Eilen käytiin mittailemassa vanhaa kasvihuonetta ja todettiin, että uusi on lähes saman korkuinen, mutta 50 cm leveämpi ja pidempi. Vanha kasvihuone on sopivasti ympäröity 30 cm x 30 cm betonilaatoilla, joten uuden kasvihuoneen lattiakin on melkein millilleen valmis. Toki täytyy hitusen tasoitella laattojen alusia, kun muurahaiset ovat niitä keikuttaneet, ja kasvarin ulkopuolella olevien laattojen välissä kasvaa iloisesti maahumalaa, joka täytyy kaivaa pois, mutta vähemmällä päästään kuin alun perin luultiin. Tai siis onhan se kasvarin kamala kasaaminen ja vanhan purkaminen vielä edessä, mutta eiköhän se muutamalla reippaalla hampaidenpurennalla onnistu.
Lunta on vuodenaikaan nähden yllättävän vähän, joten toivottavasti Akirolta laittavat kasvarin pian rahdin kyytiin, jotta päästään sitä heti kasaamaan, jahka lumi alkaa osoittaa sulamisen merkkejä. Tuo pieni hitukerros pakkaslunta sulaa ihan sekunnissa pois, kun keli menee plussalle. Ja viimeistään maaliskuussa pitäisi saada kaalikasvit ja eka peruna kasvihuoneeseen itämään.

Olipa siellä nopeaa toimintaa ja kiva, että saat uuden kasvihuoneen! Se onkin palapeleistä paras! Tytär osti vuosi sitten ja kun palapeli tuli heille, tyttäreltä meni ääni, toisaalta onneksi - se kai pelasti puolison hermot ja palapeli tuli koottua, sielläkin mies varustettu lehmänhermoilla - onneksi! Lunta on vielä vähän, mutta uskon, että lumimäärä ei jää tähän - toivottavasti sitä ei paljoa kuitenkaan tulisi.
VastaaPoistaMinulla ei avaruudellinen hahmottaminen toimi alkuunkaan, joten kasvihuoneen kasaamisessa tyydyn vain ojentelemaan puolisolle ruuveja :-D
PoistaLunta alkoi aamulla pyryttää, mutta onneksi on toistaiseksi vain kevyttä pakkaslunta. Sen vielä jaksaa tuupata lumikolalla kasoihin.
Onnittelut uudesta kasvihuoneesta 🌹Varmasti teit hyvän valinnan! On mahdollista, että ihan inan kadehdin tuota neliömäärää...
VastaaPoistaKiitos, Merja, huomenna kasvihuoneen pitäisi ilmestyä tuohon pihaan. Jännää!
Poista