Aamut ilman diagnoosia

Punkkimagneetti ja maaliskuun ilta

Ihmisellä on onni elää viisaiden naisten keskellä. Tässä taas vuoden verran ikäännyttyäni, sisko lausui lohduttavat sanat: jokainen aamu ilman diagnoosia on hieno asia. Tähän ikään asti on päästy terveinä ja suht. selväjärkisinä, mistä täytyy olla iloinen.

Selvää järkeä tosin koettelee jo maaliskuun alussa alkanut kevät. Silmä hakee jatkuvasti sipulikasvien piippoja, sammakonkutua ja perhosia, eikä millään pysty ymmärtämään, että ollaan vasta maaliskuussa, vaikka maisema on kuin huhtikuun loppumetreillä. Pitkää kevättä olen kaivannut jo vuosikausia - sitä, että kasvukausi pidentyisi tästä valoisammasta päästään, ja saataisiin nauttia pihapuuhista ja ulkoruokinnasta ja kasveista auringonpaisteessa, eikä syksyn sateissa.

Vaan eipä niitä pihapuuhia olla vielä juurikaan tehty, sillä routa pitää maan ja kasvimaat tiukasti jäässä, eikä olla edes uutta kasvihuonetta alettu kasaamaan, sillä tajuttiin, että se on kasattava loppusijoituspaikassaan, jota routa keikuttaa yhä hurjasti. Täytyy saada vanhan kasvihuoneen loppurippeet revittyä alas ja perustaa uusi lattia, ennen kuin voi alkaa uutta kasvaria kokoamaan paikoilleen. Menee siis reilusti huhtikuulle. Mutta ehtiihän tässä.

Keväästä on silti nautittu: pyörälenkkejä tehty, ekat Ooni-tuoreet pizzat syöty kesäkeittiössä, ja koirien kanssa huideltu pitkin metsiä, kun ei lunta eikä aluskasvillisuutta ole estämässä. Lintuja on käyty ihailemassa Sarkkilanjärvellä ja Nuorajärvellä (ekat kurjet nähtiin tänään!), ja omassa pihassakin ollaan päästy bongailemaan peippoja, punarintoja ja järripeippoja. Bongattu tosin on myös ekat punkit, jotka toistaiseksi ovat pikimustia ja siten helppo erottaa vitivalkoisen punkkimagneettimme turkista.

Armaat naapurimme ovat myös kevään myötä aktivoituneet ja rakentavat lauta-aitaa tonttinsa paraatipuolelle. Ehkä sen myötä paikalliset uskaltautuvat jälleen ulkoilemaan, sillä kaikki ovat joutuneet pelkäämään tulevatko naapurin aggressiiviset jättikoirat verkkoaidan yli. Ainoastaan me ja koululaiset ollaan naapurin tontin ohi kuljettu, kun vaihtoehtoja ei ole. Postin kylläkin haen kukonlaulun aikaan, sillä silloin kyseiset koirat eivät ole kymmenen sentin päässä naamasta rähisemässä. Ehkä lauta-aidan myötä saadaan myös olla omassa pihassa rauhassa ilman, että joka rasahduksesta alkaa järjetön haukkuminen ja raivoaminen. Tosin se taitaa olla turha toivo, sillä rajanaapurimme sanoi koirien aloittavan rähinän jopa silloin, kun hän sytyttää tupakan omalla pihallaan 70 metrin päässä...

Nyt kun kevät on näin ihanan aikainen, toivottavasti puutarhaliikkeet hoksaavat tuoda isot multasäkit ajoissa aurinkoon sulamaan. Voisi jo parit säkit napata auton perään ja alkaa tasoitella kasvilaatikoiden pintoja kylvökuntoon. Ehkä jopa muutaman kasvimaakylvön uskaltaisi tehdä. Ja orvokkejakin voisi jo ripotella etupihan kukkaruukkuihin. Kevät - on se vaan parasta :-)

Tuoreet hämähäkit

Aikamatkailu uuvuttaa ihmisen. Uuden asiakkaan luona elän uudelleen urani alkua 90-luvulla. Vaikka ovat iso, kansainvälinen korporaatio, on heillä käytössä 90-luvun työkalut 90-luvun versioineen, maustettuna ihan itse skriptaamillaan häksätyksillä. Kyllä siinä on 2020-luvun ihminen ihmeissään, kun yrittää omaksua ikivanhoja työtapoja kaikkine kommervenkkeineen. Eikä koko korporaatiossa ole kuin kaksi ihmistä, jotka osaavat systeemiä käyttää - eikä ohjeita ole kirjoitettu mihinkään, sillä mihinkäpä niitä tarvitsisi. Saa ihminen purra huultaan joka päivä, ettei ääneen sanoisi, mitä ajattelee.

Työpäivän jälkeen iskee kamala kuolemanväsymys, joten esikasvatteet ovat saaneet pärjätä pitkälti itsekseen, mutta nyt täytyisi saada lisäenergiaa, sillä kohtahan on the esikasvatuskuukausi: maaliskuu! 

Sää on viimein lämpenemässä ja tällä menolla lämpö sulattaa lumet kokonaan. Raksavastaavalle huomautinkin, että maaliskuussa pitäisi saada kaalit ja peruna esikasvuun kasvihuoneeseen, mutta kasvihuone on edelleen pahvilaatikoissa autokatoksessa. Toivottavasti päästään sitä kasaamaan piakkoin.

Kaikki esikasvatteet ovat hyvässä jamassa hoidon puutteesta huolimatta. Ainoastaan eukalyptukset kuukahtivat, mutta kokeilen seuraavaksi kylvää ne kasvihuoneeseen. Viime vuonna hämähäkkikukkien itäminen oli työn ja tuskan takana ja samoin kävi tänä vuonna, kunnes keksin kaupan siementen sijaan hölvätä multaan kesällä keräämiäni siemeniä. Nehän itivät kaikki (kuvassa)! Näköjään hämiksen siemenet vanhenevat nopeasti, joten täytyy ensi kesänäkin muistaa napsia siemenkotia sisälle kuivumaan.

Karmean pitkän ja ankaran pakkaskauden jälkeen on hankala alkaa kääntää aivojaan kohti kevättalvea, mutta Pirilän narsissit sieltä jo houkuttelevat seireenien tavoin, ja Lidlissä näkyi olevan kotimaisia jaloleinikkejä myynnissä. Kaipa sitä jo uskaltaisi heittää ne kaikkein paksuimmat toppahousut pesuun, trimmata koirien ylipitkät turkit ja ruveta suunnittelemaan mitä kaikkea onkaan työlistalla, jahka lumet sulaa. On tätä odotettukin :-)

Tammikuun esikasvatusstatus

Chilit ja paprikat ovat muuttaneet isompiin yksiöihin, joissa saavat majailla siihen asti, kunnes lumi on poissa ja uusi kasvihuone pystyssä. Leijonankidat siirsin isompiin potteihin, vaikkei toki vielä olisi tarvinnut, mutta tekevätpähän nyt tilaa ensi kuussa esikasvatusvuoroon tuleville tomaateille - ja se ensi kuuhan  on jo sunnuntaina! Pitääkin taas laittaa multa ostoslistalle.

Syksyllä hankin Seemnemaailmasta pinkkiä tähkälaventelia, sillä olen halunnut kokeilla laventelin kasvattamista siemenestä. Kaupoissa tuppaa nykyään olemaan pelkkää tupsulaventelia, joten sekin puolsi tähkien kasvattamista itse. Ensimmäisestä kylvöstä (sammalnappeihin) iti vain pari hassua siementä, joten tein uusintakylvön ja hölväsin lopun pussillisen siemeniä multaan. Nyt sieltä alkaa lupaavasti vihreää nousta, joten ehkä joku yksilö selviää kesään ja kukintaan asti.

Korpikankaalta tuli muutama viikko sitten siemenkuvasto, ja siitä tuli ympyröityä jokunen mielenkiintoinen kasvi, jotka sitten yllättäen päätyivät ostoskoriin. Päätin vielä kerran kokeilla eukalyptuksen kasvattamista, kun sen pitäisi muka olla niin helppoa, ja toistaiseksi ainakin 2 siementä on itänyt. Niiden itämisessä menee 2-3 viikkoa, joten toivottavasti vielä muutama taimi jaksaa maasta ponnistaa. 

Tammikuun kylvöihin ehti vielä kyytiin Korpikankaalta petunia Shake raspberry. Petuniakin on kuulemma helppo kasvatettava, tosin kylvöaikatauluksi oli pussiin merkitty maalis-huhtikuu. Minä haluan aikaisen kukinnan, joten ripsautin siemenet eukalyptuksen kaveriksi. Petunian siemenet olivat kätevästi muovituubissa, joten niiden kylväminen oli helppoa.

Viimein uskaltauduin kääntämään katseeni "talvehtineisiin" pelargoneihini. Osassa oli vielä jotain vihreää, mutta suurin osa oli kuivanutta, ruskeaa höttöä. Saa nähdä pelastuuko yksikään niistä vihreistäkään. Vielä en uskalla niitä alkaa leikellä, joten sinnitelköön maaliskuulle. Yhdestä terhakkaasta versiosta napsasin pari oksaa juurtumaan, kun ne olivat kasvaneet ylipitkiksi. Juurtuminen ei kuulemma ole mitenkään helppoa, mutta kokeilenpahan nyt aikani kuluksi.

Sunnuntaina on siis kylvövuorossa tomaatit, ja näköjään viime vuodelta jäi muutama hämähäkkikukan siemen. Laitetaan multiin nekin.

Helppo kurpitsalasagne

Ei löytynyt arkistosta kuvaa kurpitsasta, joten Tallipihan suklaaversiot kelvatkoon

Pakastimentyhjennysviikot jatkuvat, ja viime vuoden sato hupenee hyvää vauhtia. Varaston pakastimesta tuli vastaan useampi pussillinen paahdettua kurpitsasosetta, joten nappasin yhden pussin mukaan keittiöön ja aloin googlettaa, mitä siitä tehtäisiin.

Yleensä sotkutan kurpitsan mac & cheeseen tai teen kurpitsacurryn, mutta nyt muistin meillä olevan parikin pakettia lasagnelevyjä, joten ei kun etsimään reseptiä pumpkin lasagnelle. Mikä ihanuus ja helppous: amerikkalaiset reseptit pystyi nopeasti karsimaan pois hakutuloksista, kun he eivät osaa edes lasagnea kirjoittaa, vaan typottavat sen "lasagna". Loistavaa!

Joskus olen Nigellan ohjeella tehnyt kurpitsalasagnen. Siinä valko"kastike" tehtiin ricotasta ja vuohenjuustosta, mikä sopi kurpitsan kanssa erinomaisesti. Tällä kertaa löysin kertakaikkisen helpon reseptin, missä lasagneen tehtiin vain yksi kastike, eikä perinteisesti erillistä punaista ja valkoista.

Kuullotin pannulla sipulia ja kaadoin sen seuraksi kurpitsasoseen (n. 400 g True green hubbardia; hurjan maukas lajike). Mausteeksi laitoin inkivääriä, rutkasti muskottia ja hitusen kanelia. Jääkaapista löytyi palanen englantilaista cheddaria, jonka raastoin pannulle mukaan, ja kerma- ja maitopurkkien jämillä laimensin soseen enemmän kastikkeen tapaiseksi. Alkuperäinen resepti kehotti laittamaan mukaan salviaa, mutta sen puutteessa saksin kastikkeeseen ikkunalaudalla kasvanutta persiljaa. Lopuksi säädin suolan kohdilleen, ja sitten vain latomaan uunivuokaan kastiketta ja lasagnelevyjä. 200 C/ 40 min. ja hyvää tuli. Syötiin koko satsi kertaistumalta.

Kylmää hikeä kasvitarhassa

Miten minusta on tullut panikoiva mummo! Voihan nolous.

Schenkerin ystävällinen jamppa toi pihaan "kasvitarhan" (hänen nimityksensä uudelle kasvihuoneelle), joka matkasi Kangasalle peräti Virosta asti. Siinä 200 kg:n kuormaa autokatokseen turvaan kuskatessa silmiin osui paketissa ollut tarra, jossa komeili luku 12 m2. Samanlainen tarra oli toisessakin paketissa. Alkoi kylmä hiki hiipiä toppatakin alta: olivat kuskanneet meille väärän kokoisen kasvarin! Voihan...!

Parempi puolisko säilytti tyyneytensä ja kehotti laittamaan Akirolle viestiä asiasta. Laitoinkin kyselyä, että tulikohan lähetys nyt ihan oikein, kun en löytänyt pakettien joukosta lähetyslistaa, millä asian varmistaa. Ja malttamattomana, kun en yli vuorokauteen saanut vastausta, laitoin uuden viestin. Mutta sieltähän ystävällinen Hanna äsken vastasi, että lähetys on oikein, jos siitä löytyy luettelemansa tavarat. Löytyihän ne, huh! Ei auttanut kuin pahoitella turhasta panikoinnista.

No, jos saa itseä puolustella, on tässä hitusen pinna tiukalla, kun kuukauden olen jo odotellut töiden alkua, eikä vieläkään ole tietoa, milloin pääsen hommiin. Asiakas on kuulemma sähköpostiosoitteen saanut minulle kuukauden aikana hoidettua (hurraa!), mutta muita työkaluja ei. Ja tätä hommaa ei ihan sähköpostitse hoideta. Pienissä nyrkkipajoissa on niin paljon mukavampi tehdä töitä kuin suurissa korporaatioissa. Jos työntekijä tarvitsee läppärin, se käydään saman tien ostamassa, ja ohjelmistojen lisenssit saa verkosta. Ei tarvitse pyöritellä peukaloita odotellessaan, että lupapaperit pyörivät byrokratian rattaissa viikkotolkulla, ennen kuin realisoituvat isojen poikien pöydältä työntekijän nenän eteen. Mutta ei auta kuin odotella.

On risukasaan sen verran aurinko paistanut, että kokonaista 4 kpl laventeleita on itänyt! Hölväsin multaan kokonaisen pussillisen, kun ekassa satsissa ei elonmerkkejä näkynyt, mutta nyt näkyy neljä minipientä tainta. Kunhan vielä saisin eukalyptukset itämään (menee kuulemma 14-21 vrk), niin sittenhän olisi jo mukavasti täytettä uuteen kasvihuoneeseen. Jahka sen saa pystytettyä latvialaisen videon avulla.

Toinen jalka Pälkäneellä

Joskus muinoin jostain kumman syystä pyöräiltiin puolison kanssa naapurikuntaan Pälkäneelle. Käytiin Mallasvedessä ja Kostianvirrassa uimassa ja syömässä Pirkanmaan parhaassa pizzeriassa Sarandassa. Ihastuttiin vanhoihin taloihin ja niiden pihapiireihin, kaalikasveja ja sipulia notkuviin peltoihin sekä joka paikasta siintäviin vesistöihin. Siitä lähtien alettiinkin vitsailla kaikesta "sitten kun asutaan Pälkäneellä". Esimerkiksi kun näin Le Creuset'n ihanan kurpitsapadan, puoliso sanoi, että Pälkäneellä meillä sitten on sellainen. Ja kun auto piti viedä huoltoon, todettiin että sitten Pälkäneellä ei autoa tarvita.

Nykyinen asuinpaikka oli täydellinen lähityövuosiin: työpäivän jälkeen pääsi rauhaan ja hiljaisuuteen ja nopeasti hilpaistua koirien kanssa metsään. Koirien kanssa elämistä helpotti suuresti se, että viiden minuutin ajomatkan päähän tuli eläinlääkäriasema. Nyt alkaa metsät olla hakatut, ja taitaa se meikäläisen koirallinen elämä olla tiensä päässä. Pitää nimittäin ottaa realiteetit haltuun, vaikka niin tekisi mieli vielä ottaa yksi havanna tuohon pyörimään. Mummokoira porskuttaa varmaankin vielä vuoden, ja naukseri 2.0 reilut 10 vuotta, mutta jos vielä sen havannan ottaisin mummon jälkeen, kolkuttelisin jo kahdeksaakymppiä, kun siitä koirasta aika jättäisi. Mikäli siis kolkuttelisin, sillä meikäläisen suvussa ei pitkäikäisyydellä retosteta.

Nyt kun on 10 vuotta tehnyt enimmäkseen etätöitä, alkaa kaivata ympärilleen elämää. Kaupunkiin minua ei saa, eikä herranähköön mihinkään kerrostaloon, mutta pienen paikkakunnan "keskustaan" voisin muuttaa. Eli siis sinne Pälkäneelle. Kävelymatkan päässä olisi kahvila, jossa käydä lounaalla ja kirjastosta voisi hakea luettavaa. Kukkakauppakin olisi lähellä.

Ai mistä tiedän, että ne olisivat kävelymatkan päässä? No, kun minulla on jo talo tiedossa Pälkäneeltä! Ihan ekalla visiitillä pyöräiltiin talon (kuvassa) ohi, ja huomion kiinnitti villiintynyt puutarha, jonka lomasta pilkisti valkoinen talo. Puutarhan kunnosta päättelin, että talossa asuu vanhus, joka ei ole jaksanut pihaansa hoitaa vuosiin.

