keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Haketusta ja häätöä

Semmoiset 45 metriä kanukkaa sain saksittua alas (lumisateessa!) ja seuraavaksi pitikin miettiä, mihin ne kaikki risut tunkee. Suunniteltiin ensin uutta lahopuuaitaa, mutta sille ei heti keksitty sopivaa paikkaa. Tontin luonnotilaisilla reunoilla kasvaa vadelmaa, enkä sitä halua lahopuulla tukahduttaa. Sitten muistin, että mullahan on nimipäivälahjahaketin, ja hake käy hyvin kompostikuivikkeeksi ja kesäkeittiön ympäristön siistimiseen. 

Tämän aamupäivän haketin onkin laulanut ja yllättävän nopeasti risut häviävät sen kitusiin. Vielä pitäisi toinen rupeama jaksaa, mutta toimistoihmisen kroppa on eri mieltä asiasta.

Vaikka viime yönä oli -6, eikä Ilmatieteen laitoksen mukaan keli ole tästä paranemassa ainakaan viikkoon (edelleen niillä on tämä sama virsi), vien esikasvaneet kukkaset tänään ruukkuihin kasvihuoneeseen. Ruukuissa on jo mullat valmiina ja ne ovat tämän päivän aikana lämmenneet kasvihuoneessa, joten ehkä kukkaset kestävät muuton. Ainakaan tuuli ei tällä kertaa ole esteenä. Kurkut ja kurpitsatkin ajattelin jo laittaa loppusijoitusroskiksiinsa, kun alkavat tulla poteistaan pihalle.

Huomiselle ovat luvanneet räntää (huoh), joten ehkä huominen on se perinteinen kesäloman ikkunanpesupäivä (kurjuuden maksimointia). Perjantaille ovat luvanneet lämmintä, joten silloin ehkä voisi setviä tuon hervottoman tomaatti- ja chilisyherön ja laittaa nekin viimein kasvihuoneeseen.

Niinkin villi idea kävi mielessä, että kylvisi jo kasvimaat, mutta täytyy nyt vielä pari päivää katsoa, mihin sää tästä kehittyy. Jostain syystä puutarhahommat eivät ole niin kivoja toppatakissa ja -housuissa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti