Häätötarkastuksia

Pakko se on myöntää, että ollaan jo siinä vaiheessa kautta, että jos ei kasvissa raakileita/nuppuja näy, on suuntana komposti. Kasvihuoneesta kurkut häätyivät jo aikaa sitten, ja nyt oli muutaman typötyhjän chilin ja paprikan vuoro. Tietämättäni olin hillonnut etupihalla yhtä kurpitsaakin, jossa ei ollut yhtään ainokaista kurpparin alkua, vaikka luulin sellaiset kurpitsat jo häätäneeni.

Kesäkukkasista zinniat, hämähäkkikukka, asterit ja leijonankidat yhä jaksavat kukkia pörriäisten ilona, mutta koristeheinä, verenpisara, tuoksuherneet ja samettikukat olivat kompostikamaa.

Toisaalta helpottaa päästä nyppimis- ja kastelurumbasta, joka on tänä kautena jatkunut ihanan pitkään, mutta kyllähän ne tulossa olevat kylmyys ja pimeys kauhistuttavat. On ollut niin mukavaa elää kaikki ovet ulos asti auki ja minimivaatetuksella. Tosin tämäkin kesä on yksi niistä, jolloin ei yhtenäkään aamuna päässyt koirien kanssa shortseissa ja topissa aamulenkille, vaan yllä on ollut pitkät lahkeet ja takki joka ikinen aamu.

Kutkuttaa kuitenkin päästä tekemään suunnitelmia ensi kaudelle. Ostoslista on melko mittava, sillä vastaan on tullut mielenkiintoisia lajikkeita kauden mittaan. Ja kolmen kuukauden kuluttuahan aloitetaan taas esikasvatus. Niin, ja pitää muistaa jostain etsiä idätyskelpoinen inkivääri – josko tänä vuonna sen saisi a) itämään ja b) pysymään hengissä.

Pitkä, semi-kuuma kesä

Leijonankidat kukkivat edelleen, joskin kenossa

On meillä ollut hurjan hieno kesä: alkoi jo toukokuussa ihanilla hellekeleillä, ja edelleen sää jatkuu lämpöisenä silmänkantamattomiin. No, kyllähän BirdLife jo väitti kurkien kokoontuneen pelloille, ja tänä aamuna mummokoira kyttäsi onko mulla hanskat kädessä (aamulla kokonaiset +6 C), mutta siitä huolimatta eletään vahvasti kesää. Hyvällä kelillä pyöräillään ja uidaan, huonommalla sadonkorjataan joko omassa pihassa tai metsässä, joka suorastaan pullistelee sienistä. Tämä vuosi tuntuu olevan hyvä mustatorvisienivuosi, sillä jopa lähimetsässä tuota herkkua oli, vaikkei se näillä hoodeilla yleensä kasva. Kesäkeittiössä nykäistiin eilen sikurirouskutortillat oman kasvihuoneen antimista tehdyn salsan kera.

Mutta ei tämä kasvukausi ihan auvoa ole ollut. Tomaatit jäävät edelleen tosi pieniksi kasvihuoneessa, samoin paprikat. Eikä paprikoissa tai chileissä ole juurikaan makua - osa tomaateistakin on lähinnä hapokkaita, eikä makeita. Aurinkoa kyllä on saatu, joten syyttävä katse osuu käyttämääni yleislannoitteeseen, jota tosin olen ennenkin käyttänyt. Täytyy ensi vuonna ostaa kunnon tomaattilannoitetta, jos sitä jostakin löytyy.

Pakastimet on piripintaan täynnä sadonkorjuuta, joten eiköhän me näillä talvi selätetä. Tosin edessä on erittäin rankka syksy, joka luultavimmin päättyy hautajaisiin (ei omiin - tai mistäpä sitä ikinä tietää). Ahdistuksen selättämiseen olen varautunut isolla kasalla villalankaa ja kimuranteilla neuleohjeilla. Saa vanha päänuppi välillä muuta ajateltavaa.

Limalevää ja myrkkykeisoa

Pari vuotta sitten löydettiin lähistöltä pieni uimapaikka, jossa ollaan sen jälkeen pistäydytty aamu- ja lounasuinneilla. Tänä kesänä Aamulehti uutisoi uimarannoilta löytyneistä myrkkykeisoista, ja sen myötä havaittiin, että kyseistä kasvia esiintyy tuollakin rannalla. Aamulehdessä kuvailtiin, että keison varret maistuvat persiljalle ja juuret palsternakalle - miten makoisa kasvi, jos ei olisi niin myrkyllinen!

Viimeisimmällä uintikerralla puoliso huomautti, että iho tuntuu limaiselta. Meikäläisen kroppaan ei limalevä tarttunut, mutta puolison iho oli karsean hyytelön peittämä. Tosin kun puristin hiuksia kuiviksi, valui limaklöntti käsille :-X Vaarallista limalevä ei kuulemma ole, mutta voi aiheuttaa kutinaa kuivuessaan. Koko kesä ollaan odoteltu milloin sinilevä iskee rannoille, mutta sen sijaan tulikin myrkkykeiso ja limalevä. Nam.

Puutarhassa ollaan siinä vaiheessa, että mehustin laulaa keittiössä melkeinpä päivittäin, ja ensimmäinen setti perunoita on esikeitetty ja pakastettu. Kovin pieniksi ja rupisiksi manteliperunat jäivät, mutta kyllä niistä yhdeksään ruokaan talvella riittää. Tosin kun ei tuoretta kalaa kaupoista enää löydy (Linnainmaan Cittari on pari kertaa yllättänyt päiväntuoreella kalalla!), ei perunoita enää meidän keittiössä kulu paljoakaan, sillä yleensä ollaan tehty perunasta jonkinlainen lisuke kalalle. Ensi kesänä varmaankin hankin vain kilon verran siemenperunaa, enkä kolmea.

Samoin ajattelin deletoida härkäpavun kylvölistalta. Hyväähän se on, mutta sitä pitäisi kylvää järjettömät määrät, jotta saisi mainittavaa satoa. 

Tämän kesän yllättäjä oli hopeasipuli, jota hetken päähänpistosta hankin ja istutin sinne tänne muiden kasvien sekaan. Toki siihen sipulikärpänen iski, mutta kivasti ollaan saatu sipulia grilliin ja liemiin. Maku ei ole mitenkään voimakas, joten tuota lajiketta tuskin tulee enää hankittua, mutta kannustaa kyllä istuttamaan sipulia ensi vuonnakin.

Se, mitä voisi ensi vuonna kylvää runsaalla kädellä, on punajuuri. Kauriiden takia ei olla siitä pitkään aikaan saatu satoa, mutta nyt ei kauriita ole pihassa näkynyt, ja varmuuden vuoksi suojattiin punajuuret kanaverkolla (ei se kyllä kauriita pidättele). Ihan oli unohtunut, miten maukasta ja makeaa tuore punajuuri on.

Kuvassa on kovaa vauhtia kypsyvä, kovan onnen Eso. Ihmettelin yhtenä aamuna, miksi koirat Esoa kovasti haistelivat. Sitten haistoin sen itsekin: naapurin uroskoira oli käynyt nostamassa koipeaan Esoon >:-(

Anellino di Trento kaasutti ohi Ferrarin

Papukaari yksinäisyydessään

Hurjina satovuosina hirvittää säilötyn sadon määrä. Vielä viime viikolla meillä syötiin edellisvuotisia valkosipuleja, ja pakastimessa on edelleen litran verran viime kesän tomaattikastiketta. Mutta kun ei ikinä tiedä, millainen seuraavasta satokaudesta on tulossa – vai onko millainenkaan.

Viime vuonna odoteltiin papusatoa siinä toiveessa, että saataisiin fermentoitua papuja isot kasat. Vaan kuinkas sitten kävikään: mikään ei itänyt sitten millään, ja kun lopulta sai muutaman taimen kasvimaalle, iski halla, ja papusato jäi siihen.

Tänä vuonna uhkasi sama itämättömyys, joten kylvin papuja pariinkin otteeseen. Nyt niitä sitten on – ja melkoinen määrä! Yllättäen kaikki papuseni ovat pensaspapuja, joten papukaari saa kurkotella korkeuksiin ihan yksinään. Minä sen sijaan saan kaivella palkoja sikin sokin olevasta puskakeskittymästä, johon myös lehtokotilot ovat pesiytyneet.

Eilen sadonkorjasin noin kilon verran papuja ja ryöppäsin ne ajatuksenani heittää ne pakastimeen. Chefillä oli toinen ajatus, joten nyt on säkillinen papuja fermentoitumassa. Muutama viikko sitten heitettiin pari kourallista papuja purkkiin fermentoitumaan, mutta herkun sijaan saatiinkin hometta. Ihme kyllä, tuoksu oli pavuissa hyvä, mutta eihän niitä syödä voinut. Uusi satsi on nyt vakuumissa maitohappobakteerikapselin kanssa. Siellä ei ainakaan home ole riesana.

Siinä papuja keitellessäni tein pienen tastingin ja yllätyksekseni Anellino di Trento meni maussa ohi jopa iki-ihanan Ferrarin. Ei ihme, että Chiltern seeds lausuu näistä näin:

The pods, which follow delicate pink flowers, are very tasty, tender, crisp and stringless and are much sought after by gourmets.

Kierroksilla

Eilen nypityt marketat

Vuosien mittaan on puutarhurille kehkeytynyt kesärutiini: yhtenä päivänä kierretään kesäkukkaistutukset ja saksitaan huonoksi menneet kasvinosat ja kukkineet kukat kompostiin. Seuraavana päivänä tehdään kasvihuonekierros, jolloin korjataan satoa ja siistitään taimia. Kolmantena päivänä tehdään sama fiksaus kasvimailla. Sitten onkin taas aika kukkakierrokselle. Bonuksena on lauantain lannoituskierre, jolloin lannoitetta saavat kaikki ruukuissa sun muissa astioissa kasvavat kasvit.

Tuliterä floristisetti: hevosenruokintaämpäri ja uudet sakset

Tällä systeemillä kaikki kasvit saavat huomiota, mutta puutarhurin ei tarvitse isoa määrää hommia tehdä kerralla. Ai niin, pakko vielä mainita eilisen superkierros: kierrettiin naukserin kanssa tontti ja hätyytettiin tontin päädystä lentoon kaulushaikara :-0 Ikinä ei ole kaulushaikaraa näillä hoodeilla näkynyt. Upea lintu, ja kuuluu kuulemma nykyään pelikaanien sukuun. Hmm, pitäisköhän tontin mielikuvitukseton nimi Haapala vaihtaa Pelikaanilaksi?

Vaikka vielä ei s-sanaa mainitakaan, sillä kesää on kolmannes jäljellä, on joutunut jo kompostoimaan kasveja isohkolla kädellä. Kosteus on homehduttanut kosmoksia ja zinnioita, kurpitsoista harva on tehnyt hedelmän alkuja, ja kurkkusesonkikin näyttää olevan lopuillaan. Kasvimailla herneet ovat hommansa hoitaneet (kehnosti) ja parit parsakaalit nypin ylös, kun viherryksen sijaan ruskistuivat. Sadonkorjuukausi on kuitenkin vasta aluillaan, joten suurin osa kasveista saa vielä kasvaa. Papuja näyttää tulevan hienosti, ja palsternakat tekevät hurjan kokoisia lehtiä, joten toivottavasti siellä muutama juurikin on kasvamassa.

Kesäkurpitsa ei kasvanut sitten millään, kunnes tämä Bush baby alkoi pukata satoa jäätävät määrät. 

Sienimetsään olisi päästävä, sillä naapurien pihoissa näkyy jo punikkitatteja ja pyörälenkillä tavattiin eka kehnäsieni. Näillä lämpötiloilla sienestys tosin pitäisi ajoittaa aamuyöhön.

Ja vaikka ei s-sanaa vielä mainita, niin on siellä kivoja asioita tiedossa: Jenna Kostetin Neulottu Kalevala II ilmestyy, ja saman tekee Pastanjauhannan Ritva Kyllin Ruokaa reissussa. Postin lokeroon tupsahti 600 grammaa lanoliinia tirsuvaa villalankaa, ja uusi neulekuviokin on jo excelöity, joten kivaa tekemistä riittää. Saako jo jäädä eläkkeelle?

Kangasalan pitsiviikot

Leukoijamonsterin uusi kattaus

Joku meni alkukesästä jinxaamaan tämän kauden leuhkimalla, ettei puutarhassa näy tuholaisia. No nyt näkyy ja on enemmänkin kuin kotitarpeiksi. Ensin iski leukoijamonsteri, joka nakersi leukoijat rankoja myöten pitsiksi. Sittemmin monsteri laajensi repertuaariaan pelargoneihin ja daalioihin. Mitään öttiäistä en ole niissä nähnyt, mutta kakkojen perusteella kyseessä on jokin toukka. Näköjään pitää öiset bakkanaalit ja häipyy sitten päiväksi piiloon.

Markettakin käytiin parturoimassa punk-lookiin, mutta siitä sain parturin kiinni itse teossa: sentin mittainen, vihreä ja raidallinen toukka, joka tarrasi markettaan kiinni niin tiukasti, että täytyi napsaista kukka toukkineen irti. Tehokas tuholainen, kun on saanut kokonaisen markettapuskan hajalle.

Marketan uus tukka

Kasvimaata pitsittävät lehtokotilot. Lehtikaalit heitin suosiolla kompostiin, kun olivat enemmän reikää kuin lehteä. Joku oli keväällä tehnyt melko boheemit kylvöt kasvimaalle ja sitä viidakkoa peratessa löytyi lehtokotiloita kourakaupalla. Olivat syöneet papujen lehtiä, valkosipulien varsia ja kokonaisia herneenpalkoja. Toki herneissä oli myös hernekääriäisen toukkia ja hopea- ja valkosipuleissa sipulikärpäsen toukkia. 

Rastaat hylkäävät nykyään meidät alkukesästä saatuaan poikaset lentokykyisiksi. Viinimarjoja ne eivät ole koskaan meillä syöneet, mutta Saskatoon on tyhjentynyt marjoista hyvin nopsaan. Tänä vuonna Saskatoon on saanut sinistyä ihan rauhassa, ja olen siitä muutaman kourallisen mehustanut valkoherukan kanssa. Sen sijaan toinen marjatuomipihlaja, Härkätien herkku, heiluu ja tutisee aamuisin, kun sen aromikkaita marjoja nautiskelevat connoisseurit punakylkirastas ja punarinta.

Kasvien lisäksi myös myyrä meinasi tänään saada kasvimaalla pitsikuvion kylkeensä, kun mummokoira hätisti sen laikkuköynnöksen alta liikkeelle. Myyrä sai pitää henkensä ja mummo sai liikuntaa, kun jäljitti myyrää ympäri pihaa.

Viimeiselle lomaviikolle luvataan taas helteitä. Toivottavasti lämpö häätää lehtokotilot pois sadon kimpusta. 

Kyylä

Kyiden valtakunta

Ja taas kajahti puutarhassa tuo naisellinen kiljaisu (ääääiiiiäärghhhh), jonka raksavastaava on jo oppinut tunnistamaan vaimonsa "täällä on kyy" -huudoksi. Muina naisina kävin tsekkaamassa, miten lipstikka pärjää uudessa kasvupaikassaan, kun metrin päässä vilahti kyyn häntä. Raksavastaava toi paikalle sekä lapion että kuokan, mutta kyy oli mennyt jo menojaan ja muutenkin se loikoili niin pehmeässä paikassa, ettei lapiolla sitä olisi saanut hengiltä. Joo, tiedän että kyy on rauhoitettu nykyään, mutta omalta pihalta sen saa listiä, enkä todellakaan ota pienintäkään riskiä kahden pikkukoiran kanssa. Niiden rinnalla kyyn henki on halvempi kuin paarman.

Seuraavana aamuna kävin hakemassa kasvimaalta salaattia, ja eiköhän kyy ollut samassa paikassa, tosin luikahti taas vikkelään pakoon. Kyseinen yksilö oli kuitenkin niin tyhmä, että saapui vähän ajan päästä uudelleen paikalle, jolloin hän sai ns. Vihtavuoren treatmentin, eli parempi puolisko lasautti sen ilmakolla hengiltä. 

No, seuraavana aamuna oli taas kyy kerällä kompostorien vieressä. Tämä yksilö ei häiriintynyt, vaikka kaadoin kompostiin kamaa, joten Vihtavuori lauloi toistamiseen. Nyt ei voi kasvimaiden ja kompostorien tuntumassa käydä ilman, että kyttää joka paikkaa kyiden varalta. Varmaankin lehtokotilot ja sammakot houkuttelevat kyyt paikalle, joten kylvin etanarakeita kilokaupalla kompostorien ja kasvimaiden taakse. En tiedä onko siitä apua, mutta tulipahan kokeiltua.

Just olin miettinyt, miten ihana on tämä nykytrendi, jossa puutarhat saavat olla luonnonmukaisia, mutta kyllä nyt kaipaan niitä 2000-luvun alun kliinisiä nurmikoita ja muurattuja istutusaltaita. Niissä ei kyyt viihdy - tosin ei mikään muukaan.

Loppukaneettina ihmettelyä vanhenemisesta. Aina oon ihmetellyt vanhojen naisten tapaa pukeutua pellavaan, mutta nyt olen itsekin siinä klaanissa. Mitään muuta en päälleni vetäisi kuin pellavamekkoja ja suomalaisen lampaan villaa. Sisko oli sitä mieltä, että menossa on jonkinlainen metamorfoosi. Niinkö käänteinen sellainen: perhonen on muuttumassa pellavasta ja villasta valmistetuksi koteloksi. No, pääasia, että itsellä on kivaa.