sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Multiinpanijaiset

Tänä viikonloppuna olen pannut multiin:
  • 1 kpl tyttökoiria
  • 1 kg perunaa
  • Monta pussillista siemeniä
Sattuneesta syystä puutarhuri kaipasi lempeää ajanvietettä, ja mikäs sen lempeämpää kuin kylvää kasvimaita lämpimässä auringonpaisteessa.

Haluaisin tosin jättää virallisen valituksen tämän talon siemenvastaavasta. Mitä ihmettä se on viime keväänä horottanut menemään, kun ei ollut merkannut muistiin, että savoijinkaali on lopussa! Piti tehdä hätätilaus siemenkauppa.comiin, joka onneksi keskellä pääsiäistä kiikutti savoijinkaalipussukan postiin (ja parit zinniat. Tai siis tsinniat. Kuten pitsa.), jotta siemenet sai ajoissa esikasvuun. Eikä siinä vielä kaikki! Eilen tillipunttia tuoksutellessa iski tajuntaan, etten ollut kylvänyt tilliä, eikä meillä olisi ollut senkään siemeniä, ellei niitä olisi tullut Kitchen gardenin kylkiäisenä viime viikolla. Käsittämätöntä!

Fiksusti älysin jättää kasvimaille tilaa kaaleille ja kurpitsoille, sekä Kauppilasta tilatuille mansikoille ja Hyötykasviyhdistyksestä tilatuille perunoille. Kunnes yöllä heräsin ajatukseen, että mihinkäs ne maissit sitten tungetaan... Kerkiäisköhän tuo raksavastaava nikkaroimaan vielä yhden kasvimaan?

2 kommenttia:

  1. Nyt tulee stressi! En ole ehtinyt kasvimaalle kuin käsi päässä kauhistelemaan mitä kaikkea sielläkin pitäisi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöpakkasia on vielä luvassa, joten kyllä tässä ehtii. Jos malttais.

      Poista