Mutta eilen päivälenkiltä tultuamme huomasin, että vanha päärynäpuu, joka symmetrisesti asettui uuteen hedelmätarhaani, olikin räksähtänyt tuulessa lopullisesti. Se reppana oli jo yhdessä myräkässä menettänyt ison oksansa, samoin kuin sen vieressä ollut lajitoveri, joka ei oksan menetyksestä toipunut, vaan kuoli niille sijoilleen. Tämä Pepi sinnitteli hengissä, mutta kun sen katkennutta runkoa katselin, huomasin siinä melkoista lahovioitusta. Eipä se olisi kovin monta vuotta tuossa enää kasvanut ilman tuulenpuuskaakaan.
Siistin päärynäreppanan jämät pois yläpihalta, ja nythän tuo kirsikka tönöttää tuossa ihan tyhmästi yksikseen. Varoitin jo parempaa puoliskoa, että ehkä vielä yhden kerran tarvii lähteä puukaupoille... Täytyisi vielä opetella leikkelemään hedelmäpuita, sillä vasta näin myöhemmällä iällä tajusin, että leikkaamisen taustalla on se, että hedelmät pysyvät poimintakorkeudella, eikä tarvi tikasautoa kutsua paikalle. Aiemmat Sinikat ja Urjalan taika ovat kasvaneet niin isoiksi ja korkeiksi, ettei niiden luumuja saa ihmisvoimin poimittua - oravavoimin kylläkin.
Nakertajista puheen ollen: joku on järsinyt mun kurkkujani! 5 ensimmäistä kurkkua meni parempiin suihin >:-/ Epäilin ensin hiirtä, mutta siihen olisivat koirat luultavasti reagoineet. Sateiden jälkeen on kasvihuoneessa aina hirveä kotiloinvaasio. En tiedä mistä ihmeestä sinne sisälle möngertävät, mutta pari kourallista niitä saa sateen jälkeen napsia plekseiltä ja kasveilta. Oiskohan mun kurkkuni päätyneet kotilojen eväiksi.
 |
| Tätä Iznikiä oli sen verran vähän nakerrettu, että se päätyy ihmisravinnoksi |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti