Muninta 2027

Munakoiso on ollut viherturaajalle vähän kahtiajakoinen kasvi: melkein joka vuonna olen sitä kasvattanut, vaikka menestys on kaikkea muuta kuin taattu, eikä se ruokalautasellakaan ole kummempia ihastuksia herättänyt. Viime vuosina on Cittari tarjonnut kotimaista munakoisoa keskellä talveakin, ja chef on sitä ostoskoriin heittänyt aina, kun on siihen törmännyt. 

Tänä kesänä ollaan tehty baba ganoushia sekä grillattu koisoja yrteillä silattuina, ja mahtavan maukkaitahan ne ovat olleet (kesäkurpitsastakin tulee hyvä baba ganoush, jahka sen malttaa hiljaisella tulella karamellisoida grillissä). Viimeisen sysäyksen munintainnostukselle antoi Merjan ihanat koisokuvat Instassa. Eli koiso-ostoksille kävi ihmisen tie.

Kovin oli siemenkauppojen tarjonta vähissä, kun halusin samaan tilaukseen tunkea mukaan suippokaalinkin, joten päädyin Seemnemaailmaan. Siellähän oli koiso poikineen. Valitsin vihreän, japanilaisen Ao daimarun, sillä sitä mainostettiin kermaiseksi ja voimakkaan makuiseksi, sekä violetti-valkoisen, intialaisen Kashmiri brinjalin, koska täytyyhän sitä intialaistakin koisoa päästä maistamaan. Lopuksi pelasin vielä varman päälle ja otin perusvioletin, italialaisen Violetta lungan.

Nyt olen siis valmis 3 kuukauden päästä alkavaan esikasvatuskauteen. Ja ne kolme kuukautta menevät nopeasti, sillä postissa on tulossa Jalovillan fantasialangat ja syksyllä ilmestyy Neulottu Kalevala III. 

Kaiken takana on komposti

Tämän kesän suosikkizinnia

Ei ole naismuistiin kesäkukat rehottaneet näin rehevinä. Zinniat kurkistelevat jo työhuoneesta sisään, ja terassin edessä kasvaa valtavan korkea ja tuuhea kukkapuska täynnä zinnioita, kosmoskukkaa, tuoksuhernettä, leijonankitoja ja aivan hervottoman suuri daalia. Pitkin pihaa leijuu ihana tuoksuherneen tuoksu ja tänä vuonna onkin tuoksuherneissä todella kauniinvärisiä lajikkeita: kirkkaanpunaista, pinkkiä, laventelinsinistä ja dramaattista violettia. Näitä täytyy muistaa ens vuonna kylvää kourakaupalla.

Terassin kukinta alkuvaiheessaan

Rehevän kasvun takana taitaa olla komposti. Keväällä katselin pihan jättisuuria ruukkuja ja mietin, miten monta multasäkkiä tarvitaan niiden täyttämiseen, kunnes hoksasin kipata jokaisen ruukun pohjalle kompostia suoraan kompostorista. Terassin ruukkuja on joka vuosi piinannut muurahaispopulaatio, joka on pöllyttänyt mullan hötöksi ja kutistanut kukat. Tänä vuonna tuntuivat murkut ottaneen nokkiinsa kompostista, sillä vain yhdessä ruukussa oli alkukaudesta asukkaita ja nekin häipyivät ahkeran kastelun myötä.

Daalia Great Hercules

Neilikka Pink kisses yllätti valtavalla ja pitkäkestoisella kukinnallaan. Yleensä se on jo alkukaudesta kuivahtanut (tuoksun takia sen joka vuosi ostan), mutta nyt isoon ruukkuun päästessään kukki useamman kuukauden – ja kukkisi vieläkin, mutta runsaat sateet saivat osan siitä jo ruskistumaan, joten korvasin sen syklaamilla. Samassa ruukussa kasvaa viime joulun lankaköynnös & tulilatva -asetelma, jonka ostin Pirilästä joulupöytää koristamaan. Kovin on pitkäaikainen seuralainen.

Etupihan zinniat

Aamuisin kurjet jo kovasti huutelevat kaukaisuudessa, mutta me nautitaan auringosta ja lämmöstä edelleen ja kiusataan sähköyhtiötä laittamalla ruoan kesäkeittiössä.

Kuistin verenpisarat

Kangasalan kääpiö

Tällainen siitä sitten tuli. Aika hieno oikeastaan: todella kirkkaanoranssit, tähtimäiset ja repaleiset kukat sekä piparkakkumaiset lehdet, joissa upea, tumma sävy. Äitinä hänellä on Apricot, mutta isästä ei ole hajua. Ehkä Bua, joka siinä lähistöllä viime kesänä majaili. Kukkavana on todella korkea, kuten äidillään, mutta muuten kasvutapa on maltillinen.

Sinänsä kyllä nappiristeymä, sillä rakastan tähtipelargoneja ja tuota kummallista tummaa sävyä pelargonien lehdissä.

Tänä vuonna olen napsinut pelargoneista kukkineet kukkavanat pois, mutta yhteen, nimettömään tähtipelargoniin olen ne jättänyt, sillä se kasvattaa innokkaasti uusia lehtiä kukkavanoihinsa. Täytyy toivoa, että se risteytyy lähistöllä olevien kavereittensa (nimetön kirjavalehtinen, nimetön pinkki ja Australian villipelargoni) kanssa, niin saa ensi vuonna jatkaa näitä jännittäviä kokeiluja.

Kovin helposti eivät pelargonit tunnu siemeniä näin taviksen pihassa tekevän. Ja meidän kesä on niin lyhyt, etteivät siemenet ehdi ulkosalla kypsyä - tämänkin pelargonin siemen kypsyi vasta lokakuussa. Mutta onhan tässä vielä aikaa odotella, että johonkin kukkaan ilmestyy haikaran nokka (pelargós on kreikkaa ja tarkoittaa kattohaikaraa, suom. huom.).

Seuraava haaste on saada Kangasalan kääpiö talvehtimaan. Viime talvesta selvisi vain 3 pelargonia, vaikka paria kymmentä kokeilin talvettaa. Kääpiötä pitää yrittää pitää kuin... niin, kuin kukkaa kämmenellä, koko talvi.

Ton, ton, ton -kesä

On tämä ollut erikoinen kesä: leppäkertuton, kirpaton, heinäsirkaton, sammakoton, sisiliskoton – tosin myös hyttysetön, mikä on iloisena otettu vastaan.  Ihana istua rauhassa kesäkeittiössä ilman, että koko ajan joku inisee korvan juuressa. Mutta muuten tämä hyönteis- ja matelijakato on ollut hyvin erikoinen ja huolestuttava.

Pölyttäjiä on riittänyt, mikä on otettu muhkeana marjasatona vastaan. Tosin kesä ei ole ollut pihlajanmarjakoiton, vaan kaikissa omenoissa näkyy nyt jo reilusti koin vioitusta. Omenasatoa ei siis ole odotettavissa, joskin naapurin mummo oli salaa käynyt meille kiikuttamassa ämpärillisen omia omppujaan. Kaalit nitistyivät kaalikoin ja lehtokotiloiden hampaisiin, mutta herneet ovat olleet hernekääräisettömät ja perunat sepäntoukattomat.

Kesä ollut myös miltei aamu-uinniton. Vain kolme aamua on ollut niin lämpimiä, että olisi voinut aamu-uinnille lähteä, mutta vain yhtenä aamuna olin tarpeeksi virkeä moiseen - uinti kun vaatii muutaman minuutin pyöräilyn kumpaankin suuntaan. Siitä tuli vähän murheellinen uinti, sillä juuri kun olin kuivattelemassa, paikalle tuli naapurustossa asuva mummo, joka harmitteli, ettei ollut lähtenyt aiemmin, jotta olisi saanut uintikaverin. Mummon kesä on siis papaton: vielä viime kesänä mummolla oli pappa uintikaverina, muttei näköjään enää.

Ketutonta kesää emme ole viettäneet. Viimeksi eilen illalla kaksi ketunpoikaa vilisti tontilla, ja pari päivää sitten tontilla oli rynnistänyt hervottoman suuri hirvi. Onneksi ovat harmittomia vierailijoita, toisin kuin siskon pihalle eksyneet villisiat...

Elokuusta toivomme aurinkoista ja lämmintä, sillä kasvihuonekausi alkoi 2 viikkoa myöhässä, joten vielä on suurin osa tomaateista ja kaikki chilit ja paprikat täysin vihreitä. Toivottavasti ehtivät kypsyä, sillä satoa on tulossa muhkea määrä, kiitos uuden (ja superihanan) kasvihuoneen.