torstai 17. syyskuuta 2020

Oodi Aunelle (ja vähän Taimillekin)

 

Maailmassa on yksi asia, josta suurkaupungin kasvatti (= parempi puolisko) on toiseksi pimeimmän Pohjanmaan peräkylän kasvatille (= minä) kateellinen: kouluruoka. Meidän pienenpienessä kyläkoulussa nimittäin oli Aune. Aune kokkasi koulun ruuat yksin, ja ruuan raaka-aineet oletettavasti olivat lähiäkin lähempää lähiruokaa. Ainakin perunat tulivat naapurista, ja aamuisin Aune kärräsi maitotonkat kauniin Rexi-koiransa seuraamana hiekkatien viereen odottamaan lähitiloilta (= max 2 km:n säteeltä) tulevaa maitoautoa.

Sanomattakin selvää, että ruoka oli hyvää ja laadukasta, eikä kylän kakaroilla ollut aavistustakaan, että samaan aikaan 10 kilometrin päässä yläasteella mussutettiin kumiperunoita. Perunamuusi oli kermaista ja voista, maksapihvit meheviä, ja se tilliliha – voi jestas, että mikään ikinä voi olla niin hyvää: pehmeää, mehukasta vasikan lihaa, järjettömän hyvää kastiketta, jossa runsaasti tilliä. Voi, nam! Toinen Aunen bravuuri oli joulun aikaan tarjottu riisipuuro ja luumukiisseli. Puuro ei ollut mitään ovo-laktoa, vaan voilla ja lähimaidolla tehty, ja luumukiisseli täyteläistä ja juuri sopivan makeaa suolaisen puuron kanssa. Siskon kanssa kinuttiin isää (= koulun johtaja) tuomaan koululta ylijäämäpuurot ja -kiisselit vielä pitkään sen jälkeen, kun oltiin jo muutettu pois kotoa.

Aunessa oli sekin hyvä puoli, että oppilaat näkivät, miten ruoka valmistuu ja että ruuanlaitto on todellakin yhden ihmisen harteilla. Jos joku kakara kehtasi huomauttaa, että kylläpä ruoka haisee, puuttui koulun johtaja siihen heti: Aunen ruoka tuoksuu, sinä haiset. Ei ehkä nykypedagogiikan mukaista, mutta toimivaa.

Keittämisen ohella Aune siivosi koko koulun ja toimi myös allekirjoittaneen päivähoitajana isän työpäivän ajan. Sain autella keittiössä, ja Aune varmaan sääli Knorrin kanamakaronijauhepussikeitolla kasvatettua lasta, kun sain syödä voita (uuhhh…), lanttupaloja ja lihalientä tiskin alta. Päivän jännitysmomentti oli, milloin Aune lähtee vihanneskellariin hakemaan tarvikkeita, jolloin Barbie ja Ken viimeinkin pääsivät keittiössä pussaamaan.

Aunehan toki oli kamalan vanha. Uskaltauduin kysymään ikää, ja Aune vastasi olevansa 42. Järkyttävä mummo, siis!

Näin kymmenen vuotta vanhempana mummona tajusin äskettäin, että peilistä näkyy nykyään äidin sisko, Taimi. Pulleat posket, kaksoisleuka ja sikkaralla olevat silmät. Voi apua! Mutta sitten muistin, miten mukava Taimi oli: aina hymyileväinen ja ystävällinen, tukka kauniisti laitettu ja huusholli tyylikäs ja siisti. Ja herraisä sentään, Kauhavan vallesmannin vaimo! Että ei ollenkaan huono, jos noin hyvä täti peilistä näkyy. Sitä vitivalkoista tukkaa odotellessa.


perjantai 11. syyskuuta 2020

Satokauden loppusuoralla

Kasvihuoneessa on jo täysi syksy. Tomaattien, kurkkujen ja paprikoiden lehdet alkoivat kellastua elokuussa, kun kylmät yöt ja kosteat päivät jyräsivät päälle. Siitä huolimatta tomaatit jaksoivat tuottaa hyvän sadon, joka hiipunee tämän viikon aikana.

Kävin viikko sitten saksien kanssa kasvien kimppuun selvittääkseni, onko kellastuneen pöheikön seassa taimia, jotka eivät enää mitään tuota. Parit kurkut ja tomaatit heitin pois, kun niissä ei ollut enää raakileita, ja saksin muista kasveista latvoja ja tyhjiä oksia pois. Chileihin ja paprikoihin oli iskenyt jokin minikirva, jota ei paljaalla silmällä (tai ainakaan aikuisnäöllä) erota, mutta tahmea, osittain mustunut kirvan pissa kertoi, että tuholaiset ovat asialla. Capsicumeistakin riivin lehtiä, jotta raakileet saisivat valoa ja ehtisivät kypsyä. Paprikat ovatkin jo hyvässä vauhdissa ja niitä on syöty ja pakastettu urakalla. Viime viikonloppuna ihan sattumalta löydettiin hyvä yhdistelmä, kun heitettiin grilliin metsäsienillä (suppis & mustatorvari) ja fetalla täytetyt paprikat.

Chilit aiheuttavat harmaita hiuksia jo toista vuotta peräkkäin. Viime vuonna ei yksikään lajike ehtinyt kypsyä. Tänä vuonna loppusuoralle on päässyt vain Aji Norteno, kun muut eivät saaneet aikaan edes raakileiden alkuja. Norteno on tehnyt hienot hedelmät, mutta ei niissä väriä ole vielä yhtään. Ensi vuodelle täytyy hankkia takuuvarmoja lajikkeita, jotka ehtivät näillä leveysasteilla kypsyä. Vanha kunnon Joe’s long menee ostoslistalle, jos sitä vielä jostain löytyy – sillä on muuten toinenkin nimi (tai kolmas, kun se on myös Pinocchio’s nose): Whippet’s tail! Vähänkö ihana!

Vaikka syksy lähenee ja korona yltyy, on kuitenkin mieliala ruvennut kohentumaan. No, eipä se koiran kuoleman jälkeen alemmas voikaan mennä. Kutimet on otettu esille, sienimetsässä rymytty (vielä täytyy mustavahakaspaikat käydä kolmanteen kertaan tsekkaamassa. Viime kerralla muutama oli toukkien iloksi jo noussut) ja Jigsaw’s directiltä tilattu iso kasa palapelejä pimeiden iltojen viihdykkeeksi (aikuisnäöllä tosin palapelien tekeminen on nykyään ihan tuskaa). Ja vaikka kasvukausi ei olekaan vielä ohi, on se vanha, kutkuttava fiilis ensi kauden siementilauksista hiipinyt taas mieleen. Mitäköhän ihanaa sitä ensi vuonna söisi?

tiistai 4. elokuuta 2020

Pottutasting 2020

Tänä vuonna kokeiltiin uutuusperunoita ja niiden uutuustuottajaa. Odoteltiin tovi, jotta perunat alkaisivat kukkia sen merkiksi, että mullan alla on mukuloita, vaan eivätpä nuo kukkineet lainkaan. Kellastuivat vain. Kasvilavat eivät tunnu olevan otollisia pottujen kasvattamiselle, kun tuppaavat kuivumaan liiaksi, mutta eipä täällä muutakaan mahdollisuutta ole, kun ei perunoita saa tiukkaan savimaahan edes istutettua.

Tänään koitti suuri pottutasting-hetki. Keitin kahdet mukulat joka lajikkeesta ja sitten istuttiin paremman puoliskon ja voipaketin kanssa ihmettelemään.

Baby Lou (kuvassa vasemmalla) oli raakana omituinen: kun sen leikkasi veitsellä kahtia, se suorastaan rasahti, eikä leikkautunut tasaisesti, toisin kuin kermaiset Apache (keskellä) ja Anya (oikealla). Keitettyinä Baby Lou ja Apache olivat hurjan keltaisia, Anya taas kalvakka.

Baby Loun piti olla salaattiperuna, mutta aika jauhoiselta se tuntui. Maku oli ihan OK, mutta ei mitenkään erikoinen. Ei jatkoon. Apachesta parempi puolisko sanoi heti, että tämä kannattaa paahtaa uunissa, mikä sen tarkoitus onkin. Makua löytyi mukavasti, mutta täytyy uunikokeilun jälkeen katsoa, pääseekö Apache jatkoon. Anya sen sijaan oli miellyttävä yllätys: kiinteän kermainen rakenne säilyi vielä keittämisen jälkeenkin ja maku tosiaan oli hasselnöt och kastanj. Oikein hyvä salaattiperuna, jota voi toistekin kasvattaa.

Edelleen pottumaailman kärkinelikko on Mayan Twilight, Pink fir apple, Asparges ja Epicure.

maanantai 3. elokuuta 2020

Vielä kylvetään

No olipas Bloggerin uusi ulkoasu sekava ja epäintuitiivinen. Täytyi suosiolla palata vanhaan, kun jopa kuvan lisääminen oli tehty hankalaksi.

Sadonkorjuulomaa on vielä viikko jäljellä, mutta eihän tämä ole yhtään lomalta tuntunut, kun elämään jäi yhden kääpiönaukserin mentävä aukko. Arkirutiinit menivät uusiksi astianpesukoneen täyttöä myöten, kun muonavahvuudesta on yksi poissa ja siten myös puolet koirankupeista. Yhden hihnan taktiikka lenkillä on kerrassaan omituinen, kun ei yhtään tiedä, mihin laittaa se toinen käsi. Voi, Kerttu, että me sua kaivataan! Kuuttatoista vuotta ei ihan helpolla pyyhkäistä sydämestä pois.

Sadonkorjuulomalla ei olla juurikaan sadonkorjattu, kun kasvimaat tuntuivat pitävän taukoa koko heinäkuun. Viinimarjat keitin mehuksi ja yhden ämpärillisen perunoita esikeitin pakastimeen, mutta muuta satoa odotellaan vielä. Nyt pavut vasta rehahtivat kunnolla kasvuun, vaikka ovat toukokuun alusta asti olleet kasvimaalla.

Instagramin puolella Nelson garden on ottanut hyvän taktiikan ja muistuttelee uusintakylvöistä. Pari viikkoa sitten kylvin pak choita ja retiisiä ja nyt kehotuksesta laitoin vielä uuden setin retiisiä, ja kun valkosipuleilta vapautui tilaa, kylvin tilalle rucolaa ja pinaattia. Jos lämpöä jatkuu syyskuulle, voi vielä hyvinkin saada niistä satoa. Ensi vuonna täytyisi muistaa rohkeammin esikasvattaa asioita kasvihuoneessa pitkin kesää - nytkin meinattiin jäädä ilman salaattia, kun salaatit alkoivat helteessä kukkia. Kirpat tuntuvat jo häipyneen, joten voisi esikasvattaa kasvimaalle muitakin kaalikasveja kuin kyssää. Edelleen haaveissa on muhkea pak choi -sato.

Tattikausi alkoi todella aikaisin tänä vuonna, mutta kovin ovat toukkaisia. Uintireissulla löydettiin 6 pientä ja napakkaa tattia ja alettiin jo haaveilla tattilasagnesta, mutta kotona paljastuivat kaikki aivan toukkaisiksi, joten mitään niistä ei päässyt ruokapöytään. Eilen samoiltiin pari tuntia ihanassa metsässä hienon erämaajärven tuntumassa kurkien huutoja kuunnellen, ja sieltä löytyi pari kiloa toukattomia tatteja - ja monta kiloa niitä toukkaisia.

Seuraavaksi odotellaan maissisatoa, joka onkin tänä vuonna hyvä, kun helle helli maissintaimia. Myös kurpitsat ovat tykänneet lämmöstä, ja jahka se joku ärsyttävä lintu lakkaa nokkimasta kurpitsan alkuja, ehkä saadaan maistettavaksi Musquée de Provence.

torstai 23. heinäkuuta 2020

Punajuurihurmos

… mutta ei minulla, vaan hänellä
<-
Metsäkauriiden määrä on täällä lisääntynyt viime vuosina, mutta olemme eläneet ihan sulassa sovussa heidän kanssaan ja ihastelleet kevätbambeja, kun ovat kiltisti pysytelleet tuossa alapihalla. Tänä aamuna olikin sitten rivakampi herätys. Hain kasvimaalta salaattia leivän päälle, ja samassa rymisteli kauris talon kulman takaa. Bambit pällistelivät viinimarjapensailta. Vielä siinä vaiheessa hymyilin, mutta sitten silmäni osuivat syötyyn punajuuren naattiin. Koska kauriit juoksivat pakoon, ajattelin syödä aamiaiseni ensin rauhassa ja sitten vasta pelastaa kasvimaat. Paitsi että kauris tuli takaisin punajuurten pariin. Ja takaisin. Ja takaisin. Perhanan sitkeä elukka! Sitä ei yhtään pelottanut karjuva ja käsiään paukuttava keski-ikäinen pullukka (no, ketäpä pelottaisi), vaan se löntysteli muutaman metrin päähän tuijottamaan ja hiippaili sitten takaisin kasvimaalle. Yhteensä kuusi kertaa ajoin sen pois punajuurten luota.

Lopulta tilanne rauhoittui, ja pullukka pystyi hyvin mielin lähtemään kampaajalle. Chefin kanssa suunniteltiin punajuuriruokaa päivälliseksi, ja kampaajalta tullessa olikin helppo kerätä punajuuret kasvimaalta, kun kauris oli sillä välin käynyt ystävällisesti nyppimässä ne ylös.

Ärsyttävää, jos tuosta tyypistä tulee riesa >:-/ Suippokaalin kävin varmuuden vuoksi sadonkorjaamassa, jottei kauris iske hampaitaan siihen seuraavaksi (suippokaali on kestävä kasvi: ei ollut moksiskaan, kun ruohonleikkurin kanssa peruuttava viherturaaja pyllähti vahingossa sen päälle).

Satoa on tänä vuonna tullut vaihtelevasti. Lehtikaalta ollaan korjattu talteen nippukaupalla. Sipulit nostin jo ylös, kun varret alkoivat kaatuilla. Hyvän kokoisia ja puhtaita olivat, joten ensi vuonna voisi taas istuttaa ne ruukkuun. Hernettä tuli mukavasti, mutta kesäkuun kuivuudessa palot jäivät pieniksi ja siten myös itse herneet. Maku sentään oli tallella.

Peruna kärsii kuivuudesta, kaikesta kastelusta huolimatta. Muutama pieni pottu ollaan maistettu, mutta vielä ei olla päästy pottusesonkiin. Kesäkurpitsaa sen sijaan tulee hurjat määrät, mutta onneksi se on ufokurpitsaa, joka on kiinteälihaista ja siten sopiva grillattavaksi.

Kasvihuoneessa Iznik tekee ahkeraan kurkkuja, mutta Carmen on pettymys: ei maistu juuri millekään ja tekee kovin vähän satoa. Joku instassa kehui Louise-kurkkua, joten sitä täytyy ensi vuonna kokeilla. Tomaatit alkavat nyt kypsyä, Sungold totuttuun tapaan etunenässä. Nyt saisi alkaa auringonpaiste tämän jatkuvan sateen sijaan, jotta tomaatteihin tulisi kunnolla makua.

Kesäloman alkaessa meillä oli strategia: sadepäivänä opetellaan tekemään karjalanpiirakoita, kun kaupasta saa vain niitä sahajauholta maistuvia ovo-lakto-riisipiirakoita, jotka eivät ole karjalanpiirakkaa nähneetkään. Vuonna 1987 olen viimeksi tehnyt karjalanpiirakoita; silloin aidon karjalaismummon opastamana. Nyt mennään soitellen sotaan asenteella "how hard can it be?". Riisipuuro (punaisella maidolla) on jo valmis. Huomenna päräytetään ruistaikina pastakoneen läpi ja aletaan rypyttää.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Allit kiinteiksi

Viimeinkin ollaan siinä pisteessä, että kaupan vihannesosasto voidaan laittaa säppiin. Vielä juhannukseksi tankattiin kaupasta kurkkua ja tomaattia, kun en huomannut, että Iznik jo hedelmöi lehtiensä suojissa. Täytyy tänään tehdä kaupan kurkusta urakalla lisukkeita, jotta päästään nauttimaan omista kurkuista. Esikasvatetut salaatit ja kyssät tuottavat satoa. Tämän kauden kyssä, Delicacy white, on kyllä todella hyvän makuinen ja tekstuuriltaan mehevä. Kohta lautaselle pääsee myös kesäkurpitsa, joka tosin tekee omituisen pieniä hedelmiä. Lehtikaaltakin voi jo syödä. Sekä cavolo nero että kaunis Emerald ice ovat muhkean kokoiset, eikä niissä näy kaaliperhosen tai -koin toukkia.

Kirpat sitten löysivätkin tiensä kasvimaille, mutta onneksi ihastuivat kiinankaaliin ja jättivät muut kaalit rauhaan. Täytyy ruveta kasvattamaan niille kiinankaalta joka vuosi hämäyskasviksi.
Juuri kun menin ottamaan kuvaa, kasvihuoneesta räpiköi ulos pikkuvarpunen :-D
Satokausi on siis käynnissä, ja kohta pääsee aloittamaan säilömisrumban, vaikka viimevuotista satoa on vielä hyvin pakastimissa. Lämpimän talven jäljiltä on pakastimet sulattamatta, joten ei millään haluaisi niihin vielä uutta satoa laittaa, mutta karhunlaukkapeston kohdalla teimme poikkeuksen, kun karhunlaukan lehdet alkoivat jo kellastua. Ai että siitä tulee ihanaa pestoa cashew-pähkinöiden kanssa.

Vaikka kesäkuu on ollut ihanan lämmin, on kuivuus ollut melkoinen riesa. Kaikki itää todella laikukkaasti, eikä pinaatti suostunut itämään lainkaan. Retiisit ja korianteri innostuivat vain kukkimaan, eikä tuottamaan satoa. Parempi puolisko osti kasvimaille tehokkaan kastelulaitteen, mutta kurpitsat ja kesäkukkaset täytyy kastella käsin. Koko ajan saa olla täyttämässä ja kantamassa kastelukannuja, etenkin kun joku pöhkö kylvi kesäkukkaruukut niin täyteen kukkasia, että ne imaisevat veden sekunnissa. Jotta Kangasalan vesilaitos ei ihan miljoonavoittoja ala tahkoa, olen ottanut myös tavaksi tyhjentää koirien vesikupin, teenkeittoveden ja sous vide -veden jämät sadevesitynnyriin ja käyttää ne sieltä kukkien kasteluun.

Eilen pyörälenkillä Orivedellä kauhisteltiin rutikuivia, halkeilevia peltoja, joihin selvästi oli jotain kylvetty, mutta ei niissä mitään kasvanut. Väkisinkin tuli mieleen, mikä mahtaa olla tämän ja ensi vuoden ruokatilanne, kun sekä korona että kuivuus vaikuttavat viljelyyn - ensiksi mainittu jopa koko maapallolla. (Oli kiva tulla rankalta pyörälenkiltä kotiin, kun mummokoira oli kakannut matolle ja sitten kävellyt useaan otteeseen pökäleiden päältä ja kakkaisilla tassuilla tassutellut pitkin vastapestyjä mattoja >:-/ Raikastavan rosén sijaan käteen päätyi rätti.)
Kuvan bambi ei liity kakkakatastrofiin

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Sisäpiiritietoa

Instagramissa marmatin, kun ei Pirkanmaalta löydy yhtä hulppeaa yrtinostopaikkaa kuin Liedon kukka ja puutarha (on siellä upea kukkavalikoimakin). Taas tuli yksi syy fanittaa Liedon kukkaa ja puutarhaa: he ystävällisesti kertoivat, että Lempäälässä heidän asiakkaitaan ovat Nurmen puutarha (joka lienee Ojanperän puutarha), Taiminen ja Jokila. Täytyy viimeistään kesälomalla suunnata noille puutarhoille ihmettelemään. Ojanperällä on näköjään verkkokauppakin ja sieltä saisi kuolemattomuuden yrttiä ja ananassalviaa. Hmm... Ennustan mopon lähtevän käsistä.

Kasvimaalla alkaa olla jo vipinää, tosin lautaselle päätyy toistaiseksi vain salaattia, ruohosipulia, karhunlaukkaa ja yrttejä. Tuosta isosta lipstikkapuskasta voisi tehdä lounaaksi lipstikka-sinihomejuustokeittoa (sipulia, lipstikkaa, kasvislientä, kermaa, sinihomejuustoa).

Se, mikä tänä vuonna hämmästyttää kasvimaalla on kirppojen puute :-0 Normaalisti meillä on kirppoja järjettömät määrät, eikä rucolaa tai pak choita voi ajatellakaan kasvattavansa kasvimaalla, kun ne re'itetään jo sirkkalehtiasteella, eivätkä siitä enää kasva. Kerran yritin hämätä kirppoja istuttamalla lehtikaalta kesäkukkien joukkoon, mutta eivät ne siitä hämääntyneet lainkaan, vaan rei'ittivät kaalin niin, ettei siitä enää ruuaksi ollut.

Kaiholla muistelen yhtä kesää, jolloin meillä kasvoi suuret määrät pak choita, jota parempi puolisko wokkasi kesäkeittiössä - wokattu pak choi kun on parsan jälkeen suurinta herkkuani. Silloin ei kirpat olleet vielä löytäneet tietään meidän kasvimaille. Tänään silmät osuivat Tokmannilla pak choin siemenpussiin, joka lähti saman tien mukaan. Jospa viimeinkin saisi tuota ihanuutta kasvamaan taas.