Recap 2023

 

Pinkki kipsi vaihtui violettiin. Oliskohan seuraava sitten oranssi?

Sattuneesta syystä on tullut viime viikot vain maattua koipi ojossa kudin kädessä, eikä ajatustakaan ole tullut uhrattua tulevaan jouluun. Kauppaan en pääse, ruuanlaitto ei tällä raajavalikoimalla onnistu, joten mitään ihmeruokia ei jouluksi tule. Koristeitakaan ei vielä näy, sillä kahden kepin varassa ja yhdellä jalalla ei pysty kantamaan mitään. Luottovermeenä on Kotipuutarha-lehdestä aikoinaan saatu vihreä vyölaukku, johon mahtuu sekä puhelin että e-reader. Ei tarvi lokaatiota vaihtaessa pyytää parempaa puoliskoa tuomaan ihan kaikkea perässä.

Yllätti, miten paljon lihasvoimaa ja notkeutta tällainen rampuus vaatii. Liikkuessa on täysin käsivoimien ja vatsalihasten varassa, ja samaa komboa tarvitaan vessanpytylle laskeutumisessa. Suihkussa käynti on silkkaa akrobatiaa, kun vammaiskoipea täytyy kurottaa jakkaran päälle suojaan vedeltä ja samalla pestä loput kropasta lattialla istuen. Kyynärsauvoissa huomaa, miten lääketiede on edelleen miesten lääketiedettä: käsivarsituet on mitoitettu miehen haballe ja kahvojen sormilokoset lapiokouralle. Melko epävarmaa on meno, kun ei sauvat istu naiselle sitten mitenkään, joten niistä ei saa kunnon tukea.

ATK:ta plärätessä pisti silmään, että moni bloggaa jo vuoden 2023 muistelmia, ja herraisä, onhan tämä vuosi tosiaankin tulossa päätökseen. Siispä minäkin. Siis en toivottavasti ole tulossa päätökseen, vaan muistelen vuotta 2023.

Mutta eihän tästä vuodesta jäänyt mitään käteen. Taas talvi jatkui toukokuulle, alkukesä oli kuiva ja viileä ja loppukesä märkä ja kylmä. Heinäkuussa harmaahome hyökkäsi kasvihuoneeseen ja mädätti sadon. Lämpö tuli vasta syksyllä, mutta megamärkyys jatkui. Tontti tulvi useaan otteeseen ja runsaammin kuin koskaan. Sato ei hääppöinen ollut, mutta saatiin satopakastin kuitenkin täyteen. 

Enemmän tämä vuosi jää mieleen kamalana työvuotena. Keväällä työyksinäisyys ja motivaation totaalipuute iski päälle niin voimalla, että mietin irtisanoutumista ihan vakavissani (edelleen uskon, että tulevaisuuteni on salaatteja pakkaamassa jollakin Kangasalan lukuisista kauppapuutarhoista ja asuinsija jossakin Pälkäneen lukuisista vanhoista puutaloista). Esihenkilölle sai jankuttaa, miten tarvitsen backupin siltä varalta, että jotain sattuu, sillä kukaan muu ei ole näitä asiakkuuksia tehnyt - eihän kukaan edes tiedä, missä mun työtiedostoni sijaitsevat. Kävi jopa ilmi, ettei firmassa kukaan tiennyt yhden asiakkaani kontaktitietoja. Vaan ei mennyt jankutukseni jakeluun, ei.

Loppuvuodesta meikäläinen myytiin uudelle asiakkaalle ja vuoden loppuun mennessä piti hoitaa vanhojen asiakkaiden "hännät" ja sitten tehdä handover jollekulle. No, hännät kasvoivat kasvamistaan, eikä sitä jotakuta kuulunutkaan, ja niinhän siinä pyllähdyksen jälkeen kävi, että sain lausua kuuluisat viimeiset sanat: I told you so. Pikainen meili esihenkilölle ja viesti asiakkaille, ja sitten kaikki kolme läppäriä kiinni. Meikä keskittyy nyt jalkansa kuntouttamiseen. Vuoden loppu alkoi jo stressata, kun aika oli käymässä vähiin, ja olisi pitänyt jossain vaiheessa kouluttaa kolme "jotakuta". Mutta nyt on rauhallista ja seesteistä, kun saa keskittyä vain villalankoihin ja hyviin kirjoihin.

Ja juuri kun jälleen kerran ajatteli, että ei tämä työnantaja enää paskempi voi olla, soitti työterveyshoitaja ja sanoi, että työnantaja vaatii työhönpaluuneuvottelun, kun sairasloma kestää näin kauan (= vajaan kuukauden). Eli pitäisi palata töihin kesken sairasloman. Siinä vaiheessa oli leikkaus vielä edessä, joten sain lykättyä "neuvottelua" (= sanelua).

Leikkaus meni hyvin, kirurgi oli nuori ja komea, hoitajat nuoria ja kauniita ja todella ystävällisiä. Jalkapöydässä on enemmän titaania kuin orgaanista ainetta ja toipuminen kestää kuulemma kuukausia. Sairaslomaa tuli toinen vajaa kuukausi lisää, mutta sitä en saa pitää, vaan joudun töihin osa-aikaisesti - ja vajaalla palkalla! Joudun hakemaan kompensaatioksi Kelalta sairauspäivärahaa. Että mitä sanoinkaan siitä paskasta työnantajasta... Olen jo etsinyt Kangasalan kauppapuutarhojen rekrytoijien yhteystiedot.

No, Satu Rämön kirjat ovat olleet viihdyttäviä ja Iida Turpeisen Elolliset suorastaan mykistävä (ja pohjattoman surullinen) kokemus. Raunioiset-huivi on valmis, samoin kaksi paria villasukkia ja Kurkien mailla -villapaidan kuvio-osuus. Suunnitelmissa on vielä alpakka-silkkihuivin ja Ihtiriekon Pohjolan emäntä -neuleen nykertäminen - ja se, että olisi maaliskuun kiihkeimpänä esikasvatusaikana taas kahdella jalalla.