Kun lumi viimein suli tontilta, eikä sää ollut ihan jäätävän kylmä ja sateinen, oli otettava hara kauniiseen käteen ja käytävä kasvimaiden ja kukkapenkkien kimppuun. Jo viime keväänä parsapenkki oli hitusen sammaloitunut, mutta nyt sammalta kasvoi kaikissa kasvimaissa, jopa ihan upouusissa. Mitään erilaista ei ole niiden kanssa puuhattu, mutta sammalta silti pukkaa. Samoin kukkapenkeissä oli paikoin paksulti sammalta.
Googletuksellakaan ei syy selvinnyt. Joku epäili liian tiivistä savimaata, mutta meillä kasvimaissa on ihan ostomultaa, joka ei ole mitenkään tiivistä. Joku epäili kasvimaiden pohjalle laitettua sanomalehteä syypääksi, mutta kukkapenkeissä taas ei sanomalehteä ole. Kaipa tänne on sitten joku happosade iskenyt ja happamoittanut maan, mutta toisaalta kalkituskaan ei kuulemma ole sammalta poistanut. Ärsyttävää.
Kasvimaat olivat ihan siistissä kunnossa, mitä nyt horsma oli tehnyt pitkää piuhaa pariin lodjuun, joten sitä sai nyhtää irti. Toinen kukkapenkki (toiseen en ole uskaltanut vielä edes koskea) oli sen sijaan varsinainen eldorado: rönsyleinikkiä, joka paikkaan levinnyttä pikkutalviota (parempi nimi sille olisi "iso riesa"), sitä jeevelin sammalta, oletusarvoinen vesimyyrän kolo iiristen alla (pikkukoira sai viime viikolla deletoitua yhden vesimyyrän tontilta, vaikka myyrä oli isompi kuin koiran pää), runsaasti villivihannesta, elikkä vuohenputkea, ja tyhjiä lehtokotilon kuoria. Great. Ei siis ihan heti käy aika pitkäksi, jahka tuolla ulkona tarkenee olla.
Vanhan kasvihuoneen esikasvatteet saivat -8 C:n kylmäkäsittelyn pari yötä sitten. Samettikukat ja pak choit itävät silti. Muiden osalta saa vielä jännittää, miten moiseen arktisuuteen suhtautuvat. Maissit tuottavat myös murhetta. Maissi on yleensä ollut helppo kasvattaa: siemen purkkiin ja sitten kun juuret tulevat ulos > isompaan purkkiin ja sit vielä yhden kerran isompaan purkkiin, ennen kuin se istutetaan ulos. Viime vuonna melkein kaikki maissit kuukahtivat jo esikasvatusvaiheessa ja tänä vuonna osalle kävi sama. Mietin, mitä olen tehnyt erilailla ja ainoa, minkä keksin, oli taimimulta. Normaalisti kylvän kaiken tavalliseen multaan, mutta viime ja tänä vuonna olen käyttänyt taimimultaa, joka on jotenkin tiiviin oloista ja säilyy kosteana pitempään. Liekö siinä maissien tuho?
Kuvassa on meikäläisen uusin iili: spraymaali. Jostain luin, että spraymaalilla voi värjätä ulkoruukkuja ja että K-raudasta saatava Prof-maali on hyvä ja helppokäyttöinen, eikä valu helposti. Olin kaivannut ulkoruukkuihin yhtenäisempää ilmettä, joten Avensis-mies suuntasi kärryn kohti K-rautaa, jotta vaimo sai toteuttaa itseään. Valittiin tummanharmaa maali, joka kotipihassa osoittautui mattamustaksi. Ei haitannut, joskin mattapinta ei ehkä ihan niin anteeksiantava ole kuin kiiltävämpi, sillä en tietenkään malttanut spreijata ohjeen mukaan 25 cm:n päästä, vaan truuttasin max. 5 cm:n päästä ja maali alkoi valua. On niinkö sillai rustiikki lopputulos. Tehosteväriksi valikoitui kupari, jolla suhautin vanhan peltikannun sieväksi. Punarinta puolestaan turautti mustaan ruukkuun oman valkoisen tehostevärinsä (kiitti vaan). Vielä jäi hitusen maalia, mutta raksavastaava kielsi spreijaamasta sillä kirkkovenettä talon seinään. Melko rajoittunutta.
Mulla vähän samoja kokemuksia tänä vuonna tuon taimimullan kanssa.Purjot kuukahtaneet vähitellen. Tomaatit ei kasvaneet mihinkään, kunnes istuttelin uudelleen tavalliseen multaan.
VastaaPoistaOho. Onpa todella ikävää, jos tuo taimimulta on tosiaan syyllinen, kun sen nimenomaan pitäisi olla _taimi_multa. Kunpa sitä ens vuonna muistaisi kylvää kaiken tavalliseen multaan. Se ei ole pettymyksiä tuottanut - ainakaan vielä.
VastaaPoistaOlisiko pitkä kostea ja lämmin syksy syynä sammaleen riehaantumiseen? Kun oli jo kolmas samanlainen syksy peräjälkeen. Meillä sama sammalongelma, sitä pukkaa perennapenkeistä ja nurmikolta ja kasvimaalta. Olen lisännyt tuhkaa ja kalkkia, näyttävät tehoavan aika hyvin.
VastaaPoistaVoi olla. Kosteus on tiivistänyt maan. Yritän nyt lisätä hiekkaa mullan sekaan.
PoistaErikoista tuo sammalhomma! Meillä on nimittäin vähän sama homma – sammalta on selvästi enemmän joka paikassa kuin edellisinä vuosina yhteensä. Myös uusissa penkeissä, nurmikolla ja kivetyksellä. Pah!
VastaaPoistaJa myös tiivistä taimimultaa ihmettelen. Minä käytän aina lähipuutarhalta ostettua kylvö/taimimultaa (pussissa lukee kasvualusta), joka on ilmavaa ja kevyttä, tiivistä siitä ei tule oikein painamallakaan.
Teidän uusi kasvihuone on u p e a!
Näköjään sammal on nyt uinversaali ongelma. Mietin, millä ihmeen konstilla saan sen asfaltista pois, kun harjalla hinkkaaminen ei tuottanut tulosta.
PoistaTeidän lähipuutarhan kylvömulta kuulostaa täydelliseltä. Pienet juuret kun ei tiiviissä mullassa pärjää.