torstai 19. marraskuuta 2026

Kimppakupla

Elämäni aikana olen kokenut kaksi (2) romantillista asiaa. Ensimmäinen tapahtui vuosituhannen alussa, jolloin uutisoitiin, että Leonidien meteoriparvi oli sinä vuonna erityisen hieno. Huokaisin silloiselle vakihoidolle, nykyiselle aviomiehelle, etten ole eläissäni nähnyt tähdenlentoa. Hänpä pakkasi misukkansa ja koirat autoon ja ajoi Pinsiöön hiekkakuopalle tähdenlentoja bongailemaan. Ja bongattiinhan niitä.

Toinen romantillinen hetki sattui 25 vuotta myöhemmin, jolloin lopen kyllästyneenä maailmaa hallitseviin umpihulluihin miehiin ja Suomen ihmisvihaa tursuavaan hallitukseen sanoin samaiselle aviomiehelle, että sitten eläkkeellä (vajaat 7 vuotta enää) en lue uutisia, enkä seuraa mitään somea (paitsi vanhojen naisten blogeja), vaan nökötän Pälkäneellä Kostianvirran rannalla kirjojen ja kutimien kanssa ihan omassa kuplassani. Kyseinen aviomies kysäisi vienosti, saako hän tulla mun kanssani samaan kuplaan. Saa! Siellä istutaan yhdessä omassa todellisuudessamme ja keskitytään vain kaikkeen kivaan ja kauniiseen.

Kivaa ja kaunista tämän martaisen synkkyyden keskelle toi Tampereen kässämessut, joista sain tällä kertaa nauttia kahden siskon ja yhden siskontytön kanssa. Kyllä siinä shupatto venyi äärimmilleen, kun pääsi hypistelemään lankoja ja ostamaan vuoden lankatarvikkeet. Eilen aloitin ihanan huivin Ullrike by Ankin Gala sequin fluffista ja sehän oli niin mukavaa, ettei meinannut uni tulla silmään yöllä. (Lanka ei sisällä muuharia, toisin kuin moni muu fluff-lanka. Jep, opin kyseisen lausuntatavan ohi kulkeneelta rouvalta. Hän siis tarkoitti mohairia.)

Pöhköyksissäni en ostanut Suomalainen perinneneule -kirjaa, joka kertoo ja ohjeistaa tikkurista. Pikkusiskolle sanoin, että eläkkeellä minulla on (kuplan lisäksi) tavoitteena kutoa tikkuri ja opetella leipomaan panettone. Tähän tämä näsäviisasteli, että "sen jälkeen on tämä elämä nähty". Helppo olla näsäviisas, kun on vielä (karvan verran) alle 50. Mutta kohta on Tampereen kirjamessut - josko sieltä kirjan löytäisi.

Pimeys on tosin kaiken tämän sateen ja kuran keskellä niin epätoivoista, että otsalampun valossa pitää silmukkansa sohvan nurkassa tikuttaman, mutta parin viikon päästä pimeyteen tuo valon kodinhoitohuoneeseen ripustettavat kasviledit, sillä silloin alkaa esikasvatus 2027! Varaslähdön tosin olen jo ottanut kuvassa olevan Cajamarcan kanssa, mutta kohta hänen yksinäisyytensä ikkunalaudalla loppuu, kun seuraan liittyvät sekä lajitoverit että paprikat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti