torstai 15. heinäkuuta 2021

Oikeilla nimillä

 

Iloksemme huomasimme, että Kangasalan keskustaan oli tullut uusi ravintola kuukausi sitten, ja erityinen ilo on nähdä, miten sen terassi on jatkuvasti täynnä ruokailijoita. Kaiken tämän kebab- ja burgermätön keskellä (no, onhan meillä toki iki-ihana Paakari, mutta se painii yksin omassa sarjassaan) oli näköjään tilausta vähän paremman ruoan ravintolalle. Ehkä tällä haisevien kesä- ja museoautojen luvatulla kunnalla kaupungilla, joka tuottaa 48% Suomen päästöistä, on sentään jotain toivoa. Itse kiittelen sitä, että tästä lähtien vältyn näkemästä paikalla ennen olleen lounasravintolan nimeä, joka aina ohikulkiessa aiheutti lievähköä kuvotusta: Tilisanssi! Ai härregyyd! Menee samaan kategoriaan Kodin Terran kanssa.

Pazzi sanoo olevansa italialainen trattoria skandinaavisella tvistillä. Ehkä se skandinaavinen tvisti sitten vääntää ravintolan italian kielen vähän omanlaisekseen (gamberi > gamperi; dolci > dolzi; pescen tarjoilijat lausuivat peske, mikä on italiaksi persikka, pesche. Pesce lausutaan suhuässällä peshe). Menussa oli alkupalojen lisäksi salaattia, pastaa ja pizzaa, joten sen kunnianhimoisemmasta paikasta ei ole kyse, eikä tarvikaan. Pienellä paikkakunnalla täytyy pelata varman päälle, jotta asiakkaita piisaa.

Ja täytyihän paikka testata, ihan uteliaisuuden vuoksi ja vähän vaihteluna tähän kovin arkiseen kesälomaan. Jotta parempi puoliskokin voisi maistella paikan juomatarjontaa, lähdettiin matkaan pyörillä, +29 asteen helteessä.

Tehtiin pöytävaraus varmuuden vuoksi etukäteen, vaikka ravintola onkin iso. Oltaisiin kyllä mahduttu sekaan ilmankin, vaikka porukkaa tuli ja meni illan aikana melkoiset määrät. Alkuun otettiin kuohuvat ja kumpikin valitsi alkupalaksi kylmäsavulohitartarin. Pöytään tuli saaristolaisleipää, jonka päällä oli kylmäsavulohitahnaa, eikä tartarista ollut tietoakaan. No, ei se mitään, annos oli kaunis ja erittäin hyvän makuinen.

Pääruoaksi otin sitä gamperia, eli pastaa punaravun pyrstöillä ja hummeriliemellä. Puoliso otti Scarafaggio-pizzan, jossa Järkisärkeä, marinoitua punasipulia, pikkelöityä punajuurta ja tilliaiolia. Pizza oli kyllä niin karun näköinen, että melkein alkoi naurattaa: ruskea lätty, jonka päällä pieniä palasia punajuurta ja punasipulia ja valkoista aioliroisketta. Mutta maut olivat oikein kohdillaan tomaattikastiketta myöten, joskin pohjaa olisi saanut paistaa vielä hetkosen. Pintaan olisi beautificationiksi voinut laittaa jotain vihreää. Oma pastani oli sellaista settiä, minkä itse väännän 5 minuutissa ja punarapu oli samanlaista kuin Stockan purkkijokirapu. Hummerilientä ei löytynyt, vaikka etsimällä etsin.

Kuohulasillisen ja valkoviinin siivittäminä intouduimme vielä ottamaan jälkiruuat, vaikka emme olekaan jälkiruokaihmisiä. Puoliso otti pallon mangosorbettia ja minä mascarpone-mansikkajuustokakun, ja kun hövelillä päällä oltiin, tilattiin myös lasit italialaista jälkiruokaviiniä. Juustokakkuni tuli lasissa ja osoittautui keksimuruksi, jonka päällä oli jotain hyvin keinotekoisen makuista vaahtoa ja mansikkasiivuja. Mietin pääni puhki, missä olin moiseen vaahtoon aiemmin törmännyt ja muisteloni vei 1990-luvun loppuun, tiimipalaveriin Lapinniemen kylpylässä, jonka buffettipöydän jälkkärinä oli hyvältä kuulostava pähkinävaahto (ei-niin-herkullisesti käännetty nut foamiksi...). Varmaan jostain jauhepussista tehtyä ton-ton-ton -epäruokaa, jossa ei ollut ainuttakaan luonnollista ainesosaa. 

Mutta se, mikä Pazzissa oli todella, todella mahtavaa, oli palvelu. Tarjoilijat olivat mukavia ja ystävällisiä ja heidän pelisilmänsä oli pettämätön. Hienosti pitivät pöytiä silmällä ja kommunikoivat keskenään, vaikka kiire heillä olikin, etenkin kun istuvien asiakkaiden lisäksi pyörittivät vielä noutopuolta. Ruoka ja juoma tulivat hienosti ajallaan, ja kun meidän tarjoilijamme jumiutui lapsiperheen pizzatilaukseen (oikeasti, kuinka hankalaa voi olla tilata muksulle pizza!), toinen tarjoilija toi jälkiruuat ja hoiti laskutuksen.

Loppusumma oli 111,50 €, mikä oli ruuan laatuun nähden melkoisen tyyris, mutta hikipäässä ylös Paakarin mäkeä pyöriä taluttaessamme totesimme, että hauskaa oli ja toistekin mennään. En tiedä, oliko se ravintolan ansiota vai ollaanko vain oltu niin ravintolan puutteessa korona-aikaan, mutta pääasia, että hyvä fiilis jäi.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

Herukkahässäkkä

 

Ikkunanpesun ohella kuvassa näkyvä onneton syherö oli the ultimate siivouskohde kesälomalle. Kolmessakympissä huiteleva helle armollisesti estää tarttumasta viidakkoveitseen ja setvimästä tuota järkyttävää sekasotkua, joten olen tyytynyt vain purjehtimaan ohi uudessa kaftaanissani (miten keski-ikäistä! Miten demisroussosta!).

Miten tähän tilanteeseen on sitten jouduttu? No, jätin viinimarjapensaat leikkaamatta, jotta saisin tälle vuodelle hyvän sadon, joten ne ryöpsähtivät niin valtaviksi, ettei niiden ympäri enää pääse ruohonleikkurilla. Kukkien pölytys tuntuu onnistuneen tänä vuonna hyvin, sillä melkein joka oksa lamottaa marjojen painosta, joten senkään takia ei ylety pensaiden alustoja siistimään.

Päättäväisesti kävin yhden pensaan kimppuun trimmerillä, mutta trimmeri ei tehonnut pensaan seassa rehottaviin kirsikantaimiin. Oli pakko ruveta käsipelillä ja oksasaksilla hoitamaan hommaa. Yhden pensaan sain setvittyä, mutta sitten loppui akalta puhti ja oli pakko miettiä uusi strategia.

Koska anopin aikoinaan tuomat mustaherukat ovat melko kitkerän makuisia, mietin, josko niistä voisi luopua kokonaan - eri asia tosin, miten urakan saisi toteutettua ilman kaivinkonetta. Karviaiset lähtevät joka tapauksessa alapihalle viimeistään ensi keväänä. Tilalle voisi istuttaa lisää viherherukkaa ja ehkä pinkkiä herukkaa. Lisäksi pitäisi keksiä fiksut pensastuet, jotka eivät estä ruohonleikkuria pääsemästä pensaiden juurelle. Kirsikkapuu kaadetaan pikimmiten, jotta se ei innostu enempiä juurivesoja tekemään.

Koska valkoherukat alkoivat kypsyä, mietin strategiaksi myös sitä, että poimin pensaan kerrallaan tyhjäksi ja aloitan sitten sen leikkaamisen ja alustan kitkemisen. Näin ei tarvitsisi ihan kamalan suurta urakkaa tehdä kerralla. Vaikka onhan marjojen poimiminen kyllä iso urakka, koska se on niin jeevelin tylsää nyppimistä. Mutta ehkä tämä on nyt se strategia, jolla tuo alue pelastetaan tänä vuonna. Hyvät leikkausohjeet löysin täältä.

Marjatuomipihlaja Saskatoon marjoo myös hyvin ja lamoaa jo pitkin autokatoksen kattoa. Muutamia marjoja poimin herukoiden sekaan mehua varten, mutta suurin osa menee rastaiden suuhun (ja pentukoiran!), mikä ei sinällään haittaa, kun meillä on rastaiden kanssa herrasmiessopimus: he saavat saskatoonit, jos minä saan herukat. Myös marjatuomipihlaja (aka korinttipensas) Härkätien herkku tekee tänä vuonna paljon marjoja. Ne ovatkin erinomaisia; jopa parempi puolisko hämmästyi niiden hyvästä mausta. Valitettavasti niidenkin kanssa menee kilpajuoksuksi rastaiden kanssa, ja sen juoksun häviän joka vuosi. Mutta onpahan saatu muutama kourallinen makusteltavaksi.

Kuumasta kesästä huolimatta marjoissa tuntuu olevan hyvin mehua, joten ensi talven aamumehut lienee pelastettu. Iltamehut tehdäänkin sitten epätrendikkäällä ohjeella :-)

tiistai 13. heinäkuuta 2021

Haavi auki

 

Nokkosperhosia :-0 Kun tänne muutettiin, nokkospuskat kuhisivat nokkosperhosen toukkia ja perhosia oli paljon. Sittemmin nokkosperhoset hävisivät ja tilalle tuli neitoperhoset. Sen jälkeen menikin monta vuotta pelkkien kaaliperhosten kanssa (kiitos vaan miljoonista toukista kaalikasveissa), kunnes tänä vuonna on nokkosperhosia näkynyt runsaasti - niin runsaasti, että niitä saa haavin kanssa pyydystää sisätiloista harva se päivä. Myös leppäkerttuja on hämmästyttävä määrä, kuten myös lehtokotiloita.

Joku Instagramissa kehotti poimimaan kotiloita, mutta voi hyvänen aika, kun plantaasia on 6500 m2 ja siellä täällä kotiloita keikkuu nokkosten oksilla. Niitä on niin paljon, ettei ihmisikä riitä niiden poimimiseen, eikä maaston muodoista ja kasvillisuudesta johtuen edes joka kohdassa pääse niin lähelle, että ylettyisi. Olen tyytynyt nyppimään niitä yläpihalta ja alapihan puolella tallon kuoliaaksi kaikki vastaan tulevat kotilot. Joku liputti luonnon monimuotoisuuden puolesta myös kotiloiden kohdalla, mutta aika yksimuotoista tämä nyt on, ja se muoto on spiraali.

Loman siivousteema on edennyt kiitettävästi. Olen siivonnut pihaa, tukkaa, koiran tulehtuneet korvat ja vaatekaapin. Seuraavaksi siivotaan pentukoiran irtoamattomat maitokulmahampaat. Säilöntä on ollut lähinnä pestoamista ja kurkkujen etikoittamista. Itselle muistutukseksi, että Bella-kurkkua ei kannata enää hankkia. Melko mauton turhake on se. Alouette-peruna alkaa olla sillä mallilla, että sitä voisi säilöä pakastimeen, ja kohta on osa viinimarjoista valmiit mehustukseen. Valkosipuleista nypin jo pois Sabagoldin ja Unikatin, kun kellastuivat pahasti kastelusta huolimatta. Alexandra sen sijaan vielä porskuttaa isoja ja vehreänä. Sen verran on valkosipulilajikkeita tullut kokeiltua, ettei ole Alexandran voittanutta.

