Hunajakukkaviidakko

Keväällä hölväsin kasvimaalle hunajakukkaa, kun se kuulemma parantaa maata ja houkuttelee pölyttäjiä. No, pölyttäjiä ei ole näkynyt sen jälkeen kun alkukaudesta kiisteltiin yhden kimalaisen kanssa siitä, saako hän tunkea kesäkeittiön säilytyslaatikkoon pesimään. Yritys oli hänellä kova, mutta luovutti, kun hänet oli kahteen otteeseen laatikon uumenista pelastettu. Niin, ja havahduinhan mä tässä yksi päivä ihmeelliseen, kimeään vinkunaan kasvihuoneessa: kaksi kukkakärpästä siellä biletti basilikan kukissa. Eipä ollut sitäkään ääntä tänä kesänä aikaisemmin kuulunut.

Pölyttäjien sijaan hunajakukat houkuttelevat lehtokotiloita, joten note to self: älä ensi vuonna kylvä hunajakukkaa kasvimaalle.

Huomenna pitäisi kesän viimein alkaa Pirkanmaalla, joten ehkä me jonkinlaiseen satoon päästään. Toistaiseksi ollaan nautittu vasta kyssistä, jotka ovat kasvaneet muhkeiksi ja mehukkaiksi, sekä kurkuista, joiden maku on jatkuvien sateiden ja pilvisyyden latistama. Muutaman Annabellen olen kaivanut mullan uumenista, sillä löydettiin sille makupariksi Sillikonttorin erinomainen cevichesilakka.

Tilli ja korianteri jäivät vain haaveeksi, eikä olla edes salaatinlehtiä kasvimaalta saatu kuin pari kappaletta. Papua riivaa kylmyyden ja märkyyden aikaan saama ruoste, joten ne eivät ole kasvaneet sirkka-astetta pidemmälle.

Nyt siis äkkiä sitä paistetta ja hellettä, jotta saadaan tomaatit kypsiksi ja kasveihin makua. Uusi uimapukukin on vielä koeajamatta, kun ei nuo 14-asteiset vedet ihan hirveästi houkuta, etenkin kun ilman lämpötilakin on vain +16.

No nythän siihen mahtuisi vielä yksi

Kyllähän minä sinne Prismaan sitten menin ja hetken arvoin kirsikan ja kirsikkaluumun väliltä, mutta kun oli niin sievä Chokoladnaja saatavilla, kiikutin sen kassalle. Vuoden saldo tähän mennessä on siis yksi luumu, kaksi päärynää ja yksi kirsikka. 

Mutta eilen päivälenkiltä tultuamme huomasin, että vanha päärynäpuu, joka symmetrisesti asettui uuteen hedelmätarhaani, olikin räksähtänyt tuulessa lopullisesti. Se reppana oli jo yhdessä myräkässä menettänyt ison oksansa, samoin kuin sen vieressä ollut lajitoveri, joka ei oksan menetyksestä toipunut, vaan kuoli niille sijoilleen. Tämä Pepi sinnitteli hengissä, mutta kun sen katkennutta runkoa katselin, huomasin siinä melkoista lahovioitusta. Eipä se olisi kovin monta vuotta tuossa enää kasvanut ilman tuulenpuuskaakaan. 

Siistin päärynäreppanan jämät pois yläpihalta, ja nythän tuo kirsikka tönöttää tuossa ihan tyhmästi yksikseen. Varoitin jo parempaa puoliskoa, että ehkä vielä yhden kerran tarvii lähteä puukaupoille... Täytyisi vielä opetella leikkelemään hedelmäpuita, sillä vasta näin myöhemmällä iällä tajusin, että leikkaamisen taustalla on se, että hedelmät pysyvät poimintakorkeudella, eikä tarvi tikasautoa kutsua paikalle. Aiemmat Sinikat ja Urjalan taika ovat kasvaneet niin isoiksi ja korkeiksi, ettei niiden luumuja saa ihmisvoimin poimittua - oravavoimin kylläkin.

Nakertajista puheen ollen: joku on järsinyt mun kurkkujani! 5 ensimmäistä kurkkua meni parempiin suihin >:-/ Epäilin ensin hiirtä, mutta siihen olisivat koirat luultavasti reagoineet. Sateiden jälkeen on kasvihuoneessa aina hirveä kotiloinvaasio. En tiedä mistä ihmeestä sinne sisälle möngertävät, mutta pari kourallista niitä saa sateen jälkeen napsia plekseiltä ja kasveilta. Oiskohan mun kurkkuni päätyneet kotilojen eväiksi.

Tätä Iznikiä oli sen verran vähän nakerrettu, että se päätyy ihmisravinnoksi

 

Täh, siis Prismasta?

 

Nyt on ihminen ihmeissään. Ostin Viherpeukaloilta hedelmäpuiden lisäksi myös marjasinikuusamia 2 kpl, ja paketista paljastui kaksi räähkähköä tainta. Ajattelin niiden kuitenkin lähtevän kasvuun, joten istutin ne muina naisina. Kunnes yksi päivä näin toisen koiran haistelevan kuusamaa ihmeissään ja huomasin, että taimi oli henkihieverissä: oksat löpsöttivät ja lehdet alkoivat ruskistua. Eikä tuo toinen taimikaan (kuvassa rengastettu) hehkeältä näyttänyt, joskin sen rusketus oli eri sävyinen.

Hetken mietin vaihdanko paikkaan kokonaan jotain muuta marjapensasta, kuten viher- tai vaaleanpunaherukkaa. Päätin kuitenkin vielä kokeilla marjasinikuusaman kanssa. 

Google kauniiseen käteen ja etsimään, mistä niitä saa. Pirkanmaahan on tunnetusti taimitarhaköyhä vyöhyke, mikä hyvin tuli ilmi Kotipuutarha-lehden puutarhanähtävyyskartasta: siinä missä Turun seutu oli mustanaan karttamerkkejä, Pirkanmaalla merkkejä oli vain 2: Hatanpään ja Frickin arboretumit, eikä ainuttakaan nähtäväksi kelpaavaa taimitarhaa.

Mutta siis Prisma. Ja jopa Kangasalan pikkuinen Prisma. Siellä niitä marjasinikuusamia oli, vieläpä kotimaisia ja alle 13 €/kpl. Minähän sinne säntäsin ja sain mahtavan muhkeat taimet (1 kpl kuvassa vasemmalla), joissa marjojakin valmiina. Siinä kiireessäni en sen enempää ympärilleni katsonut, mutta kotona googlasin Prisman puuvartisten valikoiman, sillä vielä yhdelle hedelmäpuulle olisi tilaa. Herramunvereni, mitä niiden verkkokaupassa onkaan: kirsikkaluumua, makeakirsikkaa, pihlajia - eikä niitä tavanomaisia, vaan lajikkeita, joista en ollut kuullutkaan, ja osa jopa Kangasalla tarjolla. Aistin, että sinne suuntautuu kulku pikapuoliin.

Salaa toivon, että paikallinen taimitarha uudistuisi tarjoamaan jotain muuta kuin tuijia, pelargoneja (lajiketta "punainen", huoh), begonioita... Näitä kun saa Rustasta ja Tokmannilta eurolla 5. Toki taimitarhalta saa paljon muhkeammat ja hyväkuntoisemmat taimet, mutta kuka nyt oikeasti haluaa panostaa perus tuijaan tai pelargoniin, kun tällä vyöhykkeellä kuitenkin kasvaisi kaikkea paljon kauniimpaa ja jännempää. Mutta lienee turha toivo, joten jatketaan verkkokaupoista ostamista, vaikka se ei aina tuotakaan hyvää tulosta.

Bitte auf Deutsch

Joku haukottelee, kun emäntä lukee Japanische Sicheltannesta

Paremmalle puoliskolle iski äkkilähtö Wieniin, ja mietittiin mitä sieltä kannattaisi kotimaahan tuoda. No eipä paljon mitään, kun edelleen on lentokoneissa tiukka nesterajoitus, ja hammastahnan, naamarasvan ja deodorantin lisäksi nesteiksi lasketaan myös säilykkeet. Ja minä kun ehdotin, että kävisi siellä ruokakaupassa ja toisi kaikkea jännää vaikka säilykkeiden muodossa.

Paluupäivänä sentään keksin, että rouvalle voisi katsoa lentokentältä paikallisia puutarhalehtiä ("mikä tahansa, missä lukee Garten") ja niitä sainkin aamuyöstä sänkyyn 3 kpl. Olipa kiehtova kokemus lukea niitä verrattuna brittilehtiin - oli meinaan sen verran erilaisia kasveja jutuissa. Jopa kasvien latinankieliset nimet olivat ihan uppo-outoja. Toki tiesin, että mannerilmasto on erilainen, mutta en osannut odottaa, että ihan noin erilainen.

Sekin yllätti, että vielä 40 vuoden jälkeen pysyy suurin piirtein kärryillä saksaa lukiessaan. Kiitos hyvän opettajan, sanasto oli edelleen hyvin hallussa, toisin kuin ruotsissa, josta mieleen muistuu kielioppi, mutta ei sanat. Hitusen hankaloittaa puhumista :-D

Sitä mannerilmastoa kaivattaisiin nyt tännekin, sillä sohvaan on kulunut jo melkoinen kuoppa, ja lankavarasto tyhjenee pikkuhiljaa. Romanttisesti sitä ajatteli pyöräilevänsä kesällä Kangasalle lounaalle ja lähilampeen aamu-uinnille, mutta vettä sataa solkenaan ja uimavesi on edelleen niin kylmää, että säärikarvat menee hileeseen.

Kausi 2, jaksot 1 ja 2

Siskontyttöjen kanssa ihmeteltiin, kun ulkoa alkoi kuulua kummallista haukkumista. Paikannettiin ääni vastapäiselle pellolle, missä kettuemo huolestuneena katseli naapurin pihaan, loikki, haukkui ja kiljahteli - oletettavasti pentujensa perään. Yöllä samainen haukkuminen alkoi kuulua meidän takapihalta, ja nuoremman koiran eleistä päätellen ketunpojat olivat meidän etupihalla. Täytyy siis visusti pitää koirien leluista ja tarvikkeista huolta, sillä viime kesänä ketunpojat varastivat sekä pallon (palauttivat sen toki) että hihnan (löytyi säpäleinä autokatoksen takaa).

