tiistai 3. elokuuta 2021

Vuoden turhake - Baby red

 

Viimeinen minipätkä kesälomaa alkoi ensin lupaavasti: suunnattiin vuokramökille Urjalaan. Kaksi yötä mökissä kustansi melkein tonnin (!), mutta paikalle päästyämme emme ihmetelleet hintaa, sillä mökki olikin entinen autokauppiaan edustusmökki. Kuvissa se ei näyttänyt tavallista mökkiä kummemmalta, mutta osoittautuikin melkoisen hulppeaksi paikaksi syvän rotkojärven rannalla.

Mökkiviikonlopun jälkeen arki koitti maanantaina jo ennen kello 8:aa esinaisen viestillä, että klo 12 on tiedotustilaisuus. No, en osallistunut, koska olin turistina Pälkäneellä (yllättävän erinomaiset pizzat heikäläisessä pizzeriassa :-0 ), mutta iltapäivällä sain tiedon, että firma on myyty pörssiyhtiölle. Ja vieläpä Hervannassa sijaitsevalle pörssiyhtiölle. Olin sataan kertaan vannonut, ettei enää ikinä pörssiyhtiöön, enkä edes pyllistä Hervannan suuntaan, kun sieltä viimein pois pääsin (tai siis potkittiin pois), mutta minkäs teet. Tämän ikäistä ei mihinkään muuallekaan enää huolita. Tosin ei tuohon firmaan huolittu aiemminkaan, kun työttömänä sinne hain.

Tämä toinen lomapäivä on harmaa ja sateinen, joten viimeinkin pääsin kasvihuoneen kimppuun. Helteiden takia kasvihuoneessa on tullut tänä kesänä piipahdettua vain pikaisilla kastelukeikoilla, joten kasvit olivat rehahtaneet melkoiseksi pöheiköksi. Kurkut nostin jo kokonaan pois, vaikka ehkä sieltä olisi vielä muutama tullut. Lehdet olivat jo niin keltaiset, etten viitsinyt enää tuhlata kurkuille vettä ja lannoitetta.

Tomaateista katkoin latvat (taas) ja poistin oksia, joissa ei ollut hedelmiä. Yhdestä kasvista pullahti maahan paksu, vihreä toukka. Olinkin Instasta lukenut, että joku toukka syö tomaatin lehtiä ja hedelmiä, joten kävin vielä kertaalleen tarkastamassa toisen tomaatin, jossa aiemmin oli reikäisiä lehtiä ja pari nakerrettua hedelmää. Sieltä pullahti toinen toukka. Ovat kuulemma vihannesyökkösen eli rantatarhayökkösen lapsukaisia ja voivat talvehtia koteloina kasvihuoneessa. Great :-/ Täytyy syksyllä pestä joka sentti kasvihuoneesta tarkasti.

Paprikat ovat tänä vuonna pettymys. Oli vaikea löytää hyvää lajiketta, joten tilasin Fataliilta Sweet apple kamben. Tekee kyllä melko mukavasti satoa, mutta on noin puolen nyrkin kokoinen ja kova. Vielä ei olla päästy maistamaan, joten toivottavasti maku kompensoi kokoa. Ilmaissiemenenä saatu Baby red -paprika on kyllä turhaakin turhempi otus: todella pikkuruinen ja aivan täynnä siemeniä. En tiedä mihin tarkoitukseen se on jalostettu. Maku on ihan hyvä, mutta kamalasti täytyy askarrella ja siivota puoli keittiötä siemenistä, ennen kuin saa pikkusormen kynnen kokoisen palasen maistettavaksi. Satoa tämäkin tekee hurjat määrät, mutta sadon hyödyntäminen vie hermot.

Chef odotti kovasti vaimon chilisatoa, ja nyt sitä alkaakin tulla. Poblano on tehnyt komeita hedelmiä, mutta on turhake sekin. Maistuu pelkälle vihreälle paprikalle, mutta voi yhtäkkiä ollakin jostain kohti tulinen. Kun sen kuivaa, sitä kutsutaan Anchoksi. Voiskin kokeilla kuivaamista; ei se tuota chiliä ainakaan huononna. Pimientos de padron yllätti kapeilla, punaisilla hedelmillään. Aikaisempina vuosina se on ollut leveähkö ja vihreä. Tulisuus on jotain aivan järkyttävää, vaikka osan padroneista pitäisi olla täysin mietoja. No ei ole. Kolmas kasvihuoneen chililajike on Pink habanero, joka on osoittautunut miellyttäväksi: hedelmäinen, raparperimainen maku, joka säilyy suussa pitkään ja tulisuus on maltillinen. Se neljäs lajike onkin sitten ongelmalapsi. Kivistössä sitä kasvatettiin viime vuonna ja kovasti kehuivat hedelmäistä makua, mutta on kyllä hankalaa määritellä, milloin Cream fantasy on kypsä. Aluksi hedelmä on hailunvihreä ja sitten sen pitäisi muuttua kermanvalkoiseksi, mutta itse en osaa erottaa, mikä hedelmistä on kypsä ja mikä ei. Hurjan satoisa tuo on, joten toivottavasti maku ja tulisuus ovat kohdallaan.

Veikkaan, että nämä Cream fantasyt ovat kypsiä.


2 kommenttia:

  1. Me ollaan syöty Poblanoita täytettyinä. Jotain hyvää mössöä ja juustoa sisuksiin ja uuniin, niin johan alkaa maistumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mekin luettiin ohje, jossa Poblanon sisälle rikottiin kananmuna ja laitettiin juustoraastetta päälle. Kuulostaa hyvältä - jos siis kohdalle ei osu tulinen Poblano... :-D

      Poista