muista olla yhtä fiksu kuin lanko, joka pakastaa mintunlehtiä talven varalle.

Chefin kävi yrttikolmikkoa sääliksi, ja ruuvasi niille kasvilampun tuomaan valoa ja lämpöä. Kunhan vielä puutarhuri muistaisi näitä kastella, niin voisivat yllättävän hyvin lampun alla. Sitruunatimjami kasvattaa pitkää, hentoa vartta, mutta se on niin maukas yrtti, että jopa noissa rojottimissa on mukavasti makua, joten sitä voi reilulla kädellä riipiä ruokiin ja salaatteihin.

Vuoden pimein aika on selätetty, ja lähdetään taas valoa kohti. Enää 6 kk, niin sitten voi ruveta istuttamaan yrttejä siemenistä, jei!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

3-sarvinen

Kuvassa on uusin intohimoni. Joku on älynnyt yhdistää vuohenjuuston ja sarviapilan ja myydä lopputulosta markettien juustohyllyllä. Niin hyvää juustoa, että ylä-C alkaa soida päässä jo pelkästä tuoksusta.

Sarviapilan käyttö kotikeittiössä täytyisi opetella, jos vain joku kertoisi, mitä ihmettä sille pitää tehdä. Kaupoista sitä kyllä löytyy, mutta siemenet ovat kivikovia ja mauttomia. KVG kehottaa paahtamaan siemenet, mutta senkin jälkeen ne ovat kivikovia ja mauttomia.

Intialaiset kyllä saa niihin makua, ja osaavat ihanasti maustaa naanit ja riisit sarviapilalla.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Puutarhurin joulumuistio

Kun lunta on jo niin paljon, ettei tappijalkaiset koirat pääse kuin loikkimalla eteenpäin, täytyy lohduke etsiä siitä, että hyasinttien potit tulevat ihan kohta uusiokäyttöön, kun esikasvatuskausi alkaa. Ja hyasintin sipulit voi ottaa talteen ja istuttaa 5 kuukauden päästä maahan ja sitten heinäkuun helteillä tuoksuttaa niiden kukkasia samalla kun keekoilee bikineissä takapihalla. On se jotenkin kivempaa kuin niiden tuoksuttaminen pitkissä kalsareissa ja lumen kastelemissa villasukissa keekoillen.

Tämän ankaran vit hiljentymisen ajan voi myös käyttää siihen, että keskittyy valitsemaan oikeat chili- ja paprikalajikkeet kohta alkavaan esikasvatukseen. Harmittaa, kun Kitchen garden on jostain syystä lopettanut lahjasiementen lähettämisen ulkomaanpelleille, sillä uusin lehti hehkutti mukanaan briteille tullutta chiliä Hungarian Hot Wax (kyllä, melkoisen epäonnistunut nimi, joka tuo ensimmäisenä mieleen kuumavahattavana olevan, unkarilaisen naiskeihäänheittäjän, iu). Kyseinen chili kuulemma on niin mieto, että sopii sellaisenaan salaatteihin silputtavaksi, ja on erinomainen täytettynä tai ohuina strippeinä paistettuna. Ei olis yhtään haitannut, että kotipostilaatikkoon olisi tullut unkarilaista kuumavahaa.

Henkinen taisto on edessä vielä siinä, laitanko loput munakoison siemenet esikavatukseen vai en. Muutama Listada de Ganda on jäljellä, ja eiköhän sitä lajiketta taas Kitchen gardenissa hehkutettu vallan satoisaksi ja makoisaksi. Sen kun näkis! Siis sen sadon.

Maailmankaikkeuden kurjin kesä vaikuttaa puutarhuriin myös näin jouluna: missään ei ole älyhalpoja juurespusseja tarjolla, ja ne kalliitkin on niin mustuneita, ettei niistä joulupöydän iloksi ole. Parempaa kesää kohden, siis!

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Stollen

Näin joulun alla tulee kaivettua iki-ihana Talvitunnelmia-kirja esille ja suunniteltua tulevaa mässäysjuhlaa. Viime vuonna innostuin kirjasta tekemään stollenin, ja se oli Luigi della casan mieleen niin paljon, että sain tilauksen myös tälle joululle. I aim to please.

1,5 dl erivärisiä rusinoita ja korintteja
0,5 dl konjakkia
- laita rusinat uimaan konjakkiin
150 g jäähtynyttä voisulaa
1 l vehnäjauhoa
1/2 tl suolaa
1 dl sokeria
1 pss kuivahiivaa
3 kananmunaa
2,5 dl maitoa
- vaivaa taikinaksi
10 kuivattua aprikoosia silppuna
50 g murskattuja manteleita
3 rkl sukaattia
1/4 tl muskottia
1 raastettu sitruunankuori
1 raastettu appelsiininkuori
- lisää taikinaan ja kaada sekaan myös konjakissa uineet rusinat
- kohota 1 h
- vaivaa 5 min.
- jaa taikina 3 osaan
- kauli kukin osa levyksi ja voitele reilusti voisulalla
- taita taikinalevyt pitkittäin kolmeen kerrokseen
- kohota 30 min.
- paista 200 C/25 min.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Kurpitsa-gruyèrekeitto

Antti-tuiskun pitäessä henkilöt tiukasti sisätiloissa, tartuin jääkaapissa möllöttäneeseen, syksyn viimeiseen kurpitsaan. Ihana, italialainen Kurpitsa-kirja innoitti ohjeella, johon kurpitsan lisäksi tuli purjoa, jota olin juuri Lidlistä hamstrannut, ja gruyèreä, jota meillä tuntuu aina olevan jääkaapissa.

1 sipuli
1 purjo
- paloittele ja kuullota kattilassa öljyssä
1 kurpitsa
- paloittele ja lisää kattilaan
0,5 l kanalientä
- lisää kattilaan ja keitä n. 20 min, kunnes kurpitsa on pehmennyt
- surauta keitto sileäksi sauvasekoittimella
2 dl guyèreä
- raasta ja lisää keittoon

Koska keitosta tuli melko makeaa, sekoitin joukkoon vielä pari ruokalusikallista ranskankermaa.

Vinkki: Ei kannata laittaa kurpitsakeittorasiaa Longchampin 700 euron laukkuun työmatkan ajaksi. Keiton siivoaminen laukun pohjalta, aurinkolaseista, sateenvarjosta ja lompakosta on yllättävän työlästä.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Lihasta

Tää ei ole Muscle, vaan niinku On meat, eli Miten maailma pakottaa henkilön kasvissyöjäksi.

Nauta

Ensin se alkoi sillä, että kesäisin nälkäpäissään töiden jälkeen napattiin erinäisistä kaupoista naudanlihaa mukaan grillattavaksi, ja joka kerta petyttiin lihan mauttomuuteen ja huonoon rakenteeseen. Asiaa ei tietenkään yhtään auttanut se, että kerran eksyttiin kotigrillin äärelle Ahlmanin maatalousoppilaitoksen kyyttöä kainalossa. Se veti lihariman niin korkealle, ettei sitä ole vielä tänäkään päivänä ylitetty. Alitettu on kyllä, ja komeasti. Sisäfilepötköissä on ollut monesti voimakas virtsanhaju, ja pohjat veti marketin naudanpaisti, joka oli varmaankin viettänyt tuntikausia kylmäketjun ulottumattomissa. En tiennytkään, että liha voi haista happamalle hiivalle. Nyt tiedän.

Kyytön lisäksi naudoista armon (tai siis kuoleman) saa vasikka, joka on pehmeää, mureaa ja maukasta, mutta sitä varten täytyy tehdä retki Stockalle.

Lammas

Hätiin tulee tietysti lammas, joka on aina hyvää. Paitsi että Aamulehdessä luki, miten tuhansia lampaita hukkuu joka vuosi, kun ne viedään Australiasta ja Uudesta-Seelannista Thaimaahan teurastettavaksi. Juu, ei kiitos enää ulkomaan lammasta. Vaikka olen liian vanha miettimään eettisiä asioita, ajatus laivamatkaa stressaavasta päkästä puistattaa. Kotimaan lammas kyllä kelpaa, ja Tampereen kauppahallin Lammasmaailmaan tehtiinkin juuri tilaus joululampaasta. Taas on siis pakko mennä markettia edemmäs lihaan.

Sika

Sianliha on nykyään niin rutikuivaa ja mautonta, ettei meillä sitä käytetä kuin ohuiksi lastuiksi vuoltuna wokeissa. Viime kesänä (taas Ahlmanilta) saatiin luomupossun kassleria, jossa oli tarpeeksi rasvaa mehevöittämään lihan. Se palautti uskoa sikaan, ja muistutti lapsuuden joulukinkuista, joissa oli muhkea rasvakerros, mutta eipä tuota kokorasvaista herkkua taviskaupoista saa, vaan tarjolla on vain rypsillä kyllästettyä eläinparkaa.

Kana

Chef on viime aikoina urheasti käynyt kanan kimppuun ja etsinyt uusia reseptejä, millä tuon mauttomaksi kasvatetun linnun saisi meheväksi ja makuisaksi. Hyvin chef on siinä onnistunutkin, mutta siltikin tuntuu jotenkin ylimitoitetulta marinoida, keittää, paistaa ja hauduttaa lihaa tuntikausia, ennen kuin se maistuu miltään ja irtoaa kitalaesta. Eettisistä (herraisä, onko musta tulossa joku ovo-lakto :-0 ) syistä ei meillä broileria (paitsi luomu-sellaista, joka oli melko mautonta sekin) ole syöty kymmeneen vuoteen, ja aikoinaan Aamulehdessä (onkohan se jotenkin ituhippien valtaama lehti?) ollut eläinlääkärin kertomus broilerien kunnosta kasvattamossa sai aikaan sen, että markettien broiskuhyllyt vie ruokahalun pelkällä olemassaolollaan.

Kala

Kauppojen kalaosasto (jopa Stockalla) on nykyään niin vintagea, että ollaan monta kertaa käännytty tiskiltä pois myyjälle vaisusti hymyillen. Taitaa tänä jouluna jäädä graavikalat, tartarit ja cevichet tekemättä, kun kalojen keski-ikä kaupoissa tuntuu olevan 5 päivää.

Hence

Mutta ei ne kasviksetkaan iloa tuo tähän aikaan vuodesta. Kotimaisissa juureksissa on vielä makua, mutta muut ovat silkkaa selluloosaa. Pitänee siis elää lanttulaatikolla ja suklaalla siihen asti, että saa taas kesäkuussa oman maan vihanneksia.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Karitsanpotkaa pitkän kaavan mukaan

Viime vuosina on tullut koettua hienoja hetkiä hitaasti kypsytetyn ruoan kanssa. Muutamassa vähän paremmassa ravintolassa maistamani häränhäntäragut ja muut ns. huonoista ruhonosista tehdyt ruoat ovat tehneet suuren vaikutuksen. Hiljaa hyvä tulee. Niin ja Suomessahan tähän on hyvät puitteet, kun pari kuukautta vuodesta on pimeää ja märkää, eikä mihinkään tee oikein mieli mennä! Silloin voi keskittyä tekemään hienoja pataruokia tuhtien punkkujen seuraksi. Sounds like a plan?

Otetaan karitsanpotkaa ja ruskistetaan kauttaaltaan. Sitten potkat pataan. Mukaan reiluina paloina palsternakkaa, sipulia, lanttua sekä porkkanaa. Ja tietysti valkosipulia. Yrttejä maun mukaan. Lisätään vettä, puljonkia sekä punkkua, kunnes potkat ovat lähes peittyneet. Haudutellaan alhaisessa lämpötilassa (120-140 astetta) noin 9 tuntia. Tai jos haluaa niin yön yli 100 asteessa. Tämmöisen käsittelyn jälkeen liha vain tipahtelee luista.

Eikä siinä vielä kaikki. Irroitetaan lihat luista ja muutamista vielä sinnittelevistä rustonpalasista ja pistetään pannulle pataliemen kanssa jatkojalostukseen. Annetaan muhia kunnes pataliemi keittyy mukavasti kokoon. Maustetaan pienellä lorauksella kermaa ja tuoreyrteillä. Tarkistetaan maku.

Lopputuloksena on niin hyvä lihan aromi, ettei kyllä mikään file pärjää. Oheen taisimme tehdä maustettua couscousia sekä salaattia. Toimii.


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Flan di tagliolini

Valitettavasti en vieraidensaapumistohinoissa huomannut ottaa kuvaa, mutta tähän kohti voi kuvitella kullankeltaisen kohokkaan. Reseptin halusin blogata muistiin, jottei se toista kertaa unohdu. Alkuperäinen ohje on jostain siskon vanhasta, italialaisesta keittokirjasta.

50 g voita
- sulata pannulla
0,75 dl vehnäjauhoa
- sekoita voin joukkoon ja anna kypsyä pari minuuttia. Älä ruskista.
5 dl maitoa
- sekoita joukkoon ja keitä, kunnes kastike on paksua
suolaa
mustapippuria
muskottia
2 dl raastettua parmesania
50 g voita
- lisää kastikkeeseen ja anna jäähtyä hieman
4 munanvalkuaista (ei hätää, keltuaiset käytetään kans)
- vatkaa vaahdoksi
250 g tagliolinia (ohutta tuorepastaa)
- keitä kypsäksi (1 min.)
4 munankeltuaista
valutetut tagliolinit
valkuaisvaahto
- lisää jäähtyneeseen kastikkeeseen
- kaada vuokaan
- paista 200 C/40 min

Lempeää ja juustoista, ja maku säilyy hyvänä myös seuraavaan päivään.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Luomukanaa toisella tapaa

Entinen kollega jutteli joskus illanvieton lomassa pitkät tovit tuttavansa tekemästä kanaviillokista. Hän kehui vuolaasti mökkireissun lomassa saamaansa annosta. Retkellä tietysti kaikki maistuu paremmalta, mutta reseptin idea oli mielenkiintoinen. Harvoin kana on kovin maukasta, ja hitaasti hyvässä liemessä kypsytettävä lintu oli pakko testata.

Otetaan luomukana, joita onneksi löytyy kiitettävästi nykyään. Pestään ja kuivataan. Laitetaan pataan (tai kattilaan). Mukaan normaalit patajuurekset ja mausteet, itse käytin porkkanaa, selleriä, lanttua, sipulia ja valkosipulia sekä laakerinlehteä, pippuria, suolaa. Mukaan lorautin hieman kanalientä sekä valkkaria. Jos haluaa erikoisemman setin, mukaan voi heittää jouluisia mausteita kuten kanelia, tähtianista, neilikkaa. Vinkkinä vielä että jos linnun jäähdyttää liemessään, sen maku hieman voimistuu.

Haudutellaan kolmesta neljään tuntia keskilämmöllä, kunnes kypsää. Kana pysyi tietysti erittäin mehukkaana. Nautimme koivet sellaisenaan salaatin ja mukana olleilen juureksien kera. Ja seuraavana päivänä tein lopusta linnussa kanakastikkeen yllämainittujen jouluisten mausteiden kanssa.

Olemme nyt useamman kerran syöneet luomukanaa viime vuosina. Ja se on kyllä hyvänmakuista, puhumattakaan ranskalaisesta Bressen kanasta - vaikkakin raaka-aineena miedon makuista verrattuna moneen muuhun lintuun.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Valmiina uuteen kauteen

Ihan hyvin vois tulla jo kevät. Thompson & Morganin paketti saapui postilaatikkoon, ja Kukkarin setä toi 600 litraa multaa pihaan. Uusi kasvukausi vois siis jo alkaa tämän sysipimeän kurakauden sijaan.

Ja mitä meillä ensi kesänä syödään? Ruusupapua Achievement merit (voiko olla enää vaikuttavampaa nimeä!), härkäpapua Dreadnought, punajuurta Kestrel, maissia Butterscotch (tästä lajikkeesta en luovu), kurkkua Burpless tasty green (enkä tästä), kirsikkatomaattia Sungold (enkä tästäkään), chiliä Pinocchio's nose (joka oli mennyt Englannissa lokalisoimaan nimensä Joe's longiksi. Ei ihan niin hurmaava nimi.), paprikaa Gourmet (hyväksi havaittu lajike tämäkin), tomaattia Super marmande, kurpitsaa Potimarron, ja tietysti kirpakkaa villirucolaa, tilliä, korianteria (itsensä Alan Titchmarshin lajiketta. Ei voi olla huono!) ja kähäräpersiljaa (jep, olen juntti ja pidän kähärästä enemmän kuin sileälehtisestä).

Toivottavasti ensi kesänä ilmastonmuutos on peruttu, ja puutarha tuottaa muutakin kuin saavillisia sadevettä.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Vuoden viimeinen sadonkorjuu

Hiukan rautakankea hyväksikäyttämällä saatiin vuoden viimeinen sadonkorjuu tehtyä. Talvi nääs yllätti puutarhurin. Muutama purjo naksahti poikki pakkasessa, mutta suurin osa saatiin kotikeittiöön. Vähän päheetä saada vielä tähän aikaan vuodesta (ja lumen alta) satoa.

Chef oli jo aikaa sitten visioinut purjopiirakan, ja kun muutama purjo tuntui hiukan pakkasen runtelemalta, oli piirakan aika. Pohjalle murotaikina Joanne Harrisin ohjeella (100 g voita, 200 g jauhoa, 1 tl suolaa, 1 muna), tosin chef oli tehnyt vaimolleen jullikan ja ottanut 150 g voita lämpiämään. Ei ihme, että taikina oli ällön tahmaista ja tarttui kaikkeen muuhun paitsi piirakkavuokaan. Lopputulos oli tosin parempi kuin alkuperäinen ohje, joten tämä jäi meillä käyttöön.

Päälle silputtiin purjon lisäksi hiukan kylmäsavustettua poron ulkofilettä ja Lidlin Englanti-viikoilta hamstrattua vanhaa cheddaria, ja vatkattiin parit kananmunat kermatilkassa. Kun ei jaksettu purjoja erikseen kuullottaa, laitettiin uuni vähän pienemmälle (180 C) ja annettiin piirakan muhia siellä 50 min. sillä välin kun asetettiin jänisverkkoja hedelmäpuiden ympärille (kreivin aikaan - jo seuraavana yönä oli rusakko käynyt kokeilemassa onneaan).

Purjoja jäi vielä monta pötköä jäljelle. Että se osaa olla hyvää ihan vain voissa kuullotettuna.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Linssi-kurpitsakeitto ja paahdetut sipulit

Reilu kuukausi sitten sisälle tuodut kurpitsat olivat kiitollisia parista aurinkoisesta päivästä ja oranssistuivat hetkessä. Chef oli jo jonkin aikaa katsonut Nigelin Dal and pumpkin soupia sillä silmällä, joten tehtävähän se oli.
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
- kuullota
1 tl inkivääritahnaa (tai peukalonpään kokoinen pala inkivääriä raastettuna)
250 g punaisia linssejä huuhdeltuna
1 litra vettä (Nigel laittoi 1,5 l, mutta litra riittää)
1 tl kurkumaa
1 chili silputtuna
- lisää ja anna porista 25 min.
250 g kurpitsaa kuutioina
- keitä toisessa kattilassa pehmeäksi, n. 10 min.
- siivilöi ja anna kuivahtaa hetki
- lisää keittoon
- surauta keitto sauvasekoittimella pehmeäksi
korianteria
suolaa
- lisää keittoon maun mukaan
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 chili
- silppua ja kuullota pannulla
- lisää keiton päälle

Nam.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Savustettu sampi

Piti vain logata muistiin, miten hienosti päättyi kesän savustuskausi (tai no, jatkuu se, jos nuo lumet vielä sulaa). Sampi sattui olemaan kaupan kalatiskin tuorein kaveri, ja kilohinta jäi alle 17 euron. Pakkohan se oli kainaloon napata, vaikka kassaneidin suusta kuuluikin hentoinen "iu", kun vetäisi sammen läpinäkyvässä muovipussissa koodinlukijan läpi.

Eihän tuo reppana mikään kaunotar ole, mutta todella hyvänmakuinen savustettuna. Helppo syödäkin, kun tyypissä ei juuri ruotoja ole, vaan tuon rupuisen kropan pitää kasassa selkärangan lisäksi muutama valkoinen letku. Tätä lisää. Mieluiten perkaamattomana, josko kävis niin tuuri, että saisi kalan mukana myös mätiä.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Kalamureke

Pakastimeen ilmestyi jälleen kerran lahnoja sekä iso pussillinen haukifileitä. Koska pakastin jo nitisi liitoksistaan loppukesän sadonkorjuusta, käytettiin yksi sateinen lauantai kalojen perkaamiseen ja jauhamiseen.

Tällä kertaa ei jaksettu nykertää kalamassasta pullia, joten massa maustettiin tillillä, limen mehulla ja kuorella, chilillä, suolalla ja pippurilla, ja laitettiin vuokiin. Päälle korppujauhoa ja uuniin 200 C/40 min. Neljä reilua ateriaa tuosta satsista saatiin, joten hyvin tuottelias lauantai oli se. Jännä, että murekkeessa maistui selvästi kookos. Ehkä tuo chilin ja limen yhdistelmä hämäsi aivot ajattelemaan eksoottisempaa lopputulosta.

On se kyllä surullista, että nuo satojen kilometrien päästä tuodut kalat ovat paljon tuoreempia kuin mitä täällä kaupoista saa, vaikka järviä näillä kulmilla piisaakin. Itsellä ei valitettavasti hermorakenne kestä niin verkkaista touhua kuin kalastus.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Kirkas sienikeitto

Viimein sain toteutettua ideani kirkkaasta sienikeitosta (mikähän sinä onkin, että sienet tykätään aina hukuttaa maitotuotteeseen?), vaikka aihetta googletellessa Google ehdotti jotain ihan muuta, eikä niin kovin ruokahalua herättävää...

Kuullotin sipulia ensin öljyssä ja tuikkasin lorauksen kuivaa sherryä perään. Liemeksi valikoitui Puljongin kasvisliemi, johon pilkoin oman maan porkkanoita ja palsternakkoja mukaan.

Viiden minuutin porisemisen jälkeen lisäsin keittoon reilun kourallisen kuivattuja kuusenherkkusieniä (joo, oikea termi on kuusiherkkusieni, mutta minusta se on järkyttävän huonoa suomea) ja annoin keiton kiehua, kunnes vihannekset oli kypsiä.

Päälle ripottelin persiljaa ja kyytipojaksi paahdoin uunissa chefin tekemää haja-asutusleipää (vrt. saaristolaisleipä, maalaisleipä) port salut -kuorrutteella. Kyseisen leivän juuri täyttääkin ihan kohta 2 vuotta!

Kiva pikku ateria, joskin taas omien juuresten makeus yllätti, ja vähän liikaa himmailin sienten kanssa. Niitä olisi voinut laittaa keittoon vielä toisenkin kourallisen.

torstai 25. lokakuuta 2012

Syysale

Olin jo blogaamassa marmatusta siitä, miksei Thompson & Morganilla ole vielä ollut mega-alea siemenistä, mutta tänään se räpsähti meiliboksiin: kaikki siemenet -20%. Kesältä ylijääneet siemenet on jo inventoitu ja piiiiitkä lista tehty puutoksista, mutta pari kuukautta tässä on joutunut kärvistelemään, kun ei alennuksia kuulu.

Se vain on niin hieno tunne, kun pääsee klikkailemaan eri lajikkeita ja miettimään, mitä jännää kokeilisi ens vuonna. Seeds of Italyn jamppa tuossa vähän väliä houkuttelee ens vuoden uutuudellaan Red pear -tomaatilla, jota on hehkutettu Gardener's worldissäkin. Tomaatinsiemeniä toki pitääkin hankkia. Ei voi tulla yhtä huonoa tomaattivuotta enää. Zlatava vaikuttaa aika jännältä lajikkeelta. Ja Striped stuffer. Ja Super marmande.

Habaneroa hankin jo ens vuoden chiliksi, mutta täytyy ostaa lisää Pinocchio's noseakin, kun se on niin helppo chili. Sitä voi surutta silputa ruokaan ilman turhaa nysväämistä, eikä lopputulos ole liian tulinen (ruoka ei saa tuottaa kipua henkilölle).

Kurpitsaakin tarvii, kun taviskurpitsan siemenet loppuivat. Kelpaisko Potimarron: aromatic chestnut like taste? Tai One too many, jolla on ainakin hyvin lupaava nimi? Hmm. Potimarron ja Super marmande - oisko ens vuoden puutarhateemana Ranska? Puutarhurin virkistävänä valkoviininä chablis? Juu, sopii!

Ihana kuvastonpläräysilta siis tiedossa, koska tarjous loppuu huomenna.

torstai 18. lokakuuta 2012

Possu-paprikawokki

Maailman paras paprikavuosi (kannatti keväällä laittaa taimet altakasteluruukkuihin kasvamaan!) päättyi siihen, että n. 4 kpl kypsyi kauniin oranssiksi ja makeaksi; kaikki muut jäivät vihreiksi, kun auringon valo ja lämpö eivät riittäneet. Komean kokoisia paprikat kyllä olivat, eikä niitä siksi raaskinut kompostiin heittää.

Chef poikamiesviikonloppunaan niitä upotti pyttipannuun ja totesi maun olevan ihan OK, joten seuraava idea oli wokata paprikoita possun kanssa.

Chef leikkasi possun ulkofileestä ohuita lastuja, marinoi niitä hetken limen, soijakastikkeen ja oman puutarhan chilien kanssa, ja paahtoi pannulla ruskeiksi.

Minä veistelin kuorimaveitsellä wokkipannulle omista palsternakoista suikeroita ja lisäsin paprikasiivut, jotka saivat kypsyä hetken. Possulastut sekaan ja kasvimaalta viimeiset korianterit annosta maustamaan.

Oli niin helppoa ja maukasta, että tehtiin tätä muutaman päivän päästä uudestaan. Paprikoita on yhä edelleen jäljellä.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Toiseksi viimeinen ulkopäivä

Jälleen on pakko aloittaa postaus lauseella: "Kun ei ihan just sillä hetkellä satanut, niin..." - puutarhuri pääsi viimeinkin ulos. Neljä pakkasastetta oli yön aikana runnellut loputkin herkkikset, kuten daaliat, kompostikuntoon, enkä halunnut enää riskeerata juuresten kanssa, joten tuli aika laittaa puutarha talviteloille. Porkkanoita, palsternakkoja, puna- ja raitajuuria oli vielä ämpärillisen verran maassa, joten niitä nykiessä vierähti hetki jos toinenkin. Samalla huomasin, että taas joku (kaveri ehdotti vampyyriä) oli käynyt noukkimassa istuttamani valkosipulinkynnet ylös. Jo toinen kerta tänä syksynä!

Tyhjäksi jääneet kasvimaat saivat uumeniinsa höyryäviä lapiollisia tuoretta kompostia. Plantagenista edellisenä päivänä hankitut syyskasvit asettelin ruukkuihin pihaa piristämään (maltoin sentään olla ostamatta niitä kaikista räikeimmän värisiä kanervia).

Kasvihuoneessa oli vielä muutama paprika, chili, korianteri ja rucola, mutta eipä niistä ruokapöytään enää ollut. Kyllä harmitti vietävästi heittää paprikoita pois. Edellisellä viikolla olin jo parhaimpia yksilöitä napsinut talteen, vaikka ne yhä vihreitä ovatkin. Chef on niitä kiitettävästi upottanut wokkeihin.

Aika karulta kasvihuone näytti märän kesän ja syksyn jäljiltä. Pleksit olivat virheässä limassa, ja siellä täällä lattialla homeisia kasvinosia. On kova kuuraaminen edessä, jotta saa kasvarin siistiin talvikuntoon ja käyttökelpoiseksi taas ensi keväänä. Lehtokotilokin sieltä löytyi! Se tästä puuttuikin, että kasvihuoneesta tulee etanoiden bistro!

Vielä täytyy ens vuoden mullat tilata pihalle odottamaan, jotta ei tarvi keväällä tuskailla routivan hiekkatien kanssa. Viimeinen ulkopäivä kuluukin sitten hedelmäpuiden ja muiden rusakoitten suosikkien verkottamiseen. Sitten taas istutaan muutama kuukausi pimeässä sisällä ja selataan siemenfirmojen sivuja.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Nigelin purjo-sienivuoka

Kasvimaalla pönöttää vielä muutama rivi purjoja. Chef rupesi ideoimaan purjopiirakkaa, ja Googlesta tuli ensimmäisenä eteen Nigel Slaterin versio. Britit tuppaavat kutsumaan piirakaksi vähän sitä sun tätä - tämäkin oli ennemminkin vuoka tai laatikko - mutta kun ohjeen pääraaka-aineet löytyivät omalta pihalta, päätyi ohje koekäyttöön.

5 pienehköä purjoa
- suikaloi ja hauduta vartti voi-öljyseoksessa
Pari kourallista sieniä
- lisää pannulle
1 sitruunan mehu & kuori raasteena
- lisää pannulle
2 rkl vehnäjauhoa
- ripottele pannulle
3 rkl Marsalaa
3 dl kana- tai kasvislientä
- kaada joukkoon ja anna porista hetken
3 rkl silputtua rakuunaa
2 rkl ranskankermaa
- lisää
- kaada seos vuoan pohjalle
- tee vuoan kanneksi hyvä perunamuusi
- paista 200 C/45 min.

Käytin ohjeeseen pakastimesta napattuja sekasieniä. Harmiksi kanttarellien maku dominoi vuoassa - joku pehmeämpi sieni, kuten herkkutatti tai mustatorvisieni, olisi ollut parempi. Sitruunaakin tuli hitusen liikaa.

Vuoan loput tungettiin seuraavana aamuna munakkaaseen.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Kaalilasagne

Lasagne on jäteruokien aatelia. Kuten pizzan kanssa, ainekset voivat olla aivan mitä tahansa, kunhan annoksessa on pastalevyjä ja meillä yleensä mukana on valkokastiketta.

Tällä kertaa ruoka koottiin viimeisten kaalinkerien ympärille. Kuullotin kaalit voissa kattilassa ja samalla jauhoin annoksen nautaa, jonka ruskistin ja maustoin suolalla ja pippurilla. Sitten vaan vuokaan valkokastiketta, lihaa, kaalia ja pastalevyjä. Näitä pari kolme kerrosta ja päälle vielä valkokastiketta ja juustoraastetta. Uuniin 40-50 min.

Lasagnen kanssa harvemmin menee pieleen. Ihan loistava tapa käyttää satunnaisia ruoka-aineita. Oman kasvimaan keräkaali on makeaa ja hyvää. Liha oli tässä tapauksessa heikoin lenkki. Ei se mitään pahaa ollut, mutta nauta vaan ei ole kovin kummoisen makuinen, ellei sitä tee pitkän kaavan mukaan ruhon "huonoista" osista. Poikkeuksena on ehkä kyyttö, mistä meillä on varsin monta hyvää kokemusta.


torstai 4. lokakuuta 2012

Tyrnibrowniet

Näiden brownieiden alkuperäinen nimi on "Browniet, joiden vuoksi voisi tappaa", ja kieltämättä tällä ohjeella tehdyt browniet on melkein murhan väärtit.
250 g voita
- sulata kattilassa ja jäähdytä hiukan
70 g tummaa kaakaojauhetta
- lisää voisulaan
4 kananmunaa
- lisää seokseen. Ei tarvi vatkata; sen kun vain sekoitat.
500 g sokeria
- lisää seokseen
120 g jauhoja
1 tl leivinjauhetta
- sekoita keskenään ja lisää muuhun seokseen
n. 100 g pähkinöitä (saksan-, pecan- tai cashewpähkinää. Hassel ei sovi makunsa puolesta)
- murskaa isohkoiksi paloiksi ja lisää seokseen
nameja (mitä tahansa näistä - huom. EI siis kaikkia - pussillinen Polly-karkkeja, Maraboun minttusuklaalevy murskattuna, maapähkinätahnaa klöntteinä, pari patukkaa Dajmia murskana, mitä tahansa lempisuklaanamiasi)
- sekoita joukkoon
- kaada pellille
- paista 175 C/30-35 min. Älä ylipaista, ettei pala tai kuivu. Jahka taikina irtoaa reunoistaan leivinpaperista, browniet on valmiita. Niiden kuuluukin olla tahmeita.

Tähän tyrniversioon lisäsin namien sijaan pari kourallista tyrnimarjoja ja paketillisen (120 g?) Fazerin tummaa leivontasuklaata murskana. On ollut mukava huomata, että tyrnejä voi heittää leivonnaisiin sellaisinaan, vaikka niiden siemenet ovatkin isoja. Lopputuloksessa siemeniä ei huomaa - taitavat pehmetä uunissa jonkin verran.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Torvisieni-vuohenjuustopasta

Samaisesta Kotivinkistä, mistä löytyi tuoresuolatut kanttarellit, löytyi myös ohje mustatorvisienten, pastan ja vuohenjuuston yhdistämiseen. Jotenkin sen makuyhdistelmän osasi heti kuvitella mielessään, joten lehden sivu repäistyi keittiön pöydälle odottamaan.
Eihän siinä sen ihmeempää tarvinnut kuin kuullottaa pannulla sipulia ja heivata joukkoon pari kourallista torvisieniä, ja maustaa seos balsamicolla, suolalla ja pippurilla. Koska jääkaapissa oli vielä ryöpättyjä papuja omalta kasvimaalta, heitettiin nekin joukkoon.

Jahka pastat olivat keittyneet, laitettiin annos lautasille ja ripoteltiin pinnalle paahdettuja pinjansiemeniä, rosmariinia ja vuohenjuustoa. Käytin tähän vuohenjuustotahnaa, kun sitä sattui jääkaapissa olemaan.

Oli just niin hyvää kuin kuvittelinkin. Vuohenjuusto sopii hyvin torvisienten kaveriksi, ja rosmariini & pinjansiemenet toivat mukavia makusattumia kaiken lempeyden keskelle.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kauden viimeiset pavut

Viimein sade lakkasi, ja puutarhuri pääsi siistimään kasvatteitaan. Ensimmäisenä kävin borlottojen kimppuun, ja heti täytyy pyytää borlotoilta anteeksi: ennakkoluuloista huolimatta olivat tuottaneet aivan mahtavan sadon - josta tosin 99% oli homeessa. Vain pari kourallista papuja irtosi särpimeksi. Borlottojen alta löytyi kesän alussa samaan penkkiin istutettu munakoiso. Vinkeä tunne, kun peukalo uppoaa mätään munakoisoon. En suosittele.

Koska borlottoja tuli niin vähän, päätin riipiä viimeiset ruusupavut niiden kaveriksi. Ruusupapujen juurella kasvavat kurpitsat olivat hitusen verran oranssistuneet, joten leikkasin ne irti ja siirsin kasvariin kypsymään (tai homehtumaan). Viimeinen kesäkurpitsa Lungo di Firenze jäi kasvimaalle tököttämään, kun se tuotti vielä viime viikolla muhkeat hedelmät ja on yhä edelleen pukkaamassa raidallisia patukoitaan. Kai tuolla sateessa joku pölyttäjä vielä pörrää.

Kasvihuone on edelleen vehreän näköinen, tosin pohjoisseinällä olleet tomaatit piti heittää kompostiin, kun olivat jo kellastuneet. Niitä siirtäessä pöllähti ilmaan niin paljon homeitiöitä, että koko kasvari oli hetken harmaa. Muutama chili ja kirsikkatomaatti oli viikon aikana punertunut, ja rucola ja korianteri kasvattanut lehtiä, mutta edellisten vuosien satoon ei millään ylletä. Normaalisti tähän aikaan ollaan keitetty kattilallisia tomaattikastiketta ja kuivatettu chilipalkoja. Nyt vain heitetään mätääntyneitä yksilöitä kompostiin.

Vanha viholliseni San Marzano sinnikkäästi vastustaa hometta ja on kaikesta tästä kylmästä ja märästä huolimatta rehevän vihreä - mutta pitää myös tomaattinsa tiukasti vihreinä, eikä ole kypsyttänyt ainoatakaan.

Täytyy satokauden jälkeen putsata kasvihuone tosi hyvin ja jollain ydyllä pesuaineella, jottei homeitiöt jää sinne muhimaan kevääseen asti.

Ja kun pitkän puutarhapäivän jälkeen puutarhuri pääsee naama mullassa ja tukka kompostinhajuisena huoahtamaan herkkusienipastan ja huikean rieslingin äärelle, kuuluu nuorimmaisen koiran haukkua portilta. Pikaisesti toppatakki niskaan, kumpparit jalkaan, ja hakemaan koiraa pois - vain törmätäkseen Kirsi-Mariaan (nuori, nätti ja hyvässä meikissä) ja Villeen, joiden on ihan pakko just sillä hetkellä päästä kertomaan Raamatusta. Great.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Tuoresuolatut kanttarellit

Ruokiksella kahviossa lojunutta Kotivinkkiä plärätessä silmään osui ohje sienten tuoresuolaamisesta. Lehti oli pakko salakuljettaa kotiin ja lukea ohje tarkemmin. Kanttarellien (joo, jotkut hienostelevat sen yhdellä t:llä), kuten muidenkin sienten paitsi suppisten, sesonki alkaa olla jo ohi, mutta iltapäivälenkillä silmiin osui yhden kuusen alla lymyilevät, hervottoman kokoiset kanttikset, joten ohje pääsi saman tien kokeiluun. Ohje sopii kuulemma myös muillekin sienille, joita ei tarvitse ryöpätä.

Lehden ohje oli puolen kilon sienisatsille, mutta omaan sienikoriin päätyi enää vain 171 g kanttiksia, joten hieman meni säveltämisen puolelle.

171 g kanttarelleja (tai suppiksia, herkkutatteja, haperoita)
2 valkosipulinkynttä
5 mustaviinimarjanlehteä
2 tillinvartta
vajaa rkl karkeaa merisuolaa
- laita kulhoon ja anna olla huoneenlämmössä 1-2 h. Sekoita välillä.
- kaada purkkiin liemineen päivineen
- anna maustua jääkaapissa 1-2 viikkoa

Ohjeessa oli myös vinkkinä rutistaa leivinpaperitolloja purkkiin, jotta sienet painuu tiiviimmin kasaan (hence tuo ruskea möykky purkin sisällä).

Sienet toimivat kuulemma lisukkeena hyvän öljyn ja yrttien kanssa tai sattumina salaateissa. Sitä odotellessa.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Lessons learnt: kaali

Vuoden viimeiset kaalit tuli poimittua eilen. Lukijalahjaksi saatu keräkaalilajike Golden acre osoittautui sen verran höttöiseksi, ettei se kovin hyvin Suomen syksyä kestänyt, ja etanat olivat sen uumenissa bilettäneet oikein kunnolla. Sadonkorjuu menikin melkoiseksi nykertämiseksi, kun täytyi valikoida vain puhtaimmat palaset chefin kaalilasagneen. Viimeinen kukkakaali sen sijaan kasvoi koko syyskuun hurjasti ja säilyi todella hyvänä ja toukattomana.
Tähänastiset kaaliopit:
  • Yleistä: Kaalit kannattaa esikasvattaa keväällä ja laittaa vielä toinen satsi esikasvamaan kesäkuussa, jotta saa syksylläkin kaalta pöytään.
  • Kukkakaali: Vaatii paljon kosteutta, koska muuten kellastuu ja menettää makua. Maku on hyvä, mutta kukkakaali kasvaa hitaasti ja vaatii todella paljon tilaa kasvimaalla. Toukaton ja kestää kylmää. Ei kovin satoisa.
  • Kyssäkaali: Mahtuu pieneen tilaan ja tekee satoa nopeasti. Voisi kokeilla esikasvattamista vielä kesäkuun lopussa tai jopa heinäkuun alussa. Maukas, makea ja helppo.
  • Savoijinkaali: Kestää hyvin kylmää, eikä ole kirppojen suosiossa. Kestävin syyskaali. Ja nätti :-)
  • Taviskaali: Tuskin kasvatan toiste. Tai sitten napsin sen jo tennispallon kokoisena pöytään. Ei tykkää kylmästä, ja on kaikkien maailman otusten suosikki.
  • Varhaiskaali: Ikinä en ole kokeillut, mutta mieli tekisi. Durham early on kuulemma maukkain lajike. Jospa ens keväänä? Varhais-etuliite voi tosin olla liioittelua Suomessa.
  • Lehtikaali: Nätti ja helppo kasvattaa, mutta järkyttävän toukkainen.
  • Palmukaali: Näyttävä ja toukaton. Maku hiukan liian mieto.
  • Romanesco: Säilyttää kauniin värinsä ainoastaan, jos ei siihen osu hitunenkaan aurinkoa (oiva syyslajike, siis). Maku OK, muttei niin hyvä, että romanescoa viitsisi muuten kuin kuriositeettina kasvattaa.
  • Ruusukaali: Kovin altis toukille, ja sen vuoksi hankala ruuanlaitossa. Näyttävän näköinen, mutta helpompi ostaa kaupasta.
  • Parsakaali: Rakkaus <3. Raikas, pähkinäinen maku, ja helppo kasvattaa. Yksikin taimi tuottaa paljon satoa, kun se kasvattaa lisää ruusukkeita sitä mukaa, kun entisiä kiikutetaan keittiöön. Ainoa miinus on toukat, joita on mahdoton löytää kukinnon seasta, vaikka kuinka tsekkaisi suurennuslasin kanssa. Onneksi toukat tippuvat höyrytyskattilan pohjalle...

torstai 27. syyskuuta 2012

Vihersimpukkasuupala

Ravintola Farangin vihersimpukkaruoka teki aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen, kuten koko muukin huikea menu. Kyseistä raaka-ainetta saa jo sieltä täältä ainakin pakasteena, ja nyt päätimme ottaa sen testiin.

Paketissa oli 8 kappaletta simpukoita joten alkuruokaosastoa siitä tulisi. Päälle vain hieman limen mehua, omia tomaatteja silputtuna, omaa chiliä ja tuoretta korianteria. Lämmitys tapahtui uunissa joten raastoimme hieman parmesaania sekä oliiviöljyä suojaamaan korianteria.

Todella hyvää, rankkaa itse tämän paremmaksi kuin sinisimpukka... Vielä kun saisi tuoreena.


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Mihin nämä laitetaan?

