lauantai 9. tammikuuta 2021

Le grande chilikokeilu

 

Chili- ja paprikakylvöjen aikaistaminen on edennyt siihen vaiheeseen, että jälleen kerran piti siirtää taimet isompiin purkkeihin. Tämän kokoisissa purkeissa ne ovat aiemmin olleet juuri ennen toukokuista loppusijoitustaan kasvihuoneen roskakoreihin, mutta jo nyt taimet ovat tuplasti sen kokoisia, kuin mitä aiempina vuosina tammikuisten kylvöjen ja kasvilampun puuttumisen myötä ovat olleet toukokuussa, joten ennustan, että tulen olemaan näiden kanssa vielä pulassa, ennen kuin loppusijoitus kasvihuoneeseen koittaa.

Ihan auvoa ei esikasvatus ole ollut, vaikka taimet ja niiden juuristo ovatkin muhkeita. Osaan kasveista alkoi ilmestyä ihmeen röpeliäisiä lehtiä, aivan kuin olisivat minipienten kirvojen peitossa. Nypyt olivat kuitenkin lehtimassaa, eivätkä ötököitä. Pikainen googletus antoi ymmärtää, että muillakin on ollut tätä ongelmaa, mutta sen ei pitäisi vaikuttaa kasviin, eikä satoon. Joku epäili kasvualustan pH:n olevan vinksallaan; toinen taas sanoi korjanneensa asian lannoituksella. Koska en todellakaan ole mikään pH:n mittaaja, lorautin kasveille lannoitetta, kun olin jo ehtinytkin miettiä, että ehkä niitä voisi alkaa lannoittaa. Näyttää siltä, että nyppyisyys ei enää uusia lehtiä vaivaa ja on muistakin lehdistä vähentynyt.

Toinen ongelma on se, että pidin näitä ehkä vähän liian kauan pienemmissä poteissa, joten osa yrittää nyt alkaa kukkia. Täytyy nyppiä kukat vielä pois, jotta taimet tuosta vielä älyävät kasvaa isommiksi. Tuon kokoisina ne eivät jaksa hedelmää kantaa.

Taimia oli alun perin 18 kappaletta, mutta kylmäpäisesti karsin ylimääräiset pois, sillä tuohon koriin mahtuu vain 12 pottia. Padron- ja Poblano-chilit saivat väistyä paremmanmakuisten tieltä, ja Gourmet-paprika kasvoi niin kituliaasti, ettei sekään päässyt jatkoon. Nyt arvon itseni kanssa teenkö vielä varmuuden vuoksi uusintakylvöt vai menenkö näiden kanssa riskillä seuraavat 4 kuukautta. Tokihan chilin ja paprikan taimia on keväällä myynnissä, mutta takuulla ei näitä lajikkeita.

Ehkä tänä vuonna maltan ensi vuoden chili- ja paprikakylvöjen kanssa marraskuun loppuun - ellei sitten tämä lokakuun lopun kokeilu ole succé.

2 kommenttia:

  1. Apua, kuinka isoja taimia sinulla jo onkaan siellä! Itse en ole vielä aloittanut. Taimimultaa on jo toki hankittuna. Epäröityttää kevään opiskelut ja kesän työkuviot, niin olen vähän arka laittelemaan mitään. Mutta joo, hiljaista on näillä näkymin kevät ja töitäkään ei ole tiedossa, että sen puolesta kyllä voisi laittaa vaikka mitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tässä onneksi vielä ole mikään kiire :-) Tositoimiin ruvetaan vasta maaliskuussa.

      Poista