Tänään on vuorossa punajuurten lindströmöittäminen punalaputetun luomukaritsan kanssa. Jostain kumman syystä kauriit ovat pysyneet pika-pikaa häkkäämiemme kompostikehikkoviritelmien takana (ehkä eivät halua hypätä ylämäkeen), joten punajuuret ovat säästyneet turvilta. Kauriita kyllä tontilla liikkuu, viimeksi eilen hätyytettiin koirien kanssa liikkeelle emä ja kaksi vasaa, jotka torkkuivat tontin polun varressa. 

Sivistys on jäänyt pahasti muiden hommien varjoon tällä "lomalla". Jotenkin vaan ei pääse niin rentoon fiilikseen, että voisi uppoutua kirjaan. Aivot kiitää ihan liian lujaa edelleen, kun tottuivat viime vuoden aikana kovaan haipakkaan.

Lämmön vuoksi olemme saaneet tutustua tämän kylän yöelämään. Nukumme kaikki mahdolliset ovet ja ikkunat auki ja olemme saaneet herätä mm. naapurin puhelimeen kailottamiseen klo 00:15, kurkiin (<3) ja siihen, että joku 02:23 karjuu jossain "Herätkää, herätkää!". No, herättiin. Vai olikohan kyseessä uskonnollinen herätys? No, semmoiseen ei herätty.

PS. Kuvassa on ihka ensimmäinen kasvattamani punakaali. Jos lehtokotilot suo.

tiistai 6. heinäkuuta 2021

Belle of the pottusalaatti

 

Eilisen ikkunanpesuoperaation jälkeen sivistyksen hoiti Me Naiset (kyllä sekin lasketaan!). Säilöntää ei tapahtunut, sillä kärpäsenkakan hinkuttaminen ikkunoista uuvutti henkilön. Me Naisetissa oli mielenkiintoinen  potturesepti, ja kun Belle de Fontaney kukki, ja pakastimessa on aina punalaputettua luomubroileria, oli resepti kuin tehty iltapäiväruuaksi. Reseptissä laitettiin keitetyt perunat, paistetut kananpalat ja rasiallinen kirsikkatomaatteja pellille ja päälle sotkutettiin oreganosta, oliiviöljystä ja punaviinietikasta kastike. Minä sotkutin omani sekalaisista yrteistä, oliiviöljystä ja tummasta sekä vaaleasta balsamicosta. Heitin vielä päälle fetapaketin lopun (onneksi fetaakin saa nykyään vähäsuolaisena). Oli kyllä hyvä resepti; kirpsakka kastike maustoi ruuan ihanasti.

Belle de Fontaney ei kylläkään kastiketta kaipaa. Oli todella voimakkaan makuinen, hitusen makeahko peruna, jota ehdottomasti täytyy seuraavan kerran maistaa vain voinokareen ja tillin kera. Hyvä setti siemenperunaa tuli tänä vuonna tilattua Larsvikeniltä. Vielä on Charlotte maistamatta, mutta brittikollega sitä kehui kovasti, joten odottelemme innokkaina. Charlotte vain kasvaa kovin hitaasti.

Tämän päivän siivous tulee olemaan nurmikon ajaminen (yäk). Säilöntä kohdistuu kurkkuihin, kun viimeinkin tilli on alkanut kasvaa kasvimaalla. Sivistystä voisi hoitaa tällä erää ihan oikea kirja. Latasin jonkin aikaa sitten e-readeriin kirjoja, mutta en edes muista mitä... Äskettäin ilmestyi jokin kirja, joka pitää ehdottomasti lukea, mutta en muista mikä... Voi tätä post-hormoni -elämää! Bonuksena tälle päivälle uunissa kypsyy paahdetulla voilla ja mascarponenokareilla aateloitu vadelmablondie.

