Kurkia, tomaatteja ja nuljaskoja

Perjantaina häipyivät kurjet näiltä leveyksiltä ja tomaatit kasvihuoneesta. Iltapäivän auringossa savustettiin edellisenä päivänä Nässyssä polskineita ahvenia (kiitos taas Linnainmaan Cittarille), ja kuten olin odottanutkin, alkoi kaukaa kuulua kurkien kirahtelua. Tällä kertaa muuttoreitti kulki sen verran metsän takana, etten ehtinyt nähdä kuin kolme auraa, mutta sinne ne taas puoleksi vuodeksi hävisivät.

Tomaatit tulivat kasvihuoneessa tiensä päähän, joten jumppasin ne ulos kasvihuoneesta. Ja todellakin jumppasin, sillä kuurohko mummokoira oli vallannut kasvihuoneen portaan, joten jouduin ämpäri sylissä hyppimään mummon yli. Ämpärit (tai roskiksiahan nuo ovat) jätin vielä pihaan sateen huuhdeltaviksi ja huomenna pesen ne varastoon, jos sää sallii.

Chilit ja paprikat jätin hellämielisesti vielä kasvihuoneeseen, sillä parempi puolisko aina murheentuu kasvihuoneen tyhjentämisestä. Keli kuitenkin tällä viikolla kylmenee, joten eiköhän loppuviikosta nuokin kasvit päädy kompostiin.

Koska oma piha alkaa tyhjentyä sadosta, käännyttiin metsän puoleen, mutta kovin onneton on sienisato tänä vuonna. Lähimetsissä ei enää hakkuiden jälkeen kasva kuin vadelmaa, ja tyrmistyneinä huomattiin, että siihen ainokaiseen koskemattomaan osaan oli ilmestynyt nauhoja, mikä tietää hakkuiden aloittamista. Voi "#!¤%&!!! 

Raikun sikurirouskumetsä (hakattu sekin) käytiin katsastamassa ja sentään muutama sikurirousku saatiin, joskin törmättiin myös kyyhyn ja hirvikärpäsiin. Mutta menetettiin sentään limanuljaskaneitsyys! En ole pitänyt limanuljaskaa kummoisena ruokasienenä, kun sen makua kuvataan happamaksi ja kuka nyt hapanta sientä haluaisi syödä. Jostain kuitenkin luin, että se on oikeasti makoisa sieni, joten nyt kun vastaan tuli 2 kpl, napattiin ne mukaan, nyljettiin limakerros lakista pois ja heitettiin sienet voin kanssa pannulle. Kerrassaan outo makuelämys! Ensin maistui ihan perus sieni, mutta jälkimaku oli hassun sitruunainen, ja tekstuurikin erikoisen rouskuva. Eiköhän limanuljaskat tule päätymään sienikoriin, mikäli niitä vielä vastaan tulee.

Ruokalassa tapahtuu

 

Vielä itsenäisyyspäivän aamuna osterivinokkaat olivat nuppineulan nupin kokoisia, mutta nyt jo niin kookkaita, että ne vinokkaiksi tunnistaa. Aivan käsittämätön kasvuvoima! Siiliorakaskin on pullistunut kasvualustastaan, mutta ei sitä vielä sieneksi tunnista. Näyttää vain epämääräiseltä beigeltä klimpiltä.

Inkivääri on kasvanut maltillisesti. Näköjään tykkää olla kasvivalon alla, sillä normaalisti se olisi venähtänyt senttikaupalla parissa päivässä valoa kohti kurkotellessaan. 

Ja kuten kuvasta näkyy, chilit ja munakoisot ovat alkaneet itää, Cream fantasy tuttuun tapaan etunenässä. Paprikat antavat vielä odotuttaa; vain yksi Apelsin krasny on popsahtanut mullasta kookoksesta. Noinkohan edellisessä postauksessa jinxasin niiden kasvun... No, vielä on siemeniä jemmassa uusintakylvöön.

Ihan hyvältä kuulostaa sieni-inkivääri-chili-paprika -kombo. Kyllä sillä nälkä talttuisi.

Suihkuseurapiiri

 

Hyvissä ajoin aloin syksyllä katsella marketin inkiväärihyllyä sillä silmällä, josko löytyisi yksilö, jossa olisi jonkinlainen itusilmu näkyvillä, mutta eihän täällä sellaisia myydä. Lopulta Stockan Herkusta löytyi brasilialainen, itusilmuinen inkivääri, joka muutti Kangasalle.

Inkiväärin kasvattamiseen löytyy miljoona ohjetta, jotka ovat ristiriidassa keskenään: pitää leikata palasiksi - ei pidä. Pitää idättää vedessä - ei pidä, yms. yms. Itse lillutin tuota yksilöä vedessä pari viikkoa, kunnes havahduin mustiin homepilkkuihin. Sitten siirsin inkiväärin ruukkuun, mutta minkäänlaista kehitystä ei tapahtunut. Nyt, oltuaan kaksi viikkoa kasvivalon alla ja lämpömaton päällä, hän suostui vienosti vihertämään silmunsa. Mutta eipä se vielä mitään takaa. Ennenkin olen saanut inkiväärin itämään, mutta sitten se on yhtäkkiä heittänyt henkensä.

Koska olen rikas perijätär, hankin inkiväärille pari kumppanuuskasvia Satohuoneelta. Satohuoneen ihania osterivinokkaita ollaan syöty jo vuoden verran: pannulla pyöräytettyinä, grillattuina, pizzan päällä... Hankin siis joululahjaksi itselle grow kitin, jossa oli osterivinokaskasvattamo sekä siiliorakaskasvattamo, sillä en ole eläissäni syönyt siiliorakasta (englanniksi räyhäkkäästi lion's mane).

Sittenhän ihminen havahtui siihen, että joulukuu on ovella, joten inkivääri sai tehdä lämpömatolle tilaa, sillä tänään alkoi esikasvatus 2025! Chileistä multiin meni kaikki viime vuoden lajikkeet: Sugar rush stripey, Aji fantasy stripey, Cream fantasy, Sugar rush amarillo, Aji Guyana, Lemon spice ja Rocata, sekä muutama ilmaissiemenenä saatu koristechili. Isänmaallisuus sai pienen kolauksen, sillä Zazu-paprikapussista löytyi vain 4 (!) siementä, kun taas Seemnemaailmasta ostettuja Timiaa ja Apelsin krasnyä oli toistakymmentä per pussi. No joo, eihän Nelson garden suomalainen ole, mutta sitä myydään ylivoimaisesti eniten suomalaisissa siemenkaupoissa. Täytyy toivoa, että Zazut sitten kans itävät. 

Itäminen jännittää rahanmenon lisäksi siitäkin syystä, että ensimmäistä kertaa on idätysalustana kookoskuitu, kun sitä Clas Ohlsson myi halvalla. Hulautin sekaan vielä perliittiä, joten ainakaan tiiviydestä ei voi kasvualustaa syyttää.

Jälleen on siis se aika, että aamuisin käydään napsauttamassa kasvivalo päälle, toivotetaan kasvatteille hyvää huomenta ja huiskitaan suihkepullon kanssa ympäriinsä, sillä sienikasvattamojakin täytyy suihkautella aamuin illoin. 

Vähän erikoisempaa horsmaa

Kyllä meikäläisen huumorintajuun osuu se, kun taimisto mainostaa viherkasvivalikoimaansa mainitsemalla saatavilla olevan "vähän erikoisempaa horsmaa". Sama horsmakauppa tuli uudestaan vastaan, kun googletin saisiko enää mistään kaffirlimettiä, jota chef kaipaili rendangiinsa. Sattumoisin kaffir oli taimistossa alennuksessa, joten tunsin tilauksen lähtevän näppikseltä.

Limetin seuraksi lähti myös alennuspitsilehti sekä epiphyllum Chrysocardium, jollainen viime keväänä meillä kuukahti ripsiäisinvaasioon. Ja kun halvalla sai, heitin ostoskoriin raatokukan, kun se vain on niin kaunis kasvi. Tosin jos se ikään kukkia meinaa tehdä, täytyy nuput nipsaista pois, sillä raadon haju ei niitä miellyttävimpiä huonetuoksuja liene.

Chefin kanssa oltiin äskettäin mietitty, miltä mahtaa maistua tuore galangaljuuri, ja sitähän olisi taimistolta myös saanut, ja vieläpä kirjavalehtisenä. Onneksi sitä eivät sentään postitse suostuneet lähettämään, muuten olisin viittäkymppiä köyhempi. Seinäjoelle asti en (vielä) lähtenyt galangalin perässä. 

Nyt tosin huomasin, että olisi horsmakaupassa ollut tarjolla myös rhipsalis elliptica, joka tekee lehtiensä sivut täyteen pieniä kukkia, mutta eihän yksi ihminen voi kaikkia lehtikaktuslajikkeita omistaa. Vai voiko?

Paketti tuli parissa päivässä perille, kasvit oli tukevasti paketoitu ja niiden suojana ollut heatpack vielä lämmin. Bonuksena oli pussillinen pääsiäisruohon siemeniä. Enpä ole sellaista kylvänyt sitten 1980-luvun, joten täytyy testata, vieläkö sellaisen saa kasvamaan.

Pirkanmaalaisille vinkki, että tsekatkaapa kaupoista Satohuoneen osterivinokkaat. Sattumoisin osui Stockan K:ssa vinokaspaketti silmään ja ostoskärryyn. Kotona pyöräytettiin vinokkaat pannulla voin ja valkosipulin kanssa ja oli melkoisen mahtava herkku! Ehdottomasti ostetaan toistekin.

Tason lasku

Näin sitä kolmen tähden sienillä brassailleet joutuvat nyhtämään ruokapöytäänsä haperoita ja kantarelleja. Järkyttävää. Mutta lähimetsät ja jopa Raikun ehtymätön tatti- ja sikurirouskutaivas kärsivät alueilla tehdyistä hakkuista. Puita on kaadettu raa'alla kädellä, ja aukkopaikkoihin on kasvanut haapa- ja vadelmarytöä. Ei sellaisessa sienet viihdy.

Yhdestä lähikoivikosta saatiin kourallinen koivuhaperoa pizzan päälle ja Kämmenniemen kehnäsienimetsästä irtosi kehnäsienten lisäksi muutama kantarelli. Vielä ajateltiin piipahtaa Raikussa sienten perässä, mutta tällä kertaa hitusen toisessa suunnassa – josko siellä sitten tärppäisi tattien muodossa.

Kahden tähden saaliimme on päätynyt pizzan lisäksi myös ramensoppaan. Ollaan paistettu sienet ja kasattu kulhoihin oman maan satoa: yrttejä, hernettä, lehtikaalta, paprikaa… ja sitten kaadettu päälle kuumaa kanalientä. Se, mikä tekee tuosta ramenin, on marinoidut kananmunat. Chef osaa tehdä hyvän marinointiliemen, joka ei ole liian tymäkän soijainen, ja lisäksi chef osaa keittää kanamunatkin ihanan pehmoisiksi ja valuviksi. Kyllä siinä vähemmänkin tähden sienet hyvältä maistuvat.

Pulkkosieniä ja päärynöitä

Viimein alkoi lähimetsässä kasvaa sieniä: koko helkkarin paikka pullistelee nyt pulkkosienistä (myrkyllisiä). Niitä on ihan joka paikassa läjäpäin. Että se siitä meidän sienikaudesta. Viime viikonloppuna piipahdettiin naapurikaupungin puolella päivälenkillä, ja siellä ne sienet sitten piilivät. Tosin suurin osa sielläkin oli ei-ruokasieniä, mutta joukosta löytyi myös useampi parhaat päivänsä jo nähnyt männynherkkutatti ja kehnäsieni. Muutama hyväkuntoinen kehnäsieni saatiin kuitenkin saaliiksi ja kyllähän ne hyviltä maistuivat pannun kautta paahdetun kurpitsan (Musquée de Provence) kanssa pyöräytettyinä.

Päärynöistä opin uutta ihanan River Cottage great salads -kirjan kautta (kiitos kaimalle kirjavinkistä). Päärynät siis ihan tosiaan pitää kypsyttää sisätiloissa eikä puussa, sillä ne kypsyvät ytimestään päin, jolloin kuori säilyy pitkään kovana, mutta ydin voi olla jo mätää muhjua. Tämän olen todistanut myös omista päärynöistä, jotka onneksi muuttavat kuorensa väriä kypsyessään. Ens vuonna olen jo paljon viisaampi päärynäsadon kanssa – mikäli sellaista tulee. Maku on päärynöissä erinomainen.

Postilaatikkoon on jo tupsahtanut ensi vuoden siemenet. Parempi puolisko kysyi Fataliin Jukalta, mikä olisi hyvä sisaruschili Cream fantasylle, ja Jukka kehotti kokeilemaan baccatumeja. Niinpä tilasin Aji mangon ja sorruin myös Sugar rush stripeyyn, vaikka se onkin meille liian tulinen. Muttaköö on niin nätti. Chilit tulivat nopeasti postilaatikkoon ilmaissiementen Numex twilightin (on kuulemma enemmän koristechili kuin syötävä) ja kirsikkatomaatin Dr. Carolynin kera.

Samoin suht. nopsaan tuli Chili shop 24:n siemenet Saksasta. Tilasin Aji Gyuana -chiliä, Bumblebee- ja Chocolate cherry -kirsikkatomaatteja, korianteria, shisoa, kesäkurpitsaa, tomatilloa ja ihanalta tuoksuvaa sarvileukoijaa, kun se oli alennuksessa. Kaikki nämä plus se Fregola-pasta ja kilo masa harinaa postituksineen oli alle 36 €. Ei huono hinta, kun nykyään Nelsonin Iznikeistäkin saa pulittaa yli 6 €/pussi.

Missä sienet???

Meidän hyvät sienimetsät ovat typötyhjät :-0 En muista tällaista syksyä näillä hoodeilla, ettei edes mitään ö-luokan lahottajaa löydy yhtään mistään. Lähimetsästä ei odotettu sieniä löytyvänkään, kun toissa keväänä sieltä kaadettiin puita ja rangat jätettiin niille sijoilleen, joten siihen meni meidän kuusiherkkusienet. Nyt pikkuhiljaa rankojen lomasta alkaa kasvaa vadelmaa ja haapaa, joten kohta ”metsä” on entistäkin hankalampi kulkea, eivätkä sienet viihdy tiheässä pusikossa.

Yksi mustavahakaspaikka jäi toisessa lähihkössä metsässä samanlaisen kohtelun alle, mutta eipä ole vahakkaita löytynyt muualtakaan. Eikä kehnäsieniä - ei edes kantarelleja tai suppiksia. Yksi lehmäntatti näkyi sunnuntailenkillä, ja kangashaperon alku pilkisti jäkälän lomasta. Siinä kaikki.

Kangasalan Raikku on meidän luottopaikka herkkutateille ja sikurirouskuille, mutta kaksi kertaa ollaan siellä käyty ja täysin tyhjin käsin tultu takaisin. Ei mitään sieniä; ei yhtään mitään. Hirvikärpäsiä sentään on löytynyt kiitettävästi. Onneksi lähistöllä on uimaranta, jossa voi käydä puistelemassa vaatteet alusvaatteita myöten ja hukuttamassa ylimääräiset kyytiläiset tukastaan.

Onhan tämä kesä ollut kuivahko, mutta ei kuitenkaan niin rutikuiva kuin edellinen kesä – ja edellisenä kesänä saatiin kuivuudesta huolimatta tatteja ja mustavahakkaita hyvä määrä. Toki metsä elää omaa elämäänsä, eikä sienille välttämättä enää löydy kumppanuuspuita tai lahotettavaa, ja meilläpäin metsien kaatamiset on lisänneet valoa metsänpohjaan, mikä suosii varvikkoa sienten kustannuksella. Mutta siltikin: ei sienen sientä – eikä edes Raikussa, jossa ei ole metsäkoneet riehuneet.

Viime yö oli ensimmäinen pakkasyö, eikä sadettakaan ole luvattu, joten tuskin tästä sienet enää riehaantuu, varsinkin kun ollaan jo näin pitkällä niiden satokautta. Tällaisiakohan tulevat meidän ilmastonmuutossienikaudet olemaan? Täytyy muistaa tämä vuosi seuraavan kerran kun (jos) hiki päässä pilkkoo litroittain sieniä kuivuriin. Onneksi on vielä purkkikaupalla edellisvuotisia tatteja ja vahakkaita.

PS. Sikurirousku toimii hyvänä mausteena suolaliemissä. Ollaan lisätty sitä hävikkiluomubroiskujen suolausliemiin ja hyvin tulee sikurirouskun aromi läpi jopa grillibroiskussa.

PPS. Kodinhoitohuone toimii nyt kypsytyshuoneena päärynöille, omenille ja kurpitsoille. 3 kuukauden päästä siellä taas kasvaa chilit ja paprikat!

Lehtikaalta ja säilöttyä sitruunaa

 

Ihmiseksi, joka ei niin välitä lehtikaalista, kasvatan yllättävän paljon lehtikaalta. Siitä kähärälehtisestä tosin luovuin kahden kauden jälkeen; onhan se kuin norsun nahkaa järsisisi, mutta Cavolo neroa tulee kylvettyä joka vuosi, osittain myös esteettisistä syistä.

Tänä kautena koin kaksi lehtikaaliaiheista ahaa-elämystä: Emerald ice on hyvää ja Ottolenghin lehtikaaliruoka suorastaan taivaallista. Molemmista saan kiittää kokonimikaimani Instagram-tiliä, josta ne bongasin.

Ottolenghi paahtaa lehtikaalta, valkosipulia ja chorizoa pannulla ja lisää lopuksi sitruunanmehua, säilöttyä sitruunaa ja ranskankermaa. Chorizoa meillä ei tähän hätään ollut, joten korvattiin se Lidlin saksanpähkinäsalamilla. Huomattiin tosin, ettei kyseinen ruoka makkaraa edes kaipaa: lehtikaalin, ranskankerman ja sitruunan liitto on pelkältäänkin jo niin hyvää. Makkaran sijaan ruokaan kävisi hyvin saksanpähkinät, valkoinen kala tai jopa katkaravut. Säilöttyä sitruunaakaan ei välttämättä tarvitsisi, mutta onhan se hurjan hyvää.

Toinen meh-aines on myös saanut tänä syksynä paikan ruokapöydässä: suppilovahvero. Aikaisemmin olen sitä käyttänyt lähinnä risotossa, kun en niin välitä sen metsäisestä mausta, mutta nyt paremmalle puoliskolle iski suppis-frenzy, kun eteen tuli suppilovahverosalaatin ohje. Paistettujen ja jäähdytettyjen suppisten kylkeen lisätään puolikas sipuli pieneksi pilkottuna, valkosipulin kynsi, paljon tuoretta rosmariinia, timjamia ja salviaa, (optionaalisena varsiselleriä), pippuria, suolaa, tiraus sitruunaa ja ranskankermaa. Jälkimmäistä tosin suhteellisen vähän, sillä suppiksen maku tuppaa hukkumaan ranskankerman alle, yllättävää kyllä. Suorastaan raikas salaatti ja erinomainen myös leivän päällä.

Lopuksi täytyy tunnustaa, miten keski-iän ylitys horjuttaa naista. Mun on saatava kalanruotokaktus, kirjavalehtinen kumiviikuna ja peikonkämmen. On tämä käsittämätöntä.

Kehnäsienipaistos

Kuivan kesän jälkeen lähimetsä kumisi tyhjyyttään, ja oltiin ihan varmoja, ettei sieniä tänä syksynä tule. Koska mummokoira 15 v. ei ole enää metsäkelpoinen, pakattiin koirat autoon ja suunnistettiin Kangasalan Raikkuun, josta viime vuonna löydettiin mukava metsäautotie, jossa mummon on helppo kulkea - ja läjäpäin sikurirouskuja.

Ehdittiin mummon kanssa köpötellä 10 metriä, kun metsäautotien varresta löytyi ensimmäinen herkkutatti. Ja sitten toinen, kolmas, jne. jne. kunnes kasassa oli 1,7 kg herkkutatteja. Tatteja olisi ollut huomattavasti enemmänkin, mutta oltiin muutama päivä liian myöhään liikkeellä, joten suurin osa oli ehtinyt mennä jo huonoksi.

Seuraavana viikonloppuna suunnistettiin samoille hoodeille tarkoituksena löytää niitä sikurirouskuja, mutta rouskujen sijaan tattisesonki jylläsi edelleen, ja saaliina oli 1,9 kg herkkutatteja.

Vaihtelun vuoksi piipahdettiin Tampereen Teiskossa, jälleen metsäautotielenkki mielessä. Sieniä ei aluksi näkynyt lainkaan, mutta sitten osuttiin kohtaan, jossa oli valtavasti kehnäsieniä. Pari pussillista poimittiin, ja parempi puolisko rupesi suunnittelemaan niistä ruokaa. Suunnitelma kuulosti vaimon korvaan erittäin oudolta, vaikka 19 vuoden kokemuksella olisi pitänyt tietää, ettei tuon jampan kauhasta huonoa ruokaa tule.

Pannulle meni:
läjä kehnäsieniä
2 ufokurpitsaa
1 sipuli
2 pientä, oranssia paprikaa
persiljaa
salviaa
1 tl vaaleaa misotahnaa
0,5 dl valkoviiniä
ketjap manisia

Lopuksi koko komeus meni uuniin cheddarilla kuorrutettuna.

Oli niin hyvää, että aterian lopulla otettiin äkkiä kuva ja kirjoitettiin ohje ylös, jotta muistetaan tätä tehdä toistekin.

Teiskon keikan jälkeen päätettiin ihan vaan kahdestaan käydä lähimetsä tsekkaamassa, kun mielittiin suppilovahveroita pizzan päälle. Pieni kourallinen löytyi, mutta paluumatkalla silmä osui mustavahakkaaseen. Normaalisti vahakkaat ilmestyvät elokuussa, joten ei edes ajateltu niitä löytyvän. Mutta nyt löytyi, ja aivan valtava määrä - taas tuli maaginen 1,7 kg täyteen. Suurin osa meni kuivuriin, mutta osasta tehtiin iki-ihana mustavahakas-lohilasagne (vahakkaat ja sipuli paistetaan, sitten vuokaan kerroksittain vahakkaita, lohiviipaleita ja gruyerella tukevoitettua valkokastiketta). Hitusen oli noloa seuraavana päivänä huomata vahakkaiden mustaamat kynnenaluset asiakastapaamisessa. Onneksi asiakas oli sienifani.

Sienisesonki on siis vinksahtanut täysin pois aikataulustaan, joten mitä tahansa on vielä odotettavissa, vaikka pakkasöitä on täällä ollut jo useampi. Nuoremman koiran kanssa törmättiin pari päivää sitten muutamaan minipieneen sikurirouskuun, joten jahka parempi puolisko kotiutuu, suuntaamme auton nokan jälleen kohti Raikkua.

Sikurirouskukeitto

Viime syksynä opimme viimein poimimaan sikurirouskuja, ja niitä on muutama purkillinen kuivattuna kaapissa. Silloin tällöin ollaan murustettu niitä ruokaan mausteeksi, mutta nyt teki mieli tehdä niistä ihan oma ruokansa. Vaan eipä ollut helppoa! Suomenkielinen googletus antoi tulokseksi vain reseptejä, joissa sikurirouskua on käytetty mausteena, ja britit ja jenkit tarjosivat pelkkiä makeita leivonnaisia. Piti siis kehitellä ohje ihan ite.

Makustelin rouskuja mielessäni ja totesin, että niiden seuralaisiksi sopisivat fenkoli ja pak choi. Niinpä kuullotin sipulia ja valkosipulia ja lisäsin mukaan fenkolia, pak choita ja vihanneslaatikossa olleen lehtikaalin jämät. Koska kana- tai kasvislientä ei tähän hätään ollut, laitoin liemeksi misotahnalla maustettua vettä. Kun kasvikset olivat viittä vaille kypsiä, lisäsin soppaan pari kourallista kuivattuja sikurirouskuja ja yhden kourallisen lehtipersiljaa. Namia!

Seuraavaksi voisi kokeilla sikurirouskurisottoa.

Vanhakin sienestäjä oppii uusia temppuja

Moni hehkuttaa hulppeaa sienivuotta, mutta meillä sato on ihan tavanomainen. Muutama tatti siellä täällä ja normimäärä kanttarelleja ja mustatorvisieniä. Mutta mustavahakas on yllättänyt: samoilta paikoilta ollaan jo kolmesti kerätty satoa, vaikka normaalisti saadaan vahakkaita vain kerran, eikä olla koskaan nähty näin isoja yksilöitä. Toukat rakastavat mustavahakasta, joten se harvoin pääsee kovin suureksi kasvamaan. Eilen löydettiin 2 litraa vahakkaita, ja osa niistä oli täysin toukattomia. Pannulta levisi taloon niin huumaava tuoksu, ettei meinannut malttaa lähteä ulos puutarhahommiin.

Kun näille sienimaille muutettiin, otettiin tavaksi opetella joka vuosi uusi ruokasieni. Koska täällä kasvaa upeita sienilajeja, snobistuttiin niin, että poimitaan enää vain kolmen tähden sieniä. Kanttarellitkin jää meiltä nykyisin metsään, kun ei sen kloorisesta mausta niin perusteta. Sieniä ja ihmisiä -kirjan ja the sienigurun Lasse Kososen top 3 -sienilistauksen myötä (korvasieni, mustavahakas ja sikurirousku. Meikäläisellä mustavahakas, kuusiherkkusieni ja korvasieni) alkoi sikurirousku kiinnostaa. Arvelin sen tunnistavani, ja kun eilen sattui kohdalle oikealta vaikuttava yksilö, poimin sen mukaan. Sellaisenaan en mitään tuoksua siitä erottanut, mutta kun se hetken kuivahti keittiön pöydällä, niin voi herraisä sentään mikä aromi! Ensin vähän sokerinen, sitten lipstikkainen ja lopulta curryinen. Tätä on ehdottomasti saatava lisää.

Toinen uusi sienioppi on tänä kesänä paristakin eri lähteestä kuultu sienten paistaminen. Aiemmin neuvottiin paistamaan sieniä pannulla, kunnes neste on haihtunut - eli sieni on ennemminkin keittynyt pannulla. Nyt opastettiin pikapaistaminen kuumalla pannulla/grillissä, mikä on saanut ainakin herkkutatista irti ihan uuden ulottuvuuden. Umamit on potenssiin 10 ja tatti niin lihaisa, että suunniteltiin seuraavasta yksilöstä tehtävän tattiburgeri. Kunhan nyt vastaan tulisi toukaton herkkutatti.

Siinä mielessä tämä sienisesonki on ihan huippu, sillä hirvikärpäsiä ei juurikaan ole, vaikka toissapäivänä melkein kirjaimellisesti törmättiin 3 hirveen lähimetsässä. Mukava kulkea metsässä ilman, että tarvii kaivella hirvareita tukasta ja silmistä.

Tattia, provolonea ja taleggioa - pizza!

Muistattehan toissavuotisen hurjan tattisadon? Tuppaa meikäläisiltä unohtumaan, kun ne kymmenet tattilastupurkit ovat kulmakaapin perällä. Jauheeksi surautettuna tatit kyllä löytävät tiensä patoihin, leipätaikinaan ja kastikkeisiin, ja uutettiinpa tattijauhetta kokeeksi myös öljyyn, kun chefin suosimaa oliiviöljyä löytyi marketin alelaarista eurolla (oikea hinta 17,90 €; ostettiin loput 5 pulloa), mutta sellaisenaan niitä ei meinaa muistaa käyttää.

Chef muisteli joskus muinoin Italiassa kokemaansa annoskateutta, kun viereiseen pöytään kannettiin juustoisen näköistä pizzaa, ja siitä sitten lähti idea tattipizzasta, johon mäiskitään kasoittain provolonea ja taleggioa. Hyvää oli, sekä tattien että juustojen osalta, joskin provolonea olisi voinut olla kyydissä vielä enemmän. Tatteja täytyy ehdottomasti kantaa ruokapöytään useammin, jotta saa niitä käytettyä pois. Pakkohan sienisadon on oltava valtava ens syksynä, kun viime vuosi meni niin poskelleen.

Loistavia keksintöjä

Varmaan muillakin on vielä viimesyksyisiä tattilastuja tallessa purkkikaupalla. Itse oikein hätkähdin, kun purkkirivistöä katsellessani tajusin, että rivistön takana on vielä toinenkin rivistö. Kuivatut sienet säilyvät kuulemma 5 vuotta, enkä olisi ikimaailmassa uskonut, että tulee vuosi, jolloin meidän metsissä ei ole sienen sientä, joten lohduttavaa, että sieniä on kaapissa saatavilla.

Jo viime syksynä chef visioi, että sieniä olisi mukava upottaa ruokiin helpommin ja että pieni määrä sientä toisi ruokiin täyteläisyyttä. Niinpä jamppa bamixoi tattilastuja jauheeksi ja alkoi ripotella jauhetta leipätaikinaan, keittoihin, patoihin, risotoihin, pyttipannuihin... Ja katso, täyteläisyyttä se todellakin tuo, eikä sienen maku jyrää, jos malttaa lisätä ruokaan vain pienen määrän jauhetta. Tänä syksynä jopa Pricen veljekset kehuivat tattijauhetta, tosin heillä se oli kaupasta ostettua, eikä tällai lähiluomua.

Tuollaisesta isosta purkillisesta tattilastuja tulee tuo määrä jauhetta, mikä pienemmässä purkissa on. Eilen chef laittoi jauhetta paistinperunoiden päälle, enkä olisi ikinä uskonut, että niissä on sientä. Makustelin vain hyvää makua.

Toinen, ihan kirjaimellisesti loistava keksintö on Rukan ledillä valaistut (ja omalla rahalla ostetut) jatkopalat koirien hihnoihin. 13 vuotta olen ihmetellyt, miten saisi koirat parhaiten näkymään pilkkopimeällä aamulenkillä. Heijastimet on hankala saada näkymään joka puolelle, pannat uppoavat turkkeihin, enkä halua mitään ylimääräistä aamuisin koirille pukea, kun omaan pukeutumiseenkin menee talvisin tuskastuttava määrä aikaa. Nämä löytyivät kuin tilauksesta ja olivat vielä saatavilla pinkkeinä. Ihan mahtava tuote, ja veikkaan, että meidän kylän aamuautoilijatkin kiittävät loistavista koirista.

Pinkki ja ruskea helatorstai

Kun vapaapäivä valkenee koleana ja sateisena, ainoa keino piristää itseä on lähteä läheiselle taimitarhalle tuhlaamaan 15% alekuponki. Taimitarhalla oli lämmintä ja huumaava tuoksu. Yleensä ostan kesäkukat reilusti kesäkuun puolella, mutta lupasin nyt itselle, että jaksan raahata pelargonit sisälle turvaan hallalta joka ilta.

Sitä paitsi reissu oli terapeuttinen: taimitarhan valikoimaan verrattuna meillä on huomattavasti suuremmat maissit ja kurpitsat. Bonuksena löydettiin matkan varrelta parit uudet pyöräilyreitit alkavalle kaudelle.

Päivälenkillä vastaan tuli korvasieni.

Kukkia ja korvasieniä

Jos ei tuota vähän väliä taivaalta räpsähtävää lunta tai julmetun kalseaa viimaa ota huomioon, niin melkein on ihmisellä jo kevät. Piha on lumeton, näsiä kukkii metsässä täyttä häkää, ja sinivuokotkin aukaisevat nuppunsa, jahka niihin auringonsäteitä osuu. Omalle pihallekin halusin jo kukkasia, joskin Bauhausissa oli huono värivalikoima, joten en ostanut kuin ihan muutaman. Luigikin kommentoi, että eiväthän nuo ole yhtään sun värisiä (= mikä tahansa punaisen sävy). Tänään tuli Honkasen puutarhan mainos, ja heillä olisi ollut kangasalalaisia orvokkeja todella halpaan hintaan. Pikkasen omatunto kolkutti, kun en älynnyt lähiorvokkeja ostaa. Lupaan siis pyhästi ostaa heiltä kaikki kesäkukat.

Naukseri, tai ehkä pikemminkin hirvi, takasi hikisen päivälenkin, kun piti tukka putkella juosta pitkin metsiä, mutta sen verran ehdin pysähtyä, että tsekkasin meidän vakituisen korvasienipaikan. Siellähän niiden alkuja jo oli; 3 kpl, mikäli oikein osasin tihrustaa. Kovin isoiksi ne eivät tuossa kohti kasva, mutta ateriaan päätyvät kuitenkin, jos eivät sitä ennen kuivahda. Ja miksipä kuivahtaisivat, kun nytkin taivaalta tulee litrakaupalla räntää.

Kuin kaupassa kävisi

On tämä luksusta, kun voi heti aamusta makustella mitä tänään tekisi mieli lounaaksi, ja raaka-aineet löytyvät 100 metrin säteellä (no okei, nuudelit on Lidlistä, ja sinne on 15 km). Eilen maistui pasta ja mustavahakkaat; tänään makuhermot vaativat kuusenherkkusieni-nuudelikeittoa.

Koirien kanssa kirmattiin pellon yli metsään, napattiin pussiin 6 kpl herkkusieniä, lenkkeiltiin toistaiseksi vielä lämpimässä syyssäässä ja sitten tultiin kotipihaan miettimään muita keittoaineksia.

Varsiselleriä, joo, ja jostain syystä tähän aikaan vuodesta kukkimaan innostuneen parsaherneen palkoja, ja vielä tukko korianteria, joka ystävällisesti suostui itämään syyskuun alussa. Niin, ja tietysti oman kasvihuoneen chiliä. Ihana, ihana soppa!

Huomenna voisi maistua voissa paahdettu kehnäsieni (ah, sitä toffeen aromia!), ja jos oikein makeaöverit vetäisi, niin oheen voisi keksiä jotain palsternakasta. Joo! Kuulostaa törkeän hyvältä.

Valitettavasti liha oli lähikaupasta tällä kertaa loppu. Kyllä meillekin pyy olisi maistunut. Hiirihaukka tai lehtopöllö ehti ensin.

Betoni! Niitä torvisieniä!

Meidän piti lähteä pitkälle metsäreissulle, mutta jo sadan metrin päässä oli 3 litran pussi täynnä kuusenherkkusieniä. Herkkutatit ignoorattiin kokonaan - niitäkin olisi samalta matkalta tullut toistakymmentä.

Päätettiin käydä tsekkaamassa viime viikon mustatorvisieniapaja, ihan vain liikunnan ja huvin vuoksi. Mitään siellä ei ollut, mutta kivenheiton päässä oli. Ja oli. Aivan hengästyttävän paljon. 3 x 3 l pussia tungettiin täyteen, vaikkei meillä oikeasti enää mahdu sieniä yhtään mihinkään.

Kuvassa oleva setti kasvoi vanhan kuusenkannon tuntumassa, vanhassa, sammaleisessa kuusimetsässä. Siitä kymmenen metrin päässä oli toinen vastaava setti, ränsistyneen pajupuskan karikkeessa.

Torvareiden ohi on helppo kävellä. Ei niitä oikeasti meinaa millään huomata, kun ovat tuommoisia tummia mölttejä. Helposti luulee niitä lehdiksi tai mätääntyneiksi sieniksi. Onneksi ovat paikkauskollisia, joten kun niitä viimein jostain löytää, ovat ne siellä ensi vuonnakin odottamassa.

Nämä tyypit päätyvät luultavimmin lammaslihapulliin ja keittoon.

Herkkua on siinä yhdenlaista

Muutama viikko oltiin pollailtu meidän vaki kuusenherkkusienipaikkaa, mutta mitään ei näkynyt. Nyt niitä sitten alkoi pompsahdella esiin ihan uusista paikoista, joskin yksitellen. Eilen Luigi ehdotti, että käydään yksi vanha paikka vielä tsekkaamassa, ja herraisä, mikä näky: vanhalla, maatuneella kuusen rungolla herkkusieniä oli rivissä toista kymmentä, osa tosin jo huonoksi menneitä. Vähän matkan päässä muutama lisää. Ja taas muutama.

Kovin olivat toukkaisia, mutta sen verran noista syötävää irtosi, että kuivurin jälkeen litran tölkki tuli täyteen herkkusienilastua ja pannun kautta saatiin pyöräytettyä päälliset iltapalaleiville.

Silkkaa hurmostahan ne ihan sellaisenaan ovat, mutta chef kehitti niistä - näin grillauskelien yhä jatkuessa - hurmaavan lisukkeen grillilihoille: luomupekonia, sipulia ja herkkusienisilppua paistetaan pannulla, sekaan heitetään kourallinen ruusupapuja, joita on keitetty 5 min., ja koko komeus kruunataan persiljalla. Lisuke oli niin hyvää, ettei meinattu muistaa lihaa edes maistaa.  Tuumattiin myös, että tuo hässäkkä toimisi hyvin risoton seassa.

Lempisieni, ehdottomasti!

Harvinaista herkkua - kuusenleppärousku

Ei tuo metsässä ole mitenkään harvinainen näky, eikä se ole harvinaista herkkua toukille, mutta ihmisen ruokapöytään se harvoin päätyy, kun on aina niin kovin toukkainen. Paitsi nyt.

Etukäteen tiesin, että kuusenleppärousku on mieto, eikä sitä tarvitse ryöpätä, ja siinä sieniä peratessa alkoi hahmottua lisuke grillatulle luomupossulle.

Paistoin sienet pannulla sipulisilpun kanssa, ryöppäsin pari kourallista ruusupapuja, höyläytytin chefillä pienen määrän prosciutto crudoa (Lidlistä ostettu, hervottoman suolainen klöntti, jota ollaan käytetty lihapullissa ja lisukkeissa suolan korvikkeena) ja sekoitin joukkoon timjamia ja valkoista balsamicoa. Melkoisen hyvä setti!

Aamulehdessä sieniguru Lasse Kosonen kehui sikurirouskua. Voisikin ottaa tämän sesongin tavoitteeksi opetella tunnistamaan sikurirousku, joskin sen tuntomerkit (kasvaa kuusikossa, näyttää kangasrouskulta mutta on tummempi heltoistaan, vuotaa runsaasti maitiaista ja tuoksuu sikurille - miltä sikuri tuoksuu???) ovat melkoisen epämääräiset ja sopivat noin sataan muuhunkin lajikkeeseen.

Leuhkat eväät

Ihan piti aamuhämärissä ja salamavalon kelmeässä valossa kuvata aamumunakas, jotta pääsee leuhkimaan Bunkkerin suuntaan muhkealla korvasienisaaliilla (= 1 kpl, toisen oli joku potkaissut nurin ja se oli ehtinyt jo kuivua). Muut ainekset munakkaassa olivat omakasvatteiset pak choi ja ilmasipuli, sekä korvasienen kasvattama etana, joka oli yllättävän hyvänä säilynyt 2 x 10 min. keittämisestä huolimatta...

Yksi paikka täällä tuottaa joka vuosi 1-2 korvasientä. Ei ole sille sienelle otollista aluetta tämä.