Toinen jalka Pälkäneellä

Joskus muinoin jostain kumman syystä pyöräiltiin puolison kanssa naapurikuntaan Pälkäneelle. Käytiin Mallasvedessä ja Kostianvirrassa uimassa ja syömässä Pirkanmaan parhaassa pizzeriassa Sarandassa. Ihastuttiin vanhoihin taloihin ja niiden pihapiireihin, kaalikasveja ja sipulia notkuviin peltoihin sekä joka paikasta siintäviin vesistöihin. Siitä lähtien alettiinkin vitsailla kaikesta "sitten kun asutaan Pälkäneellä". Esimerkiksi kun näin Le Creuset'n ihanan kurpitsapadan, puoliso sanoi, että Pälkäneellä meillä sitten on sellainen. Ja kun auto piti viedä huoltoon, todettiin että sitten Pälkäneellä ei autoa tarvita.

Nykyinen asuinpaikka oli täydellinen lähityövuosiin: työpäivän jälkeen pääsi rauhaan ja hiljaisuuteen ja nopeasti hilpaistua koirien kanssa metsään. Koirien kanssa elämistä helpotti suuresti se, että viiden minuutin ajomatkan päähän tuli eläinlääkäriasema. Nyt alkaa metsät olla hakatut, ja taitaa se meikäläisen koirallinen elämä olla tiensä päässä. Pitää nimittäin ottaa realiteetit haltuun, vaikka niin tekisi mieli vielä ottaa yksi havanna tuohon pyörimään. Mummokoira porskuttaa varmaankin vielä vuoden, ja naukseri 2.0 reilut 10 vuotta, mutta jos vielä sen havannan ottaisin mummon jälkeen, kolkuttelisin jo kahdeksaakymppiä, kun siitä koirasta aika jättäisi. Mikäli siis kolkuttelisin, sillä meikäläisen suvussa ei pitkäikäisyydellä retosteta.

Nyt kun on 10 vuotta tehnyt enimmäkseen etätöitä, alkaa kaivata ympärilleen elämää. Kaupunkiin minua ei saa, eikä herranähköön mihinkään kerrostaloon, mutta pienen paikkakunnan "keskustaan" voisin muuttaa. Eli siis sinne Pälkäneelle. Kävelymatkan päässä olisi kahvila, jossa käydä lounaalla ja kirjastosta voisi hakea luettavaa. Kukkakauppakin olisi lähellä.

Ai mistä tiedän, että ne olisivat kävelymatkan päässä? No, kun minulla on jo talo tiedossa Pälkäneeltä! Ihan ekalla visiitillä pyöräiltiin talon (kuvassa) ohi, ja huomion kiinnitti villiintynyt puutarha, jonka lomasta pilkisti valkoinen talo. Puutarhan kunnosta päättelin, että talossa asuu vanhus, joka ei ole jaksanut pihaansa hoitaa vuosiin.

Seuraavalla visiitillä talon portista oli poistettu postilaatikko, mistä päättelin, että vanhus oli tullut tiensä päähän. Jossain vaiheessa talon edustalla näkyi pahvilaatikkoja ja muovipusseja, ja iloisesti ajattelin, että talo on saanut uudet asukkaat, mutta taisi vain olla, että taloa tyhjennettiin, sillä kovin se on näyttänyt autiolta sen jälkeen. En tiedä mikä siinä talossa viehättää - tai siis sijainnissa, koska itse taloa ei ylikasvaneen puutarhan takaa juurikaan näy. Jokin vain siinä puutarhassa vetää puoleensa sekä se, että tarvitsisi vain laskeutua polku alas, niin pääsisi aamu-uinnille Kostianvirtaan. Ja kyllähän tuo ilmakuva indikoi, että talossa olisi kuisti, jossa talvettaa pelargonit.

Minähän olisin jo ihan valmis ottamaan selville talon omistajan ja ryhtymään kaupantekoon - olen jo karttapaikasta tsekannut tontin numeron ja rajat - mutta paremmalla puoliskolla on vielä järki päässä. Talon kunnostahan ei ole mitään takeita - tuskin sitä on vuosikymmeniin rempattu mitenkään. Mutta silti kirpaisee, että MINUN taloani pidetään siellä tyhjillään. Tosin kirpaisee minua kaikki Pirkanmaan autiotalot. En voi ymmärtää, miksi perikunnat täällä pitävät taloja tyhjillään, kun ottajia varmasti olisi. Meidän kylälläkin on useita autiotaloja, osa vielä todella kauniita talovanhuksia, mutta siihen vain lahoavat paikoilleen. Perikunta joutuu niistä koko ajan kuluja maksamaan, mutta siltikään eivät myy. Eivät edes korona-aikaan, jolloin kysyntää taloille oli hurjasti. Outoa porukkaa.

Puolison kanssa päätettiin, että aletaan pikkuhiljaa tätä taloa remontoida myyntikuntoon. Tämä talohan oli melkein pakasta vedetty, kun tänne muutettiin, joten remontoitavaa ei ole paljoa. Ensi kesälle varaan ulkomaalauksen ja seuraavana vuonna uusitaan keittiö, kun se on parinkymmenen kokkausvuoden aikana rispaantunut huomattavasti. Seuraava omistaja saa sitten hoitaa loput. Mikäli tuolloin maailma on vielä pystyssä, aletaan ihan oikeasti siirtyä Pälkäneelle. Kurpitsapadan kanssa.