lauantai 22. toukokuuta 2021

Täysin puskista

 

Jo pidemmän aikaa (about 10-15 vuotta) on ärsyttänyt tuo kummallinen pensasrykelmä (jota tuttavallisesti nimitän tuheroksi), jonka puutarhasuunnittelija etupihalle tälläsi 18 vuotta sitten. Siinä on ruusuangervoa, joka on ihan nätti pensas, joskin suurimman osan vuodesta... noh, semmoinen epämääräinen tuhero. Pensaiden keskellä oli aikojen alussa koristeomenapuu jos toinenkin, mutta ne eivät siinä menestyneet. Syynä oli se, että pensaat tarjosivat hyvän talvisuojan myyrille, joita tontilla vilisi ensimmäiset 10 vuotta, kunnes koirat ja tontin ahkera käyttö saivat ne siirtymään muualle kasveja tuhoamaan. Nyt nuo pensaat vilisevät lehtokotiloita >:-/

Sittemmin älysin istuttaa paikalle ruusuorapihlajan, "tuon herkän pikku puun", kuten Pentti Alanko sitä jossain kirjassa nimitti. Herkkä pikku puu kesti -38 asteen pakkasen leikiten, mutta muutama vuosi sitten sen päärunko kuoli. Taisi olla erittäin keikkuva kevät silloinkin. Sivuoksat kyllä kasvoivat ja kukkivat, mutta lopulta muukin osa puusta alkoi kuolla, joten se kaadettiin. Tarkoituksena oli kaivaa angervotkin ylös ja siirtää tontin perukoille, mutta viime kesänä koiravanhusta parin tunnin välein pissattaessa ei jaksaminen siihen urakkaan riittänyt. 

Tänään kaivoin kaikki angervot (24 kpl) ylös, sillä paikalle on jo hankittu sumakki <3 Sumakkiin rakastuin nähdessäni sen syksyllä ekr erään talon pihassa. Vaikuttava syysväri ja hurjan hienot lehdet. En tiedä, menestyykö se meillä, mutta kokeilen! Mietinnässä on vielä se, mitä sumakin juurelle tällään. Toisaalta sumakki kyllä näyttää hyvältä yksistään, enkä toista tuheroa paikalle halua. Lisäksi tuohon kohtaan pihaa kolataan talvella lunta, joten senkin takia se olisi hyvä pitää avoimena. Ehkä vaan sipulikasveja ja kesäisin kesäkukkia? Tai jonkinlainen pieni patio ja siihen ruukkuja kesällä? Pääasia, ettei tarvi kitkeä.

Oli hauska kaivaa vanha puutarhasuunnitelma esille. Kovin oli kunnianhimoinen, sillä siihen oli suunniteltu koko 6500 m2, josta suurin osa nurmikoksi. Juu, ehkä ei olla niin intohimoisia nurmikon leikkaajia. Mutta muuten suunnitelma oli kyllä hieno. Hauskana yksityiskohtana pihalle oli suunniteltu koiranheisi, johon ihastuin pari vuotta sitten, kun näin sen syysasussaan pellon reunalla. Tarkoitus oli käydä salaa napsimassa pensaasta alkuja, mutta nyt koiranheittä olikin tarjolla taimikaupassa, joten tilasin yhden kappaleen. Toivottavasti se alkaa alapihalla levitä.

Huomenna sitten jännitetään 1) pääseekö viherturaaja sängystä ylös pensasrumban jälkeen ja 2) malttaako naukseri 2.0 pysyä sekuntiakaan pois auki kaivetulta alueelta.

2 kommenttia:

  1. Mulla kuoli pari vuotta sitten helmiorapihlaja, vaikka sen pitäisi olla kestävämpi, kuin ruusuorapihlaja. En ole vielä kaivanut kuollutta puuta ylös! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmiorapihlaja on ihana puu. Meillä näyttää nyt kuolevan kriikunakin. Täytyy kohta kutsua joku metsuri paikalle puunkaatotalkoisiin :-/

      Poista