Vaikka en ole mikään mindfulness-ihminen (enkä kyllä muukaan -fulness), niin vanhemmiten minusta on tullut lehtiintuijottelija. Ihailen kasvien kauniita lehtiä ja voisin katsella niitä tuntikaupalla. Tämä tietysti aiheuttaa sen, että tulee plärättyä kukkakauppojen verkkosivuja hiukan liian ahkeraan - jopa ulkomaisten! Niiden hinnat tosin on sen verran pöyristyttäviä, ettei ostamista tule edes harkittua. Yhtä lehteä tuijotan nykyään kriittisellä silmällä. Helskutin Sanoma meni ostamaan Aamulehden, ja journalismin laatu suorastaan romahti. Jutut eivät ole enää kiinnostavia ja ne on huonosti kirjoitettu. Tällaista maakunnan ihmistä ärsyttää erityisesti lyhenne HS, jota ei koskaan kirjoiteta auki. Juu, kyllä se hetken päästä mieleen muistuu, että kyseessä on Helsingin Sanomat, mutta voisi toimittajat sentään noudattaa vanhaa hyvää sääntöä, että termi kirjoitetaan ensin kokonaisuudessaan ja sitten vasta käytetään lyhennettä. Lisäksi menetettiin Lännen Median hyvät ruokasivut! Niistä sai ideaa ja inspiraatiota ja monia reseptejä sen sijaan, että lehdessä on kaksi kokosivun kokoista kuvaa ja kaksi reseptiä, joissa harvoin on mitään uutta ja jännittävää.

Hitusen liian militaristinen pasifistille, mutta kaunis.

Täplätraakkipuu on kuin avaruudesta.

Matti 2.0. Emokasvi jäi villakilpikirvojen saaliiksi.


maanantai 5. heinäkuuta 2021

Kolmen ässän loma


Kesäloma on tänä vuonna "loma", kun parempi puolisko on töissä, eikä lomaa saanut pitää kuin pienissä pätkissä. Itsekseen ei viitsi lähteä mihinkään kökkimään, eikä deltavariantti innosta lähtemään pääkaupunkiin pyörimään, joten tämä keskimmäinen lomapätkä tulee vietettyä kotona. Pakko kuitenkin keksiä jotain teemaa lomalle, jotta pääsee irti työmoodista, vaikka näillä samoilla etätyöhoodeilla pyörinkin. Viime viikolla jo katselin taloa ja pihapiiriä sillä silmällä ja lomateemaksi muodostui SSS: siivous, säilöntä ja sivistys.

Tämä ensimmäinen lomapäivä menee pilkunpoistossa, eli ikkunoiden pesemisessä, vaikka edelleen ovista tunkee naapurin raatokärpäsiä kymmenittäin joka päivä. Ei vaan pysty enää katsomaan likaisia ikkunoita. Pestään ne sitten pakkasten tultua uusiksi, kun ne kuitenkin joka päivä pilkuttuvat, kunnes kylmä tappaa kärpäset. Vaatekaapitkin pitäisi käydä läpi ja hyllyt pyyhkiä, kun ei puoleentoista vuoteen ole tullut käytettyä juurikaan muita kuin lökövaatteita (käyn nykyään kaupassa jopa ilman meikkiä!). Ei ole hajuakaan, mitä kaikkea vaatekaapeista edes löytyy.

Säilöntää odottavat kurkut ja basilikat. Ensiksi mainitut sukeltavat etikkakylpyyn ja basilikat päätyvät pestoksi. Sokeriherneet kasvavat kasvimaalla sen verran vauhdikkaasti, että niitä voisi jo ryöpätä pari pussillista pakkaseen. Ovat ihania talven keitoissa ja wokeissa. Kesäkurpitsaa on patukkakaupalla jääkaapissa, joten niistäkin täytyisi fantasioida jotain.

Sivistystä ajattelin harrastaa iltapäivisin, eli lukea, lukea ja lukea; kirjoja ja akkainlehtiä suloisesti sekaisin, lomittain ja päällekkäin. Ei ole tullut aikoihin luettua juurikaan muuta kuin sanomalehtiä, mutta nyt on aikaa heittäytyä kirjojen vietäväksi. Aion harjoittaa myös ruumiinsivistystä käymällä Kangasalan uusimmassa kuppilassa, joka näyttää mukavasti keräävän ruokailijoita terassilleen. Jonain päivänä voisi uhmata helteistä bussia ja kasvomaskia käymällä Tampereella. Tee on sen verran lopussa, että täytyy käydä Ratinan Take-T:ssä, vaikka siellä palvelu on aina niin tuskaisen hidasta, että tekisi mieli alkaa huutaa. Viime aikoina olen tykästynyt afrikkalaisiin teelaatuihin (teihin?), joten voisi niitä ottaa pari pussillista. Ruandalainen OP Rukeri oli niin hyvää, että sitä täytyy hankkia lisää, vaikka epähienosti sitä hutunkeitoksi kutsunkin.

Ja toki kesään kuuluu uinti ja pyöräily. Lähiuimarantaan ilmestyi sinilevää, mutta onneksi jututimme yhtä ohikulkijaa, joka kertoi toisesta uimarannasta vain 10 min ajomatkan päässä. Siellä olikin mukavan syvä hiekkaranta ja valtavasti kukkivia lumpeita.

Päivän hyvä uutinen on, että tänään aukenee toimiston kanssa samassa kompleksissa oleva Holiday Inn, 15 kuukauden tauon jälkeen. On ollut synkkää nähdä pimeä hotelli pimeine ravintoloineen joka kerta, kun on toimistolla piipahtanut. Hotellissa oli ekr paljon porukkaa, ja mekin käytiin siellä aamiaisella joka kuun ensimmäinen maanantai. Jospa se elämä tästä taas alkaisi.

Ja seuraavalle lomapätkälle varasin mökin, jotta pääsee edes viikonlopuksi tuijottamaan laiturin nokkaan. Törkeän, törkeän kallis viikonloppu, mutta toivottavasti sen arvoinen.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Kerroskakku päältä kaunis

 

Ämpäriperuna Alouette ehti kuin ehtikin juhannuspöytään

Tiedättehän ne ihanat, kerrokselliset puutarhat, joita näkee puutarhalehdissä? Isoja puita, joiden alla on tyylikkäästi leikattuja pensaita ja alimpana hienostuneita heiniä ja perennoja. Miten semmoiset tehdään niin, ettei kerrosten välistä kurkottele vuohenputkea ja nokkosta? Levitetäänkö sinne joka vuosi pari rekkalastillista kuorikatetta vai laitetaanko lapsityövoimaa puikkelehtimaan kasvien välistä nyppimään rikkaruohoja? Oman pihan kerroksellisuus kun koostuu puista ja pensaista, joiden välissä rehottaa ohdake, vuohenputki, nokkonen, karhunvadelma ja 5 miljoonaa kirsikantainta. Jos niitä yrittää päästä kitkemään, täytyy suorittaa 50+ -vartalolla melkoista akrobatiaa, ja urakka kestää ihmisiän.

Rehevää puutarhaa mainostetaan sillä, että se tarjoaa suojan öttiäisille. Niin tarjoaa! Se on oikein hyvä suoja lehtokotiloille, jotka ovat meillä päässeet jo kasvimaille ja rei'ittäneet kasveja ihan urakalla. Suojaa saavat myös hyttyset, joista olemme tänäkin vuonna saaneet nauttia. Vaan eipä näy lehtikuvissa hyttysiä lentelevän, vaikka olisi piha täynnä suojaa tarjoavia havuja, eivätkä salaatinlehdet kiiltele etanalimasta. (Ei muuten kannata kylvää salaattia papukaaren alle. Linnut tykkäävät istua kaarella, joten salaatille jää huussin virka.)

Mosquito magnetin satoa. Kaikki tuo putu on kuivanutta hyttystä.

Nyt kun kasvimaalle on kauriiden lisäksi päässeet kotilot, täytyy tarkkaan miettiä, mitä ensi vuonna kannattaa kasvattaa. Kaalikasvit ja pavunlehdet maistuvat kotiloille, samoin retiisit. Yrtit ja perunat eivät tunnu kelpaavan, eivätkä herneet ja härkäpavut. Kurpitsatkin tuntuvat olevan pois kotiloiden ruokalistalta. Juurekset puolestaan maistuvat kauriille, joten ne täytyy suojata jotenkin, mikäli kauriit uudesta aidasta huolimatta vielä tulevat yläpihalle.

Ensi vuonna täytyy myös karsia marjapuskien kerroksellisuutta, jotta pääsee helpommin trimmeröimään rikkaruohoja. Karviaiset ajattelin siirtää alapihalle (auts, kuulostaa tuskaiselta operaatiolta). Tykkään karviaisista ja vuoristokarviaiset on hurjan makeita, mutta niiden ympäriltä ei pääse kitkemään yhtään mitään ilman ihovaurioita ja vuoristokarviaiset ovat kasvutavaltaan vielä lamoavia, mikä lisää hankaluutta entisestään. Haa! Taidankin istuttaa karviaiset kauriiden kulkureiteille. Ehkä muutama piikki hanurissa saa ne siirtymään kauemmaksi.

Niille, jotka ovat jännittäneet, mitä tuheron tilalle syntyi, voin paljastaa, että koeasema! Keskelle tälläsin sumakin. Parempi puolisko mietti, mihin voisi laittaa itämään ruvenneet valkosipulinkynnet, joten nekin päätyivät tyhjään multatilaan. Ylimääräisiä kesäkurpitsoja en hennonut heittää pois ja lisäksi kylvin koeasemaan unikkoja.  Honkasen puutarha myi juhannuksen alla kesäkukkia -50%, joten niitä donkkasin koristeeksi, tosin tuo annansilmä tuo mieleen hautausmaan. Kaunishan se ei ole, mutta onpahan nyt vähän elämää mullan pinnalla.
Koeasema. On siellä se sumakkikin.


torstai 17. kesäkuuta 2021

Muutos lifestyleen

 (Onhan raflaava otsikko, onhan?)

Aitoa meksikolaista ruokaa firman kesäjuhlissa. Ei liity juttuun mitenkään, mutta kannattaa piipahtaa Tammelantorin La Negritassa, jos Tampereella käy.

Johan se nyt myrkyn lykkäsi! Koronavuoden alussa moni asiakas pisti hommat jäihin, mutta lyhyen shokkivaiheen (vai kirjoitetaanko se nykyään ”sokki”? No, en kirjoita, ihan typerältä näyttää) jälkeen hommat sen kuin kiihtyivät kiihtymistään ja työtä on ollut niin, ettei ole jäänyt työpäivän aikana ”aivoaikaa”, jolloin miettiä ratkaisuja ja järkeviä toteutustapoja. Töiden jälkeen ei ole jaksanut tehdä kuin pakolliset, joten kotihommat ovat kasautuneet, eikä asiaa auta, että kesälomaa ei voi pitää kuin 2 viikkoa putkeen, ja sen aikana pitäisi saada kaikki tehtyä ikkunanpesusta alkaen (naapurin tunkiolla ruokailevat raatokärpäset jättävät iloisen pilkulliset ikkunat jälkeensä). Myrkky lykkäytyi siitä, että parempi puolisko aloitti uudessa duunissa ja pitää sen takia toimistopäiviä, eli minä joudun kaiken kukkuraksi laittamaan iltapäiväruuan :-0 Eikä siinä vielä kaikki: astianpesukone hajosi, joten saan hoitaa tiskaamisenkin seuraavat 1,5 viikkoa, kun korjaaja ei ehdi paikalle sitä ennen. Siinä sitä lifestyleä kerrakseen. Mieluummin istuisin laiturin nokassa tuijottamassa kaukaisuuteen, mutta ei ole edes laituria.

Aiemmin olen tykännyt MKL-ruuanlaitosta (mitä kaapista löytyy), mutta kun parempi puolisko on hoitanut ruuanlaiton lähes kokonaan sen jälkeen kun pääsin taas työelämään nelisen vuotta sitten, ei enää muista, mitä ruokalajeja maailmassa on tai miten keitetään pastaa. Kasvimaat on vielä sen verran alkutekijöissään, ettei ole päässyt siihen toiseen MKL-ruuanlaittoon (mitä kasvimaalta löytyy).

Mutta iloisempiin asioihin, eli statusraporttiin. Kasvimailla suurin osa iti kuivuuden ja kylmyyden takia hyvin hitaasti, mutta esikasvatettua salaattia on saatu jo runsaasti, siitäkin huolimatta, että kauris kävi ottamassa osansa. Retiisit näyttivät aluksi hyviltä, mutta osoittautuivat kovin toukkaisiksi. Kauris ehti käydä niitäkin nyppimässä. Kaalit kasvavat hyvin, lukuun ottamatta broccolia, josta tuli vain peukalonpään kokoinen kukinto. Taisi kärsiä taimivaiheessa liiasta kuivuudesta. Red Russian -lehtikaali on suorastaan muhkea ja sitä onkin jo hyödynnetty ruuissa. Kivan makuinen kaali ja itää helposti jopa syyskylvöistä.

Kasvihuoneessa esikasvatetut fenkolit näyttivät aluksi hyviltä, mutta ei niihin kasvanut kunnon alaosaa, vaan venyivät pitkiksi. Toinen esikasvatus, jolta odotin suuria, oli punajuuret, mutta ne olivat ensimmäiset, jotka päätyivät kauriin hampaisiin. Juu, aita- ja porttitarvikkeet on jo ostettu kasvimaiden suojaksi, mutta kun ei ehditä aloittaa urakkaa.

Perunoista Alouette on aloittamassa jo kukintaansa, joten ehkä siitä saadaan maistiaiset juhannuspöytään. Juuri oli jossain lehdessä keitto-ohje uusille perunoille: ne tulee laittaa kiehuvaan veteen, jotta ne pysyvät pehmeinä, eivätkä napakoidu. Eli täytyy muistaa tehdä juuri päinvastoin! Sen takia varmaankin kaikki hyvät salaattiperunani ja pakastetut esikeitetyt ovat olleet niin nahnun jauhoisia, kun olen laittanut ne kiehuvaan veteen. Nyt pakkaan kattilaan varmuuden vuoksi vielä jäitä.

Kurpitsat kukoistavat muhkeina, enkä tapani mukaan hennonut heittää yhtäkään kesäkurpitsan tainta pois, joten kohta ollaan taas niiden kanssa pulassa. Tämän kesän ehkä ahaa-elämys oli kurkkujen kanssa: koska nekin ovat kurpitsojen sukua, kaipa nekin sitten tarvitsevat enemmän lannoitusta? Laitoin ne isompiin ruukkuihin kasvamaan ja toistaiseksi ovat kyllä melkoisia pöheikköjä. Ensimmäinen Iznik saatiin pöytään tänään.

Tomaateista tuli erittäin tanakat, vaikka taimien alku näyttikin onnettomalta. Varkaita saa poistaa päivittäin ja ripustaa tukilankoja kasvihuoneen kattotukiin. Chilit ja paprikat tuuhettuivat järkyttäviksi pehkoiksi, eikä ödeemasta ole enää jälkeäkään. Kannatti aikaistaa kylvöt, koska ensimmäinen paprika on jo kasvamassa. Normaalisti vastaavaa tapahtuu heinäkuun aikana.

Sekä omakasvattamat että taimitarhojen yrtit kukoistavat ja onkin ihanaa kulkea kasvimaalla keräämässä yrttejä ruokiin. Ainoa, mitä vielä odotellaan, on tilli. Syyskylvöistä se ei itänyt, mutta kevätkylvöistä on pieniä alkuja jo näkyvillä. Pitäisköhän kokeilla esikasvattaa sitäkin ens keväänä?