tiistai 26. heinäkuuta 2022

Satokausi 2022


Kylmän kevään vuoksi satokausi alkoi myöhään, mutta nyt ollaan taas siinä tilanteessa, että satoa täytyy jopa alkaa säilöä. Juuri äsken kerrattiin papujen fermentointiohje ja laitettiin ensimmäinen setti tulille, ja aamulla sain nauttia lasillisen oman pihan viinimarjamehua. Herneitä, sokeriherneitä ja lehtikaalta ollaan pakastettu (edelleen kiitos Sauvajyväselle Red russian -vinkistä. Sen maku kestää pakastamisen yllättävän hyvin) ja pari purkkia säilötty kurkkuja. 

Kaalivuosi on ollut - lehtikaalta lukuun ottamatta - surkea. Yksi kyssä pilkottiin ramen-keittoon (ramen on ollut meillä tämän kesän hitti) ja parsakaalin peukalonpään kokoiset kukinnot heitettiin pizzan päälle. Helteinen sää on saanut kaalit aloittamaan kukintansa aikaisin, joten sato jää niukaksi. Suippokaalista on tulossa muutama kerä, jos vain suinkin jaksavat kasvaa.

Salaatin kanssa tuskailin koko alkukauden, kun se ei vaan ruvennut itämään. Nyt on Merveille des quatre saisons ehtinyt salaa kerälle asti. Ikinä en ole aiemmin onnistunut kasvattamaan salaatinkerää, sillä olen kaikki lehdykät käyttänyt saman tien, kun ilmestyvät näkösälle. Yrtit kasvavat muhkeina, jopa kirveli, joka on aiempina vuosina ollut melko kitukasvuinen. Chef löysi hurjan hyvän chilisoosin ohjeen, johon tulee tukko korianteria, joten puutarhurin överikylvöille oli kuin olikin kysyntää.

Kurpitsoista Eso on ehtinyt tehdä jalkapallon kokoisen hedelmän, ja yhdessä Potimarronissa kasvaa useampi pallero. Musquee de provence sen sijaan näyttää jäävän yhden hedelmän varaan, mikä on harmi, sillä se on niin hyvänmakuinen. 

Peruna alkaa kellastua hyvää kyytiä, joten kohta on sen pakastamisen vuoro. Sitä ennen pidetään kuitenkin fritto misto -sessio, eli kaivetaan rasvakeitin varastosta pihalle ja fritataan kaikkea mahdollista, sillä chef on kaivannut frittipottuja. Rasvakeittimen siivoaminen on sellainen rupeama, että parasta ensin suunnitella viikon mittainen frittimenu, ennen kuin hommaan viitsii ryhtyä. Punajuuresta on tulossa kunnon sato pitkästä aikaa, sillä jostain syystä metsäkauriit ovat pysytelleet pois pihasta. Yleensä meillä säilötään punajuuret lindströmeinä, sillä punalaputettua luomujauhelihaa on usein tarjolla, ja lindströmit käyvät keittoihin, voileipiin ja pastoihin. Ensin on kuitenkin pakko tehdä borschia ja fritto mistossa voisi testata Instassa nähtyjä Gill Mellerin sipuli-punajuuriraastesyheröjä.

Kasvihuone on taas yhtä viidakkoa. En ymmärrä, miten jotkut saavat kasvinsa pysymään sievinä ja toisistaan erillisinä. Meillä kurkku kiskoo lähellä kasvaneen chilin nurin, ja tomaateissa on varkaiden varkaiden varkaita ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Ehkä sitten eläkkeellä vahdin kasveja kuin haukka monta kertaa päivässä.

Chilisato mitattaneen ämpäreillä tänä vuonna. Talvehtinut Cream fantasy on tehnyt hedelmää jo muutaman kuukauden, ja kun en hennonnut heittää ylimääräisiä taimia pois, kasvaa Cream fantasyä kolmessa potissa. Se on hurjan satoisa kasvi, joten yksi olisi varmasti riittänyt. Uudet chililajikkeet Oda ja Archibo ovat myös melko satoisia, mutta ne kyllä menevät meillä paprika-kategoriaan, sillä ovat täysin tulettomia. Hyvänmakuisia kuitenkin. Kumpikin on Fataliin asteikolla kakkosia, joten oletimme vienoa tulisuutta. Mutta kokemuksesta tiedämme, ettei kapsaisiini jakaudu tasaisesti, joten voi olla, että jokin yksilö onkin tulinen. Ilmaissiemen Pretty purple tekee runsaasti peukalonkynnen kokoisia hedelmiä, jotka ovat niin tulisia, että menevät chefin privaattikäyttöön.

Tomaattisato näyttää jäävän vaatimattomaksi, koska kirsikkatomaatit päätyivät kylmän kevään honteloittamina kompostiin. Isommat tomaatit ottavat helposti nokkiinsa mullan kuivumisesta ja mädännyttävät hedelmän alaosan, jolloin niistä tulee käyttökelvottomia. Toivottavasti kuitenkin saadaan muutama satsi tomaattikastiketta keitettyä, sillä se on meillä se kaikkein tärkein säilöntä.

4 kommenttia:

  1. Melkein kadehtien luen teidän huikean hyvästä sadosta! Ittellä kevään kylvöt jäi enemmän kuin maltillisiksi. Ja toisaalta hyvä niin, koska tuntuu, etten muuta ehdi ja jaksa kuin olla töissä. Nooh, on meilläkin sipulia syöty, tomaattejakin vähän, perunoita ei olla katottu edes vielä ja papujakin tulee. Aina jotain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ihmettelen hyvää satoa, kun toukokuu oli jäätävän kylmä ja kesäkuu rutikuiva. Heinäkuun olosuhteet ovat suosineet kasveja - ja lehtokotiloita, joita keikkuu jo kasvimaallakin :-/

      Poista
  2. Vähän täälläkin vihertää, ihan uskomattomalta kuulostaa. No on minullakin kurkkua tullut, ämpärikaupalla, ja sen lisäksi lehtikaali on kasvanyt hyvin, ne mitkä itivät. Kesäkurpitsaa tulee hyvin, samoin mangoldia, taas se mikä on itänyt. Mutta sipulit ovat pieniä, samoin perunat, ja paljon jäi itämättä kokonaan (missä mun persiljat!). Chilit kukkivat, eli saa nähdä monta ehtii syötäväksi saakka. Mutta viime vuotisia chilejä on vielä pakastimessa, eli ei hätää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkurpitsat on meillä todella vaatimattoman kokoisia. Pari pientä pötköä ollaan syöty. Persilja jäi meillä perunoiden jalkoihin, joten siitä ei saada satoa täälläkään.

      Poista