Vaeltavat valkosipulit

Viime viikolla kasvukausi rehahti sellaisella voimalla, että ihminen katsoi sitä typertyneenä ikkunan takaa. Ensin joka paikkaan, jopa keskelle nurmikkoa, putkahti valtavia turppaita jättipalsamia. Sen jälkeen kukkapenkit alkoivat peittyä vuohenputkeen, ja lopulta nurmikkokin kasvoi leikattavaan korkeuteen. Huh. Mutta koska työpäivän jälkeen ihminen ei edelleenkään taivu muuhun kuin sohvalle, olen keskittänyt vähäisen energiani kasvihuoneen tyhjentämiseen.

Kovasti oli talvi-Ulla kaikkea esikasvattanut, ja nyt niitä piti ripotella kasvimaille ja kukkaruukkuihin. Pestävien pottien pino on kasvanut hervottomaksi, ja kasvaa yhä, sillä kurpitsat ja pavut on vielä esikasvamassa, enkä ole raaskinut pistää kompostiin taimia, jotka eivät mihinkään mahdu.

Eilen saatiin sen verran vanhan kasvarin ympäriltä otettuja laattoja siirrettyä takaisin paikoilleen, että mahduin saksimaan kasvilaatikoiden ympäriltä lehtokotiloarmeijalle suojaa tarjonneet heinät ja maahumalat. Onneksi pidin silmät päässä, sillä heinikon keskellä törötti valkosipuli! Muistan jonkun sanoneen tänä keväänä, että oli löytänyt syyskylvettyjä valkosipuleja nurmikolta, mutta että meilläkin! Valkosipulisato on surkeaakin surkeampi tänä vuonna: vain 1 Alexandra ja 3 Alavutelaista, joten iloisena kaivoin laumasta eksyneen valkosipulin ylös ja siirsin sen muiden joukkoon.

Hedelmäpuiden ja marjapensaiden kukinta on ollut todella huikea. Viime vuonna istuttamani pieni luumupuu on aivan valkoisenaan kukkia, ja omenapuukin aloitti eilen kukintansa, joskin tuuli tänään riepottelee sen terälehtiä. Vaan eipä riepottele kasvihuonetta! Ihan käsittämätöntä olla rauhallisin mielin tuulisella kelillä, kun ei tarvitse pelätä kasvihuoneen hajoamista :-D

Ei rymise eikä pauku kasvihuone, vaikka on tuulinen päivä

Seitsemäs sukkapari

Kolmen työkuukauden aikana olen odotellut 30 vuoden takaisen softaskriptin runksuttamista niin kauan, että olen ehtinyt kutoa yhden pipon ja 6,5 sukkaparia. Kyllä sitä pieni ihminen on ihmeissään, kun joutuu 15 vuoden Tesla-ajon jälkeen Ladan rattiin, noin niinku kuvainnollisesti. No, onneksi siitä sentään maksetaan, joskin vähänlaisesti.

Melkein yhtä hitaasti etenee kasvihuoneprojekti. Ensin jouduttiin käsin kaivamaan ankkuriperustuksille kuopat, sillä vanhan kasvarin alta paljastuikin sepelipatja, jota ei lapiolla saanut kaivettua sitten millään. Täytyi ottaa omat sormet apuun (hirvittävän tehokas tapa pitää kynnet lyhyinä). 

Siitä urakasta kun selvittiin, olikin edessä taas kiinalainen palapeli. Mikä ihme siinä on, ettei kasvihuonefirmoilla ole ammattitaitoista kirjoittajaa ja kuvittajaa, joka tekisi kunnon ohjeet? Ollaan yritetty tulkita kuvista, mitä pitää tehdä, ruuvattu ja purettu ja ihmetelty. Kaksituntista videotakin ollaan kelattu ees ja taas, mutta sekään ei kauheasti auta, kun kasaavat videolla välillä ihan toisenlaista kasvaria. Eikä siitäkään ollut apua, että lähetyksen mukana tuli läjä osia, jotka eivät tähän kasvihuoneeseen kuulu. Mutta loppusuoralla ollaan; ehkäpä jo helatorstaina saadaan pleksit paikoilleen ja kasvit loppusijoituspaikkaansa. Tosin sitä multaa täytyy ensin jostain hakea (note to self: älä osta Belinda-multaa. Kovettuu kamalaksi koppuraksi kuivuessaan.), mutta autossa sentään on jo peräkoukku (joskin korjaamo hajotti samalla peruutustutkan, huoh.).

Yllättäen ja pyytämättä olen myös jälleen julkkis (kaikkihan minut tunnistavat Kotipuutarhan jutusta kymmenen vuoden takaa): olen näköjään paikallisen tapahtuman mainoskasvo. Ei näköjään tästä kunn kaupungista löydy edustavampaa eukkoa. Pitänee olla otettu kunniasta.