torstai 23. heinäkuuta 2020

Punajuurihurmos

… mutta ei minulla, vaan hänellä
<-
Metsäkauriiden määrä on täällä lisääntynyt viime vuosina, mutta olemme eläneet ihan sulassa sovussa heidän kanssaan ja ihastelleet kevätbambeja, kun ovat kiltisti pysytelleet tuossa alapihalla. Tänä aamuna olikin sitten rivakampi herätys. Hain kasvimaalta salaattia leivän päälle, ja samassa rymisteli kauris talon kulman takaa. Bambit pällistelivät viinimarjapensailta. Vielä siinä vaiheessa hymyilin, mutta sitten silmäni osuivat syötyyn punajuuren naattiin. Koska kauriit juoksivat pakoon, ajattelin syödä aamiaiseni ensin rauhassa ja sitten vasta pelastaa kasvimaat. Paitsi että kauris tuli takaisin punajuurten pariin. Ja takaisin. Ja takaisin. Perhanan sitkeä elukka! Sitä ei yhtään pelottanut karjuva ja käsiään paukuttava keski-ikäinen pullukka (no, ketäpä pelottaisi), vaan se löntysteli muutaman metrin päähän tuijottamaan ja hiippaili sitten takaisin kasvimaalle. Yhteensä kuusi kertaa ajoin sen pois punajuurten luota.

Lopulta tilanne rauhoittui, ja pullukka pystyi hyvin mielin lähtemään kampaajalle. Chefin kanssa suunniteltiin punajuuriruokaa päivälliseksi, ja kampaajalta tullessa olikin helppo kerätä punajuuret kasvimaalta, kun kauris oli sillä välin käynyt ystävällisesti nyppimässä ne ylös.

Ärsyttävää, jos tuosta tyypistä tulee riesa >:-/ Suippokaalin kävin varmuuden vuoksi sadonkorjaamassa, jottei kauris iske hampaitaan siihen seuraavaksi (suippokaali on kestävä kasvi: ei ollut moksiskaan, kun ruohonleikkurin kanssa peruuttava viherturaaja pyllähti vahingossa sen päälle).

Satoa on tänä vuonna tullut vaihtelevasti. Lehtikaalta ollaan korjattu talteen nippukaupalla. Sipulit nostin jo ylös, kun varret alkoivat kaatuilla. Hyvän kokoisia ja puhtaita olivat, joten ensi vuonna voisi taas istuttaa ne ruukkuun. Hernettä tuli mukavasti, mutta kesäkuun kuivuudessa palot jäivät pieniksi ja siten myös itse herneet. Maku sentään oli tallella.

Peruna kärsii kuivuudesta, kaikesta kastelusta huolimatta. Muutama pieni pottu ollaan maistettu, mutta vielä ei olla päästy pottusesonkiin. Kesäkurpitsaa sen sijaan tulee hurjat määrät, mutta onneksi se on ufokurpitsaa, joka on kiinteälihaista ja siten sopiva grillattavaksi.

Kasvihuoneessa Iznik tekee ahkeraan kurkkuja, mutta Carmen on pettymys: ei maistu juuri millekään ja tekee kovin vähän satoa. Joku instassa kehui Louise-kurkkua, joten sitä täytyy ensi vuonna kokeilla. Tomaatit alkavat nyt kypsyä, Sungold totuttuun tapaan etunenässä. Nyt saisi alkaa auringonpaiste tämän jatkuvan sateen sijaan, jotta tomaatteihin tulisi kunnolla makua.

Kesäloman alkaessa meillä oli strategia: sadepäivänä opetellaan tekemään karjalanpiirakoita, kun kaupasta saa vain niitä sahajauholta maistuvia ovo-lakto-riisipiirakoita, jotka eivät ole karjalanpiirakkaa nähneetkään. Vuonna 1987 olen viimeksi tehnyt karjalanpiirakoita; silloin aidon karjalaismummon opastamana. Nyt mennään soitellen sotaan asenteella "how hard can it be?". Riisipuuro (punaisella maidolla) on jo valmis. Huomenna päräytetään ruistaikina pastakoneen läpi ja aletaan rypyttää.