Kaksi kärpästä

Lähestyvä brexit on aiheuttanut ihmisessä levottomuutta, ja niinpä on viime vuosina tullut tehtyä useamman kerran "se viimeinen" siementilaus tai "se viimeinen" palapelitilaus Briteistä.

Vaikka tomaatinsiemeniä on varastot pullollaan, piti käydä googlettamassa, eikö tosiaan mistään saa Costoluto di Parmaa, Costoluto genoveseä tai Costoluto fiorentinoa, kun nuo kukan muotoiset, maukkaat ja monikäyttöiset italialaiset kaunottaret ovat kiinnostaneet jo vuosia. Fiorentinoa onnistuin vuosia sitten saamaan Seeds of Italyltä, mutta viime keväänä meni viimeiset siemenet siitä satsista multaan.

Ja katso: Amazon.co.uk mainosti tarjoavansa kaikkia costolutoja, ja osa firmoista suostui lähettämään siemeniä jopa Suomeen. Siltä istumalta tuli tehtyä se viimeinen siementilaus Briteistä (incl. parit palapelit), sillä EU:n ulkopuolelta kasvien, kasvinosien ja jopa siementen tuominen on rajoitettua. Britit jäävät kohta kellumaan keskenään saarelleen sivistyksen ulkopuolelle, joten sieltä ei tule enää mitään tilattua. Tullimaksutkin noussevat pilviin.

Pienviljelijän hätää on lisännyt epätietoisuus siitä, missä tästä lähtien voi Visaansa vinguttaa, kun brittiläisille siemenfirmoille sanotaan heipat. Amazon tuli tässäkin apuun, sillä ensimmäinen siemenpussi lennähti jo parissa päivässä Kangasalle ranskalaiselta jandlseeds.comilta. Comic sans -fontista huolimatta hyvä ja selkeä verkkokauppa, jossa mielenkiintoisia ja erilaisia lajikkeita, kuin mihin on tottunut. Paprikoihin ja kurpitsoihin aion perehtyä kunnolla ja varmasti tilaukseen lähtee Merveille de quatre saisons -salaatti. Tomaattilajikkeitakin tuolla on hengästyttävät 200.

Vuoden ensimmäisessä numerossaan Viherpiha vinkkasi kotimaisista ja eurooppalaisista siemenkaupoista. Kliksuttelin kaikki läpi, eikä voi kuin huokaista, että ottaisivatpa ATK-nörtit välillä asiakseen tulla sieltä pelien leikkimaailmasta ihan aikuisten ihmisten maailmaan. Niin huonoja olivat monet sivut käytettävyydeltään. Minipientä fonttia, värien kirjoa, epäintuitiivisia polkuja, liian täsmällisiä kategorioita, joista ei tiedä, minkä valitsisi. Mistä minä tiedän minkä kokoisen tai värisen tomaatin haluan. Haluan vain sellaisen joka maistuu hyvältä. Myös valikoima oli monessa verkkokaupassa kovin suppea.

Virolainen Seemnemaailm vaikuttaa tutustumisen arvoiselta, vaikka siellä sivujen käännökset menevätkin sikin sokin. Puolalaisessa TomatoEdenissä olinkin jo aiemmin käynyt, ja sieltä voisi kokeilla puolalaisen tomaattikasvattajan Anna Jankowskan mielenkiintoisia lajikkeita.

Brexitin hopeareunus taitaakin olla siinä, että ehkä sen myötä ruokapöytään tulee kaikkea uutta ja jännittävää. Ainakin hauska päästä tutkimaan, mitä kanssaeurooppalaiset kasvattavat.

Wienervalssi 2020

Melu- ja ilmansaaste eivät ole koskaan kuuluneet henkilön vuodenvaihteen perinteisiin (siitä hyvästä onkin vielä omat, joskin ikänäköiset silmät päässä), mutta vielä muutama vuosikymmen sitten tuli uuden vuoden päivä vietettyä Wienin filharmonikkojen (Herbert von Karajan! Ihanat tanssimekot!) ja mäkihypyn parissa (köyhää oli 70-luvun Pohjanmaalla). Sen jälkeen kului useampi vuosi perinteettömästi, kunnes vuosi sitten Fataliin jamppa sanoi, että capsicumien esikasvatus on aloitettava viimeistään 1.1. Parhaimmilla meistä on tähän aikaan chilit jo sirkka-asteella. Siispä esikasvatuksen aloittamisesta syntyi uusi perinne tälle päivämäärälle.

Jahka päivän auringonpaisteinen osuus oli vietetty pitkällä päivälenkillä ja luomupossun sisäfile laitettu sousvidettymään, oli aika heittää hyvästit tämän vuoden 12 tunnin ikäiselle manikyyrille ja upottaa sormet multaan. Toissa vuoden Fatalii-tilauksesta oli vielä paljon siemeniä jäljellä, ja hyviä siemeniä ovatkin: itävät hyvin ja kasvattivat muhkeat kasvustot viime kesänä, joskin kylmän kesän takia ei lautaselle päätynyt yhtään yksilöä. Maltoin kuitenkin tänään mieleni, enkä hölvännyt kaikkia chilin siemeniä multiin.

Paprikoista oli jäljellä ihanat Hamik ja Gourmet, sekä muutama Chocolate bell ja Takila, jotka eivät maullaan päätä huimaa, mutta ei niitä poiskaan viitsinyt heittää. Kyllä ne viimeistään grillissä saavat itseensä makua.

Tuolla ne nyt muhivat vermikuliitin alla ja lämpömaton päällä. Hieno tapa aloittaa uusi vuosi :-)

Minuuttipeliä

Yli 50 joulua piti juhlia, ennen kuin ymmärsi tarvitsevansa minikokoisen glitterananaksen

Päivä on jo about 2 minuuttia pidempi kuin viikko sitten, ja kohta on aika kaivaa esikasvatusvermeet esille. Tokmanni oli kaukaa viisas ja laittoi pääkäytävän viereen ison läjän taimimultaa, josta 10 litraa lähti tänään mukaan. Kotimaiset siemenkaupat ovat ilahduttavasti jo aloittaneet ensi vuoden uutuuksien mainostamisen. Ennen vanhaan moista tapahtui vasta tammi-helmikuussa, mikä on viherturaamisen kannalta auttamattoman myöhäistä. Brittiläiset siemenkaupat sen sijaan kumisevat tyhjyyttään, liekö brexitin "ansiota" sekin. Populistit vievät ruuan pienviljelijän suusta.

Mutta ennen kuin vuosi(kymmen) vaihtuu, muistellaan vielä menneitä. Kolmen jäätävän kolean ja yhden lämpimän kesän jälkeen oltiin jälleen jäätävän koleassa kesässä. Satoa tuli minimaalisen vähän, eivätkä chilit ehtineet kypsyä. Kurpitsojen suhteen jouduttiin turvautumaan kaupan antimiin, ja vaikka kaupassa ihan hyviä lajikkeita oli, eivät ne tehotuotettuina maistuneet miltään. Kriikuna tuotti valtavan sadon, mutta note to self: ei kannata keittää kriikunamehua. On meinaan jeevelin hapokasta ja vie limakalvot ruokatorvesta ja kiilteen hampaista.

Vuoden ehdottomasti paras juttu oli keski-iän ylittäneen henkilön ja huomattavasti nuoremman paremman puoliskon uuden harrastuksen tuomat huippuhetket. Fanit muistanevat, että hurahdettiin viime vuonna 100 lintulajin bongaamiseen ja bongattiin 68 eri lintulajia vuoden aikana. Tänä vuonna iili jatkui ja tuotti uskomattomia kokemuksia. Oltiin jo toki totuttu salaisessa uimapaikassa nauttimaan ruskosuohaukkojen ja harmaahaikaroiden seurasta, mutta tänä kesänä bongattiin siellä myös kaulushaikaroita ja ihan lähietäisyydeltä. Kesäloman alkaessa vuokramökillä saatiin ihailla kahden merikotkan kisailua ja niiden reagointia paikalle lehahtaneeseen kalasääskeen. Joulun tienoilla ollaan lenkkeilty maakotkan seurassa. Ensi keväänä käydään ehdottomasti Hämeenkyrön Kirkkojärvellä ja Sarkkilanjärvellä, jotka ovat Pirkanmaan THE lintujärvet. Ensiksi mainitun rannalta oli myynnissä talo hehtaarin tontilla. Eikä maksanut kuin 100 000. Olisi varmaan pitänyt ostaa, etenkin kun siellä liihottelee sinisuohaukka, joka on vielä bongaamatta. Tokihan se on tuommoisen hintalapun arvoinen?

Vuoden alhoista alhoin? LIHOMINEN! Jeeveli soikoon, että kukaan ei asiasta varoittanut etukäteen. Siispä nuoremmille naisille opastusta: älä syö mitään sen jälkeen kun täytät 40. Kun hormonit haihtuu naisihmisestä taivaan tuuliin, lakkaa aineet vaihtumasta, ja joka ikinen vesilasillinenkin jää löllymään paikkaan, joka ennen tunnettiin nimellä vyötärö. Nyt se tunnetaan nimellä keskivartalolihavuus. Järkyttävää, ällöttävää ja ahdistavaa. En suosittele. Epäekologistakin se on, kun joutuu uusimaan koko vaatevaraston.

Ennen kuin esikasvatuskausi alkaa 1.1.2020, viettäkää rento ja raketiton vuodenvaihde. Hienoa vuotta 2020 ja satoisaa uutta vuosikymmentä!

Salamarakkaus



En todellakaan pidä ukkosesta, vaan elämääni ilmestyi yhtäkkiä kesken työmatkan uusi rakkaus. Bussin ikkunasta näin punaisen talon pihassa niin hienon pienen puun, että tuli "oohattua" ihan ääneen. Puussa oli valtavan kokoiset, saniaismaiset lehdet ja huikean limenvihreä ja kirkkaankeltainen syysväri.

Muistin nähneeni vastaavan puun jossain englantilaisessa puutarhalehdessä ja mieleen tuli japaninsiipipähkinä, mutta googletus osoitti, ettei se ollut se, vaikkakin hyvin saman näköinen. Japaninsiipipähkinä kasvaa 15-metriseksi (ja menestyy kuulemma savimaalla, mikä myöhemmin taimitarhoja kierrellessä otettaneen huomioon), mutta tämä oli paljon pienempi ja pensasmaisempi.

Eilen sitten ilmestyi uusi Kotipuutarha, ja siinä se mun rakkauteni oli: samettisumakki <3. Nippa nappa näköjään näillä hoodeilla menestyy, mutta jos edes yhdeksi kesäksi (syksyksi) tuon saisi. Oli se sen verran hurja näky.

Kotipuutarha on aiemminkin onnistunut selvittämään henkilön puurakkauksia. Vuosia, vuosia sitten Tampereen Kalevassa näin keväällä puun, jossa oli ihmeelliset, pinkit, roikkuvat kukinnot. Aivan kuin ohuita, vaaleanpunaisia lasiputkia olisi roikkunut tupsuina puusta. Ikinä en saanut selville, mikä se oli, vaikka sitä kirjoista etsinkin (Googlea ei ollut silloin vielä keksitty). Tänä vuonna oli Kotipuutarhassa juttua vaahteroista, ja tietysti tämä mysteeripuu kuuluu tuohon hurmaavaan sukuun: saarnivaahtera. Harmi, ettei netissä ole kuvaa sen kukinnosta, mutta Kotipuutarhasta saksin sen talteen.

Jottei ihmisen ostoslista ensi vuodelle olisi vallan puiseva, annoin johdatella itseni TomatoEdeniin. Ei olisi pitänyt! Yli 350 erilaista tomaattilajiketta ja ihan naurettavan halvat hinnat. Lisäksi hän on Puolassa, joten brexit ei häntä heiluta. Eri asia sitten, mihin uudet tomaatit edes mahtuisivat, mutta sitähän voi murehtia sitten taas toukokuussa.

Syyskylvöjen aika

Räntää satelee hiljalleen, lämpötila keikkuu +3:ssa, eikä parempaa ole enää näköpiirissä. On siis aika vetäistä vaot hytisyttävän kylmään maahan ja tehdä syyskylvöt.

Tänä vuonna ajattelin olla rohkeampi ja kylvää useampaa lajia kuin viime syksynä. Jos ei niistä mitään tule, niin sitten kylvetään uusiksi keväällä.

Viime vuoden kylvöt onnistuivat yli odotusten. Salaatti iti nopeasti ja teki muhkeat kasvustot. Korianteri ja tilli itivät hitaammin, mutta niistä riitti makua moneen, moneen lautaselliseen. Palsternakka ja porkkana eivät koolla päätä huimanneet (osaksi siksi, kun joku ei jaksanut harventaa niitä. Laitetaan se(kin) vaihdevuosien piikkiin.), mutta olivat siistejä ja ötökättömiä.

Ero kevätkylvöihin oli huima, sillä kevään kuivuudessa ei mikään meinannut itää ahkerasta kastelusta huolimatta. Kevätkylvösalaattia saatiin yksi tupsu, ja kevätkylvötillit olivat puolet siitä koosta mitä syksyiset serkkunsa.

Mainittujen lajien lisäksi ajattelin kokeilla myös pinaattia ja punajuurta, sekä retiisiä, persiljaa ja vuonankaalta. Alexandra-valkosipulit menivät multiin jo viime viikonloppuna.

Vielä pitäisi tarjeta tyhjentää komposti, uusia se hemmetin kasvihuoneen katto (joo, ei olla vieläkään siihen ehditty paneutua. Joko on liian sateista tai tuulista :-/ ) ja pestä koko kasvihuone sekä keksiä uudet paikat kuudelle kasvimaakehikolle, joista osa olikin jo yllättävän lahonneita. Tällä kelillä tosin mieluummin vetäytyisi sisätiloihin takkatulen, punkun ja palapelin pariin.

Ei ihan hirveän innostava näky :-/

Kehnäsienipaistos

Kuivan kesän jälkeen lähimetsä kumisi tyhjyyttään, ja oltiin ihan varmoja, ettei sieniä tänä syksynä tule. Koska mummokoira 15 v. ei ole enää metsäkelpoinen, pakattiin koirat autoon ja suunnistettiin Kangasalan Raikkuun, josta viime vuonna löydettiin mukava metsäautotie, jossa mummon on helppo kulkea - ja läjäpäin sikurirouskuja.

Ehdittiin mummon kanssa köpötellä 10 metriä, kun metsäautotien varresta löytyi ensimmäinen herkkutatti. Ja sitten toinen, kolmas, jne. jne. kunnes kasassa oli 1,7 kg herkkutatteja. Tatteja olisi ollut huomattavasti enemmänkin, mutta oltiin muutama päivä liian myöhään liikkeellä, joten suurin osa oli ehtinyt mennä jo huonoksi.

Seuraavana viikonloppuna suunnistettiin samoille hoodeille tarkoituksena löytää niitä sikurirouskuja, mutta rouskujen sijaan tattisesonki jylläsi edelleen, ja saaliina oli 1,9 kg herkkutatteja.

Vaihtelun vuoksi piipahdettiin Tampereen Teiskossa, jälleen metsäautotielenkki mielessä. Sieniä ei aluksi näkynyt lainkaan, mutta sitten osuttiin kohtaan, jossa oli valtavasti kehnäsieniä. Pari pussillista poimittiin, ja parempi puolisko rupesi suunnittelemaan niistä ruokaa. Suunnitelma kuulosti vaimon korvaan erittäin oudolta, vaikka 19 vuoden kokemuksella olisi pitänyt tietää, ettei tuon jampan kauhasta huonoa ruokaa tule.

Pannulle meni:
läjä kehnäsieniä
2 ufokurpitsaa
1 sipuli
2 pientä, oranssia paprikaa
persiljaa
salviaa
1 tl vaaleaa misotahnaa
0,5 dl valkoviiniä
ketjap manisia

Lopuksi koko komeus meni uuniin cheddarilla kuorrutettuna.

Oli niin hyvää, että aterian lopulla otettiin äkkiä kuva ja kirjoitettiin ohje ylös, jotta muistetaan tätä tehdä toistekin.

Teiskon keikan jälkeen päätettiin ihan vaan kahdestaan käydä lähimetsä tsekkaamassa, kun mielittiin suppilovahveroita pizzan päälle. Pieni kourallinen löytyi, mutta paluumatkalla silmä osui mustavahakkaaseen. Normaalisti vahakkaat ilmestyvät elokuussa, joten ei edes ajateltu niitä löytyvän. Mutta nyt löytyi, ja aivan valtava määrä - taas tuli maaginen 1,7 kg täyteen. Suurin osa meni kuivuriin, mutta osasta tehtiin iki-ihana mustavahakas-lohilasagne (vahakkaat ja sipuli paistetaan, sitten vuokaan kerroksittain vahakkaita, lohiviipaleita ja gruyerella tukevoitettua valkokastiketta). Hitusen oli noloa seuraavana päivänä huomata vahakkaiden mustaamat kynnenaluset asiakastapaamisessa. Onneksi asiakas oli sienifani.

Sienisesonki on siis vinksahtanut täysin pois aikataulustaan, joten mitä tahansa on vielä odotettavissa, vaikka pakkasöitä on täällä ollut jo useampi. Nuoremman koiran kanssa törmättiin pari päivää sitten muutamaan minipieneen sikurirouskuun, joten jahka parempi puolisko kotiutuu, suuntaamme auton nokan jälleen kohti Raikkua.

Loppurysäys 2019

Vielä eivät ole kurkiaurat vieneet kesää pois, mutta parin viime yön pakkaset ovat litsuttaneet kasvit kompostikuntoon. Pikkuhiljaa on tullut tyhjennettyä kasvihuonetta ja kesäkukkaruukkuja, mutta nyt alkaa olla totaalisen talvitelouttamisen aika.

Toiveikkaasti pidin chilejä kasvihuoneessa tähän saakka, mutta eipä niistä kypsynyt kuin pari Pink habaneroa ja Poblanot. Kovasti kyllä tekivät hedelmää, mutta eipä niillä raaoilla mitään tee. Sisällä kypsytettyihin tulee vain väri, muttei makua. Viime vuoden satoa on kyllä pakastimessa kilokaupalla, joten ei tässä ihan tulettomiksi jäädä. Kasvihuoneessa on sen jälkeen enää loppusiivouksen paikka sekä katon uusiminen, sillä höttöinen kennolevy ja naapurien ilotulitteet ovat tehneet katosta silkkaa ritsahtelevaa mikromuovia, joka ei lumen (yäk!) painoa tule kestämään.

Kasvimaat on sadonkorjattu jo aikaa sitten. Täytyy vielä nyppiä rikkaruohot pois ja tyhjentää komposti kasvilavojen pohjalle. Yksi setti kasvilavoja joudutaan sijoittamaan uudelleen, sillä uusi ruohonleikkuri (eläköön akkukäyttöinen leikkuri! Ei tarvi vääntää 100 vipua ja vedellä naruista, vaan hän käynnistyy painamalla sivistyneesti napista. Lisäksi hänessä on erityinen hiljaisen käyntiäänen nappi.) ei mahdu lavojen väliin.

Huonosta satokaudesta huolimatta sadonkorjuupakastin on piripintaan täynnä, kiitos naapurin mummon luumujen ja oman pihan kriikunan, jonka ennätyssadosta tehtiin pullotolkulla mehua. Mehu tosin on niin kirpeää, että vie kiilteen hampaista ja limakalvot ruokatorvesta, joten jäänee kertakokeiluksi.

Tälle syksylle olisi vielä toiveena pihajamppa. Sellainen, joka kaataisi puut ja leikkaisi pensaat. Portin vieressä oleva kuusi on kohta syönyt sekä postilaatikon että roskakatoksen, ja takapihan aroniat ovat niin korkeita, että aiheuttavat huonon feng shuin kesäkeittiöön. Kirsikoita pitäisi karsia kovalla kädellä, vanha omenapuu ja pari riippahernepensasta kaataa kokonaan ja hävittää tyrni. Toki osattais itsekin, mutta ihan järkyttävä homma. Mieluummin istun sisällä ja mietin lajikkeita vuodelle 2020 (tsiisus! Sitä aina mietti, miten k-a-m-a-l-a-n vanha sitä onkaan vuonna 2000. Vuonna 2020 sitä on vielä kamalamman vanha!).