Kurjet ja kesäkukat

Pelargonipöytä ja päivälenkistä väsähtänyt mummo

Syyskuu ollut ihanan lämmin, joten ollaan vielä saatu leikkiä kesää. Kurjet kuitenkin lähtivät tiistaina. BirdLifen mukaan Kangasalla oli ollut melkoinen massamuutto, mutta tätä kautta eivät tällä kertaa muuttaneet. Pari auraa lensi yli, tosin kun kurkien äänen kuultuani katsahdin  taivaalle, huomasin merikotkan liitävän takapihan yllä. Tuli kiire ottamaan luku kahteen, sillä kotka pyöri pitkän aikaa paikoillaan. Liekö miettinyt itselleen naukseri- tai havannapaistia.

Koirien sijaan tiensä päähän tuli kesäkukat, joten rupesin tyhjentämään kukkaruukkuja. Iisopissa vielä pyöri yksinäinen mehiläinen, mutta korvaukseksi nostin syyssyrikän paremmalle paikalle. Se on alkamassa kukkia, joten ehkä mehiläinen saa siitä metensä.

Kasvihuonetta en ole vielä tyhjentänyt, mutta nyt alkaa olla sekin rumba edessä. Helteetön kesä sai aikaan sen, että paprikat ja chilit kypsyvät todella huonosti. Osan paprikoista heivasin jo kompostiin, ja loput seuraavat kohta perässä. Tomaatteja kypsyy yllättävän hyvin edelleen, mutta Pierre pihtaa punastumistaan. Piti oikein mennä nimilappua syynäämään, kun kasvi oli täynnä suuria tomaatteja, mutta ei vaan sitten millään kypsyneet. Saint Pierre hän oli, ja tsekkasin siemenpussin, jossa sanottiin, että Pierre on myöhäinen lajike. No on todellakin myöhäinen! Ei taida kannattaa ensi vuonna tuota enää kasvattaa.

Pelargonit ja laakeripuut pelastin jo sisätiloihin, samoin kuin lehtikaktuskokoelmani. Kokoelma kutistui huomattavasti, sillä toisin kuin kaikkien muiden lehtikaktukset, nämä peijakkaat eivät viihtyneetkään kasvihuoneessa. Osa nitistyi toukokuun uv-säteilyyn, osa mustutti lehtensä kesän kosteudessa, ja muutama nappasi itseensä ripsiäisiä. Vähänkö katkeraa katsoa muiden lehtikaktuksia, jotka ovat olleet kesän ulkosalla ja nyt kukkivat upeasti. Tosin nythän on hyvä syy piipahtaa viherkasviostoksilla - ruukkujakin on melkoinen määrä tyhjillään.

Muninta 2027

Munakoiso on ollut viherturaajalle vähän kahtiajakoinen kasvi: melkein joka vuonna olen sitä kasvattanut, vaikka menestys on kaikkea muuta kuin taattu, eikä se ruokalautasellakaan ole kummempia ihastuksia herättänyt. Viime vuosina on Cittari tarjonnut kotimaista munakoisoa keskellä talveakin, ja chef on sitä ostoskoriin heittänyt aina, kun on siihen törmännyt. 

Tänä kesänä ollaan tehty baba ganoushia sekä grillattu koisoja yrteillä silattuina, ja mahtavan maukkaitahan ne ovat olleet (kesäkurpitsastakin tulee hyvä baba ganoush, jahka sen malttaa hiljaisella tulella karamellisoida grillissä). Viimeisen sysäyksen munintainnostukselle antoi Merjan ihanat koisokuvat Instassa. Eli koiso-ostoksille kävi ihmisen tie.

Kovin oli siemenkauppojen tarjonta vähissä, kun halusin samaan tilaukseen tunkea mukaan suippokaalinkin, joten päädyin Seemnemaailmaan. Siellähän oli koiso poikineen. Valitsin vihreän, japanilaisen Ao daimarun, sillä sitä mainostettiin kermaiseksi ja voimakkaan makuiseksi, sekä violetti-valkoisen, intialaisen Kashmiri brinjalin, koska täytyyhän sitä intialaistakin koisoa päästä maistamaan. Lopuksi pelasin vielä varman päälle ja otin perusvioletin, italialaisen Violetta lungan.

Nyt olen siis valmis 3 kuukauden päästä alkavaan esikasvatuskauteen. Ja ne kolme kuukautta menevät nopeasti, sillä postissa on tulossa Jalovillan fantasialangat ja syksyllä ilmestyy Neulottu Kalevala III. 

Kaiken takana on komposti

Tämän kesän suosikkizinnia

Ei ole naismuistiin kesäkukat rehottaneet näin rehevinä. Zinniat kurkistelevat jo työhuoneesta sisään, ja terassin edessä kasvaa valtavan korkea ja tuuhea kukkapuska täynnä zinnioita, kosmoskukkaa, tuoksuhernettä, leijonankitoja ja aivan hervottoman suuri daalia. Pitkin pihaa leijuu ihana tuoksuherneen tuoksu ja tänä vuonna onkin tuoksuherneissä todella kauniinvärisiä lajikkeita: kirkkaanpunaista, pinkkiä, laventelinsinistä ja dramaattista violettia. Näitä täytyy muistaa ens vuonna kylvää kourakaupalla.

Terassin kukinta alkuvaiheessaan

Rehevän kasvun takana taitaa olla komposti. Keväällä katselin pihan jättisuuria ruukkuja ja mietin, miten monta multasäkkiä tarvitaan niiden täyttämiseen, kunnes hoksasin kipata jokaisen ruukun pohjalle kompostia suoraan kompostorista. Terassin ruukkuja on joka vuosi piinannut muurahaispopulaatio, joka on pöllyttänyt mullan hötöksi ja kutistanut kukat. Tänä vuonna tuntuivat murkut ottaneen nokkiinsa kompostista, sillä vain yhdessä ruukussa oli alkukaudesta asukkaita ja nekin häipyivät ahkeran kastelun myötä.

Daalia Great Hercules

Neilikka Pink kisses yllätti valtavalla ja pitkäkestoisella kukinnallaan. Yleensä se on jo alkukaudesta kuivahtanut (tuoksun takia sen joka vuosi ostan), mutta nyt isoon ruukkuun päästessään kukki useamman kuukauden – ja kukkisi vieläkin, mutta runsaat sateet saivat osan siitä jo ruskistumaan, joten korvasin sen syklaamilla. Samassa ruukussa kasvaa viime joulun lankaköynnös & tulilatva -asetelma, jonka ostin Pirilästä joulupöytää koristamaan. Kovin on pitkäaikainen seuralainen.

Etupihan zinniat

Aamuisin kurjet jo kovasti huutelevat kaukaisuudessa, mutta me nautitaan auringosta ja lämmöstä edelleen ja kiusataan sähköyhtiötä laittamalla ruoan kesäkeittiössä.

Kuistin verenpisarat

Kangasalan kääpiö

Tällainen siitä sitten tuli. Aika hieno oikeastaan: todella kirkkaanoranssit, tähtimäiset ja repaleiset kukat sekä piparkakkumaiset lehdet, joissa upea, tumma sävy. Äitinä hänellä on Apricot, mutta isästä ei ole hajua. Ehkä Bua, joka siinä lähistöllä viime kesänä majaili. Kukkavana on todella korkea, kuten äidillään, mutta muuten kasvutapa on maltillinen.

Sinänsä kyllä nappiristeymä, sillä rakastan tähtipelargoneja ja tuota kummallista tummaa sävyä pelargonien lehdissä.

Tänä vuonna olen napsinut pelargoneista kukkineet kukkavanat pois, mutta yhteen, nimettömään tähtipelargoniin olen ne jättänyt, sillä se kasvattaa innokkaasti uusia lehtiä kukkavanoihinsa. Täytyy toivoa, että se risteytyy lähistöllä olevien kavereittensa (nimetön kirjavalehtinen, nimetön pinkki ja Australian villipelargoni) kanssa, niin saa ensi vuonna jatkaa näitä jännittäviä kokeiluja.

Kovin helposti eivät pelargonit tunnu siemeniä näin taviksen pihassa tekevän. Ja meidän kesä on niin lyhyt, etteivät siemenet ehdi ulkosalla kypsyä - tämänkin pelargonin siemen kypsyi vasta lokakuussa. Mutta onhan tässä vielä aikaa odotella, että johonkin kukkaan ilmestyy haikaran nokka (pelargós on kreikkaa ja tarkoittaa kattohaikaraa, suom. huom.).

Seuraava haaste on saada Kangasalan kääpiö talvehtimaan. Viime talvesta selvisi vain 3 pelargonia, vaikka paria kymmentä kokeilin talvettaa. Kääpiötä pitää yrittää pitää kuin... niin, kuin kukkaa kämmenellä, koko talvi.

Ton, ton, ton -kesä

On tämä ollut erikoinen kesä: leppäkertuton, kirpaton, heinäsirkaton, sammakoton, sisiliskoton – tosin myös hyttysetön, mikä on iloisena otettu vastaan.  Ihana istua rauhassa kesäkeittiössä ilman, että koko ajan joku inisee korvan juuressa. Mutta muuten tämä hyönteis- ja matelijakato on ollut hyvin erikoinen ja huolestuttava.

Pölyttäjiä on riittänyt, mikä on otettu muhkeana marjasatona vastaan. Tosin kesä ei ole ollut pihlajanmarjakoiton, vaan kaikissa omenoissa näkyy nyt jo reilusti koin vioitusta. Omenasatoa ei siis ole odotettavissa, joskin naapurin mummo oli salaa käynyt meille kiikuttamassa ämpärillisen omia omppujaan. Kaalit nitistyivät kaalikoin ja lehtokotiloiden hampaisiin, mutta herneet ovat olleet hernekääräisettömät ja perunat sepäntoukattomat.

Kesä ollut myös miltei aamu-uinniton. Vain kolme aamua on ollut niin lämpimiä, että olisi voinut aamu-uinnille lähteä, mutta vain yhtenä aamuna olin tarpeeksi virkeä moiseen - uinti kun vaatii muutaman minuutin pyöräilyn kumpaankin suuntaan. Siitä tuli vähän murheellinen uinti, sillä juuri kun olin kuivattelemassa, paikalle tuli naapurustossa asuva mummo, joka harmitteli, ettei ollut lähtenyt aiemmin, jotta olisi saanut uintikaverin. Mummon kesä on siis papaton: vielä viime kesänä mummolla oli pappa uintikaverina, muttei näköjään enää.

Ketutonta kesää emme ole viettäneet. Viimeksi eilen illalla kaksi ketunpoikaa vilisti tontilla, ja pari päivää sitten tontilla oli rynnistänyt hervottoman suuri hirvi. Onneksi ovat harmittomia vierailijoita, toisin kuin siskon pihalle eksyneet villisiat...

Elokuusta toivomme aurinkoista ja lämmintä, sillä kasvihuonekausi alkoi 2 viikkoa myöhässä, joten vielä on suurin osa tomaateista ja kaikki chilit ja paprikat täysin vihreitä. Toivottavasti ehtivät kypsyä, sillä satoa on tulossa muhkea määrä, kiitos uuden (ja superihanan) kasvihuoneen.

 

Kaikkea ei voi saada

Bonuspisarat

Kesäkuun alkupäivinä katselin rautakaupan puutarhaosaston upeita verenpisaroita ja mietin, että tuostahan olisi saanut kuistin ruukkuihin runsasta kukintaa muutaman vihreän tökön sijaan. Tammikuun lopulla olin ostanut Pirilästä 6 kpl verenpisaran plugitaimia, eivätkä ne kesäkuussa olleet lähelläkään kukkimista, sillä olin niitä tiuhaan latvonut. Ennen vanhaan sitä osti kesäkukat taimistoilta ja sai saman tien pihan hehkumaan värikkäästä kukinnasta. Nyt, kun on niin kauhea iili kasvattaa kaikki itse, alkaa kukinta vasta heinäkuun puolella.

Mutta kun se kasvattaminen vain on niin kivaa. Jopa tänä vuonna ovat omakasvatteet runsaita, vaikka niiden esikasvatus venyikin sisätiloissa toukokuun lopulle, ja olin ihan varma, että suurin osa taimista kuukahtaa niille sijoilleen. Otin tyylisuunnaksi niittymäisen ruukkuistutuksen (toisin sanoen tungin ruukkuihin sitä sun tätä) ja nyt saa päivittäin käydä ihmettelemässä, mikä on alkanut kukkia. Kukkien joukossa tosin oli yksi tomaatintaimikin, enkä ole ihan kaikista nousevista varsista varma, ovatko ne oikeita taimia vai vain siementäytyneitä rikkaruohoja. Ihanasti kaikki kuitenkin kasvaa, joskin leukoijamonsteri ilmestyi pihaan taas tänä vuonna ja rei'itti leukoijat heti alkuunsa.

Toki siemenestä kasvattaminen on edullisempaa kuin valmiiden kukkien ostaminen, ja samalla saa puutarhaan lajikkeita, joita ei kaupassa myydä. Ja huom. olin niin kauhean viisas, että juurrutin kaikki verenpisaroiden latvotut osat, ja nyt on kokonainen ruukku täynnä kukkivia latvapistokkaita. 

Vielä on jännitysmomenttina viime vuoden siemenestä kasvatettu pelargoni. Muoto antaa ymmärtää, että hän on kääpiöpelargoni, kuten toinen vanhemmistaan, mutta jännä nähdä, millainen kukka siihen syntyy. Ajattelin antaa hänelle nimen Kangasalan kääpiö, vaikkakin pelargonit tupataan nimeämään paikkakunnan ja naisen nimen yhdistelmällä. Ei se Ulla nyt niin hieno nimi ole, että sillä kukkaa tahtoisi nimetä.

Aikaisen kukinnan lisäksi on toinenkin asia, mitä en voi saada: käytiin perinteisellä Pälkäne-pyöräilyllä ja huomattiin, että mun taloni oli myyty! Portin pieleen oli ilmestynyt postilaatikko, ja yläkerran ikkuna oli auki. Ja toinenkin ihailemani autiotalo oli saanut asukkaat, sillä kuistilla oli kukkia ja pihassa polkupyörä. Onpa hyvä, että talovanhuksista aletaan pitää huolta. Autiotalot ovat aina niin surullisia.

Onneksi on kuitenkin jotain, mitä voi saada: karmean kesäflunssan viimeisille lomapäiville ja ampiaisenpiston kämmenselkään. Että sillai saamapuolella ollaan.
 

Voihan Linnunlaulu!

Jotenkin ajattelin, että tämä lyhyt lomanen menee pienimuotoisissa pihahommissa, pyörän selässä ja Vesijärven aalloissa. Mutta tässähän vallan joutuu huitelemaan puutarhan ja hellan välissä, sillä säilöntäkausi alkoi! 

Pikkuvarpusten pyrähtely valkoherukkapensaassa sai huomaamaan, että pensashan notkuu kypsistä marjoista, joten Pirilän kukkatalon ilmaisämpäri piti ottaa kauniiseen käteen ja suunnata puskiin. Yksi pensas tuotti 1,5 ämpärillistä marjoja, mikä on kyseisen pensaan ennätys. Jälleen kerran keskellä helteitä piti kaivaa Mehu-Maija varastosta ja ruveta höyryttämään herukoita mehuksi. 

Papujen ohi olen kulkenut monta kertaa päivässä, mutta nyt älysin pöyhäistä lehtiä, ja sieltä altahan paljastui melkoinen saalis. Tänään saadaan villisiian kyytipojaksi parmesanilla kuorrutettuja papuja.

Suurimman ja ihanimman yllätyksen toi härkäpapu Linnunlaulu. Härkäpapuun ihastuin jo aikojen alussa, mutta koska se vie paljon tilaa, eikä sato ole kovinkaan mittava, en ole härkäpapua pariin vuoteen kasvattanut. Puutarhaystävä ja kanssabloggari Saila lähetti ystävällisesti pussillisen Linnunlaulun siemeniä, ja koska vanhat maatiaiskannat kiinnostavat, oli mahtavaa päästä testaamaan maatiaispapua. Että on satoisa lajike! Varresta tököttää peukalon pituisia palkoja vaikka kuinka paljon, ja jokaisessa palossa on 3-5 papua. Ensimmäiset olen jo poiminut ja ryöpännyt, ja makukin on osoittautunut ihanaksi. Osan säästän huomiseen perunasalaattiin; lopuista voisi tehdä chilin ja mintun kanssa Jamien härkäpapupihvejä. Tämä lajike jää käyttöön :-)