Kaikkea pitää kokeilla, paitsi huumeita ja kansantansseja, mutta kerrasta - tai parista - pitää oppia. Niinpä häädettävien siemenpussien pino alkaa kasvaa. Ihan kiva näitä oli kokeilla, mutta turha näihin on enää aikaa tai tilaa tuhlata, vaikka uuteen kasvihuoneeseen paljon mahtuukin.
Ilmaissiemenenä saatu "retiisi" Mooli mino early on kitkerä ja kuivakka, kasvattaa valtavan lehtitupsun, mutta itse juuri on tuskin lyijykynää paksumpi. Käsittääkseni mooli ei ole ihan tismalleen sama asia kuin retiisi. Mooli vie kasvimaalla paljon tilaa, enkä keksi sille lautasella käyttöä. Hitusen saman näköinen retiisi Istapp sen sijaan tekee paksun ja mehevän juuren, joka on tavallista retiisiä miedompi ja hurjan satoisa. Se saa valloittaa moolin paikan kasvimaalla.
Tavallista sipulia koitin kasvattaa siemenestä n. 2 viikkoa ja totesin, ettei minusta ole minkään sipulikasvin esikasvattajaksi. Niiden lamoavien huituloiden siirto potista toiseen vaatii näppärämpiä sormia ja vakaampaa motoriikkaa kuin allekirjoittaneella.
Sama esikasvatuskyvyttömyys on minipienien siementen kohdalla. Varsiselleri ja näköjään myös ananaskirsikka ovat meikäläisen kompetenssin ulottumattomissa. Tosin uusimmassa Kotipuutarha-lehdessä oli lohduttava artikkeli sellerin kasvatuksesta. Ei ne paremmissakaan käsissä kovin muhkeiksi Suomessa kasva. Mutta jääköön sellerikokeilut kahteen kertaan ja ananaskirsikka yhteen.
Punainen broccoli ei ehdi kasvaa Suomen kesässä, joten vapautan sen siemenet luontoon keväällä. Punainen mansikkamaissi sen sijaan kasvoi, mutta kun käyttötarkoitus on popcorn ja riskinä on että se ristipölyttyy oikean maissin kanssa, ei siihen kannata tuhlata tilaa kasvimaalta.
Anisruoho kuulosti hyvältä lakritsinmakuisine siemenineen ja lehtineen, mutta en parhaalla tahdollakaan löytänyt siitä mitään makua, ja sitä paitsi se siementää aivan järjettömästi. Mustaa pipuraa on joka paikassa. Varmaan saan sitä kitkeä urakalla kasvihuoneen lattialta kesällä.
Häädettyjen listalla on myös munakoiso, jonka saan kyllä itämään, mutta en tuottamaan satoa.
Pakastimia inventoidessa huomasin, että tomaattikastike alkaa olla lopussa! Viime vuonna kasvatin isoja pihvitomaatteja, jotka eivät ole satoisia. Hyvä jos 2 hedelmää saa yhdestä kasvista. Sen takia kastikettakaan ei tullut litrakaupalla keitettyä. Mahtava maku pitää pihvitomaatit kuitenkin pois häätöpinkasta. Sen sijaan täysin mauton Tigerella häätyy. Ildin kohdalla arvoin hetken ja totesin, että annan sille vielä toisen mahdollisuuden. Toissa kesänä sitä kokeilin ja mauttomaksi totesin, mutta testaan nyt vielä kerran kuinka mauton se on Tigerellaan verrattuna. Jospa se kuitenkin menisi bulkkitomaattina tämän vuoden tomaattikastikkeessa.
Esikasvatussesonki alkaa pikkuhiljaa kiihtyä. Paremmalta puoliskolta on jo tilattu kyyti multakauppaan, sillä pian ei enää marketin pienillä kukkamultapusseilla pärjää. Samalla reissulla voisi etsiä lämmitysmattoa esikasvatuspottien alle. Mietin semmoista ensin itselle 50-vuotislahjaksi, mutta kun näkee miten esikasvatteet hytisevät kylmällä ikkunalaudalla, eivätkä kasva mihinkään suuntaan, voisi maton (tai kaksi) ostaa jo ei-vielä-lähelläkään-viittäkymmentä -vuotislahjaksi.
Mulla kyllä munakoisot kasvihuoneessa tekivät toissakesänä satoa. Pölytin niitä varmuuden vuoksi sudilla.
VastaaPoistaSä olet taitava! Mä kylvin tuossa muutaman siemenen kokeeksi, mutta taisivat olla jo liian vanhoja, kun itivät huonosti. Toivottavasti tänä keväänä jostain taimikaupasta löytyisi valmiita munakoison taimia.
PoistaMukavaa että jaat tietouttasi! Kantapään kautta ne hyvät lajikkeet sitten löytyvät. Itse idätin joskus puutarhakouluaikoina ananaskirsikan koulun kasvihuoneella, ja sieltä saivat sen verran hyvän lähdön, että aurinkoisella suojaisalla seinustalla ulkona kerkesivät vähän satoamaankin. Laitoin korvantaakse, että vaatii varmaan kasvihuonelämmöt?
VastaaPoistaMinkäkin mietin tuota lämmönpuutetta ananaskirsikan huonon itävyyden syyksi. Laitoinkin eilen tilaukseen lämpömaton, joten jahka se saapuu, täytyy kokeilla ananaskirsikan idätystä uudelleen. Kiitos vinkistä!
PoistaJa sinulla on muuten maailman suloisin koira :-)
Poista