maanantai 28. joulukuuta 2020

Tikulla silmään

 

Vuosi on yleensä päätetty menneitä muistelemalla, joskaan tätä vuotta ei ole mitenkään ylentävää muistella. Kevät oli kylmin 30 vuoteen, ja vielä toukokuun puolivälissäkin satoi lunta. Edellisvuoden syyskylvöistä ei tullut juuri mitään, kun koko talvi sahasi plussan ja pikkupakkasen väliä. Siemenet ehtivät itää ja heti perään jäätyä. Kasvihuoneesta hajosi satamiljoonaa pleksiä, joita korvattiin hiki hatussa ja näpit liimassa. Kesäkuu oli kuiva ja helteinen, joten ne vähäisetkin itäneet taimet kuivuivat kokoon. Ja sekuntia ennen kesälomaa piti viedä mummokoira viimeiselle matkalleen 16 yhteisen vuoden jälkeen. 

Lepakkoyskä sai kaikki päivät tuntumaan keskiviikolta ja hakemaan lohtua venyvän juustoisesta pizzasta ja punkusta ja laittamaan puhelimen pikavalintaan Pizzeria Kalimeron (sikahyvää kebabbia!) ja Pancho Villan (sikahyvää burgeria!) numerot. Needless to say, tämä harraste näkyy kiristävinä vaatteina.

Syksymmällä metsäkauris oppi käymään lounaalla kasvimaalla ja naapurin "#¤%%&!! kissa samassa paikassa kakalla.

Mutta ei niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin! Olemme toistaiseksi välttyneet lepakkoyskältä, tutustuimme hurmaavaan kurpitsalajikkeeseen, ja ihmiseltä loppui viimein käänteinen murrosikä, joten ihminen on sees ja aalloton. Paikallinen puutarha äityi myymään yrttejä (oliiviyrttiä!), ja omasta pihasta tuli kaikesta huolimatta satoa sen verran, että pakastimet pullistelevat perunaa, kurpitsaa, papua, paprikaa, hernettä, chiliä… Uimassa käytiin monta kertaa syyskuun lopulle asti. Tatteja ja sikurirouskuja kannettiin metsästä kilokaupalla. Lintulaudalla käy taas melkoinen kuhina, kun koko kylän linnut käyvät täällä syömässä, ja hei, mehän tehtiin the bongaus, mikä tahdottiinkin, eli nähtiin jalohaikaroita. Harmaahaikara viipyi näillä hoodeilla joulukuun puoliväliin asti.

Ensi vuodelle toivotan kaikille meille kulkutautivastaisille, Bill Gatesia ja 5G:tä pelkäämättömille tehokasta rokotetta, lämmintä kevättä, kuumaa kesää, runsasta satoa ja hyviä uimavesiä.


10 kommenttia:

  1. Samaa mieltä, että Kalimerossa on parhaat kebsut! Voi, kuinka alkoikaan tekemään mieli!

    Minä sain ihan tässä viime metreillä flunssan. Ihan pikku perusflunssalta tuntuu. Mutta voisin muuttaa otsikkosi, että "sitä tikulla nenään, jolla flunssaoireita"!

    Hyvää vuodenvaihdetta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei miten huono tuuri, mutta eipä tuossa auta muu kuin laittaa tikku nenään. Toivottavasti on vain pieni vilustuminen, joka menee nopsaan ohi. Kaikkea hyvää uudelle vuodelle :-)

      Poista
  2. Minä toivon listan jatkoksi vielä vettä taivaalta! Kaksi rutikuivaa kesää takana, tulevalta toivoisin tolkkua säiden puolesta.

    Musquée de Provence-kurpitsan siemeniä on nyt tilattu Seemnemaailmasta virosta. Mukaan tarttui noin 30 muutakin siemenpussukkaa kiitos edullisten hintojen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sovitaan, että sadetta tulee, mutta vain öisin :-D Eikä tuulenkaan tarvitsisi aina olla niin kamalan kova.
      Unohdinkin Seemnemaailman. Täytyypä käydä "ihan vaan katsomassa" sielläkin.

      Poista
  3. Voi miten mahtava kooste kuluneesta vuodesta! Minä olen juuri kirjoittamassa omaa koostettani, ja voi miten se on tylsä. Mutta ehkä meitä tylsiäkin tarvitaan, jotta nämä helmet pääsevät loistamaan ;)

    Ja onnea aallottomuudelte, perästä tullaan. Samoin toivein, tosin pienenä lisäyksenä sopivasti vettäkin sinne lämmön ja kuumuuden joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienistä asioista on tänä vuonna täytynyt ilonsa ottaa, mutta onneksi sentään on ollut jotain positiivistakin. Aallottomuus tosin on erittäin iso ilo 2,5 vuoden rytinän jälkeen. Ei olisi tuskaisen hikisinä öinä uskonut, että normaali elämä vielä koittaa :-)

      Poista
  4. Hieno kooste. Hatunnosto kaikille kotitarveviljelijöille jotka jaksavat taistella sääolosuhteita, tuholaiseläimiä ja kasvitauteja vastaan.
    Parempaa uutta vuotta ja entistä runsaampaa satoa :)

    VastaaPoista
  5. jos jotain hyvää viime vuodesta, niin etätyömahdollisuus ja siten kerrankin helpottunut urakointi pihassa kun päivittäin säästyi toista tuntia aikaa työmatkojen puuttumisen takia. YLE uutisoi että Hämeessä oli kaikkien aikojen lämpimin vuosi, mutta ei se siltä tuntunut kun 11.5. meillä pystyi hiihtämään. Toivotaan tästä vuodesta vihdoin helpompaa meille kotipuutarhureille, pysykööt tuulet, liiat helteet ja tuholaiset poissa! Runsassatoista uutta vuotta siis!

    VastaaPoista