Toivo kävi pilkahduksella

Haikeana katselin sivusta, kun paremman puoliskon firma tarjosi tiimille kolmen ruokalajin illallisen ja sen jälkeen illan Nokia-areenassa (jääkiekkomatsissa, tosin, mutta sentään juomineen, joten kyllä sitä seitinohuessa ois voinut vaikka jääkiekkoa katsoa). Meillä ei edes tiimipalavereja pidetä, kun se ei ole asiakkaalta laskutettavaa työtä. Bonuksetkin maksetaan vain esimiehille.

Mutta en sentään ihan kuivin suin paremman puoliskon areenakeikasta jäänyt. Pari päivää keikan jälkeen alkoi miehellä yskä ja kurkkukipu ja siitä päivän päästä minulla. Liekö iso K viimein meihinkin iskenyt, mutta kylläpä oltiin kipeitä kumpikin. Joka paikkaa särki hampaita ja ikeniä myöten, eikä mikään särkylääke auttanut. Keuhkot oli täynnä muurahaisia, ja vielä 1,5 viikon jälkeenkin ollaan puolikuntoisia, eikä kumpikaan jaksa edes imuriin tarttua.

Niinpä esikasvatuskausikin on hiipunut tyhjäkäynnille. Taimia pitäisi siirtää isompiin potteihin, mutta ei vaan jaksa. Kaalikasvit kylvin väkisin ja vein kasvihuoneeseen, mutta ei puhettakaan, että jaksaisi käydä niitä siellä katsomassa ja kastelemassa. Asiaa ei yhtään auta se, että töissä on ihan jumalaton haipakka, sillä kaikki vähäinenkin energia, mikä tästä kropasta irtoaa, menee siihen.

Talvi pitää Pirkanmaata vielä tiukasti otteessaan, eikä ole näköpiirissä, että maaliskuun viime metreillä voisi esikasvatteita viedä kasvihuoneeseen päivähoitoon. Aurinko ei ole tässäkään kuussa näyttäytynyt, joten kasvihuoneessa ei juurikaan ole ulkoilmaa lämpimämpi.

Yksi pieni toivonpilkahdus sentään elämässä on: työvoimapula näyttää olevan totta, sillä kypsässä 55 vuoden ja yhden päivän iässä tämä akka pääsi työhaastatteluun :-0 Paikka tosin olisi pääkaupunkiseudulla, eikä 6 tunnin työmatka sillai kauheasti houkuta, mutta olipa mukava juttutuokio fiksun ja asiantuntevan rekrytoijan kanssa :-) Aivan tunsi itsensä taas ihmiseksi. Samana päivänä huomasin, että meidän kylän kauppa haki myyjää ja lähistöllä oleva leikkipuisto ohjaajaa. Parempia duuneja nekin kuin tämä meikäläisen nykyinen.

Toivosta tosin enää näkyy vain perävalot, kun astianpesukone hyytyi lopullisesti tänä aamuna >:-/ Kyllä nyt pientä ihmistä taas rassataan.

Siks hämmästyimme säikähtäin

 

Kyllä mä nyt hoksasin, että se onkin tomatillo, eikä chili...

Esikasvatusloma eteni esikasvatusvaiheeseen (huomenna vessan maalausta), ja siirsin tänään tomaatit isompiin potteihin. Ronskisti donkkasin huonon näköiset taimet kompostiin, ja laskin, että 15 tainta riittää mainiosti. Kompostiin meni myös muutama ihan OK:n näköinen taimi, sillä edessä on vielä kirsikkatomaattien kylvö, ja niille pitää jättää tilaa kasvihuoneeseen.

Pengoin siemenlaatikoston kolmatta luukkua, mutta eteen tuli vain kaalikasveja ja järjetön määrä kukkien siemenpusseja (17 kpl!!!). Vähän jo sydäntä kylmäsi, notta mihinä mun kirsikkatomaatit on, mutta löytyihän ne sieltä laatikon pohjalta: 3 kpl (!!!). Olin ihan varma, että niitä on semmoiset 6-7, mutta siis vain 3! Sungoldia ei ollut lainkaan; vain Honeybee, Chocolate cherry ja ilmaissiemenenä saatu Dr Carolyn. Mitähän mä olen ajatellut viime syksynä siementilauksia tehdessäni! Yritin penkoa kompostiin heittämiäni taimia takaisin, mutta olivat jo sen verran nuupallaan, että annoin olla. No, tästä saan hyvän syyn lähteä Pirilän kevätriehaan viikonloppuna, kun eihän tuo määrä tomaatteja riitä yhtään mihinkään.

Kukkia sen sijaan riittää, voi hyvä ihme. Täytyy käydä varastosta penkomassa lisää esikasvatusalustoja, sillä opin kantapään kautta, miksi aina varoitetaan ostamasta rimpulamuovia puutarhaan: viime vuonna ostamani muka-hyvät esikasvatuskennostot menivätkin yhdessä sesongissa ihan silpuksi ja päätyivät muovinkierrätykseen. Ei pidä henkilön sellaisiin sortua.

Mutta että siis karsea määrä kukkia ja vähän vihanneksia tähän maailman aikaan, kun pitäisi kasvattaa entistä enemmän syötävää henkilökohtaiseksi huoltovarmuudeksi. Kyllä tämä keski-ikä yllättää puutarhurin! Mistä tulikin mieleen tämän päivän Aamulehti 50 vuotta sitten -palstalta oppimani termi: rouvakokoinen. Marimekon muotinäytöksessä oli ollut myös rouvakokoisia mannekiineja. Enää ei siis tarvitse puhua post-estrogeenisestä pullerosta, vaan voi olla salonkikelpoisemmin rouvakokoinen.

Ryöstöviljelyä

 

Aloitettiin perinteiseen tapaan loma vuokramökillä. Tai siis minä aloitin, kun ei paremmalla puoliskolla ole talvilomaa tänäkään vuonna. Kohteeksi valikoitui pieni mökki kaikin epämukavuuksin, joita en varaustäpinöissäni edes ollut huomannut. No, kerrankos sitä tiskaa jääkylmällä vedellä ja peseytyy saunassa ämpäristä loiskutellen. Mutta paikka oli kaunis, lähistöllä liiteli kotkapariskunta, ja mökistä löytyi mielenkiintoinen ruokakirja, Tara Junkerin ja Anna Sarmannon Syö hyvä mieli. Siinä oli niin erikoisen kuuloisia reseptejä, että täytyy ostaa kirja itsellekin.

Bonuksena mökin omistaja oli tuonut Ranskasta kuivattuja chilejä mökkiläisille mausteeksi. Me ei mökeillä yleensä kokata, vaan haetaan ruuat jostain valmiina (Nygrenin firsherman's pie oli järisyttävän hyvää, joskin myös järisyttävän suolaista), joten parempi puolisko harmitteli, kun ei päässyt testaamaan chilejä käytännössä. Ehdotin, että napataan siitä parit mukaan, maistetaan niitä kotona ja kokeillaan kylvää siemeniä. Niin tehtiin, ja edelleen polttelee peukalon kynnen alla, kun en älynnyt riipiä siemeniä hanskat kädessä. Ovat siis kamalan tulisia, mutta hauskahan näitä koeviljelyjä on tehdä. 

Tämä viikko on pyhitetty esikasvatuksen loppumaratonille, vaikka kaikkien näiden kokeilujen (Ranskan chilit, pelargonit, mimosat ja kuvassa näkyvä, sherrylasissa juurtuva kaupan minttu) jälkeen joka paikka on todellakin aivan täynnä kasveja. Mutta tomaatit pitää siirtää isompiin potteihin ja kirsikkatomaatit kylvää, ja Kukkatarhuritkin muistuttivat, että NYT pitää kylvää kaikki maailman kukkaset, joten eihän tässä auta enää viivytellä. Odotin, että olisin saanut tällä lomalla kylvää myös kaalit, retiisit, salaatit ja tuoksuherneet (ne kuulemma kestävät yllättävän hyvin pakkasta :-0 ) kasvihuoneeseen, mutta perhanan polaaripyörre hajosi, mikä tietää hyytävän kylmää ainakin parille seuraavalle viikolle (juu, tämänkin kevään piti olla ennätyslämmin...). Kasvarin ovi siis pysyy umpijäässä vielä jonkin aikaa.

Oodi Pirkkalan Cittarille

Mimosa. Ei liity aiheeseen.

Oi Cittari, Cittari, hyvän kaupan mittari. Sinne ihminen aina halaa, vaikkakin siellä rahaa palaa, mutta sieltä saa Nygrenin kalaa.

Kun Pirkkalan Cittariin perustettiin Birk-ravintolakeskittymä, ihmettelin, kuka hullu jossain Citymarketissa haluaa ruokaa syödä. Sittemmin olen tullut hulluksi. Ensin kokeilumielessä syötiin Via Tribunalin pizzaa ja todettiin, että onpas heittämällä Pirkanmaan toiseksi parasta pizzaa (Pälkäneen Sarandaa ei voita mikään). Sen jälkeen ollaan todettu, että jos Pirkkalaan asti lähtee kaupoille, niin samalla voi napata lounasta, kun kuitenkin reissussa menee pari tuntia ja tarjolla on sen verran hyvää ruokaa, että siitä viitsii maksaa.

Viimeksi otettiin nuudelisalaatit Jim Limin listalta (ollaan epäröity Jim Limin kanssa, kun niiden valmisruuat tuppaa olemaan kamalan makeita). Parempi puolisko kysyi tarjoilijalta, onko salaatti tulinen. Tarjoilija kysyi hienovaraisesti, olisiko tulinen OK, ja kun parempi puolisko myönsi, että olisi, sai hän kunnolla maustetun version ihan yllättäen ja pyytämättä, eikä se tulinen versio mennyt tarjoilijalta sekaisin kahden tulettoman kanssa. Kyseinen tarjoilija on paikan helmi. Hänellä on loistava asiakassilmä, ja viimeksi kuulinkin sivukorvalla, miten vanha mummeli kiitteli saamaansa palvelua – joka kyllä olikin erinomaista. Jos olisin tamperelainen ravintoloitsija, kaappaisin kyseisen tarjoilijan ravintolaani saman tien ja kunnon palkalla.

Suurimman yllätyksen viime kerralla toi kuitenkin Nygren, Tampereen kauppahallin kalakauppias, joka siirsi kakkoskalatiskinsä Prismasta Cittariin. Kalaa en siinä tilanteessa ehtinyt katsoa, joten tuoreudesta en tiedä, mutta tsekkasin Nygrenin valmisruuat. Kieltämättä olin vähän pettynyt: kuhapullia muusin kera, kalaragua orzo-pastan kera ja fisherman’s pieta. Eli siis tylsää. Mutta koska myyjäjamppa sanoi laittaneensa annokset jo puoleen hintaan, jotta varmasti käyvät kaupaksi sunnuntai-iltapäivänä, nappasin säälistä mukaan kuhapulla-annoksen, ja parempi puolisko otti kalaragun.

Vaan herraisä sentään, että oli käsittämättömän hyvää! Kuhapullat muuseineen olivat ihanan pehmoisia, suussasulavan maukkaita ja hyvistä raaka-aineista tehtyjä. Maut sopivat hyvin yhteen, eikä mikään jyrännyt pääraaka-ainetta eli kuhaa. Kalaragu oli taitavasti tehty: ihania mausteita ja yrttejä ja hyvää kalaa, ja pastakin oli käsittämättömästi säilynyt irtonaisena ja al dentenä. Todettiin, että jos tällaista ruokaa saisi joka päivä lounaaksi, niin ihminen olisi onnellinen.

Hyvän ruuan lisäksi onnellisuutta lisäsi Bauhausista löytynyt kanaria-anoppi ja vessamaali. Päätin, että on taas aika herättää alkuvuosien talvilomaperinne tässä talossa: tyttöjenvessan värinvaihto. Tällä kertaa appelsiininoranssista salvianvihreäksi.

Levyllinen kitoja

 

Chilit, tomatillot, munakoisot ja paprikat ovat jo parisen viikkoa sitten häätyneet keittiön ikkunalle esikasvamaan. Sen verran on kuitenkin ollut pilvistä, että osa on venähtänyt pitkiksi honteloiksi, joten edessä on latvominen. Tai ehkä puolesta välistä poikkaseminen, kun hontelo varsi tuskin tuuheutuvaa latvaa jaksaisi kannatella. Onneksi taimia on sen verran, että ei haittaa, jos joku yksilö operaatiosta harmistuu.

Ensimmäiset tomaatit sai jo siirtää isompiin potteihin. Yllättävän hyvin itivät, vaikka osa siemenistä oli vanhentuneita. Kylmäverisesti valitsin terhakkaimmat taimet ja suosin parhaimpia lajikkeita. Loput päätyivät kompostiin. Jospa tänä vuonna kasvihuoneesta ei tulisi mahdotonta viidakkoa.

Leijonankitojen kanssa kävi ”oho, hups”, ja väriseoksesta olikin tupsahtanut melkoinen määrä taimia varovaisuudesta huolimatta. Pikkulusikan kanssa kauhoin mullasta irti turppaita ja istutin isompiin potteihin. Hyvin tuntuivat selviävän siirrosta, vaikka osa päätyikin pötköttämään vaakatasoon mullan päälle. Yksivärisistä sain yksittäisiä taimia potitettua, joten ehkä ei olla kesällä ihan riemunkirjavia joka paikassa. Mutta hyvin kitaisia tullaan olemaan, sillä taimia on hurja määrä ja yksittäisestäkin taimesta kasvaa iso, etenkin kun siitä kesän mittaan napsii kukkineet varret pois.

Pelargoni iti 100%, joten nyt on 10 pientä tainta kovassa kasvussa. Kukkaan eivät varmaan kesällä ehdi – ehkä korkeintaan elokuussa – mutta olkoon sitten lehtikasvina. Ehkä niitä voisi kokeilla talvettaakin.

Ajattelin viedä terassilla talven viettäneet yrtit kasvihuoneeseen saamaan lämpöä ja aurinkoa, mutta eihän aurinkoa ole edelleenkään tiedossa; lumisadetta vain. Tosin tuskin yrtit ovat hengissäkään, joten eipä niiden kuskaamisesta haittaakaan olisi. Jotain täytyisi saada tehdä, kun tämä jatkuva sisällä istuminen alkaa jo puuduttaa.

Vielä pitäisi jaksaa muutama viikko odottaa, ennen kuin saa seuraavan setin kylvöjä tulille. Pimeä talvi vaan on vienyt akasta sen verran mehuja, ettei jaksaisi enää yhtään odottaa, vaan tekisi mieli kylvää joka paikka täyteen ja saada elämä vihreäksi. Viherkasveja kun ei voi tähän hätään ilokseen netistä tilata, sillä postilakko häämöttää edessä. Mun korallikaktukseni ja kanaria-anoppini ehtisivät paleltua jonkun hallin kulmalla ennen kuin kotiin pääsisivät.

Mädättäjä

 

Tai oikeammin sarjamädättäjä. Ensin alkoi viherkasvit ruskistua, kun jatkoin normaalilla kastelurutiinilla, vaikka aurinko ei näyttäytynytkään moneen kuukauteen. Sitten kuukahti 5 kuukautta vaalimani inkivääri liialliseen kasteluun. Samaan kohtaloon päätyivät rosmariinin pistokkaat. Mikä siinä onkin, että vaikka kuinka yrittää tökkiä multaa ja varmistua, ettei se ole liian märkä, tulee kuitenkin hukutettua kasvit liikakastelulla. Äskettäin keksin alkaa kuohkeuttaa kasvualustaa perliitillä, josko se estäisi liikakastelun, mutta sen kanssa on ihan mahdoton toimia sisätiloissa. Vaikka kuinka suojaa keuhkoparkansa kasvomaskilla, hiipii perliittipöly pienimmästäkin rakosesta hengityselimiin, minkä jälkeen henkilö yskii lopun päivää.

Mutta kun nyt viimein alkoi aurinko näyttäytyä edes silloin tällöin, luotan siihen, ettei mikään enää mätäne, joten otin uudet pistokkaat rosmariinista ja nipsaisin yhden lehden lehtikaktuksesta kasvivalon alle. Uusin Kotipuutarha-lehti armollisesti mainitsi useampaan otteeseen, ettei pistokkaista kasvattaminen noin vain aina onnistu, joten en odota näistä ihmeitä. Jos alkavat kasvaa, niin hyvä; jos eivät, niin ei harmita. Toivottavasti Kotipuutarha-lehti ei ala harmittaa, sillä ovat kuulemma uudistumassa: seuraava lehti on pääkirjoituksen mukaan ytimekkäämpi ja painetusta versiosta puuttuva tieto tulee olemaan saatavilla netistä ja sähköpostista. Minä olen sen verran vanhaa maatiaiskantaa, että luen lehden lehtenä, enkä halua lukea artikkeleita ATK:sta. Saas nähdä loppuuko tähän viimeinenkin puutarhalehtitilaus.

Kalenteri kertoi, että viime vuonna laitoin tavistomaatit esikasvuun 4.2. Tänä vuonna ajattelin sinnitellä kuun puoliväliin, mutta eihän siitä mitään tullut. Tavistomaatteja oli 10 eri lajiketta ja osasta niistä oli kymmeniä siemeniä jäljellä, vaikka parasta ennen -päiväys oli mennyt vuosia sitten. Taisin viime vuonna luvata itselleni, että saan hävittää viime vuosikymmenellä vanhentuneet siemenet, koska jo viime vuonna osa niistä iti surkeasti. Siispä hölväsin niitä esikasvuun reilulla kädellä, ja loput laitoin luontoon vapautettavien siementen joukkoon (en raaski kompostoida siemeniä, vaan vapautan ne toukokuussa kukkapenkkiin). Multiin meni Costoluto fiorentino, Costoluto di Parma, Irish liquor, Zapotec ananas, Fataliilta saatu ja yllättävän hyvä Vernissage pink, Moneymaker, Merjan lähettämä Mar azul, Herzfeuer, Il pantano romanesco ja Black russian.

Tällä vuosikymmenellä vanhentuneiden siementen osalta katson, miten hyvin itävät. Jos tulos näyttää huonolta, päätyvät nekin siemenet kukkapenkkiin, ja sitten päästän kukkaron valloilleen Merjan vinkkaamassa Tomatmamman verkkokaupassa. Åj då, että voi maailmassa olla tomaattilajikkeita, joista ei ole ikinä kuullutkaan!

Monty Donin pakarat

 

Ikään ei oo kukaan sanonut, että pelargoneja voi kylvää siemenestä. Tai siis ehkä on sanonut, mutta olen pitänyt sitä sen verran rakettitieteenä, etten ole edes ajatellut kokeilla. Ja enhän mää mitään kukkia aiemmin sen kummemmin kylvänyt, ennen kuin vasta nyt post-estrogeenivaiheessa.

Eilen Touhupeukalo kehaisi Instassa, että pelargonien kylvö on ihan helppoa. Uskottava se sitten on. Pikainen googletus antoi ymmärtää, että monessa paikassa myydään Nelson gardenin pelargoneja (inhoan syvästi sanoja pelakuu tai pelakka, voi yäk), mutta mietin, että jos nyt tämmöistä eksoottista alkaa kokeilla, niin voisi sitten valkata vähän jännempää lajiketta. Sellaisia löytyi Hyötykasviyhdistykseltä. Siemenkaupat lajittelevat pelargonit huonekasvien alle. Itse miellän ne monivuotisiksi koristekasveiksi, joten meni hiukan aikaa, ennen kuin mistään mitään löysin. 

Googlettaessa tuli vastaan kiva blogikirjoitus pelargonien siemenkasvatuksesta: https://kylätienmolemminpuolin.fi/pelakuut-itamaan-itsekeratyt-siemenet/

Ja kun nyt tilaamaan ruvettiin, niin nappasin mukaan sinapin ja hetken mielijohteesta myös mimosan. Eikä siis ole aavistustakaan, mihin nämä kaikki mahtuu esikasvamaan. Toivon aurinkoista ja lämmintä maaliskuuta ja kasvimaiden sulamista huhtikuun alussa. Tai sitten vaihtoehtoisesti valoisaa, suuri-ikkunaista kotia veden ääreltä.

Ai ne Monty Donin pakarat? No, me oltiin Marketan kanssa pari yötä sitten hienossa puutarhassa, ja sattumoisin siellä oli Monty Don istuttamassa mehikasveja. Miten olikaan, että sattui herran puutarhapöksyt vähän valahtamaan (puutarhurin hymy on todistetusti leveämpi kuin rekkamiehen). Siveinä ihmisinä me ei Marketan kanssa alettu mitenkään pårnåilemaan, kunhan vain todettiin, että helekatin piukeet (ja jotenkin öljytyn oloiset) pakarat seitsemänkymppisellä. Ja sainpahan blogiin maailmankaikkeuden raflaavimman otsikon.