sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Syyskylvöt ja uskonpuute

Että piti tähän ikään asti elää, ennen kuin uskaltautui kokeilemaan syyskylvöjä. Onneksi ihana Marketta näytti erittäin vakuuttavaa esimerkkiä palsternakkoineen.

Ensimmäinen setti kylvöjä meni poskelleen, kun alkoivat itää syksyn lämmössä, mutta uusintakylvöt onnistuivat täysin yli odotusten. Jo aikaisin toukokuussa alkoi salaatti puskea sirkkalehtiään mullan pinnalle, ja pian sitä seurasivat porkkana ja pinaatti.

Tilli, palsternakka ja korianteri antoivat odottaa itseään, ja olin varma, ettei niiden kylvö onnistunut. Ehdin jo kylvää retiisiä niiden tilalle, mutta lämpöähän ne vain tarvitsivat. Nyt on komeat rivit näitäkin kolmea kasvimaalla - retiisillä ryyditettyinä.

Kevätkylvöistä vain retiisi on pompsahtanut pintaan, joten ehdottomasti ensi syksynä kylvän kaikkea mahdollista, kun kerran saavat niin suuren etumatkan kevätserkkuihinsa verrattuna.

Koska tunnetusti firman Cambridgen-haarakonttori tuo Suomeen tullessaan kesän mukanaan, uskaltauduin eilen hakemaan kesäkukat, tällä kertaa Nihtilän puutarhalta, jota pari kanssakaupunkilaista kehui. Että oli ihminen hetken aikaa paratiisissa: lämmin, aurinkoinen päivä ja kasvihuone täynnä ihania, värikkäitä kukkasia. 13 ruukkuun täytyi saada täytettä, ja sitähän löytyi. Kotona tosin vasta muistin, että olisi vielä yhteen amppeliin ja kahteen parvekelaatikkoonkin tarvinnut kukkia. No, jospa tänään pyörälenkillä piipahtaisi Honkasen puutarhan kautta.

Tais kuulkaa alkaa kesä :-0

2 kommenttia:

  1. Mulla on palsternakat hyvässä kasvussa. Huolimatta siitä, että tyttären koira veti muutaman läpijuoksun lavassa syksyllä, juuri kun olin siemenet kylvänyt. Ovat lämpimässä paikassa, joten ovat jo hyvän kokoisia. Samaten samassa penkissä olevat porkkanat ovat nousseet pintaan.

    En vielä hakenut kesäkukkia, kun Kuukuna oli meillä perjantain ja lauantain. Pojan kanssa aika menee niin siivillä, että muuta ei ehdi/haluakkaan tehdä. Josko ensi viikonloppuna sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös Nihtilä-vinkistä. Siellä tosiaan oli laaja valikoima ja upeat taimet.

      Poista