torstai 4. elokuuta 2022

Nyt vastustaa

 

Musquéekin mätäni :-(

Kyllä nyt luonto yrittää nujertaa pienen ihmisen. Ei riitä se, että lehtokotilot bilettää pitkin tonttia, vaan nyt bileisiin on liittynyt myös jättipalsami. On sitä tontilla ollut vuosikausia, mutta pari yksittäistä kasvia on ollut helppo nykäistä nurin – joskin tyypillä on aivan järjettömän hyvä koodi! Jos varsi katkeaa, alkaa se pukata sivuhangoista uutta kukkaa. Jos taas kasvin saa juurineen ylös ja jättää niille sijoilleen, kukat nousevat iloisesti kohti aurinkoa, eivätkä kuukahda. Siksi se onkin niin mahdoton leviämään.

Muutama vuosi sitten iloitsin, kun kasvia ei enää näkynyt, kunnes puoliso huomautti, että läheinen pajupuska on aivan täynnä palsamia. Sain sen sieltä jotenkuten kitkettyä, mutta tämä vuosi on saanut kasvustot räjähtämään. Palsamia on ihan joka puolella, aivan jäätävät määrät. Olen vedellyt sitä trimmerillä ja nyppinyt ylös, mutta parin päivän päästä taas joka paikka helottaa pinkkinä. Ihan mahdoton urakka saada se poistettua tontilta, etenkin kun naapurissa se kasvaa iloisesti, mutta pakko yrittää, sillä paikat, jotka jättipalsami on valloittanut, ovat melkoisen kamala näky – vaikkakin pölyttäjät rakastavat palsamia. Porin kaupunki oli tukeutunut lampaisiin, jotka paremman puutteessa syövät myös palsamia. Ehkä tästä on lähdettävä lammaskaupoille, sillä ihmisvoimin tuon kurissa pitäminen on mahdotonta.

Luonto yritti nujertaa ihmisen vielä rajummallakin konstilla, sillä kurpitsoja kastellessani jalkojen juuresta lähti aivan tajuttoman iso, musta ja sähisevä kyy! Luulin sitä ensin rantakäärmeeksi, kun se oli niin iso ja musta, mutta kyllä sieltä sahalaita erottui. Ei olekaan vuosikausiin ollut kyitä pihassa, eikä yläpihassa kertaakaan. Viime talvi näytti suosivan matelijoita, sillä vesi- ja sisiliskoja on nyt runsaasti. Siirsin kurpitsat pois kurpitseriasta ja trimmeröin joka paikan matalaksi. Eniten hirvittää se, että kyy näkyi paikassa, jossa meidän vanhempi koira viihtyy. Siksi käydäänkin useamman kerran päivässä varmistamassa, ettei kyytä näy – kyillä kun on aika pieni reviiri. Kyy ei ole rauhoitettu, joten hengestään pääsee, jos vielä näytille tulee. Arvostan oman perheen henkeä enemmän kuin yhden myrkkyluikeron.

Siinä kyypöheikköä trimmeröidessäni katse osui elämänlankaan, joka iloisesti kiipeili pitkin terijoensalavaa. Tämäkin vielä! Anoppi aikoinaan toi meille (pahanmakuista) karhunvatukkaa, jonka mukana tuli tontille elämänlanka. Sain elämänlangan kitkettyä pois, ja myöhemmin poistin myös karhunvatukat, kun olivat niin puisevan makuisia. Nyt on sitten kumpikin palannut, sillä salavan juurella näkyi kasvavan karhunvadelmaakin. Kyllä on elämänlanka sitkeä kasvi! Niin tiukasti oli salavaan kietoutunut, ettei sitä vetämällä irti saanut.

Luonto on myös sitä mieltä, ettei päärynät kuulu tämän perheen ruokavalioon. Päärynäpuut ovat nyt tekemässä ensimmäistä kertaa hedelmiä, mutta ukkosmyräkkä toi tontille kovia tuulenpuuskia ja rankkasateita, ja toinen päärynäpuista katkaisi niin ison oksansa, että puusta lähti puolet pois. Kasvihuone, ihme kyllä, pysyi kasassa, mutta puu ei. Parempi puolisko yritti hioa puusta pahimmat särmät pois, jottei se ala kerätä vettä sisäänsä ja lahoa pystyyn. Toivottavasti puu tokenee.

Se toki on hyvä asia, että kauriit ovat jostain syystä pysytelleet tämän kesän pois tontilta (söisivätköhän ne palsamia?), joten ollaan saatu satoa punajuuresta. Ilo se on pienikin ilo.


Loppukaneettina elämänviisaus jälkipolville: ei kannata laittaa marjaludetta suuhun. Maistuu pahalle ja puree huulesta. Ahneella on luteinen loppu.

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Mulla kesti aikoinaan kolme kesää päästä eroon kesämökin jättipalsamista, jonka ”ihanan kasvin” siemeniä äitini oli tuttavaltaan saanut ja istuttanut mökin kukkapenkkiin. Aluksi se olikin ihan kivan näköinen ennen kuin selvisi, miten se leviää ja leviää ja leviää ja… En halunnut siitä samanlaista riesaa kuin hopeapajusta, joka yritti esittää olevansa oleellinen osa pihanurmikkoa. Ensin revin kaikki jättipalsamit juurineen ja kun maasta alkoi pitkin kesää nousta uutta versoa, nyppäsin heti pois. Seuraavana vuonna sama juttu. Ja sitä seuraavana. Oli se sitkeä, mutta lopulta sain työvoiton. Hopeapajun juuret sen sijaan taisivat jäädä vielä seuraavankin omistajan harmiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, mikä urakka! Meillä palsamipirulainen kasvaa vattu- ja nokkospuskissa, mistä sitä on hankala havaita ennen kukintaa. Enpä tiennytkään, että hopeapajukin voi olla tuommoinen riesa :-0

      Poista
  3. Jättipalsamia voi ihmisetkin syödä. En ole itse kasvia maistanut, mutta kukista olen tehnyt hyytelöä. Resepti löytyy jostain blogini syövereistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, täytyypä lähteä kaivelemaan blogiasi :-)

      Poista