Amaryllisgate ja Suttisen ihanat ruusukaalit

Tänä jouluna aioin viimeinkin toteuttaa haaveeni upeasta amarylliksestä, siis sellaisesta, missä on vihreää ja punaista ja hapsuinen kukinto. Mutta eihän sellaista ollut sitten missään, paitsi Kukkatarhureilla ja Korpikangassiemenfrööllä. Hinta näillä meni postikuluineen niin reippaasti kipurajan yli, etten raaskinut tilata, etenkään kun en ollut aiemmin pelkästä sipulista amaryllistä kasvattanut, enkä luota taitoihini. 

Kaupoissa oli tarjolla vain valkoista ja peruspunaista amaryllistä, ja peruspunaiseen sitten sorruin, tarkoituksenani tehdä lasimaljaan ryllistä, sammaleesta ja kävyistä kiva, jouluinen asetelma. No, maa ehti tässä välissä jäätyä ja lunta sataa, joten sammal käpyineen jäi haaveeksi.

Siskolle ehdin jo marista, että on se nyt kumma, kun ei mitään erikoisempaa amaryllistä ole missään, kunnes Tokmannilla silmät osuivat pinkkeihin ja punaraidallisiin amarylliksiin, á 2,99 €. Eiväthän ne mitään kovin ihmeellisiä olleet, mutta tuohon hintaan ihan tarpeeksi ihmeellisiä. Edelleen tosin pidän silmät auki punavihreää hapsuversiota varten.

Lidl kauppasi jo viikko sitten hyasintteja, ja tänä aamuna teemukin kanssa olkkariin hipsiessä tuli yhtäkkiä joulufiilis. Hyasintithan siellä olivat viimein auenneet ja tuoksuivat vienosti.

Lidl on myös tapansa mukaan kaupannut tänäkin syksynä Suttisen tilan ruusukaaleja, jotka ovat tänä vuonna aivan ylimaallisen makeita. Hankala kasvukausi on jättänyt kaalit pieniksi, mutta makua ja sokereita on hurjasti. Ollaan jo kolme rasiallista niitä syöty, ja neljäs odottaa jääkaapissa. Lidlistä on saanut myös keskipohjalaisia ruusukaaleja, mutta siellä ei kesä ole ollut yhtä armollinen kaaleille, vaan ne ovat jääneet mauttomammiksi. Mutta sentään ovat kotimaisia, vrt. Cittarin myymät marokkolaiset ruusukaalit...

Ensi viikonloppuna on ensimmäinen adventti (isä tapasi sanoa "arventti", mitä luulin pilaksi, mutta oikeasti siihen Etelä-Pohjanmaalla tulee ree), mikä tietää joulukoristeiden laiton lisäksi chilien ja paprikoiden laittamista esikasvuun. Siitä se kausi 2026 alkaa.

Lohtuyhdistelmä

Lapsuudessa se oli äidin tekemä mannapuuro ja viinimarjakiisseli, koulun keittäjän kuusijuhlaan keittämä riisipuuro ja luumusoppa sekä juhannuksena naapurin Eilan juustokeitto eli juhannusjuusto eli makiajuusto. Nuo keittäjät ovat olleet manan majoilla jo vuosia, joten itse se on omat lohturuokansa nykyään kokattava.

Pari True green hubbardia oli vielä keittiössä kypsymässä, ja hyvän sähköpäivän koittaessa heitin ne uuniin paahtumaan. Kuumaa ja mehevää kurpitsaa peratessani alkoi tehdä mieli kurpitsa-pecanpiirakkaa ja käden käänteessähän sellaisen tekaisi, kun kurpitsa oli blitzaamista vaille valmis.

Muistin virkistykseksi vilkaisin paria kurpitsapiirakkareseptiä ja irvistelin itsekseni sitä sokerin määrää. Ensimmäistä kertaa kurpitsapiirakkaa tehdessäni joskus 20 vuotta sitten noudatin orjallisesti amerikkalaista reseptiä, johon tuli sekä sokeria että kondensoitua maitoa. Melkein meni ikenet rullalle, kun lopputulos oli niin järkyttävän imelä. Näköjään edelleen suositellaan kurpitsan ylimakeuttamista - mikä toisaalta on ymmärrettävää, jos on kaupan kurpitsojen varassa. Omissa kurpitsoissa on niiden luonnollinen makeus tallessa, joten niihin ei tarvi sokeria hölvätä. Itse laitoin puoleen kiloon kurpitsaa vajaa puoli desiä fariinisokeria ja meni sille hilkulle, että piirakasta tuli liian makea.

Nykylohtu on siis paahdetussa kurpitsassa, johon on tupsutettu reilusti muskottia. Se makupari on toisilleen luotu.

Lopuksi pyydän anteeksi, kun menin ihmisille valehtelemaan vuoden viimeisestä iilistä. Pahinhan on vielä edessä, sillä tämän kuun puolivälissä on kädentaitomessut! Uutena iilinä on nyt Tukuwoolin Nordic resilk, Undreamtin All the witches, Rouva Silmusolmun Rosolli ja Lanitium ex machinan Blacksmith's apprentice. Olen jälleen varustautunut suurella ostoslaukulla moiseen koitokseen.

Vuoden viimeinen iili

Siis nythän piti alkaa martainen kausi, jolloin vain möllötetään sisällä pää kumartuneena kutimen ylle. Jostain kuitenkin hiipi vielä iili tilata muutama siemenpussi syyskylvöihin. No, se "jostain" oli uusin Viherpiha, jossa mainittiin, että esikoiden siemenet tarvitsevat kylmäkäsittelyn sekä Saila, joka vinkkasi, että kosmokset voi syyskylvää.

Pikainen vilkaisu kasvimaille osoitti, että pariin kylvölaatikkoon voisi hyvinkin vetäistä muutaman vaon esikoille ja kosmoksille, joten kliksuttelin itseni Korpikankaalle ja ostoskoriin pallo- ja tuoksuesikkoja sekä hurmaavan näköistä kosmosta. Näköjään Korpikankaalla on palveluksessa selvänäkijä, sillä tilauksen mukana tuli ilmaissiemenenä kirjosalviaa, josta olen salaa haaveillut.

Vielä on sää kovin lämmin, joten en ole uskaltanut ryhtyä syyskylvöihin. Mieleen kun on painunut se syksy, jolloin syyskylvöt ehtivät iloisesti itää, ennen kuin talvi koitti. Taidan odottaa vielä ensi viikon, sillä lupaavat tänne +10, ja sitten tehdä kylvöt.

Loppuun vielä todiste siitä, että lukeminen todellakin kannattaa aina. Aamulehden Moro-liitteeseen oli joku lähettänyt kuvan erikoisesta kimalaisesta, joka osoittautui kaakonkimalaiseksi. Olin heinäkuussa videoinut tontin päädyssä pörräävää kimalaispesää, mutten sen kummemmin katsonut mitä kimalaisia ne oikein olivat. Samoja kaakkojaakkojahan ne täälläkin olivat. Hauska bongaus!