Enkä nyt puhu huonosti groomatuista puutarhureista, vaan homeesta.
On taas se aika vuodesta, kun joutuu joka päivä patsastelemaan kasvihuoneessa tarkkailemassa homeuhan alla olevia lehtiä, paprikoita, chilejä ja tomaatteja. Yletön kosteus saa tomaattien kuoren ritsahtelemaan rikki, ja jos et heti sillä sekunnilla ehdi tomaattia poimia, on se seuraavassa sekunnissa jo homeessa. Maahan pudonneet lehdet homehtuvat hiukan hitaammin, mutta eipä sitäkään kannata jäädä odottelemaan, sillä homeitiöt leviävät tehokkaasti.
Kasvihuoneen basilikoille ja shisoille heitimme jo hyvästit. Tai näkemiinit, sillä chef urheasti työsti niistä pestoa talven varalle. Limebasilikasta tuli ihanan sitruksinen pesto, eikä shiso jäänyt yhtään huonommaksi. Timjami jäi kasvariin ainokaiseksi yrtiksi, sillä se kestää kylmää ja kosteaa eksoottisia sisaruksiaan paremmin.
Vaikka kurjet jo pahaenteisesti tekivät massamuuttonsa etelään, säilyy aurinkoinen ja lämmin sää toivottavasti vielä muutaman viikon, jotta nuo loput tomaatit, lukuisat vihreät paprikat ja kaikki Joe's long -chilit kypsyvät. Sitten on aika kohmeisin sormin pestä kaikki kasvuämpärit ja koko kasvihuone odottamaan seuraavaa kasvukautta. No, 4 kuukauden päästä laitetaan chilit ja paprikat taas esikasvuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti