Monty Donin pakarat

 

Ikään ei oo kukaan sanonut, että pelargoneja voi kylvää siemenestä. Tai siis ehkä on sanonut, mutta olen pitänyt sitä sen verran rakettitieteenä, etten ole edes ajatellut kokeilla. Ja enhän mää mitään kukkia aiemmin sen kummemmin kylvänyt, ennen kuin vasta nyt post-estrogeenivaiheessa.

Eilen Touhupeukalo kehaisi Instassa, että pelargonien kylvö on ihan helppoa. Uskottava se sitten on. Pikainen googletus antoi ymmärtää, että monessa paikassa myydään Nelson gardenin pelargoneja (inhoan syvästi sanoja pelakuu tai pelakka, voi yäk), mutta mietin, että jos nyt tämmöistä eksoottista alkaa kokeilla, niin voisi sitten valkata vähän jännempää lajiketta. Sellaisia löytyi Hyötykasviyhdistykseltä. Siemenkaupat lajittelevat pelargonit huonekasvien alle. Itse miellän ne monivuotisiksi koristekasveiksi, joten meni hiukan aikaa, ennen kuin mistään mitään löysin. 

Googlettaessa tuli vastaan kiva blogikirjoitus pelargonien siemenkasvatuksesta: https://kylätienmolemminpuolin.fi/pelakuut-itamaan-itsekeratyt-siemenet/

Ja kun nyt tilaamaan ruvettiin, niin nappasin mukaan sinapin ja hetken mielijohteesta myös mimosan. Eikä siis ole aavistustakaan, mihin nämä kaikki mahtuu esikasvamaan. Toivon aurinkoista ja lämmintä maaliskuuta ja kasvimaiden sulamista huhtikuun alussa. Tai sitten vaihtoehtoisesti valoisaa, suuri-ikkunaista kotia veden ääreltä.

Ai ne Monty Donin pakarat? No, me oltiin Marketan kanssa pari yötä sitten hienossa puutarhassa, ja sattumoisin siellä oli Monty Don istuttamassa mehikasveja. Miten olikaan, että sattui herran puutarhapöksyt vähän valahtamaan (puutarhurin hymy on todistetusti leveämpi kuin rekkamiehen). Siveinä ihmisinä me ei Marketan kanssa alettu mitenkään pårnåilemaan, kunhan vain todettiin, että helekatin piukeet (ja jotenkin öljytyn oloiset) pakarat seitsemänkymppisellä. Ja sainpahan blogiin maailmankaikkeuden raflaavimman otsikon.

Viikon leikkeleet

Olen katsonut kaljuuntuvaa köynnösvehkaani sillä silmällä, että siitä varmaan täytyisi saksia yläosat maljakkoon juurtumaan ja heittää loput kompostiin. En tiedä juurtuuko vehka leikkeleistä, mutta ainahan kannattaa kokeilla. Siinä se nyt nököttää Ikean maljakossa ihmettelemässä.

Vilkuilin myös muita viherkasveja juurrutussilmällä ja totesin, että ainakin kultaköynnös Global greenistä voisi yhden hännän napata juurtumaan, ja uudesta lehtikaktuksestakin uskaltaisi lehdykän nipsaista, kun kasvi on niin tuuhea. Ohjeetkin sen juurruttamiseen löytyi: ensin pitää laittaa lehti makuulleen mullan päälle viikoksi ja suihkuttaa sitä joka toinen päivä. Sitten pitää nostaa lehti pystyyn ja upottaa yksi kolmasosa lehden tyvestä multaan. Ei kuulosta ylivoimaiselta. Pitää vain muistaa istuttaa matalaan astiaan, kun kuulemma syvässä ruukussa iskee mätä helpommin.

Gardener’s world vinkkasi Instassa, että rosmariinista voisi ottaa oksia juurtumaan. Sen voisi jopa donkata multaan ihan sellaisenaan. Pitääpä kokeilla, vaikka meidän rosmariinipuska onkin aivan valtava ja talvehtii toista talveaan olkkarin ikkunalla. Mutta kun se on noin elinvoimainen, niin kannattaahan siitä poikanen ottaa, josko se vaikka olisi perimältään yhtä sinnikäs. Toista noin jättikokoista kasvia ei meille talvehtimaan mahdu, mutta murehditaan sitä sitten myöhemmin, jos on tarvis.

Jotenkin ajattelin, ettei vielä tähän aikaan kannata laittaa mitään juurtumaan, mutta kyllähän tässä kovaa vauhtia mennään valoa kohti. Tänäänkin aurinko näyttäytyi ainakin minuutin ajan! Jos kasvi saa muutamassa viikossa juuret kasvatettua, niin sittenhän ollaan jo reilusti helmikuun puolella, mikä on hyvä aika laittaa kasvit multiin juurtumaan.

Nelson garden antoi vielä yhden saksimisvinkin: esikasvavat purjon taimet kannattaa parturoida noin puolivälistä, jotta niistä kasvaa tanakat :-0 Enpä ollut moisesta koskaan kuullutkaan ja siksi unohtanut purjot kasvimaan repertuaarista, koska niiden rairuohohuituloiden kasvattaminen on niin epätoivoista. Ehkä lisään nyt ostoslistalle vielä purjon siemenet. Ens viikonloppuna voisi vaikka ohimennen vilkaista Bauhausin siemenvalikoimaa.

Loppukaneettina päivän tuplat: aamupäivällä tontin päässä uiskenteli kaksi saukkoa! Toinen pieni ja toinen iso. Ison sukeltelua sain seurata parin minuutin ajan ja kuunnella, miten se puhisi joka sukelluksen jälkeen. Näin jopa sen etuhampaat, kun se puhisten ui kohti :-D Päivälenkillä lähti puiden latvasta kaksi pyytä, ja loppulenkistä havanna löysi räjähtäneen jäniksen (varmaankin ilves asialla, kun nähtiin jäljet muutama päivä sitten) ja hautasi kaksi jäniksenkäpälää hankeen.

Terapia -30%

 

Joskus syksyllä ehdotin siskolle eksoottista Lielahti-ekskursiota: käytäisiin Vekessä, Cittarissa ja Plantagenissa. Tokihan Tampereen ydinkeskustan asukki innostui moisesta mahdollisuudesta, ja kun tälle viikonlopulle ennustettiin lonkerokeliä, ja Plantagenissa oli viherkasvit -30% ja ruukut 3 2:n hinnalla, suunnattiin auton nokka kohti seikkailuja.

Olipa ihanaa astua Plantagenin lämpöön ja tuoksuun. Heti oven tuntumassa oli vastassa valtavan kokoisten viherkasvien muodostama viidakko ja toisessa suunnassa välkkyi seinällinen kauniita kukkaruukkuja.

Metrin verran ehdittiin kärryjen kanssa edetä, kun jo Luigin kanssa lastattiin mukaan 3 x 45 l kukkamultaa. Sitten huomattiin, että linnunruuat ovat myös -30%, joten kärryjen yläosa täyttyi siemenistä ja talipalloista. 

Ja olihan siellä myös muitakin siemeniä. En toki mitään tarvinnut, mutta pakkohan siemenhyllyt oli plärätä tarkkaan läpi. Salvia oli muistaakseni lopussa (ei ollut), ja vielä kerran ajattelin yrittää parsapavun kasvattamista - neljä kertaa olen yrittänyt, kahdesta eri siemensetistä, mutta ei se vaan koskaan idä. Tomaatinsiemeniä en ainakaan tarvinnut, mutta ilokseni huomasin, että Black russian oli saatavilla poliittisesti korrektimmalla nimellä Nooir de Crime, eli varmaankin suomeksi Krimin musta, joten sen kehtasi ostaa.

Hivelin myös vermikuliitti- ja perliittipusseja, jotka tosin olivat kamalan kalliita. Sitten totesin, että nyt ei köyhäillä ja heitin nekin ostoskärryyn, ja samalla huomasin pöydän kulmalla laakeria. Autotallissa on yksi kitukasvuinen laakeri yrittämässä talvehtimista, ja keittiön ikkunalla toinen, mutta kumpikin on niin huonossa hapessa, että varakasvi oli saatava. 

Laakerin vieressä oli pöydällinen anopinkieliä, ja tuo ekassa kuvassa oleva tahtoi tulla meille. Tokihan sille oli ruukku saatava, tai siis 3, kun kerran ne sai kahden hinnalla. Ihastuin tuohon alla olevaan vihreään ruukkuun, ja kun sitä sai myös punaisena, oli sekin otettava mukaan.

Kärryyn mahtui vielä peikonlehtiservettejä ja Huiskulan tulppaaneja, sekä Lepismium bolivianum, ensisilmärakkauteni. Jostain syystä lehtikaktukset ovat alkaneet lämmittää vanhan ihmisen sydäntä (tämmöisen ehdin jo hankkia), joten eihän tätäkään voinut kauppaan jättää. Kalliiksi tuli viherterapia kaikkinensa, mutta kyllä sille oli tarvettakin.

Tämä päivä onkin mennyt kodinhoitohuoneessa ruukkujen ja multapussien kanssa. Esikasvatteetkin siirtyivät jo toiseksi viimeisiin ruukkuihinsa ennen loppusijoituspaikkaansa kasvihuoneessa. Onneksi citysisko oli bongannut alesta Elizabeth Ardenin Eight hour creamin käsirasvan (ei täällä maalla tuommoisia hienouksia ole), joten vielä on toivoa pelastaa manikyyri pariksi kuukaudeksi.

Leikkaamattomat leikot

Luin tuossa uusinta Kotipuutarhaa ja Viherpihaa ja mietin, miten hankala puutarhalehtien on reagoida trendeihin, kun jutut tehdään edellisvuonna. Mutta leikkokukkabuumi jatkuu edelleen, ja kummassakin lehdessä oli aiheesta kiva juttu. 

Itse lienen aina jotakin kukkaa kasvattanut siemenestä, mutta viime vuosina enemmän, ja olen uskaltautunut kokeilemaan eri lajeja. Jotenkin olen luullut kukkien kasvattamisen olevan hankalaa, mutta eihän se ole - etenkin jos aloittaa ajoissa. Kosmoskukat eivät suorakylvöllä täällä koskaan ehtineet kukkaan, mutta esikasvatettuina kukkivat kyllä.

Kuulun kuitenkin siihen ihmislajiin, joka ei juurikaan raaski kukkia maljakkoon leikkoa. Joskus jonkin yksittäisen, sateen kaataman kukan olen maljakkoon napsaissut, mutta harvemmin kokonaista kimppua. Osasyynä on toki myös se, ettei meikäläiselle ole suotu visuaalista silmää. Tiedän kyllä kimpun kokoamisen periaatteen, mutta lopputulos ei välttämättä silmiä hivele. Mutta kauniita ne kukat on ulkonakin ja hyvässä lykyssä hyödyttävät pörriäisiä.

Isosilkkikukka taisi olla ensimmäinen peruskehäkukkaa jännempi lajike, jonka kanssa onnistuin. Zinnia taisi olla toinen. Toissa vuonna ihastuin kiinanasteriin, ja suurin yllättäjä on ollut leijonankita. Jotenkin en ole koskaan ollut oikein mitään mieltä leijonankidasta, mutta eihän se ole mikään hajuton ja mauton kukka, päinvastoin! Pinkit lajikkeet tuoksuvat hubbabubbalta, ja leijonankidan kukat ovat syötäviä, joten niitä voi ripotella salaattiin ja kakun päälle. Leijonankitojen sanotaan kukkivan ensimmäisiin pakkasiin asti, mutta meillä ne kukkivat myös toisiin ja kolmansiin. Vasta -5 asteen pakkanen nujersi lehtiä sen verran, että paiskasin muhkeiksi kasvaneet leijonapuskat kompostiin.

Viime vuonna myös kosmoskukka yllätti. Kylvin sen samaan ruukkuun isosilkkikukan kanssa, mutta kosmos varasti kaiken tilan ja kasvatti sellaiset juuret, etten omin voimin saanut niitä syksyllä riivittyä ruukusta irti, vaan siihen tarvittiin miestyövoimaa.

Nigellaa, toiselta nimeltään tarhaneitoa, kasvatan myös, samoin tietysti tuoksuhernettä. Tosin tuoksuherneen kohdalla on varmistettava, että se myös tuoksuu. Tuoksuton tuoksuherne on yhtä masentava kuin tuoksuton ruusu.

Yleensä laitan kukkaset esikasvuun huhtikuun alussa, kun kasvihuoneen oven on saanut kammettua auki. Peittelen kylvökset kuplamuovin alle ja toivon parasta. Leijonankita kasvaa kuitenkin sen verran hitaasti, että sen kylvän sisätiloissa, viimeksi muistaakseni jo helmikuussa. Herranen aika, kohtahan on se jo :-0

Luottotuote

 

Jouluna puhuttiin siskon kanssa, ettei meillä kummallakaan ole luottotuotteita, siis niitä, joita ihmiset hehkuttaa mediassa aina käyttävänsä: tukkatuotteita, kosmetiikkaa, brändejä. Kumpikin meistä tykkää kokeilla, ja vaikka hyvä löytyisikin, ei sitä kuitenkaan useaa kertaa peräkkäin hanki.

Ehdin vähän aikaa sitten nostalgisoida vanhan blogini parissa ja hymähtelin viherturaajan tuskastelua mauttomien kurpitsalajikkeiden kanssa. Niin sitä kuitenkin yhtäkkiä löytyi Potimarron ja viimeisimpänä ihastuksena Musquée de Provence. Vaikka muitakin on näiden ohella tullut kokeiltua, nämä kaksi tulivat jäädäkseen; luottokurpitsat.

Sen innoittamana rupesin miettimään onko kasvimaalla/-huoneessa muitakin luottotuotteita, ja onhan niitä. Kurkuista Iznik on varmaan sellainen, jota tulee aina kasvatettua. Hyvän maun lisäksi se on erittäin satoisa kurkku. Viime vuonna sain testattavaksi suippopaprikan Zazu, ja jos sitä tulevaisuudessa siementarjonnasta löytyy (ainakin näkyy olevan siemenkauppa.comissa; täytyy hamstrata), löytyy sitä myös meidän kasvihuoneesta. Jakaa samat fiitserit Iznikin kanssa: hyvä maku ja muhkea sato.

Tomaateissa luottolajike on iki-ihana Sungold, ja jos Black russiania vielä löytyy, ostan sitäkin, nimestä huolimatta. Tomaatti on kuitenkin niin moninainen kasvis, että siitä mielellään kokeilee uusia lajikkeita. Sen tosin olen oppinut, että mustahkoa väriä sisältävät ovat mauttomia, samoin kuin päärynän malliset, joten niitä on jo kokeiltu tarpeeksi.

Luottopensaspapu on Ferrari ja luottolehtikaalina sekä Emerald green että Red russian. Pre-brexit sai vielä ostettua Alan Titchmarshin nimikkokorianteria (ihmisellä voi siis olla sellainenkin), joka oli suurilehtinen ja voimakkaan makuinen. Salvioissa parasta on ihan perusversio. Muissa tuppaa olemaan kitkerä sivumaku. Kyssäkaaleista paras on Delikatess weisser.

Mutta välillä käy kuten luottochilin Cream fantasyn kanssa: sitä vaan ei enää löydy mistään ja on aloitettava uuden luottolajikkeen metsästys. Onneksi kanssapuutarhurit jakavat kokemuksiaan lajikkeista, niin ei tarvitse pelkästään arvailujen varassa olla.

Nyt on trendi 2023 kohdillaan

 

Yrttiguru Jekka McVicar iloitsi Instassa, kun the Royal horticultural society oli nimennyt yrtit yhdeksi ensi vuoden puutarhatrendeistä. Ja mikäs sen hurmaavampi trendi! Yrttejä on helppo kasvattaa, lajeja ja lajikkeita riittää, pörriäiset rakastavat yrttejä, ja omassa pihassa kasvaneissa yrteissä on huomattavasti enemmän makua kuin kaupan versioissa.

Hassusti joku Instassa kommentoi, että hän kyllä kasvattaa yrttejä, mutta ei osaa käyttää niitä. No, koristeenakin ne toki on nättejä, mutta mikä on sen helppokäyttöisempi raaka-aine kuin yrtit. Niitä voi silputa ihan mihin ruokaan vaan ilman sen isompaa vaaraa, että maut alkavat riidellä. Yrtit sopivat myös keskenään hyvin yhteen, minkä todistaa meidän kesäherkkumme halsterikala. Sen sisuksiin, sitruunaviipaleiden päälle, kasataan iso keko puutarhasta löytyviä yrttejä: rakuunaa, minttua, tilliä, sitruunaverbenaa (= sitruunalippia), basilikaa, timjamia, oliivi- ja curry-yrttiä, persiljaa, korianteria, lipstikkaa, salviaa, rosmariinia, kirveliä… Kyllä, rakastan kasvattaa yrttejä ja syödä niitä.

Viime kesän löytö oli Kurjen puutarhan luomuyrtit. Siellä Visa vinkui pariinkin otteeseen, sillä sieltä löytyi kaikkea ihanaa, kuten esimerkiksi kiinansipuli ja tulinen oregano, joka oli todellakin nimensä mukainen. Täytyykin merkata kalenteriin viikko 15, koska silloin aloittavat yrttien postittamisen. Oispa jo se!

Lunta, lunta, lunta

 

Ei kestänyt kauaa keksiä tämän vuoden Ifolor-kirjalle nimi. Alkuvuonna tehtyjä sivuja pläräillessä kuvissa näkyi vain suuria ja vieläkin suurempia lumikinoksia, jotka koristivat pihaa pitkälle toukokuuhun. Sama näky on pihalla taas näin loppuvuodesta. Etupihan kukkapenkin alppipaju on miltei jo peittynyt pihalta kolatun lumen alle. Ja kolatahan täytyy, kun perheen juniori kaipaa tilaa pallopeleilleen. Onneksi parempi puolisko keksi muutama vuosi sitten hankkia meille lumikengät. Niiden avulla ollaan saatu raivattua lähimetsään polkuja, sillä muuten koirat humpsahtaisivat kaulojaan myöten hankeen. Joskin joulun jälkeen käy aina niin, että naapurit keksii alkaa kuntoilla ja tunkevat meidän poluille, jolloin siellä ei voi taakseen vilkuilematta koirien kanssa kulkea >:-/ Kuntoiluintoilu tosin yleensä loppuu helmikuuhun mennessä…

Kamala vuosihan tämä on ollut. Järkyttävää joutua huomaamaan, että maailmassa on yhä hulluja, jotka haluaa tappaa ja tapattaa ja tuhota luontoa siinä sivussa, eikä kukaan voi asialle yhtään mitään. Luulin, että sivistyneessä maailmassa ei tarvita hävittäjiä, eikä puolustusliittoja, mutta eipä me sitten niin sivistyneessä maailmassa elettykään. Toistaiseksi sivistymättömyys näkyy omalla kohdalla siinä, että kaupan kassalla ei enää lähimaksulla makseta, ja sähkölasku pompsahtaa parin päivän päästä 3 sentistä 33 senttiin kilowattitunnilta. Hengissä kuitenkin pysyttäneen siitä huolimatta.

Mutta kun on suuret asiat kamalia, niin pitää ilo nyhtää niistä pienistä. Tänä vuonna on vastaan tullut ihania lankoja ja huonekasveja, lomia vietettiin kivoilla vuokramökeillä, joista yksi paljastui melkoiseksi helmeksi täydellisessä omassa rauhassaan. Kasvimaalta ja -huoneesta saatiin pakastimet täyteen, ja Haikalan puutarhalta sain himoitsemani jalopähkinät ja saarnivaahteran. Siskontyttö tutustutti tätinsä chailatteen – näin teenjuojana sitä on aina harmitellut, kun ei kahviloissa ole teenjuojille muuta juotavaa kuin huonoa teetä, mutta nyt osaan jo zoomailla kahvilan menua chailaten varalta. Siskontyttö tosin varoitti, että joissain kahviloissa chailatteen laitetaan kahvia, joten nyt osaan senkin varmistaa etukäteen.

Ihaninta ja parasta vuodessa oli se, että sisko muutti kesäkuun lopulla Tampereelle. Vieläkään ei lakkaa ihmetyttämästä se, että voidaan noin vain tavata ilman sen kummempaa eforttia. Siinä se vaan kävelee yhtäkkiä keskellä Tamperetta. Ihmeellistä.

Ens vuonna aion opetella matematiikkaa. Loppusyksystä oltiin peräkärryn kanssa liikenteessä ja pysähdyttiin Pirilässä. Siellä oli vielä parisenkymmentä purkillista puiden ja pensaiden taimia -80%. Minä vain katselin ja hypistelin, enkä yhtään ajatellut, että 4 euron taimesta -80% on sen verran vähän, että ihan hyvin olisi voinut kaikki lastata peräkärryyn ja istuttaa valeistutukseen kevääseen asti. Olisi ainakin kauriille (ja hirville! Niitäkin oli käynyt äskettäin pihassa) ruokaa.