Seuraavalla visiitillä talon portista oli poistettu postilaatikko, mistä päättelin, että vanhus oli tullut tiensä päähän. Jossain vaiheessa talon edustalla näkyi pahvilaatikkoja ja muovipusseja, ja iloisesti ajattelin, että talo on saanut uudet asukkaat, mutta taisi vain olla, että taloa tyhjennettiin, sillä kovin se on näyttänyt autiolta sen jälkeen. En tiedä mikä siinä talossa viehättää - tai siis sijainnissa, koska itse taloa ei ylikasvaneen puutarhan takaa juurikaan näy. Jokin vain siinä puutarhassa vetää puoleensa sekä se, että tarvitsisi vain laskeutua polku alas, niin pääsisi aamu-uinnille Kostianvirtaan. Ja kyllähän tuo ilmakuva indikoi, että talossa olisi kuisti, jossa talvettaa pelargonit.

Minähän olisin jo ihan valmis ottamaan selville talon omistajan ja ryhtymään kaupantekoon - olen jo karttapaikasta tsekannut tontin numeron ja rajat - mutta paremmalla puoliskolla on vielä järki päässä. Talon kunnostahan ei ole mitään takeita - tuskin sitä on vuosikymmeniin rempattu mitenkään. Mutta silti kirpaisee, että MINUN taloani pidetään siellä tyhjillään. Tosin kirpaisee minua kaikki Pirkanmaan autiotalot. En voi ymmärtää, miksi perikunnat täällä pitävät taloja tyhjillään, kun ottajia varmasti olisi. Meidän kylälläkin on useita autiotaloja, osa vielä todella kauniita talovanhuksia, mutta siihen vain lahoavat paikoilleen. Perikunta joutuu niistä koko ajan kuluja maksamaan, mutta siltikään eivät myy. Eivät edes korona-aikaan, jolloin kysyntää taloille oli hurjasti. Outoa porukkaa.

Puolison kanssa päätettiin, että aletaan pikkuhiljaa tätä taloa remontoida myyntikuntoon. Tämä talohan oli melkein pakasta vedetty, kun tänne muutettiin, joten remontoitavaa ei ole paljoa. Ensi kesälle varaan ulkomaalauksen ja seuraavana vuonna uusitaan keittiö, kun se on parinkymmenen kokkausvuoden aikana rispaantunut huomattavasti. Seuraava omistaja saa sitten hoitaa loput. Mikäli tuolloin maailma on vielä pystyssä, aletaan ihan oikeasti siirtyä Pälkäneelle. Kurpitsapadan kanssa.

Melkein millilleen

Ei siinä kauan nokka ihmisellä tuhissut, kun oli kliksutellut ostoskoriin Akirolta hitusen omega strongia. En suinkaan ole hurahtanut öljykapseleihin, vaan tällä kertaa kyseessä oli 18-neliöinen tunnelikasvihuone Hanneksen runteleman tilalle.

Eilen käytiin mittailemassa vanhaa kasvihuonetta ja todettiin, että uusi on lähes saman korkuinen, mutta 50 cm leveämpi ja pidempi. Vanha kasvihuone on sopivasti ympäröity 30 cm x 30 cm betonilaatoilla, joten uuden kasvihuoneen lattiakin on melkein millilleen valmis. Toki täytyy hitusen tasoitella laattojen alusia, kun muurahaiset ovat niitä keikuttaneet, ja kasvarin ulkopuolella olevien laattojen välissä kasvaa iloisesti maahumalaa, joka täytyy kaivaa pois, mutta vähemmällä päästään kuin alun perin luultiin. Tai siis onhan se kasvarin kamala kasaaminen ja vanhan purkaminen vielä edessä, mutta eiköhän se muutamalla reippaalla hampaidenpurennalla onnistu.

Lunta on vuodenaikaan nähden yllättävän vähän, joten toivottavasti Akirolta laittavat kasvarin pian rahdin kyytiin, jotta päästään sitä heti kasaamaan, jahka lumi alkaa osoittaa sulamisen merkkejä. Tuo pieni hitukerros pakkaslunta sulaa ihan sekunnissa pois, kun keli menee plussalle. Ja viimeistään maaliskuussa pitäisi saada kaalikasvit ja eka peruna kasvihuoneeseen itämään.