Kauppilan tilaus tupsahti lähi-Shellille pari viikkoa sitten (vieläkin kiukuttaa, kun muutama vuosi sitten hain vastaavaa pakettia samasta paikasta, ja Shellin patu tokaisi, että onpa kalliita taimia. Ois pitänyt älytä vastata: "Köyhän mielestä varmaan onkin." Puutarhurin taimitilauksia ja etenkään niiden hintoja EI kommentoida, "#¤%&!).
Talvivalkosipulia oli kolme pussia, ja niiden lisäksi joku oli innostunut tilaamaan liljoja, puuliljoja, krookuksia ja tulppaaneja. Mitään mielikuvaa ei kuitenkaan ole siitä, mihin noita oikein aioin istuttaa. Valkosipulit toki kasvimaalle, tosin se on vielä täynnä juureksia, kaaleja ja kurpitsoja; ja krookukset oli menossa talon pohjoispäätyyn, joka aina vapautuu lumesta ensimmäisenä. Mutta puuliljat? Pussissa ei edes lukenut minkä värisiä ne on. Ja mihin aioin oranssinkeltaiset liljat istuttaa? Nuo riemunkirjavat tulppaanit? Kun muistais edes mihin ne aiempien vuosien istutukset on tehty...

Joku vuosi menin tilaamaan sellaisen sipulienistutushärpäkkeen, joka mainoksen mukaan haukkaisi helposti nurmikosta sipulin mentävän aukon. Ei muuten haukkaa. Ainoat, mihin se on erittäin kelvollinen, on puutarhurin saaminen hiiltyneeseen tilaan, ja vesilintujen perään heittäminen.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Myöhäiskylvöt

Koko kesä tuli huolehdittua, ettei kasvarista lopu basilika eikä rucola. Vieläkin siellä kumpaakin on, tosin bassut alkavat olla jo ruskeiksi pilkuttuneita ja menossa kohti kompostia.

Kyssäkaali jaksoi tehdä satoa vielä heinäkuun puolivälissä kylvetyin taimin, mutta herne sen sijaan ei juurikaan palkoja tuottanut kesäkuun lopun kylvöistä. Ne vähäisetkin "myöhäisherneet" maistuivat toukille erityisen hyvin, joten palkoja ei voinut suin päin suuhunsa tunkea.

Mukavin myöhäiskylvöyllätys oli retiisi. Joskus heinäkuun lopussa kylvin yhden rivin kokeeksi, ja niin vain alkoi mullasta työntyä punaisia pitkuloita syyskuun alussa aamiaispöytään. Pikkasen saivat alkuvaiheessa täkyä kirpoilta, mutta eivät niin paljoa, että kasvu olisi häiriintynyt. Ens vuonna pitää muistaa kylvää syysretiisejä enemmänkin.

Elokuun lopulla tehdyt, viimeiset rucolakylvöt etenivät nippa nappa sirkkalehtiasteen yli, ja alkoivat sitten kellastua. Ei riittänyt niille kasvihuoneessa lämpö eikä valo.

Reilun kolmen kuukauden päästä sitten jo alkaakin taas kevään esikasvatukset. Kyllä, näin kurakauden alussa pitää yrittää olla yltiöpositiivinen.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Hilloa, sosetta, piirakkaa

Taisi Punakaneli hiukan säikähtää, kun sen 2 lajitoveria sahattiin keväällä kumoon. Ihailin nimittäin yhtenä päivänä naapurin omenapuuta, kunnes tajusin, että se onkin meidän omenapuu, jonka oksilla on punaposki jos toinenkin.

Kymmenessä vuodessa meidän 2 Punakanelia teki yhteensä ämpärillisen omppuja, mutta tänä vuonna sato on ollut hyvä. Tai no, toisille varmaan heikko, mutta meidän track recordilla suorastaan loistava. Osa omenoista on päätynyt muumioitumaan, ja osa on ollut niin täynnä amppareita, että ovat suosiolla saaneet jäädä puuhun, mutta kolmisen ämpärillistä on saatu itselle talteen.

Vaikka tuo punakaneli on niin perusomppu, on sitä oppinut arvostamaan (huonosta sadosta huolimatta), koska se on niin monikäyttöinen. Ihan mukavan makuinen tuoreena, ja sovelias myös leivontaan ja säilöntään. Osa ollaan kuivattu lastuiksi, osa soseutettu talven leivontaan ja osa tungettu piirakoihin. Vielä on reilu ämpärillinen jäljellä.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Lajintuntemusta

Nurmikkoa ajellessa katse osui kummallisen laihaan omenaan. En sitä sen kummemmin ajatellut, ennen kuin huomasin toisen samanmoisen ihan siinä lähellä. Jopa alkoi synapsit yhtyä aivoissa: "omenathan" makaavat kiinanruusukvittenin juurella! Ja niitä on 4 kpl! Kauniistihan tuo kvitteni (tai eihän tuo kiinanruusukvitteni ole oikea kvitteni) keväällä kukki, mutta en uskonut sen heti ekana vuonna tekevän hedelmää.

Kun vielä newtonmaisesti iskin päätäni matalalla roikkuviin, oikeisiin omenoihin joka kerta, kun menin ruohonleikkurin kanssa omppupuun ohi, keksin keittää omena-kvittenihilloa.

Ensin nakersin pienen palasen raakaa kvitteniä suuhuni. Maku oli kirpeä, eikä kovinkaan aromaattinen. Hedelmän rakenne oli kyllä nätti: kirkaanvihreän hedelmälihan sisällä valkoinen siemenkota, jossa pikkiriikkisiä, kullanruskeita siemeniä.

Hillosta tuli niin kirpeän äkkimakeaa (800 g omppua, 2 dl hillosokeria, puolikkaan limen mehu, 4 kpl kvitteneitä), että saa nähdä tuleeko sitä ikinä missään käytettyä. Mutta saapahan kehua tehneensä omena-kvittenihilloa. Omista aineksista.

torstai 13. syyskuuta 2012

Päivän saalis

Melkein oli jo toivo mennyt, kun viime vuoden herkkusienisaalis oli niin valtava, eikä tänä vuonna ollut kuin 1 valkoinen pallopää löytynyt. Mutta sieltä, samojen vanhojen kuusten alta näitä löytyi 5, ja polun varrelta vielä 1 bonuskappale, jonka tosin ohimennessäni potkasin nurin ihmetellessäni, mikäs valkoinen sieni se siinä.

Illalla seuraa pyhä toimitus, kun nämä aniksentuoksuiset ihanuudet päätyvät pannulle. Viikonloppuna täytyy koluta vakiherkkaripaikat kissojen ja koirien kanssa. Tai ainakin koirien.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Parturointia

Rohkeasti vain varastosta oksasakset käteen ja askel kohti järjettömän kokoisiksi kasvaneita marjapensaita. Pikaisesti googlasin, että pensaita voi leikkoa heti satokauden jälkeen, mutta liian myöhäiseen syksyyn ei leikkaamista saa jättää, jotta leikkuukohdat ehtii arpeutua ennen kaikkein kosteinta sesonkia. Vähän jännitti, mutta jos kerran isäukkokin on onnistuneesti syysleikkausta tehnyt jo 40 vuoden ajan, niin ei se voi tyttärelläkään kovin pieleen mennä. Kai.

Puna- ja viherherukat olivat helppoja, kun kasvoivat niin kauniin pystyinä, mutta vuoristokarviainen olikin sitten painajaismainen piikkeineen ja maassa roikkuvine oksineen. Joku oli vielä keksinyt niitä istuttaa 4 kpl puutarhaan. Viimeiseksi jätin muhkeat mustaherukat, koska ne olivat muodostaneet semmoisen viidakon, ettei väliin meinannut mahtua. Jäkäläiset oksat lähtivät ensimmäisinä, ja niiden jälkeen kaikki epämääräiset lehdettömät käppyrät.

Kirsikka, karhunvatukka ja luumu olivat kasvattaneet pensaiden keskelle korkeita ja paksuja juurivesoja. Niistä huomasi, että puutarhuri oli vältellyt marjapensaisiin vilkuilua koko kesän. Ja pari aiempaakin kesää. Lopputulos oli kuitenkin siisti ja ilmava. Katsotaan sitten keväällä, miten pensaat itse suhtautuivat parturointiin.

Daalian kuva on tuossa siksi, että viimeinkin mun kesäkukkaseni alkoivat kukkia. Huhtikuusta kesäkuun alkuun daaliat majailivat taimipoteissa ja reilut kolme kuukautta puskivat lehteä ulkoruukuissa, kunnes nyt yöpakkasten kynnyksellä päättivät ruveta kukkimaan. Kukka on upean violetti, mutta lähestulkoon mahdoton valokuvattava - kamerat vääntävät värin väkisinkin kirkkaan pinkiksi. Mutta hieno se on. Toivottavasti pakkasia ei vielä tule, jotta ehtisi kukista nauttia edes muutaman viikon.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Pirkanmaalaiset ruokablogaajat - taruolentojako?

Keittiöelämä laittoi ystävällisesti sivuilleen kuulutuksen pirkanmaalaisista ruokablogaajista:  http://www.facebook.com/keittioelamaa (linkki toimii myös meillä epäsosiaalisilla). Vuosien varrella on tullut pyörittyä ruokablogeissa ja ihmeteltyä ruokainnovaatioita Helsingistä Ouluun, mutta koskaan ei ole kohdalle osunut pirkanmaalaisia ruokablogeja. Olisi mukava blogien kautta urkkia, mistä täkäläiset ruokaihmiset hankkivat ainekset ja missä käyvät ulkona syömässä (no joo, vaihtoehtoja ei päätähuimaavan paljon täällä ole - jos siis on oikeasta ruuasta kiinnostunut. Kanansiipimättöpaikkoja kyllä löytyy).

Toivottavasti blogaajia löytyy :-)

lauantai 8. syyskuuta 2012

Savutaimen-kesäkurpitsaveneet

Sunnuntain savustuksesta jäi reilusti taimenta jäljelle. Ensiksi tehtiin jämistä pastakastike omien härkäpapujen, kirsikkatomaattien ja kaupan kerman kera, mutta seuraavana päivänä teki mieli jotain raikkaampaa. Lungo di Firenze oli taas tehnyt ison kurpitsan kiemurtelemaan kasvimaata, joten chef alkoi visioida kesäkurpitsaveneitä.

Savutaimenen lisäksi jääkaapissa oli luomuhalloumia, kirsikkatomaatteja ja Pinocchio's nose -chiliä, joista sai hyvän sörsselin veneiden sisälle. Uuni 200:een ja veneet reiluksi puoleksi tunniksi pehmenemään. Sillä välin piti kipaista kasvihuoneeseen hakemaan korianteria komeuden kruunuksi.

Upean maukas ruoka, kerrassaan. Pinocchio's nose heräsi tässä ruuassa hyvin eloon, ja halloumi mehevöitti sörsselin kivasti. Sörsseliä riitti vielä seuraavan aamun munakkaaseenkin, josta sai tulisen alun päivälle.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Ironiset kärhöt

Oli se hyvä, että tuli keväällä vaihdettua uuteen blogiin, kun jotenkin tuo vanhan blogin nimi ei enää ole ajankohtainen. Pensaat rehottavat pihalla siihen malliin, että leikkuuksille on ruvettava, kun ei mahdu enää nurmikkoa leikkaamaan niiden läheltä, ja kompostille pääsy on miltei mahdotonta, kun joku hervoton angervo peittää väylän.

Toissavuonna Luigi pykäsi meille pergolan, johon ripustettiin silloisten blogiemme nimet. Täytynee nyt tuo kyltti päivittää, kun jotenkin se ei enää tuohon asetelmaan istu... Koko kesän on saanut harrastaa heavy-duty kärhöbondagea kuvassa olevan, viime vuonna istutetun lumikärhön kanssa, kun se kasvaa hirmuista tahtia ja kurottaa oksiaan minne sattuu.

Tämän vuoden kataloogissaan Kauppila muisti sanoa, että lumikärhö vaatii paljon tilaa. Luigin ehkä tarttee rakentaa korkeampi pergola.

torstai 6. syyskuuta 2012

Salaborlotot

Isoin osa pavuista lähti kasvuun vasta reilusti kesäkuun puolella. Heinäkuussa innostuivat oikein urakalla venymään kasvihuoneen ulkoseinää ylös, ja virittelin niille sinne tänne naruja, joita pitkin luikerrella. Sateinen sää ja painavat pavunvarret tosin ovat katkoneet narun jos toisenkin.

Viime viikolla hallaharsoja pois otettaessa pöllyytin papujen lehtiä, ja katso: lehtien alta paljastui borlottoja! Määrä ei päätä huimaa, mutta kyllä niistä yhden ruuan saa tehtyä (himottaisi saada aikaan kirkas herkkutatti-papukeitto, jahka tattien kolmas tuleminen käynnistyy - ne kaksi aikaisempaa tulemista ollaan hävitty toukille).

Papupussissa on sen verran borlottoja jäljellä, että ens vuonna näitä tulee vielä kasvatettua, mutta se jääköön viimeiseksi kerraksi. Borlotto ei mitenkään satoisa papu ole - tekee näköjään yhtä vähän palkoja, kasvoi sitten kasvarissa tai ulkona. Nätti se kyllä on, mutta mahantäyte painaa vaakakupissa enemmän kuin silmänilo.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Pitkää nenää

Ikinä ei ole näin kiihkeästi toivottu nenän punertuvan. Pinocchio's nose -chili työntää pitkää nenää kasvihuoneen täydeltä, mutta ei millään malta nenäänsä punerruttaa. Homehduttaa kylläkin, hyvin ahkeraan.

Ensimmäistä suht. punaista palkoa maistaessa yllätyttiin sen mietoudesta. Chef toki putsasi chilin huolellisesti, kun tietää, ettei vaimonsa halua ruuan tuottavan tuskaa, mutta chili ei tuonut ruokaan lämpöä - makua kylläkin.

Seuraava yksilö putsattiin vähän vähemmän huolellisesti, ja kolmas jäi melkeinpä kokonaan putsaamatta. Siltikin lämpö oli mukavan mietoa ja maku ihana. Hienoa, jos tässä on sellainen chililajike, jota voi ronskilla kädellä rusauttaa ruuan joukkoon. Tosin kapsaisiini on siitä vinkeä, että se harvoin on tasaisesti levittynyt, ja pääsee välillä yllättämään.

Liekö mietous syynä myös siihen, että ensimmäistä kertaa kasvarin chilit maistuu myös etanoille. No, ens vuoden lajikkeeksi valikoitui Habanero, joten yrittäköön nakertaa sitä sitten.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Varustelu 2013

Hannelen kanssa tuossa mietittiin, josko kokeilisi papujen esikasvatusta ens keväänä, kun tänä vuonna pavut itivät niin epätasaisesti ja myöhään. Ensimmäinen ajatus oli, että potteja tarvii moista harrastetta varten kymmeniä, kun papujahan ei voi kasvattaa vain yhtä tai kahta. Tai kymmentä.

Sattumoisin marketin poistolaarissa oli pottipino tarjolla halpaan hintaan, ja kuubatar totesi pottien olevan hyvälaatuisia, joten nyt ollaan valmiita kevään papuistutuksiin. Tulis nyt vain se kevät asap. Ja mielellään isompi kasvihuone, jotta mahtuu esikasvattamaan.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Tyrni-valkosuklaakakku

Tyrnipensaat hehkuu vitamiinipommeineen, mutta ovat niin vistoja poimittavia, että päätyvät meillä rastaiden ja harakoiden menuun. Kiitokseksi saamme oransseja kakkaplänttejä pihan koristeeksi.

Uusimmassa Olivia-lehdessä oli mukavaa juttua tyrnistä, ja valkosuklaa-tyrnimutakakku innoitti kokeiluun. En tosin halunnut nimetä tuota mutakakuksi, kun lopputulos ei ole lainkaan mutaisa.

150 g valkosuklaata
100 g voita
- sulata kattilassa
- jäähdytä
1 sitruunan kuori
- raasta sulan suklaan joukkoon
1 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
- sekoita keskenään
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
- vatkaa kevyesti
1 dl tyrniä
- soseuta

- lisää suklaaseos, jauhot ja tyrnimössö kananmuna-sokeriseokseen
- kaada vuokaan
- paista 200 C/25 min

Kakusta tuli lähinnä kullankeltainen plätty, eikä mitenkään esteettinen kuvattavaksi, mutta tyrni osoittautui sen verran vinkeäksi leivonnaisissa, että täytyy yrittää edes jonkin verran saada sitä kerättyä talteen talvea varten. Esimerkiksi tyrni-sitruunamuffarit vois olla kiva kokeilu, samoin tyrnin yhdistäminen tummaan suklaaseen.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Räjähtänyt kaali

Edellisenä päivänä vielä ihailin söpöä, joskin etanoiden laikuttamaa kaalinkerääni. Golden acre tuntui mukavan rapealta ja miedonmakuiselta kaalilta, joten mietin sitä lähinnä tuorekäyttöön.

Vaan eipä tarvinnut enempiä pohdiskella, kun seuraavana aamuna kaali näytti tältä. Jälkiä tai jätöksiä syyllinen ei jättänyt, mutta puolet kaalista oli kuitenkin vienyt mukanaan. Koiria mysteeri tuntui kiinnostavan sen verran, että liekö kauris tai jänö ollut asialla.

Tuli sitten "hyvä" syy käydä kaikki kasvimaat läpi ja napsia muidenkin lajien epäkelvot yksilöt koirien sosekattilaan. Kesäkurpitsojen ja fenkolien joukossa epäkelpoja oli runsaasti, ja sokeriherneetkin oli jo ylikasvaneita, vaikka Shiraz jaksoikin yllättävän kauan tehdä kukkia ja palkoja.

Kaalinkeriä on vielä 2 jäljellä. Mietin aseistettua 24/7-vartiota niille.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Puhdistus

Näin sesongin vaihtuessa piti kovettaa sydän ja karsia tiukalla kädellä epäsopivat kesävaatteet, -kengät ja -meikit pois tieltä, ja samalla tarmonpuuskalla kävin myös siemenlaatikoston kimppuun (numerot tarkoittavat kuukausia, ja kirjaimet juureksia, herneitä, papuja, salaatteja ja yrttejä).

Tämä surkea kesä herätti ajattelemaan, että kasvukausi on liian lyhyt turhuuksien kasvattamiseen, joten ensimmäisenä hävitettävien kasaan päätyi satunnaiset kokeilut ja kasvit, kuten mangoldi, jonka mausta en pidä (minkähän takia sitä kuitenkin aina laatikosta löytyy pussi tai 2).

Joku oli tähän perheeseen hankkinut tupla- ja jopa triplapussilliset samoja siemeniä, joten ylimääräiset lensivät laatikostosta pois, ja todella vanhat siemenjämät menivät roskiin.

Sievoinen kasa turhakkeita pöydälle kertyi, mutta onneksi pikainen viesti lähipuutarhurille "Haluatko ylimääräisiä siemeniä?" sai pikaisen vastauksen "Haluaako nisti kokaa?", joten pussukat lähtevät autuaammille kasvuvyöhykkeille saamaan vyöhyketerapiaa (tosin ehkä en kestä, jos siskolta onnistuu San Marzanon kasvattaminen).

Toisella kädellä tuli siinä samalla kirjoitettua ostoslistaa, kun oli paprika, maissi ja korianteri loppuneet. Listasta tuli aika pitkä... Thompson & Morganin ale kai alkaa kohta...

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Hasselbackan perunat

Meidän taloudessa oikeastaan minä ja pari huollettavaa pitävät perunasta, muut eivät siitä juuri välitä. Tosin kun perustimme oman perunamaan, niin tälläkin saralla on tapahtunut raaka-aineiden parantumista huomattavasti. Siitäkin huolimatta peruna sellaisenaan ei ole toivottava lisuke. Onneksi sitä kuitenkin voi käyttää monella tapaa että siitä tulee vähintääkin mielenkiintoista, kuten nämä hasselbackan perunat hyvin osoittavat.

Valitaan samankokoisia perunoita ja pestään (ja kuoritaan jos tarvitsee) siisteiksi. Suikaloidaan perunat ohuiksi siivuiksi siten, että siivut jäävät hivenen pohjasta toisiinsa kiinni. Asetetaan vuokaan ja voidellaan voisulalla. Itse käytin omalla valkosipulilla terästettyä voisulaa. Sitten uuniin 225 asteeseen 25 minuutiksi. Voidellaan uudestaan perunat sekä ripotellaan päälle hieman suolaa sekä juustoraastetta. Itse käytin voimakasta englantilaista cheddarjuustoa. Paahdetaan uunissa vielä parikymmentä minuuttia tai kunnes kypsiä.

Eihän tämmoinen voi olla kuin hyvää :)




lauantai 25. elokuuta 2012

Ceviche

Viime viikolla, kun kesä onneksi päätti tulla takaisin, pääsin viimein koittamaan Cevichea. Tämäkin idea on ollut puolisen vuotta päässä muhimassa, ja täytyy sanoa että olisi pitänyt aikaa sitten toteuttaa. Ihan loistavaa safkaa ja idea on todella yksinkertainen; raakakypsytetään vaaleaa kalaa sitrusmehulla ja maustetaan se haluamillaan mausteilla.

Kävimme lauantaiaamuna vaimon kanssa kauppahallissa jo kahdeksan pintaan välttääksemme ruuhkat. Kalakauppiaalta lähti mukaan komea merisiikafile. Osan kalasta graavasin perinteisesti, mutta reilun osan pienin ohuiksi suikaleiksi. Suikaleet astiaan. Päälle limen ja sitruunan mehua, hienoksi silputtua punasipulia, hieman chiliä, korianteria sekä tietysti suolaa ja pippuria. Annetaan raakakypsyä vähintään tunti kunnes kala muuttuu läpinäkyvästä vaaleaksi.

Kuumana kesäpäivänä todella hieno alkupala. Ainoa asia mitä pitää varoa on ettei käytä liikaa sitrusmehua, jottei se peitä kalan hienoa makua. Ehdottomasti tehtävä uudestaan.

perjantai 24. elokuuta 2012

Muna-kirvelikeitto

Ensin disclaimer: ruuan nimi ei ole minun, vaan pöydän vastakkaisella puolella istuneen vääräleuan keksintö. Eikä kenellekään tullut mieleen Studio Julmahuvin doping-sketsi. Ei.

Keväällä MeNaisetissa oli pieni jutunpätkä 60 vuotta sitten ilmestyneestä lehden numerosta, jossa verrattiin kirvelikeittoa ensisuudelmaan ja annettiin suurpiirteinen ohje moiseen herkkuun. Viime vuosina kirveliin tykästyneenä leikkasin jutun talteen.

Alkukesä meni tuskaillessa, kun ei kirveli itänyt sitten millään, mutta yhtäkkiä parsahörsylöiden takana sitä alkoikin kasvaa.

1 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoa
- sekoittele kattilassa
5 dl kasvislientä
kourallinen kirvelisilppua
mustapippuria
- lisää kattilaan ja anna porista 15 min.
Loraus kermaa
- lisää keittoon

Ohjeessa käskettiin vielä lisätä kunnon klöntti voita ennen tarjoilua, ja lisätä soppaan tomaattia, herkkusientä ja keitettyjä kananmunia. Tyydyin pelkkään kananmunaan, kun ei just sillä hetkellä sattunut olemaan tuoreita kuusenherkkusieniä tai kypsiä tomaatteja tarjolla.

Ensisuudelmaa en enää näin vuosikymmenten jälkeen muista, mutta mukava pikku alkuruokakeitto tästä syntyi. Jahka naurultaan sitä sai syötyä.

tiistai 21. elokuuta 2012

+ 0,1

Ainahan siinä käy niin, että vähintään yhtenä yönä elokuussa tulee halla ja tuhoaa herkimmät kasvit. Sen jälkeen hyvässä lykyssä yöt säilyvät lämpimähköinä lokakuuhun asti.

Illalla huomasin, että tulee todella kylmä yö, ja yöpaitaisillani kipaisin varastosta hakemaan harsoja ja peittelin niillä kesäkurpitsat, maissit, pavut ja herneet (just oli alkanut herneiden toinen istutussetti kukkia ja tehdä palkoja - minä HALUAN vielä oman maan herneillä ryyditettyä risottoa). Akrobatiakyvyt eivät kuitenkaan riittäneet ihan kaikkien viritelmien suojaamiseen.

Yöllä koirat hiipivät kylkeen kiinni nukkumaan, mistä arvasin, että yö on jäätävän kylmä. Aamulenkille piti kaivaa pipo ja hanskat, ja kun töihin lähtiessä ajattelin käydä ottamassa harsot pois, oli nurmikko ja mansikkapenkki niin paksussa kuurassa, että harsot sai jäädä päiväksi paikoilleen. Iltapäivällä on sitten edessä damage control. Kunpa ruusupavut olisivat selvinneet, kun ne kukkivat nyt niin mahtavasti ja palkojen alkuja on nähtävissä.

Voi tätä maata :-/

maanantai 20. elokuuta 2012

Kesäkurpitsa-halloumipihvit

Kollega hyrisi kesäkurpitsa-halloumipihviensä ääressä monta päivää niin tyytyväisenä, että pakkohan niitä oli itsekin testata. Kasvimaalta otin isohkon kesäkurpitsan, raastatin sen ja halloumipallon Kenillä, ja lisäsin joukkoon 2 munaa. Hetken mielijohteesta kipaisin kasvihuoneeseen ja otin sieltä vielä tukon basilikaa, jonka riivin taikinan joukkoon. Sitten vain paistamaan.

Oli hyvää! Ja sen verran helposti syötävää, että näitä tuli ahmittua aika monta. Eikä koiratkaan voineet pihvejä vastustaa, vaan nakottivat rivissä ruokapöydän vieressä. Loput pihvit päätyivät seuraavana aamuna aamiaisleipien päälle parin juustoviipaleen kera.

Reseptiä voisi jatkojalostaa lisäämällä mukaan muutaman paahdetun metsäsienen.