perjantai 29. maaliskuuta 2024

Taatelisiirappikakku

 

Koemaisto tehty ennen bloggaamista
Jossain reseptissä tuli vastaan taatelisiirappi, ja sehän kuulosti niin eksoottiselta, että piti laittaa ostoslistalle. Yllätyksekseni (olen näköjään pudonnut skenestä) taatelisiirappia olikin marketissa jos jonkinmoista, joten se ei siis ole mikään harvinainen raaka-aine, ja maultaan se oli niin hyvää, että olisi voinut juoda suoraan pullosta.

Koska a) leivonnaiset olivat lopussa ja b) aikoinani opetin vanhemmalle koiralle, että aamiaisella saa myös jälkkäriä, täytyi yrittää inspiroitua leipomaan, ja inspiraation tarjosi taatelisiirappi. Googletin taatelisiirappikakkua, mutta löysin vain muutaman jenkkiohjeen, ja niitähän ei kukaan jaksa lukea, kun täytyy ensin scrollata sivukaupalla lätinää, ennen kuin pääsee itse ohjeeseen. Täytyi siis kehittää ohje itse, ja tällainen siitä tuli:

  • 225 g voita - lämmitä mikrossa, kunnes alkaa poksua, eli n. 30 sek.
  • 2 dl sokeria
  • 1 dl taatelisiirappia
- vaahdota keskenään. Ja siis yleiskoneella, kun eihän nämä käsin vaahtoudu sitten mitenkään

  • 3 kananmunaa

- vatkaa sokeri-voivaahtoon yksitellen, ja edelleen sillä yleiskoneella

  • 3,5 dl jauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria

- sekoita ensin keskenään ja sitten yllä mainittuun vaahtoon

  • 0,5 dl nestettä (maitoa, appelsiinimehua yms. Korvasin nesteen desillä smetanaa, kun sitä oli menossa hävikkiin)

- lisää taikinaan

- kaada vuokaan

- paista 175 C/45-50 min.

Ihanan mausteisen toffeinen höttökakku! Jo taikina oli niin hyvää, että tuntui haaskaukselta paistaa se, mutta onneksi lopputuloskin oli hyvä. Jos oikein överiksi vetäisi, niin sitten tekisi tahmaisen päällisen, jossa pecanpähkinöitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti