Sortit, kertut ja kultit

Tarina alkaa Kalevankankaan hautausmaalta. Viime kesänä silmiin osui jättimäinen köynnöshortensia, joka kukki valtavan suurin kukin pitkin hautausmaan aitamuuria. Tajusin, että takapihan pergolaan istuttamani köynnöshortensia on paikkaansa aivan liian iso, ja rupesin miettimään plan B:tä. 

Ensimmäinen osa plan B:tä oli kiinanlaikkuköynnöksen alasleikkaus, sillä se jo yksinään köynnösteli pergolan melkein umpeen. Syksyllä saksin köynnöksen maata myöten ja ihme kyllä se alkoi keväällä kasvaa uudestaan, vaikka mielessäni heitin sille heipat. Toinen osa oli keksiä, minkä köynnöksen istuttaisin pergolan toiselle puolelle, mistä keväällä lapioin köynnöshortensian pois (hortensia oli tarttunut niin tiukasti puutarha-aitaan, että vei mukanaan palan aitaa...). Viime kesänä Tampereen puutarhaseuran taimipäivillä näin palsamiköynnöksen, mutta harmikseni ostohousut olivat unohtuneet kotiin - sehän olisi sopinut pergolaan ihanasti ja tuonut mukanaan syötävät marjat.

Siispä Google kauniiseen käteen ja etsimään, josko palsamiköynnöstä jostain saisi. Sai, mutta karmaisevaan hintaan. Flörissä se lopulta oli suht. inhimilliseen hintaan, joten kliksuttelin sen ostoskoriin ja liitin kylkeen tarhavarjohiippaa ja sormivaleangervoa, aikomuksenani kunnostaa etupihan kukkapenkki paraatikuntoon.

No, pian huomasin, että kukkapenkkiä ei naisvoimin kunnosteta, vaan siihen tarvittaisiin kaivinkone, joten perennojen siirtämisen sijaan suunnittelin peittäväni alueen puulla ja pensailla. Parempi puolisko oli tällä välin ostanut uuden grillin, joten houkuttelin hänet grillaustarvikeostoksille sopivasti siihen Pirilän nurkille.

Paljon oli Pirilässä ihania puita tarjolla, mutta ei tälle vyöhykkeelle, joten vanhana vaahterafanina nappasin mukaan hopeavaahteran. Sen kylkeen etsin rusokuusamaa, koska se kasvaisi isoksi ja peittäisi näkymän naapurin laumanvartijoihin, ja lisäksi se kukkisi ihanin, pinkein kukin. Rusokuusamaa löytyikin, mutta kamalan huonokuntoisina ja kalliina, joten suunnitelma meni uusiksi. Päädyin rusovuohenkuusamaan, joka tosin ei kovin korkeaksi kasva, mutta lehdet olivat kauniit ja pensas tuuhea. Korkeutta tuomaan otin sievän keltaoksakanukan.

Tällä kertaa ostohousut olivat sen verran leveät, että törsäsin vielä syyssyrikkään, kun sellaisesta olen pitkään haaveillut, joskin se vaatii talvetuksen jossakin. Ja tokihan mukaan lähti parit erikoispelargonit ja ruukullinen tähkälaventelia. Tiedän siis, mitä teen tänä juhannuksena.

Tontista on metsittymisen myötä tullut varsinainen lintula. Uusia tulokkaita on joka vuosi, ja tämän vuoden erikoisuus on järkyttävän kovaääninen laulaja, joka päättää laulunsa titityyhyn. Muuttolintujen kevät -appis kertoi hänen olevan mustapääkerttu. Kerttu on äänestä päätellen saanut seudulle myös kaverin. Soivia puitakin on ollut tänä vuonna runsaasti - siis niitä, joissa pesii käpytikka. Tikanpojat pitävät melkoista meteliä pesäkolossaan ja niiden sirkutus kuuluu kauas.

Ja jotta juhannus ei ihan rehkimiseksi menisi, liityin kulttiin. Instassa tuli nimittäin vastaan tamperelainen Teekultti, joka rehenteli assam-kokoelmallaan. Minähän olen juonut Take T:n valikoiman ympäri jo useamman kerran, joten uusi teekauppa tuli tarpeeseen - ja kuten sisko huomautti, onhan tuo suorastaan lähiruokaa. Tilasin seitsemän sorttia assamia, jotka saapuivat parissa päivässä, ja nyt on ihminen onnellinen. Etenkin kun lähikaupasta löytyi juhannukseksi makiajuustoa. Kyllä näillä eväillä jaksaa lapioida taimet paikoilleen.

Tervetuloa - välkommen

Käydäänkö upouudessa, joskin jo siitepölyn ja linnunkakan (varikset saalistavat kananmunia naapurista ja kakkaavat mennen tullen) kuorruttamassa kasvihuoneessa?

Aloitetaan ovesta. Alkuperäisessä designissa ovi oli kaksiosainen, joista kummankin osan saa erikseen aukaistua ja kiinnitettyä ketjun avulla auki. Me ei luotettu ketjupatenttiin ja muutenkin kaksiosainen ovi tuntui hankalalta, joten raksavastaava kiinnitti osat yhteen ja teki alumiinilistasta tukevat kiinnikkeet, joiden avulla ovi pysyy auki kovassakin tuulessa. Vielä täytyy oven edustalle nakutella betonilaattoja, sillä nurmikon kasvaessa ovea ei saa auki ilman väkivaltaa.

Vanha kunnon mullipöytä pääsi vanhalle paikalleen. Kylmän kelin ja kiireisen rakentamisen vuoksi en ehtinyt siihen sipaista uutta maalipintaa, mutta onneksi kasvarin ovi on niin iso, että pöydän saa tuolta ulos, jos maalausiili iskee. Aiemmin mullipöytä palveli yrttikasvattamona, mutta nyt siinä on erinäisiä kasvatteita odottamassa loppusijoituspaikkaansa.

Yrtit keksin ripottaa siskolta yli jääneeseen Ikean kukkapöytään. Tuossa ne ovat kätevästi kasassa ja chefin näköpiirissä, kun täytyy saada ruokaan makua. Yrtit ovat omakasvatteita oliiviyrttiä ja sitruunverbenaa lukuun ottamatta.

Lehtikaktukset pääsivät kesälomalle kasvihuoneeseen, joskin muutama on typertynyt kirkkaasta UV-säteilystä ja näyttää lähinnä ruskettuvan. No, ostetaan sitten syksyllä lisää, jos nämä ei ala toeta koettelemuksestaan.

Vaikka tilaa on se 18 m2, on kasvarissa jo ahdasta, sillä kurpitsat ovat siellä vielä esikasvamassa. Talo ja autokatos ovat tällä hetkellä maalattavina, joten vielä ei pääse kurpitsoja levittämään pitkin pihaa. Juhannuksena sitten häätyvät tuolta ulos. Ja tokihan tuli esikasvatteita ahnehdittua ihan liikaa muutenkin, kun tilaa on.

Kasvarin takaseinässä on tuuletusluukku, jonka käyttöä tällä hetkellä rajoittavat sekä mongolianvaahtera että Urjalan punaluumu. Täytyy saksia niiden oksia myöhemmin kesällä.

Kasvarin lattia on hitusen vaiheessa, sillä kasvihuoneen perustukset ovat maan sisällä ja ne, sekä seinien vinot tukirakenteet estävät tehokkaan laatoittamisen. Osa lattiasta on vielä hiekalla, kunnes keksitään, mitä niihin kohtiin kannattaa laittaa. Hiekalle niitä ei voi jättää, sillä sieltä alkaa kohta pukata rikkaruohoa kasvihuoneen sisälle.

Loput lehtikaktuksista sekä laakeripuut majailevat kasvihuoneen ovensuussa, sillä Lidlin korkealle kasvihyllykölle ei muuta paikkaa löytynyt. 

Vaikka kasvihuoneen rakentaminen oli jälleen kerran aivan karseaa puuhaa, niin kyllähän tuolla ihminen tuntee itsensä onnelliseksi: kasvit viihtyvät ja kasvavat, ja ainakin toistaiseksi ihminen mahtuu hyvin nyppimään varkaita ja heilumaan kastelukannujen kanssa ilman, että törmäilee seiniin tai kasveihin. 

Vaeltavat valkosipulit

Viime viikolla kasvukausi rehahti sellaisella voimalla, että ihminen katsoi sitä typertyneenä ikkunan takaa. Ensin joka paikkaan, jopa keskelle nurmikkoa, putkahti valtavia turppaita jättipalsamia. Sen jälkeen kukkapenkit alkoivat peittyä vuohenputkeen, ja lopulta nurmikkokin kasvoi leikattavaan korkeuteen. Huh. Mutta koska työpäivän jälkeen ihminen ei edelleenkään taivu muuhun kuin sohvalle, olen keskittänyt vähäisen energiani kasvihuoneen tyhjentämiseen.

Kovasti oli talvi-Ulla kaikkea esikasvattanut, ja nyt niitä piti ripotella kasvimaille ja kukkaruukkuihin. Pestävien pottien pino on kasvanut hervottomaksi, ja kasvaa yhä, sillä kurpitsat ja pavut on vielä esikasvamassa, enkä ole raaskinut pistää kompostiin taimia, jotka eivät mihinkään mahdu.

Eilen saatiin sen verran vanhan kasvarin ympäriltä otettuja laattoja siirrettyä takaisin paikoilleen, että mahduin saksimaan kasvilaatikoiden ympäriltä lehtokotiloarmeijalle suojaa tarjonneet heinät ja maahumalat. Onneksi pidin silmät päässä, sillä heinikon keskellä törötti valkosipuli! Muistan jonkun sanoneen tänä keväänä, että oli löytänyt syyskylvettyjä valkosipuleja nurmikolta, mutta että meilläkin! Valkosipulisato on surkeaakin surkeampi tänä vuonna: vain 1 Alexandra ja 3 Alavutelaista, joten iloisena kaivoin laumasta eksyneen valkosipulin ylös ja siirsin sen muiden joukkoon.

Hedelmäpuiden ja marjapensaiden kukinta on ollut todella huikea. Viime vuonna istuttamani pieni luumupuu on aivan valkoisenaan kukkia, ja omenapuukin aloitti eilen kukintansa, joskin tuuli tänään riepottelee sen terälehtiä. Vaan eipä riepottele kasvihuonetta! Ihan käsittämätöntä olla rauhallisin mielin tuulisella kelillä, kun ei tarvitse pelätä kasvihuoneen hajoamista :-D

Ei rymise eikä pauku kasvihuone, vaikka on tuulinen päivä

Seitsemäs sukkapari

Kolmen työkuukauden aikana olen odotellut 30 vuoden takaisen softaskriptin runksuttamista niin kauan, että olen ehtinyt kutoa yhden pipon ja 6,5 sukkaparia. Kyllä sitä pieni ihminen on ihmeissään, kun joutuu 15 vuoden Tesla-ajon jälkeen Ladan rattiin, noin niinku kuvainnollisesti. No, onneksi siitä sentään maksetaan, joskin vähänlaisesti.

Melkein yhtä hitaasti etenee kasvihuoneprojekti. Ensin jouduttiin käsin kaivamaan ankkuriperustuksille kuopat, sillä vanhan kasvarin alta paljastuikin sepelipatja, jota ei lapiolla saanut kaivettua sitten millään. Täytyi ottaa omat sormet apuun (hirvittävän tehokas tapa pitää kynnet lyhyinä). 

Siitä urakasta kun selvittiin, olikin edessä taas kiinalainen palapeli. Mikä ihme siinä on, ettei kasvihuonefirmoilla ole ammattitaitoista kirjoittajaa ja kuvittajaa, joka tekisi kunnon ohjeet? Ollaan yritetty tulkita kuvista, mitä pitää tehdä, ruuvattu ja purettu ja ihmetelty. Kaksituntista videotakin ollaan kelattu ees ja taas, mutta sekään ei kauheasti auta, kun kasaavat videolla välillä ihan toisenlaista kasvaria. Eikä siitäkään ollut apua, että lähetyksen mukana tuli läjä osia, jotka eivät tähän kasvihuoneeseen kuulu. Mutta loppusuoralla ollaan; ehkäpä jo helatorstaina saadaan pleksit paikoilleen ja kasvit loppusijoituspaikkaansa. Tosin sitä multaa täytyy ensin jostain hakea (note to self: älä osta Belinda-multaa. Kovettuu kamalaksi koppuraksi kuivuessaan.), mutta autossa sentään on jo peräkoukku (joskin korjaamo hajotti samalla peruutustutkan, huoh.).

Yllättäen ja pyytämättä olen myös jälleen julkkis (kaikkihan minut tunnistavat Kotipuutarhan jutusta kymmenen vuoden takaa): olen näköjään paikallisen tapahtuman mainoskasvo. Ei näköjään tästä kunn kaupungista löydy edustavampaa eukkoa. Pitänee olla otettu kunniasta.

 

Tuuppaututtaa

Alkaa olla taas se vaihe vuodesta, jolloin odottaa kiihkeästi, että saa tuupata esikasvatteet kasvihuoneeseen ja/tai ulos. Niitä kun on nyt joka paikassa: kodinhoitohuoneen tasoilla, työhuoneessa hyllykössä ja pitkin lattiaa, keittiön ikkunalla ja terassilla muovihupun suojissa. Nyt on tähtäimessä vielä ekstratuuppaus, sillä aion majoittaa myös  lehtikaktuskokoelmani kasvihuoneeseen/ulos kukinnan toivossa. Ja muutaman anopinkielen voisi uhrata kesän kukka-asetelmiin, kun anoppejakin on siunaantunut aikamoinen määrä.

Kylmän kelin takia ulos ei vielä voi mitään tuupata, eikä kasvihuoneeseenkaan, kun ei sitä kasvihuonetta edelleenkään ole. Routa on yhä maassa, eikä kovat yöpakkaset yhtään auta sitä sulamaan, joten ei olla päästy tekemään kasvarille perustuksia. Ketjureaktion tai oikeammin reagoimattomuuden aiheuttaa myös se, ettei uudessa autossa ole vetokoukkua, joten ei olla saatu haettua asennushiekkaa, eikä asiaa auttanut sekään, että korjaamon jamppa unohti tilata meille koukun, joten tämäkin homma on venynyt parilla viikolla. Sekaan mahtuu myös yksi hauras viikonloppu, jolloin parempi puolisko saattoi ystävänsä hautaan, eikä sellaisena viikonloppuna voi muuta kuin keskittyä hengittämiseen (onneksi me seuraavana jonossa olevat ei kuuluta mihinkään uskontokuntaan, joten perikunta säästyy hautajaisilta. Kylmiön luukusta suoraan uuniin vaan, joskin toivottavasti siinä vaiheessa on kompostointi sallittua. Kauniimpi ajatus maatua maanparannusaineeksi kuin kärvistyä uunissa.).

Muistutin parempaa puoliskoa, että hänellä on vielä talviloma pitämättä, ja mikäs sen hienompaa talvilomapuuhaa kuin kasvihuoneen kokoaminen. Edessä on kuulemma melkoinen määrä käsityötä, mutta toivottavasti kasvari on toukokuun alkupuolella valmis, sillä esikasvatteet tarvitsisivat kunnolla valoa. Vaikka taimihyllykössä on kasvivalo, samoin kuin kodinhoitohuoneessa, ei se millään riitä. Kasvit ovat kalpeita ja honteloita.

Terassille tein kasvihuoneen puuttuessa koekylvöt muovien suojaan. Kylvin useampaa sorttia kaalta, donkkasin perunan ämpäriin ja kiepautin tuoksuherneitä siemenetanaan. Siemenlaatikostossa oli muistilappu salaattikylvöistä, joten laitoin salaattiakin muutaman ruukun tekeytymään - ja ihmeekseni niitä on jo tekeytynyt kovista yöpakkasista huolimatta. Kaalit siirsin äsken isompiin potteihin, ja tänään näkyi perunasta ensimmäinen tupsu.

Seuraavaksi pitäisi keskittyä kasvimaakylvöihin. Ekat tein jo 11.4. mutta en uskaltanut kaikkia kasvimaita vielä kylvää kylmän kelin takia. Kolme lahonnutta kasvilaatikkoa pitäisi uusia (lisää talvilomapuuhaa paremmalle puoliskolle), joskin niiden kanssa täytyy hieman sompailla, sillä niistä pukkaa jo rakuunaa, piparjuurta ja lipstikkaa (sinihomejuusto-lipstikkakeittoa tiedossa!).

Itselle täytyy kalenteriin merkata syksylle muistutus: vaikka lokakuun kohmeudessa on kalseaa kaivella kukkasipuleita maahan, niin tee se kuitenkin - etenkin isoon kukkapenkkiin ja aidan juurelle. Tähän aikaan vuodesta on pienestäkin kukasta iso ilo.

Taivaasta peltoon

 

Se ainokainen selviytynyt siementaimi viime kesän keräilyistä

En suinkaan ole mennyt vanhoilla päivilläni sekaantumaan uskontoihin, vaan otsikko liittyy googletukseen mistä saisin kesän pelargonit. Viime vuonna hankin osan Kwekerij van der Veldeltä ja osan Pelargonitaivaasta, mutta tänä vuonna en ehtinyt Pelargonitaivaan Tampereen-turneelle, eikä heidän verkkokaupassaan ollut jäljellä enää mitään superihanaa, joten heittäydyin Googlen varaan.

Briteistähän niitä hittejä tuli useita, vaikka kuin yritin rajata haun Manner-Eurooppaan. Edes Ruotsista en pelargonikauppaa löytänyt, vaikka siellä käsittääkseni kyseistä kasvia harrastetaan enemmänkin. Vaihdoin lannistuneena kielen suomeen ja sitä kautta päädyin Peltosen puutarhaan. Ihania, ihania lajikkeita löytyi, joskin tietysti loppuunmyytyinä. Tai sitten järkyttävän kalliina. No, ehkä olisin järkyttävän kalliinkin raaskinut ostaa, mutta viime talven talvetuskokeilu oli sen verran epäonnistunut, etten usko saavani kallistakaan lajiketta pysymään hengissä talven yli.

Ostoskoriin päätyi Miss Rose, Toscana summer twist rose, Pig eeze pink batik, Australian villipelargoni sekä Lady Plymouth. Ja tokihan jo aiemmin nappasin Pirilän tarjonnasta muutaman pelargonin plugitaimen, jotka edelleen ovat hengissä. Että ei tässä ihan pelargonitta jäädä.

Viime kesän pelargonikukinnoista sain talteen kokonaista 3 siementä, joista 2 iti ja 1 jäi henkiin - joskin huomasin ylikastelleeni sitä reppanaa, joten nyt jännätään selviääkö sekään. Talven aikana kävi kuolo suurimmassa osassa talvetukseen nappaamistani yksilöistä. Ohje oli kastella pelargoneja niukasti, ja pelkäänpä kuivattaneeni reppanat hengiltä. Onnekseni erikoiset ja huikeanväriset Brigitte Stisser ja Vespertinum selvisivät talven yli, samoin kuin pelargonium denticulatum, Bittans Frida, Snow bright ja nippa nappa vihreänä sinnittelevä Creamy nutmeg.

Pääsiäisen toinen kukkatavoite pelargonitilauksen lisäksi oli saada pihalle orvokkeja. Bongausreissulla pysähdyimme Honkasen puutarhalla ja siellähän oli orvokkeja jo runsaasti tarjolla. Kivasti olivat vaihtaneet kaupan sisustusta, kassa toimi sutjakkaasti, palvelu oli erittäin hyvää ja kimputkin yllättävän modernin näköisiä. Kerrassaan mukava visiitti.

Huomenna tosin ajattelin johdattaa itseni Opuntiaan, kun ajattelimme ihan isolle kirkolle lähteä itseämme tuulettamaan. Kukkiahan ei voi ihmisellä koskaan olla liikaa.

Aamut ilman diagnoosia

Punkkimagneetti ja maaliskuun ilta

Ihmisellä on onni elää viisaiden naisten keskellä. Tässä taas vuoden verran ikäännyttyäni, sisko lausui lohduttavat sanat: jokainen aamu ilman diagnoosia on hieno asia. Tähän ikään asti on päästy terveinä ja suht. selväjärkisinä, mistä täytyy olla iloinen.

Selvää järkeä tosin koettelee jo maaliskuun alussa alkanut kevät. Silmä hakee jatkuvasti sipulikasvien piippoja, sammakonkutua ja perhosia, eikä millään pysty ymmärtämään, että ollaan vasta maaliskuussa, vaikka maisema on kuin huhtikuun loppumetreillä. Pitkää kevättä olen kaivannut jo vuosikausia - sitä, että kasvukausi pidentyisi tästä valoisammasta päästään, ja saataisiin nauttia pihapuuhista ja ulkoruokinnasta ja kasveista auringonpaisteessa, eikä syksyn sateissa.

Vaan eipä niitä pihapuuhia olla vielä juurikaan tehty, sillä routa pitää maan ja kasvimaat tiukasti jäässä, eikä olla edes uutta kasvihuonetta alettu kasaamaan, sillä tajuttiin, että se on kasattava loppusijoituspaikassaan, jota routa keikuttaa yhä hurjasti. Täytyy saada vanhan kasvihuoneen loppurippeet revittyä alas ja perustaa uusi lattia, ennen kuin voi alkaa uutta kasvaria kokoamaan paikoilleen. Menee siis reilusti huhtikuulle. Mutta ehtiihän tässä.

Keväästä on silti nautittu: pyörälenkkejä tehty, ekat Ooni-tuoreet pizzat syöty kesäkeittiössä, ja koirien kanssa huideltu pitkin metsiä, kun ei lunta eikä aluskasvillisuutta ole estämässä. Lintuja on käyty ihailemassa Sarkkilanjärvellä ja Nuorajärvellä (ekat kurjet nähtiin tänään!), ja omassa pihassakin ollaan päästy bongailemaan peippoja, punarintoja ja järripeippoja. Bongattu tosin on myös ekat punkit, jotka toistaiseksi ovat pikimustia ja siten helppo erottaa vitivalkoisen punkkimagneettimme turkista.

Armaat naapurimme ovat myös kevään myötä aktivoituneet ja rakentavat lauta-aitaa tonttinsa paraatipuolelle. Ehkä sen myötä paikalliset uskaltautuvat jälleen ulkoilemaan, sillä kaikki ovat joutuneet pelkäämään tulevatko naapurin aggressiiviset jättikoirat verkkoaidan yli. Ainoastaan me ja koululaiset ollaan naapurin tontin ohi kuljettu, kun vaihtoehtoja ei ole. Postin kylläkin haen kukonlaulun aikaan, sillä silloin kyseiset koirat eivät ole kymmenen sentin päässä naamasta rähisemässä. Ehkä lauta-aidan myötä saadaan myös olla omassa pihassa rauhassa ilman, että joka rasahduksesta alkaa järjetön haukkuminen ja raivoaminen. Tosin se taitaa olla turha toivo, sillä rajanaapurimme sanoi koirien aloittavan rähinän jopa silloin, kun hän sytyttää tupakan omalla pihallaan 70 metrin päässä...

Nyt kun kevät on näin ihanan aikainen, toivottavasti puutarhaliikkeet hoksaavat tuoda isot multasäkit ajoissa aurinkoon sulamaan. Voisi jo parit säkit napata auton perään ja alkaa tasoitella kasvilaatikoiden pintoja kylvökuntoon. Ehkä jopa muutaman kasvimaakylvön uskaltaisi tehdä. Ja orvokkejakin voisi jo ripotella etupihan kukkaruukkuihin. Kevät - on se vaan parasta :-)