Koronalounas: kuhaa juurileivällä ja tilliöljyä |
A
Assam. Aamutee. Rakastan vahvaa teetä – niin vahvaa, että se pitää yorkshirelaisen kaivosmiehen liimattuna kattoon. Brittikollega diilaa Suomeen tullessaan Tescon vahvinta teetä ja väittää, että ”it will make hair grow on your chest”. Vielä ei kasvustoa näy, tosin tällä aikuisnäöllä ei kyllä mitään erottaisikaan. Assam Mokalbari on parasta, mitä Suomesta löytyy, eikä nykyään enää tarvi Helsingin Stockalle asti lähteä, kun sitä saa Tampereen Mokkamestareilta ja Ratinan Take T:stä. Edelleen myyjät hämmästyvät, kun tilauksena on puoli kiloa Mokalbaria. Mutta kun on heavy user, niin on heavy user.B
Blinit. Ja niiden myötä sesonkiruokailu. Miten ihanaa on odottaa alkuvuodesta ensimmäisiä mateita. Sitten alkaa blinikausi ja savustuskausi, ja pikkuhiljaa kauppoihin saapuvat varhaiskaalit. Loppukeväästä pillitetään ilosta, kun saadaan parsapenkistä ihanan raikkaita parsoja. Kesällä syödään oman pihan sadosta tehtyjä salaatteja ja grillataan sekä odotellaan villilohikautta, syksyllä siirrytään juureksiin, pyöritetään urakalla oman maan punajuurista lindströmpullia, ja hirvestyskauden myötä starttaa pataruokakausi. Sitten kuvioihin tuleekin jo jouluhömpötykset.C
Chili. En ole tulisen ruuan ystävä, joten kasvatan mietoja chilejä. Chilin aromi vaan on niin hieno.D
Demo. Henkilön ensikosketus fine diningiin. Jo eka lusikallinen valkopapukeittoa, jonka pohjalla oli paahdettua paprikaa, pilasi normiravintoloissa syömisen lopuksi ikää. Fine diningia ollaan harrastettu sittemmin useassa eri paikassa, mutta ei ole vastaan tullut Demon voittanutta. Ja sitä paitsi hei, Tommi Tuominen <3E
Epicure. Jos 80- ja 90-lukujen totaaliperunakieltäytyjälle olisi sanottu, että 30 vuotta myöhemmin kasvatat perunaa ja tilaat sitä jopa ulkomailta, olisi teini/varhaisaikuinen pöyristynyt. Puolustuksekseni on sanottava, että perunoissa on valtava lajikkeiden kirjo, joten enää ei tarvitse pupeltaa mautonta Timoa, vaan voi upottaa haarukkansa makeaan Epicureen tai pähkinäiseen Pink fir appleen.F
Fisut. Ilman lihaa voisin vallan hyvin elää, mutta kalaton elämä olisi ankeaakin ankeampi. Valitettavasti kalatonta elämää joutuu välillä viettämään, sillä tuoreen kalan saaminen on kiven alla. Kangasalan K-kaupasta hamstraamme ihanan Konstan sinne tuomia kuhia, ja välillä piipahdamme Tampereen kauppahallissa hakemassa kassikaupalla Nygrenin kaloja. Paras kala on kuitenkin savustettu, Ullavanjärvestä nostettu ahven. Ei ole muissa kaloissa niin hienoa makua.G
Gurka. Eipä olisi uskonut, mikä ero on kaupan kurkulla ja oman kasvihuoneen kurkulla. Omassa on makua kuin pienessä kylässä. Kauden ensimmäiset kurkut solahtavat salaattiin, sitten tyrkkääntyvät tzatzikiin ja lopuksi etenevät etikkaliemeen säilöön talven varalle.H
Halsterikala. Mikä ihana keksintö! Fiksu auki, suolaa, yrttejä ja sitrusta maha täyteen ja grilliin. Seuraksi halsteriin voi heittää oman maan kasviksia, kuten esimerkiksi punasipulia. Voi nam!I
Il Pantano romanesco. Italialaiset tomaatit ovat tämän viherturaajan heikkous, etenkin costoluto-tyyppiset. Makua on vaikka muille jakaa ja lisäksi ne käyvät sekä tuorekäyttöön että lämpimiin ruokiin. Tomaattikastiketta tulee kesällä keitettyä litrakaupalla, mistä tietysti oma makuaisti on pilaantunut niin, etten enää voi sietää tölkkitomaattien makua.J
Juurileipä. Parempi puolisko on jo vuosikausia tehnyt viikoittain juurileipää, eikä meillä kaupan leipää enää käytetä, muuta kuin saaristolaisleipää jouluna graavikalan alustana. Joka ikinen aamu kumpikin huokaa, miten hyvää voi leipä olla. UusiK
Kirkkaat. Ja nyt ei puhuta juomista. En ole koskaan ymmärtänyt hinkua hukuttaa kalat ja sienet maitotuotteisiin. Meillä kala- ja sienikeitot tehdään kirkkaaseen liemeen.L
Liemet. Edelleen kiitämme Sauvajyvästä, joka innosti kokeilemaan liemien tekoa. Se nosti ruuanlaiton aivan toiselle tasolle. Ei tarvitse turata keinotekoisten ja ylisuolaisten kuutioiden tai fondien kanssa, kun pakastimessa on tuoreista aineksista keitettyjä liemiä. Niistä syntyy pikaisesti keitto tai maukas risotto. Liemet ovat myös hyvä hävikintappotuote, kun niihin voi upottaa nahistumassa olevat kasvikset ja liottaa irti viimeisetkin rippeet luista ja ruodoista. Liemen siivilöinnistä jäljelle jäänyt mössö päätyy meillä koirien kuppeihin, ja paljaat luut & ruodot pääsevät elävöittämään kompostia.M
MKL. Rakastan lukea reseptejä, mutta innostavinta on MKL-kokkaus eli Mitä Kaapista Löytyy. Kaapissa toki on aina pastaa, Lidlin hyvää munanuudelia, ulkokanan munia, voita ja parmesaania, joista saa jo bileet aikaan, mutta välillä on seassa eksoottisia pussin- ja purkinpohjia, joista tulee kehitettyä ”fantasiaruokia”. Pakastimet meillä pursuaa oman kasvimaan antimia ja hävikistä pelastettuja, punalappuisia luomubroilerin osasia, joista saa pikaisesti keiton, padan tai ”peltiruuan”.N
Naposteet. Vaikka ihminen on jo tukevasti yli keski-iän, en ole pystynyt luopumaan juustonaksuista, tuosta naposteiden aatelista. Mikä sen ihanampaa työviikon päätteeksi kuin lösähtää sohvalle akkainlehden, juustonaksupussin ja punkkulasin kanssa (valkkari ei sovi juustonaksuille). Juustonaksuihin liittyy myös toiseksi noloin Alko-kokemus, kun parempi puolisko kysäisi innokkaasti apuun tulleelta myyjältä, mikä punkku sopisi juustonaksuille. Se noloin on se, kun takin alla ollut kietaisumekko päätti epäkietaista itsensä keskellä Stockan Alkoa.
Naposteiden ystäviä ilahduttaa
Historian sipsien rapinaa -blogi, ja eläkeasunto etsitään
ehdottomasti Luhalahden Sipsiön kylästä.
O
Oliver. As in Jamie.
Tuo ihana mies, jolle kaikki maailman naiset ovat kiitollisia.
Näytti miehille, että kokkaaminen on hauskaa ja rentoa puuhaa, eikä
mikään nolon ämmämäinen harrastus. Vielä vuosienkin jälkeen
meidän pizzapohja tehdään Jamien ekassa kirjassa olleella ohjeella
ja kesällä nautitaan uunilohesta, joka lepää oman puutarhan
antimista tehdyllä papu-, kirsikkatomaatti- ja basilikapedillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti