Lokakuun aurinko jaksaa yhä kypsyttää tomaatteja ja paprikoita, vaikka ne öisin hytisevätkin kasvihuoneessa kylmän kourissa. Kurkkujakin tulee, joten pärjätään varmaankin vielä ens viikko omilla vihreillä, ennen kuin täytyy taas turvautua kaupan antimiin. Viikonloppuna laitan kasvihuoneen pakettiin, sillä tuo kalvakka aurinko ei jaksa enää tuoda kunnolla makua.
Kasvimailla rucola ja kaalit vielä kukoistavat. Savoijin pelastin jo jääkaappiin, vaikka se kylmää kestääkin. Jatkuva jäätyminen ja sulaminen eivät kuitenkaan hyvää tee. Broccolit tuskin jaksavat enää kukkia, joten ne päätyvät loppuviikosta kompostiin. Nero di Toscana saa jäädä sijoilleen maan jäätymiseen asti. Siitä on kiva riipiä lehtiä keittojen, muusien, patojen ja pastojen mausteeksi.
Kaikki mahdollinen on nyt säilötty, joten viikon ruuat menevät nyt tällä reseptillä: joka päivä käytetään ruuanlaittoon jotakin pakastimesta; vähintään kerran viikossa syödään sieniä ja vähintään kerran viikossa kurpitsaa. Eilen haudattiin leppäsavustetun luomukaritsanmaksan jämät omatekoisen lihaliemen (pakaste) ja kuivattujen tattilastujen kanssa omista perunoista (pakaste) tehdyn muusin alle ja paahdettiin koko komeutta uunissa. Tänään syödään lindströmejä (pakaste) ja uunipaahdettuja perunoita (pakaste) vuohenjuustodipin kanssa, ja huomenna teen kurpitsafalafeleja freekehjuuresten (pakaste) kanssa. Eiköhän näillä eväillä varastot ala tyhjetä ensi kautta varten.
Lauantaina tehtiin ihania kurpitsalettuja aamiaiseksi. Täytyykin ottaa tästä viikonlopputraditio: perjantaina paahdetaan kurpitsa ja tehdään illalla taikina jääkaappiin. Aamulla sitten paisto ja päällistahnojen teko. Saadaan kodinhoitohuoneeseen tilaa tulevia esikasvatteita varten, sillä kurpitsat vievät sieltä kokonaisen pöydän. Juu, enää 3,5 kk esikasvatuksen alkuun :-)))
Teillähän on vielä vaikka mitä. Ja pakastimesta tosiaan loput. Minä olen aina kaikessa jäljessä, niin sadonkorjuussa kuin kylvämisessäkin, mutta pakko tunnustaa että eilen selasin jo siemenkatalogia netissä. Tilauslista on jo mielessä :)
VastaaPoistaOi, oi, mä yritän vielä pitkittää jännitystä, mutta jahka tämä sesonki on laitettu pakettiin, alkaa siementen inventointi ja katalogien pläräys :-)
Poista