torstai 24. huhtikuuta 2025

Lankkuterapiaa

Pääsiäisenä Honkasen puutarha houkutteli hakemaan orvokkeja, kaatosateesta huolimatta. Ja pakkohan sinne oli mennä toistamiseen, kun kertoivat myyvänsä lavakauluksia kantiksille 25 €/2 kpl. Herbaario kosahti viime vuonna sellaiseen kuntoon, että se on pakko uusia tänä keväänä, joten sille lavakaulustarjous tuli taivaan lahjana. Ruoho oli vallannut herbaariosta sen osan, missä ruohosipuli majaili, joten kaulusten kylkeen otin Honkaselta uuden setin ruohosipulia. Vanhan paakun voi suorilla heivata kompostiin.

Kompostoreiden edessä olevat 3 pientä kasvimaalodjua ovat myös tulleet tiensä päähän, joten nekin pitää uusia. Mietittiin yhtä pitkää lodjua kolmen lyhyen sijaan, niin ei tarvitse ruohonleikkurilla liiemmälti ährätä laatikoiden välissä. Laatikoissa tosin nyt kasvaa monivuotisia yrttejä valtoimenaan, joten pitää keksiä keino niiden leviämisen hillitsemiseksi. Ehkä joku patolevyviritelmä?

Ja kyllä, menin jinxaamaan edellisessä postauksessa kaurispukin meidän pihalle. Siellä se eilen nautiskeli elostaan syömällä ja nukkumalla tontilla olevan lähteen rannassa. Komeasti verinahka roikkui sarvista, joten sitä ollaan näköjään oltu kelouttamassa sarvia ja merkkaamassa reviiriä >:-/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti