sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Toma/atit/tillot


Vielä mahtuu kodinhoitohuoneeseen hoitamaan kotia, vaikka taimipotit ovat vallanneet jo osan pöytätilasta. Koska ens viikko on kiireinen, aloitin tomaattien esikasvattamisen hiukan etuajassa. Toivottavasti keväästä tulee aurinkoinen, niin nuo eivät ehtine kasvaa liian honteloiksi.

Oletusarvo oli, että tavistomaatteja on 4 eri lajiketta kylvettävänä, mutta totuus olikin hiukan toinen - pelkästään viimevuotisia Brandywinejä oli 4 eri sorttia. Vanhojen pussien pohjalta löytyi vielä Marmandea, Costoluto Fiorentinoa, Appelsiinia ja Moneymakeria. Näiden lisäksi ostin viime kuussa luumutomaatti Olivadea ja tumman violetinpunaista Indigo rosea, kun siemenpussit olivat tarjouksessa, ja olihan siellä siemenlaatikon pohjalla vielä tomatilloakin. Tomatillon esikasvattamisesta en tiedä hölkäsen pöläystä, mutta laitoin sitä nyt kokeeksi tulemaan ja kylvän myöhemmin uudestaan, jos tämä ajankohta ei sille sopinutkaan.

Indigo rosen kohdalla sain kurinpalautuksen. Kyllähän sitä tässä iässä jo pitäisi tietää, ettei ikinä kannata ostaa erikoisen väristä tai muotoista vihannesta, kun väistämättä väri tai muoto on jalostettu maun kustannuksella. Luin nimittäin uusimmasta Grow your ownista, että Indigo rose on hyvin mauton ja tekstuuriltaan mössöinen. Great. No, ehkä sen voi vähin äänin upottaa tomaattikastikkeeseen.

Kuukauden päästä on kirsikkatomaattien esikasvatuksen aika. Jos tuo järjetön lumimäärä jossain vaiheessa häipyy sen verran, että kasvihuoneen oven saa auki, ajattelin laittaa kokeeksi kaalikasveja sinne esikasvuun, kun ne kestävät jonkin verran kylmää, ja viime vuonna säilyivät tuplamuovin alla kasvihuoneessa, vaikka ulkona olikin -11 C. Ehkäpä ne saisi esikasvatettua niin isoiksi, ettei kasvimaalla kirppojen hampaat niihin enää pysty. Mikäli siis kirppapopulaatio on elpynyt viime kesän kadosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti