Hunajakukkaviidakko

Keväällä hölväsin kasvimaalle hunajakukkaa, kun se kuulemma parantaa maata ja houkuttelee pölyttäjiä. No, pölyttäjiä ei ole näkynyt sen jälkeen kun alkukaudesta kiisteltiin yhden kimalaisen kanssa siitä, saako hän tunkea kesäkeittiön säilytyslaatikkoon pesimään. Yritys oli hänellä kova, mutta luovutti, kun hänet oli kahteen otteeseen laatikon uumenista pelastettu. Niin, ja havahduinhan mä tässä yksi päivä ihmeelliseen, kimeään vinkunaan kasvihuoneessa: kaksi kukkakärpästä siellä biletti basilikan kukissa. Eipä ollut sitäkään ääntä tänä kesänä aikaisemmin kuulunut.

Pölyttäjien sijaan hunajakukat houkuttelevat lehtokotiloita, joten note to self: älä ensi vuonna kylvä hunajakukkaa kasvimaalle.

Huomenna pitäisi kesän viimein alkaa Pirkanmaalla, joten ehkä me jonkinlaiseen satoon päästään. Toistaiseksi ollaan nautittu vasta kyssistä, jotka ovat kasvaneet muhkeiksi ja mehukkaiksi, sekä kurkuista, joiden maku on jatkuvien sateiden ja pilvisyyden latistama. Muutaman Annabellen olen kaivanut mullan uumenista, sillä löydettiin sille makupariksi Sillikonttorin erinomainen cevichesilakka.

Tilli ja korianteri jäivät vain haaveeksi, eikä olla edes salaatinlehtiä kasvimaalta saatu kuin pari kappaletta. Papua riivaa kylmyyden ja märkyyden aikaan saama ruoste, joten ne eivät ole kasvaneet sirkka-astetta pidemmälle.

Nyt siis äkkiä sitä paistetta ja hellettä, jotta saadaan tomaatit kypsiksi ja kasveihin makua. Uusi uimapukukin on vielä koeajamatta, kun ei nuo 14-asteiset vedet ihan hirveästi houkuta, etenkin kun ilman lämpötilakin on vain +16.

No nythän siihen mahtuisi vielä yksi

Kyllähän minä sinne Prismaan sitten menin ja hetken arvoin kirsikan ja kirsikkaluumun väliltä, mutta kun oli niin sievä Chokoladnaja saatavilla, kiikutin sen kassalle. Vuoden saldo tähän mennessä on siis yksi luumu, kaksi päärynää ja yksi kirsikka. 

Mutta eilen päivälenkiltä tultuamme huomasin, että vanha päärynäpuu, joka symmetrisesti asettui uuteen hedelmätarhaani, olikin räksähtänyt tuulessa lopullisesti. Se reppana oli jo yhdessä myräkässä menettänyt ison oksansa, samoin kuin sen vieressä ollut lajitoveri, joka ei oksan menetyksestä toipunut, vaan kuoli niille sijoilleen. Tämä Pepi sinnitteli hengissä, mutta kun sen katkennutta runkoa katselin, huomasin siinä melkoista lahovioitusta. Eipä se olisi kovin monta vuotta tuossa enää kasvanut ilman tuulenpuuskaakaan. 

Siistin päärynäreppanan jämät pois yläpihalta, ja nythän tuo kirsikka tönöttää tuossa ihan tyhmästi yksikseen. Varoitin jo parempaa puoliskoa, että ehkä vielä yhden kerran tarvii lähteä puukaupoille... Täytyisi vielä opetella leikkelemään hedelmäpuita, sillä vasta näin myöhemmällä iällä tajusin, että leikkaamisen taustalla on se, että hedelmät pysyvät poimintakorkeudella, eikä tarvi tikasautoa kutsua paikalle. Aiemmat Sinikat ja Urjalan taika ovat kasvaneet niin isoiksi ja korkeiksi, ettei niiden luumuja saa ihmisvoimin poimittua - oravavoimin kylläkin.

Nakertajista puheen ollen: joku on järsinyt mun kurkkujani! 5 ensimmäistä kurkkua meni parempiin suihin >:-/ Epäilin ensin hiirtä, mutta siihen olisivat koirat luultavasti reagoineet. Sateiden jälkeen on kasvihuoneessa aina hirveä kotiloinvaasio. En tiedä mistä ihmeestä sinne sisälle möngertävät, mutta pari kourallista niitä saa sateen jälkeen napsia plekseiltä ja kasveilta. Oiskohan mun kurkkuni päätyneet kotilojen eväiksi.

Tätä Iznikiä oli sen verran vähän nakerrettu, että se päätyy ihmisravinnoksi

 

Täh, siis Prismasta?

 

Nyt on ihminen ihmeissään. Ostin Viherpeukaloilta hedelmäpuiden lisäksi myös marjasinikuusamia 2 kpl, ja paketista paljastui kaksi räähkähköä tainta. Ajattelin niiden kuitenkin lähtevän kasvuun, joten istutin ne muina naisina. Kunnes yksi päivä näin toisen koiran haistelevan kuusamaa ihmeissään ja huomasin, että taimi oli henkihieverissä: oksat löpsöttivät ja lehdet alkoivat ruskistua. Eikä tuo toinen taimikaan (kuvassa rengastettu) hehkeältä näyttänyt, joskin sen rusketus oli eri sävyinen.

Hetken mietin vaihdanko paikkaan kokonaan jotain muuta marjapensasta, kuten viher- tai vaaleanpunaherukkaa. Päätin kuitenkin vielä kokeilla marjasinikuusaman kanssa. 

Google kauniiseen käteen ja etsimään, mistä niitä saa. Pirkanmaahan on tunnetusti taimitarhaköyhä vyöhyke, mikä hyvin tuli ilmi Kotipuutarha-lehden puutarhanähtävyyskartasta: siinä missä Turun seutu oli mustanaan karttamerkkejä, Pirkanmaalla merkkejä oli vain 2: Hatanpään ja Frickin arboretumit, eikä ainuttakaan nähtäväksi kelpaavaa taimitarhaa.

Mutta siis Prisma. Ja jopa Kangasalan pikkuinen Prisma. Siellä niitä marjasinikuusamia oli, vieläpä kotimaisia ja alle 13 €/kpl. Minähän sinne säntäsin ja sain mahtavan muhkeat taimet (1 kpl kuvassa vasemmalla), joissa marjojakin valmiina. Siinä kiireessäni en sen enempää ympärilleni katsonut, mutta kotona googlasin Prisman puuvartisten valikoiman, sillä vielä yhdelle hedelmäpuulle olisi tilaa. Herramunvereni, mitä niiden verkkokaupassa onkaan: kirsikkaluumua, makeakirsikkaa, pihlajia - eikä niitä tavanomaisia, vaan lajikkeita, joista en ollut kuullutkaan, ja osa jopa Kangasalla tarjolla. Aistin, että sinne suuntautuu kulku pikapuoliin.

Salaa toivon, että paikallinen taimitarha uudistuisi tarjoamaan jotain muuta kuin tuijia, pelargoneja (lajiketta "punainen", huoh), begonioita... Näitä kun saa Rustasta ja Tokmannilta eurolla 5. Toki taimitarhalta saa paljon muhkeammat ja hyväkuntoisemmat taimet, mutta kuka nyt oikeasti haluaa panostaa perus tuijaan tai pelargoniin, kun tällä vyöhykkeellä kuitenkin kasvaisi kaikkea paljon kauniimpaa ja jännempää. Mutta lienee turha toivo, joten jatketaan verkkokaupoista ostamista, vaikka se ei aina tuotakaan hyvää tulosta.

Bitte auf Deutsch

Joku haukottelee, kun emäntä lukee Japanische Sicheltannesta

Paremmalle puoliskolle iski äkkilähtö Wieniin, ja mietittiin mitä sieltä kannattaisi kotimaahan tuoda. No eipä paljon mitään, kun edelleen on lentokoneissa tiukka nesterajoitus, ja hammastahnan, naamarasvan ja deodorantin lisäksi nesteiksi lasketaan myös säilykkeet. Ja minä kun ehdotin, että kävisi siellä ruokakaupassa ja toisi kaikkea jännää vaikka säilykkeiden muodossa.

Paluupäivänä sentään keksin, että rouvalle voisi katsoa lentokentältä paikallisia puutarhalehtiä ("mikä tahansa, missä lukee Garten") ja niitä sainkin aamuyöstä sänkyyn 3 kpl. Olipa kiehtova kokemus lukea niitä verrattuna brittilehtiin - oli meinaan sen verran erilaisia kasveja jutuissa. Jopa kasvien latinankieliset nimet olivat ihan uppo-outoja. Toki tiesin, että mannerilmasto on erilainen, mutta en osannut odottaa, että ihan noin erilainen.

Sekin yllätti, että vielä 40 vuoden jälkeen pysyy suurin piirtein kärryillä saksaa lukiessaan. Kiitos hyvän opettajan, sanasto oli edelleen hyvin hallussa, toisin kuin ruotsissa, josta mieleen muistuu kielioppi, mutta ei sanat. Hitusen hankaloittaa puhumista :-D

Sitä mannerilmastoa kaivattaisiin nyt tännekin, sillä sohvaan on kulunut jo melkoinen kuoppa, ja lankavarasto tyhjenee pikkuhiljaa. Romanttisesti sitä ajatteli pyöräilevänsä kesällä Kangasalle lounaalle ja lähilampeen aamu-uinnille, mutta vettä sataa solkenaan ja uimavesi on edelleen niin kylmää, että säärikarvat menee hileeseen.

Kausi 2, jaksot 1 ja 2

Siskontyttöjen kanssa ihmeteltiin, kun ulkoa alkoi kuulua kummallista haukkumista. Paikannettiin ääni vastapäiselle pellolle, missä kettuemo huolestuneena katseli naapurin pihaan, loikki, haukkui ja kiljahteli - oletettavasti pentujensa perään. Yöllä samainen haukkuminen alkoi kuulua meidän takapihalta, ja nuoremman koiran eleistä päätellen ketunpojat olivat meidän etupihalla. Täytyy siis visusti pitää koirien leluista ja tarvikkeista huolta, sillä viime kesänä ketunpojat varastivat sekä pallon (palauttivat sen toki) että hihnan (löytyi säpäleinä autokatoksen takaa).

Valitettavasti toinenkin kettuepisodi toistui, sillä aamulenkillä naapurin tontin rajalta löytyi kuollut kissa, josta oli jo palasia napsittu, ja ympärillä leijui tymäkkä ketun haju. Viime kesänähän lähti meidän pihalta jonkun kissa tuonilmaisiin ketunpojan toimesta. Kunpa ihmiset pitäisivät lemmikeistään huolta. 

Myös luumupuusaaga sai toisen jaksonsa, sillä Viherpeukaloilta tilattu Delikatnaja sanoi sopimuksensa irti - enkä ihmettele. Paketista nimttäin paljastui n. 120 cm korkea keppi, jossa oli muutama silmu varressa. Eihän se kylmässä keväässä jaksanut lehtiä tehdä, vaan silmut lakastuivat yksi toisensa jälkeen. Googlasin, että Pirilästä löytyisi Delikatnajaa sekä kirsikkaluumua, joten kun kumpikin koira kieltäytyi emännän ideasta lähteä juhannuspäivän kaatosateessa etsimään kanttarelleja (kahdella t:llä), päätettiin sen sijaan lähteä puukaupoille. Vaan Piriläpä kumisi tyhjyyttään luumujen osalta. Saatavilla oli vain kahta keltaluumua: Siivosen keltaluumu ja Eurazia. Tyhjin käsin en aikonut kotiin lähteä, joten nappasin mukaani Eurazian.

Muitakin puita, paitsi omenapuita, oli Pirilässä yllättävän vähän. Varmaan muutkin olivat bonganneet niiden 9,95 €:n puukokoelman. Pensaita sen sijaan oli vaikka mitä jännää, tosin kaatosateessa hytistessä en niitä kovin tarkalla silmällä katsonut. Nauhahuopapajun (kuvassa etualalla) kohdalla oli pakko pysähtyä, sillä se oli todella näyttävä, eikä maksanutkaan kuin 7,60 €. Just olin lukenut saksalaisesta puutarhalehdestä artikkelin kapealehtisistä kasveista ja nyt sain sellaisen pihaan. En tosin tiedä mihin sen tällään, mutta kaipa se jostain paikkansa löytää.

Valaistuneet

Vaikka näitä Suomen kesiä on jo 57 vuotta katsellut, aina alkukesä yllättää räjähtävällä kasvuvoimallaan ja rehevyydellään. Kuvassahan on siis meidän 55-metrinen aroniapensaikko, joka aikanaan istutettiin estämään yläpihaa valumasta alapihalle, ja jonka heti ensimmäisenä talvena myyrät parturoivat parisenttisiksi tapeiksi.

14 vuotta sitten rakennettiin alapihaan kesäkeittiölle katos ja terassi, mutta aronia keksi kasvaa niin muhkeaksi, että saatiin syödä grillimässyt varjossa ja hyttysten armoilla. Sittemmin ollaan aroniaa saksittu tarpeen tullen, ja tänä keväänä parturoitiin se melko alas, jotta aurinko ylettyy paistamaan kesäkeittiöön. Vuohenputki näki tilaisuutensa tulleen ja on vallannut koko aroniarinteen, kun viimeinkin sai valoa. Aronioita saa sen seasta etsimällä etsiä. Ajattelin ensin olla trimmeröimättä vuohenputkea alas, mutta jostain kaukaa on sen sekaan putkahtanut arkkiviholliseni jättipalsamin taimia, joten parempi saksia vuohenputket, jotta näkee mahdolliset jättipalsamit ennen kuin ne alkavat kukkia.

Valosta on innostunut myös kaikki mahdollinen kasvusto, jota terijoensalava on vuosikausia varjostanut. Salava kasvaa aivan väärässä paikassa, mutta eipä sitä tuosta enää mihinkään siirräkään ja tuopahan näkösuojaa naapuriin. Keväällä sahattiin oksat tapeiksi, kun puu oli jo kovin ränsistynyt. Puun alla alkoi salamannopeasti kasvaa nokkoset, vuohenputket, herukat, vadelmat, ahomansikat. Alue on ajettu ruohonleikkurilla, trimmattu trimmerillä ja nyhdetty käsin, mutta kasvuvoima on aivan valtava.

Muistan, että joskus aikoinaan, kun salava kasvoi toisella puolen pihaa, istutin tuohon vadelmaa (näköjään keltavadelmaa, kun joskus salavan alle putkahti keltaisia marjoja), ja jonakin vuonna anoppi toi karhunvatukkaa, jonka sysäsin samaan kohtaan, mutta luovuin vadelmista, kun ne tekivät niin paljon juurivesoja. Juuret ovat kuitenkin säilyneet elossa, sillä nyt ne valtaavat alaa hirvittävällä vauhdilla. Toivottavasti kyseessä on keltavadelma, sillä se karhunvatukka oli pahan makuista. Silmällä täytyy myös pitää elämänlankaa, joka samaisen karhunvatukan kanssa tuohon kohti asettui. Sen saa nyt ainakin paremmin kitkettyä, kun ei vähään aikaan tarvitse väistellä salavan oksia.

Kasvihuonekierros

No mitäs kasvihuoneeseen kuuluu? Yllättävän hyvää, kiitos kysymästä. Huoneen keskelle jäi kolme roskista odottamaan kurpitsojen itämistä, mutta vain yksi enää iti, joten nappasin siniseen koriin jemmaamistani tomaatintaimista 2 kpl tyhjäksi jääneisiin roskiksiin. Tällä kertaa en hennonut heittää loppuja tomaattejani kompostiin, vaan vapautin ne luontoon, eli kukkapenkkien ja kasvimaiden tyhjiin kohtiin.

Nyt on kasvihuoneessa enää ne kasvit, mitkä siellä tulee olemaan syksyyn asti, joskin hitusen epäröin pelargonieni kohdalla. Toistaiseksi Hollannin-tulokkaat ovat vielä kasvihuoneessa, mutta jos alkavat kärsiä kuumuudesta, heitän ne ulos kukkatikkaille.

Yrttejä on kasvihuoneessa vain kourallinen, sillä suurin osa niistä pärjää paremmin ulkoilmassa. Sitruunaverbena kaivannee jo suurempaan ruukkuun, ja kaupan basilikoista istuttamani versiot alkavat vedellä viimeisiään. Oliiviyrtti kukoistaa hienosti, samoin talvikynteli, jonka hetken mielijohteesta nappasin taimikaupasta mukaan. Maku siinä on outo ja polttava, mutta kyllä se halsterikalan sisään ja lihojen rubbaamiseen menee hyvin. Sitruunatimjaminkin jouduin ostamaan, sillä edellinen talvehti, mutta kupsahti keväämmällä. Tavallinen timjami sen sijaan pärjäsi hienosti talven yli, mutta kylvin sitä varuilta ruukkuun, koska ilmankaan ei pärjää.

Tomaatit kiittivät siitä, että pääsivät normaalia aikaisemmin kasvihuoneeseen, ja alkavat hipoa jo kasvihuoneen kattoa. Toukokuun lopulla näkyi ensimmäiset raakileet, joita toivottavasti malttavat kasvattaa kunnolla. Kauhukuvana on viime vuosi, jolloin tomaatit jäivät käsittämättömän pieniksi ja maultaan hapokkaiksi. Varmuuden vuoksi hommasin muutaman kilon tomaattilannoitetta, jos se korjaisi tilannetta.

Paprikoiden ja chilien kanssa taistelin koko esikasvatusajan ja lopulta tilasin taimet netistä. Zazu näyttää ainoana omakasvatteena pärjäävän hyvin ja on tehnyt jo ensimmäisen paprikan odottamaan kypsymistä. Muhkea sato olisi erittäin tervetullut, sillä pakastettua paprikasilppua tulee talven mittaan käytettyä keitoissa ja padoissa, eikä se ole niin mautonta kuin kaupan pakastepaprika.

Kurkkujen kanssa on myös tullut taisteltua. Kylmän kevään aikana eivät suotuneet kunnolla itämään, joten jouduin ostamaan uusia siemeniä ja tekemään uusintakylvöjä. Mutta kun sää viimein lämpeni, alkoivat ne itämättömätkin itää, joten 8 kurkuntaimen sijaan meillä onkin niitä nyt 17... Tarvii varmaan laittaa ämpäri portin pieleen ja tarjota ilmaisia kurkkuja naapureille.