maanantai 17. lokakuuta 2016

Inventaario ja tilaus

Yritin lykätä siemenpussien inventointia ihan vain siitä ilosta, että saa miettiä ja hehkutella sen tekemistä (köyhää, tiedän), mutta enhän sitä kovin pitkälle malttanut pantata, etenkin kun yleensä Thompson & Morganin siemenluettelo tulee postilaatikkoon lokakuun lopulla, ja silloin täytyy olla ostoslista valmis, ettei mopo lähde liiaksi keulimaan.

Nyt otin inventaariossa tiukan asenteen: jos ei kasvi ehdi Suomen kasvukaudessa kasvaa, niin heitän siemenet pois, koska vievät vain turhaan tilaa sekä siemenlaatikostossa että kasvimaalla. No en raaskinut heittää, mutta laitoin sivuun sillä nootilla, että vapautan ne luontoon toukokuussa, eli ripottelen johonkin päin tonttia ja annan luonnon hoitaa loput.

Ostoslista oli jo osaksi muotoutunut keväällä, sillä kasvimaita kylväessä merkkasin ylös, mitkä siemenet loppuivat. Loput ostettavat tulivat inspiraationa muiden puutarhurien kasvatuksista. Listalle ei loppujen lopuksi päätynyt kuin 5 itemiä. Kumma kyllä, kun viikonloppuna Thompson & Morgan meilasi, että nyt ois siemeniä sikahalvalla, tilauksessa olikin 17 eri kohtaa. Hmm.

Mutta kun se paras maissi Butterscotch oli tarjouksessa, samoin kuin herne Twinkle ja papu Fasold. Kaikkia noita mulla on vielä, mutta onpahan sitten riittävästi myös keväälle 2018. Ja aina täytyy kokeilla uutta palsternakka- ja pinaattilajiketta. Ja muutamaa kukkasta. Potimarronille, härkäpavulle ja pak choille oli ihan oikea tarve, ja tokihan Sungold tarvii kaverikseen toisen kirsikkatomaatin. Enkä ollut ikinä hoksannut kokeilla ananaskirsikan kasvattamista kasvihuoneessa. Ens vuonna tulee sekin kokeiltua. Lopuksi vielä tarjosivat taimien merkkaustikkuja halvalla, joten tartuin tarjoukseen, sillä jostain syystä nuo 50 nykyistä tikkua ei riitä enää mihinkään.

Ohitettaisko tuo marraskuu pikakelauksella, niin joulukuussa pääsis jo ostamaan multaa tammikuun esikasvatuksiin?

2 kommenttia:

  1. Olen itsekin selaillut Morgan&Thompsonin siemenvalikoimaa ja miettinyt jo ensi kesää ja viljelypalstalle tulevia lajikkeita.

    Muistelen, että olet kasvattanut sekä Hooligania että Buffy Ballia. Oliko näiden maussa merkittävää eroa? Ilmeisesti ainakin jälkimmäinen on ollut kasvatettavien listalla useamman vuoden? Yritin kaivella kurpitsoita koskevia tekstejä blogistasi, mutta en löytänyt tähän vastausta. Tällaiset pieniä hedelmiä tekevät kurpitsalajikkeet kiinnostavat, mutta molemmille tuskin riittää ensi kesänä tilaa viljelypalstaltani.

    -Kiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sekä Hooligania että Buffy ballia on tullut kokeiltua. En huomannut näiden maussa suurta eroa, mutta satoisuudessa kyllä. Siinä missä Hooligan väänsi 2-3 hedelmää, Buffy ball teki niitä kymmenkunta. Se on ihan uskomattoman satoisa. Ja myös takuuvarma itämään. Hooligania olen yrittänyt kasvattaa kolmena kesänä, mutta vain yhtenä olen saanut sen itämään, tosin syynä toki voi olla huonot siemenet tai huono puutarhuri...
      Viime kesänä kasvatin Roletia, joka on kans tuommoinen minikurpitsa, ja se oli parhaimman makuinen, mitä olen testannut. Sen satoisuudesta en tiedä, koska halla nipisti sitä sen verran, ettei se meinannut millään lähteä kasvuun.

      Poista