Amarylliksistä se lähti

Tätä se tulee olemaan kevääseen asti: eukko kutoo sohvalla, ja naukseri nukkuu polvitaipeessa. Ei tule kylmä!

Kaupoissa on ollut joulutarjontaa jo syyskuun alusta lähtien, mutta eihän sitä syyskuun lämmössä osannut ajatella, että vuosi alkaa oikeasti kääntyä loppuaan kohden. Kukkatarhurit saivat ihmisen havahtumaan lähettämällä sähköpostillisen ihania amarylliksiä. Monena vuonna on tehnyt mieli kasvattaa amarylliksiä sipulista, kun sipulimuodossa on tarjolla vaikka mitä upeita lajikkeita, mutta niiden hinta on ollut sen verran kirpaiseva, etten ole raaskinut. Ja niin oli nytkin.

Mutta siinä kun istutuslapion kanssa kykin hirmuista määrää kukkasipuleita maahan (kerrankin muistin, että keväällä katselin aidan tyveä sillä silmällä, että siihen pitäisi syksyllä sipuleita istuttaa nyt, kun lauta-aita on vaihtunut valoa läpäiseväksi verkkoversioksi) ja huomasin sipulien loppuvan kesken, muistin, että Korpikangassiemenfrööllä oli kukkasipulit tarjouksessa. Ja kenties myös amarylliksiä tarjolla.

Mitään hirmuisen järisyttävää ei heillä ollut – itse kun olen ihastunut niihin kapeaterälehtisiin, hitusen räjähtäneiltä näyttäviin amarylliksiin – mutta pari versiota iski heti silmään, joten kliksuttelin ne ostoskoriin, samoin kuin kilokaupalla krookuksia, narsisseja ja helmililjoja. Toivottavasti saapuvat hyvän sään aikana postiin, ettei räntäsateessa tartte niitä maahan lykkiä.

Kurjet ja kesäkukat

Pelargonipöytä ja päivälenkistä väsähtänyt mummo

Syyskuu ollut ihanan lämmin, joten ollaan vielä saatu leikkiä kesää. Kurjet kuitenkin lähtivät tiistaina. BirdLifen mukaan Kangasalla oli ollut melkoinen massamuutto, mutta tätä kautta eivät tällä kertaa muuttaneet. Pari auraa lensi yli, tosin kun kurkien äänen kuultuani katsahdin  taivaalle, huomasin merikotkan liitävän takapihan yllä. Tuli kiire ottamaan luku kahteen, sillä kotka pyöri pitkän aikaa paikoillaan. Liekö miettinyt itselleen naukseri- tai havannapaistia.

Koirien sijaan tiensä päähän tuli kesäkukat, joten rupesin tyhjentämään kukkaruukkuja. Iisopissa vielä pyöri yksinäinen mehiläinen, mutta korvaukseksi nostin syyssyrikän paremmalle paikalle. Se on alkamassa kukkia, joten ehkä mehiläinen saa siitä metensä.

Kasvihuonetta en ole vielä tyhjentänyt, mutta nyt alkaa olla sekin rumba edessä. Helteetön kesä sai aikaan sen, että paprikat ja chilit kypsyvät todella huonosti. Osan paprikoista heivasin jo kompostiin, ja loput seuraavat kohta perässä. Tomaatteja kypsyy yllättävän hyvin edelleen, mutta Pierre pihtaa punastumistaan. Piti oikein mennä nimilappua syynäämään, kun kasvi oli täynnä suuria tomaatteja, mutta ei vaan sitten millään kypsyneet. Saint Pierre hän oli, ja tsekkasin siemenpussin, jossa sanottiin, että Pierre on myöhäinen lajike. No on todellakin myöhäinen! Ei taida kannattaa ensi vuonna tuota enää kasvattaa.

Pelargonit ja laakeripuut pelastin jo sisätiloihin, samoin kuin lehtikaktuskokoelmani. Kokoelma kutistui huomattavasti, sillä toisin kuin kaikkien muiden lehtikaktukset, nämä peijakkaat eivät viihtyneetkään kasvihuoneessa. Osa nitistyi toukokuun uv-säteilyyn, osa mustutti lehtensä kesän kosteudessa, ja muutama nappasi itseensä ripsiäisiä. Vähänkö katkeraa katsoa muiden lehtikaktuksia, jotka ovat olleet kesän ulkosalla ja nyt kukkivat upeasti. Tosin nythän on hyvä syy piipahtaa viherkasviostoksilla - ruukkujakin on melkoinen määrä tyhjillään.

Kaiken takana on komposti

Tämän kesän suosikkizinnia

Ei ole naismuistiin kesäkukat rehottaneet näin rehevinä. Zinniat kurkistelevat jo työhuoneesta sisään, ja terassin edessä kasvaa valtavan korkea ja tuuhea kukkapuska täynnä zinnioita, kosmoskukkaa, tuoksuhernettä, leijonankitoja ja aivan hervottoman suuri daalia. Pitkin pihaa leijuu ihana tuoksuherneen tuoksu ja tänä vuonna onkin tuoksuherneissä todella kauniinvärisiä lajikkeita: kirkkaanpunaista, pinkkiä, laventelinsinistä ja dramaattista violettia. Näitä täytyy muistaa ens vuonna kylvää kourakaupalla.

Terassin kukinta alkuvaiheessaan

Rehevän kasvun takana taitaa olla komposti. Keväällä katselin pihan jättisuuria ruukkuja ja mietin, miten monta multasäkkiä tarvitaan niiden täyttämiseen, kunnes hoksasin kipata jokaisen ruukun pohjalle kompostia suoraan kompostorista. Terassin ruukkuja on joka vuosi piinannut muurahaispopulaatio, joka on pöllyttänyt mullan hötöksi ja kutistanut kukat. Tänä vuonna tuntuivat murkut ottaneen nokkiinsa kompostista, sillä vain yhdessä ruukussa oli alkukaudesta asukkaita ja nekin häipyivät ahkeran kastelun myötä.

Daalia Great Hercules

Neilikka Pink kisses yllätti valtavalla ja pitkäkestoisella kukinnallaan. Yleensä se on jo alkukaudesta kuivahtanut (tuoksun takia sen joka vuosi ostan), mutta nyt isoon ruukkuun päästessään kukki useamman kuukauden – ja kukkisi vieläkin, mutta runsaat sateet saivat osan siitä jo ruskistumaan, joten korvasin sen syklaamilla. Samassa ruukussa kasvaa viime joulun lankaköynnös & tulilatva -asetelma, jonka ostin Pirilästä joulupöytää koristamaan. Kovin on pitkäaikainen seuralainen.

Etupihan zinniat

Aamuisin kurjet jo kovasti huutelevat kaukaisuudessa, mutta me nautitaan auringosta ja lämmöstä edelleen ja kiusataan sähköyhtiötä laittamalla ruoan kesäkeittiössä.

Kuistin verenpisarat

Kangasalan kääpiö

Tällainen siitä sitten tuli. Aika hieno oikeastaan: todella kirkkaanoranssit, tähtimäiset ja repaleiset kukat sekä piparkakkumaiset lehdet, joissa upea, tumma sävy. Äitinä hänellä on Apricot, mutta isästä ei ole hajua. Ehkä Bua, joka siinä lähistöllä viime kesänä majaili. Kukkavana on todella korkea, kuten äidillään, mutta muuten kasvutapa on maltillinen.

Sinänsä kyllä nappiristeymä, sillä rakastan tähtipelargoneja ja tuota kummallista tummaa sävyä pelargonien lehdissä.

Tänä vuonna olen napsinut pelargoneista kukkineet kukkavanat pois, mutta yhteen, nimettömään tähtipelargoniin olen ne jättänyt, sillä se kasvattaa innokkaasti uusia lehtiä kukkavanoihinsa. Täytyy toivoa, että se risteytyy lähistöllä olevien kavereittensa (nimetön kirjavalehtinen, nimetön pinkki ja Australian villipelargoni) kanssa, niin saa ensi vuonna jatkaa näitä jännittäviä kokeiluja.

Kovin helposti eivät pelargonit tunnu siemeniä näin taviksen pihassa tekevän. Ja meidän kesä on niin lyhyt, etteivät siemenet ehdi ulkosalla kypsyä - tämänkin pelargonin siemen kypsyi vasta lokakuussa. Mutta onhan tässä vielä aikaa odotella, että johonkin kukkaan ilmestyy haikaran nokka (pelargós on kreikkaa ja tarkoittaa kattohaikaraa, suom. huom.).

Seuraava haaste on saada Kangasalan kääpiö talvehtimaan. Viime talvesta selvisi vain 3 pelargonia, vaikka paria kymmentä kokeilin talvettaa. Kääpiötä pitää yrittää pitää kuin... niin, kuin kukkaa kämmenellä, koko talvi.

Kaikkea ei voi saada

Bonuspisarat

Kesäkuun alkupäivinä katselin rautakaupan puutarhaosaston upeita verenpisaroita ja mietin, että tuostahan olisi saanut kuistin ruukkuihin runsasta kukintaa muutaman vihreän tökön sijaan. Tammikuun lopulla olin ostanut Pirilästä 6 kpl verenpisaran plugitaimia, eivätkä ne kesäkuussa olleet lähelläkään kukkimista, sillä olin niitä tiuhaan latvonut. Ennen vanhaan sitä osti kesäkukat taimistoilta ja sai saman tien pihan hehkumaan värikkäästä kukinnasta. Nyt, kun on niin kauhea iili kasvattaa kaikki itse, alkaa kukinta vasta heinäkuun puolella.

Mutta kun se kasvattaminen vain on niin kivaa. Jopa tänä vuonna ovat omakasvatteet runsaita, vaikka niiden esikasvatus venyikin sisätiloissa toukokuun lopulle, ja olin ihan varma, että suurin osa taimista kuukahtaa niille sijoilleen. Otin tyylisuunnaksi niittymäisen ruukkuistutuksen (toisin sanoen tungin ruukkuihin sitä sun tätä) ja nyt saa päivittäin käydä ihmettelemässä, mikä on alkanut kukkia. Kukkien joukossa tosin oli yksi tomaatintaimikin, enkä ole ihan kaikista nousevista varsista varma, ovatko ne oikeita taimia vai vain siementäytyneitä rikkaruohoja. Ihanasti kaikki kuitenkin kasvaa, joskin leukoijamonsteri ilmestyi pihaan taas tänä vuonna ja rei'itti leukoijat heti alkuunsa.

Toki siemenestä kasvattaminen on edullisempaa kuin valmiiden kukkien ostaminen, ja samalla saa puutarhaan lajikkeita, joita ei kaupassa myydä. Ja huom. olin niin kauhean viisas, että juurrutin kaikki verenpisaroiden latvotut osat, ja nyt on kokonainen ruukku täynnä kukkivia latvapistokkaita. 

Vielä on jännitysmomenttina viime vuoden siemenestä kasvatettu pelargoni. Muoto antaa ymmärtää, että hän on kääpiöpelargoni, kuten toinen vanhemmistaan, mutta jännä nähdä, millainen kukka siihen syntyy. Ajattelin antaa hänelle nimen Kangasalan kääpiö, vaikkakin pelargonit tupataan nimeämään paikkakunnan ja naisen nimen yhdistelmällä. Ei se Ulla nyt niin hieno nimi ole, että sillä kukkaa tahtoisi nimetä.

Aikaisen kukinnan lisäksi on toinenkin asia, mitä en voi saada: käytiin perinteisellä Pälkäne-pyöräilyllä ja huomattiin, että mun taloni oli myyty! Portin pieleen oli ilmestynyt postilaatikko, ja yläkerran ikkuna oli auki. Ja toinenkin ihailemani autiotalo oli saanut asukkaat, sillä kuistilla oli kukkia ja pihassa polkupyörä. Onpa hyvä, että talovanhuksista aletaan pitää huolta. Autiotalot ovat aina niin surullisia.

Onneksi on kuitenkin jotain, mitä voi saada: karmean kesäflunssan viimeisille lomapäiville ja ampiaisenpiston kämmenselkään. Että sillai saamapuolella ollaan.
 

Taivaasta peltoon

 

Se ainokainen selviytynyt siementaimi viime kesän keräilyistä

En suinkaan ole mennyt vanhoilla päivilläni sekaantumaan uskontoihin, vaan otsikko liittyy googletukseen mistä saisin kesän pelargonit. Viime vuonna hankin osan Kwekerij van der Veldeltä ja osan Pelargonitaivaasta, mutta tänä vuonna en ehtinyt Pelargonitaivaan Tampereen-turneelle, eikä heidän verkkokaupassaan ollut jäljellä enää mitään superihanaa, joten heittäydyin Googlen varaan.

Briteistähän niitä hittejä tuli useita, vaikka kuin yritin rajata haun Manner-Eurooppaan. Edes Ruotsista en pelargonikauppaa löytänyt, vaikka siellä käsittääkseni kyseistä kasvia harrastetaan enemmänkin. Vaihdoin lannistuneena kielen suomeen ja sitä kautta päädyin Peltosen puutarhaan. Ihania, ihania lajikkeita löytyi, joskin tietysti loppuunmyytyinä. Tai sitten järkyttävän kalliina. No, ehkä olisin järkyttävän kalliinkin raaskinut ostaa, mutta viime talven talvetuskokeilu oli sen verran epäonnistunut, etten usko saavani kallistakaan lajiketta pysymään hengissä talven yli.

Ostoskoriin päätyi Miss Rose, Toscana summer twist rose, Pig eeze pink batik, Australian villipelargoni sekä Lady Plymouth. Ja tokihan jo aiemmin nappasin Pirilän tarjonnasta muutaman pelargonin plugitaimen, jotka edelleen ovat hengissä. Että ei tässä ihan pelargonitta jäädä.

Viime kesän pelargonikukinnoista sain talteen kokonaista 3 siementä, joista 2 iti ja 1 jäi henkiin - joskin huomasin ylikastelleeni sitä reppanaa, joten nyt jännätään selviääkö sekään. Talven aikana kävi kuolo suurimmassa osassa talvetukseen nappaamistani yksilöistä. Ohje oli kastella pelargoneja niukasti, ja pelkäänpä kuivattaneeni reppanat hengiltä. Onnekseni erikoiset ja huikeanväriset Brigitte Stisser ja Vespertinum selvisivät talven yli, samoin kuin pelargonium denticulatum, Bittans Frida, Snow bright ja nippa nappa vihreänä sinnittelevä Creamy nutmeg.

Pääsiäisen toinen kukkatavoite pelargonitilauksen lisäksi oli saada pihalle orvokkeja. Bongausreissulla pysähdyimme Honkasen puutarhalla ja siellähän oli orvokkeja jo runsaasti tarjolla. Kivasti olivat vaihtaneet kaupan sisustusta, kassa toimi sutjakkaasti, palvelu oli erittäin hyvää ja kimputkin yllättävän modernin näköisiä. Kerrassaan mukava visiitti.

Huomenna tosin ajattelin johdattaa itseni Opuntiaan, kun ajattelimme ihan isolle kirkolle lähteä itseämme tuulettamaan. Kukkiahan ei voi ihmisellä koskaan olla liikaa.

Tuoreet hämähäkit

Aikamatkailu uuvuttaa ihmisen. Uuden asiakkaan luona elän uudelleen urani alkua 90-luvulla. Vaikka ovat iso, kansainvälinen korporaatio, on heillä käytössä 90-luvun työkalut 90-luvun versioineen, maustettuna ihan itse skriptaamillaan häksätyksillä. Kyllä siinä on 2020-luvun ihminen ihmeissään, kun yrittää omaksua ikivanhoja työtapoja kaikkine kommervenkkeineen. Eikä koko korporaatiossa ole kuin kaksi ihmistä, jotka osaavat systeemiä käyttää - eikä ohjeita ole kirjoitettu mihinkään, sillä mihinkäpä niitä tarvitsisi. Saa ihminen purra huultaan joka päivä, ettei ääneen sanoisi, mitä ajattelee.

Työpäivän jälkeen iskee kamala kuolemanväsymys, joten esikasvatteet ovat saaneet pärjätä pitkälti itsekseen, mutta nyt täytyisi saada lisäenergiaa, sillä kohtahan on the esikasvatuskuukausi: maaliskuu! 

Sää on viimein lämpenemässä ja tällä menolla lämpö sulattaa lumet kokonaan. Raksavastaavalle huomautinkin, että maaliskuussa pitäisi saada kaalit ja peruna esikasvuun kasvihuoneeseen, mutta kasvihuone on edelleen pahvilaatikoissa autokatoksessa. Toivottavasti päästään sitä kasaamaan piakkoin.

Kaikki esikasvatteet ovat hyvässä jamassa hoidon puutteesta huolimatta. Ainoastaan eukalyptukset kuukahtivat, mutta kokeilen seuraavaksi kylvää ne kasvihuoneeseen. Viime vuonna hämähäkkikukkien itäminen oli työn ja tuskan takana ja samoin kävi tänä vuonna, kunnes keksin kaupan siementen sijaan hölvätä multaan kesällä keräämiäni siemeniä. Nehän itivät kaikki (kuvassa)! Näköjään hämiksen siemenet vanhenevat nopeasti, joten täytyy ensi kesänäkin muistaa napsia siemenkotia sisälle kuivumaan.

Karmean pitkän ja ankaran pakkaskauden jälkeen on hankala alkaa kääntää aivojaan kohti kevättalvea, mutta Pirilän narsissit sieltä jo houkuttelevat seireenien tavoin, ja Lidlissä näkyi olevan kotimaisia jaloleinikkejä myynnissä. Kaipa sitä jo uskaltaisi heittää ne kaikkein paksuimmat toppahousut pesuun, trimmata koirien ylipitkät turkit ja ruveta suunnittelemaan mitä kaikkea onkaan työlistalla, jahka lumet sulaa. On tätä odotettukin :-)

Tammikuun esikasvatusstatus

Chilit ja paprikat ovat muuttaneet isompiin yksiöihin, joissa saavat majailla siihen asti, kunnes lumi on poissa ja uusi kasvihuone pystyssä. Leijonankidat siirsin isompiin potteihin, vaikkei toki vielä olisi tarvinnut, mutta tekevätpähän nyt tilaa ensi kuussa esikasvatusvuoroon tuleville tomaateille - ja se ensi kuuhan  on jo sunnuntaina! Pitääkin taas laittaa multa ostoslistalle.

Syksyllä hankin Seemnemaailmasta pinkkiä tähkälaventelia, sillä olen halunnut kokeilla laventelin kasvattamista siemenestä. Kaupoissa tuppaa nykyään olemaan pelkkää tupsulaventelia, joten sekin puolsi tähkien kasvattamista itse. Ensimmäisestä kylvöstä (sammalnappeihin) iti vain pari hassua siementä, joten tein uusintakylvön ja hölväsin lopun pussillisen siemeniä multaan. Nyt sieltä alkaa lupaavasti vihreää nousta, joten ehkä joku yksilö selviää kesään ja kukintaan asti.

Korpikankaalta tuli muutama viikko sitten siemenkuvasto, ja siitä tuli ympyröityä jokunen mielenkiintoinen kasvi, jotka sitten yllättäen päätyivät ostoskoriin. Päätin vielä kerran kokeilla eukalyptuksen kasvattamista, kun sen pitäisi muka olla niin helppoa, ja toistaiseksi ainakin 2 siementä on itänyt. Niiden itämisessä menee 2-3 viikkoa, joten toivottavasti vielä muutama taimi jaksaa maasta ponnistaa. 

Tammikuun kylvöihin ehti vielä kyytiin Korpikankaalta petunia Shake raspberry. Petuniakin on kuulemma helppo kasvatettava, tosin kylvöaikatauluksi oli pussiin merkitty maalis-huhtikuu. Minä haluan aikaisen kukinnan, joten ripsautin siemenet eukalyptuksen kaveriksi. Petunian siemenet olivat kätevästi muovituubissa, joten niiden kylväminen oli helppoa.

Viimein uskaltauduin kääntämään katseeni "talvehtineisiin" pelargoneihini. Osassa oli vielä jotain vihreää, mutta suurin osa oli kuivanutta, ruskeaa höttöä. Saa nähdä pelastuuko yksikään niistä vihreistäkään. Vielä en uskalla niitä alkaa leikellä, joten sinnitelköön maaliskuulle. Yhdestä terhakkaasta versiosta napsasin pari oksaa juurtumaan, kun ne olivat kasvaneet ylipitkiksi. Juurtuminen ei kuulemma ole mitenkään helppoa, mutta kokeilenpahan nyt aikani kuluksi.

Sunnuntaina on siis kylvövuorossa tomaatit, ja näköjään viime vuodelta jäi muutama hämähäkkikukan siemen. Laitetaan multiin nekin.

Iris kasvatti basilikan

Syksyllä pelargoneja sisälle kuskatessani mietin, miten ne mahtaa hämärässä talossa pärjätä talven yli. Hirmuisen pimeä syksy ja alkutalvi meille tulikin, mikä näkyi pelargonien kuihtumisena ja yllättävän monen huonekasvin kuukahtamisena. En muista tällaista katoa kasveissa koskaan käyneenkään. 

Pelargoneille laitoin ensiavuksi Fiskarsin ikivanhan yrttipömpelin kasvivalon, joka tosin on niin heikkotehoinen, että sai vain lähimmät kasvit pysymään hengissä. Googlettelin keittiön yrteille USB-ladattavaa kasvivaloa, ja vastaan tuli Airamin Iris, tuo kuvassa näkyvä keltainen härpäke. Taas sai todistettua, miten kasveille valo on se kaikkein tärkein elementti: kaupasta ostettu ruukkubasilika on sekä pysynyt hengissä että kasvanut muhkeaksi puskaksi (juu, kuvassa on tilli, mutta näkyy siinä vähän basilikaakin).

Koska huonekasveissa kävi kato, ja tyhjien kukkaruukkujen pino kasvoi holtittomasti kodinhoitohuoneessa, annoin Viherpistokkaan laulaa korvaani seireenin lailla, sillä he mainostivat talvikaktuspäiviään. Sieltähän löytyi himoitsemani oranssi marraskuunkaktus sekä aivan käsittämättömän näköisiä talvikaktuksia. Eilen saapui kotiin Grande yellow, sekä Thor-talvikaktuksista Pink, White ja Orange. White ei ollut mikään aivonyrjähdys, vaan tietoinen valinta, sillä ainakin kuvassa se näytti kermanvalkoisen ja vanhan roosan yhdistelmältä. Tosin ilmaiskasvina sain Cecilien, joka on ihan vitivalkoinen. Ehkä kestämme sen.

Säälin kaktusparkoja sen verran, että virittelin kodinhoitohuoneen välikköön hyllykön ja siihen Nelson gardenin LED-valon, joka nyt sokaisee jokaista ohikulkijaa. Kaktukset saivat hyllykköön seurakseen pelargoniräähkät. Katsotaan pelastuuko niistä yksikään. Maaliskuussa varmaan jo uskaltaa siirtää kasvit hyllyköstä ikkunoiden tuntumaan, ja niiden tilalle hyllykköön muuttavatkin sitten chilit ja paprikat, joita on esikasvamassa 24 kpl... Mutta jos ostaa isomman kasvihuoneen, niin saa esikasvattaa kaikkea mielin määrin, eikö?

Tosin tämä fiksu esikasvattaja oli laittamassa esikasvatuskamoja varastoon odottamaan seuraavaa kasvatusrupeamaa, kunnes hoksasi, että ihan kohtahan on tammikuu, ja leijonankidat lähtevät esikasvuun. Näin sitä ajantaju henkilöllä hämärtyy, kun ei ole työelämässä. No, kohta tilanne korjaantuu.

Rauhallista, raketitonta ja laumanvartijakoiratonta (ihanaa jälleen kerran herätä klo 1:16 naapurien koirien rähinään >:-/ ) vuoden vaihtumista ja satoisaa vuotta 2026! (Ja minä luulin olevani ikivanha, kun vuosituhat vaihtuu. Miten se nyt jo voi olla 2026!)

Amaryllisgate ja Suttisen ihanat ruusukaalit

Tänä jouluna aioin viimeinkin toteuttaa haaveeni upeasta amarylliksestä, siis sellaisesta, missä on vihreää ja punaista ja hapsuinen kukinto. Mutta eihän sellaista ollut sitten missään, paitsi Kukkatarhureilla ja Korpikangassiemenfrööllä. Hinta näillä meni postikuluineen niin reippaasti kipurajan yli, etten raaskinut tilata, etenkään kun en ollut aiemmin pelkästä sipulista amaryllistä kasvattanut, enkä luota taitoihini. 

Kaupoissa oli tarjolla vain valkoista ja peruspunaista amaryllistä, ja peruspunaiseen sitten sorruin, tarkoituksenani tehdä lasimaljaan ryllistä, sammaleesta ja kävyistä kiva, jouluinen asetelma. No, maa ehti tässä välissä jäätyä ja lunta sataa, joten sammal käpyineen jäi haaveeksi.

Siskolle ehdin jo marista, että on se nyt kumma, kun ei mitään erikoisempaa amaryllistä ole missään, kunnes Tokmannilla silmät osuivat pinkkeihin ja punaraidallisiin amarylliksiin, á 2,99 €. Eiväthän ne mitään kovin ihmeellisiä olleet, mutta tuohon hintaan ihan tarpeeksi ihmeellisiä. Edelleen tosin pidän silmät auki punavihreää hapsuversiota varten.

Lidl kauppasi jo viikko sitten hyasintteja, ja tänä aamuna teemukin kanssa olkkariin hipsiessä tuli yhtäkkiä joulufiilis. Hyasintithan siellä olivat viimein auenneet ja tuoksuivat vienosti.

Lidl on myös tapansa mukaan kaupannut tänäkin syksynä Suttisen tilan ruusukaaleja, jotka ovat tänä vuonna aivan ylimaallisen makeita. Hankala kasvukausi on jättänyt kaalit pieniksi, mutta makua ja sokereita on hurjasti. Ollaan jo kolme rasiallista niitä syöty, ja neljäs odottaa jääkaapissa. Lidlistä on saanut myös keskipohjalaisia ruusukaaleja, mutta siellä ei kesä ole ollut yhtä armollinen kaaleille, vaan ne ovat jääneet mauttomammiksi. Mutta sentään ovat kotimaisia, vrt. Cittarin myymät marokkolaiset ruusukaalit...

Ensi viikonloppuna on ensimmäinen adventti (isä tapasi sanoa "arventti", mitä luulin pilaksi, mutta oikeasti siihen Etelä-Pohjanmaalla tulee ree), mikä tietää joulukoristeiden laiton lisäksi chilien ja paprikoiden laittamista esikasvuun. Siitä se kausi 2026 alkaa.

Vuoden viimeinen iili

Siis nythän piti alkaa martainen kausi, jolloin vain möllötetään sisällä pää kumartuneena kutimen ylle. Jostain kuitenkin hiipi vielä iili tilata muutama siemenpussi syyskylvöihin. No, se "jostain" oli uusin Viherpiha, jossa mainittiin, että esikoiden siemenet tarvitsevat kylmäkäsittelyn sekä Saila, joka vinkkasi, että kosmokset voi syyskylvää.

Pikainen vilkaisu kasvimaille osoitti, että pariin kylvölaatikkoon voisi hyvinkin vetäistä muutaman vaon esikoille ja kosmoksille, joten kliksuttelin itseni Korpikankaalle ja ostoskoriin pallo- ja tuoksuesikkoja sekä hurmaavan näköistä kosmosta. Näköjään Korpikankaalla on palveluksessa selvänäkijä, sillä tilauksen mukana tuli ilmaissiemenenä kirjosalviaa, josta olen salaa haaveillut.

Vielä on sää kovin lämmin, joten en ole uskaltanut ryhtyä syyskylvöihin. Mieleen kun on painunut se syksy, jolloin syyskylvöt ehtivät iloisesti itää, ennen kuin talvi koitti. Taidan odottaa vielä ensi viikon, sillä lupaavat tänne +10, ja sitten tehdä kylvöt.

Loppuun vielä todiste siitä, että lukeminen todellakin kannattaa aina. Aamulehden Moro-liitteeseen oli joku lähettänyt kuvan erikoisesta kimalaisesta, joka osoittautui kaakonkimalaiseksi. Olin heinäkuussa videoinut tontin päädyssä pörräävää kimalaispesää, mutten sen kummemmin katsonut mitä kimalaisia ne oikein olivat. Samoja kaakkojaakkojahan ne täälläkin olivat. Hauska bongaus!

2

Siipiveikot

Joku aikoinaan vihjaisi, että pelargoneja on helppo kasvattaa siemenestä. Heti kokeilin, ja todellakin siemenet itivät hyvin, mutta harmiksi saatavilla oli, ja on edelleen, vain peruslajikkeita, ja minuahan ei mikään perus houkuta.

Viime talvena hankin järkyttävän määrän muutaman erikoispelargonin ja kesällä napsin niistä kuihtuneita kukintoja, kunnes äly välähti sen verran, että niistähän kannattaisi ottaa siemeniä talteen. Toki ovat risteytyneet keskenään, mutta se on toisaalta osa viehätystä, kun ei tiedä millainen pelargoni siemenistä kasvaa. Joku (mahtoikohan olla se sama joku, joka siemenkasvatuksesta vihjaisi) vinkkasi, että kannattaa odottaa siementen irtoamista, koska väkisin irti nyhdetyt siemenet eivät idä.

No minähän odotin. Ja odotin. Siemenkotia kyllä kasveihin ilmestyi, mutta eivät alkaneet kypsyä sitten millään. Sen verran olin asiaa opiskellut, että tiesin pelargonin siemeniin ilmestyvän hahtuvasiivet sitten, kun ne ovat valmiita lähtemään maailmalle. Mutta ei näkynyt hahtuvia.

Nostin pelargonit talven tieltä sisälle ja jätin kukinnot paikoilleen, vaikka se tiesikin terälehtien kuorruttamaa lattiaa. Nyt kuitenkin lannistuin ja päätin leikata kuihtuneet kukinnot pois - ja siellähän Little fifinessä oli kokonaista kaksi hahtuvasiipeä! Varovasti otin siipiveikot talteen, ja nyt ne odottavat alkuvuoteen, jolloin pääsevät multiin. Little fifine ei mikään suosikkipelargonini ole, mutta eipä sillä nyt ole väliä. Pääasia, että sain siemenet testattaviksi.

Sateeseen ne nyykähti

Vielä pari päivää sitten asterit ja verenpisarat kukkivat kauniisti, mutta viime päivien sateet vaihtoivat kukkien värityksen ruosteenruskeaan. Niinpä, aina sateen tauotessa, on tullut heitettyä kukkia kompostiin ja pestyä ruukkuja talviteloille. Lämpöä kyllä riittäisi, mutta kosteus on nyt melkoinen - eikä sadepilvien takaa aurinkokaan pääse kasveja kuivattamaan, joten myönnettävä on, että kausi 2025 alkaa olla lopuillaan. Lopullisestihan se on lopussa sitten, kun kurjet lähtevät, mutta vielä ei näillä leveyksillä ole auroja näkynyt.

Sen verran on aikojen saatossa tullut opittua, ettei kaikkea kannata yhdellä rykäyksellä heittää kompostiin, sillä pottien pesusta tulee silloin loputon urakka. Paljon mukavampaa on hoidella muutama ruukku kerrallaan ja jatkaa sitten seuraavana päivänä. Tosin sekin on tullut opittua, että liian myöhäiseksi ei kannata kauden lopettamista jättää, koska pottien pesu kylmässä säässä jääkylmällä vedellä ei kasvata ihmisen luonnetta. Vit Kipuilua kylläkin.

Mietin laittavani etupihalle portin pieleen jonkin kivan syysasetelman, mutta sää on vielä ihan liian lämmin syysasetelmien tekoon. Ei ole vielä syksyfiilis! Vastahan me viime viikonloppuna löydettiin kangasalalainen uimaranta, jossa ei ollut käytykään - ei edes tiedetty sen olemassaolosta. Pakkohan sinne oli pyöräillä uimaan, jotta saatiin taas yksi paikallinen uimaranta ruksittua listalta. Nyt kokematta on enää Kuhmalahden uimaranta. Lauantaille lupaavat lämmintä, joten arvotaan minkä järven sylissä lopetetaan uintikausi 2025: Riku ja Vesijärvi vai Raikku ja Längelmävesi.

Korpikangassiemenfröö ilmoitti lähettäneensä syyssipulit. Täytyy myöntää, etten edes muista mitä tilasin... Mutta palasin siemenfröön asiakkaaksi muutaman vuoden tauon jälkeen sillä niillä on a) jotenkin liikuttavia videoita Instassa (syy sekin) b) muutakin kuin sitä iänikuista Nelson gardenia ja c) luotettava toimitus. Ei ole vielä kertaakaan tullut heiltä ilmoitusta, etteivät pystykään toimittamaan tilaamaani tuotetta.

Syyssipuleista puheen ollen. Herraisä sentään, mikä tilanne talvivalkosipuleissa! Näköjään suomalaiset ovat innostuneet kasvattamaan valkosipulia, sillä monesta paikasta on valkkarit olleet tyystin loppu koko syyskuun tai sitten 1 kpl maksaa 8 €, mikä ylittää meikäläisen maksuhalukkuuden. Pitkin hampain säästin muutaman Siikajokisen ja Aleksandran tämän vuoden sadosta, mutta äsken piipahdin Hyötykasviyhdistyksellä ja siellä kaikkien "varasto loppu" -tekstien lomasta pilkisti muhkea ja kunnon eteläpohojalaanen Alavuden kanta. Laitoin saman tien tilaukseen, kun ei hintakaan päätä huimannut. Toivottavasti makukin on muhkeampi kuin pikkuruisessa, pohjoispohjalaisessa Siikajokisessa.

Kesäkukkaraportti

Vielä jaksavat siemenestä kasvatetut kukat kukkia. Jopa kiinanasterit alkoivat tänä vuonna kukkia ajoissa, vaikka niiden kasvattaminen on aiemmin takunnut. 

Koristeheinät kylvin liian aikaisin, sillä ne kukkivat ja lakastuivat nopeasti. Ison osan donkkasin kompostiin jo heinäkuun alussa, kun menivät niin ruman näköisiksi. Muutaman jänönhännän kuivasin talven iloksi.

Daaliat eivät tänäkään vuonna olleet sitä, mitä niiden piti. Autumn pumpkin paljastui joksikin violetiksi lajikkeeksi ja Candy stripe keltaiseksi, ehkä jos silmiä oikein siristää niin hitusen raidoittuneeksi lajikkeeksi. Harmi, että niiden suhteen harvoin saa sitä, mitä tilaa.

Hämähäkkikukasta sain aikaiseksi 2 yksilöä. Ovat kumpikin kukkineet koko kesän jättimäisillä kukinnoilla, joissa on mieto mutta hyvä tuoksu. Varret ovat hurjan paksut - huonoksi menneen yksilön leikkaamiseen tarvittiin oksasakset - ja kenottavat melkein vaakasuoraan ruukusta. Näköjään nämä olisi pitänyt latvoa esikasvatuksessa, jotta olisi saanut pensasmaisemman kasvin ja siihen sivuhankakukkia, mutta en uskaltanut ryhytä puuhaan, sillä siementen itäminen oli heikkoa, eikä ollut yhtään varmaa, että taimet jaksavat kukintaan asti.

Kiinanasterien piti olla Ostrich plume -lajiketta, mutta suurin osa kasvoi tällaiseksi repaleiseksi, valkoisella raidoitetuksi kukaksi. Mutta kukkivat todella runsaasti, joten annetaan härö ulkonäkö anteeksi.

Olkikukat kasvoivat todella pitkiksi rojottimiksi, joten näyttävät vähän hassuilta ruukussaan, mutta pölyttäjät tykkäävät näistä. Muutaman kuivasin talveksi, kun näiden rapistelu vain on niin kivaa.

Leijonankidat ovat kukkineet koko kesän. Pinkin ja matalan Kimosyn lisäksi kasvatin Orange wonderia, joka ei niin kamalan oranssi ollutkaan, vaan tuommoinen oranssinpinkki. Nätti kuitenkin.

Sarah Ravenin jalostama Night and day olikin hienompi kuin mitä paketin perusteella osasin odottaa. Yllättävän kaunis väritys, joskin kukinta jäi lyhytaikaiseksi.

Ja tokihan talon kulmalla kasvaa zinniaa. Siemenet ovat ikivanhoja pinkkejä, eivätkä tunnu loppuvan millään. Jospa kuitenkin ensi vuonna siirtyisi oransseihin lajikkeisiin.

My pellies

Tämä postaus on vain itselle muistutukseksi, millaisia kukkia talvella hankitut plugitaimet tekivät. Growing crazyn Steven opetti tuon ihanan lyhenteen "pelly". On se nätimpi kuin pelakuu tai pelakka. Paljon nätimpi.

Ansbrook pluto, Pelargonitaivas

Lotusland, Pelargonitaivas

Pink capitatum, Viherpeukalot

Vespertinum, Kwekerij van der Velde

Chiltern's surprise, Pelargonitaivas

Snow bright, Pelargonitaivas

Pelargonium caffrum -risteymä, Kwekerij van der Velde

Janet, Pelargonitaivas

Birgitte Stisser, Kwekerij van der Velde

Vielä on muutama kuvaamatta...

Hunajakukkaviidakko

Keväällä hölväsin kasvimaalle hunajakukkaa, kun se kuulemma parantaa maata ja houkuttelee pölyttäjiä. No, pölyttäjiä ei ole näkynyt sen jälkeen kun alkukaudesta kiisteltiin yhden kimalaisen kanssa siitä, saako hän tunkea kesäkeittiön säilytyslaatikkoon pesimään. Yritys oli hänellä kova, mutta luovutti, kun hänet oli kahteen otteeseen laatikon uumenista pelastettu. Niin, ja havahduinhan mä tässä yksi päivä ihmeelliseen, kimeään vinkunaan kasvihuoneessa: kaksi kukkakärpästä siellä biletti basilikan kukissa. Eipä ollut sitäkään ääntä tänä kesänä aikaisemmin kuulunut.

Pölyttäjien sijaan hunajakukat houkuttelevat lehtokotiloita, joten note to self: älä ensi vuonna kylvä hunajakukkaa kasvimaalle.

Huomenna pitäisi kesän viimein alkaa Pirkanmaalla, joten ehkä me jonkinlaiseen satoon päästään. Toistaiseksi ollaan nautittu vasta kyssistä, jotka ovat kasvaneet muhkeiksi ja mehukkaiksi, sekä kurkuista, joiden maku on jatkuvien sateiden ja pilvisyyden latistama. Muutaman Annabellen olen kaivanut mullan uumenista, sillä löydettiin sille makupariksi Sillikonttorin erinomainen cevichesilakka.

Tilli ja korianteri jäivät vain haaveeksi, eikä olla edes salaatinlehtiä kasvimaalta saatu kuin pari kappaletta. Papua riivaa kylmyyden ja märkyyden aikaan saama ruoste, joten ne eivät ole kasvaneet sirkka-astetta pidemmälle.

Nyt siis äkkiä sitä paistetta ja hellettä, jotta saadaan tomaatit kypsiksi ja kasveihin makua. Uusi uimapukukin on vielä koeajamatta, kun ei nuo 14-asteiset vedet ihan hirveästi houkuta, etenkin kun ilman lämpötilakin on vain +16.

Pidemmän kaavan kautta

Onhan se ihanaa päräyttää loppukeväästä taimitarhalle ja ostaa sylikaupalla kesäkukkia. Saa nopeasti väriä ja kaunista katseltavaa ruskeanharmaaseen pihaan. Mutta nyt kun on leikkokukkabuumi (raaskiiko niitä oikeasti kukaan leikata?) ja henkilön keski-ikä ylitetty, on tullut jo pari vuotta kasvatettua melkein kaikki kesäkukat ihan itse (tähkälaventelin ja Pink kisses -neilikan ostan kaupasta). Esikasvavat kukat vievät aivan kamalasti tilaa kodinhoitohuoneesta ja kasvihuoneesta, eikä kukintaa näy ennen kuin reilusti kesän puolella, mutta niin vain sitä syksyllä alkaa taas laittaa lajikkeita ostoslistalle, vaikka helpommallakin pääsisi.

Vaan onhan se kivaa, kun voi täyttää ruukkuja omakasvatteilla ja odotella, millainen kukinta tänä vuonna kehkeytyy. Viime vuonna vaivanneet öttiäiset ovat pysytelleet poissa, varmaankin jäätävän kylmän kelin ansiosta (viime yönä +2. Sai kaivaa toppatakin ja villahanskat aamulenkille), joten toistaiseksi kukka-asetelmat näyttävät reheviltä.

Samettikukat alkoivat kukkia ensimmäisinä; seuraavaksi näyttävät koristeheinät jänönhäntä ja isoräpelö heräilevän, ja leukoijassakin on jo nuppuja. Ehkä se kukkaloisto alkaa pikkuhiljaa loistaa kaiken vihreyden keskeltä. 

 

Särinää, säksätystä ja naukumista

Jo heti aamusta ihmeteltiin erikoista laulajaa, joka oli pihaan ilmestynyt. Tai ei oikein voi laulusta puhua, vaan ennemminkin äänten kirjosta: palokärkimäistä naukumista, kerttumaista särinää ja varpusmaista säksätystä. Lopulta piti kaivaa Muuttolintujen kevät -appis esille ja ottaa selvää, kuka tuo koko päivän lähes tauotta esiintynyt tyyppi on. Kultarinta! Enpä ole koskaan aiemmin moista nähnyt tai kuullut, mutta nyt se tuntuu kompensoivan poissaolonsa ihan urakalla. Samoin sunnuntaina ihmeteltiin metsässä erittäin kovaäänistä laulajaa, jonka sama appis tunnisti peukaloiseksi. Pieni nimi - järjettömän iso ääni.

Viikonloppuna siirsin kaikki esikasvaneet kukat kasvihuoneesta ulkoilmaan (ja heti oli yöllä +3,8 C vaikka piti olla +7). Yllättävän hyvin olivat esikasvatukset onnistuneet. Jopa kiinanastereita oli tukkokaupalla, vaikka yleensä kammoksuvat meikäläisen kasvatusta. Hämähäkkikukista selvisi elämään vain 2, mutta toivottavasti ehtivät tänä kesänä kukintaan asti.

Kasvihuoneeseen jäi ylimääräisinä vain kurpitsat ja pavut, mutta niitä en vielä uskalla ulkoistaa, kun ei nuo yöt lämpimiä ole. 

Tänään on ollut sen verran lämmintä (joskin tuulista), että on tarjennut pestä esikasvatuspotteja ensi kautta varten. On kyllä huomattavasti järkevämpää ihmisen aktivointia kuin työvoimatoimiston tarjoama versio. Lomautus on nimittäin jatkunut sen verran, että saan nyt hakea 4 työpaikkaa/kuukausi. Tässä nyt arvon haenko ripsiteknikoksi, kattomaalariksi vai päivystäväksi lääkäriksi. Tulikohan kukaan ajatelleeksi, että jos jollain alalla on 4 uutta työpaikkaa joka kuukausi jokaisella työssäkäyntialueella, niin ei sillä alalla työttömyyttä ole... No, ehkä kokeilen sitä ripsiteknikoksi hakeutumista. Ei kai siinä tartte kuin sohia ihmisten silmiä liimalla ja irtokarvoilla.
 

Mamut kirjastossa

 

(Sainpas raflaavan otsikon näin vaalien alla)

Mutta siis siinä ne nyt on, Hollannista Suomeen muuttaneet pelargonit! Tammikuun lopussa tein tilauksen ja laitoin lähetyspäivätoiveeksi maaliskuun puolivälin. Viikko sitten maanantaina taimet lähtivät kohti Suomea ja eilen tupsahtivat Kangasalle. Yksi lajike oli jäänyt tulematta, mutta se ei onneksi ollut niitä sykähdyttävimpiä, ja taimitarha oli korvannut hinnan (kokonaista 2,70 €) luottokortille. 

Kasvit olivat selvinneet matkasta suhteellisen hyvin, vaikka vähän hirvitti yölämpötilojen huitominen -10:n paikkeilla. Onneksi kasvit olivat olleet kuljetuksen aikana sen verran lämpimässä, ettei pakkasvahinkoja ollut sattunut. Kasvien mukana tuli käyttöohje, jota kiltisti noudatin, joskin aamulla oli iik-hetki, kun huomasin multapaakkujen kuivuneen rutikuiviksi yön aikana. Äsken siirsin taimet isompiin potteihin, kun näyttivät juurtuneen istutuspotteihinsa, ja otin ne seurakseni tänne meidän kirjastohuoneeseen.

Ketäs meille sitten muutti? Hassun hapsuinen ja pinkki Pelargonium caffrum x, tummanpuhuva Pelargonium vespertinum, hehkuvan violetti Brigitte Stisser, pinkki tähtipelargoni Lotusland, karkkiraitainen Harlequin my love, oranssi tähtipelargoni Vancouver centenial [sic], kirjavalehtinen Ville de Paris, ja se viime vuonna kaihertamaan jäänyt Creamy nutmeg.

Vaikka ollaan nippa nappa kevään puolella (sunnuntaina näkyi eka kurki!), nyt jo mietityttää, miten/missä uudet pelargonit saa talvehtimaan. Vähän käy kateeksi naapurin mummo, jolla on autotallin jatkeena suuri-ikkunainen huone, jonka ikkunalla näkyy talvisin kasvivalon alla supertuuheat pelargonit. No, ties vaikka syksyyn mennessä on lottovoitto iskenyt ja meidänkin autotalli saanut moisen jatkeen. Tosin kyllähän työnantaja taas suunnittelee meikäläiselle digitaalista päivätoimintaa, mutta tuskin se kovin kauan kestää, eikä palkassakaan ole hurraamista, joten sen varaan ei talvehtimishuonetta kannata laskea.

Erävoitto hämiksestä

Montakohan kymmentä hämähäkkikukan siementä olen talven aikana huljauttanut potteihin, mutta toistaiseksi vain muutama on itänyt ja 4,5 kpl (se 0,5 on vasta sirkkalehdellä) on siinä vaiheessa että ehkä jo hitusen uskaltaa toivoa, että niistä joskus joku eläisi kukintavaiheeseen asti. Tänään uskaltauduin pari yksilöä repimään irti toisistaan ja istuttamaan isompiin potteihin. Toivottavasti eivät ota nokkiinsa. 

Esikasvatuskausi on edennyt lakipisteeseensä. Eilen siirsin kirsikkatomaatit ja zinniat isompiin potteihin; loput esikasvatukset tapahtuvatkin sitten kasvihuoneessa. Täysin mullatta ei kodinhoitohuone vielä selviä, sillä Kwekerij van der Velde ilmoitti, että pelargonin pistokkaat ovat aloittaneet matkansa kohti Suomea (iik!!!), joten ne pitää ainakin mullia vielä sisätiloissa, ja kenties myös Mustilan daaliat, jos ikänään lähtevät sieltä Kangasalle. Lisäksi Hyötykasviyhdistys meni houkuttelemaan kurkuman ja piparjuuren juurakoilla, joskin niiden hinta oli niin suolainen, ettei edes perintörahoja sellaisiin henno laittaa, etenkin kun eivät olleet kotimaisia juurakoita. Google antoi ymmärtää, että piparjuurta saisi myös Bauhausista, joten ehkä siellä voisi piipahtaa, kun muutenkin näin kevään korvalla on rautakauppa-asiaa (ja ainahan sieltä voi tsekata huonekasviosaston...).

Perintörahoista puheen ollen, kyllä pientä ihmistä ihmetyttää, että lääkärin vastaanotto ja vanhusten jumppahetki saadaan digitaalisiksi, mutta kuolinpesän asiat pitää edelleen hoitaa paperilomakkeilla. Ei mitään tunnistautumista, saati vahvaa sellaista. Ihan sama kuka jamppa niitä lappuja allekirjoittelee ja tietonsa niihin laittaa ja postiin nakkaa. Pikkasen hirvittää, kun postin seassa suhaa meikäläisen hetu, tilinumero ja allekirjoitus samassa kirjekuoressa. Sillä kombolla saisi jo oikeasti vahinkoa aikaan, eikä tarvitsisi osata edes hakkeroida; pelkkä kirjeen avaaminen riittää. Eikä tietenkään tule mistään kuittausta, että paperit ovat saapuneet perille, toisin kuin digimaailmassa. Onneksi moinen rumba on tällä erää kohtapuoliin voiton puolella. Toivottavasti seuraavaan kuolinpesään on vähintään 30 vuotta aikaa.