Valitettavasti toinenkin kettuepisodi toistui, sillä aamulenkillä naapurin tontin rajalta löytyi kuollut kissa, josta oli jo palasia napsittu, ja ympärillä leijui tymäkkä ketun haju. Viime kesänähän lähti meidän pihalta jonkun kissa tuonilmaisiin ketunpojan toimesta. Kunpa ihmiset pitäisivät lemmikeistään huolta. 

Myös luumupuusaaga sai toisen jaksonsa, sillä Viherpeukaloilta tilattu Delikatnaja sanoi sopimuksensa irti - enkä ihmettele. Paketista nimttäin paljastui n. 120 cm korkea keppi, jossa oli muutama silmu varressa. Eihän se kylmässä keväässä jaksanut lehtiä tehdä, vaan silmut lakastuivat yksi toisensa jälkeen. Googlasin, että Pirilästä löytyisi Delikatnajaa sekä kirsikkaluumua, joten kun kumpikin koira kieltäytyi emännän ideasta lähteä juhannuspäivän kaatosateessa etsimään kanttarelleja (kahdella t:llä), päätettiin sen sijaan lähteä puukaupoille. Vaan Piriläpä kumisi tyhjyyttään luumujen osalta. Saatavilla oli vain kahta keltaluumua: Siivosen keltaluumu ja Eurazia. Tyhjin käsin en aikonut kotiin lähteä, joten nappasin mukaani Eurazian.

Muitakin puita, paitsi omenapuita, oli Pirilässä yllättävän vähän. Varmaan muutkin olivat bonganneet niiden 9,95 €:n puukokoelman. Pensaita sen sijaan oli vaikka mitä jännää, tosin kaatosateessa hytistessä en niitä kovin tarkalla silmällä katsonut. Nauhahuopapajun (kuvassa etualalla) kohdalla oli pakko pysähtyä, sillä se oli todella näyttävä, eikä maksanutkaan kuin 7,60 €. Just olin lukenut saksalaisesta puutarhalehdestä artikkelin kapealehtisistä kasveista ja nyt sain sellaisen pihaan. En tosin tiedä mihin sen tällään, mutta kaipa se jostain paikkansa löytää.

Valaistuneet

Vaikka näitä Suomen kesiä on jo 57 vuotta katsellut, aina alkukesä yllättää räjähtävällä kasvuvoimallaan ja rehevyydellään. Kuvassahan on siis meidän 55-metrinen aroniapensaikko, joka aikanaan istutettiin estämään yläpihaa valumasta alapihalle, ja jonka heti ensimmäisenä talvena myyrät parturoivat parisenttisiksi tapeiksi.

14 vuotta sitten rakennettiin alapihaan kesäkeittiölle katos ja terassi, mutta aronia keksi kasvaa niin muhkeaksi, että saatiin syödä grillimässyt varjossa ja hyttysten armoilla. Sittemmin ollaan aroniaa saksittu tarpeen tullen, ja tänä keväänä parturoitiin se melko alas, jotta aurinko ylettyy paistamaan kesäkeittiöön. Vuohenputki näki tilaisuutensa tulleen ja on vallannut koko aroniarinteen, kun viimeinkin sai valoa. Aronioita saa sen seasta etsimällä etsiä. Ajattelin ensin olla trimmeröimättä vuohenputkea alas, mutta jostain kaukaa on sen sekaan putkahtanut arkkiviholliseni jättipalsamin taimia, joten parempi saksia vuohenputket, jotta näkee mahdolliset jättipalsamit ennen kuin ne alkavat kukkia.

Valosta on innostunut myös kaikki mahdollinen kasvusto, jota terijoensalava on vuosikausia varjostanut. Salava kasvaa aivan väärässä paikassa, mutta eipä sitä tuosta enää mihinkään siirräkään ja tuopahan näkösuojaa naapuriin. Keväällä sahattiin oksat tapeiksi, kun puu oli jo kovin ränsistynyt. Puun alla alkoi salamannopeasti kasvaa nokkoset, vuohenputket, herukat, vadelmat, ahomansikat. Alue on ajettu ruohonleikkurilla, trimmattu trimmerillä ja nyhdetty käsin, mutta kasvuvoima on aivan valtava.

Muistan, että joskus aikoinaan, kun salava kasvoi toisella puolen pihaa, istutin tuohon vadelmaa (näköjään keltavadelmaa, kun joskus salavan alle putkahti keltaisia marjoja), ja jonakin vuonna anoppi toi karhunvatukkaa, jonka sysäsin samaan kohtaan, mutta luovuin vadelmista, kun ne tekivät niin paljon juurivesoja. Juuret ovat kuitenkin säilyneet elossa, sillä nyt ne valtaavat alaa hirvittävällä vauhdilla. Toivottavasti kyseessä on keltavadelma, sillä se karhunvatukka oli pahan makuista. Silmällä täytyy myös pitää elämänlankaa, joka samaisen karhunvatukan kanssa tuohon kohti asettui. Sen saa nyt ainakin paremmin kitkettyä, kun ei vähään aikaan tarvitse väistellä salavan oksia.

Kasvihuonekierros

No mitäs kasvihuoneeseen kuuluu? Yllättävän hyvää, kiitos kysymästä. Huoneen keskelle jäi kolme roskista odottamaan kurpitsojen itämistä, mutta vain yksi enää iti, joten nappasin siniseen koriin jemmaamistani tomaatintaimista 2 kpl tyhjäksi jääneisiin roskiksiin. Tällä kertaa en hennonut heittää loppuja tomaattejani kompostiin, vaan vapautin ne luontoon, eli kukkapenkkien ja kasvimaiden tyhjiin kohtiin.

Nyt on kasvihuoneessa enää ne kasvit, mitkä siellä tulee olemaan syksyyn asti, joskin hitusen epäröin pelargonieni kohdalla. Toistaiseksi Hollannin-tulokkaat ovat vielä kasvihuoneessa, mutta jos alkavat kärsiä kuumuudesta, heitän ne ulos kukkatikkaille.

Yrttejä on kasvihuoneessa vain kourallinen, sillä suurin osa niistä pärjää paremmin ulkoilmassa. Sitruunaverbena kaivannee jo suurempaan ruukkuun, ja kaupan basilikoista istuttamani versiot alkavat vedellä viimeisiään. Oliiviyrtti kukoistaa hienosti, samoin talvikynteli, jonka hetken mielijohteesta nappasin taimikaupasta mukaan. Maku siinä on outo ja polttava, mutta kyllä se halsterikalan sisään ja lihojen rubbaamiseen menee hyvin. Sitruunatimjaminkin jouduin ostamaan, sillä edellinen talvehti, mutta kupsahti keväämmällä. Tavallinen timjami sen sijaan pärjäsi hienosti talven yli, mutta kylvin sitä varuilta ruukkuun, koska ilmankaan ei pärjää.

Tomaatit kiittivät siitä, että pääsivät normaalia aikaisemmin kasvihuoneeseen, ja alkavat hipoa jo kasvihuoneen kattoa. Toukokuun lopulla näkyi ensimmäiset raakileet, joita toivottavasti malttavat kasvattaa kunnolla. Kauhukuvana on viime vuosi, jolloin tomaatit jäivät käsittämättömän pieniksi ja maultaan hapokkaiksi. Varmuuden vuoksi hommasin muutaman kilon tomaattilannoitetta, jos se korjaisi tilannetta.

Paprikoiden ja chilien kanssa taistelin koko esikasvatusajan ja lopulta tilasin taimet netistä. Zazu näyttää ainoana omakasvatteena pärjäävän hyvin ja on tehnyt jo ensimmäisen paprikan odottamaan kypsymistä. Muhkea sato olisi erittäin tervetullut, sillä pakastettua paprikasilppua tulee talven mittaan käytettyä keitoissa ja padoissa, eikä se ole niin mautonta kuin kaupan pakastepaprika.

Kurkkujen kanssa on myös tullut taisteltua. Kylmän kevään aikana eivät suotuneet kunnolla itämään, joten jouduin ostamaan uusia siemeniä ja tekemään uusintakylvöjä. Mutta kun sää viimein lämpeni, alkoivat ne itämättömätkin itää, joten 8 kurkuntaimen sijaan meillä onkin niitä nyt 17... Tarvii varmaan laittaa ämpäri portin pieleen ja tarjota ilmaisia kurkkuja naapureille.

 

Vihannekset villeinä

Vaikka syyskylvöt eivät onnistuneetkaan, eikä salaattia taaskaan näy lukuisista uusintakylvöistä huolimatta, ovat kasvimaat melkoisessa kasvuvauhdissa. Eniten ovat yllättäneet talvivalkosipulit, jotka olivat jo toukokuussa sellaisissa mitoissa, että mielessä kävi alkaako niiden satokausi kesäkuussa, heinäkuun sijaan.

Viime vuonna istutetut rakuuna ja lipstikka selvisivät talvesta, ja eilen saatiinkin kauden ensimmäinen lipstikka-sinihomejuustokeitto. Yllättäen myös inkivääriminttu ja loppukesästä kylvetty villirucola talvehtivat ja alkavat kohta tuottaa satoa. Toisen mintun kanssa olen pulassa, sillä jostain on yhteen kasvilavaan päätynyt minttu, joka on talven aikana tehnyt semmoiset suikerot mullan alle, että vähän väliä saa sitä nyppiä pois. Minttu on toki hyvää, mutta ei sitä ihan joka paikassa halua kasvattaa. Kirvelikin talvehti hyvin ja on tehnyt kaksi valtavan kokoista puskaa yhteen kasvilaatikkoon. Ei haittaa, sillä yrttejä meillä kyllä kuluu ruuanlaitossa.

Maaliskuun lopussa kylvämäni rucola on selvinnyt kirpoista ja kasvanut isoksi, vaikka sitä onkin pizzojen päälle nyhdetty ahkeraan. Samaan aikaan kylvettyä pinaattia olen ryöpännyt pakastimeen. Retiisi sen sijaan loistaa poissaolollaan, vaikka sitä - salaatin ohella - jo kaipaisi aamiaisleivän päälle.

Kylmä keli on suosinut kaalikasveja, jotka kasvavat valtavan muhkeina. Kohtapuoliin saadaan ensimmäiset kyssät ruokapöytään. Herneet ja pavut itävät melko hitaasti, eivätkä esikasvatetut pavut ole vielä intoutuneet kasvuun. Ovat kuitenkin selvinneet kylmistä öistä ja lehtokotiloiden hyökkäyksistä - toistaiseksi.

Viime vuonna intouduin sekakasvatuksesta. Toki olen aina tiennyt, ettei vihanneksia kannata säntillisissä riveissä kasvattaa, vaan olisi parempi kylvää niitä sikin sokin, jottei tuholaiset liian helposti löytäisi haluamaansa. Mutta kun ne rivit on vaan niin paljon helpompi nykäistä mullan pintaan. Nyt olen istuttanut esikasvatteita sinne tänne ja upottanut sipulia sopiviin lokosiin. Keväällä viskoin hunajakukan siemeniä kasvilavoihin, jotta pölyttäjät (eli se pihan ainoa kimalainen) intoutuisivat hääräämään kasvimailla ja kenties pölyttäisivät herneet ja pavut siinä sivussa. Pari viikkoa sitten tosin ihmettelin, että mikä jeevelin rikkaruoho nousee joka paikasta, kunnes sattumalta internetissä osui kohdalle kuva hunajakukasta - juuri ennen kuin ehdin alkaa sitä nyppiä pois kasvimailta.

Pidemmän kaavan kautta

Onhan se ihanaa päräyttää loppukeväästä taimitarhalle ja ostaa sylikaupalla kesäkukkia. Saa nopeasti väriä ja kaunista katseltavaa ruskeanharmaaseen pihaan. Mutta nyt kun on leikkokukkabuumi (raaskiiko niitä oikeasti kukaan leikata?) ja henkilön keski-ikä ylitetty, on tullut jo pari vuotta kasvatettua melkein kaikki kesäkukat ihan itse (tähkälaventelin ja Pink kisses -neilikan ostan kaupasta). Esikasvavat kukat vievät aivan kamalasti tilaa kodinhoitohuoneesta ja kasvihuoneesta, eikä kukintaa näy ennen kuin reilusti kesän puolella, mutta niin vain sitä syksyllä alkaa taas laittaa lajikkeita ostoslistalle, vaikka helpommallakin pääsisi.

Vaan onhan se kivaa, kun voi täyttää ruukkuja omakasvatteilla ja odotella, millainen kukinta tänä vuonna kehkeytyy. Viime vuonna vaivanneet öttiäiset ovat pysytelleet poissa, varmaankin jäätävän kylmän kelin ansiosta (viime yönä +2. Sai kaivaa toppatakin ja villahanskat aamulenkille), joten toistaiseksi kukka-asetelmat näyttävät reheviltä.

Samettikukat alkoivat kukkia ensimmäisinä; seuraavaksi näyttävät koristeheinät jänönhäntä ja isoräpelö heräilevän, ja leukoijassakin on jo nuppuja. Ehkä se kukkaloisto alkaa pikkuhiljaa loistaa kaiken vihreyden keskeltä. 

 

Tangentin suuntaan

Maaliskuussa viihdytin itseäni miettimällä, mitä takapihan nurmikolle voisi tehdä. Pikkuhiljaa alkoi kirkastua visio, jossa avoimen nurmikentän sijaan kasvaa muutama hedelmäpuu ja hyötypensaita. Paikalla on aiemmin kasvanut tyrniä (valtava lumipyry kaatoi ne), kriikunaa (kuolla kupsahti yhtäkkiä) ja kaksi Pepi-päärynää (kumpikin katkesi kovassa tuulessa, joskin toinen vielä sinnittelee hengissä), mutta ne ovat olleet aivan nurmikon laidassa, aronioiden edessä.

Pepi ei maullaan ole hurmannut, joskin hyvää chilihilloketta siitä tehtiin, mutta edelleen kiinnosti päärynän kasvattaminen, kun muilla tuntuu kasvavan ihania herkkulajikkeita. Kotipuutarha-lehti kehui Souvenirs-päärynää, joten sitä hommasin kaksi, ja luumuksi valikoitui Delikatnaja. Niiden väliin istutin kaksi hunajamarjaa, Onnin ja Sinikan, ja aloin sitten lapioida nurmikkoa pois kasvien ympäriltä ja välistä, ajatuksena tehdä istutusalueesta yhtenäinen ja kattaa se kuorikatteella.

Mutta miten sitä rupesikin ajattelemaan, että alueelle voisi tyrkätä muutaman pionin, syyskylvää esikkoja ja haudata kilokaupalla kukkasipuleita. Parempi puolisko onneksi järjen äänellä totesi, että siinä olisi sitten taas yksi alue kitkettävänä (minä kun en niitä muitakaan kitke - kukkapenkit ovat nykyään dynaaminen istutus syysasteria ja vuohenputkea), eikä tuohon kohti oikein sopisikaan mikään kukkaistutus. Ehkä korvaan pioni-ideani jollain pienellä marjapensaalla, jos sellainen kohdalle osuu. Ja villisti ajattelin tänä kesänä täyttää kasvien välit tomaatintaimilla, kun niitä on vielä muutama (8 kpl) kasvihuoneessa jemmassa.

Särinää, säksätystä ja naukumista

Jo heti aamusta ihmeteltiin erikoista laulajaa, joka oli pihaan ilmestynyt. Tai ei oikein voi laulusta puhua, vaan ennemminkin äänten kirjosta: palokärkimäistä naukumista, kerttumaista särinää ja varpusmaista säksätystä. Lopulta piti kaivaa Muuttolintujen kevät -appis esille ja ottaa selvää, kuka tuo koko päivän lähes tauotta esiintynyt tyyppi on. Kultarinta! Enpä ole koskaan aiemmin moista nähnyt tai kuullut, mutta nyt se tuntuu kompensoivan poissaolonsa ihan urakalla. Samoin sunnuntaina ihmeteltiin metsässä erittäin kovaäänistä laulajaa, jonka sama appis tunnisti peukaloiseksi. Pieni nimi - järjettömän iso ääni.

Viikonloppuna siirsin kaikki esikasvaneet kukat kasvihuoneesta ulkoilmaan (ja heti oli yöllä +3,8 C vaikka piti olla +7). Yllättävän hyvin olivat esikasvatukset onnistuneet. Jopa kiinanastereita oli tukkokaupalla, vaikka yleensä kammoksuvat meikäläisen kasvatusta. Hämähäkkikukista selvisi elämään vain 2, mutta toivottavasti ehtivät tänä kesänä kukintaan asti.

Kasvihuoneeseen jäi ylimääräisinä vain kurpitsat ja pavut, mutta niitä en vielä uskalla ulkoistaa, kun ei nuo yöt lämpimiä ole. 

Tänään on ollut sen verran lämmintä (joskin tuulista), että on tarjennut pestä esikasvatuspotteja ensi kautta varten. On kyllä huomattavasti järkevämpää ihmisen aktivointia kuin työvoimatoimiston tarjoama versio. Lomautus on nimittäin jatkunut sen verran, että saan nyt hakea 4 työpaikkaa/kuukausi. Tässä nyt arvon haenko ripsiteknikoksi, kattomaalariksi vai päivystäväksi lääkäriksi. Tulikohan kukaan ajatelleeksi, että jos jollain alalla on 4 uutta työpaikkaa joka kuukausi jokaisella työssäkäyntialueella, niin ei sillä alalla työttömyyttä ole... No, ehkä kokeilen sitä ripsiteknikoksi hakeutumista. Ei kai siinä tartte kuin sohia ihmisten silmiä liimalla ja irtokarvoilla.
 

Reikä rännissä

Aikoinaan oli tähän taloon tehty eksoottinen ränniviritelmä terassin kattoon. Rumaltahan se näytti, mutta siitä saatiin kätevästi sadevettä talteen. Tämän talven kattoremontissa (joka virallisesti tuli päätökseen vasta tällä viikolla, kun lukuisten puhelinsoittojen jälkeen kattojamppa viimein tuli tuomaan lupaamansa tarvikkeet. Eihän siihen mennyt kuin 4 kk. Kyllä mietityttää, että noinkohan meikäläisen työnantaja katsoisi hyvällä, jos minä laistaisin lupauksistani, heittelisin tupakantumppeja asiakkaan pihaan ja tekisin sinne vielä tarpeeni. Tosin en ole koskaan kokeillut. Että varokaahan vain Pedersöressä; joku päivä voi tehtaan pihalla olla täti-ihminen kyykyllä.) ruma ränninpätkä korvattiin normaalilla ratkaisulla.

Siitähän sitten heräsi kysymys, mistä saadaan sadevettä talteen puutarhan kasteluun. Kattofirman vastaus oli vesirosvo, eli ränniin tehty reikä, josta sadevesi tulee putkea pitkin saaviin. Olin kovin skeptinen moisen konseptin suhteen, mutta kyllähän tuo tuntuu toimivan. Tehtiin rosvon luo oikein laatoitettu saavistation ja haettiin Biltemasta ensin kaksi ja sitten vielä yksi vesisaavi lisää. Nyt vesi tulee saaveihin talon katolta, eikä terassin, joten yksi vesisaavi täyttyy jo 5 mm:n sateesta.

Tämä sadepäivä onkin ollut kastelukannujumppaa, kun olen siirtänyt saaveista vettä kaiken maailman tynnyreihin ja ämpäreihin, mitä vastaan on tullut. Riittääpä vettä sekä kasvihuoneen kasteluun että esikasvatuspottien pesuun, jahka sinne asti päästään - toivottavasti jo ensi viikolla, kun tämä jatkuva toppatakin ja pitkien kalsareiden pukeminen alkaa vähän nyppiä.

 

Ihmemaassa

Vaikka tässä iässä vuodet vierii kiihtyvällä nopeudella, näin keväällä huomaa miten pitkä aika vuosi oikeasti on. Chef valmistautui tuossa tekemään kevään ensimmäistä pizzataikinaa ja ihmetteli, mihin oli laittanut tiedon taikinan suolamäärästä, kunnes muisti käyttävänsä siihen kännykkäappista. Eipä ollut tarvinnut moista tietoa sitten viime syksyn.

Minä puolestani ihmettelin kasvimaalla kasvavaa rikkaruohoa, joka ei onneksi lähtenyt ensi nykäisyllä irti. Muistin nimittäin myöhemmin, että siihen kohti tälläsin loppukesästä rucolan taimen. Se oli talvehtinut :-0 Ikinä en ollut kuullutkaan, että rucola voisi näillä leveyksillä olla monivuotinen.

Sama ihmetys kävi viereisessä kasvimaalaatikossa: jotain ihme syheröä nousi maasta lipstikan vierestä, ja taas olin nykäistä moisen pois rikkaruohona. Yöllä sitten tuli mieleen, että senhän täytyy olla inkivääriminttu, jonka ihan vaan huvikseni istutin tuohon laatikkoon, varmana siitä, ettei se ainakaan talven yli selviä. Mutta makutesti tänään osoitti, että kyllä se vain on inkivääriminttu.

Muutenkin on saanut huuli pyöreänä kuljeskella tontilla pitkän talven jälkeen. Lintujen kakkakylvöt nimittäin ovat laajenneet joka paikassa kasvavasta mustaherukasta aroniaan ja terttuseljaan. Ainokainen seljamme sai pahasti täkyä loppusyksyn lumimyräkästä, mutta on näköjään monistuttanut itseään useampaan paikkaan - viimeisimpänä meidän aronia-aidanteeseen. Ja aroniakin yhtäkkiä tuli vastaan tontin päädyssä. Varmaankin mustarastas on istunut läheisessä koivussa ja kylvänyt aronian siemenet otolliseen maaperään.

Viimeinkin näyttää yöt lämpenevän, joten uskalsin jo siirtää kaalikasvit kasvihuoneesta kasvimaille. Tänään, jahka työnantajan digitaalinen päivätoiminta päättyy, istutan piparjuuren ja kenties laitan kukat kuistin parvekelaatikoihin. Pikkuhiljaa alkaa kasvihuone tyhjentyä ulkoilmaan, ja pestävä pottipino sen kuin kasvaa. Ehkä kohtapuoliin tarkenisi sitä alkaa pienentää.
 

Kiinankaalta, fetaa ja hunajaa

Kevään grillikauden jatkumolle ostettu kiinankaali jämähti jääkaappiin, kun lämpötila painui alle viiden asteen. Kätevä emäntä näpytteli Googleen "kiinankaali feta", kun jääkaapissa sattui myös olemaan Lidlin yllättävän hyvää (= maistuu muultakin kuin suolalta) ja avattunakin yllättävän kauan jääkaapissa kestävää fetaa. Google heitti vastaukseksi Maaseudun tulevaisuuden Fetakaali uunissa.

Lohkoin kaalin neljään osaan ja sovelsin reseptiä hieman. Sulatin n. 50 g voita kattilassa, hölväsin siihen reilun ruokalusikallisen hunajaa ja maustoin mustapippurilla (fetassa ja voissa on ihan tarpeeksi suolaa, joten en lisännyt sitä enempää). Kaalien päälle ripottelin kypsiä belugalinssejä, silputtua suolasitruunaa ja fetaa, ja lorotin voisulan niiden päälle. Uunissa olivat 180 C:ssä 25 minuuttia.

Olipa kerrassaan maukas ruoka! Oikein miellyttävä ja mausteinen makumaailma. Parempi puolisko rupesi siinä heti korvaamaan fetan vuohenjuustolla ja päätyi lopulta visioimaan piirakan, jonka pohjalla harissaa ja päällä vuohenjuustoa, suolasitruunaa, saksanpähkinää ja hunajaa. Sitä odotellessa.

Toukotyöt ennen toukoa

Kyllä se lipstikka-sinihomejuustokeitto sieltä kohta tulee...

Ollaankohan koskaan oltu tällaisessa tilanteessa, että miltei kaikki toukokuun työt ehdittiin tehdä jo huhtikuussa? Nyt on jäljellä vain ns. hard landscaping, eli lapion ottaminen kauniiseen käteen ja sadevesitynnyrin siirto uuteen paikkaan sekä uuden sadevesikourun upottaminen maahan - kumpikin homma talvisen kattorempan peruja. Lisäksi paremman puoliskon pitäisi ottaa saha kauniiseen käteen ja kaataa myrskyjen runtelemat päärynäpuut, tosin hän on niin hellämielinen, ettei millään raaski kaataa kuolleita puita, vaan odottelee niiden heräämistä henkiin, kun "näkyyhän tässä silmuja". Joo, näkyy, mutta yksi elävä oksa ei kokonaista puuta pelasta. 

Lisäksi olisi korillinen potteja pestäväksi, mikä näin etuajassa olisikin hyvä, sillä normaalisti pottienpesuaikaan on ilma sakeana koivun siitepölystä, jolloin potit päätyvät varastoon iloisen keltaisina. Keli vaan on niin jäätävä (kts. kuva), ettei tuolla tarkene mitään järkevää tehdä. Aamulla oli pakko laittaa takkaan tuli, kun talo oli jäähtynyt +16 asteeseen (juu, en pidä lämmitystä päällä toukokuusta syyskuuhun).

Kovasti olisi hinku taimistoturneelle etsimään uusia päärynäpuita sekä kenties myös luumupuita, vaikka niiden kanssa saa taistella juurivesoista. On mulla pari (vai kolme?) luumua, mutta Urjalan luumu tekee huonosti hedelmää ja se toinen (ja kolmas) on juurivesa vanhasta, vesimyyrien kaatamasta Sinikasta ja kasvaa tiheän pensaikon takana lähellä naapurin tontin rajaa, joten siitä ei saa hedelmiä poimittua sitten millään. Kirsikkakin olisi kiva, joku makea sellainen, joskin siinäkin on riskinä hervoton juurivesominen. 

Hunajamarjaa moni kehuu, joten sitä olisi kiva testata, ja jostain on herännyt hinku tuoksuvan pionilajikkeen perään. Eikä viherherukoita voi ihmisellä koskaan olla liikaa. Että voisko tuo lumisade jo kohta loppua?

Jälkeenjäänyt

Lauantaiaamuna alkoi tieltä kuulua kova mörinä. Maajussihan se sieltä tuli kylvämään peltonsa. Ehti siis ensin! Yleensä ollaan tehty kylvöt samana päivänä tai minä jopa muutamaa päivää aikaisemmin. Olihan toki kasvimaakylvöt minullakin mielessä, mutta jäätävän kelin takia päätin odotella, kun ei se kylmän mullan kanssa ährääminen niin hienoa ole, ja lauantaille oltiin jo sovittu kalamarkkinoilla piipahtaminen. 

Sunnuntaina olikin aamulla mukavat -7 C, ja kasvimaiden pinnat niin kohmeessa, että päätin jättää kylvöt suosiolla seuraavaan päivään. Iltapäivällä kuitenkin "lämpeni", joten nappasin siemenpussit ja painuin pihalle lumihiutaleiden leijaillessa ympärillä. No, leijui siinä MediHelikin, joka laskeutui metsikön taakse naapurin pellolle. Vähän latisti tunnelmaa.

Tällä kertaa päätin kaiken eksoottisen sijaan kylvää runsaasti niitä, mitä on talvella kiva kaivaa pakastimesta. Kaksi pientä kasvilavaa kylvin täyteen hernettä, koska se on hyvä lounaspasta-aines, ja useamman rivin ripottelin täyteen juureksia, porkkanaa, punajuurta ja palsternakkaa, kun niistä saa nopeasti keiton.

Syyskylvöt vielä antavat odotella itseään, joten niiden onnistumisesta ei ole tietoa, mutta maaliskuun puolella kylvämäni retiisit, salaatit ja tillit itävät jo! Ihan huippua. Vielä pitäisi keksiä, mihin ripottelen kuminan siemenet. Viime vuonna heitin niitä kukkapenkkiin, mutta eivät siellä lähteneet kasvuun. Nyt voisi ehkä kokeilla upouutta herbaariota (in the making, kuvassa), joskin kumina voi olla melkoisen invasiivinen. Ajatella, että lapsuuden Pohjanmaalla kuminaa kasvoi siellä täällä. Pirkanmaalle kun muutin, nappasin muutaman kerran ohimennessä suuhun vuohenputkesta siemeniä, kun luulin sen olevan kuminaa. Karvas pettymys!

Lankkuterapiaa

Pääsiäisenä Honkasen puutarha houkutteli hakemaan orvokkeja, kaatosateesta huolimatta. Ja pakkohan sinne oli mennä toistamiseen, kun kertoivat myyvänsä lavakauluksia kantiksille 25 €/2 kpl. Herbaario kosahti viime vuonna sellaiseen kuntoon, että se on pakko uusia tänä keväänä, joten sille lavakaulustarjous tuli taivaan lahjana. Ruoho oli vallannut herbaariosta sen osan, missä ruohosipuli majaili, joten kaulusten kylkeen otin Honkaselta uuden setin ruohosipulia. Vanhan paakun voi suorilla heivata kompostiin.

Kompostoreiden edessä olevat 3 pientä kasvimaalodjua ovat myös tulleet tiensä päähän, joten nekin pitää uusia. Mietittiin yhtä pitkää lodjua kolmen lyhyen sijaan, niin ei tarvitse ruohonleikkurilla liiemmälti ährätä laatikoiden välissä. Laatikoissa tosin nyt kasvaa monivuotisia yrttejä valtoimenaan, joten pitää keksiä keino niiden leviämisen hillitsemiseksi. Ehkä joku patolevyviritelmä?

Ja kyllä, menin jinxaamaan edellisessä postauksessa kaurispukin meidän pihalle. Siellä se eilen nautiskeli elostaan syömällä ja nukkumalla tontilla olevan lähteen rannassa. Komeasti verinahka roikkui sarvista, joten sitä ollaan näköjään oltu kelouttamassa sarvia ja merkkaamassa reviiriä >:-/

Mitä et näe kuvassa?

Ei näy valkoista. Enkä siis puhu lumesta, vaan metsäkauriin hanurista. Ei näy, ei. Vielä syksyllä tontilla kulki kaurispukki 4 naaraan kanssa, mutta mihin lie hävisivät, kun talvella ei näkynyt jälkiä kuin pariin otteeseen. Etupihalta tosin löytyi keväällä kauriin etujalka, joka nyt puhisee kompostissa. Ehkäpä loput kauriista puhisevat jonkun pakastimessa. Ja hyvä niin, sillä yksi naaraista ontui ikävästi, mistä metsästäjille vinkattiin. Ehkäpä se pääsi tuskistaan.

Mutta siis ei ole kauriita ikävä, etenkin kun tänä vuonna aion kylvää punajuurta suuret määrät. Aiempina vuosina ollaan kauriiden kanssa kilpailtu siitä, kuka saa punajuuret käyttöönsä. Yleensä olen hävinnyt kisan. Lehtokotiloita, punkkeja ja kirppoja on kyllä pihalla riittämiin, joten ihan ilman tuholaisia ei olla. Ja eka ampiainenkin jo pyöri koiran jaloissa.

Kevät on edelleen 2 viikkoa etuajassa, joten esikasvatteet ovat häätyneet kasvihuoneeseen, kukista tehty asetelmat ruukkuihin ja kasvimailla itää koemielessä alkukuusta tehdyt kylvöt. Kaalit on siirretty isompiin potteihin, ja tällä viikolla edessä on loput kasvimaakylvöt ja kurpitsojen istutus loppusijoitusämpäreihinsä. Ihan parasta.

Lampaanviulu sous vide

Kuulemma tällaista ohjetta oli hankala löytää, joten tässä todistetusti hyvä ohje lampaanviulun sous videttämiseen, eli vesihauteessa kypsentämiseen. Toki meidän viulu oli kotimaista luomukaritsaa, joka on jo luontaisesti mehevämpää kuin tehotuotettu serkkureppanansa.

Viulun pintaan hierottiin suola ja silputtiin pari kourallista rosmariinia. Vakumoinnin jälkeen viulu (2,4 kg) upotettiin sous videen, jossa sitä pidettiin 12 tuntia 55 asteessa. Sous viden jälkeen viulu sai levätä pari tuntia, ja sitten se heitettiin grilliin ottamaan tymäkkä rusketus.

Liha oli tirsuvan mehevää ja irtosi luusta helposti.

Lisukkeena oli espanjalaista parsaa, kun kotimaisen version kausi ei ole vielä alkanut, sekä hävikkipekonilla täytettyjä hävikkisieniä. Ei mikään tyylikäs lisuke, mutta saatiinpa parit hävikkisetit tuhottua.

 

Hollantilainen kirvapopulaatio

Aivanhan tässä ihminen hämmästyy, kun viime vuosien hangista helteisiin -ilmiö ei ole toistunut, vaan ollaan ihan oikeassa keväässä. Lumet sulivat pari viikkoa etuajassa, mutta vielä ei ole kasvukausi rehahtanut käyntiin. Ihan rauhassa on saanut katsella pihaansa ja siirrellä väärässä paikassa asuvia taimia (en kai minä voi olla ainoa, jolla kasvaa hervoton vadelmapuska kukkapenkissä?) ja napsia kurittomasti lonkeroivia aronian ja kanukan oksia pois tieltä.

Maa on vielä umpijäässä, joten lapio on heilunut ainoastaan kompostoreissa, joiden sisältö (= kuvassa olevat mustat lämpäreet, paitsi yks on koira) on siirtynyt muhevoittamaan kukkapenkkejä. Oli jännä huomata, että Tokmannin ikivanha vesisaavi kompostoi sisältönsä (toki siis vain kypsentämätöntä kasvijätettä) tehokkaammin kuin varta vasten ostettu kompostori.

Kompostorien tyhjentämisen lisäksi kamalien kevättöiden listalla on varastojen siivous ja ikkunoiden pesu, joista jälkimmäisen sain ruksittua listalta eilen. Siinä putipuhtaita ikkunoitani ihaillessa huomasin olkkarin ikkunalla kiipeilevän kirvan! Heti piti laittaa ikänäkölasit silmille ja ruveta syynäämään lähistöllä olevia kasveja. No eiköhän vaan Hollannista tulleissa pelargonintaimissa ollut kirvoja rivissä. Sekunnin verran mietin kasvien heivaamista ulos jäätävään myrskytuuleen, mutta säälin investointejani ja tyydyin litsimään kirvat sormin. Pitänee turvautua myrkkyihin, jos niitä edelleen ilmestyy.

Vaikka keli on edelleen jäätävä ja yöksi on luvattu kunnon lumimyräkkä, on tämä mukavaa, kun saa nämä pakolliset keväthuhkinnat tehtyä kun keli on vielä viileä. Sitten kun lämpenee, siirrytään huvipuolelle, eli pyöräilemään ja uimaan. Ei siinä enää viitsi ikkunaruutuja hinkata.

Muodinmuutos

Juu, on siellä amme. Mutta se on menossa kaatopaikalle.

Vuonna 1999 lupasin pienelle, frisbeehullulle tyttökoiralle, että vielä joskus hän saa pihan, jossa juosta frisbeen perässä joka päivä. Lupaus tuli pidettyä, ja koiran sekä silloisen puutarhamuodin takia sekä etu- että takapihalle tuli perustettua hervoton nurmikkokenttä. Nykytietämyksellähän moinen on a) hitonmoinen riesa hoitaa ja b) luonnon kannalta yhtä monimuotoinen ratkaisu kuin asfaltointi.

Nyttemmin perheessä on pallojen piilottelusta kiinnostunut koira (lumen alta löytyi tänä keväänä 3 palloa...), joten nurmikolla rallattelulle ei ole tarvetta. Niinpä siinä Trädgårds tideriä kutomisen lomassa silmäiltyäni alkoi mieleen hiipiä totaalinen pihan overhaul. Etupiha saisi olla pitkälti sellaisenaan, mutta tuo takapihan nurmikkotuska voisi alkaa väistyä.

Kutsumme talouspihaksi tontin osiota, jossa on autokatos ja varasto, pyykinkuivausteline ja marjapuskat. Mikään paraatipaikka se ei ole, ja kun John Taylor esitteli upeaa kompostointialuettaan telkussa, välähti ihmisellä, että talouspihaanhan voisi kompostorit siirtää kasvihuoneen takaa. Tilaa olisi enemmän ja kompostorit voisi piilottaa jollain sievällä aidanpätkällä. Myös matka keittiöstä lyhenisi.

Kasvimaita ja -huonetta on rajannut ekassa kuvassa näkyvä aita ja pergola. Uudessa visiossani ne siirtyisivät nurmikkotuskan toiseen päähän, jolloin tontin hyötyosio voisi levittäytyä nurmikolle: muutama hedelmäpuu (ei omppua, mutta luumua ja kirsikkaa - mikäli niitä saa ei-juurivesovina versioina) ja marjapensaita, kun en aamumehutarpeestani ole päässyt edes ikääntyessä. Muutaman kasvilavankin voisi alueelle lisätä, kun niitähän ei koskaan voi olla liikaa. Samalla voisi talouspihalta deletoida pahanmakuiset mustaviinimarjat (sellaisiakin näköjään voi olla), ja siirtää makoisammat puskat nurmikolle.

Eihän tässä mitään toteuttamiskelvotonta ole, mutta sitä ennen pitäisi miettiä, missä vanhuutensa elää, mikäli sinne saakka pääsee. Nykyinen talo on kaikin puolin hyvä, mutta kun ihmisiin on iskenyt iili päästä veden ääreen. Että kannattaako tähän pihaan enää panostaa vai säästetäänkö rahat mahdolliseen uuteen asujaimeen.

Berliinin marjat

Metalli on puutarhassa turhaakin turhempi materiaali, kun luonto tuppaa omimaan sen muutamassa kesässä ja jäljelle jää vain kasa ruostetta. Mutta kun sisko dumppasi parit metalliruukut meikäläisen matkaan, ja talven joulukukka-asetelmista oli jäänyt pari metalliämpäriä, kävin varastot läpi kaiken metallin osalta ja nappasin Bauhausista spraymaalipullon. 

Joskus muinoin tein saman tempun paloautonpunaisella spraymaalilla (oiskohan ollut Maston-merkkinen?), ja se pidensi metalliruukkujen elämää usealla vuodella. Yksi punainen ruukku on edelleen käyttökunnossa.

Mukavasti spraypäivälle osui tuulinen keli, joten hitusen tuli maalattua myös nurmikkoa, mutta yllättävän kiva lopputulos tuli Berlin berry -sävyllä. Kuvan haravahärpäke oli alunperin valkoinen ja ämpäri vihreä, mutta nyt ovat samaa sävyä, ja tänään käyn korvaamassa tuon Ikean muovikukan narsissilla.

Aikoinaan spraymaalasin kaverilta roudatut betoniruukut mustiksi (mikähän iili siinäkin oli? Ankea väri!), mutta väri oli kulunut jo suurimmaksi osaksi pois. Arvoin limenvihreän ja luumunpunaisen välillä ja päädyin luumunpunaiseen, kun Bauhausista (ei ole maksettu mainos) sattui löytymään juuri oikea sävy.

Eilen aloin vihdoin sutia ruukkuja sokkelimaalilla, joka olikin maalatessa purkkapinkkiä. Pieni iik-efekti värähti ihmisessä, mutta jatkoin päättäväisesti sutimista, ja maalin kuivuttua sävy tummui hitusen, muttei kuitenkaan niin tummaksi kuin värilastussa. No, ei se mitään; tänään vielä toinen kerros, joka toivottavasti peittää alta pilkistävän mustan, ja huomenna saadaan nuo 1000 kg painavat ruukut takaisin paikoilleen. Alkaisivatpa jo myydä orvokkeja kaupoissa, niin saisi ruukkuihin täytettäkin.

Full house

Tulihan se Mustilan tilauskin viimein perille, joten pääsin pelaamaan ruukkutetristä. Daalioiden (Candy stripe ja Afrodite) juurakot olivat sen verran massiivisia, että täytyi varastosta hakea suurimmat potit mitä löytyi ja yrittää mahduttaa ne kodinhoitohuoneeseen kaiken maailman esikasvatteiden joukkoon. 

Olin myös heikkouksissani tilannut jaloleinikin Salmon mukuloita, vaikka en ole koskaan onnistunut jaloleinikkien kanssa. Eikä ihme, kun sattumoisin luin Kukkatarhureiden artikkelin aiheesta: https://www.kukkatarhurit.fi/blogs/news/jaloleinikin-kasvatus. Kovin tuntuu olevan vaikeaa puuhaa saada leinikit kasvamaan ja kukkimaan (rönsyleinikki kyllä rönsyilee pitkin pihaa), mutta nyt ovat mukulat ruukuissaan terassilla kylmälaukun suojissa, kun kerran viileässä ja pimeässä käskettiin heitä pitämään. Pitää ensi vuonna muistaa, ettei moiseen kasviin enää sorru.

Tilauksen mukana tuli myös istukassipulia ja vuoden ainokainen siemenperuna Annabelle. Yhden perunan jo donkkasin ämpäriin ja kasvihuoneeseen. Sen jälkeläiset varmaankin taas nautitaan juhannuksena.

Ennen vanhaan sitä ajatteli, että sitten eläkkeellä on ihana esikasvattaa asioita, kun on aikaa huoltaa ja hoivata taimia 24/7. No, näin lomautettuna täytyy todeta, että aikaa kyllä on, mutta kasvatteita on niin järkyttävä määrä (hups), ettei 24/7 riitä jokaisen yksilölliseen huomioimiseen. Välillä sitä paniikissa lorottaa kastelukannusta vettä, kun kasvit tuntuvat kuivahtaneen, mutta seuraavana päivänä huomaakin, että joku tyyppi on ihan upoksissa. Eläkkeen sijaan (ajatella, että meikäläisiltä napsaistiin pois ennen 23:a ikävuotta tienatut eläkkeet. Sinne meni 8 vuoden kesätyöt ja opiskeluajan viikonloppuistumiset Anttilan kassalla) sitä nyt odottaa, että saisi siirtää kasvatteet kasvihuoneeseen ja pääsisi taas elämään leveästi keittiössä ja kodinhoitohuoneessa.

Mamut kirjastossa

 

(Sainpas raflaavan otsikon näin vaalien alla)

Mutta siis siinä ne nyt on, Hollannista Suomeen muuttaneet pelargonit! Tammikuun lopussa tein tilauksen ja laitoin lähetyspäivätoiveeksi maaliskuun puolivälin. Viikko sitten maanantaina taimet lähtivät kohti Suomea ja eilen tupsahtivat Kangasalle. Yksi lajike oli jäänyt tulematta, mutta se ei onneksi ollut niitä sykähdyttävimpiä, ja taimitarha oli korvannut hinnan (kokonaista 2,70 €) luottokortille. 

Kasvit olivat selvinneet matkasta suhteellisen hyvin, vaikka vähän hirvitti yölämpötilojen huitominen -10:n paikkeilla. Onneksi kasvit olivat olleet kuljetuksen aikana sen verran lämpimässä, ettei pakkasvahinkoja ollut sattunut. Kasvien mukana tuli käyttöohje, jota kiltisti noudatin, joskin aamulla oli iik-hetki, kun huomasin multapaakkujen kuivuneen rutikuiviksi yön aikana. Äsken siirsin taimet isompiin potteihin, kun näyttivät juurtuneen istutuspotteihinsa, ja otin ne seurakseni tänne meidän kirjastohuoneeseen.

Ketäs meille sitten muutti? Hassun hapsuinen ja pinkki Pelargonium caffrum x, tummanpuhuva Pelargonium vespertinum, hehkuvan violetti Brigitte Stisser, pinkki tähtipelargoni Lotusland, karkkiraitainen Harlequin my love, oranssi tähtipelargoni Vancouver centenial [sic], kirjavalehtinen Ville de Paris, ja se viime vuonna kaihertamaan jäänyt Creamy nutmeg.

Vaikka ollaan nippa nappa kevään puolella (sunnuntaina näkyi eka kurki!), nyt jo mietityttää, miten/missä uudet pelargonit saa talvehtimaan. Vähän käy kateeksi naapurin mummo, jolla on autotallin jatkeena suuri-ikkunainen huone, jonka ikkunalla näkyy talvisin kasvivalon alla supertuuheat pelargonit. No, ties vaikka syksyyn mennessä on lottovoitto iskenyt ja meidänkin autotalli saanut moisen jatkeen. Tosin kyllähän työnantaja taas suunnittelee meikäläiselle digitaalista päivätoimintaa, mutta tuskin se kovin kauan kestää, eikä palkassakaan ole hurraamista, joten sen varaan ei talvehtimishuonetta kannata laskea.

Erävoitto hämiksestä

Montakohan kymmentä hämähäkkikukan siementä olen talven aikana huljauttanut potteihin, mutta toistaiseksi vain muutama on itänyt ja 4,5 kpl (se 0,5 on vasta sirkkalehdellä) on siinä vaiheessa että ehkä jo hitusen uskaltaa toivoa, että niistä joskus joku eläisi kukintavaiheeseen asti. Tänään uskaltauduin pari yksilöä repimään irti toisistaan ja istuttamaan isompiin potteihin. Toivottavasti eivät ota nokkiinsa. 

Esikasvatuskausi on edennyt lakipisteeseensä. Eilen siirsin kirsikkatomaatit ja zinniat isompiin potteihin; loput esikasvatukset tapahtuvatkin sitten kasvihuoneessa. Täysin mullatta ei kodinhoitohuone vielä selviä, sillä Kwekerij van der Velde ilmoitti, että pelargonin pistokkaat ovat aloittaneet matkansa kohti Suomea (iik!!!), joten ne pitää ainakin mullia vielä sisätiloissa, ja kenties myös Mustilan daaliat, jos ikänään lähtevät sieltä Kangasalle. Lisäksi Hyötykasviyhdistys meni houkuttelemaan kurkuman ja piparjuuren juurakoilla, joskin niiden hinta oli niin suolainen, ettei edes perintörahoja sellaisiin henno laittaa, etenkin kun eivät olleet kotimaisia juurakoita. Google antoi ymmärtää, että piparjuurta saisi myös Bauhausista, joten ehkä siellä voisi piipahtaa, kun muutenkin näin kevään korvalla on rautakauppa-asiaa (ja ainahan sieltä voi tsekata huonekasviosaston...).

Perintörahoista puheen ollen, kyllä pientä ihmistä ihmetyttää, että lääkärin vastaanotto ja vanhusten jumppahetki saadaan digitaalisiksi, mutta kuolinpesän asiat pitää edelleen hoitaa paperilomakkeilla. Ei mitään tunnistautumista, saati vahvaa sellaista. Ihan sama kuka jamppa niitä lappuja allekirjoittelee ja tietonsa niihin laittaa ja postiin nakkaa. Pikkasen hirvittää, kun postin seassa suhaa meikäläisen hetu, tilinumero ja allekirjoitus samassa kirjekuoressa. Sillä kombolla saisi jo oikeasti vahinkoa aikaan, eikä tarvitsisi osata edes hakkeroida; pelkkä kirjeen avaaminen riittää. Eikä tietenkään tule mistään kuittausta, että paperit ovat saapuneet perille, toisin kuin digimaailmassa. Onneksi moinen rumba on tällä erää kohtapuoliin voiton puolella. Toivottavasti seuraavaan kuolinpesään on vähintään 30 vuotta aikaa.

Lidlistä se lähti

Siellä se pleksin läpi pilkistää. En tarjennut kiivetä sisälle kuvaamaan, brrr...

Parisenkymmentä vuotta sitten, ekoista kasvimaakokeiluista (ne onnistui!) pöllämystyneenä, henkilö hankki Lidlistä muovitetun kasvihyllykön "kasvihuoneeksi". Sen verran oli jo tullut siskon vanhoja puutarhalehtiä luettua, että innostus ei-avomaata tarvitsevia vihanneksia kohtaan oli iskenyt päälle.

Hyllykkö asemoitiin talon takaseinälle, terassin viereen, ja kasvusäkkeihin laitettiin pari kurkun ja ehkä myös tomaatin tainta. Herraisä sentään sitä ihmettä, kun muovin alta sai poimittua kurkkuja (ja ehkä myös niitä tomaatteja) ruokapöytään.

Sittemmin kyseinen hyllykkö on saanut kaverin ja jatkanut elämäänsä kasvihuoneessa alkukauden taimikasvattamona ja loppukauden yrttihyllynä. Muutaman vuoden taistelin rikki menneen muovihupun kanssa ja paikkailin sitä jesarilla ja uudella vetoketjulla, mutta tänä vuonna, kun olen rikas perijätär [sarkasmia], päätin ostaa Lidlistä uuden hyllykön, kun ei semmoinen kustantanut kuin vajaat 25 €. Vanha hylly toki elää edelleen, ja ajattelin siitä tehdä pelargonihyllyn, kun kerran ihan kaikilla muillakin on sellainen, mikäli Instagramiin on uskominen. (Pelargoneista puheen ollen, tämmöinenkin kauppa on olemassa: https://pelargonien.ralf-paul.de/en-gb/shop/. Onneksi on Hollannista tulossa satsi pelargoneja näiden jo olemassa olevien 15 taimen seuraksi. Muutenhan lähtisi tilaus!)

(Ja Hollannista puheen ollen, kannattaa kaupassa katsoa tarkkaan, mitä on ostamassa, jottei kotimaisten luomusienten sijaan päädy vahingossa nappaamaan mukaansa hollantilaisia, D-vitaminoituja (!!!) versioita. Jösses!)

Uusi kasvihyllykkö on tosin hitusen korkea matalaan majaani, mutta kyllä sen sai just ja just mahdutettua kasvarin päätyyn. Sen verran oli hylly 2.0 fiksuuntunut, että siinä on klipsut pitämässä hyllyjä paikoillaan. Vanhassa versiossa hyllyt nimittäin tuppaavat lentämään pitkin kasvaria, kun viherturaaja oikein innostuu. Nyt on kaalit ja salaatti uudessa majassaan odottamassa, että pakkaset laantuvat ja kasvu pääsee vauhtiin. Toivottavasti osaavat olla kiitollisia.

Lämpenee, lämpenee

Puutarhuri, nimittäin. Pikkuhiljaa alkaa aivot herätä talvikohmeesta (vaikka sujuvasti juttelinkin kampaajalle syyslomasta, kun tarkoitin talvilomaa. No, menköön se lauhan talven piikkiin) ja sitä huomaa yhtä sun toista puuhaa, jota voisi jo laittaa tulille, kun valo on lisääntynyt sen verran, että myös kasvit alkavat herätä talviuniltaan.

Parempi puolisko nappasi lähikaupasta basilikan, kun siellä kerrankin sellaista oli tarjolla (tällä kylällä käytetään vain tilliä ja persiljaa), ja minähän intouduin siitä ottamaan muutaman oksan juurrutukseen Rustan hienoon sienimaljakkoon. Akkainlehti kehotti laittamaan belugalinssejä versotukseen, joten saman tien heitin kutimen sivuun, kauhoin multaa lautaselle ja ripottelin siihen puoli kourallista belugaa. 

Kelikin lämpeni sen verran, että sain muovitettua kasvihuoneen yrttihyllyt, joissa toistaiseksi on tuloillaan vain salaattia ja erinäisiä kaalikasveja. Vielä on liian kylmää muille esikasvatteille.

Viime kaudesta on, ihme kyllä, yhä jäljellä 3 säkkiä puutarhamultaa, joskin ne ovat umpijäässä, joten ei niistä ihmiselle ole tällä sekunnilla iloa. Rustasta hamstrasin muutaman pikkusäkin kukkamultaa, joskin jäisiä olivat nekin. Joku Instgramissa vetosi Tokmanniin, että laittakaa jo isoja multasäkkejä sulamaan, kun niille alkaa olla tarve. 10 litran kukkamultanyssäkkä ei pitkään kestä, kun vähän väliä tarvii siirtää esikasvatteita isompiin potteihin, ottaa pistokkaita ja laittaa uusia siemeniä kylvöön. Ja kohtahan on aika käydä viherkasvitkin läpi mullanvaihtoa silmällä pitäen.

Puutarha tarvii limee

Miten se nyt yhtäkkiä tuli? Kattojamppojen jäljiltä saa päivittäin poimia ruuveja (ja tupakantumppeja sekä nikotiinipusseja - jopa hervoton pissapaikka löytyi autokatoksen takaa, eikä takuulla ole pikkukoirien jäljiltä  >:-/ ), jotka paljastuvat sulavan lumen alta. Aamuisin kuusenlatvasta kuuluu mustarastaan laulu, ja lähimetsässä visersi maanantaina peippo. Tontin päädyn ojassa lipuu tuttu heinäsorsapariskunta. 

No, olisi toki pitänyt osata tunautua kevätmoodiin jo maaliskuun ekana päivänä, kun pellolla vastaan tepasteli laulujoutsenpariskunta, mutta eihän sitä uskonut FMI:n ennusteita plussakeleistä. Että niinkö voisi olla kohtapuoliin kevät alkamassa. Tiiraan on ensihavainnot nakuteltu, ja kännykän aloitusnäyttöön viritelty Muuttolintujen kevät. Tästä se lähtee!

Mutta siis siitä limestä (en käytä termiä limetti. Ihan karsean ruma sana.). Nick Bailey aiheesta taivutti rautalankaa Instagramissa joskus vuosi sitten: limenvihreä saa puutarhassa muut värit säkenöimään. Ja näinhän se on. Lime on upea taustaväri violetille, punaiselle, pinkille - jopa oranssille. Sen kummemmin värejä ajattelematta olen käyttänyt kesän kukkaistutuksissa limenvihreää suikeroalpia (joka sittemmin suikertelee itsekseen takapihalla) ja koristeheinä kultatesmaa. Niiden seurassa peruspelargonikin saa uutta puhtia. Joskus sain kukkapenkkiin jonkin tyräkkilajikkeen, joka hehkui hienosti violetin iiriksen parina.

Tontin pimeimmässä kulmassa on vuosikausia loistanut keltakirjokanukka, jonka keltaisen ja vihreän kirjomat lehdet saavat kauempaa näyttämään limenvihreältä. Se on heti ensikohtaamisesta ollut niin ihana, että edelleen sitä käy kesäisin ihan erikseen ihmettelemässä ja ihailemassa. Nyt kun viimein hoksasin, että tontin luonnonvaraiseen osaan voisi myös istuttaa puutarhakasveja, kävin googlaamassa kuka myisi keltakirjokanukkaa. Kyllähän sitä näkyy siellä täällä olevan saatavilla, mutta lähinnä Gouchaultii-lajiketta, joka minun silmääni näyttää enemmän valko- kuin keltakirjolta. Toisaalta Viherpeukaloilla näkyy olleen myynnissä Aureaa, joka on ihan kokonaan limenvihreä, ilman mitään kirjontaa. Vau!

Siinä kun limeä mielessäni pyörittelin, osui silmään, että etupihalla 10 vuotta olleet, mustalla spraymaalilla aikanaan suihkitut betoniruukut ovat uuden maalin tarpeessa. Ei liene hankala arvata, mitä väriä rupesin niille suunnittelemaan. Joskin mainoskuvassa näkemäni, luumunpunainen ulko-ovi sai värisilmän nytkähtämään myös siihen suuntaan. Jotenkin luumunpunainen, siis sellainen viininpunaiseen eikä violettiin vivahtava sävy voisi sopia talon keltaista tiiliseinää vasten. Täytyy katsoa kumpaa löytyy, jahka spraymaalikauppaan tästä pääsee.

Chilit kasvimaalla

Enpä ole koskaan aiemmin chilejä kasvimaalle laittanut, saati sitten helmikuussa. Mutta nyt laitoin, ja melkeinpä joka ikisen. Menivät nimittäin kuolla kupsahtamaan esikasvatuksessa. Paprikapaniikista toivuttiin sillä, että paprikat alkoivat kasvattaa uusia versoja sivuhangoistaan, mutta sitten alkoivat chilit nuupahtaa yksi toisensa jälkeen. Ensin mustuivat lehdet, kuin olisivat kylmää saaneet, sitten varsi mätäni keskivaiheilta, ja lopulta koko kasvi kuoli niille sijoilleen. Sama kävi munakoisoille. Kun nypin vainajia poteistaan huomasin, että niiden juuret olivat hyvin ohuet, kuivahkot ja kellertävät.

Näköjään oli huono idea kylvää siemenet kookoskuituun, kun en osannut hoitaa taimien jatkokäsittelyä oikein. Liekö kukkamulta, joskin perliitillä kuohkeutettuna, liian voimakasta kookoksen jälkeen - en ainakaan muuta selitystä keksi, kun vielä hyasinttipottikoossa chilit kasvoivat ihan hyvin, joskin hitusen hailuina, mutta sitä isompaa pottikokoa eivät enää kestäneet.

No, ei hätää: pakastimessa on edellisvuoden chilejä vielä kiitettävä määrä, ja 2 koristechiliä, 2 Rocataa, 1 Aji Guyana ja 1 Sugar rush stripey edelleen uhmaavat viikatehenkilöä. Paniikissa menin kyllä Viherpeukaloilta tilaamaan chilit Zest ja Longhorn siltä varalta, että nuo loputkin chilit tuosta kuolevat ennen kesää. (Toki tilaukseen biimautui myös 6 kpl ihan vaan parit pelargonit)

Länkyn punaiset hauet

Kuvassa ei ole hauki vaan koira, mutta kyseisessä ojassa on hauenpoikasia havaittu

Joskus ostettiin jostakin kuhaa, jonka liha punersi selvästi. Se oli järisyttävän maukasta. Niinpä kun alkutalvesta törmättiin Nygrenin tiskillä kauppahallissa punertavaan haukeen, joka sattumoisin oli sen verran tuoretta, että sen viitsi ostaa, napattiin file mukaan, ja paistamisen jälkeen todettiin, että olipa todella hyvää. Ei edes maistunut sellaiselle perinteiselle hauelle -  sokkotestissä ei olisi ikinä arvannut syövänsä haukea.

Sittemmin maailma on yllättänyt Linnainmaan Cittarin kalatiskillä, joka on nykyään varmaankin Pirkanmaan tuorein. Kuulemma saavat isot erät kalaa tiistaisin ja torstaisin, ja pientä täydennystä myös joskus muina päivinä. Ja se iso erä on tuoretta, paikallista ja halpaa: hauki 7.65 €/kg ja made pari euroa kallimpaa. Eikä madetta ole nyljetty nakuksi, vaan sen on saanut ostettua mätine päivineen.

Längelmäveden ("Länkky", kuten Cittarin kalamestari ja minä nykyään sanotaan) hauki on ollut juuri sitä punertavaa, maukasta versiota, ja sitä ollaan syöty kilokaupalla. Palvelukin tiskillä pelaa ja jopa hauen fileointi onnistuu. Ja tietysti roippeita tarjotaan mukaan liemitarpeiksi. 

Oltiinkin jo epätoivoisia, sillä vaki kalakauppamme Kangasalan K ei ole enää aikoihin tarjonnut tuoretta paikallista, eikä Nygrenin Pirkkalaan perustamasta kalatiskistä ole vielä kertaakaan tuoretta kalaa löytynyt. Tai kerran ehkä löytyi, mutta kun oltiin varmistamassa asiaa myyjältä, saatiin vastaukseksi "En tiedä, oon ollut vasta puoli tuntia työvuorossa". Kala jäi tiskiin. Muutenkin siellä on ollut "palvelu" perin kummallista: kalan alkuperätaulussa on aina vanhaa tietoa, kun "ei me olla sitä päivitetty". Juu, en osta kalaa säkissä, joten pitäkää sinttinne.

Kalasoppapäivät taitaa tosin tältä keväältä olla luetut, sillä pengoin pakastimet ja totesin, että viime vuoden vihannessadosta on enää jäljellä yksi pieni pussi paprikaa ja kolme isoa pussia papuja. Täytyisi siis soppa-ainekset hakea kaupasta. Tai sitten tyytyä paistettuun kalaan, kunnes savustuskausi alkaa.

Sotatila sieraimissa

Tiedäthän sen hetken, kun olet keskittynyt kirjaan tai kutimeen, ja harsosääski alkaa hoveroida näkökentässä ja väkisin tunkea sieraimesta sisään. Täällä se on päivittäinen riesa >:-/ Vuosia sitten ostin jouluksi amarylliksen, jonka uumenissa kotiin saapui harsosääskipopulaatio. Sen kanssa tapeltiin pitkään, useamman vuoden, joskin onneksi Tarhurin avulta saatiin keltaisia liima-ansoja ötököiden pyydystämiseen. Lopulta populaatio nitistyi, ja sieraimiin virtasi vain puhdasta ilmaa.

Mikä lie iili iski viime jouluna, kun amarylliksiä piti oikein kaksin kappalein hankkia, minkä seurauksena saamme taas nauttia harsosääskien läheisyydenkaipuusta. Päivittäin saa harsareita litsiä ikkunoista, onkia mehulasista ja katsella, kuinka ne rakastavat kiipeämistä inkiväärin juurakossa. Että osaavat olla ärsyttäviä!

Ripsiäiset sen sijaan näyttävät hetkeksi hävinneen. Pitkin talvea niitä metsästin otsalampun ja lähinäkölasien valossa ja tungin torjuntapuikkoja kukkaruukut täyteen. Kyllä ne jostain taas esiin pölähtävät, mutta onneksi Tarhurin apu (ei ole maksettu mainos) rientää hätiin ripsiäispetopunkkien avulla. Viime kesänä punkit popsivat ripsiäiset chileistä ja paprikoista kasvihuoneessa. Ehkä punkkeja uskaltaisi sisätiloihinkin vapauttaa, vaikka ajatus on hitusen puistattava.

Harsosääsket nitistyvät esikasvatteista, jahka kasvatteet saa laitettua kasvariin, mutta sisätiloista niiden häätäminen tulee varmaan taas olemaan työlästä.

Pottirallia

Kiitos Ulla 2024, kun  jaksoit ahkerasti pestä ja pinota potteja viime vuoden esikasvatuskauden jälkeen. Nyt se aherrus kantaa hedelmää, kun ei tarvitse ihmetellä mihin siemeniä kylväisi tai taimia siirtäisi. Sen kun kipaisee varastoon (jopa useamman kerran päivässä) ja valkkaa sopivan kokoisen potin. 

Alustojakin poteille on kiitettävästi, kun taimikaupoista tulee ostettua sen verran taimia, että niiden kuljettamiseen tarvitsee kokonaisen pottitarjottimen. Sen saa kätevästi kaupasta mukaan ja kotipihassa kun surauttaa sen puhtaaksi puutarhaletkulla, on alusta valmis seuraavan kasvukauden esikasvatteille ja niiden kuskaamiselle kasvihuoneeseen ja takaisin.

FMI ennustaa plusasteita tuleville päiville ja kehuu, että talven megapakkaset on nyt nähty, joten mieleen hiipi tehdä jo ensimmäiset kasvihuonekylvöt kuplamuovin alle. Voisi huomenna kokeilla laittaa salaattia ja mitzunaa tulille, kenties muutaman retiisinkin.

Näin sitä akka alkaa innostua ja mönkiä pois sohvannurkasta villalankojensa alta, kun ensimmäiset auringonsäteet osuvat lähinäkölaseihin ja käpytikka alkaa rummuttaa lähikoivussa. Aivan kuin olisi sydäntalvi kääntymässä pikkuhiljaa kevättalveksi.

Ai niin, kuvassa on vintagepotti ainakin 14 vuoden takaa. Eräs riiviö sen pottipinosta varasti vuonna 2011 ja ikuisti pentuhampaidensa kuvion potin kylkeen. Ilmeestä päätellen syyllisyys painaa edelleen :-D

Paprikapaniikki

Taas ihmistä koetellaan. Paprikat eivät millään ruvenneet itämään, joten jouduin kylvämään niitä useaan otteeseen. Etenkin Zazu ja Timia jumpittelivat niin, että olin jo luopua toivosta niiden suhteen. Timian siemeniä oli pussissa onneksi reilusti, joten sen uusintakylvö ei kirpaissut, mutta Zazua oli pussissa vain 4 kpl, joten tähän kauteen hölvääntyi kaksi kallista pussillista, eikä tuloksena ole kuin kolme kitukasvuista tainta. Ärgh.

Seuraavaksi oli haasteena taimien kellastuminen, jonka jotenkuten sain ruotuun lannoitteen avulla, mutta sitten osa paprikoista alkoi lurpattaa ihan urakalla - chilit sen sijan kukoistavat! Hirveä troubleshoottaus, mistä lurpatus johtuu: onko liian kylmää, märkää, kuivaa, pimeää... Ei ole vieläkään selvinnyt. Ainokainen Timia, joka selvisi toiseen pottikokoon asti, kurtistui niin pahasti, että olin jo heittää sen kompostiin. Sen verran tiukasti taimi oli kuitenkin juuristaan potissa kiinni, että hellyin ja annoin sille vielä armonaikaa. Jospa se keksisi alkaa kasvattaa sivuhankoja ja pelastuisi.

Hätäpäissäni tilasin Korpikangassiemenfrööltä paikkaussarjaksi paprikan Lemon dream, jottei nyt vallan paprikatta jäädä tällä kaudella. Talven ruokiin meillä käytetään pussikaupalla pakastettua paprikaa, joten sadolle olisi tarvetta. Lemon dream näyttää itävän hyvin, mutta saa nähdä ehtiikö se tuottaa satoa kesän aikana, kun ollaan jo reilusti helmikuussa. No, jos hätä iskee, täytyy ensimmäisen kerran elämässä turvautua taimitarhojen paprikantaimiin, jotka yleisimmin ovat nimikkeellä "punainen paprika", eikä lajiketta voi sen kummemmin valita.

Loppukaneettina eilinen MKL-ruoka (mitä kaapista löytyy). Parempi puolisko oli taas mennyt hamstraamaan Lidlistä salamia, joka ei meikäläisen ruokavalioon kuulu, joten otin avukseni Googlen, jotta pääsen salamista eroon. Vastaan tuli kerrassaan omituinen Hungarian potato bake, joka kuulemma on erinomainen lisuke grilliruualle "to soak up the booze". No, ihan selvin päin kokkasin ja söin sen, mutta kyllä siinä vaiheessa, kun sotkutteli vuokaan vedellä laimennettua ranskankermaa ja keitettyjä kananmunia, tuli miettineeksi, että onkohan tästä ihmisen ruuaksi. Oli kuitenkin! Yllättävän hyvää pehmoruokaa, jota en kuitenkaan grillattujen makkaroiden lisukkeeksi tarjoaisi...

Happamointia

Satuin reilut parikymmentä vuotta sitten naimaan etikan ystävän. Itse en etikasta kummemmin välitä, joskin pikapikkelöidyt vihannekset ovat mukava lisuke ruualle kuin ruualle, kunhan pikkelöinti on tehty hienovaraisesti, jottei henkitorveen ensimmäisenä pölähdä etikkahöyryä, kun ruokaa haukkaa.

Kasvihuoneen ylijäämäkurkut olen aina etikoinut talven varalle, sillä parempi puolisko niitä purkkikaupalla käyttää seuraavaan satokauteen mennessä. Muuta satoa en etikkaan upota - punajuuren ja kurpitsan etikoittaminen pitäisi kieltää lailla; sen verran kamaliksi ne menevät etikkaan hukutettuina.

Viime vuonna Epätrendikäs ruokablogi muistutti pihlajanmarjojen pikkelöinnistä, ja heidän ohjeellaan pihlajanmarjoista tulikin kerrassaan herkullinen piristys salaatteihin ja onepaneihin, vaikka pihlajanmarjojen uittaminen suolaliemessä hirvittikin vähäsuolaista ihmistä. Lopputulos ei kuitenkaan ollut liian suolainen, eikä yltiöetikkainen, vaan maussa korostui yllättäen karvasmanteli, mikä kuulemma johtuu pihlajan tanniineista.

Etikkapänikkä on viime aikoina jäänyt vähemmälle käytölle, sillä parempi puolisko rupesi chilikastikkeiden innoittamana hapattamaan satoa. Yllättäen hapatus on onnistunut joka kerta, mutta suolamäärän iterointiin meni aikaa. Hapatusohjeissa suolaa hölvätään niin hirveät määrät, että lopputuote maistuu pääasiassa suolalle. Marttojen sivuja pläräämällä uskallettiin vetää suolamäärä minimiin, ja nykyään hapatus päräytetään käyntiin vakumoinnin ja apteekin maitohappobakteerikapselin kombolla, jolloin säästytään liiallisen suolan lisäksi myös purnukoiden steriloinnilta.

Valkokaalin lisäksi ollaan hapatettu oman puutarhan papuja, valkosipulin skeippejä, ja viimeksi Lidlistä löytyneitä keskipohojalaisia ruusukaaleja, joiden maku muuttui hapatuksessa jännän kaprismaiseksi.

Ja vaikkei mitään maitotuoteihmisiä ollakaan, ollaan innostuttu tekemään myös viiliä, kun menin ääneen muistelemaan äitivainaan sitä aikoinaan tehneen. Purkki punaista maitoa + purkki punaista viiliä, sekoitus, kaato annoskuppeihin, kansi päälle ja vuorokaudeksi huoneenlämpöön ja sitten jääkaappiin. Hapanta sekin.