maanantai 1. joulukuuta 2014

Savukala-perunakakkuset

Äideillemme kiitos siitä, että aikoinaan turtsasivat hiuslakalla otsonikerrokseen aukon. Nyt me voimme istuskella marraskuussa kynttilän valossa kesäkeittiössä, taimenen tiristessä savustuspöntössä ja valkoviinin helmeillessä lasissa. Ennenvanhaan savustuskausi päättyi jo syyskuussa.

Yleensä jämäkalasta teemme pastakastiketta, mutta koska pakastimet ovat täynnä esikeitettyjä (ja äklön jauhoisia) oman maan perunoita, visioin niistä ja jääkaapissa olleesta purjosta kuvan kakkuset. Savukalan jämät perattiin, perunat höyrytettiin ja purjo silputtiin. Kaikki muussattiin keskenään mössöksi ja sekaan heitettiin kananmuna ja suolaa. Sitten vain pannulle voin kanssa ja lautaselle inkiväärillä ja sinapilla terästetyn majoneesin kera.

Sen verran hyviä olivat, että teemme toistekin.

Äideille moitteita siitä, että samalla kun laittaa joulukoristeita, joutuu myös kitkemään kasvimaita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti