Oikeilla nimillä

 

Iloksemme huomasimme, että Kangasalan keskustaan oli tullut uusi ravintola kuukausi sitten, ja erityinen ilo on nähdä, miten sen terassi on jatkuvasti täynnä ruokailijoita. Kaiken tämän kebab- ja burgermätön keskellä (no, onhan meillä toki iki-ihana Paakari, mutta se painii yksin omassa sarjassaan) oli näköjään tilausta vähän paremman ruoan ravintolalle. Ehkä tällä haisevien kesä- ja museoautojen luvatulla kunnalla kaupungilla, joka tuottaa 48% Suomen päästöistä, on sentään jotain toivoa. Itse kiittelen sitä, että tästä lähtien vältyn näkemästä paikalla ennen olleen lounasravintolan nimeä, joka aina ohikulkiessa aiheutti lievähköä kuvotusta: Tilisanssi! Ai härregyyd! Menee samaan kategoriaan Kodin Terran kanssa.

Pazzi sanoo olevansa italialainen trattoria skandinaavisella tvistillä. Ehkä se skandinaavinen tvisti sitten vääntää ravintolan italian kielen vähän omanlaisekseen (gamberi > gamperi; dolci > dolzi; pescen tarjoilijat lausuivat peske, mikä on italiaksi persikka, pesche. Pesce lausutaan suhuässällä peshe). Menussa oli alkupalojen lisäksi salaattia, pastaa ja pizzaa, joten sen kunnianhimoisemmasta paikasta ei ole kyse, eikä tarvikaan. Pienellä paikkakunnalla täytyy pelata varman päälle, jotta asiakkaita piisaa.

Ja täytyihän paikka testata, ihan uteliaisuuden vuoksi ja vähän vaihteluna tähän kovin arkiseen kesälomaan. Jotta parempi puoliskokin voisi maistella paikan juomatarjontaa, lähdettiin matkaan pyörillä, +29 asteen helteessä.

Tehtiin pöytävaraus varmuuden vuoksi etukäteen, vaikka ravintola onkin iso. Oltaisiin kyllä mahduttu sekaan ilmankin, vaikka porukkaa tuli ja meni illan aikana melkoiset määrät. Alkuun otettiin kuohuvat ja kumpikin valitsi alkupalaksi kylmäsavulohitartarin. Pöytään tuli saaristolaisleipää, jonka päällä oli kylmäsavulohitahnaa, eikä tartarista ollut tietoakaan. No, ei se mitään, annos oli kaunis ja erittäin hyvän makuinen.

Pääruoaksi otin sitä gamperia, eli pastaa punaravun pyrstöillä ja hummeriliemellä. Puoliso otti Scarafaggio-pizzan, jossa Järkisärkeä, marinoitua punasipulia, pikkelöityä punajuurta ja tilliaiolia. Pizza oli kyllä niin karun näköinen, että melkein alkoi naurattaa: ruskea lätty, jonka päällä pieniä palasia punajuurta ja punasipulia ja valkoista aioliroisketta. Mutta maut olivat oikein kohdillaan tomaattikastiketta myöten, joskin pohjaa olisi saanut paistaa vielä hetkosen. Pintaan olisi beautificationiksi voinut laittaa jotain vihreää. Oma pastani oli sellaista settiä, minkä itse väännän 5 minuutissa ja punarapu oli samanlaista kuin Stockan purkkijokirapu. Hummerilientä ei löytynyt, vaikka etsimällä etsin.

Kuohulasillisen ja valkoviinin siivittäminä intouduimme vielä ottamaan jälkiruuat, vaikka emme olekaan jälkiruokaihmisiä. Puoliso otti pallon mangosorbettia ja minä mascarpone-mansikkajuustokakun, ja kun hövelillä päällä oltiin, tilattiin myös lasit italialaista jälkiruokaviiniä. Juustokakkuni tuli lasissa ja osoittautui keksimuruksi, jonka päällä oli jotain hyvin keinotekoisen makuista vaahtoa ja mansikkasiivuja. Mietin pääni puhki, missä olin moiseen vaahtoon aiemmin törmännyt ja muisteloni vei 1990-luvun loppuun, tiimipalaveriin Lapinniemen kylpylässä, jonka buffettipöydän jälkkärinä oli hyvältä kuulostava pähkinävaahto (ei-niin-herkullisesti käännetty nut foamiksi...). Varmaan jostain jauhepussista tehtyä ton-ton-ton -epäruokaa, jossa ei ollut ainuttakaan luonnollista ainesosaa. 

Mutta se, mikä Pazzissa oli todella, todella mahtavaa, oli palvelu. Tarjoilijat olivat mukavia ja ystävällisiä ja heidän pelisilmänsä oli pettämätön. Hienosti pitivät pöytiä silmällä ja kommunikoivat keskenään, vaikka kiire heillä olikin, etenkin kun istuvien asiakkaiden lisäksi pyörittivät vielä noutopuolta. Ruoka ja juoma tulivat hienosti ajallaan, ja kun meidän tarjoilijamme jumiutui lapsiperheen pizzatilaukseen (oikeasti, kuinka hankalaa voi olla tilata muksulle pizza!), toinen tarjoilija toi jälkiruuat ja hoiti laskutuksen.

Loppusumma oli 111,50 €, mikä oli ruuan laatuun nähden melkoisen tyyris, mutta hikipäässä ylös Paakarin mäkeä pyöriä taluttaessamme totesimme, että hauskaa oli ja toistekin mennään. En tiedä, oliko se ravintolan ansiota vai ollaanko vain oltu niin ravintolan puutteessa korona-aikaan, mutta pääasia, että hyvä fiilis jäi.