Kukkien kasvattamisen kanssa on kahtiajakautunut fiilis: toisaalta ihanaa kasvattaa kukkia, kun saa sellaisia lajikkeita, mitä ei noin vain tarjolla ole. Toisaalta taas joutuu odottamaan pitkälle kesään, ennen kuin kukinta alkaa. Nopeampaa ja helpompaa olisi napata toukokuussa kauppapuutarhalta kesäkukat - joskin ne sitten olisivat vain pelargoneja ja petunioita.
Tänä keväänä kukkien kylvö tehtiin melkeinpä kokonaan kodinhoitohuoneessa, koska lumitilanteen takia ei päässyt kasvihuoneeseen tekemään huhtikuukylvöjä. Ja olihan niitä taimia sitten joka paikassa. Kelloköynnöksestä varoitettiin, että se ehtii syheröityä kaikkien lähellä olevien kasvien kanssa ennen kuin sen saa ulos laitettua, joten pidin sitä tiukasti silmällä. Syheröityi onneksi vain kaltaistensa kanssa, mikä ei haitannut, kun samaan ruukkuun päätyivät. Ihme kasvi muutenkin, kun kylvö oli jo tammikuussa, mutta siemenet itivät vasta helmikuussa. Nyt kasvi kiipeää katonharjalla, mutta ei osoita mitään merkkejä kukinnasta. Harmi, sillä Tampereella kasvisravintola Gopalin terassilla kelloköynnös kukki tosi kauniisti viime viikolla.
Zinniat onnistuivat hyvin tänä vuonna, joskin Green envy ei selvinnyt sirkkalehtiä pidemmälle, vaikka sen limenvihreitä kukkia odotin eniten. Kiinanasterit kylvin tänä vuonna ajoissa ja ne kukkivatkin nyt muhkeasti. Todella pitkään pärjäävät maljakossa, joten olen raaskinut niitä leikellä kimpuiksi. Näitä täytyy ehdottomasti kylvää tuplamäärä ensi vuonna, etenkin sitä repaleisen näköistä hörsylää.
Tuoksuherneet tekevät erisävyisiä pinkkejä kukkia ja tuoksuvat upeasti. Niitä raaskiikin leikellä surutta maljakkoon, kun kukkivat leikkaamisen jälkeen entistä runsaammin. Leijonankidat ovat kasvaneet todella korkeiksi ja kukkivat jo kolmatta kuukautta. Kuulemma kukkivat pakkasiin asti, kunhan vain muistaa kukkineet varret napsia pois. Pinkeissä leijonankidoissa on ihana hubbabubban tuoksu.
Isosilkkikukka jäi yllättäen kosmoskukkien varjoon, eikä sen vuoksi kukkinut kovinkaan kummasti. Kosmokset sen sijaan kukkivat todella runsaasti, vaikka nuupahtavat joka päivä paahteessa. Harmi vain, että osa kukkasista on vitivalkoisia, vaikka pinkkejä kylvin. Valkoinen kun on niin kovin talvinen väri.
Etupihan kukkaruukkuihin ostin perinteiset pelargonit, mutta sitten hoksasin, että koska ruukut tarvitsevat jotain roikkuvaa kasvia, kylvän niihin tulenpunaisia krasseja. Upeasti krassit kukkivatkin, mutta nielaisivat pelargonit alleen. No, ei haittaa, sillä pelargoneissa ei ollut noin upeaa sävyä kuin krasseissa.
Ostin viime kesänä kelloköynnöksen Heikkisen puutarhalta, missä olin töissä. Kasvoi ihan hulluna ja tunki melkein sisälle ovesta, mutta ei kukkinut. Pöh!
VastaaPoistaNo höh, mikä turhake. Meilläkään ei näy edes nuppuja kelloköynnöksessä.
Poista