Kukaan ei tosin varoittanut, miten valtavaa työtä kukkapenkin hoitaminen on. Jonkin aikaa jaksoin tapella vuohenputken ja juolavehnän kanssa, mutta sitten annoin olla. Kanukoita istutin penkin taakse ja toivoin, että ne vähitellen imaisevat koko penkin alleen.
Ensi keväänä on ryhtiliike edessä, sillä kanukoita on pakko leikata. Aita varjosti niitä niin, että kasvattivat pitkiä lonkeroita, joista ei näkösuojaksi ole. Ensi kasvukaudella aurinko pääsee paistamaan niihin suurimman osan päivästä, joten hyvässä lykyssä alkavat saksimisen jälkeen tuuheutua tien suuntaan. Mutta mitä ihmettä mä noille perennoille ja rikkaruohoille teen, voi apua! Ihan hirveä homma yrittää saada penkistä sievää, sillä kotkansiivet ja syysasteri ovat levinneet pitkin ja poikin, ja tuo kanadanpiisku pitää hävittää, kun se on nykyään lainsuojaton. Seassa kasvaa iiriksiä ja pioneja, joita en halua häiritä, ja kotkansiipien alla leviää karhunlaukka, josta saadaan keväisin kauden ensimmäinen sato. Muistaakseni jossain massan uumenissa on myös useampi kuunlilja, joista ei ole ollut havaintoa aikoihin.
Ehkä pitää vaan heittäytyä julmaksi ja yrittää repiä pois väärään paikkaan ajautuneet kasvit. Kotkansiivet saavat jäädä tuonne nurkkaan, mutta asterit aion hävittää, kun ne leviävät niin kamalasti, eivätkä pysy pystyssä syksyn sateissa. Etualalla olevan kiven voisi nostaa esiin repimällä sen edessä kasvavat, rumat akileijat pois. Kuunliljojen siirtämisessä tarvitaan lapiota, jahka ensin keksin mihin ne siirtäisin. Tosin kovin etualalle niitä ei kannata laittaa, kun ovat lehtokotiloiden suosikkeja. Täytynee talven aikana rustata jonkinlainen suunnitelma paperille, jotta kevään koittaessa ei tarvi kuin alkaa toteuttaa. Nyt jo hirvittää koko urakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti