maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kasvihuoneen pääsiäinen

Mikä luksuspääsiäinen, kun sai a) syödä Chez Jasun lammasta, b) nauttia klaanin seurasta, c) lahjaksi Täti Vihreä -mukin (ihan huippu!), d) katsoa, kun koirilta moseroitiin turkit ja e) pörrätä puutarhassa t-paitasillaan!

Hiukan tuli innostuttua kitkemisen, kompostien tyhjennyksen ja vääriin paikkoihin popsahtaneiden taimien siirtämisen kanssa, joten huomenna lienee cubiclessa jäykkä ja lihaskipuinen nainen. On tämä puutarhariemu kuitenkin sen arvoista!

Iso osa ajasta kului kasvihuoneessa. Yöpakkasia on vielä reilusti luvassa, mutta ainahan kannattaa kokeilla, miten hyvin kennolevy pitää taimet lämpiminä. Niinpä kylvin pariin isoon ruukkuun koristekrasseja ja kehäkukkia, jotka kesällä päätyvät etupihaa värittämään. Kurkunsiemenet laitoin suoraan loppusijoituspaikkaansa, eli ämpäreihin. Jos eivät vielä tarkene kasvaa, niin kylvän ne parin viikon päästä uusiksi.

Samettikukat koulin isompiin potteihin, ja kylvin kahta sorttia tuoksuhernettä pikkupotteihin. Laitoin myös jo kaalit ja kurpitsat esikasvuun, tietoisena siitä, että joudun/saan koulia ne vielä ainakin kertaalleen, ennen kuin yöpakkasten välitön vaara on ohi ja ne voi istuttaa kasvimaille. Ja koska sisko nätisti pyysi, laitoin muutaman kurpitsantaimen hänellekin tulemaan, itsellä kun on nyt todella mielenkiintoiset kurpitsalajikkeet kylvössä (lisää aiheesta myöhemmin).

Eikä tässä vielä kaikki! Tsekkasin siemenpussukkani sillä silmällä, että laitan sivuun ne, mitä kannattaa kylvää useampaan otteeseen tällä kaudella, ja keksin siinä samalla kylvää limebasilikaa, tavisbasilikaa, meiramia, rucolaa, mizunaa, salviaa ja vesikrassia altakasteluruukkuihin ja kiikuttaa ne kasvariin.

Ja kun kasvarissa olivat myös tomaatit, paprikat ja chilit nauttimassa huhtikuun lämmöstä, alkoi melkein jo olla tunkua! Käsittämättömän hienoa :-)

3 kommenttia:

  1. Itse tuli plantaasilla käytyä eilen, maa näytti oikein hyvältä, ainoastaan yksi ohdake näytti puskevan pintaan kun naapuripelloilla suorastaan rehotti kaikenlainen rikkaruoho. Ilmeisesti hätäinen viime syksyn myrkytys onnistui. Kaikki taimet, siemenet ja sen sellaiset vielä kauniisti kaupassa odottavat. Jos vapun tuntumassa alkaisi sitten käydä käsiksi asiaan kun on taas neljän päivän vapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yritän malttaa vappuun kasvimaiden kanssa. Mutta voi olla, että h-hetki on jo ens viikonloppuna.

      Poista
  2. Kuulostaa käsittelemättömän tehokkaalta toiminnalta. Huh. Mutta onneksi minäkin olen muistanut laittaa jo pavut itämään. Sentään :)

    VastaaPoista