Kehnäsienipaistos

Kuivan kesän jälkeen lähimetsä kumisi tyhjyyttään, ja oltiin ihan varmoja, ettei sieniä tänä syksynä tule. Koska mummokoira 15 v. ei ole enää metsäkelpoinen, pakattiin koirat autoon ja suunnistettiin Kangasalan Raikkuun, josta viime vuonna löydettiin mukava metsäautotie, jossa mummon on helppo kulkea - ja läjäpäin sikurirouskuja.

Ehdittiin mummon kanssa köpötellä 10 metriä, kun metsäautotien varresta löytyi ensimmäinen herkkutatti. Ja sitten toinen, kolmas, jne. jne. kunnes kasassa oli 1,7 kg herkkutatteja. Tatteja olisi ollut huomattavasti enemmänkin, mutta oltiin muutama päivä liian myöhään liikkeellä, joten suurin osa oli ehtinyt mennä jo huonoksi.

Seuraavana viikonloppuna suunnistettiin samoille hoodeille tarkoituksena löytää niitä sikurirouskuja, mutta rouskujen sijaan tattisesonki jylläsi edelleen, ja saaliina oli 1,9 kg herkkutatteja.

Vaihtelun vuoksi piipahdettiin Tampereen Teiskossa, jälleen metsäautotielenkki mielessä. Sieniä ei aluksi näkynyt lainkaan, mutta sitten osuttiin kohtaan, jossa oli valtavasti kehnäsieniä. Pari pussillista poimittiin, ja parempi puolisko rupesi suunnittelemaan niistä ruokaa. Suunnitelma kuulosti vaimon korvaan erittäin oudolta, vaikka 19 vuoden kokemuksella olisi pitänyt tietää, ettei tuon jampan kauhasta huonoa ruokaa tule.

Pannulle meni:
läjä kehnäsieniä
2 ufokurpitsaa
1 sipuli
2 pientä, oranssia paprikaa
persiljaa
salviaa
1 tl vaaleaa misotahnaa
0,5 dl valkoviiniä
ketjap manisia

Lopuksi koko komeus meni uuniin cheddarilla kuorrutettuna.

Oli niin hyvää, että aterian lopulla otettiin äkkiä kuva ja kirjoitettiin ohje ylös, jotta muistetaan tätä tehdä toistekin.

Teiskon keikan jälkeen päätettiin ihan vaan kahdestaan käydä lähimetsä tsekkaamassa, kun mielittiin suppilovahveroita pizzan päälle. Pieni kourallinen löytyi, mutta paluumatkalla silmä osui mustavahakkaaseen. Normaalisti vahakkaat ilmestyvät elokuussa, joten ei edes ajateltu niitä löytyvän. Mutta nyt löytyi, ja aivan valtava määrä - taas tuli maaginen 1,7 kg täyteen. Suurin osa meni kuivuriin, mutta osasta tehtiin iki-ihana mustavahakas-lohilasagne (vahakkaat ja sipuli paistetaan, sitten vuokaan kerroksittain vahakkaita, lohiviipaleita ja gruyerella tukevoitettua valkokastiketta). Hitusen oli noloa seuraavana päivänä huomata vahakkaiden mustaamat kynnenaluset asiakastapaamisessa. Onneksi asiakas oli sienifani.

Sienisesonki on siis vinksahtanut täysin pois aikataulustaan, joten mitä tahansa on vielä odotettavissa, vaikka pakkasöitä on täällä ollut jo useampi. Nuoremman koiran kanssa törmättiin pari päivää sitten muutamaan minipieneen sikurirouskuun, joten jahka parempi puolisko kotiutuu, suuntaamme auton nokan jälleen kohti Raikkua.