Juuri tältä yritin välttyä

Koko puutarhaurani ajan olen syvästi inhonnut puutarhan laittamista talviteloille lokakuussa. Mikä sen ikävämpää kuin näpit jäässä pestä purkkeja ja potteja jääkylmällä vedellä ja tunkea kukka- ja valkosipuleita hytisyttävän kalseaan ja kosteaan multaan. Olenkin ottanut opikseni ja pyrkinyt ajoittamaan pesuhommat syyskuulle - sipulirumba kun on kuitenkin pakko tehdä vasta maan jäähdyttyä.

Vaan tänä vuonnahan se myrkyn lykkäsi ja piti syyskuun niin lämpöisenä, ettei parempi puolisko raaskinut poimia loppuja chilejä kasvihuoneesta ennen kuin vasta pari päivää sitten. Sen jälkeen sää muuttuikin kertaheitolla viileämmäksi, ja niinhän siinä kävi, että eilen pesin loput potit +3 -asteisella vedellä, ja tänään oli sama edessä kasvihuoneen kanssa. Onneksi on suht. aurinkoinen keli, joten kasvarissa tarkeni hinkuttaa tomaattien tahrimat seinät puhtaiksi.

Kun toukokuussa viimein saatiin uusi kasvihuone valmiiksi, laitoin kalusteet (= 3 hyllyä + mullipöytä) samoille paikoille kuin aiemmissakin kasvareissa, mutta totesin, että hyllykköjen kanssa turaaminen oli hankalaa, joten kasvarin tyhjennyttyä kokeilin asettaa hyllyköt pitkittäin kasvarin keskelle. Mutta ei sekään tuntunut toimivalta ratkaisulta, sillä se teki kulkemisen ja kastelemisen hankalaksi, joten testaan ensi vuonna sitä, että 2 hyllyä on kasvarin kauimmaisessa päädyssä ja yksi hylly keskellä lattiaa. Katsotaan, onko yrttien, esikasvatteiden ja pelargonien hoito siinä muodostelmassa helpompaa.

Eilen laitoin multiin Aleksandrat, Germidourit ja Ljubashat. Toivottavasti tuleva talvi on armollisempi valkosipuleille, ja saadaan kunnon sato sitten heinäkuussa. Vielä täytyy kahmia katetta kasvilavojen päälle ja tehdä syyskylvöt; sen jälkeen on keittiöpuutarha hoidettu tältä vuodelta. Paitsi että kaikki puutarhavälineet täytyy vielä huoltaa, jotta keväällä saa aloittaa kauden kiiltävin välinein - eikä pidä unohtaa hedelmäpuiden verkottamista. Naapurin kanojen ruokkima kettupopulaatio on tosin jälkiruuaksi syönyt meidän rusakotkin, mutta kaurispukki on alkanut morsiamensa kanssa käyskennellä lähipellolla.

Loput kukkasipulit saapuivat viimein loppuviikosta, mutta sateisen sään ja syyslomavieraiden vuoksi sipulit jäivät odottamaan. Kylmään maahan nekin joutuu siis istuttamaan, voi yäk. Täytyy muistaa keväällä olla asiasta kiitollinen - mikäli siis kukkaloistosta tulee niin hieno kuin pitäisi.

Siemenvaraston inventoin viime viikolla ja huomasin, että olin kahminut loppukesän alennusmyynneistä niin hyvän varaston (= sikapaljon siemeniä), ettei tilauksille ole tarvetta. Lehtikaalta olisin halunnut syyskylvöihin, mutta joka paikassa oli jäljellä vain sitä kähärälehtistä norsun nahkaa, joten lehtikaalin osalta jää nyt syyskylvöt tekemättä. Toivottavasti keväällä joku alkaa myydä Red russiania, joka nimestään huolimatta on se paras lajike edelleen.

Amarylliksistä se lähti

Tätä se tulee olemaan kevääseen asti: eukko kutoo sohvalla, ja naukseri nukkuu polvitaipeessa. Ei tule kylmä!

Kaupoissa on ollut joulutarjontaa jo syyskuun alusta lähtien, mutta eihän sitä syyskuun lämmössä osannut ajatella, että vuosi alkaa oikeasti kääntyä loppuaan kohden. Kukkatarhurit saivat ihmisen havahtumaan lähettämällä sähköpostillisen ihania amarylliksiä. Monena vuonna on tehnyt mieli kasvattaa amarylliksiä sipulista, kun sipulimuodossa on tarjolla vaikka mitä upeita lajikkeita, mutta niiden hinta on ollut sen verran kirpaiseva, etten ole raaskinut. Ja niin oli nytkin.

Mutta siinä kun istutuslapion kanssa kykin hirmuista määrää kukkasipuleita maahan (kerrankin muistin, että keväällä katselin aidan tyveä sillä silmällä, että siihen pitäisi syksyllä sipuleita istuttaa nyt, kun lauta-aita on vaihtunut valoa läpäiseväksi verkkoversioksi) ja huomasin sipulien loppuvan kesken, muistin, että Korpikangassiemenfrööllä oli kukkasipulit tarjouksessa. Ja kenties myös amarylliksiä tarjolla.

Mitään hirmuisen järisyttävää ei heillä ollut – itse kun olen ihastunut niihin kapeaterälehtisiin, hitusen räjähtäneiltä näyttäviin amarylliksiin – mutta pari versiota iski heti silmään, joten kliksuttelin ne ostoskoriin, samoin kuin kilokaupalla krookuksia, narsisseja ja helmililjoja. Toivottavasti saapuvat hyvän sään aikana postiin, ettei räntäsateessa tartte niitä maahan lykkiä.

New chef in town

Kauden viimeiset tomaatit uunin kautta pakkaseen

Vanhoina hyvinä aikoina Instagramista sai napsautettua pois päältä appiksen itsensä ehdottamat seurattavat ja keskityttyä vain niihin, joita itse valitsi katsella. Nykyään appis on pelkkää suttua, kun algoritmi tuuttaa näytille Trumpia ja kuolleita koiria (en halua nähdä kumpiakaan), eikä ns. omat ihmiset erotu kuvavirrasta. Miten voi olla niin tyhmä algoritmi, että jos akka seuraa neule- ja puutarhaihmisiä, niin sellaisia se ei kuitenkaan tarjoa näytille. Saisipa edes kliksautettua Amerikan pois päältä, sillä siitä valtakunnasta ei tule mitään meikäläistä kiinnostavaa, ja keskityttyä vain eurooppalaiseen sisältöön. Luulisi, että Euroopassa sentään on pilvin pimein neulojia ja puutarhureita.

Mutta yhden ilahdutuksen se yhtäkkiä hoksasi Trump-videoiden sekaan laittaa: Borough chefin! Brittinainen tekee todella houkuttavan näköisiä ruokia – lähinnä kasviksista, mikä kelpaa tällaiselle post-hormoni-ihmiselle, jolle ei enää liha luonnollisista syistä maistu. Viimeksi tuli silmien eteen porkkana-ohranjyväkeitto, josta päätettiin tehdä linssiversio. Porkkanat ja linssit keitettiin kanaliemessä, kun ei pakastimessa kasvislientä ollut, ja sekaan sotkuteltiin etnokaupan vihreää currya. Hirmuisen simppeli soppa, mutta koska Lidlistä sai tuoretta, kotimaista porkkanaa, oli raaka-aineet kohdillaan ja lopputuloksena huippumaukas päivällinen.

Lidl yllätti myös muulla kotimaisella tarjonnalla. Loppukesästä ostettiin sieltä tähkäkaupalla tuoretta kotimaista maissia ja viime viikonloppuna hamstrattiin palsternakkaa, purjoa, juuriselleriä, Suttisen ruusukaalia, napakkaa parsakaalia ja kukkakaalia. Siinähän onkin tämän viikon sapuskat jo tiedossa. Tänään vääntyy kukkakaali Jamien curryiseksi juustosopaksi ja huomenna raastetaan palsternakka mac'n'cheesen joukkoon. Roippeista tehdään sitten sitä puuttuvaa kasvislientä.

Kurjet ja kesäkukat

Pelargonipöytä ja päivälenkistä väsähtänyt mummo

Syyskuu ollut ihanan lämmin, joten ollaan vielä saatu leikkiä kesää. Kurjet kuitenkin lähtivät tiistaina. BirdLifen mukaan Kangasalla oli ollut melkoinen massamuutto, mutta tätä kautta eivät tällä kertaa muuttaneet. Pari auraa lensi yli, tosin kun kurkien äänen kuultuani katsahdin  taivaalle, huomasin merikotkan liitävän takapihan yllä. Tuli kiire ottamaan luku kahteen, sillä kotka pyöri pitkän aikaa paikoillaan. Liekö miettinyt itselleen naukseri- tai havannapaistia.

Koirien sijaan tiensä päähän tuli kesäkukat, joten rupesin tyhjentämään kukkaruukkuja. Iisopissa vielä pyöri yksinäinen mehiläinen, mutta korvaukseksi nostin syyssyrikän paremmalle paikalle. Se on alkamassa kukkia, joten ehkä mehiläinen saa siitä metensä.

Kasvihuonetta en ole vielä tyhjentänyt, mutta nyt alkaa olla sekin rumba edessä. Helteetön kesä sai aikaan sen, että paprikat ja chilit kypsyvät todella huonosti. Osan paprikoista heivasin jo kompostiin, ja loput seuraavat kohta perässä. Tomaatteja kypsyy yllättävän hyvin edelleen, mutta Pierre pihtaa punastumistaan. Piti oikein mennä nimilappua syynäämään, kun kasvi oli täynnä suuria tomaatteja, mutta ei vaan sitten millään kypsyneet. Saint Pierre hän oli, ja tsekkasin siemenpussin, jossa sanottiin, että Pierre on myöhäinen lajike. No on todellakin myöhäinen! Ei taida kannattaa ensi vuonna tuota enää kasvattaa.

Pelargonit ja laakeripuut pelastin jo sisätiloihin, samoin kuin lehtikaktuskokoelmani. Kokoelma kutistui huomattavasti, sillä toisin kuin kaikkien muiden lehtikaktukset, nämä peijakkaat eivät viihtyneetkään kasvihuoneessa. Osa nitistyi toukokuun uv-säteilyyn, osa mustutti lehtensä kesän kosteudessa, ja muutama nappasi itseensä ripsiäisiä. Vähänkö katkeraa katsoa muiden lehtikaktuksia, jotka ovat olleet kesän ulkosalla ja nyt kukkivat upeasti. Tosin nythän on hyvä syy piipahtaa viherkasviostoksilla - ruukkujakin on melkoinen määrä tyhjillään.

Muninta 2027

Munakoiso on ollut viherturaajalle vähän kahtiajakoinen kasvi: melkein joka vuonna olen sitä kasvattanut, vaikka menestys on kaikkea muuta kuin taattu, eikä se ruokalautasellakaan ole kummempia ihastuksia herättänyt. Viime vuosina on Cittari tarjonnut kotimaista munakoisoa keskellä talveakin, ja chef on sitä ostoskoriin heittänyt aina, kun on siihen törmännyt. 

Tänä kesänä ollaan tehty baba ganoushia sekä grillattu koisoja yrteillä silattuina, ja mahtavan maukkaitahan ne ovat olleet (kesäkurpitsastakin tulee hyvä baba ganoush, jahka sen malttaa hiljaisella tulella karamellisoida grillissä). Viimeisen sysäyksen munintainnostukselle antoi Merjan ihanat koisokuvat Instassa. Eli koiso-ostoksille kävi ihmisen tie.

Kovin oli siemenkauppojen tarjonta vähissä, kun halusin samaan tilaukseen tunkea mukaan suippokaalinkin, joten päädyin Seemnemaailmaan. Siellähän oli koiso poikineen. Valitsin vihreän, japanilaisen Ao daimarun, sillä sitä mainostettiin kermaiseksi ja voimakkaan makuiseksi, sekä violetti-valkoisen, intialaisen Kashmiri brinjalin, koska täytyyhän sitä intialaistakin koisoa päästä maistamaan. Lopuksi pelasin vielä varman päälle ja otin perusvioletin, italialaisen Violetta lungan.

Nyt olen siis valmis 3 kuukauden päästä alkavaan esikasvatuskauteen. Ja ne kolme kuukautta menevät nopeasti, sillä postissa on tulossa Jalovillan fantasialangat ja syksyllä ilmestyy Neulottu Kalevala III. 

Kaiken takana on komposti

Tämän kesän suosikkizinnia

Ei ole naismuistiin kesäkukat rehottaneet näin rehevinä. Zinniat kurkistelevat jo työhuoneesta sisään, ja terassin edessä kasvaa valtavan korkea ja tuuhea kukkapuska täynnä zinnioita, kosmoskukkaa, tuoksuhernettä, leijonankitoja ja aivan hervottoman suuri daalia. Pitkin pihaa leijuu ihana tuoksuherneen tuoksu ja tänä vuonna onkin tuoksuherneissä todella kauniinvärisiä lajikkeita: kirkkaanpunaista, pinkkiä, laventelinsinistä ja dramaattista violettia. Näitä täytyy muistaa ens vuonna kylvää kourakaupalla.

Terassin kukinta alkuvaiheessaan

Rehevän kasvun takana taitaa olla komposti. Keväällä katselin pihan jättisuuria ruukkuja ja mietin, miten monta multasäkkiä tarvitaan niiden täyttämiseen, kunnes hoksasin kipata jokaisen ruukun pohjalle kompostia suoraan kompostorista. Terassin ruukkuja on joka vuosi piinannut muurahaispopulaatio, joka on pöllyttänyt mullan hötöksi ja kutistanut kukat. Tänä vuonna tuntuivat murkut ottaneen nokkiinsa kompostista, sillä vain yhdessä ruukussa oli alkukaudesta asukkaita ja nekin häipyivät ahkeran kastelun myötä.

Daalia Great Hercules

Neilikka Pink kisses yllätti valtavalla ja pitkäkestoisella kukinnallaan. Yleensä se on jo alkukaudesta kuivahtanut (tuoksun takia sen joka vuosi ostan), mutta nyt isoon ruukkuun päästessään kukki useamman kuukauden – ja kukkisi vieläkin, mutta runsaat sateet saivat osan siitä jo ruskistumaan, joten korvasin sen syklaamilla. Samassa ruukussa kasvaa viime joulun lankaköynnös & tulilatva -asetelma, jonka ostin Pirilästä joulupöytää koristamaan. Kovin on pitkäaikainen seuralainen.

Etupihan zinniat

Aamuisin kurjet jo kovasti huutelevat kaukaisuudessa, mutta me nautitaan auringosta ja lämmöstä edelleen ja kiusataan sähköyhtiötä laittamalla ruoan kesäkeittiössä.

Kuistin verenpisarat

Kangasalan kääpiö

Tällainen siitä sitten tuli. Aika hieno oikeastaan: todella kirkkaanoranssit, tähtimäiset ja repaleiset kukat sekä piparkakkumaiset lehdet, joissa upea, tumma sävy. Äitinä hänellä on Apricot, mutta isästä ei ole hajua. Ehkä Bua, joka siinä lähistöllä viime kesänä majaili. Kukkavana on todella korkea, kuten äidillään, mutta muuten kasvutapa on maltillinen.

Sinänsä kyllä nappiristeymä, sillä rakastan tähtipelargoneja ja tuota kummallista tummaa sävyä pelargonien lehdissä.

Tänä vuonna olen napsinut pelargoneista kukkineet kukkavanat pois, mutta yhteen, nimettömään tähtipelargoniin olen ne jättänyt, sillä se kasvattaa innokkaasti uusia lehtiä kukkavanoihinsa. Täytyy toivoa, että se risteytyy lähistöllä olevien kavereittensa (nimetön kirjavalehtinen, nimetön pinkki ja Australian villipelargoni) kanssa, niin saa ensi vuonna jatkaa näitä jännittäviä kokeiluja.

Kovin helposti eivät pelargonit tunnu siemeniä näin taviksen pihassa tekevän. Ja meidän kesä on niin lyhyt, etteivät siemenet ehdi ulkosalla kypsyä - tämänkin pelargonin siemen kypsyi vasta lokakuussa. Mutta onhan tässä vielä aikaa odotella, että johonkin kukkaan ilmestyy haikaran nokka (pelargós on kreikkaa ja tarkoittaa kattohaikaraa, suom. huom.).

Seuraava haaste on saada Kangasalan kääpiö talvehtimaan. Viime talvesta selvisi vain 3 pelargonia, vaikka paria kymmentä kokeilin talvettaa. Kääpiötä pitää yrittää pitää kuin... niin, kuin kukkaa kämmenellä, koko talvi.