Joka kevät tässä kohti kukkapenkkiä ovat sekä puutarhurin koura että havannan kuono uponneet vesimyyrän koloon. Myyrä on tykästynyt iiriksen juuriin ja herkutellut niillä koko talven. Vaan tänä keväänä iiriksen juuret olivat yhtenä möykkynä, eikä koloja ollut koko kukkapenkissä :-0
Viime vuodet ovat kuivattaneet täällä ojia ja ojat ovat alkaneet kasvaa umpeen, joten niissä ei taida enää olla vesimyyrille sopivia asuinsijoja. Suits me, sir! Ihanaa, kun pitkästä aikaa iirikset kasvaa ja kukkii rehevinä (ja vuohenputket, kuten näkyy).
Entä mihinä mun kirpat on :-0 Alkukaudesta ensimmäiset, esikasvatetut pak choit kyllä kuukahtivat kirppojen suihin, mutta nämä syyskylvetyt rucolat ovat ihan puhtaita, ja muissakin kaalikasveissa on yllättävän vähän kirppadamagea. Luulin, ettei kirppoihin tehoa edes ydinpommi, mutta jokin on saanut niiden määrän suorastaan romahtamaan. Ei jää ikävä! Tosin tämän kun olisin tiennyt ajoissa, olisin kylvänyt kaikki kasvimaat täyteen pak choita, tatsoita ja rucolaa. Nyt se on jo myöhäistä, kun ei enää mikään ehdi kylvöstä asti kasvaa näillä leveyksillä.Täytyy koputtaa puuta, mutta ei ole vielä kauriitkaan olleet tuhoamassa kasvimaita. Punajuuret on jo ohi sirkka-asteen, ja herne kukkii. Toki niitä riesoja ollaan koirien kanssa aamulenkeillä nähty, mutta toistaiseksi pysyttelevät pois meidän pihasta.
Mutta ei elämä silkkaa auvoa ole. Ihmettelin keväällä, kun kasvimaista näytti nousevan häpykannusta elikkä jättipalsamia, mutta epäilin, että tunnistin rikkakasvin väärin. Kunnes eilen iskeytyi silmään kompostoreiden takana irvaileva jättipalsami. Tarkempi tutkiskelu osoitti, että alempana rinteessä tönötti palsami jos toinenkin. Ei muuta kuin pitkät hihat ja lahkeet päälle ja jyrkkään rinteeseen nokkosten ja paarmojen keskelle nyhtämään palsamia pois. Ihmettelin, miten sitä on siihen kohti päässyt siementymään, kun meidän pihassa ei lähelläkään ole palsamia, mutta vilkaisu naapurin puolelle ratkaisi mysteerin: ihan hervoton puska palsamia siellä kasvamassa.
Sitkeästi yritän palsamia vastaan taistella, vaikka taistelu on hävitty jo vuosia sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti